perjantai 12. helmikuuta 2021

PE 12.02.2021 Onko korona tullut jäädäkseen?

 

Kalajoki

Kalajoella Attendon Helmakoti-palvelukodissa koronaviruksen joukkoaltistuminen – Koronavirustartunta on todettu kahdella henkilökunnan jäsenellä ja yhdellä asukkaalla

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/610764

Kalajoella Attendon mielenterveyskuntoutujien Helmakoti-palvelukodissa on todettu koronavirustartunta kahdella henkilökunnan jäsenellä ja yhdellä asukkaalla.

Samassa asumisyksikössä asuvat kaikki kolmetoista henkilöä on asetettu altistuskaranteeniin ja koko palvelukodissa on vierailukielto. Tapaus katsotaan joukkoaltistumiseksi.

Tartunnan alkuperä on jäljitetty ja se liittyy aiempaan tartuntaketjuun. Asukkaita, heidän läheisiään sekä henkilökunnan jäseniä on tiedotettu asiasta.

Tartunnat raportoidaan tartunnan saaneen henkilön kotipaikkakunnan mukaan. Tästä johtuen kaikki Kalajoella ilmenevät tartunnat eivät kirjaudu Kalajoen tilastoon.

THL:n tilastoon on kirjautunut tänään yksi uusi koronavirustartunta Kalajoella. Tartunta liittyy aiempaan tartuntaketjuun ja tartunnan saanut on jo aiemmin ollut karanteenissa. Kyseisestä tartunnasta ei ole seurannut uusia altistumisia.

Erkin kommentti: Ennusteeni osui sittenkin oikeaan. Ennusteeni oli 27-28 korontartuntaa lauantaihin mennessä. Kalajoella on nyt 27 koronatartuntaa, mutta kaikkia ei kirjata Kalajoen tilastoon, koska henkilöt asuvat muilla paikkakunnilla, mutta ovat töissä Kalajoella. On valitettavaa, että koronatartunnat ovat tapahtuneet Helmakoti-palvelukodissa.

Alueuutiset

Ylivieskassa ja Kalajoella uusia koronatartuntoja – Ylivieskassa lisää väkeä karanteeniin

https://www.kalajokilaakso.fi/uutinen/610724

Ylivieskassa on nyt THL:n koronakartalla epidemian alusta saakka laskettuna todettu 75 varmistettua koronatartuntaa. Kalajoen tartuntamäärä on 24.

Alueen muilla paikkakunnilla koronatapauksia on kirjattu THL:n kartalle seuraavasti: Sievi 25, Alavieska 10, Nivala 27, Reisjärvi 13, Oulainen 17, Haapavesi 22, Pyhäjärvi 5 ja Pyhäjoki 8.

Kotimaa

THL: Suomessa 407 uutta koronatartuntaa – katso tilanne eri kunnissa

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007798894.html

Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 5 170, mikä on 679 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Viimeisten seitsemän päivän aikana on raportoitu puolestaan 2 678 tartuntaa. Luku on 186 tapausta enemmän kuin edellisen viikon aikana.

Tartuntojen ilmaantuvuus on Suomessa nyt vajaat 91 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahdessa viikossa. Suurin ilmaantuvuusluku on Etelä-Suomen Hus-alueen yli 174 ja pienin Pohjois-Karjalan 11.

Paikkakunnista tartuntoja on kirjattu Helsingissä nyt yli 14 200. Seuraavaksi eniten tartuntoja on ollut Vantaalla (lähes 5 600) ja Espoossa (lähes 5 000).

Koko epidemian aikana Suomessa on nyt raportoitu 49 572 koronatartuntaa.

Kannattasi kertoa totuus tälle maalle” – Keskustalaiselta kovat ulostulot EU-paketista

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/kannattasi-kertoa-totuus-talle-maalle-keskustalaiselta-kovat-ulostulot-eu-paketista/1700d0a1-0e92-445a-9ee3-34c8b22b016f

Kannattasi kertoa totuus tälle maalle ihan semmoisena kuin se on eikä väännellä ja käännellä. Totuus on tässä asiassa se, että suomalaisten verorahat kuuluvat suomalaisen hyväksi. Jos perustamme tulonsiirtounionin, se on tälle maalle todella valtava virhe, peruuttamaton virhe, jota ikinä ei saada peruutettua, ja tätä virhettä Suomi ei missään nimessä saa tehdä”, Hoskonen sanoi eduskunnan keskustellessa EU:n koronakriisin vuoksi sopimasta elvytyspaketista.

Tasavallan presidentti todella puolusti tätä sopimuspohjaista EU:ta. Kannatan EU:ta, se on ihan varmaa, ja meidän pitää kuulua läntiseen yhteisöön, se on itsestäänselvyys, mutta eihän se tarkoita sitä, että me lähdemme rapauttamaan omaa koskemattomuussuojaamme Euroopan unionin kanssa maksamalla toisten velkoja tai antamalla takuita”, Hoskonen myös sanoi keskustelussa.

Muistutan vielä, arvoisat kollegat, teitä siitä, että perustuslakivaliokunta lausui kesäkuussa 12. päivä vuonna 20: ”Valtioneuvoston ei tule asian käsittelyn tässä vaiheessa hyväksyä tai edistää nyt ehdotettua unionin lainanottoa ja jäsenvaltion siihen kytkeytyvää vastuuta avustusmuotoisista tukivälineistä.” Onko tämä perustuslakivaliokunnan ponsi — kun tässä talossa tähän saakka kaikki ponnet on otettu vakavasti — onko tämä ponsi heitetty romukoppaan, vai olenko minä lukenut läksyni väärin?” Hoskonen myös sanoi.

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd) sanoi, että Suomi ei ota vastuuta muiden veloista.

Suomen linja on aivan selvä: me lähdemme siitä, että Euroopan unionissa jokainen maa on itse vastuussa omasta taloudestaan, eikä Suomi tule ottamaan vastuuta yhdenkään maan olemassa olevista veloista. Tämä on meidän linjamme, ja me tavoittelemme myös valtioiden hallittua velkajärjestelymenettelyä”, Tuppurainen sanoi.

Eduskunta edellytti, että vastuut pitää rajata. Suomi ajoi yksin tätä tavoitetta, ja saimme vastuut poikkeuksellisen tarkkarajaisesti rajattua. Nyt ei synnytetty yhteisvastuullista velkaa, vaan kukin maa vastaa vain omasta osuudestaan”, Tuppurainen myös sanoi.

Hoskonen jatkoi kritiikkiään myöhemmin keskustelussa.

Tämä hallituksen esitys on Suomen kannalta erittäin vaarallinen ja toteutuessaan sitoo suomalaiset Euroopan unionin nyt rakenteilla olevaan velkaunioniin”, hän väitti

Kunnista jää kymmenen vuoden sisään eläkkeelle yli 30 000 lähi- ja sairaan­hoitajaa – hoivassa ja opetuksessa työntekijä­vajetta jo nyt

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007797680.html

Kunnilla on jo nyt vaikeuksia saada hakijoita avoimiin työpaikkoihin. Kevan toimitusjohtaja kehottaa muun muassa arvioimaan uudelleen koulutuspaikkamäärät ja lisäämään työperäistä maahanmuuttoa.

Ulkomaat

Ulkoministeri Lavrov: Venäjä on valmis katkaisemaan välit Euroopan unioniin

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007798589.html

Emme halua eristää itseämme maailman elämästä, mutta meidän täytyy valmistautua tähän. Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan”, sanoi Lavrov haastattelussa ministeriönsä julkaiseman otteen mukaan.

Talous

Turveyrittäjä — turvekoneet romuksi ja Viroon

http://www.maaseutumedia.fi/turveyrittaja-turvekoneet-romuksi-ja-viroon/

Arto Haapala kirjoittaa: ”Tässä kuvaa viimekesältä. Hyvää lähes käyttämätöntä konetta meni romuksi. Homma jatkuu ensi kesänä. Lavetit ajaa viroon koko ajan imuvaunuja yms kalliimpaa. Suot on suurelta osin laitettu kiinni ja niitä ei avata enää. Vihreät vei voiton. No kyllä itärajan takaa saa kuiviketta sopuhintaan että ei sen puoleen hätää ole. Toki hyvä työllistäjä maaseudulta on poissa.”

Päivän video: ”Vihreä agenda” iski Viroon – Suurhakkuut järkyttävät

https://mvlehti.net/2021/02/02/paivan-video-vihrea-agenda-iski-viroon-suurhakkuut-jarkyttavat/

Peltokangas: ”Turpeen alasajo vie ihmisiltä koteja alta”.

https://www.facebook.com/suutiset/videos/1571689483001460

Fingrid: Tuontienergian lasku miljoona euroa tunnissa

http://www.maaseutumedia.fi/tuontoenergian-lasku-miljoona-euroa-tunnissa/

Viime yönä Fingridin tilaston mukaan sähkön hinta oli varhain aamulla 239 euroa megawatilta.Ostosähköä tuotiin tuolloin 4000 megawattia tunnissa, liki miljoonalla eurolla. Vertailun vuoksi Tiina Jylhän maskikaupoista on kohuttu medioissa viikkoja — ovatko mittasuhteet kadonneet? Tuontisähkössä kyse on samasta summasta tunneissa, kuin kohutuissa maskikaupoissa. Viisi miljoona euroa katoaa tunneissa näillä sähkökulutuksilla ja -hinnoilla muutamassa tunnissa. Samaan aikaan Suomen koko tuulivoima tuottaa 100 megawattia sähköä.

Ruotsalaisyhtiö rakentaa Lestijärvelle Suomen suurimman tuulivoimapuiston – investoinnin arvo noin puoli miljardia euroa

https://www.hs.fi/talous/art-2000007798496.html

RUOTSALAINEN uusiutuvan energian yhtiö OX2 rakentaa Lestijärvelle Keski-Pohjanmaalle Suomen suurimman tuulivoimapuiston. 72 voimalan kokonaisteho on noin 400 megawattia. Voimalat ovat jopa 240 metriä korkeita. Tuulipuiston vuosittainen energiantuotanto on noin 1,4 terawattituntia, joka vastaa noin kahta prosenttia koko Suomen sähköntuotannosta.

Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa vuoden sisällä. Voimalat rakennetaan ilman valtion tukea

Urheilu

Venäjä tarjoili Leijonille kylmää kyytiä – Suomen kavennusmaali hylättiin erikoisesti

https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000007797859.html

LEIJONAT aloitti Ruotsin Euro Hockey Tour -turnauksen 2–3-tappiolla Venäjää vastaan Malmössä. Artyom Minulin vei avauserässä tarkalla rannelaukauksella Venäjän johtoon ja Ivan Tshehovitsh tuplasi etumatkan muutamaa minuuttia myöhemmin pitkän hyökkäysalueen pyörityksen jälkeen. Suomi oli avauserässä todella vaisu: Leijonat laukoi koko avauserässä vain yhden kerran kohti Venäjän maalia.

Suomen mitalisaalis nuorten MM-kisoissa kasvoi – Alexander Ståhlbergilta huikea hiihto!

https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000007799033.html

SUOMEN Alexander Ståhlberg hiihti MM-hopeaa nuorten maailmanmestaruuskisoissa Vuokatissa.

Vöyriläinen Ståhlberg, 18, nappasi mitalinsa alle 20-vuotiaiden 10 kilometrin kisassa, joka käytiin vapaalla hiihtotavalla.

Kultaa voitti Norjan Martin Kirkeberg Mörk, jolle Ståhlberg hävisi 14,9 sekuntia. Kanadan Olivier Leveille oli kolmas.

Suomalaisurheilija heitti maailmanlistan kärkeen – Tampereella rikki meni myös oma ennätys

https://www.iltalehti.fi/yleisurheilu/a/17f7a849-e3d7-402e-af17-43d8226f5ec0

Kiekonheittäjä Salla Sipponen, 25, heitti Tampereella Pirkkahallissa huipputuloksen 58,88. Tulos on maailman tämän kauden paras hallissa ja kolmanneksi kovin suoritus myös ulkoradat mukaan lukien.

Keuruun Kisailijoita edustava Sipponen paransi omaa halliennätystään 1,67 metriä.

Hyvä sarja. Tasapainoisia heittoja. Pisin heitto jäi vähän matalaksi, Sipponen kertoo SUL:n tiedotteessa.

MM-kisatulokset, Pokljuka, Slovenia

Miehet, 10 km

1. Martin Ponsiluoma SWE 24.41,1 0

2. Simon Desthieux FRA + 11,2 0

3. Emilien Jacquelin FRA + 12,9 1

4. Johannes Dale NOR + 22,4 1

5. Johannes T. Bö NOR + 22,5 2

6. Quentin F. Maillet FRA + 23,9 1

7. Sturla Holm Lägreid NOR + 25,7 0

8. Sebastian Samuelsson SWE + 26,7 1

9. Tarjei Bö NOR + 28,2 1

10. Eduard Latypov RUS + 33,3 1


28. Tero Seppälä FIN +1.19,1 2

29. Olli Hiidensalo FIN +1.19,6 1

47. Tuomas Harjula FIN +1.59,5 1


Ståhlberg hiihti nuorten MM-hopeaa

Alexander Ståhlberg on hiihtänyt nuorten MM-hopealle alle 20-vuotiaiden

miesten 10 kilometrillä Sotkamossa. Mitali on Suomen toinen Vuokatin

laduilta, sillä tiistaina Niilo Moilanen hiihti saman ikäluokan sprinttikultaan.

Vapaalla hiihtotavalla mestaruuden voitti Norjan Martin Kirkeberg Mörk

14,9 sekunnin erolla. Kolmas oli Kanadan Olivier Leveille.

Ida Haapala oli parhaana suomalaisena yhdeksäs alle 20-vuotiaiden naisten

vapaan hiihtotavan kilpailussa. Kisan ykkönen oli Venäjän Veronika Stepanova.


Vuokatti Ski Teamille SM-kultaa

Vuokatti Ski Team on voittanut maasto-hiihdon naisten pariviestin Suomen

mestaruuden Pyhäjärvellä. Vuokatti kukisti kolmen joukkueen loppukiri-

kamppailussa toiseksi sijoittuneen Kainuun Hiihtoseuran vajaalla kahdella

sekunnilla.

Kolmanneksi sijoittunut Hämeenlinnan Hiihtoseura hävisi voittajalle lähes

viisi sekuntia.

Mestaruutensa viime vuodelta uusineessa Vuokatti Ski Teamin

voittajajoukkueessa hiihtivät Vilma Nissinen ja Katri Lylynperä.

Puijon Hiihtoseuralle Suomen mestaruus

Kuopiolainen Puijon Hiihtoseura on voittanut maastohiihdon miesten pariviestin Suomen mestaruuden Pyhäjärvellä. Voittajajoukkueessa

hiihtivät Iivo Niskanen ja Perttu Hyvärinen. Puijo päihitti toiseksi sijoittuneen jämijärveläisen Jämin Jänteen 8,5 8,5 sekunnilla.

Kolmanneksi sijoittunut raisiolainen SkiTeam 105 jäi kärjestä 21 sekuntia.

Maailmalla tapahtuu

Lauri Nurmi hankki vuoden kovimman politiikan uutisen. Miksi Lännen Media halusi estää sen julkaisemisen?

https://www.journalisti.fi/artikkelit/2021/2/lauri-nurmi-hankki-vuoden-kovimman-politiikan-uutisen-miksi-lannen-media-halusi-estaa-sen-julkaisemisen/#.YCVOPTayKnQ.facebook

Iltalehti ja Aamulehti julkaisivat vuoden 2017 mieleenpainuvimman uutisen: pääministeri Juha Sipilä oli käynyt perussuomalaisten kanssa salaisia neuvotteluja, joista valtiosihteeri oli kuljetettu pois auton takaluukkuun piilotettuna. Uutisen oli hankkinut Lännen Median toimittaja Lauri Nurmi. Kiitosten sijaan häneltä pyydettiin kirjallista selvitystä.


Valtakunnallisessa terveys­järjestössä paljastui epäilty huijaus – Veikkaus-avustus maksimoitiin piilottamalla tuloja ja peukaloimalla työaika­merkintöjä

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007798026.html

Allergia-, iho- ja astmaliiton toimitusjohtaja käytti työnantajan luottokorttia alkoholiostoihin ja yöllisiin taksimatkoihin. Avustuksen myöntäjä Stea teki liiton toiminnasta tutkintapyynnön poliisille.

Bellingcat: Venäjän myrkky­ryhmän matkustus­tiedoista paljastui kylmäävä kuvio – oppositio­aktivistia seurattiin vuosia

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007798128.html

Oppositiopoliitikko Vladimir Kara-Murzaon selviytynyt hengissä kahdesta myrkytysyrityksestä. Aleksei Navalnyin tapaan myös häntä FSB:n myrkkyryhmä seurasi pitkään.

Äiti taklasi tyttärensä huoneen ikkunan takana olleen tirkistelijän USA:ssa

https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/90b31115-89c1-4335-a6a7-3ac138c5d941

Serbiassa on puhdistettu ympäristökatastrofin partaalla ollut jätteiden täyttämä järvi – katso kuvat ennen ja jälkeen

https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/f32ec9c6-8956-4f4a-a996-d871aa1ab2e5

Järven roskamäärä on vaikuttanut veden laatuun ja järven kalakanta on ollut romahtamassa. Roskat olivat myös tukkia padon ja läheisen sähkövoimalan.

Potpec-järveen laskee Serbian, Montenegron ja Bosnia-Hertsegovinan alueilla kiemurteleva Lim-joki, johon on aktivistien mukaan päässyt yli 20 000 kuutiometriä muovijätettä hoitamattomilta kaatopaikoilta.

Mielipiteet

Näkökulma: Kaikki iloitsevat Kemin jättimäisestä biotehdashankkeesta - paitsi tietysti vihreät

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/19d7c0a0-b501-40ec-ab47-40a294f01fd3

Kemin 1,6 miljardin euron biotehdashanke on hankala aihe vihreille, kirjoittaa politiikan toimittaja Tommi Parkkonen.

Näkökulma: Miksi Suomi maksaa satojatuhansia euroja Liberiassa tapahtuneiden julmuuksien oikeuskäsittelystä?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6b6cfb1e-f762-4b46-9eb0-e15148b39e91

Suomessa ennennäkemätön oikeudenkäynti herätti voimakkaita tunteita. Miksi meidän pitäisi käsitellä täällä rikoksia, jotka tapahtuivat vuosia sitten jossain aivan muualla? Oikeusministeriö perusteli tätä sillä, ettei Bazaramba olisi saanut Ruandassa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

Kokonaisuudessaan Ruanda-oikeudenkäynti poliisitutkintoineen maksoi Suomelle miljoonia euroja, johon sisältyi useita matkoja Afrikkaan. Juttua käsiteltiin sekä käräjä- että hovioikeudessa.

Onko hulluudella mitään rajoja?’

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/onko-hulluudella-mitaan-rajoja/

Suomen liikenteen laajamittainen sähköistäminen olisi hyvin kallista ja sanalla sanoen järjetöntä myös ympäristöä ajatellen.

Suomessa on henkeä kohden laskien EU:n suurimmat uusiutuvat luonnonvarat. Jos YK:n, EU:n ja Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka olisivat järkeviä, pysyisimme korvaamaan niiden avulla fossiiliset polttoaineet kokonaan sekä liikenteessä että lämpö- ja sähköenergian tuotannossa.

Turve on uusiutuva luonnonvara, toisin kuin Suomen cityvihreät ”asiantuntijat” ja poliitikot väittävät.

EU:n puitteissa Suomi on kaiken kaikkiaan valtava hiilinielu.

Syynä ongelmiin on cityvihreä ilmasto- ja ympäristöpolitiikka, joka on johtanut ajatukset harhaan. Se vahingoittaa ympäristöä ja on lisäksi ristiriidassa laajempien kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa.

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaan on saatava suunnanmuutos sekä Suomessa, EU:ssa että YK:ssa.

Niistä onnettomista vaiheista, joiden kautta euroon siirryttiin ja joilla Suomi euroalueeseen liitettiin, löytyy tarkkaa tietoa kirjastani ”Itsenäisen Suomen puolesta”. Ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta olen kirjoittanut mm. teoksessani ”Yhteinen vuosisatamme”.

Molemmat ovat luettavissa ja kuunneltavissa kotisivuni kirja-arkistosta. Siellä on tarjolla muutakin mielenkiintoista kirjallisuutta.

Yle Areena

Kennedy Berliinissä

https://areena.yle.fi/1-1385248

Länsi-Saksassa odotettiin kiihkeästi presidentti Kennedyn vierailua kaksi vuotta Berliinin muurin rakentamisen jälkeen vuonna 1963. Kennedy yllätti suuren yleisön ja lausui kameroiden edessä sanat "Ich bin ein Berliner". (U)

1945 Japanin antautuminen

https://areena.yle.fi/1-2417975

Kausi 3, osa 2. Syyskuun alussa 1945 Japani antautui taistelulaiva Missourin kannella. Kaikki oli tarkoin valmisteltu, mutta viime hetkellä japanilaiset eivät hyväksynytkään sopimusta. Mitä tapahtui? (U)

Trump ja vihan kausi

https://areena.yle.fi/1-50748180

Donald Trump lietsoi eripuraa ja vihaa Yhdysvalloissa koko presidenttikautensa ajan. Trumpin uhon seurauksena mielenosoitukset mediaa ja päättäjiä vastaan äityivät mellakoiksi ja jopa verilöylyksi. Lopulta presidentinvaalien tulosten mitätöintiä vaatineet joukot murtautuivat Yhdysvaltojen demokratian ytimeen, kongressitaloon.

Youtube

Huhtasaari, miksi komission sivuilta poistettiin seuraava lause

https://www.youtube.com/watch?v=rJ4GjuScbNE&feature=share

Perussopimuksista viis?

https://www.facebook.com/kristillisdemokraatit/videos/161783615751433

Keskustan Hannu Hoskonen hurjana Tytti lässyttää omiaan Perussuomalaiset antaa tukensa

https://www.youtube.com/watch?v=nQGYfzoYb-w

EU-elpymispaketti: Tuomas Malinen & Vesa Vihriälä (Audio) | Radio Dei 10.2.2021

https://www.youtube.com/watch?v=r-Kx9utd0w4

Jussi Halla-aho on Politiikan HAUSKIN mies?!

https://www.youtube.com/watch?v=u4lz1NsttFU

EU-elpymispaketti: Tuomas Malinen ei usko euroon (Audio) | 13.6.2020

https://www.youtube.com/watch?v=CeKXRqDlB8Y

Elpymisrahaston ongelmat - Tuomas Malinen | Huuki Show Ep. 30

https://www.youtube.com/watch?v=RWlFmHbksLM

Tuomas Malinen: Miten synkkiä aikoja taloudella on edessä? (Audio) | 22.4.2020

https://www.youtube.com/watch?v=07YzXSHXPDc

Huumori

Vappu autokoulussa

https://www.youtube.com/watch?v=m6pXHG-zHrY

Sitting On Hot Stove Prank

https://www.youtube.com/watch?v=RS0ZHZpGELo

Stuck Dress Zipper Prank

https://www.youtube.com/watch?v=HNjUA0Vazig

Parisuhdeterapia BIISONIMAFIA

https://www.youtube.com/watch?v=0gG3Dz2lXLA

Musiikki

Alexandra Schmied - Mei Schatz is Made in Germany

https://www.youtube.com/watch?v=RaTsSDk7YwU

The best italian songs - italian music romantic love songs hits all time

https://www.youtube.com/watch?v=7cgws5dTVTA

Oldies But Goodies Legendary Hits - Greatest Hits Golden Oldies Songs 50s 60s 70s

https://www.youtube.com/watch?v=PgXul1RqrJs

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti