lauantai 11. heinäkuuta 2020

LA 11.07.2020 Ilkivalta ja pyörävarkaudet sekä rattijuoppoudet kuriin Kalajoella



Kalajoki

Olen huolestunut nuorison käyttäytymisestä. Mielestäni Kalajoella polkupyörävarkaudet ovat lisääntyneet. Naapurini polkupyörä varastettiin samasta pyörätelineestä missä oma polkupyräni on. Ilkivallantekoja on tullut ilmi entistä runsaammin esimerkiksi urheilukentän alueella. Vakavampia ovat tietenkin nuorten rattijouppoudet. Ottakaapa vanhemmat – isät ja äidit – lapsenne puhutteluun. Vastuu on teidän samoin kuin koulun ja opettajien. Valitettavasti näin kesällä opettajien mahdollisuus vaikuttaa asioihin heikompi. Kitketään yhdessä Kalajoelta pois ilkivalta, pyörävarkaudet ja rattijuoppoudet. Poliisi luonnollisesti voi lisätä liikennevalvontaa Pitkäsenkylällä ja Hiekkasärkillä.

Kalajoella henkilöauton ulosajo – Kuljettajaa epäillään ainakin törkeästä rattijuopumuksesta
Auton kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

LoVe – K-Pallo 1-3

Alueuutiset

Nivalassa neljä uutta koronatapausta – Liittyvät aiempaan tartuntaketjuun
Nivalassa todettiin torstaina neljä uutta positiivista COVID-19-testitulosta. Tapaukset liittyvät aikaisempaan tartuntaketjuun. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion tiedotteen mukaan lisää altistuneita ei ole.
Tiistaina Nivalassa todettiin kaksi koronavirustartuntaa. Kaikki altistuneet on kartoitettu ja asetettu kotikaranteeniin.

Kaustisella kadonneen miehen surma-ajasta vahva näkemys – poliisi julkaisi kuvan paikasta, joka voi liittyä uhrin kätkemiseen

Kotimaan uutiset

Jyväskylässä kertaalleen hallintaan saatu senioritalon palo syttyi yöllä uudestaan ja levisi toiseen rakennukseen – Pelastus­päällikkö: ”Ei näin nopeasti ole yleensä palo levinnyt”

Ay-liike vastustaa jyrkästi kokoomuksen ehdotusta ansiosidonnaisesta kaikille – Näin SAK:n Jarkko Eloranta perustelee, miksi järjestelmää ei pitäisi muuttaa
Erkin kommentti: Asia on oikeudenmukaisuuskysymys ja se on ratkaistava mahdollisimman pian. Sen hintalappu on n.250 miljoonaa euroa. Myös ammattiyhdistysliikkeen asuntobisneksen verovapaus on oikeudenmukaisuuskysymys ja sekin on ratkaista mahdollisimman pian. Samalla yrittäjien oikeusturva on laitettava kuntoon.

Suomessa 12 uutta koronatartuntaa – katso tilanne eri kunnissa
Suomessa on todettu 12 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Varmistettuja tartuntoja on Suomessa nyt yhteensä 7 291.
Eilen uusia tartuntoja todettiin kuusi.

Ulkomaan uutiset

Greenpeace: Venäjän maastopalot riehuneet tänä vuonna jo Portugalia suuremmalla alueella – Suurin osa Siperian paloista alueilla, joihin ei päästä sammuttamaan
ENNÄTYSHELTEISTÄ kärsineen Siperian maastopalot jatkuvat edelleen. Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan Venäjän maastopalot ovat tänä vuonna vaikuttaneet jo lähes 9,3 miljoonaan hehtaariin maata. Paloalueiden yhteenlaskettu koko on siis suurempi kuin Portugalin pinta-ala.
Hyviä uutisiakin on: Venäjän sääpalvelujen mukaan palot ovat vähentyneet huomattavasti, noin neljäsosaan viikon takaisesta. Silti tulessa olevat alueet ovat yhä suuria.
Viranomaiset yrittävät parhaillaan tukahduttaa yli sataa palopesäkettä, jotka kattavat yhteensä 43 000 hehtaaria. Sammutustöissä käytetään tekosadetta liekkejä vastaan sekä räjähteitä, joilla yritetään rajata paloaluetta.

Talousuutiset

EU:n 750 miljardin euron elpymisvälineeseen ei muutoksia – edessä vaikeat neuvottelut
Suomen toiveet elpymisvälineen pienentämisestä ja lainapainotteisuuden lisäämisestä eivät tässä vaiheessa toteutuneet, mutta kokonaisuus voi muuttua jäsenmaiden välisissä neuvotteluissa.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel pitää kompromissiehdotuksessaan ennallaan EU:n elpymisvälineen koon sekä sen sisältämien lainojen ja avustusten suhteen.

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – ”Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta”

Lulu Ranne perussuomalaiset : finanssipoliittinen pelivara

Urhelu-uutiset

Äkillisesti harjoitusleirillä sairastunut maailmanmestari menehtyi 27-vuotiaana – ”Mitä kauheita uutisia olemmekaan juuri saaneet”

Maailmalla tapahtuu

IL selvitti: Näin ministerit ja heidän avustajansa käyttivät valtion luottokorttia – Anna-Maja Henriksson kestitsi Ruotsin ministeriä Savoyssa

Mielipiteet

Muuan rikos.
Juoskaa suolle!
Herostraattiseen kuuluisuuteen noussut valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on nyt pyytänyt eduskunnalta suostumusta saada asettaa kansanedustaja Juha Mäenpään syytteeseen eduskunnassa käytetyn puheenvuoron johdosta.
On pakko todeta, että kyseessä on kansainvälisestikin sen verran ainutlaatuinen asia, ettei sitä voi kevyesti sivuuttaa. Se on yksinkertaisesti sensaatio.
Sananvapaus on avoimessa yhteiskunnassa luultavasti kaikkein keskeisin vapaus ja siihen kajoaminen on sen mukaisesti äärimmäisen vakava asia myös aivan tavallisten kansalaisten arkielämän tasolla.
Kansanedustajien sananvapaus on kuitenkin vielä jotakin muuta. Heillä on toimessaan syytesuoja ja, kuten tunnettua, he ovat siitä vastuullisia vain äänestäjilleen. Heidän on saatava toimia oman järkensä ja omantuntonsa mukaan kenenkään heitä uhkaamatta tai painostamatta.
Tämän periaatteen pyhyyttä voi verrata tasavallan presidentin immuniteettiin. Hänet voidaan asettaa syytteeseen virkatoimiensa johdosta vain valtio- tai maanpetoksesta. Näin asianlaita ainakin ennen oli ja luulen, että on yhä.
On toki löytynyt pölkkypäitä, jotka ovat joskus julkisuudessakin esittäneet, että kansanedustajan -lainsäätäjän- olisi aivan erityisesti sijoitettava puheensa poliittisen korrektiuden rajoihin, mitä ne nyt sitten milloinkin ovat.
Tällaiset mielenilmaukset on voinut sivuuttaa pelkällä säälillä, mutta kun valtakunnan korkein syyttäjäviranomainen ilmeisen tosissaan yrittää asettaa kansanedustajan syytteeseen puheistaan, on asia jo vakava.
Tämä kyseinen Mäenpää käytti puheenvuoron, jossa hän ensin selosti erinäisten turvapaikanhakijoiden motiiveja maahan tuloon, viittaamalla joidenkin omiin lausuntoihin.
Sen jälkeen hän siteerasi hallitusohjelmaa, jossa mainittiin hallituksen tehtäviin kuuluvan vieraslajien torjunta sekä lainsäädännöllä että rahoitusta lisäämällä.
Se oli puhujan kommentin mukaan hyvä pykälä, mutta valitettavasti väärässä kohdassa.
Ihminen, joka ei ole tottunut vaativaan, abstraktiin ajatteluun, jollaista tarvitaan esimerkiksi huumorin monien lajien -erityisesti juuri henkevyyksien- ymmärtämisessä, saattaa ilmeisesti tästä yksinkertaisesti vain päätellä, että siinä ihmisten väitetään olevan kasvien tai eläimien kaltaisia. Niiden maahantuloahan pyritään yhäkin torjumaan lainsäädännöllä ja rahoitusinstrumenteilla.
Mutta todellinen totinen torvensoittaja voi vielä ihan omilla aivoillaan vetää tästä senkin johtopäätöksen, että jos ihmisiä rinnastetaan kasveihin ja eläimiin, on sitten kai niitäkin torjuttava muun muassa torjunta-aineilla eli hävitettävä.
Mutta se nyt kyllä on kokonaan vastaanottajan päässä syntynyt ajatus. Sitähän ei Mäenpään tekstissä ole edes implikoitu. Siellähän puhutaan lainsäädännöstä ja rahoituksesta.
Analogiana tulee mieleen muuan tarina sota-ajan Moskovasta. Siellä marsalkka Žukov tuli Stalinin työhuoneesta ulos kiukusta puhisten ja manaili: se helvetin viiksiniekka pitäisi tappaa!
Berija, joka istui eteisessä, kuuli tämän ja kysyi: ketäs te oikein tuolla tarkoititte? -Minä tarkoitin Hitleriä, vastasi Žukov. Ketäs TE oikein tarkoititte?
Henkevyys ei ole yleisen syyttäjän alainen rikos eikä varsinkaan eduskunnassa esitettynä. Sillä nimikkeellähän syytettä ei kai halutakaan nostaa. Rikoksen Mäenpää kuitenkin kuuluu tehneen, mutta millaisen?
Rikokseen tarvitaan yleensä rikollinen mieli, mutta saattaahan siihen syyllistyä myös esimerkiksi pikaistuksissa. Joka tapauksessa rikoksen tunnusmerkkeihin kuuluu syntynyt vaurio, esimerkiksi hengen meno tai omaisuuden tuhoutuminen. Niin sanottuja uhrittomia rikoksia on nykyään alettu pitää rikoslakiin kuulumattomina asioina.
Rikoksen tunnusmerkkeihin kuuluu lisäksi myös tarkoitus saada aikaan tuo syntynyt vahinko tai tuho. Syyllisen syyllisyys voi olla luokkaa culpa, jolloin esimerkiksi laiminlyönti riittää tai sitten dolus, joka on vakaamman harkinnan seurausta.
Minkälaisen vahingon Mäenpään puheenvuoro sitten aiheutti ja kenelle ja mihin hän oikein pyrki? Syntyikö maassamme sen johdosta aseellista tai aseetonta liikehdintää Mäenpää esille ottamien lainsäädännöllisten tai rahoituksellisten toimien aikaansaamiseksi? Jos syntyi, oliko tämä tarkoituksena ja mitä seurauksia asialla oli?
Vai oliko tarkoitus nostattaa ulkoparlamentaarista, järjestäytymätöntä massaliikettä, joka lakeja uhmaten olisi toiminut jonkinlaisena varisparvena hyväksi näkemiensä asioiden puolesta hyväksi näkemillään keinoilla?
Vai yrittikö Mäenpää kiihottaa kuulijakuntaansa eli eduskuntaa suorastaan hävittämään maastamme jonkin kansanryhmän? Oliko tarkoituksena ehkä saada aikaan kansanmurha? Ehkäpä tarkoituksena oli käyttää myrkkyjä, kuten vieraslajien kohdalla joskus tehdään tai ainakin ennen tehtiin? Mielikuvitus ei tässä kai tunne rajoja, mutta sen todistusvoimalla ne kyllä sen sijaan on.
Syntyikö siis tämän puheenvuoron takia tässä maailmassa yhtään mitään ja minkäänlaista seurausta, edes pienenen pientä kiihotusta jonkin poliittisen eläimen takaraivossa ja halua toimia joidenkin rajoittavien säädösten aikaan saamiseksi? Oliko joku ehkä suorastaan loukkaantunut? Miksi?
Vastaus on aivan selvä ja yksiselitteinen: mitään vahinkoa kenellekään ei syntynyt, kukaan ei kiihottunut yhtään mistään eikä sellainen ollut edes tarkoituksena.
Kun kaikkein tärkeimpään demokraattiseen perusoikeuteen, vieläpä kansanvallan pyhällä paikalla eli eduskunnassa, halutaan kajota moisen asian takia eli siis aivan asiattomasti, ei asiaa voi enää kuitata huumorilla.
Itseäni vaivaa kysymys siitä, onko kyseinen syyttäjä mieleltään täysin tasapainoinen ja onko hänellä tehtävänsä edellyttävää suhteellisuudentajua.
En sano tätä herjatakseni tai solvatakseni. Asia on nyt niin vakava ja historiallisestikin ainutlaatuinen, että se on syytä selvittää juuriaan myöten.

Timo Vihavainen

Kommentti: Viis säännöistä – tämä vuosikymmeniä kestävä ”tilapäinen” EU-vedätys muuttaa velat ”tuloiksi”
Edes eurokriisin tukitoimet eivät kiertäneet EU:n sääntöjä yhtä räikeästi kuin nyt vireillä olevan elvytysrahaston on piakkoin tarkoitus tehdä, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.
Euroopan unioni EU ja euromaat panivat eurokriisin vuosina toimeen mittavia kriisitoimia, jotka kiersivät EU:n siihen asti pyhänä pidettyä no bailout -tukikieltoa.
Tuon määräyksen mukaan EU-maat eivät saa – tai eivät olisi saaneet – ottaa vastatakseen toistensa vastuulle kuuluvia velkoja tai muitakaan taloudellisia vastuita.
Kriisitoimet kuitenkin viittasivat kiellolle kintaalla – ja siirsivät suuren määrän kriisimaiden velkoja ja muunlaisia talousvastuita Suomenkin osaltaan takaamaan yhteiseen piikkiin.

Youtube

Onko EU-elvytysrahasto laillinen? Heikki Koskenkylä arvioi

SÄHKÖVERKOT MYYTIIN

Lehmän poikiminen

Dj Orion vs Rony Rex

Musiikki

Band ODESSA - Доля

Band ODESSA - Веселые частушки

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti