sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

TI 23.06.2020 Kuulustelukertomus osa 3




I ask European Commissioner for Justice Vera Jourova to set up his own monitoring team for this criminal investigation.

Pyydän Euroopan oikeuskomisaria Vera Jourova asettamaan tähän rikostutkintaan oman seurantaryhmän.

Tutkinnanjohtaja Tiina Sarparannalle ja edelleen toimitettavaksi lain edellyttämälle tutkinnanjohtajalle. Poliisi Tiina Sarparannan on toimittava asiassa hallintolain mukaisesti. Siis jos tutkintapyyntö on tullut väärään osoitteeseen niin se on toimitettava sille jonka toimivaltaan asiasta päättäminen kuuluu. Olen tehnyt rikosilmoituksen asiasta R20/295 , en asiasta 5770/S75514/20

Rikos on tämä:

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni.
Katson, että viranomaisten toiminta asiassani täyttää kidutuksen tunnusmerkistön.Suomen viranomaisten toiminta asiassani on ollut perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaista. Kohtelu täyttää kiistatta ihmisoikeusrikosen tunnusmerkistön ja ennenkaikkea kidutuksen tunnusmerkistön.

Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa ja todistusaineistot ovat kiistattomat. Miksi en saa oikeutta? Entinen asianajaja Asko Keränen on tunnustanut rikoksensa ja varatuomari Paavo M. Petäjä ovat tunnustaneet rikoksensa. He ovat toimineet syyttäjä Sulo Heiskarin ja poliisi Raimo Ollilan rikoskumppaneina. Esteellinen syyttäjä on estänyt rikostutkinnat ja poliisi Raimo Ollila on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa.

Todelliset syylliset ovat tässä
  • kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari, edelleenkin vapaalla jalalla
  • asianajaja Antti Latola, edelleenkin vapaalla jalalla, päämies Arsenal Oy
  • asianajaja Hannu Maskonen ( tehnyt itse oman lopullisen ratkaisunsa), päämies Kera Oy
  • varatuomari Paavo M. Petäjä, kuollut ( tunnustanut rikoksensa)
  • entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen ( tunnustanut rikoksensa, saanut ehdottoman vankeustuomion muista rikoksista)

Rikollisten suojelijat
  • poliisi Raimo Ollila
  • poliisi Petri Oulasmaa
  • Oulun KRP

Kiduttajat
  • kihlakunnanvouti Anssi Tuomaala
  • ulosottomies Eveliina Nissilä


Rikokset eivät ole vanhentuneet, koska ulosotto on voimassa ja asiat ovat olleet keskeytyksettä vireillä koko 25 vuoden ajan. Lisäksi valtiopetos ja siihen kuuluva SSP-sopimus pitävät rikokset avoimena.

SSP-sopimus

Suomen johtavat politikot järjestivät keinotekoisen 1990-luvun laman ja siihen liittyi olennaisena osana valtiopetos, josta keskeinen on SSP-sopimus. Kysymys on valtiopetoksen toteuttamiseen osallistumisesta ja Erkki Ahon kidutusrikokseen osallistumisesta. Kysymys on myös virkavelvollisuuden laiminlyönnistä, törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä sekä rikollisten suojelusta.

Suomessa ei ole ollut voimassa valmius- eikä poikkeuslait 1990-luvun laman hoidossa. Siksi toiminta on kiistattomasti rikollista. Pankit pelastettiin rikollisella tavalla ja yrittäjät, heidän yrityksensä, heidän perheensä ja yrityksen lainojen takaajat laitettiin maksumiehiksi ja pankkien pelastajiksi. Valtiopetos ei vanhene koskaan.

Oulun käräjäoikeus on päättänyt, että kysymyksessä on rikos R20/295.
28.03.2020

Hyvä Erkki Aho
Kirjeessänne selostamanne asia on Oulun käräjäoikeudessa vireillä rikosasiana diaarinumerolla R 20/925.
Ystävällisin terveisin
Antti Savela
laamanni

Tämän johdosta
  1. kaikki korkeimman oikeuden entiset ja nykyiset jäsenet, jotka ovat käsitelleet asioitani on pidätettävä vangitsemista varten. Myös heidän omaisuutensa on julistettava hukkaamiskieltöön.
  2. Kaikki Rovaniemen hovioikeuden entiset ja nykyiset jäsenet, jotka ovat käsitelleet asioitani on pidätettävä vangitsemista varten. Myös heidän omaisuutens on julistettava hukkaamiskieltoon.
  3. Kaikki entisen Ylivieskan käräjäoikeuden ja Raahen käräjäoieuden sekä nykyisen Oulun käräjäoikeuden entiset ja nykyiset jäsenet, jotka ovat käsitelleet asioitani on pidätettävä vangitsemista varten. Myös heidän omaisuutensa on julistettava hukkaamiskieltoon.
  4. Kaikki poliisit, jotka ovat käsitelleet asioitani on pdätettävä vangitsemista varten ja heidän omaisuutensa on julistettava hukkaamiskielton.
  5. Kaikki syyttäjät, jotka ovat käsitelleet asoitani on pidätettävä vangitsemista varten ja heidän omaisuutensa on julistettava hukkaamiskieltoon.
  6. Kaikki ulosottoviranomaiset, jotka ovat käsitelleet asioitani on pidätettävä vangitsemista varten muun muassa avunannosta rikoksiin ja heidän omaisuutensa on jlistettava hukkaamiskieltoon.
  7. Kaikki valtionkonttorin edustajat, jotka ovat käsitelleet asioitani on pidätettävä vangitsemista varten muun muassa avunannosta rikoksiin ja heidän omaisutens on julistettava hukkaamiskieltoon.
  8. Koska kaikki ministerit ja kansanedustajat viimeisen 25 vuoden ajalta ovat rikkoneet perustuslakia eivätkä ole noudattaneet lakia eivätkä ole ryhtyneet asian vaatimiin toimenpiteisiin asioiden korjaamiseksi on saatettava vastuuseen teoistaan taloudelliseen ja oikeudelliseen vastuuseen ja heidän omaisuutensa on julistettava hukkaamiskieltoon.
  9. Kaikki asianajajat ja varatuomarit, jotka ovat toimineet asiossani vastapuolella on pidätettävä vangitsemista varten. Heidän omaisuutensa on julistettava hukkaamiskieltoon.

Asiat selviävät kuulustelukertomukistani. Tässä 1. osa kuulustelukertomustani
TO 11.06.2020 Tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

Tässä 2. osa kuulustelukertomustani
SU 14.06.2020 Onko tässä toisen kirjan aineksia ?

Vaadin kaikille Suomen lain mukaista ankarinta rangaistusta ja aiheutettujen vahinkojen täysimääräistä korvaamista.

Kalajoki 22.06.2020

Erkki Aho
Merenojatie 9 B 16
85100 Kalajoki
044-3025948
Nimeni on Erkki Aho
https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4&t=3s

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Keskusrikospoliisille ja valtakunnansyyttäjälle

Oulun käräjäoikeus päätti, että asiani on rikosasia R20/925. Siksi poliisin on tutkittava asia.

Oulun käräjäoikeus on päättänyt, että kysymyksessä on rikos R20/295.
28.03.2020

Hyvä Erkki Aho
Kirjeessänne selostamanne asia on Oulun käräjäoikeudessa vireillä rikosasiana diaarinumerolla R 20/925.
Ystävällisin terveisin
Antti Savela
laamanni

Oulun poliisi vahvisti minulle minun tehneen rikosilmoituksen asiasta 5770/S/5514/20. Minä reklamoin asiasta Oulun poliisia, mutta Oulun poliisi ei ole regoinut asiaan. Tutkinnanjohtajaksi oli nimetty Kajaanin poliisi Tiina Sarparanta. Olen tehnyt rikosilmoituksen asiasta R20/925 , en asiasta 5770/S/5514/20.

Lain mukaan asia kuuluu KRP:n tutkittavaksi, jossa tutkinnanjohtajana toimii itse valtakunnansyyttäjä.


MA 22.06.2020 Miksi Suomessa ei saa oikeutta? Siitä ovat vastuussa pääministeri Sanna Marin ja eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen.

TO 18.06.2020 Arvoisa sisäministeri Maria Ohisalo

TI 16.06.2020 Arvoisa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Kalajoki 22.06.2020

Erkki Aho
Merenojatie 9 B 16
85100 Kalajoki
044-3025948
Nimeni on Erkki Aho


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti