keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

KE 10.06.2020 Toivon Teille onnellisia, elämäntäyteisiä, mutta silti rauhallisia eläkepäivä.


Poliisijohtaja Sauli Kuha

Oikeustaisteluni on äärettömän raskasta ja se käy terveyden päälle. Se on fyysisesti ja psyykkisesti erittäin raskasta. Kidutuksen tunnusmerkistö täyttyy vuoren varmasti. Minusta on yli kolme vuotta sitten käräjätuomari tehnyt rikosilmoituksen eikä sitä asiaa ole saatu veiläkään oikeuskäsittelyyn. Todistusaineisto odottaa valmiina Oulun käräjäoikeudessa. Kun haastoin ulosottoviranomaiset oikeuteen niin Oulun käräjäoikeuden laamanni ilmoitti käräjäoikeuden päättäneen, että asia on rikosasia. Siitä huolimatta käräjäoikeus kieltäytyi käsittelemästä asiaa, vaikka todistusaineisto oli valmiina käräjäoikeudessa. Koska käräjäoikeus oli päättänyt, että asia on rikosasia, niin tein asiasta rikosilmoiituksen Oulun poliisille, jotta poliisi tutkisi asian. Oulun poliisi vaihvisti minulle sellaisen rikosilmoituksen tekemisen, jota en ole tehnyt. Minä ilmoitin, että tutkinnan kohteena tulee olla tekemäni rikosilmoitus eikä Oulun poliisin tekemä rikosilmoitus.
Valitettavasti terveyteni reistailee tällä viikolla ja perjantaina minulle tehdään pieni operaatio, jos terveyteni sen sallii.

Oulun poliisipäällikkö Sauli Kuha jää eläkkeellä Kalevan tietojen mukaan. Po­lii­si­pääl­lik­kö Sauli Kuha ei usko, että Oulun uusi po­lii­si­ta­lo nousee Hiuk­ka­vaa­raan – "Alan tulla van­hak­si, kärt­tyi­sek­si, kriit­ti­sek­si ja oma­päi­sek­si äi­jäk­si"

Lähetin onnittelut poliisijohtaja Sauli Kuhalle.

Poliisijohtaja Sauli Kuha

Toivon Teille onnellisia, elämäntäyteisiä, mutta silti rauhallisia eläkepäivä. Uskon, että jokainen meistä haluaa olla elämässään onnellinen. Onnelliset ihmiset rakastavat auttaa muita. He tietävät, että antamalla muille he ovat saaneet aikaan muutoksen toisen elämässä. Tämä tuo iloa sekä antajalle että saajalle. Onnelliset ihmiset hyväksyvät elämän sellaisena kuin se on. He eivät aina ole täydessä harmoniassa, mutta he oppivat löytämään oppeja haasteista ja kasvavat niiden avulla Onnelliset ihmiset rakastavat kaikkia ja näkevät kaikissa jotakin hyvää. He säteilevät ympärilleen rakkautta ja heidän olemuksensa pursuaa rakkautta. Onnelliset ihmiset eivät kanna kaunaa, sillä he ymmärtävät ettei se johda mihinkään hyvään. Onnellisetkin ihmiset työskentelevät tavoittaakseen päämääränsä, mutta he eivät kieriskele itsekriitikissä tai tuomitse itseään mikäli epäonnistuvat. He uskovat unelmien saavuttamiseen positiivisuuden kautta. Positiivinen ihminen vetää puoleensa kaikenlaista runsautta. Tämä ei tarkoita vain taloudellista vaurautta vaan myös rakkautta, tietoa ja terveyttä. Onnelliset ihmiset käyttävät omia vahvuuksiaan päästäkseen eteenpäin. He eivät keskity heikkouksiin tai puutteisiin, mutta tietävät, kun tulee työskennellä saavuttaakseen haluamansa Onnelliset ihmiset katsovat maailmaa ruusuisten lasien läpi, avoimesta perspektiivistä ja tietoisena tästä maailmasta. He elävät kiitollisuudessa itse olemista ja elämää kohtaan Me kaikki tunnemme jonkun, joka pysyy positiivisena vaikka mikä olisi. Elämä voi olla hänelle hankalaa, mutta hän pysyy silti luottavaisena ja näkee hyvää kaikessa. Positiivisuus ei ole vain asenne, se on elämäntyyli. Onnelliset ihmiset ottavat vastuun päätöksistään ja teoistaan syyttämättä muita. He elävät tiedostaen, että kaikella on tarkoituksensa.

Minä uskon, että Teilläkin on jäänyt mieleenne asioita, jotka saatavat painaa mieltänne elämänne loppuun saakka ja tulevat esille sitten viimeisellä tuomiolla. Uskon, että tämä asia varmasti painaa mieltänne elämänne loppuun saakka.

Rikos on tämä:

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni.
Katson, että viranomaisten toiminta asiassani täyttää kidutuksen tunnusmerkistön.

Todelliset syylliset ovat tässä


  • kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari, edelleenkin vapaalla jalalla
  • asianajaja Antti Latola, edelleenkin vapaalla jalalla, päämies Arsenal Oy
  • asianajaja Hannu Maskonen ( tehnyt itse oman lopullisen ratkaisunsa), päämies Kera Oy
  • varatuomari Paavo M. Petäjä, kuollut ( tunnustanut rikoksensa)
  • entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen ( tunnustanut rikoksensa, saanut ehdottoman vankeustuomion muista rikoksista)

Rikollisten suojelijat
  • poliisi Raimo Ollila
  • poliisi Petri Oulasmaa
  • Oulun KRP

Kiduttajat
  • kihlakunnanvouti Anssi Tuomaala
  • ulosottomies Eveliina Nissilä
Kalajoki 10.06.2020

Erkki Aho
Merenojatie 9 B 16
85100 Kalajoki
044-3025948
Nimeni on Erkki Aho

Tässä Sauli Kuha kirjoitus

3.11.2016Sauli Kuha

Vuosi sitten Tornion järjestelykeskus toimi täydellä teholla. Turvapaikanhakijoiden vyöry alkoi loppuvuotta kohti tasaantua ja suomalainen viranomaiskoneisto yhdessä vapaaehtoisjärjestöjen kanssa laittoi asioita järjestykseen. Toimintamallista otettiin oppia ympäri Eurooppaa.
Tilanne jatkuu. Turvapaikanhakijoista lähes kymmenen tuhatta odottaa vielä päätöstä asylum -hakemukseensa. Julkisuudessakin olleiden tietojen mukaan pääosa hakemuksista johtaa kielteiseen ratkaisuun. Lainvoimaisen kielteisen päätöksen saaneen tulee poistua Schengen -alueelta lähtömaahansa joko omaehtoisesti tai hänet palautetaan viranomaisten toimesta.
Tähän asti asia tuntuu selvältä, mutta kun merkittävää osaa kielteisen päätöksen saaneista edelleen koskee tilanne, jossa Suomi eikä kukaan muukaan eurooppalainen valtio voi tehdä ns. pakkopalautusta, koska kyseisen valtion kanssa ei ole olemassa palautussopimusta.
Henkilö, joka ei suostu itse poistumaan eikä häntä voida poistaa, ei ole kuitenkaan oikeutettu oleskelemaan Schengen alueella eikä valtion ylläpitämä vastaanottokeskusjärjestelmä tarjoa palveluitaan - persona non grata!
Pelkästään Oulun poliisilaitoksen alueella näitä ei-toivottuja henkilöitä tulee kymmeniä tänä vuonna, ensi vuonna jopa satoja. Merkitsee valtakunnan tasolla jopa tuhansia.
Tilanne on erikoinen. Kirkko ja SPR ovat jo reagoineet ns. laittomasti maahan jäävien puolesta ja syystäkin. Olemme saaneet lukea mediasta monia henkilöhaastatteluja, joissa kuvataan yksittäisiä tilanteita.
Poissa silmistä, poissa mielestä -toimintamalli ei sovi eurooppalaiseen turvallisuus- ja ihmisoikeusajatteluun.

Tarvitsemme viime syksyn tapaan rohkeita ja luovia ratkaisuja ja tarvittaessa lakimuutoksia, jotta edelleen tiedämme ketä täällä asuu ja liikkuu. Se on iso turvallisuuskysymys.

Sauli Kuha
Oulun poliisilaitoksen päällikkö

Vuosi sitten Tornion järjestelykeskus toimi täydellä teholla. Turvapaikanhakijoiden vyöry alkoi loppuvuotta kohti tasaantua ja suomalainen viranomaiskoneisto yhdessä vapaaehtoisjärjestöjen kanssa laittoi asioita järjestykseen. Toimintamallista otettiin oppia ympäri Eurooppaa.
Näin kirjoitti poliisijohtaja Sauli Kuha. Poliisi Samuli Sibakoffilla on hieman eri näkemys asioista ja niiden toteutuksesta.

Samuli Sibakoff 12 videoa

Samuli Sibakoff, perussuomalaisten eurovaaliehdokas 2019

Samuli Sibakoff - Tornion tapahtumat

Miksi n. 32 000 maahantunketujaa päästettiin Suomeen Schengenin ja Dublin sopimuksen vastaisesti? Kysymys oli järjestäytyneen rikollisuuden toiminnasta jota EU tuki jäsenvaltioidensa toimesta. Liittyykä asioihin salainen taakanjakosopimus?
Suurimman vastuun asiasta kantaa tai ainakin pitäisi kantaa silloin vallassa ollut hallitus eli Sipilän halllitus. Pääministeri Juha Sipilä tunnustaa tietäneensä asiat, muutta siitä huolimatta maahan päästettiin n. 32 000 maahantunketujaa.

Sipilä: Kaikki Suomeen tulleet turvapaikanhakijat olisi voitu palauttaa

Sisäministerinä toimi Petteri Orpo. Sipilä ja Orpo ovat vastuussa asiasta.

Sisäministeri
Orpo, Antti Petteri
29.5.2015
22.6.2016
Kokoomus

Tarkemmin asiasta Matut

Maahanmuuton kustannukset 1 Vaahtera

Maahanmuuton kustannukset 2 Vaahtera

Maahanmuuton hinta 3,2 miljardia euroa – Ministereiden laskelmat


Matti Vanhanen tasapainottelee nyt velvollisuudentunnon, terveyden – ja uuden taloprojektin kanssa

Matti Vanhanen on 65-vuotias sairas mies. Vuonna 2019 Vanhasella diagnosoitiin munuaissyöpä ja häneltä poistettiin toinen munuainen ja syyskuussa 2019 hän joutui avosydänleikkaukseen, jossa hänen sydämeensä laitettiin uusi läppä

VANHANEN on aloittanut talonrakennusprojektin Nurmijärvellä. Hän oli rakennustyömaalla viimeksi maanantaina 8.6.2020 iltapäivällä.
Kaikki suunnitelmat tähtäsivät siihen, että juhannuksen jälkeen heinäkuussa pystyn osallistumaan työskentelyyn. Talopaketti tulee talotehtaan toimesta elokuun lopulla, mutta sitä ennen pitää tehdä hyvin paljon itse.

Kun 65-vuotias sairas mies, joka on aloittanut omakotitaloprojektin ja ryhtyy valtionvarainministeriksi tällaisena vaikeana aikana, niin seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Pitäisi älytä erota yhteisten tehtävien hoidosta vielä silloin kun oma järki on tallella. Vanhanen joutui hankalaan tilanteeseen, kun kaikki muut  keskustan varteenotettavat ehdokkaat kieltäytyivät. Juha Sipilä ei oman ilmoituksensa mukaan halunnut koko kansan kusitolpaksi. Ymmärrän Esko Ahon ja Mauri Pekkarisen kieltäytymisen johtuen 1990-luvun tapahtumista ja niiden painolastista. Valtiopetos ja SSP-sopimus.

Matti Vanhasen huomio on kiinnittynyt muihin kuin talousasioihin aikaisemmin. Sitä ainakin historia osoittaa: Matti Vanhasella on entisen vaimonsa (1985–2006  Merja Vanhasen kanssa kaksi lasta, Annastiina (s. 1991) ja Juhana (s. 1994)
Matti Vanhanen seurusteli 2006 runsaat puoli vuotta Susan Kurosen (nykyisin Susan Ruusunen) kanssa. Asia uutisoitiin laajasti tiedotusvälineissä, ja suhteesta tuli vakioaihe keltaisessa lehdistössä.Juuri ennen 2007 eduskuntavaalien vaalihuoneistojen sulkeutumista ilmoitettiin, että Matti Vanhanen tekee esitutkintapyynnön seuraavana päivänä Kurosen kirjoittaman kirjan Pääministerin morsian kustantajasta, Etukeno Oy:stä. Helsingin käräjäoikeuden ja hovioikeuden käsittelyiden ja tuomioiden jälkeen korkein oikeus tuomitsi kesäkuussa 2010 Ruususen ja Etukeno Oy:n johtajan Kari Ojalan sakkorangaistuksiin Vanhasen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.
Vanhasen nimi liitettiin 2007 silloiseen Vihreiden kansanedustaja Merikukka Forsiukseen, mutta Vanhanen ja Forsius kiistivät, että heillä olisi ollut suhdetta.
Maaliskuusta 2009 heinäkuuhun 2010 Vanhanen oli kihloissa Sirkka Mertalan kanssa, joka edusti pääministeri Vanhasen rinnalla mm. Emma-gaalassa ja itsenäisyyspäivän vastaanotolla Vuodesta 2016 lähtien Vanhanen on seurustellut Heidi Huhtamaan kanssa.
Vuoden 2018 presidentinvaalikampanjan aikaan selvitettiin Vanhasen osakesijoitukset, joiden arvo oli (joulukuussa 2017) 104 000 €.
Vuonna 2019 Vanhasella diagnosoitiin munuaissyöpä ja häneltä poistettiin toinen munuainen ja syyskuussa 2019 hän joutui avosydänleikkaukseen, jossa hänen sydämeensä laitettiin uusi läppä.
Sotilasarvoltaan Vanhanen on reservin vääpeli.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti