tiistai 16. kesäkuuta 2020

TO 18.06.2020 Arvoisa sisäministeri Maria Ohisalo


Sisäministeri Maria Ohisalo

Asia kuuluu vastuualueeseenne. Pyydän Teitä ryhtymään asian vaatimiin toimenpiteisiin välittömästi. Pyydän Teitä vastaamaan minulle asian johdosta välittömäti.

Kuka Oulun poliisista vahvisti minun tehneen sellaisen rikosilmoituksen jota en ole tehnyt? Reklamoin asiasta Oulun poliisia. Miksi Oulun poliisi ei ole reagoinut eikä vastannut asiaan?

Minä olen tehnyt Oulun poliisille rikosilmoituksen asiassa R20/925, mutta Oulun poliisi on muuttanut asiaksi 5770/S/5514/20. Kuka teki muutoksen ja millä perusteella? Ketä on syytä epäillä virkarikoksesta ja virka-aseman väärinkäytöstä sekä rikollisten suojelusta?

Kysymys on tästä asiasta:

Rikos on tämä:

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni.
Katson, että viranomaisten toiminta asiassani täyttää kidutuksen tunnusmerkistön.

Todelliset syylliset ovat tässä
  • kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari, edelleenkin vapaalla jalalla
  • asianajaja Antti Latola, edelleenkin vapaalla jalalla, päämies Arsenal Oy
  • asianajaja Hannu Maskonen ( tehnyt itse oman lopullisen ratkaisunsa), päämies Kera Oy
  • varatuomari Paavo M. Petäjä, kuollut ( tunnustanut rikoksensa)
  • entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen ( tunnustanut rikoksensa, saanut ehdottoman vankeustuomion muista rikoksista)

Rikollisten suojelijat
  • poliisi Raimo Ollila
  • poliisi Petri Oulasmaa
  • Oulun KRP

Kiduttajat
  • kihlakunnanvouti Anssi Tuomaala
  • ulosottomies Eveliina Nissilä
  • -----------------------------------------------------------------------------------------
Olen pyytänyt Raahenseudun ulosottovirastoa keskeyttämään ulosoton rikostutkintojen ajaksi, mutta ulosottovirasto ei noudata lakia.
Ulosottokaaren 4 luvun 52 §:n mukaan ulosmittaus on keskeytettävä määräajaksi, kun 1) ulosmittaus on toimitettu tulorajanulosmittauksena, 2) velallisen välttämättömät asumiskustannukset tai muut elinkustannukset ovat hänelle ulosmittauksen jälkeen jäävään määrään nähden korkeat tai 3) keskeyttämiseen on erityinen syy.

Pyydän Oulun poliisia vastaamaan ja valtakunnansyyttäjää tutkimaan asian. Oulun poliisi on laiminlyönyt rikostutkinnat asioissa yli 25 vuoden ajan. Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa kuten esim. asianajaja Asko Keränen ja varatuomari Paavo M. Petäjä. Keräsen tunnustusta tukee avoin asianajovaltakirja PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajalta Heino Virralta
sekä muut tunnustetut rikokset, joista Keränen on saanut ehdottomat vankeustuomiot.
Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä

Kaiken lisäksi muu todistusaineisto asiassa on kiistatonta. Törkeä petos kauppasopimuksissa, syyttäjän esteellisyys 20 vuoden ajan, kauppojen purut ja väärillä tiedoilla haettu konkurssi. Prosessipetos konkurssiasiassa jne..

Pyydän Oulun poliisia vastaamaan ja valtakunnansyyttäjää tutkimaan asian. Oulun poliisi on laiminlyönyt rikostutkinnat asioissa yli 25 vuoden ajan. Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa kuten esim. asianajaja Asko Keränen


Lisäksi todisteena asianajaja Asko Keräselle tehty avoin asianajovaltakirja. Heino Virta oli PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtaja.


Lisäksi olen esittänyt Oulun käräjäoikeudelle ja poliisille varatuomari Paavo M. Petäjän tunnustuksen, ettei hänellä ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa, vaikka hän on antanut asiassa lausunnon käräjäoikeudelle asianomaisten tietämättä ja ilman heidän toimeksiantoaan.


Ensimmäinen asia tutkinnassa täytyy olla se, että kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari on ollut esteellinen syyttäjä asioissani.
Kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä asioissani noin 20 vuoden ajan. Esteellisyys johtuu siitä, että syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut tai ainakin on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa,jossa hän käyttää syyteoikeutta ja arvoi näin omien toimiensa lainmukaisuutta. Olen lähettänyt Oulun käräjäoikeuteen todistuksen kaupanvahvistuksesta, jossa näkyy, että Sulo Heiskari on vahvistanut lainvastaisen kaupan, sillä väliaikaiset pesänhoitajat eivät saa myydä kiinteää omaisuutta konkurssisäännon 50 §:n mukaan. Syyttäjä Heiskari on esteellinen syyttäjistä annetun lain mukaan.

Kaupanvahvistus


Lisäksi kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hän ole koskaan nähnytkään kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.




Lisäksi kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu.


Lisäksi kaupoissa salattiin 48 miljoonan pantatut kiinitykset, joista tässä esimerkkinä yksi sivu.Kysymyksessä on siis törkeä petos. Olen pyytänyt Oulun poliisia toimittamaan teille nämä kaikki asiakirjat, koska olen ne Oulun poliisille toimittanut.


Syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys on kiistaton ja esteellisyys on virkarikos. Omien rikostensa peittelemiseen syyttäjä Heiskari organisoi uusia rikostutkintoja väärän oikeudenpäätöksen perusteella, jossa hän itse oli keskeinen rikollinen. Mikään rikos ei ole vanhentunut johtuen SSP-sopimuksesta sekä siitä, että ulosotto on voimassa ja asiat ovat olleet keskeytyksettä vireillä yli 25 vuotta. Kysymyksessä on kiistatta ihmisoikeusrikokset , kidutus , sekä perustuslain vastaiset toimet.

MA 15.06.2020 "Pitää uskaltaa pyytää apua"

TI 16.06.2020 Arvoisa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Kalajoki 17.06.2020

Erkki Aho
Merenojatie 9 B 16
85100 Kalajoki
044-3025948
Nimeni on Erkki Aho



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti