perjantai 19. helmikuuta 2021

PE 19.02.2021 Näkemyksiä ja ajatuksia

 


Suomessa vaalijärjestelmää tulee muuttaa siten, että puolueen saamat äänimäärät tulevat ratkasevaan rooliin kansanedustajapaikkojen sijasta ja hallituksen muodostamista tulee muuttaa siten, että eduskuntavaalien tuloksen perusteella muodostetaan suhteellisen vaalitavan mukaan hallitus. Jos 15 ministerin hallitus muodostettataisiin helmikuun 2021 puoluekannatuksen perusteella niin ministeripaikat jakautuisivat seuraavasti: perussuomalaiset 4 ministeriä, sdp 4 ministeriä, kokoomus 3 ministeriä, keskusta 2 ministeriä, vihreät yksi ministeri ja vasemmistoliitto 1 ministeri.

Eduskuntavaalit olisivat aina pääministerivaalit. Hallitustyöskentely olisi paljon helpompaa, kun äänestäjien päätöstä olisi toteuttamassa n. 90 %:n kannatuksen saanut enemmistö. Käytännössä tämä merkitsee noin 5 %.n äänikynnystä ministeripaikaan saamiseksi. Hallituksen muodostaminen tapahtuisi ilman venkoilua. Hallituksen ohjelma tulisi äänestäjien tahdon mukainen.

Maan toiminta olisi vakaata ja ennustettavaa. Poliittinen venkoilu ja polittinen peli siirtyisi taka-alalle. Hallitus saisi tehdä neljä vuotta rauhassa töitä ja kansanedustajat voisivat keskittyä omaan työhönsä entistä paremmin ilman julkisuuden tavoittelua ja painetta.


Suomi tarvitsee oikeusjärjestelmän uudistamisen. Suomi tarvitsee riitojen ja rikosten sovittelujärjestelmän eli käräjäoikeuden suullisen menettelyn. Suomi tarvitsee vain kaksi eri oikeusastetta: käräjäoikeuden ja hovioikeuden sekä lisäksi perustuslakituomioistuimen. Suomesta voidaan lopettaa laillisuusvalvonta eli oikeuskanslerinviraston ja eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto tarpettomina. Lisäksi voidaan lopettaa hallinto-oikeudet ja korkein oikeus tarpeettomina. Käräjäoikeudessa asiat käsitellään suullisesti eikä tehdä kansliapäätöksiä eikä summaarisia päätöksiä riita-asioissa. Asianajajia tarvitaan entistä vähemmän lisäämään oikeudenkäynntikuluja ja oikeusaputoiminta uudistetaan lakia merkittävästi muuttamalla. On lähdettävä kansalaisen perustarpeista eli suullisesta oikeudenkäynnistä kirjallisin todistein. Näin voidaan oikeusjärjestelmästä poistaa turhat kirjalliseen menettelyyn perustuvat systeemit. Puhumalla asiat selviää. Syyttäjälaitos keskittyy vain vakavampiin rikoksiin. Perustuslakituomioistuin keskittyy perustuslain ja ihmisoikeussopimuksen tulkintaa vaativiin ratkaisuihin. Eduskunnan perustuslakivaliokunta voidaan lakkauttaa. Lähes kaikissa muissa maissa on perustuslakituomioistuin, mutta ei Suomessa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslakituomioistuin

Siis 1. käräjäoikeus 2. hovioikeus 3. perustuslakituomioistuin


Suomi on aika palauttaa takaisin oikeusvaltioiden joukkoon ratkaisemalla nämä asiat oikein ja saattamalla todelliset syylliset vastuuseen.


Koiviston konklaavi ilman musiikkia 18 min 40 sek

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8


SSP-sopimus 8 m 14 sekuntia

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori 11 m 27 sek

https://www.youtube.com/watch?v=yIzuxVsuEzI


MA 08.02.2021 Suomi on vallankumouksen kynnyksellä, koska Suomi ei ole oikeusvaltio, kirjoittaa Erkki Aho

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/02/ma-08022021-suomi-on-vallankumouksen.html


Suomella ei ole järkevää ottaa lainaa ja maksaa tällä lainalla yli miljardi kehitysapua Afrikkaan ja muualle maailmaa. Suomi ei voi olla koko maailmann sosiaalitoimisto.


Suomi ei voi olla haittamaahanmuuton kohde. Suomeen voi tulla töihin, mutta työantajat eivät saa käyttää ulkomaalaista työvoimaa hyväkseen palkkamalla heitä TES:n vastaisilla sopimuksilla töihin. Maahanmuuttajat eivät saa tulla suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi. Maahanmuuton kokonaiskustannukset ovat useita miljardeja vuodessa.


Suomessa on puututtava yritystukiin. Erilaisia yritystukia maksetaan Suomessa joidenkin arvioiden mukaan jopa 8 miljardia. Yritystuet vääristävät kilpailua.


Suomessa on puututtava verotukiin. Erilaisten veotukien määräksi on arvioitu 17 miljardia euroa. Verotuet on karsittava lähelle nollaa.

Veroparatiisien käyttö on estettävä. Tällä tavalla voidaan säästää satoja miljoonia tai jopa miljardi euroa.


Suomessa on tehtävä julkisen hallinnon remontti. Meillä on hallinnon alalla nelinkertainen määrä virkamiehiä ja vastaavia todelliseen tarpeeseen verrattuna. Julkisessa hallinnossa on purettava väliportaan hallinto eli maakunnallinen ja alueellinen hallinto kuten ELYT ja AVIT.  Maakuntauudistus on jätettävä toteuttamatta. Kunnallista hallintoa on kehitettävä toimialakohtaisen alueellisen hallinnon mukaisesti. Nykyisistä kunnista tulee tehdä pitäjiä ja kuntien rajat on poistettava. Suomeen on perustettava luontaisesti syntyvät aluehallintokokonaisuudet. Kunnista tulee poistumaan noin puolet.

Valton hallinnosta ja siihen liittyvistä valtion tuen turvin toimivista yksiköistä tulee poistumaan reilusti enemmän kuin puolet.


EU:n tukipaketista on päästävä erilleen keinolla millä hyvänsä. Suomalaisten rahat tarvitaan Suomen kehittämiseen ja rakenteellisten uudistusten tekemiseen. Suomalaisten veronmaksajien rahoja ei pidä lahjoittaa Ranskan, Saksan, Italian ja Espanjana pankkien pelastamiseen eikä Etelä-Euroopan valtioiden huonosti hoidettujen talouksien paikkaamiseen.


Kalajoki


Kalajoella juhlistettiin Merenojan yhtenäiskoulun vihkiäisiä etänä – "Tämä on rohkea panostus tulevaisuuteen"

https://kalajokiseutu.fi/uutinen/611181

Myös tiede- ja kulttuuriministeriAnnika Saarikko jatkaa Puoskarin linjoilla.

– Tämä on rohkea panostus tulevaisuuteen.

Hän iloitsee siitä, että turvallisuus on yksi yhtenäiskoulun arvoista. Saarikko arvostaa myös sitä, että koululla toteutetaan yhteisopettajuutta, jaettua johtajuutta. Hän uskoo, että se on hyödyksi niin oppilaille kuin oppilaille.

– Oppilailla on käytettävissä useamman opettajan osaaminen. Samalla myös toivottavasti opettajien jaksaminen ja työssä viihtyminen lisääntyy, Saarikko toteaa.

Hänestä on erinomaista, että Kalajoella on haluttu varmistaa edistyksellinen opintie.

– Lapsuus ja nuoruus ovat ainutlaatuisia elämänvaiheita, hienoa, että sitä toteutetaan Kalajoella näin upeissa puitteissa.



MERENOJAN YHTENÄISKOULUN VIHKIÄISET

https://www.livekuvaukset.fi/livelahetykset/tulevat-lahetykset/merenojan-yhtenaiskoulun-vihkiaiset?fbclid=IwAR3axHvgfy-z8yn-D0dWnfbU8cDd9xL_jTHzG74ey25Nfme3T5igDEubNq8


MERENOJAN YHTENÄISKOULUN VIHKIÄISTEN OHJELMA

1. Oodi Ilolle

Esittäjinä Merenojan yhtenäiskoulun ja lukion oppilaista koostuva orkesteri

2. Kaupungin avaus

Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari

3. Juhlapuheenvuoro

Annika Saarikko, Tiede- ja kulttuuriministeri

4. Seitsemän veljestä

Esittäjinä 7. Luokkien oppilaat (Aleksis Kiven alkuperäisteos)

5. Joutsenmerkin luovutus

Miika Heikkilä, Kalajoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joutsenmerkki organisaation edustaja: Riikka Holopainen, toimitusjohtaja, Ympäristömerkintä Suomi Oy Vihreän rahoituksen edustajat: Daniel Eriksson ja Antti Luotola, Kuntarahoitus Oyj Riitta A.Tilus, Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja

6. Ystävien laulu Esittäjinä

1. Luokkien oppilaat (alkuperäisteos Arttu Hartikainen)

7. Rakentajan puheenvuoro

Marko Palonen, Pohjois-Suomen aluejohtaja, YIT Oyj

8. Sivistyslautakunnan puheenvuoro

Ritva Mäntymäki, sivistyslautakunnan puheenjohtaja

9. Hei Rakas

Esittäjinä 5. Luokkien oppilaat (alkuperäisteos Behm)

10. Oppilaskunnan puheenvuoro

Miina Bäckman, Merenojan yhtenäiskoulun oppilaskunnan puheenjohtaja

11. Piispan tervehdys 

Jukka Keskitalo, Oulun hiippakunnan piispa

12. Elämän nälkä

Esittäjinä 8. Luokkien valinnaisaineryhmä (alkuperäisteos Pave Maijanen)

13. Opetuspalveluiden puheenvuoro

Riku Saksholm, Kalajoen kaupungin opetuspalveluiden palvelualuejohtaja

14. Minä toivon

Esittäjinä 9. Luokkien valinnaisaineryhmä (alkuperäisteos Jonna Tervomaa)

Tervetuloa! www.kalajoki.fi


Alueuutiset


Poliisi tutkii miehen katoamista Siikajoella

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8de4f374-0ebb-4a33-b4ef-3a5dcea34252

Oulun poliisi tiedottaa tutkivansa Siikajoen kunnan Ruukin taajamassa asuvan Esko Ansamaan katoamista. Ansamaasta ei ole havaintoja sunnuntain 7. helmikuuta jälkeen. Poliisi pyytää Ruukin taajamassa asuvia tarkastamaan pihansa ja piharakennuksensa Esko Ansamaan löytämiseksi vaikka ne olisivat lukossa.


Poliisi nappasi kiinni spreijaajan Ylivieskassa

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/611149

Poliisi otti kiinni torstai-iltana Ylivieskan Kaisaniemen alueella liikkuneen henkilön, jonka epäillään spreijaamalla eli väriainetta suihkuttamalla töhrineen kiinteää


Matkailuyrittäjille ehdollista vankeutta veropetoksesta

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/611117

Viiden vuoden aikana veroja oli jätetty maksamatta yhteensä 56401 euron arvosta.


Kotimaan uutiset


Suomessa todettu 444 uutta koronavirustartuntaa

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/be751c48-0032-4db2-b076-8ba5e71feb18

Yhteensä koko Suomessa on todettu epidemian alusta lähtien 52 653 koronavirustartuntaa


Perussuomalaiset ja Sdp jatkavat kisaamista suosituimman puolueen paikasta, vihreiden kannatus laski alle 10 prosentin

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007812241.html

OPPOSITION perussuomalaiset ja pääministeripuolue sosiaalidemokraatit jatkavat varsin tasaista kisaamista ykköspaikasta myös tuoreessa HS-gallupissa. Molemmilla on nyt noin 21 prosentin kannatus, joka näyttää myös pysyvän melko vakaana.

Kolmossijaa pitävän oppositiopuolue kokoomuksen suosio on 16,4 prosenttia.

Hallituspuolue keskustaa äänestäisi 11 prosenttia, mikäli eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

Vihreillä kannatuksessa on pitempään ollut jojoilua, sillä joulukuun mittauksessa puolueelle tuli noin prosenttiyksikön lasku suosiossa, joka silloinkin asettuii 9,9 prosenttiin.


Jo puolet Uudenmaan korona­tartunnoista saattaa olla britti­muunnoksen aiheuttamia: ”Hiihtoloma voi edesauttaa leviämistä muualle Suomeen”

https://www.hs.fi/tiede/art-2000007812056.html

VAPALAHTI arvioi, että pian brittimuunnos on Suomen valtavirus. Britannian eri alueiden ja Belgian aineistoon perustuvan analyysin mukaan brittimuunnokselta menee vain kuukausi, kun sen osuus kasvaa 20 prosentista 80 prosenttiin. Tutkijat kutsuvat sitä ”kuukaudessa 20:stä 80:een” -säännöksi.

Me alamme Uudellamaalla olla noin 50 prosentin kohdalla. Täsmällisellä luvulla ei ole niin paljon merkitystä, sillä joka tapauksessa ei mene montaa viikkoa, kun tämä on meidän dominoiva linja. Hiihtoloma voi edesauttaa muunnoksen leviämistä muualle Suomeen”, Vapalahti sanoo.

Erkin kommentti: Koronatilanteen ennakointi on erittäin vaikeaa. Kuitenkin järki sanoo, että hiihtolomat edistävät koronaleviämistä.


Miten rokotustodistus voi maksaa 3,5 miljoonaa? – STM:n johtaja: osa tarvittavista potilastiedoista kirjattu väärin

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007814671.html

Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaation ja tiedonhallinnan ryhmässä johtajana toimivan Minna Saarion mukaan tekniset vaikeudet liittyvät eroihin tarvittavien tietojen kirjaamisessa.


Päivän paras

https://www.facebook.com/jocka/videos/10159178776609532


Sari Essayah A-studiossa

https://www.facebook.com/kristillisdemokraatit/videos/706781789877392


TS: Yhdistys antoi Li Anderssonille 6 000 euroa vaalirahaa – puheen­johtajan tytär sai yllätyspestin vasemmisto­liiton ministerin valtio­sihteeriksi

https://www.is.fi/politiikka/art-2000007812678.html

Li Anderssonin puoluetoverin Aino-Kaisa Pekosen valtiosihteeri Saila Ruuth on aiemmin kertonut Kansan Uutisille olleensa yllättynyt nimityksestään. TURUN Sanomat kertoo, että vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin vuoden 2019 eduskuntavaalikampanja sai 6 000 euron lahjoituksen porvoolaiselta Kerkkoon kansantalousyhdistykseltä. 6 000 euroa on suurin lain sallima yksittäinen lahjoitussumma.

Erkin kommentti: Tällaista toimintaa on vaikea hyväksyä. Jos meillä olisi hallituksen muodostamisessa suhteellisuusperiaate niin tällaista kotiinpäinvetoa ei olisi mahdollista tehdä.


Eduskunnassa kuuma keskustelu sähkönsiirrosta: Kansanedustajalta lensivät lasit päästä kesken puheen – Katso video

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/80a5ef4b-3464-4ebe-bb9f-9708b3b598bd

Kansanedustaja Arto Satonen (kok) pudotti silmälasit päästään kesken kuuman lähetekeskustelun eduskunnan täysistunnossa torstai-iltana. Aiheensa oli hallituksen esitys sähkömarkkinalain ja sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain muuttamisesta eli puhuttiin muun muassa sähkönsiirron hinnasta.


Vapaa-ajalla kaahanneen poliisin sakot kumottiin ”keskimääräistä parempien” ajotaitojen takia

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007812474.html

Reippaalla ylinopeudella kaasutelleen poliisimiehen sakot ovat menneet nurin Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Oikeuden mielestä poliisimiehen ylinopeus ei ole aiheuttanut vähäistä suurempaa vaaraa muiden turvallisuudelle.

Käräjäoikeuden mukaan poliisimies ei ole syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen joten sakkomääräys on poistettava.

Aluesyyttäjä on ilmoittanut tyytymättömyyttä koko tuomioon, joten jutun käsittely saattaa jatkua Itä-Suomen hovioikeudessa.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Erkin kommentti: Käräjäoikeuden tuomareiden tasoon ja toimintaan tulee laillisuusvalvojien kiinnittää suurempaa huomiota. Tämäkään päätöse ei perustu lakiin.


Ulkomaan uutiset


Venäjä älähti USA:n ja Suomen ammuskaupoista - "Askel väärään, alueellista jännitettä lisäävään suuntaan"

https://yle.fi/uutiset/3-11798556

Venäjä ei katso suopeasti Yhdysvaltain ja Suomen suunnittelemia puolustusteollisuuden kauppoja.

Yhdysvaltain kongressi sai keskiviikkona virallisen ilmoituksen raskaisiin raketinheittimiin tarkoitettujen ammusten ja järjestelmien myymisestä Suomelle. Maat ovat neuvotelleet reilun 91 miljoonan dollarin eli noin 76 miljoonan euron suuruisista kaupoista.


Räppärin pidätys laukaisi protestit Espanjassa – kadut muuttuivat hetkellisesti liekki­mereksi, yli 100 loukkaantunut

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007812781.html

Pablo Hasél joutui pidätyksensä jälkeen vankilaan suorittamaan yhdeksän kuukauden vankeusrangaistusta.


Kiinan mahti paisuu paisumistaan – näin se sitoo lännen kiinni itseensä

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007813202.html

HS:n uusi minidokumentti kertoo Kiinan kasvaneesta ja edelleen kasvavasta roolista maailman taloudessa. Voit katsoa dokumentin oheisesta soittimesta tai HS:n Youtube-kanavalta.


Bloomberg: Biden luopui suunnitelmista panna eurooppalaisia Nord Stream -pakote­listalle, Fortum voi ehkä huokaista helpotuksesta

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007813001.html

Ympäristöjärjestön paljastuksen mukaan saksalaisministeri lupasi Yhdysvaltain lng-kaasun tuontiin miljardin euron tukia kunhan vain pakotteista luovutaan.

Talousuutiset


Tilastokeskuksen tiedot paljastavat: Konkurssiaalto näyttää iskeneen Suomeen helmikuun alussa

https://www.hs.fi/talous/art-2000007811135.html

Helmikuun kahden ensimmäisen viikon aikana pantiin vireille yhteensä 155 konkurssia. Edellisen kerran viikkojen 5 ja 6 aikana pantiin yhtä paljon konkursseja vireille vuonna 2014.


Kojamo maksaa koronavuodelta aiempaa suuremman osingon – yhtiötä omistaville ammattiliitoille miljoonapotti

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007810516.html

Tältä vuodelta OAJ saa 5,58 miljoonan euron osinkopotin.

Seuraavaksi suurimmat omistajat ovat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Rakennusliitto. JHL omistaa osakkeista 4,82 prosenttia eli 11,9 miljoonaa osaketta, joiden markkina-arvo on 209,4 miljoonaa euroa. Osinkoja koronavuoden tulos kerryttää 4,4 miljoonaa euroa. Rakennusliitto omistaa Kojamosta 3,99 prosenttia eli noin 9,87 miljoonaa osaketta, joiden markkina-arvo on 173,65 miljoonaa euroa. Osinkoja Rakennusliitto saa 3,65 miljoonaa euroa.

Erkin kommentti: Kojamolta ja vastaavilta yrityksiltä tulee ottaa pois veroton toiminnan harjoittaminen. Kaikkia yrityksiä on kohdeltava yhdenvertaisesti. Miksi tämä on niin vaikea asia toteutettavaksi?


Näin suurten eläkeyhtiöiden toimitusjohtajat tienaavat – Tienestikuninkaan vuosiansiot nousivat yli 880 000 euroon

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/nain-suurten-elakeyhtioiden-toimitusjohtajat-tienaavat-tienestikuninkaan-vuosiansiot-nousivat-yli-880-000-euroon/4130b4b4-ea26-457f-9543-5db9033d474a?ref=iltalehti:910d&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_kauppalehti_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi

Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen tienasi viime vuonna 611 364 euroa. Edellisvuoteen nähden ansiot nousivat seitsemän prosenttia, eli noin 40 000 euroa.

Ilmarisen toimitusjohtajan vuosiansiot muodostuivat kuukausipalkasta, luontoiseduista, lomarahasta sekä lyhyen että pitkän aikavälin palkkioista. Lisäksi toimitusjohtajalla on maksuperusteinen lisäeläke.

Pölösen kiinteä kokonaisvuosipalkka viime vuonna oli 538 480 euroa. Lisäksi hänelle maksettiin vuodelta 2019 tulospalkkiota 72 884 euroa, mikä on 12 prosenttia vuosiansioista. Tulospalkkion ansaintakriteereinä olivat muun muassa asiakaskokemus, toiminnan tehokkuus ja sijoitustoiminnan onnistuminen.

Pölösen lisäeläke maksoi Ilmariselle viime vuonna 126 981 euroa.

Ilmarisen Pölönen ei istunut viime vuonna yhdenkään pörssilistatun yhtiön hallituksessa, joten lisätienestiä ei hänelle niistä herunut. Nyt hän on ehdolla rengasyhtiö Nokian Renkaiden hallitukseen.

Murto istuu kahden pörssiyhtiön hallituksessa

Keskinäisen työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murron kokonaisansiot puolestaan nousivat viime vuonna 880 467 euroon.

Peruspalkka ja luontoisedut olivat 563 721 euroa. Lisäksi hänelle maksettiin tulospalkkiota vuoden 2019 tuloksesta 264 120 euroa. Päälle tuli vielä viivästetty palkkio vuodelta 2017, jonka suuruus oli 52 586 euroa.

Erkin kommentti: Eläkeyhtiöiden toimitusjohtajien palkat eivät ole järjellisessä suhteessa tehtyyn työmäärään. Palkat on syytä kohtuullistaa kiireellisesti.


Urheilu-uutiset


Susijengi otti huipputärkeän voiton! Siirtyi erittäin lähelle EM-kisoja

https://www.is.fi/koripallo/art-2000007814589.html

MIESTEN Suomen koripallomaajoukkue voitti EM-karsinnoissa Sveitsin pistein 92–84. Ottelu pelattiin koronakuplassa Geogian Tbilisissä.

Suomi on nyt hiuskarvan päässä EM-kisoihin pääsemisestä. Juhlat voivat alkaa jo perjantai-iltana, mikäli Serbia voittaa lohkon toisessa ottelussa Georgian kello 17 alkaen.

Sveitsiä vastaan Suomen paras pistemies oli Petteri Koponen, joka heitti 21 pistettä ja jakoi neljä syöttöä.


Suomi MM-parisekaviestin peränpitäjiä: ”Kyllähän se hiljaiseksi vetää”

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000007812132.html

Ranta ampui yhden sakon ja käytti yhdeksän varapatruunaa, Ederin saldo oli 1+7. Eroa kisan voittaneeseen Ranskaan kertyi neljä minuuttia ja 18 sekuntia, ja tuloslistalla Suomen taakse jäivät vain Puola, Moldova ja kierroksella ohitettu Kroatia


Lara Gut-Behrami ylsi harvinaiseen MM-tuplaan

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000007812137.html

SVEITSIN Lara Gut-Behrami kukisti suurpujottelussa ennakkosuosikki Mikaela Shiffrinin ja otti toisen mestaruutensa alppihiihdon MM-kisoissa Cortina d'Ampezzossa.

UOMALAISLASKIJAT Erika Pykäläinen ja Riikka Honkanen etenivät toiselle kierrokselle sijoilta 34 ja 37. Pykäläinen kohensi toisella laskulla sijoituksensa 29:nneksi, Honkasen toinen lasku päättyi keskeytykseen.


Miljoonat ihmiset vailla sähköä – suomalaiselta NHL-miljonääriltä hieno teko hädässä oleville joukkuetovereille

https://www.iltalehti.fi/nhl/a/5432af8a-3844-4c61-9c55-a6ab39be63f2

Talvi kurittaa ankarasti Teksasin osavaltion asukkaita.



Rasnov, Romania


Naiset, HS97 / Lopputulokset


1. Sara Takanashi JPN 239,2

2. Silje Opseth NOR 232,9

3. Nika Kriznar SLO 228,6

4. Ema Klinec SLO 224,3

5. Maren Lundby NOR 221,3

6. D. Iraschko-Stolz AUT 220,8

7. Eva Pinkelnig AUT 219,1

8. Julia Clair FRA 206,4

9. Sophie Sorschag AUT 204,9

10. Irina Avvakumova RUS 203,5


36. Julia Kykkänen FIN 81,6


Alppi-MM, Cortina d'Ampezzo, Italia


Suurpujottelu / Lopputulokset


1. Mathieu Faivre FRA 2.37,25

2. Luca De Aliprandini ITA + 0,63

3. Marco Schwarz AUT + 0,87

4. Filip Zubcic CRO + 1,59

5. Loic Meillard SUI + 1,77

6. Zan Kranjec SLO + 1,83

7. Stefan Luitz GER + 1,99

8. Adam Zampa SVK + 2,48

9. Henrik Kristoffersen NOR + 2,53

10. Roland Leitinger AUT + 2,87


15. Samu Torsti FIN + 4,08


Maailmalla tapahtuu


Kuusi käsi­kranaatilla leikkinyttä lasta kuoli Ugandassa

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007811311.html UGANDASSA kuusi lasta kuoli ja viisi loukkaantui vakavasti, kun heidän leikeissään löytämänsä käsikranaatti räjähti Adjumanissa maan luoteisosassa tiistaina, poliisi kertoi torstaina.


Metaani räjäyttää Siperian ikiroutaan valtavia kraattereita – tutkijat ehtivät kuvaamaan 30-metrisen onkalon heti räjähdyksen jälkeen

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007811171.html

Jamalin niemimaalla viime keväänä räjähtänyt metaanipurkaus synnytti kraatterin, joita samalle alueelle on syntynyt muutamassa vuodessa ainakin 17.


Risto joutui pettymään myös korkeimmassa oikeudessa – määrättiin maksamaan lähes 50 000 euron elatusmaksut lapselle, jonka biologinen isä hän ei ole

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007810395.html

Risto ei saanut toivomaansa oikeutta korkeimmalta oikeudelta. Hän joutuu maksamaan yli 47 000 euron elatusmaksut lapselle, jonka biologinen isä hän ei ole.


Korkeasaareen tuodulta linnulta löytyi lintuinfluenssa – kaikki Villieläinsairaalassa hoidossa olevat linnut lopetettu

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1e7b4f67-5494-4043-bcbd-6e96248a17f8

Lintuinfluenssaa on ollut liikkeellä ympäri Eurooppaa. Ihmisiin sen ei ole todettu vielä levinneen.


Perseverance-mönkijän laskeutuminen Marsin pinnalle sujui suunnitellusti – Seuraavaksi se lataa akkunsa ja päivittää ohjelmistonsa ennen varsinaisen työn aloittamista

https://www.hs.fi/tiede/art-2000007813648.html

NASA eli Yhdysvaltain avaruushallinto teki sen taas. Se sai jo viidettä kertaa peräkkäin onnistuneesti mönkijän eli liikkuvan robotin Marsin pinnalle.

Perseverance eli suomeksi Sisu tömähti pyöriensä varassa Jezeron kraatteriin Marsin päiväntasaajan lähellä torstaina illalla. Se pääsi kohteeseensa.

Lennonjohto Los Angelesin Jet Propulsion -laboratoriossa sai Marsista signaalin kello 22.55 Suomen aikaa. Se tuli yli 204 miljoonan kilometrin päästä.

Mönkijällä oli takana vajaan seitsemän kuukauden lento Maasta Marsiin. Taipaleen lopussa mönkijä jarrutti hurjasti Marsin kaasukehässä. Se oli lennon vaarallisin vaihe.


Mielipiteet


Lausuntoni eduskunnan talousvaliokunnalle

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tmalinen/lausuntoni-eduskunnan-talousvaliokunnalle/

Valuuttaunioneita on käytännössä kahdenlaisia. Ne voivat olla liittovaltion valuuttoja, kuten Yhdysvaltojen dollarialue, tai ne voivat olla yhteisvaluuttoja, kuten euro tai keski- ja läntisen Afrikan CFA-frangialue. Riippumatta, miten valuuttaliitot on perustettu, ne päätyvät aina samoihin lopputulemiin.

Valuuttaunionit voivat muuttua joko:

  • Tulonsiirtoja jakavaksi poliittiseksi unioniksi, eli liittovaltioksi tai

  • Exit-mekanismilla vakautetuksi yhteisvaluutaksi.

Tai sitten ne hajoavat. Yksinkertaistettuna: yhteisvaluutta-alueet joko muuttuvat tulonsiirtoja jakaviksi liittovaltioiksi tai sitten ne hajoavat (kokonaan tai exit-mekanismin luomisen kautta osittain). Maailmanhistoria ei käytännössä tunne tähän yhtä ainutta poikkeusta.

Euroalue on käytännössä ollut nopeutetulla liittovaltiokehityksen tiellä velkakriisistä 2010-2012 lähtien. EU:n ehdottama ”elpymisrahasto” on keskeinen askel tällä tiellä, koska se aukaisisi tien tulonsiirtounioniin ja sitä kautta EU:n liittovaltioon.


Sähkön siirtohintoihin voisi puuttua tiukemminkin

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000007811610.html

PAUKKUPAKKASILLA sähkömittari raksuttaa kovaa vauhtia. Patterien säätelystä ei ole kuluttajalle juuri hyötyä, sillä sähkölasku ei siitä paljoa muutu. Suurin osa laskusta koostuu nimittäin siirtomaksuista ja veroista.


Yle Areena


Perussuomalaisten Ville Tavio tylyttää Tytti Tuppuraista

https://www.youtube.com/watch?v=yvNu4oQyGyw


Suomen on torjuttava EU:n tukipaketti

https://www.youtube.com/watch?v=6GwXjyd8R_8


Keskustan Hannu Hoskonen hurjana Tytti lässyttää omiaan Perussuomalaiset antaa tukensa

https://www.youtube.com/watch?v=nQGYfzoYb-w&t=63s


Tuomas Malinen | Dosentti 16.2.2021

https://www.youtube.com/watch?v=QpYjI6SYqKo


Tuomas Malinen: Miten synkkiä aikoja taloudella on edessä? (Audio) | 22.4.2020

https://www.youtube.com/watch?v=07YzXSHXPDc&t=113s


149 | Miten Halla-aho elvyttäisi Suomen?

https://www.youtube.com/watch?v=by3vFVOjOyk


EU-elvytyspaketti ei elvytä - Halla-aho ja Tavio

https://www.youtube.com/watch?v=EPz0RSVN5_U


Vihreiden Ohisalo servataan, tuomitsetko greenpeace aktivistit?

https://www.youtube.com/watch?v=vSko2lJRDyY


Taistelu Suomen Tulevaisuudesta, Sanna Marin vs. Jussi Halla-aho

https://www.youtube.com/watch?v=MYpuKktdojc


Onko Tässä Eduskunnan Fiksuimmat Naiset? Sari Essayah, Riikka Purra & Lulu Ranne

https://www.youtube.com/watch?v=uz1bMQ1UDZc


Halla-aho laukoo tosiasioita EU:n elvytyspaketista. Pääministeri Marin yrittää puolustella.

https://www.youtube.com/watch?v=UoKQrCNuLBU


Suomi Kohtelee VAKAVIIN RIKOKSIIN Syyllistyneitä Silkkihansikkain

https://www.youtube.com/watch?v=9fVmgv0GQTo


Jukka Davidsson: maailmantalouden megatrendit & globalisaatio

https://www.youtube.com/watch?v=DppWToBD2Os


Jukka Davidsson- Totuudesta muutokseen 14.5.2019

https://www.youtube.com/watch?v=DgZXFedWh2A&t=29s


62 - Pimeää pelottelua, euro ja hallituksen möröt (Tuomas Malinen)

https://www.youtube.com/watch?v=ZJWypezUQbI&pbjreload=101


Juha Ahvio - Pakottaako yhteiskunta jokaisen Suomalaisen vaihtamaan maailmankatsomustaan

https://www.youtube.com/watch?v=3jDKiQfGYlM


Wahlroosin potut pottuina | Karpolla on asiaa

https://www.youtube.com/watch?v=epEtEasGstk


Keisalan tilan uutiset 19

https://www.youtube.com/watch?v=TaA4NRcKWLI


Andrea Bocelli Surprise Wedding Serenade

https://www.youtube.com/watch?v=0AKfzBWins0


Huumori


Hyvää suomesta mainos v. 1994 - Johannes ja Kyllikki Virolainen ja Jukka Puotila

https://www.youtube.com/watch?v=wf0cxzhrmtI


Hyvää Suomesta merkin mainos v 1994 - Marja-Liisa Kirvesniemi ja Jukka Puotila

https://www.youtube.com/watch?v=lZFp4HJY-yk


Weird Tourist Attraction Prank

https://www.youtube.com/watch?v=Xeonqv_c4o0


NEW Just For Laughs Gags | August 2019 FunnyTV Compilation

https://www.youtube.com/watch?v=JpKRNPBi0-M&t=130s


Musiikki


Navihanke - Ta sosedov Francelj (v živo)

https://www.youtube.com/watch?v=zeI3sZ30r6c


Зара и Андреа Бочелли — Time to say goodbye (@Премия МУЗ-ТВ 2017)

https://www.youtube.com/watch?v=lRR1kcAuE7Y


Группа "Невесты": "Маруся" (2010) музыкальный номер

https://www.youtube.com/watch?v=_bj1L51xdCU


Pekka Himanka - Muistojen Kalla

https://www.youtube.com/watch?v=893burD6bGk&list=RDEMD_xsReW--3IrT4N-66C0_w&start_radio=1


Maailman valot

https://www.youtube.com/watch?v=yh3hW5yhvpA&list=RDEMD_xsReW--3IrT4N-66C0_w&index=2


Lintu lentää korkealla

https://www.youtube.com/watch?v=Dz-eZgIzD_I&list=RDEMD_xsReW--3IrT4N-66C0_w&index=3


Taas voi tanssia illoin

https://www.youtube.com/watch?v=l5Y-1HOVoRE&list=RDDz-eZgIzD_I&index=3


Kielletty rakkaus

https://www.youtube.com/watch?v=Lj5flXbIhr0&list=RDDz-eZgIzD_I&index=5


Kankaan kaunis Katriina

https://www.youtube.com/watch?v=KkgrsEzl_Ig&list=RDDz-eZgIzD_I&index=6


Muistojen jenkka

https://www.youtube.com/watch?v=gqbBV1utyT0&list=RDDz-eZgIzD_I&index=7


Tunturilampi

https://www.youtube.com/watch?v=_YpWWU7j2G4&list=RDDz-eZgIzD_I&index=8


Kontulan kreivi

https://www.youtube.com/watch?v=Ssh814WyRt8&list=RDDz-eZgIzD_I&index=9


Moskovan valot

https://www.youtube.com/watch?v=auIrt5HrstU&list=RDDz-eZgIzD_I&index=10


Simpeleen siiat ja Parikkalan piiat

https://www.youtube.com/watch?v=hX-wqlzK4D4&list=RDDz-eZgIzD_I&index=12


Ruunaan savotat

https://www.youtube.com/watch?v=ApTrQRRH4k8&list=RDDz-eZgIzD_I&index=13


Jäi Lappiin sydän

https://www.youtube.com/watch?v=RNBoz7ZU_CE&list=RDDz-eZgIzD_I&index=15


Kaunis Natalia

https://www.youtube.com/watch?v=rDoA7BX5QKc&list=RDDz-eZgIzD_I&index=16


Surusunnuntai

https://www.youtube.com/watch?v=iLEHZEhnBDg&list=RDDz-eZgIzD_I&index=18


Jos jäät

https://www.youtube.com/watch?v=K-fpl9GRywQ&list=RDDz-eZgIzD_I&index=19


Mitäs menneistä

https://www.youtube.com/watch?v=Mgr0NIl6O3w&list=RDDz-eZgIzD_I&index=21


Kostamuksen tyttö

https://www.youtube.com/watch?v=qYbOPVB94tI&list=RDDz-eZgIzD_I&index=22


Pienessä pirtissä

https://www.youtube.com/watch?v=alvX6UZK87g&list=RDDz-eZgIzD_I&index=23


Maani tää

https://www.youtube.com/watch?v=Zgmft7qRAZg&list=RDDz-eZgIzD_I&index=24


Viimeinen tukkilainen

https://www.youtube.com/watch?v=Da6ZJTZcre8&list=RDDz-eZgIzD_I&index=27


Elonkorjuun aika

https://www.youtube.com/watch?v=-4D3Ogg-HgU&list=RDDz-eZgIzD_I&index=27


Muutetaan maalle

https://www.youtube.com/watch?v=qmNQJESvLgI&list=RDDz-eZgIzD_I&index=27


Majakanvartijan tytär

https://www.youtube.com/watch?v=1tUjGECl7Nc&list=RDDz-eZgIzD_I&index=29


Luonasi oli aina niin ihanaa

https://www.youtube.com/watch?v=nxR_MNicQJc&list=RDDz-eZgIzD_I&index=27


Tää on vain elämää

https://www.youtube.com/watch?v=TQ6JoMuyRuY&list=RDDz-eZgIzD_I&index=32

Meren aallot

https://www.youtube.com/watch?v=pINCVnqe0DU&list=RDDz-eZgIzD_I&index=37


Taas voi tanssia illoin

https://www.youtube.com/watch?v=_00ISplw8mw&list=RDpINCVnqe0DU&index=2


Pirkko-Leena

https://www.youtube.com/watch?v=RhT-RIIF7Js&list=RDpINCVnqe0DU&index=3


Valkoiset kielot

https://www.youtube.com/watch?v=bjBZqzIsRf0&list=RDpINCVnqe0DU&index=5


Kuin tumma yö

https://www.youtube.com/watch?v=l0qe1ls4W4g&list=RDpINCVnqe0DU&index=8


Oon vuosia monta jo harhaillut

https://www.youtube.com/watch?v=xwNWx6umisc&list=RDpINCVnqe0DU&index=10


Kun suvi saapuu pohjolaan

https://www.youtube.com/watch?v=2y8Fd51GSLU&list=RDpINCVnqe0DU&index=11


Anna-Katriinan risti

https://www.youtube.com/watch?v=wBdmadljVWs&list=RDpINCVnqe0DU&index=12


Jäi Lappiin sydän

https://www.youtube.com/watch?v=XvymymS2AbY&list=RDpINCVnqe0DU&index=22


Kalajoki-valssi

https://www.youtube.com/watch?v=Uz8IXnq37m8


Kaikki kappaleet – Pekka Himanka 130

https://www.youtube.com/watch?v=KfRJ82xDNrc&list=PLWlutPoB9zEPGZHIhsKvBdHiQ72j2fiAW

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti