sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

MA 22.06.2020 Miksi Suomessa ei saa oikeutta? Siitä ovat vastuussa pääministeri Sanna Marin ja eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen.



Pääministeri Sanna Marin ja

eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen


Sanna Marinin johtama hallitus ja Anu Vehviläisen johtama eduskunta vastaavat siitä, että kansalaisten oikeuturva ja perusoikeudet Suomessa toteutuvat.

Miksi tilanne on tämä?

Rikos on tämä:

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni.
Katson, että viranomaisten toiminta asiassani täyttää kidutuksen tunnusmerkistön.Suomen viranomaisten toiminta asiassani on ollut perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaista. Kohtelu täyttää kiistatta ihmisoikeusrikosen tunnusmerkistön ja ennenkaikkea kidutuksen tunnusmerkistön.

Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa ja todistusaineistot ovat kiistattomat. Miksi en saa oikeutta? Entinen asianajaja Asko Keränen on tunnustanut rikoksensa ja varatuomari Paavo M. Petäjä ovat tunnustaneet rikoksensa. He ovat toimineet syyttäjä Sulo Heiskarin ja poliisi Raimo Ollilan rikoskumppaneina. Esteellinen syyttäjä on estänyt rikostutkinnat ja poliisi Raimo Ollila on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa.

Todelliset syylliset ovat tässä
  • kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari, edelleenkin vapaalla jalalla
  • asianajaja Antti Latola, edelleenkin vapaalla jalalla, päämies Arsenal Oy
  • asianajaja Hannu Maskonen ( tehnyt itse oman lopullisen ratkaisunsa), päämies Kera Oy
  • varatuomari Paavo M. Petäjä, kuollut ( tunnustanut rikoksensa)
  • entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen ( tunnustanut rikoksensa, saanut ehdottoman vankeustuomion muista rikoksista)

Rikollisten suojelijat
  • poliisi Raimo Ollila
  • poliisi Petri Oulasmaa
  • Oulun KRP

Kiduttajat
  • kihlakunnanvouti Anssi Tuomaala
  • ulosottomies Eveliina Nissilä


Rikokset eivät ole vanhentuneet, koska ulosotto on voimassa ja asiat ovat olleet keskeytyksettä vireillä koko 25 vuoden ajan. Lisäksi valtiopetos ja siihen kuuluvat SSP-sopimus pitävät rikokset avoimena.


SSP-sopimus

Kalajoki 22.06.2020

Erkki Aho
Merenojatie 9 B 16
85100 Kalajoki
044-3025948
Nimeni on Erkki Aho

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti