sunnuntai 24. helmikuuta 2019

SU 24.02.2019 GSP-häirintä – maanpetos - valtiopetos


Olen tehnyt keskusrikospoliisille/suojelupoliisille rikostutkintapyynnön kolmesta asiasta. Ensimmäinen asia on lentoliikenteen GPS-häirintä, josta ulkoministeri Timo Soini syytti Venäjää vieraillessaan Venäjällä ja tavatessaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin. Gps-häirinnän aiheuttaja on Nato eikä Venäjä. Syyllistyikö ulkoministeri Timo Soini virkavelvollisuuden laiminlyöntiin ja Suomen edun vahingoittamiseen toiminnallaan,koska ei selvitänyt asiassa totuutta vaan syyllisti asiassa väärän tahon.

Keskusrikospoliisi/suojelupoliisi
Pyydän selvittämään seuraavia asioita
1. Ulkoministeri Timo Soinin toiminta. Miksi hän ei varmistanut asioita ennen kuin alkoi syyttää Venäjää asiassa?
Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin mukaan väitteet Norjaan ja Pohjois-Suomeen kohdistuneesta gps-häirinnästä eivät pidä paikkansa. Ulkoministeri Timo Soinin mukaan häirintä uhkaa vaarantaa lentoliikenteen.
Venäjän ulkoministeri Lavrov kiistää gps-häirinnän ja syyttää Natoa panostuksista pohjoiseen
Erkin kommnetti; erään tarkkailijan huomioita:
Näin uutisoitiin, joten tutkin asiaa, koska minulla on Flightradar24 Gold. Flightradar näyttää koneen GPS:n antaman korkeustiedon. Jos se puuttuu niin syy voi olla häirinnässä. Lehden mukaan häirintää olisi ollut Kirkkoniemen ja Ljyngeinin välillä joka on länteen Kirkkoniemestä.
Banrents observerin mukaan Widerøe -yhtiön koneet olisivat havainneet häiriöitä 22.10 alkavan viikon alkuviikosta. Otin tutkimuskohteeksi SAS:in lennon SK4472 Oslo-Kirkkoniemi. 22 ja 23 päivä ei mitään ongelmaa, GPS toimi Kirkoniemelle saakka ongelmitta. (kuva 1)
Mutta sitten 25.10 SAS:in kone ei lennäkään normaalia reittiä (kuva 2), vaan on ohjattu idemmäksi, kauemmas Norjasta ja GPS:ssä on lähinnä Norjaa ja kauimpana Venäjästä normaalia enemmän häriöitä.
Kun kone on lentänyt Rovaniemen ohi, niin GPS -häiriöt loppuvat ja mitä lähemmäs Kirkkoniemeä ja Venäjää tullaan (kuva 3) sitä paremmin GPS toimii.
Eli kaikki toimii siellä missä häirintää piti juuri olla ja ei toimut hyvin siellä missä sitä ei pitänyt olla, vaikka reittäkin oli siirretty kauemmas Norjasta.
Koneen normaalista poikkeava reitti ei voi johtua "Venäjän häirinnästä" tehdystä ilmoituksesta (kuva 4), koska häirintää koskeva ilmoitus lentäjille annettiin 25.10 klo 12:36 GMT
Lento 4472 oli laskeutunut Kirkkoniemeen jo kello 11. Kone oli ohjattu eri reitille kauemmas Norjasta ja Naton harjoituksesta jo lähtöselvityksessä Oslossa noin klo 08:00. Miksi?
Miksi eniten GPS -häiriöitä oli Oslon ja Rovaniemen välillä (harjoitusalueella) mutta ei siellä missä häirintää NOTAM:in (Notice to Airmen) mukaan piti olla haivattu?
Jos kone olisi lentänyt normaalia reittiään Norjan yli 25.10, niin olisiko sen GPS pimentynyt kokonaan, kun se pätki vielä Ruotsin puolellekin siirretyllä reitillä? Mutta ei lähelläkään Venäjää?
Barents Observerin mukaan Venäjän pisimmän kantaman GPS -häirintäjärjestelmä R-330Zh Zhitel kantavuus olisi 250 km. Joten se ei voinut aiheuttaa GPS -häiriöitä lennolle 4472 jo Norjassa tai Ruotsin puolella lennettäessä.
Tämän perusteella sjoittaisin minun radio-opeillani GPS -häirintälähettimen Norjaan harjoitusalueelle, jonka poikkeusreitti kiertää kauempaa, enkä Kuolaan..
Lähteet:https://thebarentsobserver.com/…/pilots-warned-jamming-finn…
https://thebarentsobserver.com/…/gps-jamming-came-kola-defe…
Huomiotakoon tässä yhteydessä että 2015 Naton Joint Warrior -sotaharjoituksissa Britannian viestintävirasto Ofcom varoitti merenkulkjioita ja retkeilijöitä aina BBC:n uutisia myöten siitä että osana harjoitusta GPS:n toimintaa tullaan häiritsemään harjoitusalueella ja niin myös tapahtui, jopa niin että kalastajat vaativat GPS:n häirinnäin lopettamista.

Sotaharjoituksisa harjoitellaan toimintaa kun GPS:ää häiritään. Naton GPS:n häririntälähettimet kyseisessä harjoituksessa sijoitettiin Faraid Headiin Durnesissä ja Loch Eween.

Mutta kun 2018 järjetstään vastaava mutta suurempi Trident Juncture -harjoitus ja taas GPS ei toimi, niin se ei suinkaan ole NATO itse osana harjoitusta kuten 2015, vaan... odottakaa hetki.. Venäjä..

Vaikka BBC:n uutisen mukaan edellisen kerran se oli NATO itse. Tälläkin kertaa häiriö näytti esiintyvän lähempänä harjoitusaluetta.
https://www.bbc.com/…/uk-scotland-highlands-islands
Johtopäätös: GPS häirintä oli Naton aiheuttamaa ja asiasta Suomen ulkoministeri Timo Soini syytti Venäjää tavatessaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin. Tämä oli ulkoministeri Timo Soinin ja Suomen moka. Ei selvitetty asioiden todellista tilaa vaan syytettiin Venäjää väärien tietojen perusteella. Todellinen syyllinen oli NATO.

Toinen asia rikostutkintapyynnössä on silloisen sisäministerin ja nykyisen valtionvarainministerib Petteri Orpon toiminta sekä hänen jälkeen poliisiministereinä olleiden Paula Risikon ja Kai Mykäsen toiminta. Epäilen, että he ovat syyllistyneet maanpetokseen, koska ovat päästäneet Suomeen ns. pakolaisia Schengenin ja Dublinin sopimuksen vastaisesti. Näistä pakolaisista on tullut Suomelle valtava taloudellinen rasite ja todellinen turvallisuusuhka. Pakolaiset ovat syyllistyneet laajamittaiseen raikaustoimintaan ja muihin rikoksiin mm. murhiin ja tappoihin.



2. Maanpetosasia
Vuoden 2015 tilinteko odottaa Vuoden 2015 pakolaisaallon selvittäminen tulee olemaan tulevaisuuden historioitsijoille mielenkiintoinen ongelma. Kuinka Suomea ja koko Eurooppaa niin kauan ja perusteellisesti järkyttänyt ongelmavyyhti pääsi räjähtämään käsistä? Kuka pisti prosessin liikkeelle? Miten Saksa toimi? Miten ihmissalakuljettajat osasivat ennakoida ihmisaallon? Entä miksi Ruotsi niin sopivasti edelleenheijasi meille sinne heijatut tulijat eikä meidän oma ulkoministerimme tehnyt mitään?Vuoden 2015 tiliteko odottaa

Uusi tutkimus paljastaa todelliset kustannukset. Eikä aikaa ole hukattavaksi, koska jokainen viikko maksaa suomalaiselle veronmaksajalle 156 miljoonaa euroa. Yli 22 miljoonaa €/päivä ja miljoona € /tunti. Kaikkien Suomessa olevien pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja ulkomaalaisten maahanmuuttajien, jotka elävät sosiaalietuuksilla kustannukset olivat 8 miljardia euroa vuodessa veronmaksajille. Summaan, kun lisätään 2015 vuonna tulleet yli 32 000 turvapaikanhakijaa ja sen jälkeen noin 22 000 kahdessa vuodessa 2016-2017 tullutta turvapaikanhakijaa ja pakolaisia 6000 kahdessa vuodessa 2016-2017. Sekä perheenyhdistämisen myötä 2 vuodessa tulleet yli 20 000.Meni ulkomaalaisten kustannuksiin vuonna 2018, jotka elävät sosiaalietuuksilla yli 13,6 miljardia euroa vuodessa kunnille ja valtiolle ja summa kasvaa jatkuvasti. Sillä uusia turvapaikanhakijoita, pakolaisia tulee joka päivä, viikko, kuukausi ja vuosi aina vain enemmän. Lisäksi ulkomaalaiset lisääntyvät luonnollisesti synnyttämisen kautta. Lue alla olevat linkit tarkasti.
Maahanmuuttajiin menee 156 miljoonaa viikossa ja yli 8 miljardia vuodessa

Näin Suomi muuttui – katso miten turvapaikkakriisi eteni ja näkyi vuonna 2015

Täällä on hyvä olla – mukava paikka, kiva tunnelma

Totuus mamut saavat moninkertaisesti enemmän tukia, kuin kantasuomalaiset!

Turvapaikanhakijat ja pakolaiset kokevat työn rangaistuksena. Suurin osa tulee elämään sosiaalietuuksilla koko elämänsä, koska työ ei kiinnosta.



GCM ja Suomen pakolaispolitiikka

Kolmantena asiana rikostutkintapyynnössäni on 1990-lamaan liittyvä valtiopetos, johon kuuluvat muun muassa ns. Koiviston konklaavi, 100-vuodeksi salaiseksi julistettu SSP-sopimus sekä 25-vuodeksi salaiseksi julistettu Aktiv-Hansa-kauppa. Näiden tuloksena Suomesta poistettiin 60 000 yritystä, aiheutettiin työttömyys yli 500 000 henkilölle, ylivalkaantuminen n. 280 000 henkilölle sekä itsemurha n. 15 000 yrittäjälle. Kysymyksessä on kansanmurha ja omaisuuden ryöstö. Ihmisoikeusrikokset mm. kymmneiä vuosia jatkuneet kidukset ovat kohdistuneet laajaan osaan Suomen kansaa. Rikostutkintapyynnössä selviää keitä asiassa on syytä epäillä. http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/ ja http://pankkikriisi.blogspot.com/

3. Valtiopetosasia
Valtiopetos on tosiasia

Koiviston konklaavi

Tekikö Koivisto valtiopetoksen ns. Koiviston konklaavissa?

Sauli Niinistön tekemän megaluokan harhautuksen ydin. Varatuomari Sauli Niinistö harhautti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa suomalaisia äänestäjiä ja Suomen eduskuntaa ennen EU-jäsenyyspäätöksiä vuonna 1994. Hän kertoi, että markasta ei vielä näillä päätöksillä luovuta, eikä näillä päätöksillä vielä eurojäsenyyttä päätetä - vaan siitä päätetään myöhemmin ja siitä tehdään erikseen oma lakialoite.Nämä Niinistön tekemät harhautukset kirjattiin ja liitettiin virallisiin eduskunnan asiakirjoihin (PeVL 14/1994, UaVM 9/1994, HE 135/ 1994) sekä myös äänestäjille lähetettyyn tiedotteeseen. Osa eduskuntaa ja useimmat suomalaiset äänestäjät uskoivat tämän väitteen.Kun kansa ja sen jälkeen eduskunta oli harhautettuna äänestänyt EU-jäsenyyden hyväksymisen puolesta, niin näiden äänestyksien jälkeen Sauli Niinistö – tällä kertaa oikeusministerin ominaisuudessa – sanoikin, että eurosta päätettiin jo EU-jäsenyysäänestyksessä, eikä siitä tarvitse tehdä erikseen lakialoitetta.Tämän Niinistön tekemän järkyttävän teon vahingot nousevat Suomen kansalle tässä vaiheessa mahdollisesti jopa kymmeniin miljardeihin euroihin, tulevaisuudessa jopa satoihin miljardeihin euroihin.Sauli Niinistö 65 v. - tässä muistutus kansan harhauttamisesta

Vaadin rikoksiin syyllistyneille Suomen lain mukaista ankarinta rangaistusta ja aiheutettujen vahinojen täysimääräistä korvaamista korkoineen.
Siellä jossakin 19.2.2019

Erkki Aho


En ole vielä saanut kutsua kuulusteluun KRP:ltä tai SUPO:lta. Päinvastoin minua vastaan näytetään jälleen käynnistetyn ahojahti, koska paikallinen poliisi Suomessa haluaa kuulustella minua ilmoittamatta kulustelun aihetta. En tiedä mikä on paikallisen poliisin ahojahdin aihe ja syy. Olen nyt ulkomailla salaisessa paikassa. Ehkä näistä isoista asioista halutaan vaieta ennen vaaleja ja syyllistää minua ahojahdin avulla niin kuin aikaisemminkin jo lähes 25 vuoden ajan. Olen nyt maanpaossa koska katsoin, että Suomessa viranomaiset eivät voi taata turvallisuuttani.

Petteri Orpo kieltäytyy rajatarkastuksista - Ruotsilla ja Tanskalla ne on

Ville Tavio: Kuuluuko valta kansalle vai korporaatioille?

GCM-extra: PS vaatii Suomea pois sopimuksesta, Soini mouhoaa ja saivartelee

Merkittävä osa ulosottomiesten palkasta tulee perimis- eli tulospalkkioista. Palkan määräytyminen on pitkään närästänyt monia velallisia, ja nyt ulosottolaitoksen johtajakin haluaisi siihen muutosta. Ulosottomiesten tulospalkkausta ihmettelee oma pomokin – keskiansio yli 5 000 euroa kuussa
Erkin kommentti: On syytä epäillä kidutusta ja kidutukseen yllyttämistä sekä virkavelvollisuuden laiminlyöntiä. Kansalaisilla on perustuslain mukaan omaisuuden suoja.Kysymys on valtiopetoksen jatkotoimista.

Valtiovarainministeriö mielletään monesti kataluuden linnakkeeksi, koska heidän vastuulleen on laitettu veronkanto, mikä hallintoalamaisen mielestä vastaa suoneniskentää, elämännesteen imemistä lompakon pohjalta. Tämä mielikuva on onneksi vain mielikuva, verottajan toiminta on monessa mielessä muuttunut iloisempaan suuntaan, verottaja neuvoo ja toimii pääsääntöisesti rationaalisesti.
Valtiovarainministerissä on kuitenkin ainakin yksi mustapiste, joka mädättää vakavalla tavalla koko laitoksen, ja mikä pahinta, valtiovarainministeri Petteri Orpon tieten. Kyse on ministeriön suostumuksella ja hyväksymänä harjoitettavasta Euroopan ihmisoikeussopimuksen kidutuspykälän vastaisesta toiminnasta.
Kidutusministeriö

Suomessa on 1990-luvun jälkeen ottanut vallan käsiinsä virkamiesmafia, jota johtaa valtionvarainministeriön virkamiehet. On sama kuka voittaa eduskuntavaalit ja ryhtyy hallitsemaan maata niin virkamiehet päättävät asioista eikä oikeuslaitokseen voi luottaa. Oikeus- ja poliisilaitos on alistettu virkamies- ja rahamafian alaisuuteen. Suomea hallitsee virkamiesmafia rahamafian eli pankkien ja vakuutuslaitosten tuella.
Kalajoki

D-Kiekko – JHT 3-8

Alueuutiset

YJK:n tehokas päätöserässä toi palkinnoksi 4–3 (0–2, 1–1, 3–0)-kotivoiton PJK:sta jääkiekon Pohjoisen alueen kakkosdivarin pelissä.YJK:n takaa-ajon huipensi Lauri Laakko tekemällä tasavajaalla 4–3-voittomaalin ajassa 56.27. YJK sai päätöserään tehokkaan startin, kun Tomi Gronoff ja Joonas Heikkilä tasoittivat pelin 3–3:een. Erää oli tuossa vaiheessa pelattu vain nelisen minuuttia.Ottelun alku oli vieraiden. YJK sai maalihanat auki toisessa erässä, kun Juha Lehtomäki kavensi alivoimalla 1–2:een.Jussi Siironen torjui YJK:n maalilla 33 kertaa.YJK nousi kotivoittoon

Neljä Pohjois-Suomen pelastuslaitosta Jokilaaksojen, Kainuun, Lapin ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitokset ovat sopineet perustavansa yhteisen pelastusjoukkueen, josta kansainvälisissä yhteyksissä käytetään tässä vaiheessa nimeä ”Arctic Rescue Team”.Aloittavan joukkueen vahvuus on yhteensä 69 pelastusalan ammattilaista, joita voidaan hälyttää ja koota yhteen esimerkiksi merkittävissä suuronnettomuustilanteissa, pitkäkestoisissa tehtävissä tai vastaavissa, joissa yksittäisen pelastuslaitoksen voimavarat ovat äärirajoillaan. Lisäksi joukkuetta voitaisiin käyttää tarvittaessa myös koko Suomen alueella.Jokilaaksojen pelastuslaitos mukaan Pohjois-Suomen yhteiseen pelastusjoukkueseen: yhteistyöllä varaudutaan esimerkiksi suuronnettomuuksien hoitoon

Kotimaan uutiset

Maahanmuuttoasioiden pohjalta Jussi Halla-ahon pitäisi olla Suomen tahtovin ilmastopoliitikko. On erittäin todennäköistä, että ilmastonmuutos tulee jo 10-30 vuoden sisällä pakottamaan kymmenet miljoonat ihmiset jättämään nykyiset asuinalueensa (IPCC syksyn raportti)”, ministeri jatkaa. Kokoomuksesta kuitti perussuomalaisille: ”Jussi Halla-ahon pitäisi olla Suomen tahtovin ilmastopoliitikko”
Erkin kommentti: Halloo sisäministeri Mykkänen, Suomen CO2 päästöt on 1 promillen luokkaa. Se on samansuuruinen kuin kissa kusi valtameressä. Siksi Suomen ilmastopolitiikan tulee olla järjellistä eikä se saa uhata kansalaisten normaalia toimintaa.

Helsingin pörssiin listatut yhtiöt hellivät tänä keväänä omistajiaan maksamalla ulos yli 13,5 miljardin euron osinkopotin. Myös valtiolle on tulossa pörssiyhtiöistä reippaat osingot. Kauppalehti laski, mitä kaikkea valtio voisi osinkopotilla kansalaisten iloksi ostaa.
Pörssiyhtiöiden osinkoesitysten perusteella valtio on tänä keväänä saamassa ennätyssuuren 1157 miljoonan euron osinkopotin. Yli miljardin euron ylittävä summa on niin suuri, että sitä on vaikea hahmottaaValtion jättimäisellä osinkopotilla voisi ostaa hävittäjälaivueen tai palkata hillittömän määrän lähihoitajia – KL: ”Vappusatasia saisi 11 569 600 kpl”


Sdp:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä esittää ministereille karenssia tilanteisiin, joissa ministeri siirtyy ministerin tehtävistä toisiin tehtäviin.Hän viittaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) tapaukseen. Berner on siirtymässä ruotsalaisen pankkikonserni SEB:n hallitukseen.Ojala-Niemelä huomauttaa, että Berner on nyt viemässä ulkomaiselle sijoituspankille paljon tietoa esimerkiksi Suomen valtion suunnittelemista infrahankinnoista.Uusi vaatimus ministerien karensseista: ”Suhmurointi Bernerin pankkinimityksen ympärillä on omiaan rapauttamaan demokratiaa ja politiikan moraalia”


Perustuslakivaliokunnan perjantaina julkistamassa sote-lausunnossa on ”harvinaisen vahvat moitteet” Juha Sipilän (kesk) hallitukselle siitä, ettei prosessi ole kaikilta osin ollut hyvän lainsäädäntötavan mukaista. Näin arvioivat oikeustieteen professori Pauli Rautiainen ja HUS:in entinen toimitusjohtaja, sdp:n eduskuntavaaliehdokas Aki Lindén. Rautiainen nostaa lausunnosta tältä osin esiin kaksi asiaa: valmistelun yhteydessä hallitus on täydentävän esityksen antamisen sijaan tuonut eduskuntaan muutoksia ministerin kirjeellä ja lisäksi hyvän lainsäädäntötavan näkökulmasta olisi ollut perusteltua tuoda muutokset eduskuntaan täydentävällä esityksellä nyt valitun vastinemenettelyn sijaan.Asiantuntijat perkasivat perustuslakivaliokunnan lausunnon: ”Harvinaisen vahvat moitteet hallitukselle”

Ulkomaan uutiset

Saudi-Arabia on nimittänyt prinsessa Reema bint Bandarin uudeksi Yhdysvaltojen suurlähettilääksi.Naisten oikeuksia puoltanut prinsessa Reema on Saudi-Arabian historian ensimmäinen nainen, joka saa toimia suurlähettiläänä.Hän korvaa tehtävässä prinssi Khalid bin Salmanin, joka on hallitsevan kruununprinssi Muhammed bin Salmanin nuorempi veli.Khalid poistui tehtävästään viime syksynä sen jälkeen, kun maailmaa järkytti toimittaja Jamal Khashoggin raaka murha, josta syytetään kruununprinssiäSaudi-Arabia lähettää historiansa ensimmäisen naissuurlähettilään Yhdysvaltoihin

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un saapui lauantaina Kiinaan matkallaan Vietnamiin. Pohjois-Korean valtiollinen media vahvisti asian varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa.Kimin panssaroitu juna ylitti Kiinan vastaisen rajan lauantaina ja saapui Dandongin kaupunkiin yhdeksältä illalla paikallista aikaa.Pohjois-Korea vahvisti Kimin saapuneen Kiinaan – Tapaaminen Trumpin kanssa ensi viikolla

Avustustarvikkeita sisältävät rekat ovat saapuneet Kolumbian ja Venezuelan rajalle, mutta Venezuelan kansalliskaartin sotilaat ovat pysäyttäneet niiden etenemisen. Armeijan kerrotaan käyttäneen kyynelkaasua vapaaehtoisia vastaan.Ainakin yksi avustusrekka on tulessa Kolumbian ja Venezuelan yhdistävällä Simon Bolivar -sillalla.Avustusrekat saapuneet Venezuelan ja Kolumbian rajalle – Maduro katkaisi diplomaattisuhteet Kolumbiaan

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suosio on laskenut valtakunnallisesti niin alas, että hänen uudelleenvalintansa näyttää tällä hetkellä hyvin epätodennäköiseltä. Asia ilmenee Gallup-yhtiön
(siirryt toiseen palveluun)
tekemästä kyselystä, josta uutisoi Trumpiin kriittisesti suhtautuva uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun)
.Kyselyn mukaan Trumpin toiminnan hyväksyy enemmistö, eli vähintään 50 prosenttia vastaajista vain 17:ssa osavaltiossa. Lähes 30:ssä osavaltiossa enemmistö ei hyväksy hänen toimiaan.Kyselyt: Trumpin suosio alamaissa, demokraattiehdokkaat vahvoilla

Talousuutiset

Valtion omistaman kaivosyhtiö Terrafamen liiketulos putosi loka-joulukuussa 7,5 miljoonaa euroa tappiolle. Vuosi sitten yhtiö teki 11,1 miljoonaa euroa voittoa. Sen sijaan liikevaihto nousi 77 miljoonaan euroon 68 miljoonasta eurosta.
Terrafamen tulos putosi loppuvuonna tappiolle – nikkelin hinnan lasku painoi

Alkoholin kulutus kasvoi viime vuonna litroissa mitattuna prosentin ja absoluuttisena alkoholina mitattuna puoli prosenttia, ilmenee Taloustutkimuksen ennakkoselvityksestä. Lukuun sisältyvät Alkon ja päivittäistavarakaupan myynti sekä matkustajatuonti.
Selvitys tarkastelee alkoholin kulutusta koko vuoden ajalta sen jälkeen, kun uusi alkoholilaki toi enintään 5,5-prosenttiset alkoholijuomat kauppoihin viime vuoden alussa ja valmistustaparajoitteista luovuttiin.Lonkeroiden ja nelosoluiden myynti moninkertaistui

Urheilu-uutiset

Ristomatti Hakola oli kelpo asemissa vielä ankkuriosuuden loppuvaiheissa, mutta kaatuminen pudotti Suomen karulla tavalla ulos mitalikamppailusta. 
LIVE: Hakola kaatui ankkuriosuudella – Kyllönen ja Pärmäkoski jäivät seitsemänneksi

Suomen Krista Pärmäkoski ja Anne Kyllönen sijoittuivat seitsemänneksi naisten parisprintin MM-finaalissa sunnuntaina Seefeldissä.Suomi lähti parisprinttiin vaisulla vauhdilla liikkeelle. Kyllönen toi Suomen ensimmäiseen vaihtoon kymmenen joukkueen finaalin viimeisenä. Pärmäkoski nousi toisella osuudella yhdeksänneksi.Kolmannella hiihto-osuudella Suomi jäi lisää mitalitaistelusta, kun Norjan Maiken Caspersen Falla teki pienen irtioton, jonka myötä Kyllönen jäi kärkiryhmän vauhdista. Ero kolmannessa vaihdossa kärkeen oli yli kuusi sekuntia.
Pärmäkoski sai hiihdettyä kärkiryhmän kiinni neljännellä osuudella. Hän toi Suomen vaihtoon kuudentena, kolme sekuntia kärkeä jäljessä.Seuraavalla osuudella Suomi putosi yhden sijan. Pärmäkoski lähti ankkuriosuudelle 5,64 sekuntia kärkeä jäljessä. Maalissa Suomen ero kärkeen oli 8,86 sekuntia.Suomi jäi kauas kärjestä parisprintissä – Pärmäkoski ja Kyllönen seitsemänneksi

Eero Hirvosen ja Ilkka Herolan haaveet mitaleista Seefeldin MM-kisojan parisprintissä murenivat mäkiosuudella legendaarisessa Innsbruckin Bergiselin mäessä.
Hirvonen kohensi dramaattisesta koekierroksen kaatumisestaan ja ponnisti ensimmäisenä omalle tasolleen kohtuulliset 116,5 metriä. Mutta Herolan hyppy kantoi vain 103 metriä.
Yhdistetyn miehille raju pettymys! Suomen mitalihaaveet hautautuivat taas surkeaan mäkihyppyyn https://yle.fi/urheilu/3-10660789

ÄKS:n mukaan 48-vuotias Kinnunen kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen tänään lauantaina. Suru-uutinen vahvistettiin Iltalehdelle Kinnusten perhepiiristä. Kinnunen voitti keihäänheitossa useita juniorien Suomen mestaruuksia ja alle 20-vuotiaiden EM-hopeaa vuonna 1989. Äänekosken urheilijoita edustaneen miehen ennätys oli 79,90.Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

Seefeldin lauantainen MM-yhdistelmäkisa oli Iivo Niskaselle raju pettymys, vaikka hän sijoittui neljänneksi.Niskanen kaatui perinteisen osuudella, noin neljän kilometrin kohdalla olleella juottopisteellä ja tuhrasi rutkasti aikaa.Pyllähdyksensä jälkeen Niskasen oli hiihdettävä hetki ahtaalla, jotta hän sai kurottua eron kärkeen kiinni.Tässä vaiheessa hänen vasempaan jalkaansa iski kramppi, joka vaivasi hänen mukaansa kisan loppuun. Niskanen arveli krampin johtuneen siitä, ettei hän saanut tankattua nestettä kehoonsa kisan neljännellä kilometrillä. Iivo Niskasen huoltomies kertoo dramaattisesta kaatumisesta: ”Siinä vaiheessa minulle riitti”

MM-kultaa Seefeldin suurmäessä ponkaisi Saksan Markus Eisenbichler, joka hyppäsi toisella kierroksella kisan pisimmän leiskautuksen 135,5 metriä. Saksan kaksoivoiton varmisti Karl Geiger, joka hävisi maanmiehelleen 12,1 pisteellä. MM-pronssi meni Sveitsin Killian Peierille, joka johti kisaa ensimmäisen kierroksen jälkeen. Japanin Ryoyu Kobayashi jäi neljänneksi.Hirmuhypyllä suurmäen MM-kultaa - Saksan mäkimiehille kaksoisvoitto Seefeldissä

Patrik Laine Finds Back Of Net To End 15-Game Goal Drought

Kerttu Niskanen jää sivuun sunnuntain pariviestistä hiihdon MM-kisoissa Seefeldissä, kertoo Hiihtoliitto. Poisjäännin syynä on hengitystieinfektio.
Niskasen tilalle Krista Pärmäkosken joukkuetoveriksi nousee Anne Kyllönen.
Kerttu Niskanen sairaana – Anne Kyllönen hiihtää pariviestin

Iivo Niskanen nousi Seefeldin MM-kisa-alueen palkintolavalle, joskaan ei sellaisissa tunnelmissa kuin olisi toivonut. Seefeldissä nimittäin seremonioihin täytyy osallistua myös sijoille 4.-6. sijoittuneiden. Niskanen oli dramaattisen huoltajakolarin sävyttämän kisan jälkeen kitkerästi neljäs.
Kuvat: Iivo Niskanen joutui kiipeämään palkintolavalle - ilme kuin myrkyn nielleellä: ”Ei tässä mitään, lyhyt matka tulla”

Tilanne oli aika hektinen. Kaverit tulivat siihen 50 kilometrin tuntivauhtia.Huusin Iivoa kovaa. Mun huuto kuului lähtöpaikalle saakka. Iivo tuli kohti, muttei kuullut. 3–4 metriä ennen mua Iivolla oli sauvat alhaalla. Iivo ei ottanut pulloa, vaan loi katseen kohti Eeroa. Sen jälkeen Iivo oli maassa, sauva oli poikki, eikä hän edes saanut juomaa. Voiko huonommin enää mennä. Olympiakomitean herra mokasi Iivo Niskasen juoton - seurauksena kohuttu kolari: ”Meni päin helvettiä”

Maailmalla tapahtuu

Yhtäkkiä naisen kimppuun hyökkäsi mies. Hyökkäyksen nähnyt silminnäkijä soitti pian hätäkeskukseen. Poliisi löysi hautausmaalta kirveen ja vakavasti loukkaantuneen naisen. Nainen kuoli myöhemmin sairaalassa.Pian hyökkäyksen jälkeen poliisi otti kiinni 48-vuotiaan miehen, joka oli yrittänyt hieman ennen veritekoa murtautua asuntoon lähellä omaa kotiaan.
Norjalaisnainen oli viemässä kukkia sukuhaudalle – kuoli silmittömän hyökkäyksen uhrina

Isisin kalifaatti, joka ulottui aikoinaan Syyriasta Irakiin, on kutistunut alle puolen neliökilometrin kokoiseksi alueeksi.Tuhannet Isisin taistelijat, heidän perheenjäsenensä ja siviilit ovat viime päivien aikana paenneet terrorijärjestön alle puolen neliökilometrin kokoiseksi kutistuneelta alueelta Itä-Syyriassa, AFP uutisoi. Kurdijohtoiset SDF-joukot kertovat evakuoineensa lähes 5 000 miestä, naista ja lasta keskiviikosta alkaen Baghuzin kylästä.Terrorijärjestön taistelijat ja perheen­jäsenet pakenevat kutistuneesta kalifaatista – 10 kuvaa Isisin viimeisestä marssista

Lähes 300 ihmistä on haavoittunut väkivaltaisuuksissa Venezuelan ja Kolumbian rajalla, kertoo Kolumbia.Yritykset purkaa Venezuelan presidentin Nicolas Maduron kielto tuoda maahan avustustarvikkeita on johtanut väkivaltaan ja kaaokseen Venezuelan raja-asemilla.Sotilaat ovat käyttäneet muun muassa kyynelkaasua yrittäessään estää mielenosoittajia tuomasta avustustarvikkeita rajan yli.Useita kuollut ja lähes 300 haavoittunut Venezuelan rajoilla – AFP: kymmenet sotilaat loikanneet

Presidentti Donald Trumpin kampanjapäällikkönä toimineelle Paul Manafortille luetaan 13. maaliskuuta tuomio muun muassa lukuisista pankki- ja veropetoksista. Aikaisemmin syyttäjät ovat esittäneet 69-vuotiaalle Manafortille 19-24 vuoden vankeusrangaistusta sen jälkeen, kun tämän todettiin valehdelleen rikostutkijoille ja rikkoneen syyttäjien kanssa tekemäänsä yhteistyösopimusta.Syytteet Manafortia vastaan nostettiin osana erikoissyyttäjä Robert Muellerin vetämää Venäjä-tutkintaa, jossa selvitetään Trumpin ja ja tämän yhteistyökumppanien yhteyksiä venäläisiin. Syytteet eivät kuitenkaan liity suoraan Manafortin toimimiseen Trumpin alaisuudessa. Erikoissyyttäjä Mueller: Trumpin ex-kampanjapäällikkö on ”hävytön” rikollinen – ”Rikkoi lakia toistuvasti ja röyhkeästi”

Poliisi on sanonut pitävänsä naisen kuolemaa epäilyttävänä.Skotlannin Glasgow’ssa poliisi tutkii tapausta, jossa 30-vuotias nainen putosi 11. kerroksen ikkunasta alas maanantaina iltapäivällä. Nainen vietiin sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi.Poliisi sanoo pitävänsä naisen kuolemaa epäilyttävänä.Silminnäkijät ovat kertoneet lehdille järkyttyneensä traagisesta tapahtumasta.Nainen kuoli pudottuaan 11. kerroksesta Glasgow’ssa – silminnäkijä kertoi lehdelle järkyttävästä näystä: ”Naista pidettiin hiuksista kiinni”

Epäillyt ovat Paraisilla asuvia noin 20-vuotiaita paikallisia miehiä, jotka ovat olleet runsaasti poliisin kanssa tekemisissä. Poliisi kiittää kaikkia havainnoista ilmoittaneita.
TOISELLA epäillyllä oli sininen huppari ja toisella musta toppatakki sekä tummat edestä kuluneet housut. Miehillä oli tekohetkellä kommandopipot päässä. Komisario Marko Luotonen kertoi aiemmin Lounais-Suomen poliisista IS:lle, että poliisilla ei ainakaan heti tuoreeltaan ollut tietoa mahdollisesta ryöstösaaliista.Paraisilla aseellinen ryöstö, poliisi­koira löysi kommando­pipoiset epäillyt

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne sairastui jouluna Espanjassa niin vakavasti, että menetti lopulta liikuntakykynsäkin. Ilta-Sanomien erikoishaastattelussa hän vakuuttaa kykenevänsä hoitamaan pääministerin homman, jos hänet tehtävään valitaan.
Erikoishaastattelu: Antti Rinne on valmis pääministeriksi, jos Sdp voittaa vaalit – ”Olen terve hoitamaan tehtävää, takaan sen”
Erkin kommentti: Kuka haluaa sairaan ihmisen pääministerin vaativaan tehtävään?

Boeing 767 -rahtikone putosi Teksasin kaakkoisosassa Yhdysvalloissa lauantaina, kertoo uutistoimisto Reuters.Maan ilmailuviraston mukaan koneessa oli kolme ihmistä. Rahtikone putosi lähellä George Bushin kansainvälistä lentokenttää ja osui mereen.Kone oli matkalla Miamista Houstoniin, kun radioyhteys siihen katkesi sen ollessa alle 50 kilometrin päässä lentokentästä.Boeing 767 -rahtikone putosi mereen Yhdysvalloissa - koneessa ainakin kolme ihmistä

Mielipiteet

Eduskunnan perustuslakivaliokunta osoitti Suomen valtiosäännön vahvuuden antamalla kolmannen kerran yksimielisen, mutta kriittisen lausunnon (PEvl 65/2018 vp, https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/PeVL_65+2018.aspx ) vaalikauden visaisimmasta poliittisesta kysymyksestä. Sote- ja maakuntauudistusta koskevassa 76-sivuisessa lausunnossaan perustuslakivaliokunta nostaa esiin parikymmentä uudistukseen liittyvää valtiosääntöoikeudellista ongelmaa. Nämä ongelmat ovat toki olleet esillä jo kahdessa aikaisemmassa valiokunnan sote-uudistusta koskevassa lausunnossa (PeVL 26/2017 vp ja PeVL 15/2018 vp), mutta hallitus ei vastineissaan eikä sosiaali- ja terveysvaliokunta mietintöluonnoksessaan ole pystynyt niitä tyydyttävästi korjaamaan.
Perustuslakivaliokunnan sote-lausunnon makupaloja

Tohinassa päivämäärät ja tarina ovat muuttuneet liki tunnin välein, mutta kaipa asia on kuten Pöysti vakuuttaa. Hupaisimmasta päästä oli Bernerin mesenaatin eli pääministeri Juha Sipilän (kesk) lausunto torstain kyselytunnilla: – Sain tietää samaan aikaan kuin Bernerkin, sanoi Sipilä. Siis tiistaina. Siis siitä, että Berner menee SEB:n hallitukseen. Hyvä, että edes SEB:n viestintäpäällikkö Frank Hojem kertoo kepulle ja Sipilälle, mitkä ministerit jatkavat Suomen hallituksessa ja keiden SEB sallii lähtevän keskustan eduskuntavaaliehdokkaiksi. Muuan pankkiammattilainen arvioi tosin Setä A:lle, että normaalien pankkikäytäntöjen mukaan Bernerin on täytynyt tietää SEB:n hallituskuviot jo joulukuussa. Mutta onneksi Berner ei kertonut asiasta Sipilälle sanaakaan. Sehän olisi rikkonut pörssilainsäädäntökirjaa, joka on nykyään jokaisen kantakirjakepulaisen kirjahyllyssä kunniapaikalla Santeri Alkion koottujen teosten vieressä.
Setä Arkadia: Berner-sotkun hupaisin lausunto kuultiin eduskunnan kyselytunnilla – Juha Sipilän suusta

Suomessa on 6 työeläkeyhtiötä. Liian monta, sanotaan. Pitäisi karsia, fusioida, tehdä jotakin, jotta moninkertaiset hallintokulut saataisiin pienennettyä. Luonnolliselta tuntuu varsinkin siksi, että lainsäädännöstä johtuen sellaista kilpailua, joka tuntuisi eläkkeensaajan tilillä, ei ole. Kaikki antavat samat edut. Julkinen valta päättää niistä.
Kuinkas se näin menee?

Maaliskuun alussa järjestän jo seitsemännen kerran Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanjan. Kahden viikon ajan jälleen seuraamme vielä normaaliakin tarkemmin mitä kaupasta ostamme ja mitä lautaselle otamme. Kun vuonna 2013 ensimmäisen kerran tämän tempauksen järjestin, oli tilanne hyvin erilainen. Kaupasta oli jopa vähintäänkin hankala, jos ei jopa mahdoton löytää täysin suomalaista ruokaa. Monien yllätykseksi silloin isojen merkkien leivät olivat ainakin osin, jos ei kokonaan ulkomaalaisista viljoista tehty ja leikkelepaketissa oli kaunis perisuomalainen maisema, mutta liha oli tuotu ulkomailta.
Tärkeää, että tiedämme mistä ruoka tulee

Miksi ruotsalainen Wallenberg-mahtisuku hankki Suomen liikenneministerin hallinnoimansa SEB-pankin hallitukseen? Jokin syy siihen oli. Mutta mikä?
"Seuraa rahaa" on hyvä ohje. Se on kuin piparkakun murot tai leivänmurut polun varrella.
Mikä on suurin kauppa lähivuosina? Suomen hävittäjähankinnat. Hintalappu 7-10 miljardia euroa. Koko elinkaarikustannus ehkä circa 30 mrd.Puhumattakaan turvallisuuspolitiikan ja puolustusvoimayhteistyön kokonaisuudesta niin rauhan kuin sodan aikana.Näin isoa lohta kannattaa pilkkiä, vaikka ei saisikaan.Iso virta puhuu puolestaan.Wallenberg-suvun SEB hankki liikenneministeri Bernerin lobbaamaan Jas Gripeniä

Politiikassa tärkeintä on, että toiminta ns. näyttää hyvältä eli ulkoisen kuvan luominen. Tähän perustuu myös se, että esimerkiksi TV:stä tai lehdistä tuttu ”julkkis” saattaa tulla valituksi eduskuntaan, vaikka taustalla olisi lähinnä viihdealan osaamista tai esimerkiksi urheilu-ura. Se, mitä todellisuudessa esitetään ajettavan erilaisina vaalilupauksina tai sillä, mitä tosiasiallisesti saadaan jopa kansalaisten edun hyväksi aikaiseksi ei ole juurikaan merkitystä, koska valitettavasti suurella osaa äänestäjiä on varsin lyhyt tai valikoiva muisti.
POLITIIKAN TAKAPIRUT

Suomi on EU:n puheenjohtajamaa 1.7.-31.12.2019. Pääministeri Sipilän hallituksen keskeisiä toimenpide-ehdotuksia Suomen puheenjohtajakaudelle on maahanmuuton osalta "uudelleensijoittamisen edistäminen EU:n keskeisenä työkaluna".
Keskusta, kokoomus ja soinilaiset yrittävät siis yhä edistää turvapaikanhakijoiden taakanjakoa EU-jäsenmaiden kesken. Tästä käytännössä on kyse myös silloin, kun uudelleensijoittamisella tarkoitetaan siirtoja suoraan pakolaisleireiltä (suunnitelluissa EU:n maihinnousukeskuksissa tai kiintiöpakolaisjärjestelmässä).
Aiemmin Suomi meni Timo Soinin (loik.) ajamalla tavalla yhtenä harvoista valtioista ottamaan sisäisin siirroin turvapaikanhakijoita. Joukossa oli mm. Italiasta tulleita eritrealaisia, joilla ei pitäisi olla Suomeen mitään asiaa, mutta Suomi antoi kaikille sisäisin siirroin tulleille ohituskaistan ja turvapaikan.Hallitus ajaa yhä pakkotaakanjakoa

Yle Areena

Mitä ihmettä juottoalueella oikein tapahtui? Asiantuntija hämmästelee Suomen joukkueen toimintaa Iivo Niskasen kaatumisessa: "Se oltaisiin voitu välttää"

Hiihdon MM, päivän parhaat, Seefeld 23.2

Hiihdon MM, mitalijuhla, Seefeld 23.2.
Youtube-videot

Petteri Orpo kieltäytyy rajatarkastuksista - Ruotsilla ja Tanskalla ne on

KAPINAORKESTERI: Kapinavirsi, musiikkivideo

Pelimies - Ville Niinistö ja me too

Kotimaan matkailu

Mistä on Suomen kansan sielu tehty? Se on tehty maisemista. Suomalainen kansallistunne on rakennettu maisemien ja Kalevalan varaan, sillä muuta kansallisaarretta ei maassamme ole ollut. Suomesta puuttuvat suurvaltahistorian mukanaan tuomat prameat pytingit ja sankarikuninkaat.Kansallisuusaatteen kulta-kaudella suomalaiset taiteilijat ikuistivat etenkin Pohjois-Karjalan, Hämeen ja Pirkanmaan kauneimpia maisemia kankaalle, runoihin ja säveliin.Syntyi ajatus kansallismaisemasta, jossa maisema ja Suomen kansan sielu ovat yhtä. Näissä Suomen kauneimmissa maisemissa suomalaiselle tulee edelleen tippa silmään ylpeydestä.10 x Suomen kauneimmat maisemat

Lappi tunnetaan tuntureistaan, mutta mitkä ovat Lapin parhaat tunturit, jotka on nähtävä ja koettava ainakin kerran elämässä?Suomen vaikuttavimmat tunturit löytyvät Käsivarresta, jonka koskemattomissa erämaissa Kekkonenkin kävi hiihtämässä lähes joka talvi. Käsivarren alueella sijaitsevat niin Suomen korkein, kaunein kuin erikoisinkin tunturi.Suurin osa Käsivarren alueesta on tietöntä erämaata. Helpoiten Käsivarren tuntureista tutustuu Saanaan, joka sijaitsee Kilpisjärven kylän vieressä.Lapin parhaat tunturit

Pohjanmaan paras kylä on Isonkyrön Napue, jossa riittää nähtävää ja ihmeteltävää. Napuen nähtävyyksiin kuuluvat maailmankuulu ginitislaamo, hulppea jugendmeijeri, Suomen verisin taistelukenttä ja maailmankaikkeuden suurin pohjalaistalo.Napuen sijaintikin on sopivan keskeinen Seinäjoelta Vaasaan vievän tien varrella.Napue – Pohjanmaan paras kylä

Ulkomaan matkailu

10 Top Tourist Attractions in San Francisco - Travel Video

10 Best Places to Visit in California - Travel Video

Los Angeles - City Video Guide

New Yorkiin matkustaminen on enää harvoin lentojen hinnasta kiinni, sillä välilaskulliset lennot Yhdysvaltojen tunnetuimpaan metropoliin voi saada jopa 260 eurolla. Myös suorat lennot saa halvimmillaan 398 eurolla.
Ensikertalaisen on syytä suunnitella matka huolellisesti etukäteen, sillä varomaton matkailija voi sortua tavanomaisiin mokiin jo ennen perille pääsyä.Ensimmäistä kertaa New Yorkiin? Näihin mokiin on helppo sortua

Tallinna on suosittu kohde ympäri vuoden eikä ihme, sillä tunnelmallisen kaupungin monet mahdollisuudet takaavat, ettei loman aikana pääse kyllästymään. Talvisin tekeminen rajoittuu pääasiassa sisätiloihin – tässä 10 asiaa, joita voit tehdä Tallinnassa talvilomalla!
Vietä unohtumaton talvipäivä Tallinnassa – 10 vinkkiä onnistuneeseen matkaan

Musiikki

Kari Tapio - Myrskyn Jälkeen

Erkki Junkkarinen - Kappale Kauneinta Suomea

Katri Helena - Ei Kauniimpaa

Loppukevennykset

Suuri penis voi olla miehelle rasite: ”Avopuoliso tarvitsee seksin jälkeen viikon tauon”

Kuntoilu

15 MIN AT HOME ARMS WORKOUT | MINIMAL/NO EQUIPMENT

15 MIN FULL BODY WORKOUT | At Home Equipment Free

Full Body FAT BURNING HIIT Workout (Equipment Free)

Liikunta ja terveys

Verenpaine 138 / 82, pulssi 51 , Paino 102,8 kg. Jumppa 0 /1000 min, kuntosali 0/ 1150 min, kävely 0/205 km , uinti 0/600 m, pyöräily 0/0 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti