tiistai 12. helmikuuta 2019

TI 12.02.2019 Virkamiesmafia toimii – köyhällistö kurjistuu – maanpetos ja valtiopetos odottavat ratkaisijaa.


Vannoutuneimmat keskustalaiset äänestäjät varmaan ajattelevat, ettei se Sipilä uudestaan valehtele ja äänestävät edelleen keskustaa. Pääministeriehdokas Juha Sipilä kertoi voitettujen viime eduskuntavaalien jälkeen, ettei keskusta leikkaa vähempiosaisilta kuten työttömät, opiskelijat, eläkeläiset jne. Hän siis ajatteli noudattavansa keskustalaista politiikkaa eli olla köyhien asialla kuten oppi-isä Alkio oli opettanut. Suomessa hallitusta ohjaavat virkamiehet ja ennenkaikkea valtionvarainministeriön virkamiehet. Niin kävi Sipilän hallituksenkin kohdalla.

Noin viikon uutiset: Leikkaukset

Sipilä joutui tekemään juuri päinvastoin kuin oli luvannut. Sipilä kertoi, että Suomessa on kymmeniätuhansia virkamiehiä liikaa. Sipilä: Virkamiehiä kym­me­niä­tu­han­sia liikaa
Sokeriserkkuni ei kuitenkaan ryhtynyt toimenpiteisiin virkamieskunnan vähentämiseksi. Hän kuuteli valtionvarainministeriön leikkausohjeita.

Valtionvarainministeriön virkamiehet olivat tehneet leikkauslistat joita hallitus kilvan noudatti. Valtionvarainministeriön virkamiehet eivät leikkauslistoissaan olleet huomioideet 8-9 miljardin yritystukia, 24 miljardin verotukia, veronkierron estämistä, suurituloisten verotuksen kiristämistä jne. Leikkaukset kohdistuivat heikompioosaisiin ja suurelta osalta puolustuskyvttömiin kansalaisiin. Se on vastoin keskustalaista politiikkaa, mutta siihen keskustankin oli sopeuduttava. Juha Sipilälle miljonaarinä ja keskustassa olevana ”kokoomuslaisena” se oli helpompaa kuin esimerkiksi keskustalaiselle rivikansanedustajalle. Sipilän hallituksen olisi pitänyt toteuttaa tällainen ohjelma:

Erkin kommentti: Minun ohjelmaesitykseni on tämä:

1.Valtion on lopetettava yritystuet ja poistetaan ne sitä mukaan kuin se on mahdollista. Yritystukiin uppoaa jopa 8–9 miljardia vuodessa. Analyysi: Valtio syytää miljoonia risteilyihin ja tuulimyllyihin – 8 syytä, miksi poliitikot eivät uskalla kajota yritystukiin
Järkevöitetään Eu-tukien käyttö ja hankerahojen käyttö tai poistetaan ne kokonaan. Poistetaan n. 24 miljardinverotuet.

2. Virkamiehiä on kymmmeniätuhansia liikaa. Siksi valtion ja kuntien hallinnon rationalisointi on välttämätöntä. Mitä pitempi titteli sen turhampäiväisempi virka.

3. Maahanmuuton kustannukset alas. Kaikki maahantunketujat , jotka ovat syyllistynnet rikoksiin laitetaan Venäjältä vuokrattaviin vankiloihin kärsimään rangaistusta eikä heillä ole sen jälkeen paluumahdollisuutta Suomeen. Palautetaan kaikki maahantunkeutujat joilla ei ole työtä eivätkä he pysty elättämään itseään ja perhettään EU-tuomioistuimen päätöksen mukaisesti ensimmäiseen EU-maahan. Siis sosiaaliavun turvin elävät maahantunketujat poistetaan Suomesta. Näin pakolaiskulut vähenevät merkittävästi. Noudataan kansainvälisiä Schengenin ja Dublinin sopimuksia ja EY-tuomioistuimen päätöksiä. Professorilta tyly reaktio maahanmuuttoraporttiin: ”Tyhmintä, mitä valtionhallinto voi alamaisilleen kertoa”

4.Suoritetaan oikeushallinnon uudistus. Perustetaan perustuslakituomioistuin. Kaikissa muiissa maissa on perustuslakituomioistuin, mutta ei Suomessa. Perustuslakituomioistuin https://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslakituomioistuin
Lakkautetaan laillisuusvalvonta, hallinto-oikeudet ja korkein oikeus. Jäljellä jäisi kihlakunnan oikeus, hovioikeus ja perustuslakituomiostuin. Uudistetaan poliisihallinto ja lakkautetaan poliisihallitus ja syyttäjälaitos sekä oikeusaputoiminta.. Lisätään poliisivirkoja 900 vuoteen 2022 mennessä.

5. Lakkautetaan väliportaan hallinto eli aluehallintovirastot ja maakuntahallinnot. Perustetaan kuntien välisiä toimialakohtaisia yhteishallintoalueita. Lopetetaan SOTE-sekoilua ja palkataan terveyskeskuksiin valtion tuella 1000 uutta lääkärinvirkaa.

6. Nostetaan pienempien eläkkeensaajien eläkkeitä vähintääkin sadalla eurolla kuukaudessa. Nostetaan ulosoton suojarajaa 100 eurolla ja lopetaan yksityinen perintätoiminta ja pikapankkitoiminta.

7. Hoitajamitoituksessa otetaan tarkat määräykset käyttöön ja varmistetaan vanhusten tehokas hoito. Vanhusten huoltoa ja lastenhuoltoa ei saa yksityistää, sillä vanhukset ja lapset eivät saa olla rahastuksen kohteena.

8. Yritystoiminnan rahoitusta helpotetaan valtion takauksilla, poistetaan byrokratiaa yritysten toiminnasta.

9. Elintärkeän valtion omaisuuden myynti estetään. Kaivoslaki uudistetaan ja tehdään kaikki mahdollinen valtion tärkeän omaisuuden myynnin estämiseksi.

10. Maanmyynti ulkomaisille estetään jos maanmyynnin katsotaan uhkaavan Suomen ja suomalaisten turvallisuutta.

11. Estetään veronkierto ja veroparatiisien käyttö. Estetään vakuuskuorien käyttö. Estetään hallintarekisterin käyttö.

12. Panostetaan kansalaisten liikuntaharrastukseen ja ympärivuotisiin urheilukouluihin. Panostetaan tervellisiin elintapoihin ja terveelliseen ruokaan. Terve ihminen on tuottava ja tehokas. Sosiaalikulut säästyy kun ihmiset elävät terveellisesti.

13. Suomen valtio korvaa 1990-luvun pankkikriisin uhreille ja heidän omaisilleen aiheuttamansa taloudelliset vahingot ja henkiset kärsimykset. Suomen valtio asettaa pankkikriisin aiheuttajat ja valtiopetokseen syyllistyneet oikeudelliseen ja taloudelliseen vastuuseen teoistaan

14. Lopetetaan puolue- ja lehdistötuet.

15. Kohtuuttoman korkeat palkat ja eläkkeet estetään verotuksen avulla.

16. Suomi tarvitsee vahvan isännän, joka pistää maan järjestykseen ja johon kansalaiset voivat luottaa

Sokeriserkkuni Juha Sipilä kuunteli vain valtionvarainminisrteriön ääntä. Leikkauslistalle joutuivat puolustuskyvyttömät eläkeläiset ja tämä leikkaussysteemi oli päätetty jo edellisen hallituksen aikana valtiovarainministeriön virkamiesten painostuksen johdosta. Siitä valtionvarainministeri Jutta Urpilainen sai kritiikkiä keskustan taholta.

Vanhusten laitoshoitoa vähennetään, maakuntakirjastoverkkoa harvennetaan ja päivähoitomaksuja nostetaan. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen astuu voimaan vuoden 2015 alussa ja kotihoidontuen muutos elokuussa 2015.
Rakennepaketti: Vanhustenhoidosta lähtee 300 miljoonaa

Paikalliset päättäjät laitetaan valitsemaan vanhusten, sairaiden, päiväkotilasten ja koululaisten palvelujen väliltä”
Niin tai näin, leikkaukset tuntuvat suoraan ihmisten arjessa, sanoo Kiviniemi.
Kiviniemen mukaan ”keskusta ei hyväksy missään oloissa tällaista politiikkaa, jossa puolet kansasta saa kylmää kyytiä”.
Kiviniemi: ”Raukkamaista, Jutta Urpilainen”

Johtopäätös asioista on se, että eduskuntavaaleilla ei ole juuri mitään merkitystä sillä hallitukset noudattavat valtion virkamiesten tahtoa eli ovat ministeriöiden kansliapäälliköiden johdateltavissa.
Erittäin suuri virhe Sipilän hallitukselta oli vuoden 2015 maahanmuuttoasia. Sipilä kutsui ns. pakolaiset Suomeen, mutta asiaan liityy vielä vakavampi asia eli törkeä maanpetos ja muita rikoksia, josta on syytä epäillä tiettyjä henkilöitä.



Juha Sipilä, Petteri Orpo, Sauli Niinistö ja Timo Soini neuvottelivat vuonna 2015 kesän aikana sopimuksen Euroopan Unionin, Saksan, Ruotsin ja Tanskan kanssa. Sopimuksen myötä kyseisistä maista ohjattiin turvapaikanhakijoita ilmaiseksi busseilla ja junilla kohti Suomea. Ruotsi oli järjestänyt täysin ilmaiset bussikuljetukset ja junakuljetukset turvapaikanhakijoille Tornion rajalle.Turvapaikanhakijoita kehoitettiin menemään Suomeen. Samassa sovittiin, että Suomi tulee lisäämään pakolaisten määrää, sekä ottamaan loputtomasti jatkuvat virrat turvapaikanhakijoita. Erityisen tärkeä kohta sopimuksessa oli, että ylivoimaisesti suurin osa hakijoista tulee olemaan muslimimiehiä. Sekä se, että Suomi tulee pitämään rajat auki ja ottamaan Ruotsin kautta turvapaikanhakijoita 2 miljoonaa vuoteen 2022 mennessä. Lisäksi sovittiin, että laittomasti maassa oleville tullaan Suomen hallituksen toimesta järjestämään ilmainen sosiaalihuolto. Tarkoituksena on nopeuttaa Suomen islamisaatiota ja nopeuttaa kansanvaihtoa. Sisäministeriön raportti paljastaa sen, että Suomeen tulikin 2015 yli 50 000 turvapaikanhakijaa, eikä vain yli 30 000, kuten mediassa on virheellisesti kerrottu. Suomeen ehti tulla 20 000 turvapaikanhakijaa, ennenkuin rekisteröinnit alkoivat ja vasta sen jälkeen yli 32 000 rekisteröitiin. Mutta niitä 20 000 ei rekisteröity ollenkaan, koska tarkoitus oli salata kansalta tulijoiden määrän suuruus yli 52 000 yhdessä vuodessa. Lue lisää alla olevasta linkistä.
Ruotsi ohjasi yli 32 000 turvapaikanhakijaa Suomeen 2015 ilmaisilla kuljetuksilla.
Juha Sipilä lupaa kotinsa turvapaikanhakijoille

Sipilä: Annan kotini turvapaikanhakijalle
Osama Irakista: Sipilän lupaus kotinsa luovuttamisesta oli valhetta
Kaukainen ja kylmä Suomi valikoitui viime vuonna entistä useamman turvapaikanhakijan kohdemaaksi. Yli 32 000 turvapaikanhakijan toiveisiin ja odotuksiin vastaaminen aloitti suuren urakan.
Näin Suomi muuttui – katso miten turvapaikkakriisi eteni ja näkyi vuonna 2015


Sipilän hallitus teki 2000 -luvun raskaimman poliittisen virheen syksyllä 2015 turvapaikanhakijoiden alkaessa tulvia Suomeen Tornion kautta. Julkisesti ei ole koskaan perusteltu, miksi hallitus jätti silloin soveltamatta Dublinin sopimusta Suomen eduksi, vaan päätti soveltaa sitä ehdoin tahdoin Suomen vahingoksi.Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja tuolloinen sisäministeri Petteri Orpo (kok) käyttivät päätösvaltaansa, jotta aikaa myöten 32 000 turvapaikanhakijaa,jotka olivat matkustaneet lukuisten turvallisten maiden kautta halki Euroopan, otettiin turvapaikkahakemuksensa käsittelyyn nimen omaan Suomeen.
Poliittinen virhe voi olla peruuttamaton

Vuoden 2015 pakolaisaallon selvittäminen tulee olemaan historioitsijoille mielenkiintoinen ongelma. Kuka pisti prosessin liikkeelle? Entä miten Saksa toimi? Miten ihmissalakuljettajat osasivat ennakoida ihmisaallon? Entä miksi Ruotsin niin sopivasti heijasi meille tulijat eikä meidän oma ulkoministerimme tehnyt mitään? Saksa komensi – Suomi totteli Kaikki nähtävästi alkoi Saksan hätäilystä. Merkel oli ensin toivottanut tulijat tervetulleeksi mutta väkeä tunki päälle liikaa. Saksa alkoi kesällä 2015 vaatia, että EU ottaisi oman osansa tulijoista https://www.ibtimes.co.uk/angela-merkel-demands-strengthened-european-response-refugee-crisis-1518782
Arto Luukkanen: Vuonna 2015 solmittiin salainen kauttakulkusopimus Saksan ja Ruotsin kanssa?
Erkin kommentti: Asia ei ole ainoastaan historiantutkijoille mielenkiintoinen. Sen pitää olla mielenkiintoinen myös rikostutkijoille. Asiassahan on syytä epäillä törkeää maanpetosta.Törkeä maanpetos.Jos maanpetoksessa
  1. aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
  2. muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Pakolaisaalto ja rikollisten tunkeutuminen Suomeen on aiheuttanut suomalaiselle yhteiskunnalle valtavat taloudelliset tappiot sekä turvattomuuden tunteen. Kuka avasi ketulle kanantarhan oven? Syytä on epäillä Petteri Orpoa, Paula Risikkoa, Kai Mykkästä ja Juha Sipilää sekä Sauli Niinistöä.
Päivi "metiedetäänjokaisentausta" Nerg

Valtiovarainministeri Petteri Orpo, vastauspuheenvuorossaan edustaja Jutta Urpilaisen (sd) suulliseen kysymykseen lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten torjumisesta (kyselytunnilla 17.01.):
Arvoisa herra puhemies! Tapahtumat, jotka Oulussa ovat käyneet, ovat järkyttäviä, täysin tuomittavia. Ei yhdenkään naisen eikä tytön pidä joutua tällaisten järkyttävien seksirikosten uhriksi.
On erittäin hyvä asia, että tässä asiassa on käyty hallitus—oppositio-rajat ylittävää keskustelua. Arvostan, ja arvostamme, sitä suuresti. Se, että löytyi yhteistä tahtoa eduskunnasta siihen, että hallituksen eduskunnalle jo antamat kolme esitystä, joilla näihin ilmiöihin puututaan, saavat kaikkien eduskuntaryhmien tuen niiden nopeaan läpivientiin, on äärettömän hyvä asia. Lisäksi meillä on täällä sisällä myöskin kaksi muuta tärkeää lakiesitystä, joille toivoisin myöskin löytyvän laajaa tukea tästä salista.
Haluaisin sanoa myöskin sen, että kuva siitä, että mitään ei olisi tätä ennen tehty, on väärä. Hallitus on määrätietoisesti, päättäväisesti [Puhemies koputtaa] vuoden 2015 kriisin alusta lähtien toiminut, ja asiantuntijoidenkin mukaan 
se, mitä on tehtävissä Suomen lainsäädännön, perustuslain ja kansainvälisten sopimusten puitteissa, on kutakuinkin [Puhemies koputtaa] tehty. Mutta aina voimme tehdä enemmän, ja tämän järkyttävän asian edessä meidän pitää kääntää jokainen kivi yhdessä.


Suomen länsiraja oli syksyllä 2015 ilman kattavaa rajakontrollia, kuten EU:n sisärajat ja Schengenin sopimuksen allekirjoittajamaiden väliset rajat normaalitilanteessa ovat EU-kansalaisille ja Schengen-sopimusmaiden kansalaisille ja luvallisille oleskelijoille.
  • Schengenin protokolla ei toki estä kysymästä tulijan identiteettiä, eikä liikkumisen vapaus koske muita kuin sopimusmaiden kansalaisia, tai henkilöitä joilla on Schengen-alueen oleskelulupaa osoittavat dokumentit.
  • Schengen-maissa on noudatettu käytäntöä, että raja-asemilla ei-schengen-matkustajille on oma jononsa, ja he ilmoittautuvat tarkastukseen, schengen-kansalaisten kulkiessa vapaata kaistaa. Sopimuksen mukaan allekirjoittajamaa voi palauttaa 100%:sen tarkastuksen omalla päätöksellään, jos sen tarpeelliseksi näkee, yksipuolisena ilmoituksena muille allekirjoittaja-maille. Toimenpide on tilapäinen eikä sitä tarvitse perustella.
  • Dublinin sopimus määrittelee maasta toiseen kiertävien turvapaikanhakijoiden kohtelun: Sopimuksessa sovittiin, että ns. turvapaikkashoppailun estämiseksi hakemus otetaan vastaaan ensimmäisessä Dublinin asiakirjan allekirjoittajaamaassa, johon henkilö saaapuu, -ei sen jälkeen seuraavassa oleskelukohteessa. Kun henkilön hakemus on käsitelty, -ja jos oleskeluluvan ehdot täyttyvät, häntä voidaan siirtää maastaa toiseen ns. taakanjakona, jos valtiot tai EU siitä erikseen sopivat.
Kesällä ja syksyllä 2015 Suomi otti 32 000 turvapaikanhakijaa pääosin Ruotsista jaTornion rajan yli. Schengenin ja Dublinin sopimusten mukaan heidän vastaanottamiseensa ei ollut sopimusperustaista syytä, sikäli kun heitä ei Ruotsissa vainottu. 2015 massavaellukset usean turvallisen maan kautta mm. Suomeen eivät saaneet tukeaa em. kansainvälisistä sopimuksista, vaan olivat vastaanottajamaiden poliittisia valintoja.
Syksyn 2015 tulijoiden käännyttäminen suoraaan rajalta takaisin Ruotsiin ei olisi rikkonut mitään lakia tai Suomea sitovaa sopimusta. Päätös oli yksinomaan Suomen silloisen hallituksen. Kysymys silloisten ratkaisujen mielekkyydestä on nuossut uudelleen kiinnostuksen kohteeksi syksyn 2015 tulijoiden esiintyessä rikostilastoissa ja otsikoissa.
Petteri Orpo eduskunnalle: Suomi teki kaiken mikä oli mahdollista lakien ja kv-sopimusten puitteissa. Niin tekikö?

Kun Suomea kohtasi ennen näkemätön turvapaikanhakijoiden tulva loppuvuodesta 2015, monet taloustieteilijät olivat sitä mieltä, että Suomi hyötyy lopulta, koska Suomen väestö vanhenee ja työvoimapula uhkaa.Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimus Suomessa asuvien maahanmuuttajien pärjäämisestä työmarkkinoilla vuosina 1990-2013 antaa asiasta kuitenkin toisenlaisen kuvan.- Afganistanissa, Irakissa ja Somaliassa syntyneiden maahanmuuttajien työllisyys ja tulot olivat huomattavasti pienemmät kuin muissa maissa syntyneiden maahanmuuttajien tai kantaväestön, taloustieteilijä Matti Sarvimäki sanoo tutkimuksensa tiivistelmässä.Hänen mukaansa Irakista, Afganistanista ja Somaliasta tulleiden työllisyysaste oli vain 20-26 prosenttia 2013, kun se muilla maahanmuuttajilla oli 52-58 prosentin luokkaa.
Tutkimus paljasti: Irakista, Afganistanista ja Somaliasta Suomeen tulevat työllistyvät heikosti - "Ei kauhean hyvin ole mennyt

Maahanmuutto on turvallisuuskysymys. Se on sitä siksi, koska se on viimekädessä taloudellinen kysymys. Maahanmuuttopolitiikan täydellinen epäonnistuminen on EU:n yhteinen turvallisuusongelma. Se on turvallisuusongelma erityisesti siksi, että vanheneva iltaruskon maanosa tarvitsee lisää työvoimaa ja nuoria tekijöitä. Onnistuneella maahanmuuttopolitiikalla voidaan saada kansantalouteen uusia resursseja – tekeviä tuottavia käsiä. Epäonnistuneella saadaan vain ongelmia.
Ongelma on siis EU:n yhteinen mutta se tulee olemaan vielä suurempi niille jäsenmaille, joiden maahanmuuttopolitiikka on keskimääräistä EU-tasoa epäonnistuneempi. Suomi on yksi näistä maista. Maahanmuuttopolitiikkamme perusvaluvirhe on siinä, että emme tiedä itsekään mitä haluamme, silloin emme myöskään voi saada mitä haluamme. Ja se on aina myös turvallisuusongelma.
Huonosti hoidettu maahanmuuttopolitiikka on turvallisuusuhka

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 23-vuotiaan miehen puoleksitoista vuodeksi vankeuteen 12-vuotiaan tytön törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä junassa. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat. Tapaus sattui Ilta-Sanomien mukaan marraskuussa 2016, jolloin mies nousi Tikkurilassa junaan ja oli matkalla Tampereelle.Junassa hän tapasi 12-vuotiaan tytön, jonka hän houkutteli junan käymälään. Siellä hän riisui tytön housut, repi hiuksista ja työnsi sukuelimansä tytön sisälle. Mies ei lopettanut, vaikka tyttö pyysi.IS: Mies nousi Tikkurilassa junaan ja käytti 12-vuotiasta hyväkseen vessassa – Oikeus: "Törkeä teko"

Täällä on hyvä olla – mukava paikka, kiva tunnelma

Totuus mamut saavat moninkertaisesti enemmän tukia, kuin kantasuomalaiset!
Turvapaikanhakijat ja pakolaiset kokevat työn rangaistuksena. Suurin osa tulee elämään sosiaalietuuksilla koko elämänsä, koska työ ei kiinnosta.

GCM ja Suomen pakolaispolitiikka

Virkamiesvallasta johtuu se, että Suomi ei ole oikeusvaltio. Laki ei ole kaikille sama.

Oikeusturva on Suomessa erilainen eri ihmisille ja erityisesti eri rikoksista syytetyille. Tätä mieltä on asianajaja Zacharias Sundström.Asianajaja, oikeustieteiden ja hallintotieteiden tohtori Zacharias Sundströmin mukaan periaate "syytön kunnes toisin todistetaan" on huolestuttavasti kärsinyt suomalaisessa oikeuslaitoksessa. Sundström tarkoittaa tällä sitä, että mitä enemmän oikeudenkäynnissä on kyse valtion edusta, sitä vinoutuneemmaksi tuomioistuimen päätöksenteko menee: objektiivisuus kärsii jo esitutkintavaiheessa, kun jo alkuasetelma on syyllistävä.Esimerkkitapauksena hän pitää omaa viime vuonna saamaansa neljän kuukauden ehdollista tuomiotaan veropetoksesta.– Verojutuissa syyttäjä on valtio, ja verottaja käynnistää esitutkinnan, jolloin poliisi tutkii sitä, mitä verottaja käskee. Se puoli ei tule esiin, miksi ei pitäisi ollenkaan tutkia."Vankilassa istuu syyttömiä"Sundström on varma siitä, että Suomessa istuu vankiloissa syyttömiä ihmisiä. Eniten heitä on asianajajan arvion mukaan juuri talousrikoksista tuomittuja, myös tavallisia kansalaisia.Huippujuristi: Suomalainen oikeuslaitos on vinoutunut

Virkamiesvalta muodostaa suomalaisen mafian. Siihen kuuluu ministeriöiden kansliapäälliköiden johdolla toimiva virkamiesmafia, lailliisuuvalvonta, poliisi ja syyttäjälaitos, verottaja, ulosottotoiminta, vakuutuslaitokset, pankit ja oikeuslaitos. Kansanedustajat ovat valvovinaan laillisuusvalvojia ja laillisuusvalvojat kansanedustajia ja virkamiehiä. Siis nämä henkilöt ovat rikosoikeudellisen vastuun ylä- ja ulkopuolella. Siksi kansalaiset Suomessa eivät saa oikeutta. Virkamiesmafia hallitsee Suomea ja hallitukset toteutaa virkamiesmafin käskyjä.

Valtiopetos on tosiasia

Koiviston konklaavi
Pankkkriisi

Oikeustoimi-ja poliisi



Kalajoki

Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietojen mukaan Kalajoella rekisteröitiin viime vuonna yhteensä 251 000 yöpymistä. Yöpymiset lisääntyivät peräti 9,2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kalajoen kasvuprosentti on valtakunnallisessa vertailussa maan kärkeä. Koko maan vastaava luku oli 1,4 prosenttia. Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa kasvua oli noin 3 prosenttia. Matkailukaupungeista esimerkiksi Rovaniemellä kasvua oli reilut 5 prosenttia ja Oulussa 3 prosenttia. Kalajoen yöpymisten kasvuprosentti maan kärkitasoa – Taakse jäivät esimerkiksi Rovaniemi ja Oulu

Rakkaat Veljet 13.10.2018

Hälytysajoneuvojen siirtyminen uudelle paloasemalle Kalajoella.

Kalajoen Merran kirjasto auki.14. syyskuuta 2018

Alueuutiset

Kannuksen Yliviirteellä sattunut liikenneonnettomuus on vaatinut kahden ihmisen hengen. Kahden henkilöauton törmäyksessä kuoli Kannuksen suunnasta tulleen henkilöauton kuljettaja sekä apukuljettajan paikalla turvaistuimessa istunut lapsi.
Kannuksen Yliviirteellä sattuneessa kolarissa menehtyi henkilöauton kuljettaja ja turvaistuimessa istunut lapsi

Kärsämäen kunnan opetuslautakunta päätti yksimielisesti maanantaina, että Kärsämäen lukiossa ryhdytään tarjoamaan opiskelijoille henkilöautokortin opetus osana lukion kurssitarjontaa.Henkilöautokortin opetus tulee osaksi lukion kurssitarjontaa ensi syksystä lähtien. Jos opiskelija eroaa lukiosta kesken opintojen tai ei saa lukion päättötodistusta määrätyssä ajassa, on opiskelijan korvattava ajokorttiopetuksen kustannukset lukiolle.Lukioiden kilpailu opiskelijoista kovenee: Kärsämäellä ryhdytään tarjoamaan ilmaista autokoulua opiskelijoille

Kotimaan uutiset

Raskaan sarjan sote-asiantuntija, julkisoikeuden professori Juha Lavapuro Turun yliopistosta ei usko, että perustuslakivaliokunta saa valmiiksi sote-uudistusta koskevan lausuntonsa ajoissa, jotta istuva eduskunta ehti vielä käsitellä lakipaketin. Oma kantani ja valistunut arvaukseni on, että tähän sisältyy lopulta niin isoja ja laajoja ongelmia, ja se on niin merkittäviltä osin vielä keskeneräinen, että ongelmia ei ehditä korjaamaan tämän vaalikauden aikana, Lavapuro kommentoi Ylen Aamu-tv:n haastattelussa aamulla.Professori Juha Lavapuro: Sote-lausunto ei ehdi valmistua ennen vaaleja – liikaa ongelmia

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta käsittelevä perustuslakivaliokunta on päättänyt ylimääräisen kokouksensa myöhään illalla yli kahdeksan tunnin istumisen jälkeen.
Perustuslakivaliokunnan tavoitteena oli optimisesti saada valmiiksi lausuntonsa sote-uudistuksesta tänään, mutta näin ei käynyt.Valiokuntaneuvos Matti Marttunen kertoi medialle, että valmista ei tule tänään vaan asian käsittely jatkuu tiistaiaamuna yhdeksältä.
Ylen tietojen mukaan sote-lausunnossa on 75 sivua ja sitä luettiin ääneen. Pelkästään tähän meni neljä tuntia. Nyt ollaan menossa yleiskeskustelussa.Nyt se varmistui: Illankähmässä puurtanut perustuslakivaliokunta ei saanut sote-lausuntoa valmiiksi maanantaina

POLIISIN olisi syytä tehdä esiselvitys vanhustenhoivapalveluissa ilmenneistä epäkohdista. Sen jälkeen voidaan arvioida, pitäisikö mahdollisista laiminlyönneistä käynnistää rikostutkinta. Näin sanoo valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.
Toiviainen myöntää pohtineensa yhteydenottoa poliisiin, jos se ei omatoimisesti ala selvittää asiaa. Hän kuitenkin korostaa, että marssijärjestys on sikäli selvä, että lain mukaan poliisi päättää, onko asiassa syytä epäillä rikosta. Pallo on nyt poliisilla. Oikeusoppineet: Hoiva­firmojen haamu­hoitajien kirjaaminen voi täyttää petoksen tunnus­merkistön

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) haluaa, että niin sanotut maallikkotuomarit eli lautamiehet tulisi valita tulevaisuudessa Tuomioistuinvirastossa, joka aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Tällä hetkellä poliittiset puolueet valitsevat kunnanvaltuustoissa käräjäoikeuksien maallikkotuomarit. – Poliitikot valitsevat osan tuomareista. Tämä on epäkohta, joka pitää korjata, oikeusministeri Antti Häkkänen sanoo.Poliitikot valitsevat osan tuomareista käräjäoikeuksiin – Oikeusministeri: "Tämä on epäkohta, mikä pitää korjata"
Erkin kommentti: Eikö epökohta ole myös se, että poliitikot valvovat laillisuusvalvojia. Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta kuten muissa maissa? Miksi?
Perustuslakituomioistuin

Venäjältä on tuotu Suomeen alkuvuoden aikana kaksi koiraa, joilla on epäilty rabiesta eli raivotautia.Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan molemmat koirat oli tuotu Suomeen laittomasti. Toinen koira tuotiin Etelä-Karjalaan ja toinen Uudellemaalle.Toisessa tapauksessa koiralla oli rabiekselle tyypilliset oireet. Viranomaiset lopettivat koiran. Sen jälkeen koiran aivoista otettiin näyte. Tutkimustulosten perusteella koiralla ei ollut tautia.Toisessa tapauksessa Venäjältä tuotu koira oli purrut omistajaansa. Omistaja hakeutui lääkäriin, jossa hänelle annettiin estohoito.
Koiria on tuotu laittomasti Venäjältä Suomeen – ihmisille annettu kalliita lääkityksiä raivotautia vastaan

Vaikka poliittiset päätökset vaikuttavat alueiden kehitykseen usein vuosien viiveellä, on Aron mukaan osasta hallituksen päätöksistä jo nähtävillä keskittymistä voimistavia vaikutuksia. Aron mukaan isossa kuvassa päätökset ovat olleet keskittymiskehitystä tukevia.
IL selvitti: Sipilä puhuu yhtä, totuus näyttää toista – näin keskustavetoinen hallitus on vauhdittanut maaseudun näivettymistä

Poliisi on julkaissut tiedotteen maahanmuuttovastaisen, äärioikeistolaisen Soldiers of Odin -ryhmän toiminnasta. Ulostulo liittyy joukkion julkaisemaan nettivideoon, jossa kehotetaan ryhtymään pedofiilien metsästykseen. Video lienee saanut sytykkeensä julkisuuteen tulleista seksuaalirikostapauksista erityisesti Pohjois-Pohjanmaan alueella.Video alkaa tekstiplanssilla, joka ilmoittaa, että ”raiskaajien ja pedofiilien metsästys on alkanut”. Kuvaan kävelee viisi naamareihin ja huppuihin piiloutunutta henkilöä. Kahdella on käsissään puunuija tai muu astalo ja yhdellä jonkinlainen ketju.Soldiers of Odin julkaisi maahanmuuttajia uhkailevan videon, heiluvat nuijien ja ketjujen kanssa - ”Hälyttävää”
Erkin kommentti: Tämä on tulos siitä, kun yhteiskunta eli tässä tapauksessa poliisi ei kykene pitämään huolta kansalaisten turvalisuudesta, vaan antaa maahantunekutujien raiskata suomalaisia lapsia. Poliisi ei pysty hoitaamaan lakisääteisiä tehtäviään.

Työelämässä aloittavien nuorten ikäluokat supistuvat ja eläkeikäisten määrä kasvaa.
Monissa maakunnissa kytee melkoinen taloudellinen aikapommi: huoltosuhde, eli työikäisten ja eläkeikäisten välinen suhde heikkenee kovaa vauhtia.Suhteen muutokselle on monia syitä: työelämässä aloittavat nuoret ikäluokat ovat alkaneet supistua ja eläkeikäisten määrä kasvaa hurjaa vauhtia.Yksi kuva kertoo kaiken: Näin Suomen ikärakenne räjähtää – yli 85-vuotiaiden määrä yllättänyt asiantuntijat

Valtion Talvivaara-päätöksiä valmisteltiin salaisessa ympäristöministeriön työryhmässä, jossa ei pöytäkirjoja kirjoitettu. Sen jäsenille kerrottiin, että tietovuodoista joutuu rikosvastuuseen. Kokouksetkin pidettiin lukittujen ovien takana iltaisin, kun ministeriöiden käytävät olivat tyhjillään.Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka oli Sotkamossa sijaitsevaa Talvivaaran kaivosta koskevassa valtion päätöksenteossa sisäpiiriläinen siitä asti, kun kaivoksen ongelmat alkoivat kaatua valtion niskoille.Nyt hän on julkaissut kirjan Talvivaaran sisäpiirissä, jossa lukijan kannalta välillä piinallisen tarkasti kuvataan, mitä kokoushuoneiden suljettujen ovien takana tapahtui. Keskeistä aineistoa ovat Pokan omat muistiinpanot kokouksista, joista ei vuotojen pelossa virallisia pöytäkirjoja juuri kirjoiteltu. Hannele Pokan Talvivaara-kirja valottaa, miten ministerit nostivat omaa profiiliaan kohukaivoksen kustannuksella – "Vapaavuori halusi toisen sulan hattuunsa"

Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka paljastaa Iltalehden haastattelussa ja tuoreessa kirjassaan, millaista elämä oli Talvivaaran salaisessa sisäpiirissä, kun kaivos oli jatkuva painajainen sekä poliitikoille että virkamiehille.
Valtio on käyttänyt Talvivaarassa sijaitsevaan kaivokseen 820 miljoonaa euroa – Sisäpiiriläinen paljastaa, mitä kaikkea politiikan kulisseissa kriisivuosina tapahtui

Ulkomaan uutiset

Britannian eroaminen Euroopan unionista ilman sopimusta uhkaa saksalaistutkimuksen mukaan viedä 600 000 työpaikkaa maailmanlaajuisesti Britannian ulkopuolella.
IWH-instituutin tutkijat arvioivat vaikutuksia, jos Britannian tuonti EU:sta supistuu 25 prosentilla kovan brexitin vuoksi.EU-maista Saksa kärsisi eniten runsaan 100 000 työpaikan menetyksellä. Suurin vaikutus Saksassa kohdistuisi autoteollisuuteen, erityisesti Volkswageniin ja BMW:hen.Ranskassa puolestaan uhan alla olisi 50 000 työpaikkaa enimmäkseen palvelusektorilla.Vaikutukset tuntuisivat EU:n ulkopuolella muun muassa Kiinassa, jossa uhan alla olisi 60 000 työpaikkaa.Tutkimus: Kova brexit uhkaa 600 000 työpaikkaa maailmanlaajuisesti – Saksassa kärsijänä autoteollisuus

Yhdysvalloissa demokraatit ja republikaanit ovat päässeet alustavaan sopuun rajaturvallisuudesta liittovaltion hallinnon osittaisen sulun välttämiseksi, uutisoivat maan viestimet.Asiasta kertoo muun muassa Washington Post, joka perustaa tietonsa johtaviin poliitikkolähteisiin.Myös New York Times kertoo, että edustajainhuoneen ja senaatin johtavat neuvottelulähteet ovat viestittäneet alustavasta sovusta.Sopu on sinetöimättä, sillä se edellyttää presidentti Donald Trumpin hyväksyntää.Presidentti Trump puhui yleisötilaisuudessa El Pason rajakaupungissa Texasissa pian sen jälkeen, kun alustava sopu saavutettiin.Yhdysvaltain ra­ja­tur­val­li­suu­des­ta alustava sopu hallinnon sulun välttämiseksi - WP: Trump saisi rajaesteisiin 1,4 miljardia, halusi lähes 6 miljardin potin

EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier varoitti, että Britannian aika on käymässä vähiin. Britannian on määrä lähteä EU:sta 29. maaliskuuta. Britannian pääministeri Theresa May puhuu maansa parlamentille EU-erosta tiistaina. Hän yrittää yhä hakea tukea neuvottelemalleen erosopimukselle. Asiasta kertoo BBC. Viime viikolla May vieraili Dublinissa ja Brysselissä. Hänen pyrkimyksenään oli saada myönnytyksiä erityisesti backstop-järjestelyyn, joka välttää rajamuodollisuudet Pohjois-Irlannin ja Irlannin rajalla.
Backstop jättäisi väliaikaisesti Pohjois-Irlannin osaksi EU:n sisämarkkinoita joiltain osin ja koko Britannian EU:n tulliliittoon.EU ei kuitenkaan aio neuvotella erosopimusta uusiksi, joskin neuvotteluja jatketaan molempia osapuolia tyydyttävän osapuolen ratkaisemiseksi. Theresa May yrittää hakea parlamentista tukea brexit-so­pi­muk­sel­leen

Norjan sotilastiedustelupalvelun johtaja Morten Haga Lunde julkaisi maanantaina kartan Venäjän viime lokakuussa harjoittamasta GPS-häirinnästä, kertoo Norjan TV2
(siirryt toiseen palveluun)
.
GPS-häirintä tapahtui sotilasliitto Naton Trident Juncture -harjoituksen aikana. Häirintä ulottui myös Suomen Lappiin.Lunden mukaan Venäjä sijoitti häirintälaitteistonsa lokakuun puolivälissä Luostarin lentoasemalle, joka sijaitsee noin 16 kilometrin päässä Norjan rajalta. Suomen rajalle sieltä on alle sata kilometriä.– Seuraavina päivinä havaitsimme lyhyitä, satunnaisia häirintätapauksia, jotka luultavasti liittyivät Venäjän harjoitustoimintaan, Lunde sanoi Norjan TV2:n mukaan.Nordic News julkaisi viestipalvelu Twitterissä Norjan sotilastiedustelun kartan GPS-häirinnästä.Norjan sotilastiedustelu julkaisi kartan Venäjän GPS-häirinnästä, joka ulottui myös Suomeen – Lavrov kutsui häirintää mielikuvitukseksi

Talousuutiset

Kempeleessä päämajaansa pitävän pörssinoteeratun rakennuskonserni Lehto Groupin tulos viime vuoden loka-joulukuussa heikkeni selvästi verrattuna vuodentakaiseen. 
Liikevoitto oli 15 miljoonaa euroa, kun edellisvuoden viimeisen neljänneksen tulokseksi tuli 39 miljoonaa.Toimitusjohtaja Hannu Lehto toteaa tiedotteessa, että vuoden 2018 tuloskehitys ei yltänyt edellisten vuosien hyviin lukemiin. Keskeisiä syitä olivat Lehdon mukaan vaikeudet hinnoittelussa ja kustannusten hallinnassa. Kor­jaus­ra­ken­ta­mi­sen ongelmat painoivat Lehto Groupin tulosta – tälle vuodelle ei näkyvissä kasvua
Erkin kommentti: Lehto Group rakensi Kalajoen kaupungin kauppa- ja kulttuurikeskuksen. Lehto Groupin johtaja myi omistamsa yhtiön osakkeet ja hänen ansiotulot olivat merkittävät. Verotiedot ovat julki – Pohjois-Pohjanmaan eniten tienannut on Lehto Groupin Asko Myllymäki

Lapin läänin entinen maaherra Hannele Pokka siirtyi Rovaniemeltä Helsinkiin syksyllä 2008, kun tuli nimitetyksi ympäristöministeriön kansliapäälliköksi. Hän joutui lähes tervetulokahveiltaan Talvivaaran kaivoksen jätevesiongelmien ratkojaksi.
Ministeriössä on vierähtänyt nyt jo kymmenisen vuotta – niistä kahdeksan meni paljolti Talvivaaran sotkuja selvitellessä.Pahimman pyörityksen helpotettua syntyi ajatus kirjasta, josta ehkä olisi hyötyä jatkossa erilaisten ympäristökriisien hoitamisessa. Parin vuoden viikonloput ja osa lomista kului päiväkirjamerkintöjä purkaessa ja muistiinpanoja tarkistaessa.Talvivaaran sisäpiirissä -kirja kertoo tiiviisti Kainuussa sijaitsevan Talvivaaran kaivoksen pahimmista kriisivuosista, kun ympäristöön pääsi ja päästettiin valtavia määriä kaivoksen jätevesiä.Hannele Pokka: On häpeällistä, että Kainuussa ollaan yhä ilman korvauksia Talvivaaran aiheuttamista vahingoista

Urheilu-uutiset

Lienee reilua todeta, ettei Joonas Donskoin edustama San Jose Sharks varsinaisesti mitään lentävää lähtöä syksyllä kaudelleen saanut. Vaikka joukkue voitti enemmän kuin hävisi, jonkinlainen tasapaino ja dynaamisuus puuttuivat ryhmän tekemisestä. Pelaaminen yski sekä yksilö- että joukkuetasolla.Parhaiten tämä kiteytyi pakkipäässä, missä supertähti Erik Karlsson pelasi syyskaudella NHL-uransa heikointa jääkiekkoa.Donskoin ketju jyrää NHL:n kuumimpana – "Joonas on varmasti kovin jätkä tekemään töitä"

Kaisa Mäkäräisen matkustaminen rapakon takana ampumahiihdon maailmancupissa on sujunut vaivalloisesti.Mäkäräinen kertoo Instagram-tilillään, että matka Kanadan Canmoresta kohti seuraavaa osakisaa Utahin Park Cityssä meni pieleen, kun lennot Seattleen oli peruttu.Sen jälkeen valmennusjohto sai lentokentältä käsin järjestettyä uudet liput Toronton kautta, mutta siellä Mäkäräisen kivääri katosi urheilijan mukaan yli kahdeksi tunniksi ja lento Salt Lake Cityyn ehti lähteä.Sen jälkeen Mäkäräinen pääsi Torontosta Atlantaan, mistä matka oli jatkumassa kohti Salt Lakea.– Päässä pyörii vain se, etten pääse huomisiin harjoituksiin, Mäkäräinen kirjoitti viimeiseksi tiistaiaamuna.
Kaisa Mäkäräisellä tuskien taival Pohjois-Amerikassa: kivääri katosi Toronton lentokentällä

Maailmalla tapahtuu

Geenivirheestä huolimatta Lalit Patidar haaveilee, että hänestä tulisi isona poliisi.
Keski-Intian Ratlamista kotoisin oleva 13-vuotias Lalit Patidar kärsii harvinaisesta ihmissusitaudista, joka tunnetaan lääketieteessä hypertrikoosina. Sairaus on synnynnäinen ja se aiheuttaa normaalista poikkeavaa karvankasvua kasvoissa, käsissä ja muissa ruumiinosissa. Geenivirhe muutti ihmissuden näköiseksi - 13-vuotias intialaispoika sairastaa harvinaista sairautta

15-vuotias koululainen puukotti maanantaina kuoliaaksi opettajansa ja koulutoverinsa sekä haavoitti vakavasti kahta muuta.Puukotusvälikohtauksesta kertoivat Valko-Venäjän viranomaiset.Teini-ikäinen poika oli saapunut kouluun jo ennen ensimmäisen tunnin alkua ja puukottanut historian opettajaansa niskaan kuolettavasti.
Tämän jälkeen poika oli mennyt naapuriluokkaan ja puukottanut yhden koulutoverinsa kuoliaaksi ennen kuin pakeni ikkunan kautta ulos haavoitettuaan kahta muuta.
Kouluisku Valko-Venäjällä - teinipoika, 15, puukotti opettajansa ja koulutoverinsa kuoliaaksi, kaksi tehohoidossa

Kansanedustaja Paavo Väyrynen (7 tähden liike) ottaa valeuutispalveluistaan tunnetun Ilja Janitskinin vetoavukseen kevään eduskuntavaaleissa.Tekijänoikeusrikoksista, valeuutisoinnista ja vainoamisesta äskettäin tuomittu Ilja Janitskin on käynyt viime viikolla eduskunnassa neuvottelemassa vaaliyhteistyöstä Paavo Väyrysen uuden poliittisen ryhmän, Seitsemän tähden liikkeen kanssa.Tarjosimme miehelle aterian”, Seitsemän tähden liikkeen edustaja ja Väyrysen avustaja Harri Lindell kertoo. Tapaamisen yksityiskohdista hän ei halua puhua, niitä kommentoi kuulemma ainoastaan liikkeen Uudenmaan alueen eduskuntavaaliehdokas Väyrynen.
Paavo Väyrynen hieroo vaaliyhteistyötä Ilja Janitskinin kanssa: ”Meillä on samankaltaisia tavoitteita”

Osa murhaoikeudenkäynnistä julistetaan salaiseksi. Keski-Suomen käräjäoikeus päätyi harkinnan jälkeen määräämään konkreettiset todisteet eli valokuvat salaisiksi.Pyyntö salaiseksi julistamisesta koski ennen muuta henkirikoksen jälkeistä hautarauhan rikkomista. Rikokseen liittyy muun muassa silpomista.– Omaiset toivovat, että vainajan muistoa kunnioitetaan. On paljon aineistoa, jota ei voi julkisesti käsitellä, uhrin omaisten avustaja, varatuomari Matti Matikka pyysi oikeudenkäynnin aluksi.Kuortin ABC-murhan oikeudenkäynnissä poikkeuksellisen raakaa aineistoa – syyttäjä vertasi julmuutta saatananpalvontaan

IS pyysi keikkatyötä tekevää lähihoitajaa pitämään päiväkirjaa työpäivistään eri laitoksissa. Lue, millainen on hänen arkensa. VANHUKSEN hoidossa tapahtunut virhe harmitti vielä kotona, eräs Etelä-Suomessa työskentelevä lähihoitaja kirjoitti Ilta-Sanomille. Parikymppinen, julkisella puolella keikkatyötä tekevää lähihoitaja piti IS:n pyynnöstä päiväkirjaa työstään neljän päivän ajan. Kotiin asti seurasi paitsi töissä sattunut moka myös työstä johtuvat säryt.Lähihoitajan päiväkirja paljastaa vanhusten hoidon karun todellisuuden: Jatkuvaa stressiä, lääkitys­virhe, kaikki työn­tekijät sijaisia

Hoivakodissa kuolleen vanhuksen ruumis odotti puoli vuotta sairaalan kylmäsäilytystiloissa.
VIIME huhtikuussa 78-vuotiaana kuolleen miehen poismenon jälkeen käynnistyi erikoinen sattumusten vyyhti, jonka vuoksi vainaja jäi puoleksi vuodeksi Jorvin patologian laboratorion kylmäsäilytystilaan.Eläkkeellä oleva vanhuksen omainen kertoo, että vanhus oli asunut kunnallisessa hoivakodissa Espoossa noin seitsemän vuotta ennen kuolemaansa huhtikuussa 2018. Omaisen mukaan mies oli ollut vuosia puhe- ja liikuntakyvytön.Miehellä ei ollut puolisoa tai lapsia, ja osa omaisista oli jo kuollut.Vanhuksen ruumis oli omaisilta ”kateissa” kuukausia – kuollut oli jäänyt puoleksi vuodeksi sairaalan kylmiöön

Yle Areena

Mies, joka selätti verottajan – ja menetti kaiken
Turkka Rautajuuri on elänyt uskomattoman tapahtumaketjun, joka on heittänyt hänet Turusta maailmalle ja takaisin, Bangkokissa vankilaan ja rikkaudesta köyhyyteen. Taistelu verottajaa vastaan on muodostunut hänelle kokopäivätyöksi.
Turkulainen Turkka Rautajuuri lähti parikymppisenä nuorukaisena maailmalle. Hän päätyi vaativiin tehtäviin suurissa paperi- ja energiateollisuuden hankkeissa ympäri maailmaa.
Vuonna 2003 oli aika palata kotiin. Sopiva tontti löytyi Turun Hirvensalosta, ja Rautajuuri suunnitteli itselleen talon, jonka rakennustöihin hän myös itse osallistui.
Tein sitä pitkään. Olin hankkinut varallisuutta kaksikymmentä vuotta, tässä sitä saavutettua tulosta sai niin sanotusti itselleen käyttöön, hän sanoo MOT:lle.
Talosta tuli niin hieno, että sisustuslehti Glorian Koti teki siitä monen sivun jutun helmikuussa 2007.

Tarina turkulaisesta yrittäjästä, joka voitti ison oikeusjutun verottajaa vastaan. Silti hän menetti koko omaisuutensa.
Mies, joka selätti verottajan

Autokauppiaat syyttävät autoveroa siitä, että suomalaiset autot ovat keskimäärin ikivanhoja moniin Euroopan maihin verrattuna.
Autoveron poiston väitetty vihreys

Youtube-videot

Tiina Keskimäki valottaa: Janitskinin jahti & Kokoomuksen rikokset

Mielipiteet

Olisi ihme, jos sote etenisi maaliin. Tosin politiikka on mahdollisuuksien taidetta.
Perustuslakivaliokunta pusertaa tänään näkemyksensä kasaan sote-uudistuksesta. Nyt näyttää lähestulkoon varmalta se, että sote-päätökset eivät etene kuluvalla hallituskaudella.
Ensinnäkin, aika juoksee yksinkertaisesti vastaan. Perustuslakivaliokunnan paperien kirjoittamisessa menee päiviä. Tämän jälkeen asia etenee sosiaali- ja terveysvaliokuntaan. Jättäisikö se asiantuntijoita kuulematta? Tuskin. Näkökulma: Sotessa sammutetaan nyt lyhdyt – tavataan seuraavalla vaalikaudella

Kotimaan matkailu

Ähtäri Zoo - kierros eläinpuistossa

Karhujen painia Ähtärissä

Ähtärin Pandat Lumi ja Pyry

Ulkomaan matkailu

Greece's Peloponnese

Peloponnese Tour, 10 days

Η Λακωνική Μάνη από ψηλά - Mani, Peloponnese, drone video

Top Peloponnese beaches ✽ Greece

Musiikki

Chopin - Spring Waltz (Mariage d'Amour) [Please Read Description]

Csárdás - Vittorio Monti (Violin & Piano)

Strauss - Radetzky March - Karajan

Loppukevennykset

SIPULIKANAVA-SIVUSTON ylläpitäjä sai maanantaina tuomion avunannosta törkeisiin huumausainerikoksiin ja huumausainerikoksiin. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 45-vuotiaan Kim Hjalmar Holvialan kolmeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen.
Vantaalainen Holviala on nimetty Piraattipuolueen ehdokkaaksi tämän kevään eduskuntavaaleihin. Hän kertoi tuomion julistamisen jälkeen aikovansa jatkaa vaalikampanjaa Piraattipuolueen ehdokkaana, eikä puoluekaan aio sitä estää.
Kansanedustaja­ehdokas tuomittiin huume­rikoksista yli kolmeksi vuodeksi vankeuteen – oikeus linjasi netti­sivuston ylläpitäjän vastuuta huumekaupasta


Nurmeksessa sijaitsevan Kuusikummun asumisyksikön sisäpihalle asteli sunnuntaiaamuna yhdeksän jälkeen harvinainen vieras: pieni ilves. Yksikössä ohjaajana työskentelevä Heikki Sarkkinen oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sillä ilves tuli juuri sen rakennuksen, jossa Sarkkinen sattui sillä hetkellä olemaan, eteen. Hän arvioi, että ilves oli pihassa noin 5-10 minuuttia.Sarkkinen onnistui kuvaamaan ilveksestä videon ja ottamaan pari kuvaa puhelimellaan ovilasin läpi. Ilves ei kuvaajaa huomannut.Harvinainen vieras pyrki sisälle asumisyksikköön: pieni ”hassunnäköinen” ilves ihastutti Nurmeksessa

VALTION KEHITYSYHTIÖ Vaken toimitusjohtajaksi on nimitetty Taneli Tikka, 40. Valtioneuvoston kanslia tiedotti nimityksestä 19. maaliskuuta 2018.
Toimitusjohtaja Taneli Tikan kuukausipalkka on 23 000 euroa, mikä tekee vuodessa 276 000 euroa plus lomarahat.Peruspalkan lisäksi toimitusjohtaja on oikeutettu muuttuvaan palkanosaan, joka on enintään 30 prosenttia vuosipalkasta.Sipilän hallituksen sijoitusyhtiö Vakelle toimitusjohtaja: Palkka 23 000 euroa kuussa – ei yhtään alaista

Kummeli lintujen bongausta

Kummeli: Sulttaanin tähtisumu

Kummeli kasvien etsintää

Kuntoilu
30 minute Pilates Fit by ExerciseTV Tandy Gutierrez

7 Minute Workout Song (w/timer) | Tabata Songs

ABDOMINALES: 7 planchas vientre plano | Abs Workout Six Pack

INNER & OUTER THIGH At Home Workout (No Equipment)

Liikunta ja terveys

Verenpaine 130 / 84, pulssi 57 , Paino 102,8 kg. Jumppa 20 /880 min, kuntosali 90/ 920 min, kävely 5/165 km , uinti 0/600 m, pyöräily 0/0 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti