keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Valitus Rovaniemen hovioikeudelle osa 1

 

Rovaniemen hovioikeus

rovaniemi.ho@oikeus.fi

Valitus Oulun käräjäoikeuden päätöksestä 20/1480 annettu 10.11.2020 Asianor R20/2753

Tavoitteena on todistaa, että kaikki ulosotossa olevat ja olleet saatavat on syntyneet rikosten avulla ja ovat siksi perintäkelvottomia. Pyydän Rovaniemen hovioikeutta keskeyttämään ulosottoni ja toimimaan niin, että oikeus muutoinkin toteutuu.Tärkeä asia on se, että oikeuskäsittelyn perusteella syntyy peruste vahingonkorvausten saamiseksi ja tuomioiden purkamiseksi korkeimmassa oikeudessa.

Minä katson, että Oulun poliisi Kajaanissa Tiina Sarparanta ja Oulun käräjäoikeus ei ole tehnyt voitavaansa jotta oikeus olisi toteutunut.

Oulun käräjäoikeuden laamanni Antti Savela teki seuraavan päätöksen asiassani

"Oulun käräjäoikeus on päättänyt, että kysymyksessä on rikos R20/295.

28.03.2020

Hyvä Erkki Aho

Kirjeessänne selostamanne asia on Oulun käräjäoikeudessa vireillä rikosasiana diaarinumerolla R 20/925.

Ystävällisin terveisin

Antti Savela

laamanni

Kysymys on tästä asiasta

Olen joutunut Suomen valtion kidutusrikoksen kohteeksi. Kidutus on kestänyt nyt lähes 26 vuotta.

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutetu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia.

Koska poliisi ei tutki ja korkein oikeus ei pura eri oikeusasteiden vääriä päätöksiä, niin minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin haastaa ulosottoviranomaiset oikeuteen sen johdosta, että he perivät minulta sellaisia saatavia, mitkä on saatu aikaan rikosten avulla ja siksi ne on perintäkelvottomia.

Euroopan Ihmisoikeussopimuksen 3 artikla

3 artikla

Kidutuksen kielto

Ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

YK:n Ihmisoikeusjulistuksen

    5. artikla. Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.

    6. artikla. Jokaisella ihmisellä on kaikkialla oikeus siihen, että hänet henkilönä tunnustetaan lain edessä.

    7. artikla.Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.

    8. artikla Jokaisella on oikeus tehokkaaseen hyvitykseen asianomaisessa kansallisessa tuomioistuimessa häneen kohdistuneista teoista, jotka loukkaavat hänelle valtiosäännöllä tai lailla turvattuja perusoikeuksia.

EOS:n 6 artikla

Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin

1. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja yleisöltä voidaan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä demokraattisen yhteiskunnan moraalin, yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi nuorten henkilöiden etujen tai osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta.

2. Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.

3. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat vähimmäisoikeudet:

a) oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista hänen ymmärtämällään kielellä;

b) oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan;

c) oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa;

d) oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat;

e) oikeus saada maksutta tulkin apua, jos hän ei ymmärrä tai puhu tuomioistuimessa käytettyä kieltä.

Tämä minun tapaukseni varmasti täyttää kidutuksen eli Euroopan Ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan ja YK:n ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan tunnusmerkistön. Tämä johtuu siitä, että poliisi kieltäytyy tutkimasta ja oikeus käsittelemättä.

Aikanaan Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä ja Euronio Oy tekivät 11.5.1995 kolme kauppasopimusta, joissa tehtiin 63 miljoonan markan törkeä petos. Väliaikaiset konkurssipesänhoitajat myivät konkurssisäännön vastaisesti toisen kiinteää omaisuutta omanaan. He toimivat maakaaren vastaisesti. Kaupankäynnissä salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinteistöt ja ilmotettiin keskeneräinen tilauskanta 15 miljoonaa markkaa suuremmaksi kuin todellisuudessa olivat. Kaupanvahvistajana toimi tuleva syyttäjä. Toinen kauppakirjan allekirjoittaja todistaa ettei ole koskaan kaupanvahvistajaa tavannutkaan ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja todistaa ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu. Menettely on kauppakaaren vastainen menettely. Lisäksi Kera Oy on ilmoittanut, että kapankohde oli markkinoilta poistettavien listalla. Koska myyjä on tiennyt myydessään, että yritys tullaan poistamaan markkinoilta niin kysymys on varmasti törkeästä petoksesta.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tekemänsä kaupat. Tosin kiinteistöjen kaupat purettiin lain vastaisesti. Kun pääsopimukset purettiin niin liitännäisetkään eivät voineet jäädä voimaan. Näin ollen konkurssinhakijalla ei ollut mitään saatavaa, koska kaupat oli purettu. Siitä huolimatta Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus OY.n vääärillä tiedoilla konkurssiin. Konkurssissa varatuomari Paavo M. Petäjä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän lausuman ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja. Hän on tunnustanut tekonsa.

Silloinen asianajaja Asko Keränen pyysi avoimet valtakirjat jotta väärä konkurssipäätös voidaan purkaa. Hän sai valtakirjat mutta jätti valituksen tekemättä. Siksi väärä konkurssipätös jäi voimaan. Tätä väärää konkurssipäätöstä on käytetty hyväksi törkeällä tavalla hyväkseen uusien väärien päätösten aikaansaamiseksi. Kaupanvahvistaja on ollut kaikiassa kauppasopimuksissa käydyissä oikeudenkäynneissä esteellinen syyttäjä. Hän on ollut esteellin syyttäjä ja esteellisyys on virkarikos. Kera Oy käytti saattohoitajia PR-Teollisuus Oy:n markkinoilta poistamiseksi. Poliisi ja muut viranomaiset ovat kieltäytyneet tutkimasta asiaa ja korkein oikeus purkamasta väärää konkurssipäätöstä ja siitä johtuvasta muita vääriä päätöksiä.

Asia on ollut keskeytyksettä vireillä jo 25,5 vuotta. Poliisi ei tutki eikä oikeus ota käsiteltäväkseen ja siksi tästä on muodotunut kidutusrikos, koska olen syyttömänä joutunut kärsimään valtavat taludelliset vahingot ja hirvittävät henkiset kärsimykset. Kaikki ulosotossa olevat ja olleet saatavat on rikoksilla aikaansaatuja ja siksi perintäkelvottomia. Suomen valtio on asiassa korvausvelvollinen.

Tein rikostutkintapyynnön asiassa Oulun poliisille, koska käräjäoikeuden laamanni oli pättänyt asian rikosasiaksi. Oulun poliisi muutti R-asian S-asiaksi ja tutkinnanjohtajaksi määrättiin Kajaanin poliisi Tiina Sarparanta. Lähetin Sarparannalle sähköpostilla aineistoa, koska hän ei halunnut antaa minulle asianomistajakuulustelua. Lähetin hänelle kirjoittamani kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa ja kopioon salaiseksi julistetusta SSP-sopimuksen , mikä oli taltioitu muistitikulle. SSP-sopimuksen sivuilla 16-17 on todistusaineisto toimialarationlaisoinnista ja yritysten kaatamisperusteista. Markkinoilta poistettiin tietyltä toimialoilta n. 60 000 yritystä, aiheutettiin 500 000 ihmisen työttömyys, yli 280 000 ihmisen ylivelkaantuminen sekä yrittäjien itsemurhien määräksi on arvoitu vuoden 1997 loppuun mennessä 14 500.

Sähköpostissani oli merkitty sivut mistä todistusaineisto asiassani kirjastani Olet Maamme Armahon Suomenmaa löytyy valokopioina ja lisäksi juridinen argumentointi.

Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html

Olin lähettänyt sähköpostilla myös tämän aineiston tutkinnanjohtaja Sarparannalle, koska eduskunnan oikeusasiamiehen päivystävän lakimiehen mukaan voin näin tehdä. Kysymys on sähköisestä viestinnästä ja linkit on avattava.

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

http://kalajokinen.blogspot.com/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti.html

PR-Talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2

http://kalajokinen.blogspot.com/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti_24.html

PR-Teollisuus Oy:n konkurssivyyhti todistusaineistoon 3

http://kalajokinen.blogspot.com/2017/06/pr-teollisuus-oyn-konkurssivyyhti.html




Asko Keränen on tunnustanut paljon muitakin rikoksiaan ja sai niistä ehdottoman vankeustuomion. Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä

https://mvlehti.net/2016/10/18/juristi-asko-kerasen-talousrikosoikeudenkaynti-yllatti-syyttajan-ja-tuomarin-keranen-tunnusti-kaiken-heti-kattelyssa/


Varatuomari Paavo M. Petäjä on tunnustanut rikoksensa.

Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä n. 20 vuotta asioissani. Hän on keskeisin tekijä asioissani.

Konkurssipesänhoitaja Hannu Maskonen on tehnyt oman lopullisen ratkaisunsa sen jälkeen, kun hän oli pyytäänyt minua lopettamaan asioiden penkomisen ja maksamaan hänelle 10 000 markkaa jotta hän ei hae minua henkilökohtaiseen konkurssiin. Minä en suostunut Maskosen vaatimuksiin ja Maskonen haki minut henkilökohtaiseen konkurssiin. Sen jälkeen hän teki oman ratkaisunsa ja "putosi" parvekkeelta.




Kera Oy käytti saattohoitajaa, jonka tehtävänä oli tuhota yritys. Saattohoitaja teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY:n kanssa kuvassa olevan sopimuksen. Kysymyksessä on törkeä petos, koska myyjä Kera Oy oli päättänyt poistaa perustettavan yhtiön markkinoilta. Siihen liittyy kuvassa oleva sopimus.



Väliaikaiset pesänhoitajat eivät konkurssisäännön mukaan saa myydä kiinteää omaisuutta. He kuitenkin myivät kiinteää omaisuutta maakaaren vastaisesti. Heillä ei ollut valtakirjoja ja he myivät toisen omaisuutta omanaan kauppakaaren vastaisesti.



Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Kysymyksessä oli 63 miljonan markan törkeä petos.



Minä esitän pantatut kiinnitykset todistusaineistona asiasta



Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kauppakirjan allekirjoittajan mukaan ollut paikalla, kun kauppasopimus allekirjoitettiin. Sulo Heiskari on toiminut syyttäjän kauppasopimuksista käydyissä oikeudenkäynneissä. Syyttäjistä annetun lain mukaan hän on toiminut esteellisenä syyttäjänä.



Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin. Kauppasopimukset ovat siis laittomia.



Kaupanvahvistajaksi merkitty nimismies Sulo Heiskari toimi syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista johtuvista oikeudenkäynneistä. Syyttäjistä annetun lain mkaan hän ehdottomastai esteellinen toimimaan syyttäjänä näissä asioissa.



Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä

https://mvlehti.net/2016/10/18/juristi-asko-kerasen-talousrikosoikeudenkaynti-yllatti-syyttajan-ja-tuomarin-keranen-tunnusti-kaiken-heti-kattelyssa/





Tutkinnanjohtajana ollut poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikostutkintapyynnöt tutkimatta.



Asianajaja Hannu Maskonen teki asiassa oman lopullisen ratkaisunsa, ”putosi” parvekkeelta ja kuoli.



Ennen kuolemaansa asianajaja Hannu Maskonen haastoi Erkki ja Eila Ahon oikeuteen velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä pankinjohtajan tietämättä asiasta. Tässä pankinjohtajan todistus.



Erkki Aho tuomittiin asiassa 75 päivän ehdottomaan vankeuteen sellaisen velan perusteella jota ei todellisuudessa edes ollut olemassa.



Koska oli eduskuntavaalit tulossa niin kansanedustajaehdokas Kalajoen kaupunginvaltuuston silloinen puheenjohtaja Raili Myllylä organisoi asiat niin, että Erkki Ahon piti antaa valtuustolle selvitys vankeustuomiosta otsikolla Luottamusmiehen rikollinen toiminta luottamustoimen ulkopuolella. Valtuutettu Erkki Aho teki parissa viikossa 1879-sivun selvityksen asioista. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä apunaan Kalajoen kaupungin virkamiesjohto estivät valtuutettu Erkki Ahoa esittämästä asioita valtuutetuille valtuuston kokouksessa. Kysymyksessä oli törkeä luottamusaseman ja virka-aseman väärin käyttö sekä rikollisten suojelu. Poliisi kieltäytyi tutkimasta asiaa.


Olen kirjoittanut asioista kirjan selostuksineen ja todistusaineistoon jo vuonna 2002, mutta edelleenkin poliisi kieltäytyy tutkimasta.



Lisäksi näillä asioilla olisin halunnut todistaa alkuvaiheessa, että PR-talojen konkurssivyyhdellä ja valtiopetoksella on suora yhteys. Rikostutkinnassa olisin toimittanut lisää todistusaineistoa.



Koiviston konklaavi ilman musiikkia 18 min 40 sek

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8


SSP-sopimus 8 m 14 sekuntia

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori 11 m 27 sek

https://www.youtube.com/watch?v=yIzuxVsuEzI


Lisäksi olen itse tehnyt asiosta 8 youtubevideota


Erkki Ahon videot ( 8 videoa)

Hätähuuto Suomesta

https://www.youtube.com/watch?v=4nXGEkuiAvs&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA&index=8&t=86s


Rikolliset konkurssit

https://www.youtube.com/watch?v=ypfexhxQT64&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA&index=2


Oikeudenkäynti tietämättämme

https://www.youtube.com/watch?v=XiEVYhhx4DU&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA&index=3


Saattohoitajat

https://www.youtube.com/watch?v=mB1U6KXh3rA&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA&index=4


Toimialarationalisointi

https://www.youtube.com/watch?v=MKxCNequ31E&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA&index=5


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA&index=6


Hätähuuto Suomesta

https://www.youtube.com/watch?v=4nXGEkuiAvs&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA&index=7


Ahojahti

https://www.youtube.com/watch?v=njyMvw7qrik&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA&index=8


Olen pitänyt blogiseurantaa asioideniy käsittelystä vuodesta 2003 lähtien tähän päivään saakka. Oikeustoimija poliisi blogi http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/


ja pankkikriisiblogi

http://pankkikriisi.blogspot.com/


Sarparanta palautti todistusaineistot ja teki tutkimatta jättämispäätöksen.

Haastoin poliisi Sarparannan oikeuteen. Käräjätuomari Jyrki Määttä teki asiassa minun oikeustajuni mukaan esteellisenä poliisi Sarparannan suojelupäätöksen, vaikka asia olisi pitänyt siirtää Kajaanin käräjäoikeuden päätettäväksi, koska epäillty rikos oli tehty Kajaanissa.


Asiassa on kiistattomat toditusaineistot Oulun käräjäoikeuen Ylivieskan toimipisteessä joten asioiden tutkiminen olisi ollut erittäin helppoa suorittaa Ylivieskassa. Minä en ymmärrä mihin lakiin perustuu Oulun poliisin toiminta muuttaa Oulun käräjäoikeuden laamannin päätös R-asiasta siirtaa S-asiaksi Kajaaniin.


Kysymys on Oulun käräjäoikeuden Ylivieskan toimipisteessä sälytettävästä aineistosta, mitä on säilytettävä 5 vuotta eli vuoden 2021 helmikuun loppuun.


Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2016/02/tyytymattomyyden-ilmaisu-ylivieska.html


Tämä todistusaineisto on Oulun käräjäoikeuden Ylivieskan toimipisteessä säilytettävänä vuoteen 2021 helmikuuhun saakka. Tämä aineisto olisi voitu siirtää Oulun käräjäoikeuteen Oulun pisteeseen sisäisenä siirtona asian käsittelyyn. Nyt se on siirrettävä tähän Rovaniemen hovioikeuden käsittelyyn. Näin ei kuitenkaan tehty, vaan käräjätuomari Jyrki Määttä laittoi minulle sseuraavan sähköpostiviestin.

Torstaina 26.11.2020 klo 16.02 sain Oulun käräjäoikeuden käräjäsihteeriltä Marjo Jaatiselta seuraavan sähköpostiviestin:



Erkki Aho


Koska asia R 20/2753 on jätetty tutkimatta haastetta antamatta, ei asiassa ole ollut tarpeen ottaa todistelua vastaan. Tämän vuoksi mainitsemanne sopimuksen ja kirjojen paperiversioita ei ole asian asiakirja-aineistossa.

Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden 3.2.2016 antamaan ratkaisuun liittyvät asiakirjat on arkistoitu Oulun käräjäoikeuden Ylivieskan kanslian arkistoon. Asiakirjoista voi tilata jäljennöksiä käräjäoikeuden kirjaamosta puhelimitse 029 56 49500 (vaihde) tai sähköpostilla oulu.ko(at)oikeus.fi .

Asianosaisen tehtävänä on toimittaa nimeämänsä todistelu käräjäoikeudelle. Pyydämme myös huomioimaan, että sähköisesti toimitettavat todisteet tulee toimittaa liitetiedostoina, eikä esimerkiksi linkkeinä verkkosivuille.


Ystävällisesti

Marjo Jaatinen
käräjäsihteeri
Oulun käräjäoikeus
puhelin 02956 49650
sähköposti: 
oulu.ko@oikeus.fi


Minulla on huomenna 27.11.2020 klo 9.00 asian käsittely, jossa tarvitaan tuota todistusaineistoa eikä Oulun käräjäoikeus ole sitä siirtänyt Ouluun vaikka olen sitä ajoissa pyytänyt eikä Oulun poliisi ole virka-apupyyntööni ja rikostutkintapyyntööni reagoinut. Nyt en voi käyttää tuota todistusaineistoa puolustuksessani Lapin käräjäoikeuden istunnossa huomenna Oulussa klo 9.00.


Minä en voi ymmärtää tätä menettelyä, koska se esti oikeuden saamiseni. Miksi minun pitäisi useampaan kertaa maksamani todistusaineiston käyttäminen? Miksi todistusaineistoa ei voitu siirtää sisäisenä siirtona Oulun toimipisteeseen? Minule tehtävä on mahdoton, koska ulosoton jälkeen rahavarani ei riitä tällaiseen menettelyyn.



Lisäksi olen sitä mieltä, että käräjätuomari Jyrki Määttä oli esteellinen käsittelemään asiaa, koska hän on ollut aikaisemmin Raahen käräjäoikeudessa käsittelemässä asiaani, jossa hän ei antanut minun kuulustella vastapuolen todistajaa. Menettely on Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen. Kolme paikalla ollutta henilöä todistaa valaehtoisesti asian. Kuulustelunauhat todistivat tapahtuneen. Lisäksi käräjätuomari, syyttäjä ja vastapuoleni antoivat väärän lausuman hovioikeudelle. Kysymys on tästä asiasta, jonka selvittämisestä Suomen valtio rankaisi minua henkilökohtaisella konkurssillä ja suurilla taloudellisilla tappioilla. Rikostutkinta asiassa oli tehty vastoin esitutkintalakia eikä mitään minun todistusaineistoa otettu vastaan rikostutkinnassa eikä oikeuskäsittelyssä.

Jumalisjärven Lohi ay ja Emajoen Lohi Oy – nimismies Vesa Juntunen ja varatuomari Mikko Kovalainen

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2012/08/jumalisjoen-lohi-ay-ja-emajoen-lohi-oy.html













Kaiken lisäksi poliisi Tiina Sarparannan asiassa asia olisi pitäänyt käsitellä Kajaanin käräjäoikeudessa, koska epäilty rikos on tehty Kajaanissa. Nyt käräjätuomari Jyrki Määttä teki päätöksen asiassa Kajaanin käräjäoikeuden puolesta.



Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

Ylivieska-Raahen käräjäoikeus


Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun 03.02.2016 nro 16/568 asiassa L 15/6631


Jokainen näistä Ylivieskan käräjäoikeuden ja Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätöksestä on syntynyt rikosten avulla


Konkurssiasiat
K 96/531,         PR-Teollisuus Oy (hja Alavieskan Puurakenne )
                Konkurssituomio 3.1.1997/1
K 97/1236        International Timber (hja Eläke-Varma Keskinäinen yhtiö)
                Konkurssituomio 7.9.1998/963
K 00/1003        Erkki Aho (hja Alavieskan Puurakenne)
                ratkaisu 28.2.2001/280, rauennut/sillensä, valitettu hovioikeuteen
K 10/5019        Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
                ratkaisu 4.1.2011/38, peruutettu
K 10/3862        Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
                ratkaisu 30.8.2010/4430, sillensä, muu syy
K 11/1589        Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
                ratkaisu 26.9.2012/7257, rauennut, sillensä
ITC Finland Oy:n konkurssi, ei löytynyt diaarista
Rikosasiat:
R 98/71                Asia: velallisen vilpillisyys
                ratkaisu 1.6.1998/144
R 98/90                Asia: muut rikoslakia vastaan tehdyt rikokset
                ratkaisu 26.8.1998/1
                ratkaisu 13.8.1998
RD 01/361        ratkaisu 15.2.2002/10046 , jätetty tutkimatta
R 05/506        asianomistajana Tapio Lahola
                Tuomio 28.11.2005/529, valitettu hovioikeuteen
R 10/506,        asianomistaja Mikko Kovalainen
                Tuomio 6.9.2010/1034, valitettu hovioikeuteen
R 11/537        asianomisaja Markku Koski
                Tuomio 27.7.2011/587, valitettu hovioikeuteen
Rikosasiaa, jossa asianomistajana Torsti Kalliokoski, ei löytynyt diaarista
Rikosasia R 97/288 koskee muuta vastaajaa, rikosilmoituksen numerolla ei löydy diaarista
S 95/1488        Kja Alavieskan Puurakenne, vjat: Erkki Aho, Kari Konu, Markku Koski, PR-Teollisuus Oy, Remes Jouni ja Virta Heino, asiaan osallisena PR-Teollisuus Oy:n                         konkurssipesä
                Ratkaisu 28.6.1996 , hyväksytty kokonaan tai osittain
Katriina Rantinsalo
hallintosihteeri


Todistusaineisto nykyisessä Ouluun käräjäoikeudessa (Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa) osoittaa kiistattomasti asian. Aineisto olisi ollut helppo tutkia, josa halua vain olisi ollut. Lisäksi aineisto olisi voitu siirtää sisäisena siirtona oikeudnekäyntiä varten Ouluun poliisi Sarparannan oikeudenkäyntiin, mutta siihen ei ollut haluja.


TODISTELU:


Nimismies Sulo Heiskari on merkitty kaupanvahvistajaksi Euronio Oy:n ja Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliaikaisten pesänhoitajien , asianajaja Antti Latolan ja Hannu Maskosen allekirjoittamaan kauppakirjaan.


LIITE 1


Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hän ole koskaan tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Nimismies Sulo Heiskari ei ole ollut paikalla kun kauppakirjat on allekirjoitettu asianajaja Hannu Maskosen toimistossa Oulussa.


LIITE 2


Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei ole ollut kaupanvahvistajan kutsumana todistaja paikalla, missä Alavieskan Puurakenteen konkurssipesä on myyty Euronio Oy:lle.


Liite 3


Pentti Arhippaisen todistus kauppakirjojen allekirjoituksiin ja kaupan vahvistamiseen. Arhippainen todistaa tässä törkeän petoksen Euronio Oy:n Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän välisessä kaupassa.


LIITE 4


Erkki Ahon todistus kauppakirjojen allekirjoituksiin ja kaupan vahvistamiseen. Kauppakirjat allekirjoitettiin Oulussa. Kauppakirjan allekirjoitajan todistuksen mukaan kaupanvahvistajana toiminut tuleva syyttäjä ei ollut paikalla Oulussa eikä myöskään kaupanvahvistajan kutsuma todistaja.


LIITE 5


Syyttäjä Sulo Heiskarin väärä lausuma oikeudelle, jossa hän todistaa, ettei Erkki Aholla ole oikeutta valita syyttäjää omien mieltymystensä mukaisesti.


LIITE 6


JOHTOPÄÄTÖKSET: Kaupanvahvistajana toiminut nimismies Sulo Heiskari on ollut esteellinen toimimaan syyttäjänä, koska hän toiminut kaupanvahvistajana kauppasopimuksissa. Lisäksi hän on antanut väärän lausuman oikeudelle asiassa.

Syyttäjä Sulo Heiskari on näinollen ollut esteellinen toimimaan kaikkissa oikeudenkäynneissä mitkä koskevat ko. kauppasopimuksia.


TOINEN TODISTUSAIHE: Tutkinnanjohtaja, poliisi Raimo Ollilan virkavelvollisuuksien laiminlyönti


Poliisi Raimo Ollila on lyönyt virkavelvollisuutensa laiminlyönnin jättäessään tutkimatta kysessäolevan kaupanvahvistuksen ja muut rikokset. Selostan ja todistan seuraavassa asioiden kulun, jotka tutkinnanjohtaja, poliisi Raimo Ollila on jättänyt tutkimatta.


SSP-sopimus solmittiin Kansallis-Osake-Pankin, Osuuspankkien keskusliiton, Postipankin ja Unitas Oy:n sekä Valtion vakuusrahaston kesken ns. SSP-sopimus Helsingissä 21.10.1993. Sopimus julistettiin salaiseksi. Sopimuksen sivulla 17 määriteltiin yritysten kaatamisperusteet: jos yritys toimii jollakin seuraavista toimialoista

  • kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta

  • muu sijoittaminen

  • rakentaminen

  • vähittäiskauppa

  • hotelli- ja ravintolatoiminta

  • vapaa-aikatoiminta

todistusaineistona salaiseksi julistettu SSP-sopimus


LIITE 7


RTS-toimialaraportti-97 osoittaa talopakettimarkkoilla olevan ylikapasiteettiin ja tilinpäätöstiedot vuodelta 1992 osoittavat Suomen talotehtaiden tilanteen vuonna 1992. Todistusaineistona Rakennustutkimus RTS Oy:n RTS-toimialaraportti -97 talopakettimarkkinat. Minulla on tuo asiakirja ja voin lähettää kopion siitä korkeimmalle oikeudelle, mutta tässä yhteydessä lähetän vain olelliset sivut asiassa.


LIITE 8


Helsingin sanomien lehtileike 1.3.1999 osoittaa, että Kera Oy:ssä toimi ns. ruumiinpesuryhmä varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä johti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. Ruumiinpesuryhmän tehtäviin kuului pelastaa markkinoilta Kera Oy:n rahoittamat ongelmayritykset ja minimoida tappiot. Kera Oy oli toinen Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän päämies ja Arsenal Oy oli toinen.

LIITE 9


Kera Oy käytti toiminnassaan ns. saattohoitajia. Alavieskan Puurakenne Oy:n talouspäälliköksi tuli Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella kauppatieteen maisteri Jouni Remes. Alavieskan Puurakenne Oy meni konkurssiin, kun Keski-Pohjan säästöpankki lopetti yrityksen rahoittamisen sopimusten vastaisesti. Uuden yrityksen perustamiseen ja konkurssiin mennen yrityksen jatkajien joukkoon soluttautui kauppatieteen maisteri Jouni Remes. Hän teki Kera Oy:n kanssa sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä, että uuden yhtiön rahoitusjärjestelyt eivät edellytä Kera Oy:n mukaantuloa rahoittajana.


LIITE 10


Kaupatieteen maisteri Jouni Remes käytti luottamusasemaansa väärin, kun konkurssiin mennen Alavieskan Puurakenne Oy:n talouspäällikkönä teki laskelmia useammalle eri taholle ja näin sai nostettua kauppahintaa korkeammaksi. Lisäksi hän väärensi Euronio Oy hallituksen kokouksen pöytäkirjan kansanedustaja Markku Kosken kanssa. Kokouspaikaksi pöytäkirjaan on merkitty Euronio Oy:n kokoustilat Helsingissä. Euronio Oy oli paperiyhtiö, jolla ei ollut toimitiloja Helsingissä eikä muuallakaan eivätkä myöskään pöytäkirjassa mainitut hallituksen jäsenet Heino Virta, Kari Konu ja Erkki Aho ole olleet Helsingissä 8.5.1995. Pöytäkirja on siis väärennetty.


LIITE 11


Pöytäkirjaan merkityn hallituksen jäsenen Heino Virran todistus siitä, ettei hän ole ollut tuossa kokouksessa.


LIITE 12


Pöytäkirjaan merkitys hallituksen jäsenen Kari Konun todistus siitä, ettei hän ole ollut tuossa kokouksessa.


LIITE 13


Pöytäkirjaan merkitys hallituksen jäsenen Erkki Ahon todistus siitä, ettei hän ole ollut tuossa kokousessa


LIITE 14


Euronio Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja Euronio Oy:n toimitiloissa Helsingissä 8.5.1995. Pöytäkirja on väärennetty eikä Euronio Oy:llä ole ollut toimitiloja Helsingissä. Pöytäkirjan ovat allekirjoittaneet Joun Remes ja kansanedustaja Markku Koski.


LIITE 15


Väärennetyillä kauppakirjoilla on patentti- ja rekisterihallituksesta yrityksen rekisteröinti.


LIITE 16


Alavieskan kunnan kanssa Erkki Aho oli neuvotellut investointitukiasian. Alavieskan kunnanhallitus käsitteli asiaa keskiviikkona 10.5.1995 klo 9.00-11.00. Kokouksessa tehtiin perustetulle yritykselle myönteinen investointiavustuspäätös.


LIITE 17


Uuden yhtiön perustajajäsenten puolesta asioita hoitanut Kera Oy kirjallisen suosituksen perusteella Alavieskan Purakenteen talouspäälliköksi tullut Jouni Remes otti yhteyttä kunnanjohtaja Aarne Karvoseen ja Alavieskan kunnanhallitus kokoontui 15.5.1993 klo 21.00 -21.50 kokoukseen, jossa se muutti aiemmin 10.5.1995 tekemäänsä päätöstä investointituesta rikkomalla Erkki Ahon osakkaiden puolesta neuvotteleman sopimuksen.


LIITE 18


Kauppasopimukset jotka tehtiin Euronio Oy:n ja Alavieskan Puurakenne Oy:n väliaikaisten pesänhoitajien Antti Latolan ja Hannu Maskosen kesken.

Kauppasopimuksista käy ilmi, että väliaikaiset pesänhoitajat tekivät konkurssisäännön vastaisesti kiinteistön kauppasopimuksen. Edellä olen jo esittänyt, että kauppasopimukset on tehty laittomasti, koska kaupanvahvistaja ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja eivät todistusaineiston mukaan ole olleet paikalla. Kauppasopimus on tehty myös maakaaren vastaisesti, koska kauppasopimuksissa myyjillä ei ollut kirjallista lupaa myydä kiinteistöjä. Kaiken lisäksi kiinteistöt olivat pantattu velkojen vakuudeksi ja pantatut 48 miljoonan kiinnitykset salattiin kauppasopimuksissa kuten kauppasopimuksista näkyy. Kiinteistöjen kauppasopimus, vaihto-omaisuuden, ns. tuoteoikeuksien, sopimuskannan ja keskeneräisten töiden sekä omaisuuden kauppasopimukset.


LIITE 19


Kauppasopimuksissa salatut 48 miljoonan pantatut kiinnitykset. Ylivieskan käräjäoikeudesta saa kopiot pantatuista kiinnityksistä. Salatut pantatut kiinnitykset todistusaineistona.


LIITE 20


Osakkeenomistaja Pauli Kiimamaan todistus siitä, että hän ei ole tiennyt pantatuista kiinnityksistä ja katsoo joutuneensa törkän petoksen kohteeksi


LIITE 21


Osakkeenomistaja Timo Viitamaan todistus siitä, että hän ei ole tiennyt pantatuista kiinnityksistä ja katsoo joutuneensa törkeän petoksen kohteeksi.


LIITE 22


Osakkeenomistaja Kari Konun todistus siitä, että hän ei ole tiennyt pantatuista kiinnityksistä.


LIITE 23


Osakkeenomistaja Reijo Nahkalan todistus siitä, että hän ei ole tiennyt pantatuista kiinnityksistä ja katsoo joutuneensa törkeän petoksen kohteeksi.


LIITE 24


Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki suoritustuomiota riita-asiassa takaajia ja PR-Teollisuus Oy:tä vastaan. Takaajia asiassa on edustanut asianajaja Jouni Vihervalli takaajien tietämättä ja ilman takaajien valtakirjoja. Lisäksi Ylivieskan käräjäoikeus on jättänyt haasteet toimittamatta takaajille asiassa. Todistusaineistona Ylivieskan käräjäoikeuden merkinnät asiakirjaan, jossa on merkitty kysymysmerkillä Tiedoksiannot? Ylivieskan käräjäoikeus on kuitenkin tehnyt asiassa päätöksen vaikka tiedoksiantoja ei ole toimitettu asianosaisille ja asianosaisia on edustanut heidän tietämättään heille täysin tuntemanton asianajaja Jouni Vihervalli ilman toimenksiantoja ja valtakirjoja.


LIITE 25


Suomen Asianajajaliittoon on valitettu asianajaja Jouni Vihervallin toiminnasta. Vastineessaan asianajaja Jouni Vihervalli toteaa, että ” en ole koskaan tavannut kantelijoita enkä muista edes keskustelleeni heidän kanssaan puhelimitse.” Asianajaja Jouni Vihervalli siis tunnustaa tekonsa.


LIITE 26



Kauppakirjan allekirjoittaja ja PR-Teollisuus Oy:n osakkeenomistaja Heino Virta, joka oli Uhtua Wood Oy:n kautta osakkeenomistaja, todistaa, ettei hän ole antanut valtakirjaa asianajaja Jouni Vihervallille eikä varatuomari Paavo M. Petäjälle eikä asianajaja Antti Latolalle eikä Veli Päivikkö Ky:n asianajaja Sampsa Teittiselle.


LIITE 27


Kun osakkaiden luottamus toimitusjohtaja Jouni Remeksen toimintaan loppui niin toimitusjohtajaksi hyväksyttiin Kera Oy:n kiristyksen jälkeen Stig Weckström, joka jatkoi saattohoitajaksi tuntemamme Jouni Remeksen toimintaa. Konsultti Stig Weckström ilmoitti yhtiön pikkujoulutansseissa yrityksen vientisihteerille, että hänen tehtävänään on ajaa yritys hallitus alas. Sitä mahdollisuutta yhtiön osakkaat eivät antaneet Stig Wecsktromille, kun kävi ilmi hänen toimintansa. Osakkeenomistaja Timo Viitamaan lausunto osoittaa sen, että Stig Weckström toimi yhtiön etujen vastaisesti.


LIITE 28


PR-Teollisuus Oy.ssä toimi osakkeenomistajana bulvaanien kautta Tapani Kääntä muiden kuin kahden osakkeenomistajan tietämättä. Tapani Kääntä on antanut kirjallisen lausunnon, jossa hän todistaa Stig Weckströmin toimivan yhtiön edun vastaisesti levittäessään perättömiä tietoja rahanpesusta.


LIITE 29


Kera Oy oli tehnyt perättömän ilmoituksen PR-Teollisuus Oy:stä ja sen johtohenkilöistä rahanpesusta ja oli levittänyt tätä tietoa laajalti niin, että perätön tieto oli mennyt Japaniin asti.


LIITE 30


Kera Oy selkeästi pyrki poistamaan PR-Teollisuus Oy:n markkinoilta levittämällä perättömiä huhuja ja auttamalla saattohoitajia PR-Teollisuus Oy:n palvelukseen. Kera Oy:n lakimiehen lausunto Kera Oy:n roolista rahanpesuilmoittelussa.


LIITE 31


Kera Oy:n kehityspäällikkö Veikko Anttonen, jonka Helsingin Sanomat nimesi ns. ruumiinpesuryhmän vetäjäksi tunnustaa Kera Oy:n roolin rahanpesuhuhujen levittämisessä.


LIITE 32


Kaleva uutisoi, että kauppahetkellä voimassaoleva tilauskanta oli 26 miljoonaa markkaa.


LIITE 33


Kera Oy:n Seppo Arponen todistaa vastauksessaan, ettei voimassaollut tilauskanta ollutkaan 26 miljonaa markkaa, vaan noin 11-12 miljoonaa markkaa. Tämä todistaa, sen Kera Oy on ollut päämiehenä kaupassa, jossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja ilmoitettiin tilauskanta n. 15 miljooaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Todisteena kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X ja sivu 287.


LIITE 34


On syytä epäillä, että kauppa- ja teollisuusministeriö oli vahvasti mukana toimialarationalisoinissa mikä oli päätetty salaiseksi julistetussa SSP-sopimuksessa 22.10.1993. Siitä on todistuksena lainvastainen KTM:n tukipäätös jossa vedotaan siihen, että yritys jatkaa konkurssin tehneen yrityksen toimintaa. Tämä ei voi olla lainmukainen kielteisen päätöksen syy avustushakemukselle.


LIITE 35


Kun toimitusjohtaja Stig Weckström erotettiin ja hallituksen puheenjohtajalle Markku Koskelle annettiin mahdollisuus erota niin he jatkoivat PR-Teollisuus Oy:n vastaista toimintaansa vielä senkin jälkeen kun heidät oli saatu pois yhtiön toiminnasta. Koska saattohoitajaksi tunnistamamme Stig Weckström ei saanut yritystä konkurssiin, niin Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistön kaupat vastoin lakia 19.3.1996. Kaupanvahvistajaa ei ollut mukana kaupanpurussa niinkuin laki edellyttää.

LIITE 36


Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tuoteoikeuksien ja omaisuuden kauppasopimuksen 18.4.1996. Minä Erkki Ahon en hyväksynyt Oulussa asianajaja Hannu Maskosen toimistossa sopimusten purkua joten asianajaja Hannu Maskonen kutsui viereistä huoneesta kaksi todistajaa paikalle, jotka todistivat, että kaupat oli purettu. Kaupan purku on aina lopullinen ja peruuttamaton. Kaupanpurku merkitsi myös sitä, että kauppasopimuksen liitännäiset eli takaukset raukesivat, koska kauppasopimus purettaessa takaukset eivät voi jäädä voimaan.


LIITE 37


Lakiasiaintoimisto Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle johtuen kauppojen purusta. Herttuainen todistaa, että kaupat oli purettu.


LIITE 38


Kun kaupat oli purettu niin Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla. Konkurssihakemuksessa mainitaan perusteluiksi mm. vaihto-omaisuudesta ja tuoteoikeuksista 1.130.000 markkaa.


LIITE 39


PR-Teollisuus Oy oli maksanut tuoteoikeuksia koskevia takauksia 19.06.1995 401.444,45 markkaa, 28.03.1996 500.000,00 markkaa ja 09.05.1996 100.000,00 markkaa. Takauksista oli siis maksettu 1001,444,45 markkaa ja lisäksi kaupat purettaessa takaukset olivat rauenneet. Konkurssihakemus on siis tehty väärillä tiedoillla.


LIITE 40


Konkurssiasiassa Ylivieskan käräjäoikeudelle on antanut lausuman varatuomari Paavo M. Petäjä ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja ja todennut, että kanne on oikea.

Ylivieskan käräjäoikeus ei ole tarkistanut onko varatuomari Paavo M. Petäjällä valtakirjoja. Käräjäoikeus on laiminlyönnyt tehtävänsä. Paavo M. Petäjällä ei ollut toimeksiantoja eikä valtakirjoja asiassa.


LIITE 41


Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa Oulun KRP:lle antamassaan lausunnossa, ettei hänelä ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa.


LIITE 42


Varmemmaksi vakuudeksi konkurssiinhakija Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle lausuman PR-Teollisuus Oy:n nimissä ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja.


LIITE 43


Koska Ylivieskan poliisi ei tutkinut asioita niin käännyimme KRP:n puoleen ja teimme useita tutkintapyyntöjä asioiden tutkimiseksi. Tässä todisteena Heino Virran tekemä tutkintapyyntä varatuomari Paavo M. Petäjän toiminnasta. KRP;n poliisi on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa asiassa.


LIITE 44


Ylivieskan käräjäooikeus päätti asetaa PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin.Seurauksena konkurssituomio.


LIITE 45


Konkurssivalvonnassa Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä ilmoittaa vahingonkorvaussaatavakseen 9.413.000 markkaa. Näin Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä tunnustaa purkaneensa kaupat. Missä on loppuselvitys kauppojen purkamisesta?


LIITE 46


Velkojien kokouksessa mukana olivat syyttäjä Sulo Heiskarin lisäksi myös asianajaja Asko Keränen. Ilmoitin tilaisuudessa oman näkemykseni konkurssiasiassa eli siis sen, että koska kaupat oli purettu, niin konkurssi oli laiton. Lisäksi kiinnitin huomiota siihen, että pesänluettelon tarkistamiseen ei oltu jätetty riittävää aikaa ja pyysin jatkoaikaa siihen, koska mielestäni pesänluettelosta oli jätetty mm. 32 miljoonan tilauskanta pois. Syyttäjä Sulo Heiskari käytti puheenvuoron ja kehotti minua tekemään asiassa vain varauksen jotta asian käsittelyä ei hidastettaisia. Tilaisuuden jälkeen asianajaja Asko Keränen pyysi minut kahville ja totesi, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu. Hän pyysi, että laittaisimme hänelle valtakirjat jotta hän voi tehdä Vaasan hovioikeudelle asiassa valituksen. Allekirjoitimme avoimet valtakirjat asianajaja Asko Keräselle asioiden hoitamiseksi. Asianajaja Asko Keränen laittoi asiasta kirjeen Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle.


LIITE 47


Tekemistämme avoimista valtakirjoista todisteena osakkeenomistaja Heino Virran tekemä avoin valtakirja asianajaja Asko Keräselle.


LIITE 48


Asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että jätti valitukset tekemättä


LIITE 49


Todistusaineisto tilauskannan suuruudesta, mikä oli jätetty pois pesänluettelosta. Erillinen nidottu kirja tilaussopimuksista todistusaineistona oikeuskäsittelyssä.


LIITE 50


Konkurssin jälkeen PR-Teollisuus Oy:n konkurssipesä myi tilauskannan konsultti Stig Wecktromin Trio Leadership System Oy Ab:lle. Kirjallinen todiste asiasta.

LIITE 51


Tilauskanta luovutettiin Vieskan Elementti Oy:lle ja Alavieskan kunta maksoi konsultti Stig Wecksrtömille tilauskannasta 88.495,00 markkaa.


LIITE 52


Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki suoritustuomion takaajia vastaan Ylivieskan käräjäoikeudessa. Hakemus oli tehty väärillä tiedoilla, koska saatavaa ei todellisuudessa ollut, koska kaupat oli purettu, mutta takaukset oli saatu voimaan Ylivieskan käräjäoikeuden konkurssipäätöksellä, mikä oli saatu aikaan konkurssipesän ja varatuomari Paavo M. Petäjän väärillä lausumilla ja Ylivieskan käräjäoikeuden tuomarin virheellisellä menettelyllä. Käräjätuomari ei ollut tarkistanut valtakirjoja varatuomari Paavo M. Petäjältä. Takaajia ei siis ole kuultu asiassa, koska heitä on edustanut PR-Teollisuus Oy:n konkurssipesä eli siis asianajajat Sampsa Teittinen ja Jyrki Anttinen ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.


LIITE 53


Lakiasiaintoimisto Jorma Herttuainen teki rikostutkintapyynnön asiossta Oulun KRP:lle, mutta KRP jätti asiat tutkimatta ja laiminlöi virkavelvollisuutensa.Tutkintapyyntö todistusaineistona kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X sivuilla 334-344.


LIITE 54


Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä myi koneet, laitteet ja kaluston luxemburgilaiselle International Timber Comany S.A:lle. Yritys paljastui myöhemmin rahapesuyritykseksi, mutta Suomessa poliisi jätti asian tutkimatta. USA:ssa vaadittiin yhtiön johtohenkilöille Hendrik Rienstralle 210 vuotta vankeutta ja Richard Rienstralle 190 vuotta vankeutta. Kiinteistöistä tehtiin vuokraussopimus, koska niitä ei voitu myydä kiinteistöjen panttausten johdosta.

Kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X sivut 348-351.

LIITE 55


Kun Hendrik Rienstra oli kuollut ja Richard Rienstra istui vankilassa, niin International Timber Company Finland haettiin konkurssiin. Konkurssipäätös tuomio 963 7.9.1998 97/1236


LIITE 56


Konkurssipäätös tuli erikoisella tavalla. Tämä käy ilmi asianajaja Asko Keräsen kirjeestaä asianajaja Antti Kejolle. Kirjeen viimeinen lause paljastaa koko totuuden: ”Muuta selvitystä toimille en keksi kuin, että yhtiöön tulossa ollut rahamäärä sai sotkemaan sopimuksemme.” Tämä pitää paikkansa, sillä konsultti Stig Weckström tuli ITC Finland Oy:n konsultiksi ennen konkurssia ja hän laski tutustuttuaan kirjanpitoon milloin oli edullisin ajankohta hakea yritys konkurssiin. Yritys haettiin konkurssiin muistaakseni torstai-päivänä ja perjantaina yritykseen tuli niin iso määrä vientisaatavia, että konkurssi olisi voitu välttää.


LIITE 57


Laitoin asianajaja Asko Keräsen kirjeen Suomen Asianajajaliittoon. Siellä se aiheutti melkoisen hämmingin ja asianjajaja Keränen ja Kejo lienee sopineet asiat mahdollisesti Rienstran tuella. Siitä osoitetuksena maksukuitit joita voidaan epäillä rahanpesurikoksiksi.


LIITE 58


International Timber Company Finland oy:n velkojain kokouksessa ilmoitin, että koneet ja laitteet eivät olleet yhtiön omaisuutta vaan kuuluivat toiselle firmalle eli ITC S.A:lle. ITC Finland Oy:n konkurssipesä ei esittänyt kauppakirjaa jolla se olisi ostanut ko. koneet.

Velkojain kokouksessa otin jo asian esille, mutta minun ymärtääkseni Richard Rienstra teki väärän valan ja hyväksyi asianajaja Antti Kejon mielestäni lainvastaisen menettelyn. Syyttäjä Sulo Heiskari oli läsnä tilaisuudessa, jossa toin esille asian.

Ehkä asiaan vaikutti se, että uuden perustettavan yrityksen, Ultra Prima Oy:n, omistaja oli Richard Rienstra.


LIITE 59


Korkeinta ostotarjousta konkurssipesät eivät hyväksyneet vaan myivät omaisuuden Richard Rientran Ultra Prima Oy:lle. Korkeimmasta tarjouksesta, Karfer Oy:n tarjouksesta kopio kirjan sivulla 357.


LIITE 60


Syyttäjä Sulo Heiskari lienee pelännyt omien tekojensa esilletulemista ja poliisi Raimo Ollilan virkavelvollisuuksien laiminlyöntien paljastumista, niin he käynnistivät järkyttävän ajojahdin Erkki Ahoa kohtaan. Helpoin tapa oli yrittään Kalajoen valtuuston ylivoimaisen ääniharavan maineen mustaamista kunnianloukkaussyytteillä Kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski oli sopiva apuri asiassa. Kunnanvaltuutettu Erkki Aho pyysi julkisesti selvitystä kunnanjohtaja Torsti Kalliokoskelta Rahjan saariston Natura Life-asiassa. Rahoitushakemuksessahan oli laitettu itsehallinnon omaavat Kallan karit Rahjan saariston NaturaLife-hakemukseen itsehallinnon omaavan Kallan karien itsehallintoelinten päätöstä ja myös vastoin Himangan kunnanvaltuuston päätöstä. Rahoitushakemus oli tehty väärillä tiedoilla ja sen allekirjoittana oli muun muassa kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski. Poliisi jätti asian tutkimatta eikä ottanut todistusaineistoa vastaan. Asioista selvitys kirjassani ja todistusaineisto sivuilla 380-420.


LIITE 61


Erkki Aho tuomittiin kunnanjohtaja Torsti Kalliokosken kunnianloukkauksesta, koska tutkinnanjohtaja Raimo Ollila ei ottanut todistusaineistoa vastaan. Teko ei ole vanhentunut, koska ulosotto on voimassa. Syyttäjänä asiassa oli esteellinen syyttäjä Sulo Heiskari.


LIITE 62


Asianajaja Hannu Maskonen esitti Erkki Aholle, että tämä lopettaisi asioiden penkomisen ja maksaisi hänelle 10 000 markkaa ja hän ei hakisi Erkki Ahoa henkilökohtaiseen konkurssiin. Erkki Aho ilmoitti kielteisen kantansa asiaan.

Asaianajaja Hannu Maskonen haki Merita Pankki Oy:n nimissä Erkki ja Eila Aholle tuomiota velallisen epärehellisyydestä. Kalajoen Meritapankin johtaja ei tiennyt lainkaan, että Merita Pankki Oy on asianomistajana asiassa. Pankinjohtaja Mauri Ylitalo todistaa, että Kalajoen konottorin toimesta ei asiaa ole laitettu vireille.

Tuomio R98/71 toidisteena sekä Kalajoen Meritapankin johtajan Mauri Ylitalon todistus asiassa. Erkki Aho oli Kalajoen kaupunginvaltuuston jäsen ja Kalajoen kaupunginvaltuusto pyysi Erkki Aholta selvityksen ehdottoman vankeustuomion takia. Aho sai 75 päivän ehdottoman vankeustuomion,mikä muutettiin ehdonalaiseksi. Aho teki 1879 sivun selvityksen Kalajoen kaupunginvaltuustolle, mutta valtuuston puheenjohtaja esti Erkki Ahoa esittämästä selvitystä Kalajoen kaupunginvaltuustolle. Selvityksestä kuva, jossa on 1879 sivun aineisto ja kirjat.

Selvitys on edellen Kalajoen kaupunginarkistona ja nimeän sen todistusaineistoksi korkeimalla oikeudelle. On huomattava, että teko ei ole vanhentunut, koska sen oikeusvaiktukset ovat voimassa eli ulosotto on voimassa.


LIITE 63.



Asianajaja Hannu Maskonen toteutti uhkauksensa ja haki Erkki Ahon henkilökohtaiseen konkurssiin. Kysymys oli siis takaussaatavasta, jota ei todellisuudessa ollut olemassa, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja toiseksi takaussumma oli maksettu jo takaisin, koska PR-Teollisuus oli maksanut yli miljoonaa markkaa ja konkurssipesä oli tenyt kolmen takaajan kanssa sopimuksen jolla he maksoivat 450 000 markkaa ja konkurssipesä oli myynyt jo tuoteoikeudet uudelle omistajalle 200 000 markalla. Tämän jälkeen asianajaja Hannu Maskonen putosi parvekkelta ja kuoli.

Konkurssipäätös 280 28.02.2001 00/1003


LIITE 64


Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä oli tehnyt kolmen takaajan kanssa sopimuksen takausvastuun maksamisesta. Kahden takaajan kanssa ei neuvoteltu, vaan heiltä perittiin täyttää takausuummaa korkoineen ulosotossa. Poliisi jätti selvittämättä mistä Markku Koski sai rahat takausten maksuun. Avustiko Kera Oy Maskku Kosken vaimon leipomoa vai maksettiinko takaukset jotenkin muuten. Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arponen oli luvannut pelastaa Markku Kosken kuten esitän kirjassnai ja saman esittään myös Pentti Arhippainen todistajalausunnossaan.


LIITE 65


Asioiden selvittämiseksi tehtiin lukuisia tutkintapyyntöjä, mutta poliisi jätti kaikki tutkintapyynnöt selvittämättä. Poliisiti laiminlöivät virkavelvollisuutensa.


LIITE 66


Erkki Ahon ajojahti jatkui. Aho joutui olemaan maanpaossa Suomessa ja Ruotsissa ankaran ajojahdin takia. Seuraavana oli vuorossa kunnianloukkausoikeudenkäynti työvoimatoimiston johtaja Tapio Laholan kunniasta. Tutkinnanjohtajana oli jälleen poliisi Raimo Ollila joka ei ottanut todistusaineistoa vastaan. Näin syyttäjä Sulo Heiskarilla oli paremmat mahdollisuudet mustata esteellisenä syyttäjänä Kalajoen kaupunginvaltuuston ääniharavan Erkki Ahon mainetta ja samalla peitellä omia ja tutkinnanjohtaja Raimo Ollilan tekoja.

Tuomio 05/529 28.11.2005 R 05/84. Teko ei ole vanhentunut, koska ulosotto on edelleen voimassa.


LIITE 67


Seuraavan vuorossa oli varatuomari Mikko Kovalaisen kunnianloukkausoikeudenkäynti. Tutkinnanjohtajana oli jälleen poliisi Raimo Ollila, joka ei ottanut todistusaineistoa vastaan. Syyttäjänä oli Esa Mustonen, joka antoi asiassa väärän lausuman Rovaniemen hovioikeudelle. Lisäksi hän ei huomioinut todistusaineistoa, jotka lähetin hänelle sähköposititse, koska tutkinnanjohtaja poliisi Raimo Ollila ei ottanut todistusaineistoa vastaan. Oikeudenlöynnissä käräjätuomari Jyrki Määttä ei antanut minun, Erkki Ahon, kuulustella vastapuolen todistaa Kalervo Savolaista, mikä on EU:n ihmisoikeussopimuksen vastainen teko. Todistajalausunnot ja tuomio 10/1034 6.9.201 R 10/506 todistusaineistona


LIITE 68


Seuraavana oli vuorossa Markku Kosken törkeä kunnianloukkausoikeudenkäynti, jossa syyttäjä etukäteen ilmoitti tiedotusvälineitä käyttäen, että Aholle on tulossa vankeustuomio. Jutun kirjoittajana toimi toimittaja Anne Mattila.

Koska Aholle syyttäjä oli esittänyt vankeustuomiota, niin Ahon piti tehdä selvitys Kokkolaan Kriminaalihuoltoyhdistykselle asian johdosta. Sen Aho teki ja todisti syyttömyytensä kaikkiin rikoksiin mistä hänet on tuomittu. Syyttäjä Esa Mustonen vetäytyi asiasta juuri ennen oikeudenkäyntiä

Syyttäjäksi ilmaantui kihlakunnan syyttäjä Kati Alkula, joka kertoi, että hän voi toimia syyttäjänä vaikka ei ole perehtynytkään asiaan. Markku Koski oli tietoinen Kera Oy:n toiminnasta ja pantatuista kiinnityksistä, koska hän kertoi PR-Teollisuus Oy:n hallituksen kokouksessa, että PR-talot oli markkinoilta poistettavien listalla. Viittaan Pentti Arhippaisen todistajalausuntoon liitteessä 4. Markku Koskella oli asianajajana oikeudenkäynnissä Timo Hautamäki, joka varmasti tiesi asioiden todellisen tilan, sillä hän oli hoitanut aikaisemmin minun Erkki Ahon asioita ja nyt vaihtoi puolta. Hovioikeus käsittelyssä asiaan vaihtui syyttäjä kuten blogikirjoituksistani selviää. Koko oikeustoimi ja poliisi blogi http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/


on todistusaineistona asiassani.

TUOMIO 11/857 27.7.2011 R11/357 Teko ei ole vanhentunut, koska ulosootto on voimassa


LIITE 69


Varatuomari Mikko Kovalainen haki Erkki Aho henkilökohtaiseen konkurssiin. Se oli mahdollista, koska Ylivieska-Raahen käräjäoikeus oli tehnyt EU:n Ihmisoikeussopimuksen vastaisen teon kieltämällä Erkki Aho kuulustelemasta vastapuolen todistajaa ja hyväksyessään asiassa tutkinnanjohtajaksi esteellisen poliisin Raimo Ollilan. Oikeustoimi ja poliisi blogissani on laaja selostus varatuomri Mikko Kovalaisen toiminnasta.

Konkurssipäätös 17/2011 4.1.2011 K 10/5019. Teko ei ole vanhentunut, koska ulosotto on voimassa.


Asioita ei ole saatu oikeuskäsittelyyn, koska Ylivieskan oikeusaputoimisto on kieltäynyt antamasta oikeusapua ja estänyt ruotsalaisen asianajajan käytön, jolla oli lupa toimia Suomessa. Lisäksi Ylivieskan oikeusaputoimisto on jättänyt valituksen tekemättä korkeimpaan oikeuteen kuten kirjassani oleva todistusaineisto osoittaa sekä jättänyt haastamataa asianajaja Hannu Maskosen ja asianajaja Antti Latolan oikeuteen. Ylivieskan oikeusaputoimiston rooli on erittäin merkittävä siinä ettei asioita ole saatu oikeuskäsittelyyn. Vieläkään Ylivieskan oikeusaputoimisto ei auta Erkki Ahoa oikeusavun saamisessa. Sen lisäksi asianajajat Suomessa eivät uskalla ottaa asioita hoidettavakseen tai tekevät ne puolinaisesti kuten asianahoitajan hakemuksen korkeimmalle oikeudelle, jossa hän jätti perusasian eli PR-Teolllisuus Oy:n konkurssin hakemuksen ulkopuolelle ja juuri tämä on se asian ydin eli syyttäjän esteellisyys ja tutkinnanjohtajan virkavelvollisuuksien laiminlyönti.

Todistusaineistona lisäksi kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa 952-91-4593-X ja sieltä tässä yhteydessä sivut 159-160. Lisäksi todistusaineisto kirjan todistusaineiton selitykset ja mitä todistusaineistoilla todistetaan


LIITE 70


Koska poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeuslaitos ei ota todistusaineistoa vastaan eikä kuule todistajia, hovioikeus ei anna suullista käsittely ja laillisuusvalvojat eivät näe asioissa mitään rikosta laittomuudesta puhumattakaan niin on syytä epäillä, että asioita johdetaan ylemmältä taholta. On syytä epäillä valtiopetosta, josta todistavat kirjat

Laman ja rahan pelurit ISBN 978-952-99691-1-1

A-P. Pietilä Pankkikriisin peitellyt paperit ISBN 978-951-884-443-6

Seppo Konttinen Salainen pankkituki ISBN 978-951-31-4251-3

sekä presidentti Tarja Halosen tekemä kirjallinen salaamispäätös A/9670/05 Helsinki 24.10.2005 ns. Koiviston konklaavista, minkä jatkoa on salaiseksi julistettu SSP-sopimus sekä Suomen valtion saamat runsaat kielteiset päätökset Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimesta. Valtiopetos ei vanhene koskaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti