lauantai 5. joulukuuta 2020

LA 05.12.2020 Hyvää itsenäisyyspäivää

 

Aarne Saaren muotokuva taidekokoelmissani muistuttamassa tulevia sukupolvia sodan kauhuista.

Taidekokoelmani täydentyy kevään aikana sotahistorian maalauksilla. Nämä maalaukset ja niiden historiikit tulevat muistuttamaan jälkipolvia Suomen maantieteellisestä asemasta sekä siitä, että ystävät tulee hankkia läheltä ja viholliset kaukaa. Taidekokoelmassani on jo 9 opettaja Osmo Tokolan maalausta sodan melskeistä ja maalarin omakohtaisista kokemuksista. Lisäksi on valmistunut kaksi maalausta Saaren veljeksistä jotka muistuttavat jälkipolvia sodan todellisuudesta. Kevään aikana valmistuvat maalaukset kertovat Kalajoen pommituksista sekä sotilas Eino Takkusesta, joka kuoli kolme kertaa ja haudattiin kaksi kertaa. Kun hän palasi sotavankeudesta niin se oli yllätys hänen vaimolleen, joka oli jo ehtinyt mennä toisen miehen kanssa naimisiin. Lisäksi maalaus Mainilan laukauksista ja himankalaisesta Eeti Mattilasta tulee muistuttumaan siitä, että Suomen on syytä olla varovainen itärajan suhteen tulevaisuudessakin. Kaikkiaan maalauksia Kalajoen, Raution ja Himangan sota-ajasta tulee n. 15 taidekokoelmaani, jossa on jo nyt reilusti yli 100 maalausta ja 23 rakennusten pienoismallia kertomassa Kalajoen historiasta tuleville sukupolville . Valokuvat ovat vielä järjestämättä mutta niitä on n. 500-600 kappaletta, jotka kertovat Kalajoen historiasta. Tavoitteen on järjestää historiikit ja valokuvat näyttelykirjaksi tulevien vuosien aikana jos rahavarat sen sallii.


Kalajoen pommitukset

http://kalajoenhistoria.blogspot.com/…/kalajoen-pommitukset…


Eino Takkunen kuoli kolme kertaa

http://kalajoenhistoria.blogspot.com/…/eino-takkunen-kuoli


Eeti Mattila koki läheltä Mainilan laukaukset

http://www.kirjastovirma.fi/kalaj…/lauri_jarvinen/1999-11-26


Selvitys Aarne Saaren teloituksen taustoista

http://kalajoenhistoria.blogspot.com/…/selvitys-aarne…


Kalajoki

Kalajoella voimassa olevat keskeiset suositukset ja rajoitukset 1.12.2020

https://kalajoki.fi/kalajoella-voimassa-olevat-keskeiset-suositukset-ja-rajoitukset-1-12-2020/

Pohjois-Pohjanmaa, Kalajoki mukaan lukien, on tällä hetkellä koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Tästä koosteesta näet Kalajoella voimassa olevat suositukset ja rajoitukset koronavirustilanteeseen liittyen.

Rajoitukset ovat voimassa 2.12.-31.12.2020 ellei muuta mainita.

Liikuntatilat

Kulttuuritilat

Kaupungintalo

Opetuspalvelut

Kotihoito ja päiväkeskustoiminta

Asumispalvelut ja vuodeosasto

Ikääntyneiden asumispalveluyksiköiden vierailut

Lasten ja perheiden palvelut

Etätyö ja etäkokoukset

Yksityistilaisuudet

Yleisötilaisuudet

Maskisuositykset


Kalajoen kaupungin julkiset tilat

Liikuntatilat

Sivistyslautakunta tekee päätökset liikuntatiloista.

  • Jäähalli ja Kalajoen kaupungin omistamat sisäliikuntatilat mukaan lukien koulujen liikuntatilat suljetaan liikunta- ja harrastustoiminnalta 31.12.2020 asti.
    Olympiakomitean ohjeistusta tästä
    linkistä

  • Kaupunki suosittelee kylpylä SaniFanin sulkemista 31.12.2020 asti

  • Yksityisiä toimijoita suositellaan keskeyttämään liikuntatilojen toiminta kaupungin ohjeistuksen mukaisesti

  • Ulkoliikuntatilat/-harrastukset voivat jatkaa koronarajoitukset ja -ohjeistukset huomioiden. Max 10 hengen ryhmät.

  • Kalajoki Akatemia tulee järjestämään virtuaalisesti ohjattuja ulkotapahtumia toteutettavaksi itsenäisesti tai pienryhmissä.

Kulttuuritilat

Sivistyslautakunta tekee asiasta päätöksen.

  • Virta-Sali, Kahvila Kirja, Ventelän talo, museot ja näyttelytilat suljetaan 31.12.2020 asti.

  • Kansalaisopiston syyslukukausi päättyy 2.12.2020.

  • Musiikkiopiston yksilöopetus jatkuu koronarajoitukset huomioiden.

  • Avoin nuorisotilatoiminta on suljettu 31.12.2020 saakka. Ryhmätoiminta jatkuu alle 10 hlön ryhmissä, kaikkien osallistujien tulee käyt­tää maskia

  • Kirjaston tapahtumatoiminta keskeytetään 31.12.2020 asti. Lasten aarrejahti toteutetaan sovitusti ennen kirjaston avaamista alle 10 hlön ryhmille.

    • Kirjastossa on mahdollisuus pika-asiointiin. Haetaan lainattavat kirjat, poistutaan tiloista.

    • Kasvomaskin käyttöä edellytetään kaikilta kirjaston tiloissa asioivilta

    • Riskiryhmäläisille tarjotaan mahdollisuus kirjakassien noutopalveluun, puh: 044 4691 289

    • Aukioloaikoja rajoitetaan seuraavasti 31.12.2020 saakka

      • Pääkirjasto: Ma ja to 10-20, ti, ke ja pe 10-16, la suljettu

      • Himanka: ma, ti, ke, to 12-19, pe 11-16, la suljettu

    • Kirjastoauton toiminta keskeytetään 31.12.2020 saakka.

Kaupungintalo

Kaupungintalo on suljettuna 2.12.2020-3.1.2021 välisen ajan. Kaupungintalon asiointiohje tästä linkistä.


Opetuspalvelut

Kalajoen lukio

  • Kalajoen lukio siirtyy etäopetukseen ajalle 1.12.-18.12.2020, jonka jälkeen alkaa joululoma.

    • Lukiolaisille jaetaan teollinen valmisruoka-annos tilausten mukaan (viikon ruoka-annokset kerralla). Alustavan suunnitelman mukaan annokset jaetaan Merenojan liikuntahallin eteisestä/katoksesta. Ruuan tilauksesta annetaan erillinen ohje Wilman kautta.

  • Ylioppilasjuhlat 4.12.2020 perutaan ja siirretään pidettäväksi myöhemmin.

Perusopetus (luokat 1-9)

  • Perusopetusta väljennetään ajalle 2.12.-18.12.2020, jonka jälkeen alkaa joululoma

    • Tynkä ja Rautio väljentää liikuntatiloihin

    • Raumankarin yhtenäiskoulu väljentää kuten keväällä entiselle kunnantalolle ja Sautinsalille.

    • Merenojan yhtenäiskoulu

      • 2. luokat Marttilantien (ent. Pohjankylän koulu) parakkeihin, siirtyminen tapahtuu kävellen Merenojan koululta.

      • 3. luokat Vuorenkallion koululle, jatkokuljetukset järjestetään Merenojalta Vuorenkalliolle ja takaisin

      • Muiden luokkien osalta hyödynnetään lukiolta vapautuvia tiloja

    • Oppilaat ovat koko päivän samassa tilassa, opettajat kiertävät tiloissa

    • Ruokailu porrastetaan ja siirrytään käyttämään luokkakohtaisiin pöytiin.

    • Sisäliikuntatilat suljetaan ryhmäliikunnalta.

    • THL suosittaa, että yläkoulussa (luokat 7-9) kaikki käyttävät maskia koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Kaupunki tarjoaa jokaiselle yläkoululaiselle 4 maskia/päivä.

  • Opetuspalveluiden henkilökunnalle suositellaan kasvomaskin tai visiirin käyttöä. Työnantaja tarjoaa suojaimet.

Ap/ip-toiminta

  • Aamu- ja iltapäivätoiminta jatkuu normaalisti

Jedu Kalajoki ja Kalajoen Kristillinen Opisto

  • Jedu Kalajoki siirtyy etäopetukseen 1.12.2020

  • Kalajoen Kristillisen Opiston ammatillinen ja vapaa sivistystyö siirtyy etäopetukseen 1.12.2020. Aikuisten perusopetus jatkuu lähiopetuksena.


Varhaiskasvatuspalvelut

  • Varhaiskasvatuspalvelut jatkavat olemassa olevissa tiloissa

  • Vanhemmilla tulee olla maski lasta tuodessa/noudettaessa

  • Marttilantiellä varhaiskasvatus ruokailee soluissa ja opetuspalvelut (2-luokkalaiset) ruokailevat ruokasalissa ryhmittäin.

  • Henkilökunnalle suositellaan suojainten käyttöä kuten opetuspalveluissa.

  • Yksityisiä varhaiskasvatuksen palveluntuottajia suositellaan noudattamaan em. ohjeita.


Kotihoito ja päiväkeskustoiminta

  • Palveluohjauksessa puhelinneuvonta ma-to klo 9-10, puh. 044 4691 595

  • Päiväkeskustoiminta jatkuu alle 10 hlön ryhmissä koronaohjeistus huomioiden

Asumispalvelut ja vuodeosasto

  • Vierailuja asumispalveluyksiköihin ja vuodeosastolle tulee välttää.

  • Vierailuista on aina sovittava etukäteen henkilöstön kanssa ja huomioitava koronaohjeistus.

Ikääntyneiden asumispalveluyksiköiden vierailut

(Seniorikeskus Mäntyrinne, Palvelukeskus Maininki ja satelliittiyksikkö Kaarnakoti, Palvelukeskus Salmenranta ja Iltarusko)

  • Noudatamme Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja tartuntatautilääkärimme ohjeita vierailuihin liittyen.

  • Tärkeintä on asukkaidemme turvallisuus

  • Ensisijaisesti suositellaan, että omainen tulee ulkoiluttamaan asukasta. Ulkoilun ajankohdan voi sopia suoraan hoitajien kanssa.

  • Ilmojen viilentyessä yksiköihin on järjestelty erillinen tapaamishuone/-tila, jossa 1-2 omaista voi turvallisesti tavata asukasta.

  • Tapaamiset sovitaan etukäteen mieluiten 2 vrk ennen ottamalla yhteyttä osastonhoitajaan/vastaavaan hoitajaan ma-pe klo 8-12. Soiton yhteydessä varmistetaan turvallinen vierailu.

  • Suositeltu tapaamisaika on klo 13-18 välillä ja vierailun kesto on enintään puoli tuntia, jotta ehdimme tapaamisten välillä tehdä tilan välisiivouksen.

  • Vierailija muistathan:

    • että et voi tulla vierailulle mikäli olet matkustanut missä tahansa ulkomailla viimeisen kahden viikon aikana tai

    • sinut on määrätty koronavirustartunnan vuoksi eristyksiin tai altistumisen vuoksi karanteeniin tai

    • olet ollut viime aikoina lähikontaktissa sairastuneiden henkilöiden kanssa tai

    • jos sinulla on vähäisimpiäkään tartuntataudin oireita (yskä, nuhaa, kurkku- tai lihaskipua, kuumetta, haju- tai makuaistin muutoksia, ripulia tai muita vatsaoireita). Sinun tulee olla oireeton viimeisten kahden viikon ajan.

    • Vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien luokse suositellaan välttämään 10 päivän ajan sen jälkeen, kun on osallistunut tilaisuuteen, jossa on kasvanut riski korona-altistukselle. Tällaisia tilaisuuksia ovat esimerkiksi yleisötapahtumat, harrastustoiminta, ravitsemusliikkeet.

  • Ulko-ovella annetaan vierailijalle suu-nenäsuoja, suojahanskat, käsihuuhde ja toimintaohjeet henkilöstön toimesta

  • Saattohoitotilanteessa vierailuista sovitaan osastonhoitajan kanssa yksilöllisesti

  • Mikäli epidemiatilanne muuttuu, vierailuohjeistoa muutetaan tarvittaessa lyhyelläkin varoajalla

Pidetään yhdessä huolta asukkaidemme turvallisuudesta ja hyvinvoinnista!

Tapaamistilan varaukset:

  • Seniorikeskus Mäntyrinne 044 4691 280 Päivi Sarpola

  • Palvelukeskus Maininki ja satelliittiyksikkö Kaarna 044 4691 827 Anne Kurikkala

  • Palvelukeskus Salmenranta 044 4691 733 Anu Järvimäki

  • Iltarusko 044 4691 235 Tuula Hiekka


Lasten ja perheiden palvelut

  • Palvelut jatkuvat normaalisti ajanvarauksella. Tapaamisissa on käytettävä maskia.

  • Vähävaraisille jaetaan maskeja sosiaalitoimistosta ja Himangan palvelutoimistosta

  • Vapaaseurakunta hoitaa hävikkiruokajakelua

  • Korona- tai altistuskaranteenissa olevia avustetaan välttämättömissä asioissa, mikäli oma verkosto ei pysty vastaamaan tarpeeseen. puh. 044 4691 716


Toiminnot ja palvelut, joihin ei kohdistu rajoituksia, jatkuvat ennallaan.

(Pohjois-Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmän suositukset ja rajoitukset ovat voimassa 18.12.2020 saakka)


Etätyö ja etäkokoukset

  • Kaikki työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti

  • Siirrytään mahdollisimman kattavasti etäkokouskäytäntöihin sekä työpaikoilla että vapaa-ajan kokouksissa


Yksityistilaisuudet

Yksityistilaisuuksia ei järjestetä. Poikkeuksena suositukseen on pienimuotoiset muistotilaisuudet, joita voidaan järjestää.


Yleisötilaisuudet

Sisä- ja ulkotiloissa tapahtuvien yleisötilaisuuksien osallistujamäärä rajataan 10 henkilöön aluehallintoviraston päätöksellä. Tämä koskee myös jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia.


Maskisuositukset

Kasvomaskin käyttösuositus koskien kaikkia yli 15-vuotiaita

  • Aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä

  • Julkisissa tilaisuuksissa ja tiloissa, kuten kaupoissa ja pankeissa

  • Työpaikoilla kaikilla läsnätyössä olevilla kaikissa kohtaamisissa ja työpaikalla liikuttaessa.

  • Kaupungin palveluissa, kuten kirjastoissa, sosiaali- ja terveyspalveluissa

  • Toisen asteen oppilaitoksissa, mukaan lukien lukiot ja korkeakoulut

  • Vanhemmilla varhaiskasvatuksen tiloissa esimerkiksi lapsia vietäessä ja haettaessa

  • Varhaiskasvatuksen ja opetuspalveluiden henkilöstöllä sisätiloissa mahdollisuuksien mukaan. Erityisesti työssään eri paikoissa kiertävillä henkilöillä.

  • Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöllä potilas- ja asiakastyössä. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita.

  • Koronavirustestiin hakeuduttaessa ja ennen tuloksen saamista, mikäli on välttämätön syy liikkua ulkona

  • Riskialueelta Suomeen saavuttaessa ja siirryttäessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos karanteenin aikana on välttämätön syy liikkua ulkona.

  • Yläkoululaisilla koulupäivän aikana

  • Muissa tilanteissa, joissa lähikontaktin välttäminen ei ole mahdollista.


Voimassa olevat rajoitukset ravintoloille ja anniskelupaikoille tästä linkistä .

Alueuutiset

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla: Soite saa korona-avusta enemmän kuin uskalsi odottaa, konservatorion loppuvuoden esitykset striimataan

https://yle.fi/uutiset/3-11254801


Pohjois-Pohjanmaan suurimmissa kunnissa yläkoululaiset siirtyvät kasvomaskien käyttöön – Ouluun tilattu 250 000 maskia

https://yle.fi/uutiset/3-11678585

Kotimaa

THL: Suomessa todettu 460 uutta koronavirustartuntaa, joista pääkaupunkiseudulla 197 – Presidentti Niinistö Ylellä: Otan koronarokotteen heti, kun tulen vuoroon

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007639995.html

Ensimmäiset koronarokotteet saataneen Suomeen ennen vuodenvaihdetta – Paluuta normaaliin ei silti ole vielä näköpiirissä, sanoo THL:n Taneli Puumalainen

https://yle.fi/uutiset/3-11683050

Ylen kannatusmittaus: Perussuomalaiset nousi SDP:n ohi suosituimmaksi puolueeksi – kokoomus vajoaa edelleen

https://yle.fi/uutiset/3-11677649

Ulkomaat

Alpeille luvassa jopa metreittäin lunta – korkeimman luokan säävaroitukset Italiaan ja Itävaltaan

https://yle.fi/uutiset/3-11683198

Romanian parlamenttivaaleissa tehdään linjavalinta: lähteekö maa Unkarin ja Puolan tielle vai jatkuuko EU-myönteinen asenne?

https://yle.fi/uutiset/3-11683027

Talous

Yhdysvallat ei halua, että Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamista jatketaan

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007663922.html

Jättiselvitys Business Finlandin koronatuista: he saivat 100 000 euroa, yli tuhat peruutti hakemuksensa

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007660584.html

Helsingin telakan suurtilaus on pienen piirin junailema kauppa – ”brittiläinen” varustamo on telakan venäläisten omistajien pikavauhtia pystyttämä luomus

https://yle.fi/uutiset/3-11682165

Turveyrittäjän puolen miljoonan investoinnit jäävät pihalle ruostumaan — alalle tulossa lähes miljardin euron tappiot

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.1257107?fbclid=IwAR39Ce9l37oyZE6V1KMNg9fM_QdwIrE3hMGmDC-iauARtSA4_hGsaotzSEw

Urheilu

HS: Nooralotta Nezirin perhe voitti lotossa ja suuntasi laivalle – matkalla sattui hirvikolari, joka mullisti koko elämän

https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000007663783.html

Eläkkeen suojaosalla elävä hiihtomies Konsta Friman, 73, pani kaiken peliin – nimetön ilmianto verottajalle kaatoi huikean hankkeen

https://www.is.fi/urheilulehti/parhaat/art-2000007663473.html

Petra Ollin ura pysähtyi kuin seinään, ja alkoi surutyö – tukena on rakas olkapää: ”Onneksi Indrekillä on pitkä pinna”

https://www.is.fi/urheilu/art-2000007663464.html

Mailmalla tapahtuu

Ihmepelastuminen Prahassa: poika putosi 19. kerroksesta ja selvisi hengissä

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/26deb230-c55a-49b6-b3ba-e860cb608d97  

Metsähallitus pyysi, kansa vastasi: Kävynkerääjät tienanneet kävyillä jo 600 000 euroa

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e4219b23-2812-4c2d-9850-f855c3f83e5a?utm_medium=Social&utm_source=Facebook&fbclid=IwAR270WEHkTjK2IEer22PXzjoWKVuOmw8Nnhl-hWuuvtaxQ8DlIjorspLhQs#Echobox=1607182918

Mielipiteet

Näkökulma:Ovatko ladattavat hybridit pelkkää viherpesua?

https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/b4273d4c-1a60-4264-b915-626014b89163?fbclid=IwAR2F4RllNGMzq-29Zs1VYp7Fw1k9xbOrCFiPa6QSZ6DneMPq3jjO6RjNwQA

Tapio Sadeojan kolumni: Omahyväisyyden aika on ohi

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007655211.html?fbclid=IwAR3KseRQkBFDfd_0cmogImk0DAZ6O-kYhRvlTUvGPdJmJwp85ki17MwYSTU

Yle Areena

Avara luonto: Matsalun hirvet

https://areena.yle.fi/1-50356062

Matsalun kansallispuisto Virossa on yksi Euroopan tärkeimmistä muuttolintujen pysähdyspaikoista. Mutta Matsalussa asuu myös poikkeuksellisen paljon hirviä, joille kosteikot ja niityt tarjoavat ihanteelliset olosuhteet. T: Marco Polo Films/WDR, Saksa

Ulkolinja: Yhdysvaltojen maskikriisi

https://areena.yle.fi/1-50649972

Keväällä 2020 koronapandemia sai monet länsimaat polvilleen ennen näkemättömällä tavalla, koska maskien ja muiden välineiden tuotanto on keskitetty Kiinaan. Yhdysvallat ja monet muut maat jäivät ilman kunnollisia suojavälineitä - niitä ei riittänyt edes hoitajille. Moni menehtyi saatuaan tartunnan huonojen tai puutteellisten suojavarusteiden takia. Raportti paljastaa keskittämisen vaarat.

Youtube

Mielestäni tämä satu on nykypäivän totuutta

H.C. Andersen, Klassikkosatua: Keisarin Uudet Vaatteet (suomi)

https://www.youtube.com/watch?v=dWqiAjMKQdk&fbclid=IwAR3OdX1lSCzOkJnyTSahAPBSY69RI4XS1DSyLMjUyajCMTJNum26nbGUCYs

Perussuomalaiset vs. Hallitus: Tulista Keskustelua EU:n Elpymispaketista

https://www.youtube.com/watch?v=PQ8AROorQeE

Halla-aho ja Peltokangas jakaa TYRMÄYSISKUJA Kurviselle. Keskustan kuolonkorinaa?

https://www.youtube.com/watch?v=ln_45SDYkP0

Tuomas Malinen | Tie: Vastoinkäymiset ja niiden voittaminen

https://www.youtube.com/watch?v=LwmlS97CGeU

Musiikki

Jean Sibelius - Finlandia

https://www.youtube.com/watch?v=F5zg_af9b8c

Lippulaulu

https://www.youtube.com/watch?v=jFU7YVFrZbw

Veteraanin Iltahuuto

https://www.youtube.com/watch?v=arKxCiTZoyQ

Jääkärimarssi

https://www.youtube.com/watch?v=TdEeIBCfANs

Muistoja Pohjolasta

https://www.youtube.com/watch?v=Ce3QMTGHrIw&t=7

Sillanpään marssilaulu

https://www.youtube.com/watch?v=H0dpsB5lmk8

Terveys

D-vitamiinien kysyntä räjähti korona-aikana – näistä vitamiineista on hyötyä viruksia vastaan

https://www.is.fi/terveys/art-2000007662632.html

Näin virus voi vaikuttaa kehoosi

https://yle.fi/uutiset/3-11291500

Kuntoilu

Oikeustaistelu Suomen 1990-luvun laman uhrien puolesta on vienyt kaikki voimani. Olen todella huonossa fyysisessä kunnossa. Kävin tänään kävelemässä 2 kilometriä ja jumppasin kotona n. 30 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti