PE 06.08.2021 Miksi Suomessa ei saa oikeutta? osa 1

 

Koiviston konklaavi ilman musiikkia 18 min 40 sek

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8

Koiviston konklaavi on valtiopetos?

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 06.05.1992 tasavallan presidentin linnaan oikeusjärjestelmän edustajia kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niissä johtuvissa asioissa. Kokouskutsu oli Martti Mannisen allekirjoittama ja päivätty 16.04.1992.

Kokouksessa teemoina olivat
1. Tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus
2. Tuomioistuimen toiminnan arvostelu

Kokouksessa johti puhetta silloinen KKO:n presidentti Heinonen. Palveriin osallistuivat tasavallan presidentti Mauno Koivisto, rouva Tellervo Koivisto, KKO:n presidentti Olavi Heinonen, oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, oikeusneuvos Per Lindholm, KHO:n hallintoneuvos Pekka Hallberg, kihlakunnantuomari Markku Arponen, ylituomari Olli Karikoski, pormestari Juha Kettunen, Itä-Suomen HO:n presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan HO:n presidentti Erkki Rintala, oikeusneuvos Mikko Tulokas, professori Aulis Aarnio, apulaisprofessori Jukka Kekkonen, erikoistutkija Jyrki Tala, professori Leena Kartio, professori Olli Mäenpää, dosentti Juha Pöyhönen, professori Kirsti Rissanen, professori Kaarlo Tuori, oikeustieteen lisensiaatti Veli-Pekka Viljanen, Antti Kivivuori, professori Jaakko Uotila, kansliapäällikkö Jaakko Kalela, erityisavustaja Martti Manninen ja Ratan johtaja Jorma Aranko.

Suomen perustuslain 2 §:n mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.
KKO:n päätöksistä on todettavissa, että oikeudenkäytön linjaus muuttui Koiviston pitämän tilaisuuden jälkeen pankkeja suosivaksi.

Toukokuun tuomarineuvoston kokous ei ollut ainoa laatuaan. Professori Kekkonen oli – Koivisto-kriittisyydestään huolimatta – erään kokouksen pääalustajana. Tuolloin käsiteltiin lähinnä talousrikoksia ja niiden tutkintaa. Presidentti ei kuitenkaan päässyt paikalle, vaan iltaa isännöi oikeusministeri Matti Louekoski. Lopulta hänellekin tuli kiire, ja emännäksi siirtyi Tarja Halonen.

Suomen piti täyttää Euroopan Yhteisön määrittämät kriteerit päästäkseen Euroopan Yhteisön jäseniksi. Presidentti Mauno Koiviston johdolla päätettiin pelastaa Suomen pankit. Käytännön toteutus tapahtui Esko Ahon hallituksen ja 4 ostajapankin välisellä sopimuksella, jossa määriteltiin tiettyjen alojen yritysten poistamisperusteet ja määriteltiin kaatamisperusteet. Tämä operaatio onnistui vain antamalla syytesuoja rikollisille.

SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY

Toimialarationalisointi

https://www.youtube.com/watch?v=MKxCNequ31E

Saattohoitajat

https://www.youtube.com/watch?v=mB1U6KXh3rA

Salaiseksi julistettu SSP-Sopimus

Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja kauppa- ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 14 500 valitsi lopullisimman ratkaisun. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa.

”Tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa”

Keski-Pohjanmaan Säästöpankin johtaja Korpela sanoi Seuralehden haastattelussa 15.11.2002, että ”katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaan kanssa, koska valtio maksaa pankin luottotappiot”.

MOT-ohjelmassa 29.11.1999 saman pankin isännistöä 15 vuotta johtanut toimitusjohtaja Antti Ojala sanoo näin: ”Suoraan voin sanoa, että Suomen Säästöpankki ajoi yrityksiä nurin saadakseen omaan käyttöönsä, omien vakuuksien, oman varallisuutensa paikkaamiseksi pankkitukea avatusta valtion piikistä. Voidaan vetää suora johtopäätös, että ongelma-asiakkaat oli pankille riski, mutta tässä poistu kerralla riski ja oma vakavaraisuus parani”.

Pankit puhdistivat mahdolliset ja epävarmat saatavansa pankkituen avulla ja samalla poistettiin markkinoilta 60 000 elinkelpoista yritystä, jotka olisi voitu pelastaa kohdistamalla pankkituki suoraan yrityksille. Samalla aiheutettiin puolen miljoonan työttömän armada Suomeen. Suomen valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin talousvaikeuksissa ollut yrittäjä. Siksi terveitäkin yrityksiä kaadettiin surutta. Konkursseissa kärsivät eniten yritysten omistajat, joilta katosi tällä tavalla heidän elämäntyönsä, ihmisarvonsa ja omaisuutensa. Luonnollisesti menettelystä kärsivät heidän läheisensä, sukulaisensa, tuttavansa, takaajansa, yrityksen työntekijät, toiset yritykset, tavarantoimittajat, yhteistyökumppanit sekä kunnat, jotka menettivät verotuloja. Kerrannaisvaikutukset olivat valtavat.

Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä

Kera Oy:ssä perustettiin Helsingin Sanomien mukaan ns. ruumiinpesuryhmä, jonka tehtävänä oli pelastaa ns. Kera Oy:n rahoittamat ongelmayritykset ja muuten minimoida tappiot. Tappioiden minimointiin liittyi kilpailevien yritysten markkinoilta poistaminen yhdessä pankkien kanssa. Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä toimi varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä johti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. On syytä epäillä, että asiasta olivat tietoisia KTM:n yrityskehitysosasto, johtaja Olavi Änkö ja hallitusneuvos Sakari Arkio sekä KTM:n kansliapäällikkö Matti Wuoria.

Talonrakennusalalla kysyntä romahti vuoden 1989 14 000 talopaketista vuoden1995 2900 talopakettiin. Ylikapasiteettia muodostui rajusti. Vuoden 1992 tilinpäätöksien mukaan Suomen Taloteollisuuden tulos oli 80 miljoonaa markkaa miinuksella ja vierasta pääomaa oli 214 miljoonaa markkaa, Honkarakenne Oy oli miinuksella 30 miljoonaa ja vierasta pääomaa oli 242 miljoonaa markkaa, Pyhännän Rakennustuote Oy oli miinuksella 20 miljoonaa markkaa ja vierasta pääomaa oli 100 miljoonaa markkaa. Alavieskan Puurakenne Oy oli Suomen kolmanneksi suurin talotehdas, jonka tappio oli vuonna 1992 vain miljoona markkaa tappiolla ja vierasta pääomaa oli 36 miljoonaa markkaa.

Kera Oy:ssä päätettiin poistaa markkinoilta Alavieskan Puurakenne Oy, koska sillä oli vähiten velkaa eikä sillä ollut vahvoja taustavoimia, koska se oli vasemmistotaustainen perheyritys. Alavieskan Puurakenne Oy joutui velkasaneeraukseen ja velkasaneeraus keskeytettiin vastoin tehtyjä sopimuksia.

Velkasaneerausmiehet asianajajat Juhani Tuomaala ja Lauri Ylipukki rahastivat muutaman kuukauden työstä reilusti yli miljoona markkaa. Sellaista rahastusta ei kestä hyvänkään talouden omaava yritys.
Alavieskan Puurakenne Oy piti Vaasan käräjäoikeuden velkasaneerauksen keskeyttämispäätöstä vääränä. Käräjäoikeus oli jättänyt täysin huomioimatta kassavirtalaskelmat pidemmällä tähtäyksellä sekä kaiken yrityksen saneerauksen eteen tehdyn työn. Tulopuolta ja ennusteita käräjäoikeus ei huomioinut.

Alavieskan Puurakenne Oy:n velkasaneerauksen pohjaksi oli hyväksytty rahoituslaskelma, jonka olivat hyväksyneet sekä selvitysmiehet että Kera Oy ja Säästöpankki- SSP Oy:n edustajat. Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että velkasaneeraus keskeytettiin. Velkasaneerausmiehet olivat estäneet myymästä Alavieskan Puurakenne Oy:tä sen omistamia Suomen Betonikattotilli Oy:n osakkeita. Kauppa olisi syntynyt 370 000 markan hinnalla. Sen sijaan velkasaneerausmiehet lisäsivät kaikin keinoin yrityksen kuluja jotta yritys saataisiin mahdollisimman nopeasti konkurssiin. Alavieskan Puurakenne Oy:n entinen toimitusjohtaja Tapani Kääntä arvelee, että velkasaneerausmiehet estivät 100 talokaupan syntymisen. Tästä kaupasta olisi ollut mahdollisuus saada kaksi miljoonaa markkaa etumaksua. Alavieskan Puurakenne Oy piti saada konkurssiin Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n tahdosta. Alavieskan Puurakenne Oy oli Keski-Pohjanmaan Säästöpankin asiakas. SSP-sopimuksessa ko. säästöpankin saatavat siirtyivät Arsenal Oy:lle.

Kun on tarkistettu 5000 pankkioikeudenkäyntiä niin vain yhdessä pankki on hävinnyt.

Käytäntö on osoittanut, että syytesuoja on annettu valtion viranomaisille kuten laillisuusvalvojille,  oikeuksien tuomareille, syyttäjille, poliiseille,  valtion virkamiehille, asianajajille  sekä pankkien johtajille . Vain poikkeustapauksia syytesuoja murretaan. Edellä luetellut muodostavat Virkamafian. Poliisit, syyttäjät ja oikeuslaitos ja laillisuusvalvojat eivät noudata perustuslakia ja ihmisoikeussopimuksia.

Jälkien peittely – Aktiv Hansa-kauppa

Säästöpankkien pilkkomissopimusta tehtäessä 22.10.1993 perustettiin ongelmaluottoja varten omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy. Perustamisvaiheessa yhtiöön siirrettiin n. 3600 lainaa ja kesäkuuhun 1994 mennessä n. 34 000 lisää. Kaikkiaan Arsenaliin siirrettiin lähes 80 000 ongelmaluottoa, joista luottotappiot korvattiin siirtäjäpankeille m. 50 miljardin pankkituella eli kansalaisten maksamilla verovaroilla. Arsenal sai salaiseksi valtiontalouden tarkastusviraston raportin sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastasi ministeri ja silloinen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi Anne Siimes.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla markalla. Ongelmaluottoja oli n. 60 000 kappaletta.
Nyt näitä saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.
Erikoista kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot vaikka Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan niin koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on perustuslain vastainen.

Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Helsingin Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siis perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 %:ssä (petos). Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa v. 2000. Siinä todetaan, että n. 1000 tarkastetusta reklamaatiosta n. 100 todettiin aiheellisiksi. Lainaa ei ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin liittyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Keskipohjan Aluesäästöpankin johtaja Veikko Korpela on antamassaan haastattelussa myöntänyt pankkien perineen velkoja kahteen kertaan. Samaan perintäongelmaan on kiinnitetty huomiota myös Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuodelta 2000 ja oikeusturva-asian neuvottelukunnan kertomuksessa vuosilta 2000-2001. Postipankin entinen pääjohtaja Seppo Lindblom tunnustaa syyllisyytensä Iltalehden haastattelussa 15.8.2005. Kristillisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi myöntää, että pankit toimivat rikollisesti. Pankit saattoivat vapaasti lähes ilman kontrollia laittaa ongelma-asiakkaidensa luottoja tuohon roskapankin (Arsenalin) piikkiin ja saada valtiolta täysimääräisen korvauksen noista ongelmaluotoista, jotka se laittoi tuohon roskapankin piikkiin. Lisäksi pankki tuhosi näiden ongelmaluottoja ottaneiden yrittäjien yritykset ja omaisuuden sekä takaajien omaisuuden. Roskapankin piikki oli auki ja rahalla ei ollut mitään takarajaa, sanoo kansanedustaja Kankaanniemi. Nyt on päästy lamasta ulos, pankit ovat rikkaita, mutta laman todelliset uhrit ovat hoitamatta, jatkaa Kankaanniemi. Se on Lipposen kahden hallituksen häpeä.

Johtopäätökset

Suomessa pankkikriisi kosketti noin miljoonaa ihmistä, jotka joutuivat kärsimään Suomen talouden ja poliittisten päättäjien virhearvioinneista. Hinta on monen osalta äärettömän korkea. Pankkikriisi jätettiin selvittämättä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että asiasta on poliittinen sopimus suurimpien puolueiden sekä Kristillisten, Vasemmistoliiton sekä Ruotsalaisen kansanpuolueen kesken. Menettely on törkeä kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan loukkaus. Se on ihmisoikeussopimusten vastainen menettely

Antti-Pekka Pietilä on kirjoittanut kirjan Pankkikriisin peitellyt paperit.

Kirjan mukaan kansantaloustieteilijät Seppo Honkapohja ja Erkki Koskela ovat painokkaasti sitä mieltä, että huonon talous- ja rahapolitiikan seurauksena suomalaisen menestyksen kupla paisui kuin ilmapallo. Kun se lopulta puhkesi, markka devalvoitiin, valuutta pakeni maasta, valuuttaluottojen ottajat kaatuivat konkurssiin ja kansalaiset ajautuivat jättimäiseen työttömyyteen. Huonosta talouspolitiikasta kehittyi ensin valuuttakriisi ja sen jälkeen pankkikriisi.

Iiro Viinanen oli yksi päätoimijoista

"Hätä ei lukenut lakia, eikä kuolemanpelossa kaihdettu keinoja", sanoo Iiro Viinanen, joka oli valtionvarainministerinä suuren laman ja pankkikriisin aikana 1990-luvun alussa. Hän oli purkamassa pommia, joka oli viritetty vuosina 1986-1991 eli ennen hänen ministerikauttaan. Valuuttaluottojen vyöry kulki läpi kansantalouden ja yrityskentän. Halvaksi rahaksi luullut valuuttaluotot muuttuivat vääräksi rahaksi, kun markan arvo romahti ja velkapommi räjähti. Valuuttaveloista kehkeytyi Suomen taloushistorian suurin yksittäinen katastrofi, josta kehkeytyi pankkikriisi.

Pankkikriisin sumeisiin kohtiin kuuluu valuuttavelallisten taloudellinen ja oikeudellinen kohtalo. Sitä ei ole juurikaan selvitetty, koska devalvaatioista hyötyjien määrä on ollut lukumääräisesti paljon suurempi kuin tappioista kärsineiden määrä. Vähemmistöön jäävän kansanosan asema on aina kurja. Syrjäytyneet elävät hyvinvoinnin ja hyväksynnän marginaalissa. He ovat eläneet velkahelvetissä.

Valtionvarainministeriön, valtion vakuusrahaston ja Suomen Pankin virkamiehet sekä Esko Ahon hallituksen ministerit myöntävät yksityisissä keskusteluissa, ettei pankkien pelastaminen ja valuuttavelallisten kohtelu mennyt lain mukaisesti.

Björn Wahlroos pääkonna?

SYP kauppasi 1990-luvun vaihteessa asiakkailleen miljardeittain valuuttakoriluottoja. Valuuttaa tungettiin markkinoille. Samaan aikaan pankki kaatoi suurilla operaatioilla markkaa kohti devalvaatiota, jonka pankki tiesi aiheuttavan valuuttaluottoja ottaneille asiakkailleen kasapäin konkursseja.

Pankki itse suojasi oman valuutta-asemansa, koska ennusti markan taipuvan jossain vaiheessa. Sen sijaan asiakkailleen SYP:n johtajat vakuuttivat, että lainojen taustalla oleva valuuttakori antaa riittävän suojan.

Pankille itselleen devalvaatiosta ja asiakkaiden valuuttaluotoista ei siis tullut tappiota, vaan suuria voittoja. Asiakkaiden konkursseista tappioita tuli sitten sitäkin enemmän. Kun ongelmat muuttuivat kriisiksi juuri Björn Wahlroos perusteli arvovaltaisille päättäjille, miksi pankit pitäisi pelastaa. Presidentti Mauno Koivisto järjesti talousseminaarin presidentinlinnassa 2.3.1992. Mukana olivat Postipankin pääjohtaja Seppo Lindblom, SYP:n emopankin Unitaksen johtaja Vesa Vainio ja KOP:n pääjohtaja Pertti Voutilainen. Tilaisuudessa Bjorn Wahlroos avasi pankkikriisin syvimmän olemuksen arvovaltaiselle päättäjäjoukolle. Wahlroosilla oli ratkaiseva rooli, kun pankinjohtajista koostuvat ryhmä päätti, miten valtio pelastaisi pankit niiden itsensä aiheuttamista ongelmista.

Näin siis markan kaatumiseen keskeisesti vaikuttaneista miehistä tuli maan hallituksen tärkeitä neuvonantajia, kun piti korjata markan kaatumisen aiheuttamat tuhot. Wahlroosin perustelut hyväksyttiin laajasti ja nopeasti. Pääministeri Ahon hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätyi samaan lopputulokseen kuin Wahlroosin analyysi.

Eikä tässä vielä kaikki. Valtiovarainministeriössä heräsi ajatus, että valtion antama pankkituki voitaisiin vaihtaa osakkeiksi. Silloin SYP alkoi kiireellä suunnitella konsernirakenteen myllertämistä niin, että valtio ei pääsisi käsiksi yhtiön omaisuuteen. Tämän projektin vetäjä oli kirjan mukaan Wahlroos.

SYP pelastautui rukkaamalla rakennettaan, hinnoittelemalla uudelleen omaisuutensa ja muuttamalla nimensä niin taidokkaasti, että asiakkaat eivät sitä huomanneet. Suomen Yhdyspankin rakenneuudistus toteutettiin siten, että käyttöön otettiin pankin vanha nimi Pohjoismaiden Yhdyspankki. Sille siirrettiin Suomen Yhdyspankin koko pankkitoiminta. Tämän seurauksena Pohjoismaiden Yhdyspankista tuli Suomen Yhdyspankin tytäryhtiö ja emoyhtiönä toimineen Suomen yhdyspankin nimi vapautui ja Pohjoismaiden Yhdyspankki voitiin muuttaa takaisin Suomen Yhdyspankiksi. Voitot pantiin toiseen taskuun ja tappiot toiseen. Järjestelyn jälkeen pankkitoimintaa voitiin jatkaa perinteisenä Suomen Yhdyspankkina. Emoyhtiö Unitaksen palvelukseen jäi vain parikymmentä henkilöä hoitamaan konsernihallintoa ja arvokkaita omaisuusmassoja. Tytäryhtiönä toimiva Suomen Yhdyspankki harjoitti varsinaista pankkitoimintaa. Valtionvarainministeriössä jäi vahingossa tai tahallaan huomaamatta, että vaihtoon olisivat tulleet SYP:n eivätkä Unitaksen pörssissä noteeratut osakkeet.

SYP teki vekseleistä väkisin velkakirjoja. Rata hyväksyi SYP:n toimet. SYP oli lain yläpuolella. Suurpankki velkoi asiakkailtaan 8 miljardia markkaa kyseenalaisin perustein.

Kymmenen miljardia tukea vahingossa

A-P Pietilän kirja antaa raadollisen kuvan siitä, miten poliitikot, pankkivalvojat ja oikeuslaitoskin olivat pankkien juoksutettavissa pankkikriisin aikaan. Uskomaton esimerkki tästä on pankkien saama anteeksianto maksamattomista veroista. Verottajan mukaan pankit olivat jättäneet maksamatta leimaverot liikkeelle laskemistaan sijoitustodistuksista.

Tuolloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen sai 4.2.1993 Verohallituksen laskelmat, että kymmeneltä vuodelta maksamatta jääneiden leimaverojen yhteissumma oli jopa 10 miljrdia markkaa eli yli 1,5 miljardia euroa

Viinanen ymmärsi, että pelkästään tieto tuosta voisi kaataa suurissa vaikeuksissa olevia pankkeja ja aiheuttaa hätätilan. Yksikään pankki ei olisi pystynyt maksamaan laiminlyöntejään.

Viinanen ja valtiovarainministeriön valtiosihteeri Eino Keinänen päättivät, että leimaverot on pakko antaa anteeksi. Anteeksiannosta laadittiin pikaisesti lakiesitys, joka eteni keväällä eduskuntaan. Pietilän mukaan kansanedustajat olivat tietämättömiä (kuten tänäänkin asioista) ongelman laajuudesta. On todennäköistä, että vaihtaa osakkeiksi. Silloin SYP alkoi kiireellä suunnitella konsernirakenteen myllertämistä niin, että valtio ei pääsisi käsiksi yhtiön omaisuuteen. Tämän projektin vetäjä oli kirjan mukaan Wahlroos.

SYP pelastautui rukkaamalla rakennettaan, hinnoittelemalla uudelleen omaisuutensa ja muuttamalla nimensä niin taidokkaasti, että asiakkaat eivät sitä huomanneet. Suomen Yhdyspankin rakenneuudistus toteutettiin siten, että käyttöön otettiin pankin vanha nimi Pohjoismaiden Yhdyspankki. Sille siirrettiin Suomen Yhdyspankin koko pankkitoiminta. Tämän seurauksena Pohjoismaiden Yhdyspankista tuli Suomen Yhdyspankin tytäryhtiö ja emoyhtiönä toimineen Suomen yhdyspankin nimi vapautui ja Pohjoismaiden Yhdyspankki voitiin muuttaa takaisin Suomen Yhdyspankiksi. Voitot pantiin toiseen taskuun ja tappiot toiseen. Järjestelyn jälkeen pankkitoimintaa voitiin jatkaa perinteisenä Suomen Yhdyspankkina. Emoyhtiö Unitaksen palvelukseen jäi vain parikymmentä henkilöä hoitamaan konsernihallintoa ja arvokkaita omaisuusmassoja. Tytäryhtiönä toimiva Suomen Yhdyspankki harjoitti varsinaista pankkitoimintaa. Valtionvarainministeriössä jäi vahingossa tai tahallaan huomaamatta, että vaihtoon olisivat tulleet SYP:n eivätkä Unitaksen pörssissä noteeratut osakkeet.

SYP teki vekseleistä väkisin velkakirjoja. Rata hyväksyi SYP:n toimet. SYP oli lain yläpuolella. Suurpankki velkoi asiakkailtaan 8 miljardia markkaa kyseenalaisin perustein.

Anteeksiannosta laadittiin pikaisesti lakiesitys, joka eteni keväällä eduskuntaan. Pietilän mukaan kansanedustajat olivat tietämättömiä (kuten tänäänkin asioista) ongelman laajuudesta. On todennäköistä, että kansanedustajat eivät ymmärtäneet mitä päättivät. Hallituksen lakiesityksessä todettiin, että lainmuutoksella ei ollut taloudellisia vaikutuksia.

Eduskunta hyväksyi lain juhannuksen alla kansanedustajien loman edellä ilman sen suurempaa huomiota.

Presidentti Koivisto käskytti tuomareita ja painosti oikeuslaitosta

Miksi tuomarit taipuivat, kun Koivisto vaati pankeille oikeutta ja velallisille tuomioita? Presidentti ei halunnut helpottaa kansalaisten ahdinkoa kuin oikeusministerin painostuksesta. Tuomioistuinten ja tuomareiden toiminnassa on nähtävissä selviä muutoksia vuoden 1992 jälkeen, kun tarkastellaan tehtyjen ratkaisujen sisältöjä ja perusteluja.

Valuuttavelallisten näkökulmasta mielenkiintoiseksi ajankohdaksi muodostuu kevät 1992, jolloin presidentti Mauno Koiviston aktiivinen rooli pankkikriisin hoidossa tuli esille erikoisella tavalla. Presidentti ei ollut tyytynyt pohtimaan vain pankkikriisin taloudellisia vaikutuksia ja seurauksia, vaan hän myös vaikutti muiden tahojen päätöksentekoon. Koiviston näkökulmasta tuomioistuimista oli kehittymässä liian keskeinen tekijä pankkikriisin selvittelyssä.

Presidentinlinnaan kokoontui 6. toukokuuta tuomioistuinten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajia sekä presidentin kanslian henkilökuntaa. Mukana oli myös korkeimman oikeuden täysivaltainen kokoonpano: presidentti Olavi Heinonen ja oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Per Lindholm ja Mikko Tulokas, joka oli juuri nimitetty korkeimman oikeuden jäseneksi.

Paikalle saapui myös korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) hallitusneuvos Pekka Hallberg, josta myöhemmin tuli KHO:n presidentti. Lisäksi mukana oli viisi muuta alempien oikeusistuinten jäsentä: Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan hovioikeuden presidentti Erkki Rintala, Oulun lääninoikeuden ylituomari Olli Karikoski, Kuopion raastuvanoikeuden pormestari Juha Kettunen ja Rovaniemen tuomiokunnan kihlakunnantuomari Markku Arponen. Kaikkiaan osanottajia oli kolmisenkymmentä.

Tilaisuudessa käsiteltiin tuomioistuinten yhteiskunnallista vallankäyttöä ja riippumattomuutta sekä arvioitiin tuomioistuinten toimintaa yleensä. Työjärjestyksestä huolimatta tilaisuuteen ei ollut kutsuttu oikeusministeriön edustajia, hallituksen ministereitä tai muitakaan poliitikkoja.

Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Heikki Ylikangas oli yksi osanottajista. Hän on selostanut tilaisuuden tarkoitusta ja luonnetta seuraavasti: "Tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa." Tällä Ylikangas viittaa Koiviston aikaisemmin esittämään näkemykseen, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoja. KKO oli tehnyt vain kuukautta ennen Koiviston järjestämää tilaisuutta päätöksen, joka tuki lainanottajien oikeuksia.

Koiviston puhuttelu muutti tuomioiden linjaa

Koivisto oli Pietilän mukaan hyvin vihainen tuomareille, jotka olivat ottaneet päätöksissään kuluttaja-asiamiehen roolin. Koiviston mukaan tuomioistuinten olisi pitänyt huomioida lain lisäksi pankkien taloudellinen asema ja kansantaloudelliset näkökulmat.

Olavi Heinonen oli kirjan mukaan äärimmäisen kiusaantunut keskustelusta. Pietilän mukaan Koiviston nuhtelu johti siihen, että tuomioistuimet alkoivat tulkita lakia pankkien eduuksia ja velallisten vahingoksi yhtä tapausta lukuun ottamatta.

Koiviston keskustelut on tallennettu Koiviston omaan arkistoon, jossa on nauhoitukset ja kirjoitetut muistiot. Tasavallan presidentti Tarja Halonen päätti heinäkuussa 2002, että asiakirjoja ei luovuteta ulkopuolisille.

Myöhemmin Koivisto on kirjan mukaan muistuttanut, että oikeuslaitoksen pitää ottaa kantaa heikomman puolesta vahvempaa vastaan. Koiviston ajatuksissa tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon, että pankkikriisin aikaan pankeista oli tullut heikompi osapuoli.

Oikeuslaitos päätti pankin tarpeen mukaan

Oikeuslaitoksen juoksuttamisesta kirja antaa herkullinen esimerkin, joka liittyy pankkien asiakkailleen myymiin valuuttakoriluottoihin. Suuri osa noista luotoista oli vekseleitä. Korkein oikeus oli jo kuitenkin vuonna 1989 päättänyt, että vaihtuvaan pääomaan perustuva korivaluuttavekseli on pätemätön. Pietilän kirjan mukaan kymmenet tuhannet lainasopimukset perustuivat pätemättömiin papereihin.

Siitä huolimatta pankit kauppasivat vastaavia tuotteita kiihtyvällä tahdilla. Yksi vekselimuodon suosion syy oli, että niistä ei pitänyt maksaa leimaveroa. Kun devalvaatio räjäytti asiakkaiden valuuttavelan markka-arvon pilviin, alkoi erikoinen kiista. Osa asiakkaista huomasi, että lain mukaan vekselivelan määrä pitää olla tiedossa jo sopimusta tehtäessä. Devalvaatio ei siis voi nostaa vekselivelkaa sovittua suuremmaksi, vaan asiakkaan pitäisi selvitä velasta maksamalla vain vekselissä sovittu markkasumma.

Tällainen kanta jäi voimaan eräässä kiistassa Kemin raastuvanoikeudessa ja Rovaniemen hovioikeudessa. Korkein oikeus ei antanut pankille valituslupaa. Tuosta päätöksestä välittämättä pankit vaativat kaikilta muilta asiakkailtaan devalvaatiolisän. Myöhemmässä vaiheessa pankit kuitenkin väittivät, että vekseli ei olekaan enää vekseli, vaan normaali luotto. Pankit saivat oikeuslaitoksen puolelleen.

Kun verottaja puolestaan vaati luotoista maksamattomia veroja, pankki onnistui todistamaan oikeudessa, että kyseessä on vekseli. Näin siis SYP onnistui Pietilän mukaan vakuuttamaan Korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että kyseessä olivat vekselit ja Korkeimmalle oikeudelle, että kyseessä ovat luotot. Suomen korkeimmat tuomioistuimet pitivät papereita erilaisina aina sen mukaan, mikä oli pankille edullisinta.

Valuuttavelalliset elävänä hirressä rikosten uhreina

Valuuttavelallisten kohtaloksi koitui Suomen markan devalvaatio, jota ei koskaan pitänyt tulla. Suomen Pankki ja pääministeri Esko Ahon hallitus vakuuttivat yhdessä presidentti Mauno Koiviston kanssa, että vahvan ja vakaan markan politiikka on kansantalouden ja hyvinvoinnin ankkuri.

Pohja kuitenkin petti, ankkuri irtosi, markka devalvoitiin ja päästettiin kellumaan. Tapahtumien virta alkoi viedä valuuttavelallisia. Tulvan paisuessa mukaan tempaantui satojatuhansia suomalaisia, joiden velat kasvoivat ylivoimaisen suuriksi. Lopulta pankki pani heidän omaisuutensa pakkomyyntiin. Vuonna 1994 ulosotossa oli yli 500 000 suomalaista, kun "normaalina" voidaan pitää vuoden 2006 tasoa, noin 200 000.

Valuuttaluottojen perintä on ollut poikkeuksellinen tapahtuma, ja sen yhteydessä on myös koeteltu Suomen kansainvälisten valtiosopimusten pitävyyttä. Tuomioistuinten tuomarit eivät ole tutkineet tai ymmärtäneet, minkälaisista asiakirjoista korivaluuttavekseleissä oli kyse. Valtionvarainministeriö ja pankkitarkistajat ovat edesauttaneet epäselvyyksien luomisessa. Tarkoitus ja tavoite ovat ohittaneet Suomen lain. Kun otetaan huomioon pankkien, pankkiviranomaisten ja poliittisen vallan yhteistyö lainsäädäntötyössä, niin tästä paljastuu suuren luokan operaatio. Valuuttavelkojen jälkien seuraaminen vie lukijan Suomen taloushistorian synkimpään ajanjaksoon, suureen lamaan ja pankkikriisiin, jonka selvittelyyn osallistuivat maamme silloiset huippupolitiikot. Heidän tekonsa ja kommenttinsa vaikuttivat valuuttavelallisten järkyttävään kohtaloon.

1980-luvun talouspoliittisen kokeilun, vakaan markan ylläpidon kustannukset toteutuivat satojen miljoonien markkojen tappiopottina. Se kaatui lyhentämättömänä ensin valuuttavelallisten ja sen jälkeen veronmaksajien syliin. Ihmettelyn määrä lisääntyi, kun 1990-luvun puolivälissä käynnistettiin useita lainsäädäntöhankkeita, joilla tehtiin hyväksyttäviksi pankkikriisin aikana kiireessä tehdyt ja toteutusaikanaan lainvastaiset ratkaisut.

Lähde mm.
A.-P. Pietilä: Pankkikriisin peitellyt paperit, ISBN 978-951-884-443-6, julkaistu 22.5.2008

Törkeä petos ja muita rikoksia Aktiv Hansa-kaupassa?

Seppo Konttisen kirja Salattu pankkituki ja sitä seuranneet ohjelmat Ajankohtainen kakkonen 13.2.2008 ja A-Zoom 15.2.2008 nostivat uudelleen esille niin sanotun Aktiv-Hansakaupan.

Ajankohtainen kakkonen kertoi 13.2.2008, että 1990-luvun laman aikana Suomessa velkaantui yli 120 000 ihmistä, joista kolmasosa oli yrittäjiä. Lopputuloksena oli henkilökohtaisia katastrofeja: ulosottoja, avioeroja, alkoholismia, jopa itsemurhia. Suurin osa ylivelkaantuneista on kuitenkin sinnitellyt velkataakkansa alla. Tänä vuonna asioiden piti muuttua. Vuodenvaihteessa astui voimaan säädös velkojen lopullisesta vanhenemisesta, jonka piti armahtaa lamavelalliset.

Mutta ihan niin ei taida käydä. Velkaneuvojien arvion mukaan mukaan laman vuoksi velkaantuneista vapautuu maaliskuussa korkeintaan joka kymmenes. Muilla pankkikriisin maksutalkoot jatkuvat vielä vuosia.

A-Zoom jatkoi perjantaina 15.2.2008 keskustelua: Pankkivangit. Joko lamavelallisten pankkivankeus vihdoin päättyy? Reportaasi jättivelkojen painamista kansalaisista ja päättäjistä, jotka katosivat.
Studiovieraana oli salaisesta pankkituesta pamfletin kirjoittanut taloustoimittaja Seppo Konttinen.

Mikä on Aktiv Hansa-kauppa?

Arsenal sai valtiontalouden tarkastusviraston raportin salaiseksi sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan markan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastaa ministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes. Syyllistyikö ministeri Siimes rikollisten suojeluun suostuessaan asioiden julistamiseksi salaisiksi? Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Nämä 12,2 miljardin saatavat (76 000 saatavaa) myytiin 5 %:lla todellisesta arvosta. Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta vapautua veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Luottojen myymisestä ei ole virallista päätöstä.

Helsingin Sanomien 1.4.2000 julkistaman uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siten perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 36 luvun 1-3 §:ssä (petos). Kysymys on törkeästä petoksesta, jos asiaa tarkastellaan Suomen rikoslain pohjalta. Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuonna 2000: tuhannesta tarkastetusta reklamaatiosta noin kymmenesosa todettiin aiheellisiksi; lainaa ei enää ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin sisältyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Kauppasopimukseen sisältyi myös klausuuli, jonka mukaan, jos kauppasummaa pienennetään Suomen valtion toimenpitein, koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Sidottiinko tällä klausuulilla jo lainsäädäntövaltaakin? Ylittikö sopimus laillisuuden rajat? Miksi asiakirjat on julistettu salaisiksi vuoteen 2025 saakka? Onko kysymyksessä rikosten peittely ja rikollisten suojelu ja törkeä petos?

Torkeä petos?

Omaisuudenhoitoyhtiöt Arsenal Oyj, Arsenal-SSP Oy ja Arsenal-Silta Oy myivät 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla yhteensä noin 76 000 saatavaa, pääoma-arvoltaan noin 12 miljardia markkaa, 600 miljoonalla markalla Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kysymyksessä oli siis Suomen oloissa erittäin suuri kauppa. Kaupalle antoi hyväksyntänsä omaisuudenhoitoyhtiöiden valtio-omistajan puolesta toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes. Aiemmin hän oli ilmoittanut, että saatavia ei myydä ulkomaalaisille perintäyhtiöille. Näin lienee kuitenkin tosiasiassa tapahtunut. Arsenal-kauppojen alkuperäistä kauppahintaa on pidettävä kohtuuttoman alhaisena. Velalliset olisivat lähes poikkeuksetta olleet valmiit ostamaan itsensä vapaiksi maksamalla viisi prosenttia myydyistä veloistaan vapaaehtoisesti. Tätä tarkoittanut todellinen sovintomenettely olisi ollut myös omaisuudenhoitoyhtiöt omistavan valtion kiistaton etu. Nyt taloudelliset tappiot koituvat suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi, kun taas voitot siirtyvät perintäyhtiöiden ulkomaalaisten omistajien hyödyksi. Kansantaloudenkin tappiot lienevät mittavat. On syytä epäillä, että Aktiv Hansa kaupalla peiteltiin Arsenalin ja pankkien rikolliset toimet.

Oikeusministeri Tuija Braxin lausuma rakennuslehdelle

Ulosottolain 3:6 §:n muutoksen esteenä on Arsenal velkojen (Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittaman) myyntisopimuksen ehto, joka estää myyjää (valtiota) muuttamaan lakeja ostajan ostettujen saamisten arvoa heikentävästi. Tämä lainmuutosehto koskee muun muassa ulosottolakia. Mikäli lakia muutetaan joutuu myyjä korvaamaan ostajalle kaupan kohteen käyvän arvon. Tämä info oli jo vuosia sitten eduskunnan käytäväkeskusteluissa, kun ensimmäisen kerran mainittua pykälää pyydettiin muuttamaan.

Perustuslain vastainen sopimus

Kauppaehtoihin sisältyvän sitoumuksen pidättäytymistä lainmuutoksilta on pidettävä myös kohtuuttomana ja vähintään kyseenalaisena myös valtiosääntöoikeuden kannalta. Kauppasopimus on Suomen perustuslain vastainen. Suomen perustulain 29 §:n mukaan kansanedustaja on toimessaan velvollinen noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset. Menettely, jolle ministeri koko hallituksen puolesta on antanut hyväksynnän, näyttää sitovan veronmaksajille aiheutuvien lisätappioiden uhalla eduskunnan ja kansanedustajan lainsäädäntö- ja aloitevaltaa. Kuitenkaan eduskuntaa sitovia kauppaehtoja ei ole saatettu eduskunnan hyväksyttäviksi.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Ostajat ovat perineet saatavia noin 57 000 velalliselta. Perinnässä on myös sellaisia velkoja, joita ei ole pitkiin aikoihin yritettykään periä ja jotka ovat tulleet jo maksetuiksi joko velallisen tai takaajan toimesta tai muutoin, mutta joita koskevia velkakirjoja ei ole aikanaan asianmukaisesti mitätöity ja/tai palautettu velallisille. Toinen hämmästystä aiheuttanut asia on se, että Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ovat omaksuneet selkeästi muista velkojista poikkeavan menettelyn velkasovinnoissa. Nämä yhtiöt eivät tee ns. nollaohjelmia, eivätkä viittä vuotta lyhyempiä maksuohjelmia. Yleensä maksuohjelmat ovat kahdeksan vuoden mittaisia ja niissä on yleisenä pidettävästä menettelystä poikkeavia purkuehtoja.

Näin Suvi-Anne Siimes vastasi

Suvi-Anne Siimeksen vastaus turkulaisen Kalevi Kannuksen kyselyyn:

"Arsenalin saatavakannan myyntiä on käsitelty esityksestäni hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kahteen kertaan syksyllä 1999 eli 29.11 1999 ja 8.12.1999. Käsittelyn pohjana oli saatavien myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12 kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc + Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja allekirjoitettiin 31.3.2000. Saatavakannan myynti perustui jo edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas."

Mainitun valiokunnan kokouksessa 29.11. mukana olivat Paavo Lipponen, Olli-Pekka Heinonen, Suvi-Anne Siimes ja Eva Biaudet. Kokouksessa 8.12.: Sauli Niinistö, Olli-Pekka Heinonen, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä, Suvi-Anne Siimes ja Erkki Tuomioja.

Poliittinen salaisuus

Kysyin (siis minä Erkki Aho) kansanedustaja Toimi Kankaaniemeltä, miksi Aktiv Hansan kauppaan ei ole puututtu, vaikka on syytä epäillä kauppaa petolliseksi ja kauppa saattaa sisältää perustuslain vastaisen klausuulin. Kankaanniemi vastasi: ”Kaikki sen tietävät, mutta kukaan ei halua puuttua asiaan”. Onkohan tässä kysymys ns. ”hyvä-veli -järjestelmästä”, johon on päässyt osalliseksi yksi ”sisarkin” eli Suvi Anne Siimes?

Kaikki kansanedustajat ovat tietoisia siitä, että Suvi-Anne Siimeksen Aktiv Hansa-kauppa on rikollisesti tehty. Poliittiseen salaisuuteen kuuluu myös niin sanottu Koiviston konklaavi, jossa päätettiin, että pankki voittaa ylemmissä oikeusasteissa. Kaikki kansanedustajat tietävät salaisen SSP-sopimuksen, jonka mukaan pankeille annettiin vapaus poistaa markkinoilta yrityksiä (noin 60 000) ja laittaa saatavat valtion avoimeen pankkitukipiikkiin. Suomalaisilta on oikeudensaanti estetty myös sillä, että Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi on nimitetty valtakunnansyyttäjävirastosta väärillä tiedoilla Päivi Hirvelä. Näin suomalaiset eivät voi saada oikeutta EIT:ssäkään.
Oman rikollisen toimintansa suojelemiksi päättäjät perustivat niin sanotut maakuntajoukot.

Useita rikostutkintapyyntöjä

Minun oikeustajuni mukaan Aktiv Hansa kauppa on tutkittava ja on selvitettävä sisältyykö siihen rikollista toimintaa. Olen toimittanut aineistot alkuvuodesta 2004 valtakunnansyyttäjävirastoon tutkija Pauli Mattilalle ja tutkinnanjohtaja Simo Kolehmaiselle sekä Keskusrikospoliisiin talousrikosyksikön päällikölle Tapio Kalliokoskelle. Tein tämän kaiken siksi, että minuun on otettu yhteyttä erittäin paljon ylivelkaantuneiden kohtuuttoman aseman parantamiseksi.

On täysin perusteltua vaatia, että valtio purkaa Aktiv Hansa-kaupan sekä vapauttaa ylivelkaantuneet kohtuuttomasta oikeustoimilain ja perustuslain vastaisesta asemastaan kokonaan. Silloin noin 76 000 ylivelkaantuneen asemaa helpotetaan ratkaisevasti. Yhteiskunnan kannalta meillä on varaa sijoittaa tähän 600 miljoonaa markkaa ja saada sitä kautta onnellisempi loppuelämä mahdollisille rikosten uhreille. Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.

Aktiv Hansa-kaupan todistusaineistoa

Pankkikriisin osalta ns. Koiviston konklaavin on syytä epäillä täyttävän valtiopetoksen tunnusmerkistön. Tähän valtiopetokseen liittyvät myös salaiseksi julistettu SSP-sopimus, jonka Esko Ahon hallitus teki neljän pankin kanssa sekä Aktiv Hansa-kauppa, mitä todistusaineston perusteella voidaan pitää törkeänä petoksena ja kaikin puolin laittomana sopimuksena kuten allaolevasta ilmenee.

—– Alkuperäinen viesti —–
Lähettäjä: “Suominen Lea”
Vastaanottaja: kalevi.kannus
Lähetetty: 15. tammikuuta 2003 15:20
Aihe: Ministeri Siimekseltä
Tiedoksenne 29.11.1999 talouspoliittisessa kokouksessa läsnäolleet ministerit:
Lipponen, Heinonen, Siimes ja Biaudet.
Toisessa 8.12.1999 talouspoliittisessa kokouksessa läsnäolleeet ministerit: Niinistö, Heinonen, Mönkäre, Hemilä, Siimes ja Tuomioja.

Tässä palaute arkistosta:

Käsittelyn pohjana oli saatavien myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12 kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc + Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja allekirjoitettiin 31.3.2000.
Saatavakannan myynti perustui jo edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas.
Suvi-Anne Siimes
terveisin
Lea Suominen
Ministeri Siimeksen erityisavustajien sihteeri
Valtiovarainministeriö
* * *

OTE kauppakirjasta 31.3.2000

Myyjät Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oyj
Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP Oyj
Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Silta Oyj
Ostajat Aktiv Hansa Oy
C & A Finland Oy
Kaupan kohde
yhteensä noin 76.000 saatavaa
yhteensä noin 57.000 vastuussa olevaa
Myytyjen saatavien pääomat
yhteensä noin 12 miljardia markkaa

Kauppahinta
600 miljoonaa markkaa, joka myöhemmin on alentunut jonkin verran kauppakirjan ehtoihin perustuvien hinnanalennusten vuoksi
Ote kauppaehdoista
Kohta 4.2.3.2 Lainmuutos
Tämä kohta koskee kaikkia relevantin lainsäädännön mutoksia tai jokaista uutta lakia tai säädöstä (jäljempänä ”Lainmuutos”) tai mitä tahansa Suomen Eduskunnassa alullepantua virallista menettelyä sellaisen lainmuutoksen aikaansaamiseksi mukaan lukien muun muassa ulosottolain uudistaminen ennen vuoden 2008 loppua. Mikäli tällainen Lainmuutos taannehtivasti rajoittaa Ostajien kaupan kohteeseen kuuluvien saamisten tai panttivakuuksien täytäntöönpanoon, perintään, pakkorealisointiin tai pakkotäytäntöönpanoon käytettävissä olevaa aikaa lyhyemmäksi kuin 10 vuodeksi (10) siirtopäivästä lukien, niin silloin Myyjät ovat velvollisia tarkoituksella saattaa Ostajat samaan asemaan kuin he olisivat olleet, mikäli lainmuutosta ei olisi tapahtunut, korvaamaan Ostajille silloin jäljellä olevan kaupan kohteen käyvän arvon Lainmuutoksesta johtuvan alenemisen maksamalla Ostajille rahamäärän, joka vastaa kaupan kohteen arvioitua ja/tai todellista arvon alenemista.
Sellaisen Lainmuutoksen tai alullepannun virallisen menettelyn seurauksena Ostajat voivat milloin tahansa ennen vuoden 2008 loppua antaa Myyjille tiedoksi sitä koskevan ilmoituksen ja Myyjillä on velvollisuus neuvotella Ostajien kanssa sellaisen arvonalennuksen määrästä. Mikäli kyseisestä määrästä ei ole päästy osapuolten kesken kuudenkymmenen (60) päivän kuluessa ilmoituksen tiedoksiannosta, kummallakin osapuolella on oikeus saattaa asia tämän sopimuksen 19 kohdan mukaisesti lopullisesti ratkaistavaksi.

19 VÄLITYSLAUSEKE
Tätä sopimusta kokevat kaikki riidat ratkaistaan lopullisesti Suomen välimiesmenettelylain (967792) mukaisessa välimiesmenettelyssä. Sekä Ostajat yhteisesti että myyjät yhteisesti valitsevat kumpikin yhden välimiehen ja näin valitut välimiehet valitsevat välimiesoikeuden puheenjohtajan. Mikäli Ostajat tai myyjät eivät ole nimenneet välimiestään kolmen (3) viikon kuluessa välimiesmenettelyn aloittamista koskevan ilmoituksen vastaanottamisesta tai välimiehet eivät ole nimenneet puheenjohtajaa kolmen (3) viikon kuluessa vastaajan välimiehen nimeämisestä nimeää puuttuvan välimiehen tai puheenjohtajan Suomen Keskuskauppakamarin Välityslautakunta. Välimiesmenettelyn paikka on Helsinki ja välimiesmenettelyn kieli englanti.
http://www.promerit.net/2013/01/18998/

http://kalevikannus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131235-ei-vain-armoa-vaan-oikeutta

Salainen pankkituki – pääkonna Mauno Koivisto

Suomen taloushistorian suurimmasta katastrofista ei ole kerrottu kaikkea. Seppo Konttinen tekee paljastuksia kirjassaan nimeltä Salainen pankkituki.

Konttisen esityksen mukaan poliittinen ja taloudellinen eliitti oli hämärtänyt kärsimysten vuodet. Käyttöön oli otettu vaikeasti ymmärrettäviä sanoja kuten rakennemuutos, muutostarve, talouden vakaus, pankkialan tervehdyttäminen tai markkinavoimat.

Pelkästään voittajien kertoma "totuus" on hallinnut pankkikriisivuosien historian kirjoittamista ja tilintekoa. Se on ollut liian yksipuolista.

Pääsyyllinen

Konttisen kirjasta tulee selvästi esille, että pankkikriisin konna on presidentti Mauno Koivisto, joka on vetänyt omaa rooliaan kaukana virallisten linjojen takana ja etäällä etusivujen uutisista. Pankkilait olivat peräisin Mauno Koiviston ensimmäisen hallituksen ajoilta.

Vuosien saatossa pankkien lainahanat olivat päästetty holtittomasti soljumaan, mikä johti pankit vararikon partaalle. Päättäjät eivät itsekään tienneet, mitä oltiin tekemässä. Vakaan markan politiikka ja holtiton rahamarkkinoiden vapauttaminen johtivat yli puolen miljoonan ihmisen työttömyyteen. Yli 60 000 yritystä hävisi markkinoilta, yrittäjien omaisuus ja elämäntyö tuhottiin. Tuhannet ihmiset päättivät päivänsä oman käden kautta. Toiset taas elävät näiltä sijoilta huippupalkoilla ja -eläkkeillä tässä samassa yhteiskunnassa.

Muut syylliset

Pankkikriisin todelliset taustat ovat harvojen ja valittujen tiedossa. Itsenäisyyden ajan suurimman laman yhteiskuntavaikuttajat olivat
Mauno Koivisto,
Harri Holkeri,
Erkki Liikanen,
Matti Louekoski,
Esko Aho,
Iiro Viinanen,
Ulf Sundqvist,
Seppo Lindblom,
Esko Ollila ja muita.

Entinen elinkeinoasiamies Esko Aho ja entinen pienyrittäjä Iiro Viinanen joutuivat mahdottoman tehtävän eteen.

Rolf Kullberg,
Sirkka Hämäläinen,
Jaakko Lassila,
Ahti Hirvonen,
Paavo Prepula,
Vesa Vaino,
Björn Wahlroos,
Pertti Voutilainen,
Pekka Laajanen,
Christopher Wegelius ja muita.

Missä he ovat nyt kun kultaiset kädenpuristukset on annettu ja ennenaikaiset suureläkkeet maksettu? Toiseen eliittiryhmään kuuluivat pankinjohtajat ja virkamiehet