keskiviikko 13. helmikuuta 2019

KE 13.02.2019 Lapsiraiskausaalto pahenee? Milloin valtio maksaa Talvivaaran aiheuttamat vahingot? Miksi sähköverkon myyjillä on vain poliittinen vastuu?


Oulun lapsiraiskausaalto pahenee, eikä siihen suostuta puuttumaan

Vasta ilmitulleet törkeät seksuaalirikokset ovat tapahtuneet oululaisessa yksityisasunnossa tammikuussa ja viime viikonloppuna.Oulun käräjäoikeus on vanginnut 33-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä kahdesta törkeästä raiskauksesta ja kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Teot ovat tapahtuneet Oulussa 8.-9.2.2019 ja 9.-10.1.2019.
Epäily: ulkomaalais­taustainen mies raiskasi kaksi tyttöä Oulussa – vangittiin tänään

Helsingistä otettiin lauantai-iltana kiinni kolme ulkomaalaistaustaista miestä epäiltyinä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.
Poliisi otti Itä-Helsingistä lauantai-iltana kiinni kolme ulkomaalaistaustaista miestä epäiltyinä yhteen alaikäiseen kohdistuneista törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta, kertoo päivystävä tutkinnanjohtaja, Helsingin poliisin rikoskomisario Pekka Korhonen STT:lle. Helsingistä otettu kiinni kolme ulko­maalais­taustaista miestä – epäillään törkeistä lapseen kohdistuneista seksuaali­rikoksista

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) pitää kotouttamista korviketekemisenä, joka on yhtä hyödytöntä kuin intiaanien sadetanssi ennen muinoin.
Lauantaina Jyväskylässä vaalipaneeliin osallistunut Halla-aho huomautti vanhustenhoitoa koskevien kysymysten yhteydessä, että Suomi käyttää maahanmuuttajien kotouttamiseen joka ainoa vuosi sen summan rahaa, jolla hoitajamitoitus saataisiin nostettua 0,7:ään. Tilaisuutta juontanut Ylen toimittaja Pirjo Auvinen kysyi, eikö maahanmuuttajia sitten mielestäni pitäisi kotouttaa.Halla-aho pohti jälkikäteen asiaa, ja kirjoitti tänään FB-sivuilleen:
Kotouttaminen on nykyajan vastine intiaanien sadetanssille. Primitiivinenkin ihminen toki havaitsi korrelaatiot ja osasi päätellä syy-seuraus-suhteita. Intiaanit tiesivät kokemusperäisesti aivan hyvin, että ankarakaan tanssiminen ei saa sadetta aikaan.
Jussi Halla-aho: ”Kotouttaminen on nykyajan vastine intiaanien sadetanssille”

Eivätkö turvapaikanhakijat siis tiedä, että raiskata ei saa?
Varmasti tietävät, se on päivänselvää. Jos puhutaan esimerkiksi lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista, meidän asiakkaamme sanovat, että vastaavasta teosta joku kuolisi heidän kotimaassaan, sanoo Mujunen.
Turvapaikanhakijat perehdytetään suomalaiseen tasa-arvoon ja seksuaalisuuteen pikakurssilla – "Ei näitä rakenneta puolessatoista tunnissa"

Caruna koettelee kuluttajien ja verottajan kärsivällisyyttä. Olisiko Kataisen hallituksen jäsenten pitänyt estää Fortumia myymästä sähkönjakeluverkkonsa?
Caruna on Suomen suurin sähkönjakelija. Ikävä julkisuus seuraa sitä kuin liima. Carunan hintoihin ja veronmaksuun liittyvää toimintaa ja päätöstä, jolla Fortumin sähkönsiirtobisnes myytiin sille, ovat arvostelleet pitkin matkaa monet poliitikot ja vielä useampi hinnankorotuksiin kypsynyt kuluttaja. Päätöksestä on tasan viisi vuotta. Kuka siitä oli vastuussa? Oliko päätös nykytiedon valossa virhe?Tarkkaan ottaen valtio ei tehnyt päätöstä myynnistä vaan valtion enemmistöomistama Fortum. Myynti edellytti kuitenkin hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan hyväksyntää, joten poliittinen vastuu oli sillä – ennen kaikkea vastuuministerillä eli omistajaohjausministerillä Pekka Haavistolla (vihr).5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

VALTION KEHITYSYHTIÖ Vaken toimitusjohtajaksi on nimitetty Taneli Tikka, 40. Valtioneuvoston kanslia tiedotti nimityksestä 19. maaliskuuta 2018.
Toimitusjohtaja Taneli Tikan kuukausipalkka on 23 000 euroa, mikä tekee vuodessa 276 000 euroa plus lomarahat.Peruspalkan lisäksi toimitusjohtaja on oikeutettu muuttuvaan palkanosaan, joka on enintään 30 prosenttia vuosipalkasta.Sipilän hallituksen sijoitusyhtiö Vakelle toimitusjohtaja: Palkka 23 000 euroa kuussa – ei yhtään alaista
Erkin kommentti: Mielestäni koko VAKE-asia on tutkittava. Onko kysymyksessä Suomen valtion omaisuuden varastamisesta?

Valtiontalouden tarkastusvirasto moitti kovin sanoin hallituksen Ekokem-kauppoihin liittyvää järjestelyä, jossa yhteensä 190 miljoonan euron pottia junailtiin kyseenalaisin toimin. Viraston mukaan yhteensä 90 miljoonaa euroa siirreltiin yrityksestä toiseen, vaikka niiden käytöstä olisi pitänyt päättää eduskunnassa.Tapaus liittyy vuonna 2016 toteutettuun monipolviseen yritysjärjestelyyn, johon liittyvät Sipilän hallituksen perustama Valtion kehitysyhtiö Vake oy ja niin ikään hallituksen perustama SoteDigi oy.VTV: Hallitus junaili 90 miljoonaa euroa kyseenalaisesti eduskunnan ohi

Kalajoki

Kalajoen Junkkarien Vilma Jaatinen voitti Kuortneella Pohjanmaan 19-vuotiaiden hallimestaruuden 60 metrin aitajuoksussa ennätysajallaan 9,24. Toiseksi ehtinyt Seinäjoen Valentina Lemettinen oli viisi sadasosaa hitaampi.
Vilma Jaatinen aitoi Pohjanmaan mestaruuden

Alueuuutiset

Valtatie 28:lla eli Kajaanintiellä Keski-Pohjanmaalla on tapahtunut kuuden viikon sisällä kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien suma: neljä ihmistä on kuollut noin 20 kilometrin pätkällä.Kaksi tapauksista oli kolareita ja yksi ulosajo. Viimeisin onnettomuus sattui maanantaina. Siinä menehtyivät henkilöautoa kuljettanut äiti sekä etupenkillä turvaistuimessa ollut lapsi.Tutkijalautakunnassa on pistetty merkille, että liikenne tiellä on viime vuosina lisääntynyt reippaasti. Valtatie 28 on Keski-Pohjanmaalla merkittävä väylä, sillä kulkee muun muassa paljon työmatkaliikennettä. Neljä kuolonuhria lyhyessä ajassa 20 kilometrin matkalla – poikkeukselliselle ilmiölle ei ole yhteistä selittäjää

Sievin ex-kunnanjohtajan Janne Tervon johtajasopimus olisi pitänyt syyskuussa 2017 muuttaa kunnanvaltuustossa eikä hallituksessa. Kunnanhallitus ylitti Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden mukaan toimivaltansa.Kunnanhallituksessa tehdyllä päätöksellä ei muutettu erokorvauksen määrää vaan perusteita. Sopimuksella muutettiin, kenen epäluottamus riittää Tervon lähtöön. Sopimuksen muuttamisella kunnanhallituksessa Tervo suostui vapaaehtoiseen eroon, koska ei enää nauttinut kunnan poliittisen johdon luottamusta.Sievin johtajasopimuksen muuttaminen olisi kuulunut valtuustolle - hallinto-oikeus kumosi kunnanhallituksen päätöksen
Erkin kommentti: Kalajoellakin olisi syytä tuoda kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin johtajasopimus kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Siihen olisi ollut aikaa jo melkein 18 vuotta.

Tiistai oli tuhoisa kahdelle pohjoispohjalaiselle suurpedolle.Ilves jäi auton alle Ylivieskassa lähellä Haapavesitien risteystä. Törmäys oli kova, sillä kissapeto löytyi kuolleena muutaman kymmenen metrin päästä metsästä, kertoo poliisi.Siikajoella puolestaan löydettiin kuollut susi Sammalkankaantien varresta läheltä hevosurheilukeskusta. Susi on mahdollisesti jäänyt auton töytäisemäksi, mutta lopullinen kuolinsyy selviää vasta Oulun Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tutkimuksissa.
Ilves jäi auton alle Ylivieskassa

Nuorten hiihtäjien Keski-Pohjanmaa-cup huipentuu tulevana viikonloppuna Kokkolassa ja Himangalla hiihdettäviin kilpailuihin. Lauantaina Kokkolassa hiihdetään vapaalla normaalimatkat, joihin päättyy neljän henkilökohtaisen kilpailun sarja. Sunnuntaina ovat vuorossa viestit Himangalla. Samalla hiihdetään myös piirinmestaruuksista sekä Kokkolassa että Himangalla.
Cup ja pm-hiihdot huipentuvat viikonloppuna

Kotimaan uutiset

Lapin läänin entinen maaherra Hannele Pokka siirtyi Rovaniemeltä Helsinkiin syksyllä 2008, kun tuli nimitetyksi ympäristöministeriön kansliapäälliköksi. Hän joutui lähes tervetulokahveiltaan Talvivaaran kaivoksen jätevesiongelmien ratkojaksi.Ministeriössä on vierähtänyt nyt jo kymmenisen vuotta – niistä kahdeksan meni paljolti Talvivaaran sotkuja selvitellessä.Pahimman pyörityksen helpotettua syntyi ajatus kirjasta, josta ehkä olisi hyötyä jatkossa erilaisten ympäristökriisien hoitamisessa. Parin vuoden viikonloput ja osa lomista kului päiväkirjamerkintöjä purkaessa ja muistiinpanoja tarkistaessa.Talvivaaran sisäpiirissä -kirja kertoo tiiviisti Kainuussa sijaitsevan Talvivaaran kaivoksen pahimmista kriisivuosista, kun ympäristöön pääsi ja päästettiin valtavia määriä kaivoksen jätevesiä.Hannele Pokka: On häpeällistä, että Kainuussa ollaan yhä ilman korvauksia Talvivaaran aiheuttamista vahingoista

Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea antaa Suomelle sapiskaa liian matalista sosiaalituista.Neuvoston sosiaalinen peruskirja edellyttää, että etuuksien minimimäärien täytyy olla vähintään 50 prosenttia kansalaisten mediaanitulosta, eli Suomen kohdalla noin 970 euroa kuukaudessa. Tällä kriteerillä suomalainen sairauspäiväraha, äitiyspäiväraha, kuntoutusraha, työttömyyspäiväraha, takuueläke ja toimeentulotuki osoittautuivat riittämättömiksi.
Suomen sosiaaliturva Romanian tasoa?

Perussuomalaisten ehdokasasettelu kevään eduskuntavaaleissa Oulun vaalipiirissä on
valmistunut, kun piirihallitus asetti listalle viimeisen ehdokkaansa. Ehdolle valittiin sisäilmaasioiden parissa toiminut työterveyshuollon erikoislääkäri
Saija Hyvönen Oulusta.
Perussuomalaisten lista Oulun vaalipiirissä on täynnä, ehdokkaista 6 on Pohjois-Pohjanmaalta ja kaksi Kainuusta.
Pe­rus­suo­ma­lais­ten eh­do­kas­lis­ta ­val­mis­tui Oulun vaalipiirissä
Erkin kommentti: Perussuomalaisista näyttää varmimmilta läpimenijöiltä Sebatian Tynkkynen, Olli Immonen ja Ville Vähämäki.

Avi vaatii Jalava-hoitokodilta lisäselvityksiä.Aluehallintovirasto totesi tarkastuskäynnin perusteella, etteivät hoivakodin henkilöstömitoitus, henkilöstörakenne ja ammatillisuus vastaa asiakkaiden tarpeita eivätkä ole luvan mukaisia.Tarkastuskäynnillä viime viikolla jäi viraston mukaan epäselväksi, tietääkö koko henkilökunta hoito- ja palvelusuunnitelman merkityksen tai mistä sen voisi käydä lukemassa.Ulkoiluun ja viriketoimintaan ei jää perushoivalta aikaa viraston mukaan aikaa. Myös lääkehoidon toteutuksessa todettiin puutteita eivätkä yksikön asiakirjakirjauskäytännöt ole asianmukaisia. Avi: Attendon hoivakodissa Joroisilla merkittäviä puutteita

Itä-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa ongelmista ja puutteista Attendon Jalavan hoivakodissa Joroisissa. Puutteet ilmenivät Avin tarkastuskäynnin yhteydessä viime viikolla.
Aluehallintovirasto totesi tarkastuskäynnillä saatujen tietojen perusteella, että henkilöstömitoitus, henkilöstörakenne ja ammatillisuus eivät vastaa asiakkaiden tarpeita, eivätkä ole luvan mukaisia. Tarkastuskäynnillä jäi epäselväksi tietävätkö kaikki henkilökunnasta hoito- ja palvelusuunnitelman merkityksen tai mistä sen voisi käydä lukemassa. Ulkoiluun ja viriketoimintaan ei jää perushoivalta aikaa. Lääkehoidon toteutuksessa todettiin puutteita. Yksikön asiakirjakirjauskäytännöt eivät ole asianmukaisia”, Avin tiedotteessa kerrotaan.Avi tarkasti Attendon hoivakodin: ”Merkittäviä puutteita – Työntekijät eivät tunnistaneet kolmea työvuorolistalla ollutta henkilöä”

Vuoden 2018 viimeisenä päivänä toimilupansa menettänyt perintäyritys Alektum Oy näyttää jatkavan perintätoimintaansa toisen yrityksen nimissä.Vuonna 2008 perustettu suomalainen perintäyritys Annomen Oy on ottanut haltuunsa Alektumin liiketoiminnan Suomessa. Annomen tiedottaa asiasta verkkosivuillaan.– Annomen Oy:sta tulee näin yksi merkittävistä suomalaisista perintätoimistoista, sivustolla kerrotaan.Alektum on jo muuttanut Annomenin toimitiloihin Helsingissä. Asia vahvistuu Yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä, jossa Alektum Oy:lle on merkitty hiljattain osoitteeksi sama sijainti Annomen Oy:n kanssa
Perintäyritys menetti toimilupansa, mutta jatkaa perintää nyt toisen yrityksen nimissä – viranomainen ei voi puuttua
Erkin kommentti: Mielestäni lehtiuutisessa on jokin pielessä. Ei voi olla niin, että yritys jolta on viety toimilupa niin jatkaa toisen yrityksen nimissä. Tämä on mielestäni rikosasia.

Perustuslakiasiantuntijat ovat moittineet, että tiedustelulakien viimeistelyssä ei ole huomiotu riittävästi perustuslakivaliokunnan muutosvaatimuksia.
Poikkeuksellinen päätös: Tiedustelulait törmäsivät perustuslakiin, vedetään pois tämän päivän täysistunnosta – Yle seuraa

Historian toiseksi eniten eli 140 944 allekirjoitusta kerännyt kansalaisaloite aktiivimallin kumoamisesta on kaatumassa eduskunnassa. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää mietinnössään, että eduskunta hylkää kansalaisaloitteen. Valiokunnan mietintöön on jätetty peräti neljä vastalausetta, kaikki oppositiopuolueiden edustajilta. Ensimmäisessä ovat mukana sdp:stä valiokunnan jäsenet Anneli Kiljunen ja Kristiina Salonen sekä valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru sekä rkp:n Veronica Rehn-Kivi. Toisen vastalauseen jätti perussuomalaisten Arja Juvonen, kolmannen vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto ja neljännen vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen. 140 944 allekirjoitusta – Aktiivimalli-kansalaisaloite on kaatumassa eduskunnassa

Tänään on tullut ilmi uusi Esperi Care -tapaus. Eilen suljettiin Attendon hoivakoti väliaikaisesti.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii oikeusministeri Antti Häkkäseltä (kok) toimia hoivayritysten toimien selvittämiseksi. Sunnuntaina esiin tuli uusi tapaus, tällä kertaa Esperi Carentarjoamissa vammaispalveluissa Helsingissä.Olisi perusteltua, että hän (Häkkänen) ryhtyy asiassa ripeästi toimiin ja selvityttää tarvittavat lakimuutokset, joilla alan mädät omenat karsitaan pois. Näin ei kerta kaikkiaan voi jatkua. Nyt esille tulleiden laiminlyöntien selvitys tulisi aloittaa pikaisesti erityistarkastuksilla. Erityistarkastusten kustannukset tulisi sälyttää yhtiöiden vastuulle”, Kaikkonen linjaa tiedotteessaan. Uusi Esperi-tapaus järkyttää: ”Mädät omenat pois, näin ei kerta kaikkiaan voi jatkua”

Ulkomaan uutiset

Euroopan komissio ehdotti keskiviikkona, että Saudi-Arabia, Panaman, Nigerian ja muita maita lisätään mustalle listalle valtioista, jotka aiheuttavat EU:lle uhkan heikon terrorismin rahoitusta ja rahanpesua koskevan valvonnan takia.Komissio ehdottaa, että listalta poistetaan Bosnia ja Hertsegovina, Guyana, Laos, Uganda ja Vanuatu.Uutistoimisto AFP:n mukaan Euroopan parlamentin ja EU:n jäsenvaltioiden enemmistön pitää vielä hyväksyä komission ehdotus. AFP:n mukaan ainakin Ranska ja Britannia vastustavat Saudi-Arabian asettamista listalle.EU-komissio haluaa Saudi-Arabian ja Panaman "likaisen rahan" mustalle listalle

Emme tiedä Euroopan parlamentista juuri mitään, vaikka edessä on kaikkien aikojen eurovaalit ja parlamentilla on isoissa asioissa enemmän valtaa Suomeen kuin eduskunnalla. Pimeyden ytimessä

Talousuutiset

Tallink Gruppiin kuuluva Tallink Silja suunnittelee liiketoimintojensa uudelleenjärjestelyjä Suomen maatoiminnoissa. Taustalla ovat matkailualan toimintaympäristön ja erityisesti asiakkaiden tarpeiden muutokset.Osana järjestelyä Tallink Silja aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Ne koskevat yrityksen maatoimintojen henkilöstöä.Yhtiön tiedotteen mukaan neuvottelut koskevat ennen kaikkea tehtävänkuvien muutoksia ja uusia tehtävänkuvia, mutta samalla neuvotellaan töiden uudelleenjärjestelyistä, työtehtävien lakkauttamisista, osa-aikaistamisista ja siirroista tehtävistä toisiin. Tallink Silja aloittaa yt-neuvottelut: aikoo vähentää 35 työpaikkaa

Malminetsintäyhtiöiden katseet ovat nyt kääntyneet Lounais-Lappiin. Yhtiöiden varausalueet kattavat tuhansia neliökilometrejä ja tähtäimessä on muun muassa kupari.
Kaivosluvista vastaava Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES pitää rekisteriä varausilmoituksista netissä

. Viime kuukausien aikana uusia varausilmoituksia (siirryt toiseen palveluun)
on tehty runsaasti perinteisille Keski-Lapin alueille, mutta uutena myös Lounais-Lappiin: Keminmaahan, Tervolaan, Tornioon ja Ylitorniolle.Laajimmat alueet on varannut ruotsalaisen kaivosalan pörssiyhtiö Arctic Minerals AB:n tytäryhtiö Norrbotten Exploration AB. Toimitusjohtaja Krister Söderholmin mukaan yhtiö on löytänyt alueilta alustavissa kenttätutkimuksissa lupaavia kupariesiintymiä.Malminetsintäyhtiöt kiinnostuivat nyt Lounais-Lapista – kuparia havittelevat yhtiöt ovat varanneet tuhansia neliökilometrejä

Lihatalo Atria saattaa myydä koko Venäjän-liiketoimintonsa.Se on yksi vaihtoehto. Kaikki mahdollisuudet katsotaan, myydäänkö kokonaan vai myydäänkö osia, sanoo toimitusjohtaja Juha Gröhn. Venäjän-liikevaihto on muodostanut Atriassa viime vuosina noin viiden prosentin osuuden koko liikevaihdosta. Yhtiö tavoittelee Venäjän-liiketoimintojensa nopeaa tervehdyttämistä. Kun yhtiö lähti Venäjälle vuonna 2005, odotukset markkinasta olivat suuret. – Se ei ole kehittynyt sillä tavalla kuin olisi toivottu, sanoo Gröhn. Atria myymässä Venäjän-toimintonsa

Urheilu-uutiset

Apurahojen jaossa näkyy selkeästi satsaus kohti vuoden 2020 Tokion olympia- ja paralympiakisoja. Kaikki täyden avustuksen saaneet urheilijat ovat potentiaalisia suomalaismenestyjiä. Listasta löytyvät mm. ammunnan olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela, painija Petra Olli ja pyöräilijä Lotta Lepistö. Ihmetystä tosin herättää hieman yleisurheilijoiden lista suurimpien avustusten kohdalla. Leo-Pekka Tähti, Toni Piispanen, Amanda Kotaja ja Marjaana Heikkinen kuuluvat parakisojen mitalisuosikkeihin, mutta ainoat vammattomat 20 000 euroa avustusta saavat yleisurheilijat ovat Antti Ruuskanen ja Tero Pitkämäki. Molemmat ovat olleet sivussa kisakentiltä pitkään vakavien loukkaantumisten takia, eikä ministeriön kriteerilista tunnu kaikilta osin pätevän tähän kaksikkoon.Tokion olympiakisat isossa roolissa rahanjaossa – Ruuskaselle ja Pitkämäelle suuri apuraha vanhoilla meriiteillä

Sara Kuivisto rikkoi yleisurheilun halli-EM-kilpailujen 1 500 metrin tulosrajan tiistaina Tshekin Ostravassa. Hän juoksi ajan 4.14,99, mikä on myös naisen oma ennätys.
Glasgow'ssa maaliskuussa järjestettävien EM-kisojen tulosraja on 4.18,00. Kuivisto nousi juoksullaan viidenneksi kaikkien aikojen kotimaan hallitilastossa. Ostravan kovatasoisessa kilpailussa aika riitti yhdeksänteen sijaan.Sara Kuivisto ennätysvauhdissa 1 500 metrillä – EM-halliraja alittui kirkkaasti

Maailmalla tapahtuu

Vuosina 1984 ja 1988 syntyneet miehet tuomittiin tiistaina Helsingin hovioikeudessa varkauksista ja maksuvälinepetoksista. Helsingin käräjäoikeus perusteli aiemmin antamassaan tuomiossa varsin erikoisella tavalla, miksi se katsoi miesten toimineen yhdessä. Ammattirikolliset operoivat Helsingin yöelämässä – Oikeus: Edes viehättävät naiset eivät kiinnostaneet

Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajan Jari Laineen mukaan säätiö on ollut Virossa mukana niin monessa hämärässä tapahtumassa, että niistä kaikista on vaikea edes pitää lukua. Säätiön rahaa Virossa on palanut jopa 20 miljoonaa euroa.
Nuorisosäätiön käräjät Virossa alkavat: kassassa 0,27 euroa, kadoksissa 11,5 miljoonaa – näin oudosti rahaa liikuteltiin

Oulun käräjäoikeus käsittelee murhasyytettä. Tapaus sattui Pudasjärvellä viime syyskuussa, jolloin paikkakuntalainen pyörällä ajanut mies jäi traktorin alle ja sai surmansa.
Syyttäjä vaatii traktorin ajajalle tuomiota murhasta. Syyttäjän mukaan traktorin kuljettaja oli ajanut pyöräilijää vastaan keskellä tietä ja välittömästi ennen kohtaamista käänsi liikkuvan traktorinsa keulan kohti pyöräilijää kohtalokkain seurauksin.Oulun kä­rä­jä­oi­keu­des­sa puidaan Pudasjärvellä kuolemaan johtanutta traktorin ja pyöräilijän yh­teen­tör­mäys­tä – syyttäjä vaatii traktorin kuljettajalle elinkautista vankeutta murhasta

Helsingin Sanomien keskiviikkona paljastaman Irak-kytkykuvion osapuolena on pöytälaatikkofirma, jonka hallitusvastuussa on sukellusveneitä jahdannut ruotsalaisupseeri.
Suomalaisliikemiesten ja irakilaiskenraalin omituinen epävirallinen yhteydenpito Suomen viranomaisiin herättää paljon kysymyksiä. Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona, että tunnettu liikemies Peter Fryckman ja irakilainen kenraali Saad al-Obaidi ovat yrittäneet tehdä sopimusta, jonka avulla kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita irakilaisia pystyttäisiin palauttamaan kotimaahansa.Tällainen on mysteeri­yhtiö Irak-junailun takana – hallituksen puheen­johtaja mukana kahdessa sukellus­vene­kohussa

Rankkasateiden aiheuttamat tulvat uhkaavat viedä monelta karjankasvattajalta elinkeinon.
Australian Queenslandissa riemuittiin vielä hetki sitten sateista, jotka tulivat seitsemän vuotta kestäneen kuivuuden jälkeen. Nyt riemu on muuttunut järkytykseksi, sillä arvioiden mukaan lähes puoli miljoonaa nautaa on kuollut sateiden aiheuttamissa tulvissa, CNN uutisoi.

– Ihmiset ovat selvinneet vuosia ja vuosia kestäneestä kuivuudesta ja nyt he ovat joutuneet yhtäkkiä keskelle luonnonkatastrofia, jollaista kukaan siellä ei ole nähnyt aiemmin, osavaltion pääministeri Annastacia Palaszczcuk kuvaili. Australiassa taivas repesi vuosien kuivuuden jälkeen – ensin ihmiset riemuitsivat, sitten järkyttävät seuraukset paljastuivat

Pomo nimitteli myyjää idiootiksi, puhui ampumisesta ja lopetti palkanmaksun – kalliiksi tuli

Satakunnassa sijaitsevan Ulvilan keskiaikainen raha-aarre tuodaan konservoituna yleisön nähtäville Kansallismuseoon Helsinkiin. Raha-aarre on yleisön nähtävillä museossa helmikuun 20. päivästä kesäkuun alkuun.Aarrekätkö löytyi vuonna 2004 Ulvilan keskiaikaisesta kirkosta sakastin vierestä viemäröintitöiden yhteydessä. Tinakannun sisällä oli nahkapussi, jossa oli noin puolitoista tuhatta keskiaikaista hopearahaa.Viemäritöissä löytyi puolitoista tuhatta hopearahaa – konservoitu Ulvilan aarre näytteille Kansallismuseoon

Yle Areena

Pääministeri Juha Sipilä on sanonut, että hän arvioi omaa työnjälkeään hallituksen johtajana asteikolla tulos vai ulos. Politiikantoimittajat ry tenttaa Sipilää hallituskauden aikana tehdyistä ratkaisuista ja poliittisesta linjasta.
Pääministeri Juha Sipilän Politiikantoimittajien yhdistyksen tentissä: Tulos vai ulos?

Yö-yhtyeen menestys jatkuu. Entisestä punkkarista, laulaja Olli Lindholmista, on kasvanut säntillinen perheenisä ja ammattimuusikko. Nöyryys on ollut ohjenuora aina, ja hyvien taustajoukkojen ansiosta elämä on kantanut.
Olli Lindholm - mies Yöstä

Filmikellarin aiheena sote.
ti 31.3.2015

Youtube-videot

MOT Talvivaaran legendat Osa1

MOT Talvivaaran legendat osa2

MOT Talvivaaran legendat Osa 3

Talvivaaran konkurssipesän ympäristön siivous urakka

Talvivaara kahdessa minuutissa

Uutisraportti – Talvivaara

Kuka vastaa talvivaarasta?

Mielipiteet

Jos kokoomus voittaa eduskuntavaalit, puolueen oma eliitti voi aiheuttaa puheenjohtaja Petteri Orpolle paineita hallitusneuvotteluissa, kirjoittaa politiikan toimittaja Tommi Parkkonen. Orpo on esimerkiksi useaan kertaan, eri sanamuodoilla, jo etukäteen torpannut tiukasti mahdollisen hallitusyhteistyön Jussi Halla-ahon johtaman perussuomalaisten kanssa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Kesällä 2017 tehtiin päätös, että perussuomalaisten kanssa ei pystytä jatkamaan hallitusyhteistyötä. En ole nähnyt linjanmuutosta, Orpo sanoi marraskuussa EK:n vaalitentissä.Kokoomuseliitti on kuitenkin eri mieltä puheenjohtajansa kanssa, sillä 61 % Iltalehden kyselyyn vastanneista voisi nähdä kokoomuksen ja perussuomalaiset samassa hallituksessa.Näkökulma: Jyräävätkö peruskokoomuslaiset Orpon – ja loppuvatko samppanjalasit kesken?

Aivan aluksi on todettava, että kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on osoittautunut samanlaiseksi katastrofiksi kuin Jutta ”takuusvakuus” Urpilainen oli toimiessaan sdp:n puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä valehtelijaksi ja väärentäjäksi osoittautuneen Jyrki Kataisen hallituksessa.Ruma alku kirjoitukselle, mutta minkäs teet kun kaikki edellä kerrottu on totta.Urpilainen jäi kiinni valehtelusta, kun hän väitti allekirjoittaneensa sopimuksen, vaikka laittoi nimensä vain Kreikan valtiovarainministerinä toimineen Evangelos Venizelosin Urpilaiselle lähettämään kirjeeseen, jossa puhutaan yksityisen sektorin vastuusta Kreikan velkajärjestelyssä. Lisäksi Urpilainen toimi vastoin lakia yrittäessään estää kansanedustajia tutustumasta ”takuusvakuus”-sopimukseen. Petteri Orpo puolestaan valehteli useaan otteeseen sisäministerinä, esimerkiksi silloin, kun kertoi EU:n sisäministerien enemmistön kannattaneen taakanjakoa ja väittäessään, että kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomen toimimaan, kuten tehtiin vuoden 2015 turvapaikanhakijatulvan aikana. Rappio raastaa Suomi-politiikkaa

Kansanedustaja Hjallis Harkimolle outo Irak-vyyhti on ihan arkipäivää, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.Liikemies on liikemies, vaikka voissa paistaisi. Leopardi ei pääse pilkuistaan, seepra ei viiruistaan ja niin pois päin.Harry ”Hjallis” Harkimo on liikemiesten liikemies, aina liikkeessä. Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona Harkimon roolista erikoisessa tapauksessa syksyllä 2017. Kansanedustaja Harkimo yritti järjestää toiselle tunnetulle liikemiehelle Peter Fryckmanille ja irakilaiselle kenraalille Saad al-Obaidille pääsyä suomalaispäättäjien puheille.Kaksikko halusi tehdä ehdotukseen, jolla päästäisiin eroon niistä Suomeen tulleista irakilaispakolaisista, jotka eivät ole saaneet turvapaikkaan. Suunnitelmaan kuului mystisiä yli miljoona euroa kappaleelta maksavia ”turvakontteja” ja tuntematon ruotsalaisfirma, jonka piti toimittaa ne. Suomen valtiolle hanke olisi maksanut vaatimattomat reilut sata miljoonaa euroa. Vastineeksi karkotettujen irakilaisten vastaanottaminen olisi helpottunut.
Kommentti: Irak-vyyhtikin sen näyttää – Hjallis on joka paikan järjestäjä
Hoivaskandaalia on nyt puitu jo yli viikon verran ja eikä loppua näy.Uutta inhotusta paljastuu joka puolella ja kansan suuttumus vain kasvaa. On aika tarkastella tätä skandaalia kokonaisuutena. Kuka on luonut tämän Frankensteinin hirviön? Miten se tuli Suomeen? Kuka siitä on hyötynyt ja miten taloudellisen hyväksikäytön langat punoutuvat poliittiseen valtaan? Hoivafirmat – naiviutta ja ahneutta Kun julkisen puolen palvelut yksityistettiin, luotiin samalla Hoiva-Frankenstein hirviö, jonka luonnetta ei haluttu tunnustaa. Oltiin uskomattoman naiiveja ja oletettiin, että yksityiset firmat eivät olisi ahneita.Samaan aikaan äärioikeistolaiset hallituksemme toitottivat kokoomuksen johdolla sitä, että yksityinen ala merkitsee valinnanvapautta ja että julkinen puoli on huono omistaja.Kun hoivabisnes sitten annettiin osittain yksityisille, ei enää ollut paluuta takaisin. Se todella oli Frankensteinin hirviö. Monsteri ei voi muuttaa luonnettaan vaikka siinä on jotain inhimillisiä piirteitä.Maahanmuutto halpana työvoimareservinä. Tässä tunkiossa riittää hämmentelemistä ja sieltä paljastuu vielä pahempia järkytyksiä. Keskusteltuani hoivabisneksen parissa työskennelleiden kanssa näyttää selvältä, että säästöjä on vielä helpompi toteuttaa yksinäisten vanhusten kanssa, kuin hoivakodeissa. Vanhusten yksinäisyys tekee heistä vielä helpompia uhreja kuin hoivakodeissa hoidettavista.Toinen ikävä juttu on se, että ulkomaalaisten ja kieltä osaamattomien hoitajien palkkaaminen näyttää olevan tärkeä keino, jolla nämä imijä-firmat maksimoivat voittonsa vielä isommiksi. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/potkut-attendolta-saanut-hoivakodin-johtaja-tyoantaja-lahetti-tarkastusten-pelossa-listan-asioista-jotka-taytyi-korjata-pikaisesti; https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005982433.html). Tässä poliitikkojen luoma ajatus ulkomaalaisista ”koodareista” ja ”kapellimestareista” kävi yhteen rajoittamattoman omanvoitonpyynnin kanssa.Naiivius liittoutui ahneuden kanssa.Hoiva-Frankesteinin hirviö

Vladimir Putin on osoittautunut rajoitetun sodankäynnin mestariksi, arvioi tuore tutkimus.
ARVOSTETTU yhdysvaltalainen Jamestown-säätiö avaa Venäjän sotilaallista strategiaa ja doktriinia tuoreessa, lähes 500-sivuisessa kirjassa. Venäjän tavoitteena on muun muassa kiistää puolustusliitto Naton toimintavapaus Itämerellä ja Mustallamerellä sekä estää Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon, säätiön raportti arvioi.Jamestown-säätiön tutkimuksen nimi on Russia’s Military Strategy and Doctrine. Sen kirjoittajat ovat nimekkäitä, ja osa heistä on venäläisiä: esimerkiksi lännessäkin tunnettu analyytikko Pavel Felgenhauer arvioi Venäjän strategista offensiivia Lähi-idässä. Suomalainen Stefan Forss puolestaan kirjoittaa Venäjän ydinasestrategiasta.
Raportti: Venäjän strategiana on estää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys – tällaisia ovat keinot

Kotimaan matkailu

Kalajoen uudistuneet Hiekkasärkät 2018 Toukokuussa

Kalajoki Top Camping Hiekkasärkät & Ravintola Surffari

Walking on the Sandbank of Kalajoki heading for the Bothnic Gulf

Ulkomaan matkailuala

MALTA 2018 - VALLETTA (4K)

3 Days in MALTA - Valletta, Mdina, Stunning Blue Grotto, 3 Cities

Top 10 tourist attractions in Malta - napisy PL

Musiikki

Band ODESSA - Polka International Party Dance.Польки мира

Шоб я так жил - Band ODESSA

?￐ンовинка 2018? Band ODESSA и неповторимые ?ATACA & LA ALEMANA?

СОВРЕМЕННАЯ МУРКА ?¬ルᆱ (ЧУМА КОНФЕТКА...ПОЗИТИВ)

Безууумейшая КАДРИЛЬ !!!!! Band ODESSA REMIX

Loppukevennykset


OVATKO pohjoissuomalaiset rivompia suustaan kuin eteläsuomalaiset?
Kysymys herää, kun tutkiskelee suomalaisia paikannimiä Nimisampo-nettipalvelusta. Hiljattain avattu sivusto on Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston verkkopalvelu, josta löytyy miljoonia paikannimiä. SANAT paska, kusi, vittu tai mulkku sisältäviä paikannimiä on eniten Pohjois-Pohjanmaan Kuusamossa (103 kappaletta), Lapin Rovaniemellä (60) ja Kainuun Suomussalmella (59).Kuuden rivoimman kunnan joukkoon mahtuvat lähes tasatuloksin vielä Kainuun Kuhmo (46) ja Sotkamo (46) sekä Lapin Kittilä (44).Yksin Vittulampia sijaitsee Suomussalmella kymmenen kappaletta. Kuusamon luonnonaarteiden joukossa lymyilee neljä Paskalahtea, kaksi Mulkkukaria ja Kusipuro.Eikä unohdeta Hevonperseenmutkaa, joka sijaitsee Suomussalmella melojaa hivelevässä Peranganjoessa likellä Hossan kansallispuistoa.Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

Just For Laughs Gags Compilation - Best Candid Camera Pranks #61 (2019)

Kuntoilu

15 Minute Power Yoga

15 Minute Intense CORE POWER YOGA WORKOUT

7 Exercises To Get That Perfect Round Butt In Just A Month

Liikunta ja terveys

Verenpaine 126 / 78, pulssi 57 , Paino 102,8 kg. Jumppa 20 /900 min, kuntosali 90/ 1010 min, kävely 5/170 km , uinti 0/600 m, pyöräily 0/0 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti