perjantai 23. huhtikuuta 2021

PE 23.04.2021 Suomen pimeän historian näyttely

 

                                                             Presidentti Mauno Koivisto


Taidenäyttelyni muodostuu kahdesta osasta eli paikallishistoriasta ja Suomen pimeästä historiasta. Paikallishistorian osassa taideteokset, mutokuvat ja maalaukset, piirrokset ja rakennusten pienoismallit käsitellään osana Kalajoen historiaa sekä Erkki Ahon historiaa ja Suomen pimeässä historiassa käsitellään valtiopetosta ja sekä sen tekijöitä muotokuvin sekä niiden vaikutusta Suomen historiaan. Ensimmäinen muotokuva tulee olemaan siinä osioissa presidentti Mauno Koiviston muotokuva. Muotokuva valmistunee elo-syyskuun 2021 aikana. Valtiopetosta käsittelen laajasti sen aikaisessa ympäristössa ja ajankohdassa eli hienosti sanottunna kontekstissa tapahtuneena asiana laajan Suomen historiaa käsittelevän aineiston kera.

Pankit päätettiin pelastaa tasavallan presidentti Mauno Koiviston junailemalla tavalla ja pankeille annettiin oikeuskäsittelyssä suosittuimmuusasema. Käytännössä se merkitsi sitä, että pankit voittivat tylemmissä oikeusasteissa. Tämä edellyttä sitä, että rikollisille on annettu syytesuoja. On tutkittu 5000 oikeustapausta ja vain yhdessä pankki on hävinnyt. Seurauksena on kymmenien tuhansien yritysten konkurssi ja omaisuuuden uudelleenjako. Valtiopetoksen ja siitä johtuvan laman ja pankkikriisin johdosta markkinoilta poistettiin Velallisten Tukiryhmn mukaan n.60 000 yritystä, yli 500 000 ihmistä joutui työttömäksi ja yli 280 000 ylivelkaantui. Tämän johdosta 11 500 – 16 000 yrittäjää teki itsemurhan.

Presidentti Mauno Koivisto

https://www.presidentti.fi/presidentti-mauno-koivisto/


Mauno Koivisto – hellahuoneesta presidentinlinnaan

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/02/mauno-koivisto-hellahuoneesta.html


Mauno Koivisto – koko kansan presidentti

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/02/mauno-koivisto-koko-kansan-presidentti.html


Valtiopetos on tosiasia

Suomen taloudellinen lama 1990-luvun alussa

http://valtuustoaloite.blogspot.com/


Vakaan markan politiikka ja Koiviston konklaavi

http://kalajokinen.blogspot.com/2017/06/vakaan-markan-politiikka-ja-koiviston.html


Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset

http://kalajokinen.blogspot.com/2017/06/koiviston-konklaavi-ssp-sopimus-ja-muut.html

Ns.Koiviston konklaavi

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8


Jorma Jaakkolan kotisivut

http://jormajaakkola.fi/


Törkeä petos ja muita rikoksia Aktiv Hansa-kaupassa?

http://kalajokinen.blogspot.com/2017/06/torkea-petos-ja-muita-rikoksia-aktiv.html


Taustat valtiopetokselle ja analyysi Suomen piemästä historiasta


Mauno Koivisto Suomen Pankin pääjohtajaksi

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/03/mauno-koivisto-suomen-pankin.html


Vuosi 1968 – Kekkosen uudelleen valinta

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/04/vuosi-1968-kekkosen-uudelleen-valinta.html


Kotiryssistä CIA:n agentteihin

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/04/kotiryssista-cian-agentteihin.html


Koivisto ei jää Kekkosen pihteihin

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/04/koivisto-ei-jaa-kekkosen-pihteihin.html


Sorsan kotiryssät

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/07/sorsan-kotiryssat.html


Derkut ja mä

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/07/derkut-ja-ma.html

Tehtaankatu 1

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/08/tehtaankatu-1.html


SDP:n ote vallasta vahvistuu Kekkosen yksinvallan katveessa 1975

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/09/sdpn-ote-vallasta-vahvistuu-kekkosen.html


SDP valmistelee paluuta valtaan KGB:n ja Kekkosen avulla 1976-77

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/09/sdp-valmistelee-paluuta-valtaan-kgbn-ja.html


Viktor Vladimirov ja muut

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/10/viktor-vladimirov-ja-muut.html


KGB:n muut haarat

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/10/kgbn-muut-haarat.html


Stasi ja Tiitisen lista

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/10/stasi-ja-tiitisen-lista.html


Lahoo ikikuusikin

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/11/lahoo-ikikuusikin.html


Marsalkka Ustinovin sotaharjoitusehdotus

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/11/marsalkka-ustinovin-sotaharjoitusehdotu.html


Kekkonen vielä kerran – viidennen kerran

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/11/kekkonen-viela-kerran-viidennen-kerran.html


Koivisto nousee Kekkosen varjosta

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/12/koivisto-nousee-kekkosen-varjosta.html


UKK ja erään aikakauden loppu

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/12/ukk-ja-eraan-aikakauden-loppu.html


Eduskuntavaalit 1979

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/12/eduskuntavaalit-1979.html


Kekkosen valtakaudesta Koiviston aikaan

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/01/kekkosen-valtakaudesta-koiviston-aikaan.html


Väyrynen voittaa Virolaiselta puheenjohtajuuden

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/01/vayrynen-voittaa-virolaiselta.html


Koivisto pelaa omaa peliään

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/01/koivisto-pelaa-omaa-peliaan.html


Kekkosen kauden viimeiset kuukaudet

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/01/kekkosen-kauden-viimeiset-kuukaudet.html


Lopun enteet

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/01/lopun-enteet.html


Kekkosen ero koettelee oikeusoppineitakin

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/02/kekkosen-ero-koettelee.html


Vladimirov: Mauno Koivisto

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/03/vladimirov-mauno-koivisto.html


Presidenttiehdokkaaksi

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/02/presidenttiehdokkaaksi.html


Koiviston aikaan

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/02/koiviston-aikaan.html


Valtionpäämiesten vaihto

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/02/valtionpaamiesten-vaihto.html


Kansa valitsi Koiviston, mutta sai Sorsan”

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/02/kansa-valitsi-koiviston-mutta-sai.html


Vuosi 1982 – Koivisto perii valtakunnan

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/02/vuosi-1982-koivisto-perii-valtakunnan.html


Kremlin kellokkaat

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/03/kremlin-kellokkaat.html


Eduskuntavaalit 1983

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/03/eduskuntavaalit-1983.html


Virolainen putoaa eduskunnasta

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/03/virolainen-putoaa-eduskunnasta.html


Ahti Karjalainen erotetaan

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/03/ahti-karjalainen-erotetaan.html


Vuosi 1983 – yleisurheilun ensimmäiset MM-kisat Helsingissä

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/03/vuosi-1983-yleisurheilun-ensimmaiset-mm.html


Laillinen murha

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/03/laillinen-murha.html


Vuosi 1984 – puolueettomuus ja sopulit

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/03/vuosi-1984-puolueettomuus-ja-sopulit.html


Koivisto KGB:n otteessa

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/04/koivisto-kgbn-otteessa.html


Vakaan markan politiikan alkutahdit

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/04/vakaan-markan-politiikan-alkutahdit.html


Vuosi 1985 – Inarin ohjus ja SKP:n kohtalo täyttyy

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/04/vuosi-1985-inarin-ohjus-ja-skpn-kohtalo.html


Breznevistä Gorbatshoviin

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/04/breznevista-gorbatshoviin.html


Muutosten aika

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/04/muutosten-aika.html


Idänsuhteet teettävät työtä

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/04/idansuhteet-teettavat-tyota.html


ETYK Helsingissä heinäkuussa 1985

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/05/etyk-helsingissa-heinakuussa-1985.html


Kalevi Sorsan ”laajemmat kammarit”

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/05/kalevi-sorsan-laajemmat-kammarit.html


Vuosi 1986 – Tsernobylin tuulet ja Olof Palmen murha

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/05/vuosi-1986-tsernobylin-tuulet-ja-olof.html


Suomi kypsyy liberalisoimaan

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/05/suomi-kypsyy-liberalisoimaan.html


Laman tausta: 1980-luvun lopun nousukausi

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/05/laman-tausta-1980-luvun-lopun.html


Suomi lähti lännen tielle

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/05/suomi-lahti-lannen-tielle.html


Kassakaappisopimus”

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/05/kassakaappisopimus.html


Eduskuntavaalit 1987

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/05/eduskuntavaalit-1987.html


Kamppailu vaalien jälkeisestä hallituksesta

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/05/kamppailu-vaalien-jalkeisesta.html


Vuosi 1987 – Sinipunan läpimurto

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/05/vuosi-1987-sinipunan-lapimurto.html


Sinipunahallituksen synty

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/05/sinipunahallituksen-synty.html


Hallituksen muodostaminen 1987

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/06/hallituksen-muodostaminen-1987.html


Taistelu vallasta alkaa

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/06/taistelu-vallasta-alkaa.html



Vallan anastus

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/06/vallan-anastus.html


Vakaa markka – miksi?

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/06/vakaa-markka-miksi.html


Koiviston apukätilönä

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/06/koiviston-apukatilona.html


Holkerin hallitus nimitetään

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/06/holkerin-hallitus-nimitetaan.html


Kokoomuksen ”sankariministerit”

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/06/kokoomuksen-sankariministerit.html


Vahvan markan-politiikan tukipylväs pystytetään

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/06/vahvan-markan-politiikan-tukipylvas.html


Koivisto informoi etuäteen kaavailemastaan sinipunasta Moskovaa

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/06/koivisto-informoi-etuateen.html


Perestroikan huippukausi (1986 – 1988)

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/06/perestroikan-huippukausi-1986-1988.html


Suomi ja muuttuva Neuvostoliitto

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/06/suomi-ja-muuttuva-neuvostoliitto.html


Kyllä se siitä” - presidentinvaalit 1988

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/kylla-se-siita-presidentinvaalit-1988.html


Vuosi 1988 – Mauno Koivisto toiselle kaudelle

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/06/vuosi-1988-mauno-koivisto-toiselle.html


Johannes Virolainen ja Karjalan kysymys

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/06/johannes-virolainen-ja-karjalan-kysymys.html


Kansanrintama ja Viron kongressi

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/kansanrintama-ja-viron-kongressi.html


Vahvasta markasta kalliiseen markkaan

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/vahvasta-markasta-kalliiseen-markkaan.html


Vuosi 1989 – Gorbatsov vieraili Suomessa

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/vuosi-1989-gorbatsov-vieraili-suomessa.html


Viron itsenäistymiskehitys

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/viron-itsenaistymiskehitys.html


Suomi liittyi Euroopan Neuvostoon

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/suomi-liittyi-euroopan-neuvostoon.html


Vaihtotaseen alijäämä repeää – karu tulevaisuus

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/vaihtotaseen-alijaama-repeaa-karu.html


Kari Kairamo – kohtalona Nokia

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/kari-kairamo-kohtalona-nokia.html


Valuuttaa tulvii sisään – talous kuumenee

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/valuuttaa-tulvii-sisaan-talous-kuumenee.html


Talouden ylikuumeneminen ja yritykset hillitä sitä

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/talouden-ylikuumeneminen-ja-yritykset.html


Talouspolitiikan linja

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/talouspolitiikan-linja.html


Pörssipelin uudet säännöt

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/porssipelin-uudet-saannot.html


Saksan yhdistyminen

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/saksan-yhdistyminen.html


Vuosi 1990 – talous veitsenterällä

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/vuosi-1990-talous-veitsenteralla.html


Suomi mitätöi Pariisin rauhansopimuksen ja yya-sopimuksen Saksa-pykälät

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/suomi-mitatoi-pariisin-rauhansopimuksen.html


Uuteen aikakauteen

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/uuteen-aikakauteen.html


Itsenäisyyden palauttaminen – irti Neuvostoliitosta

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/07/itsenaisyyden-palauttaminen-irti.html


Suunnitteliko KGB Suomelle Moskovan edunvalvojan tehtävää Baltiassa 1988-90?

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/suunnitteliko-kgb-suomelle-moskovan.html


Rahoitusmarkkinat vuonna 1990

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/rahoitusmarkkinat-vuonna-1990.html


Talouden lama

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/talouden-lama.html


Konkurssit lisääntyivät

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/konkurssit-lisaantyivat.html


Eduskuntavaalien äänikuningas

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/eduskuntavaalien-aanikuningas.html


Pääministeri

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/paaministeri.html


Vuosi 1991 - Gorbatsov eroaa, Jeltsin nousee valtaan

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/vuosi-1991-gorbatsov-eroaa-jeltsin.html


Hallitusratkaisu 1991

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/hallitusratkaisu-1991.html


Porvarihallitus syntyy

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/porvarihallitus-syntyy.html


1991 – Markka kytkettiin EY-valuuttayksikköön ecuun

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/1991-markka-kytkettiin-ey.html


ECU-kytkentä vallitsevalla kurssilla

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/ecu-kytkenta-vallitsevalla-kurssilla.html


Ahon hallitus, ecu-kytkentä, yhteiskuntasopimus ja pakkodevalvaatio

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/ahon-hallitus-ecu-kytkenta.html


Porvarihallitus

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/porvarihallitus.html


Ahon hallituksessa

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/ahon-hallituksessa.html


Vallan huipulla

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/vallan-huipulla_29.html


Elokuun vallankumous ja neuvostososialismin romahdus

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/elokuun-vallankumous-ja.html


Kolme päivää, jotka järisyttivät maailmaa

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/kolme-paivaa-jotka-jarisyttivat.html


Elokuun vallankaappausyritys

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/elokuun-vallankaappausyritys.html


Suomi tarkkana

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/suomi-tarkkana.html


Vallankaappaus Moskovassa

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/vallankaappaus-moskovassa.html


Hädässä ystävä tunnetaan

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/hadassa-ystava-tunnetaan.html


Moskovan vallankaappausyritys – Viro jälleen vapaa

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/moskovan-vallankaappausyritys-viro.html


Elokuun kaappaushanke

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/elokuun-kaappaushanke.html


Valtiollinen poikkeuslakikomitea

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/valtiollinen-poikkeuslakikomitea.html


Kriittiset tunnit

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/kriittiset-tunnit.html


Elokuun vallankaappaus

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/elokuun-vallankaappaus.html


Imperiumi luhistuu

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/imperiumi-luhistuu.html


Neuvostoliiton hajoaminen

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/neuvostoliiton-hajoaminen.html


Uusi Venäjä ja luovutetun Karjalan kysymys

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/uusi-venaja-ja-luovutetun-karjalan.html


Neuvostoliiton-suhteet Venäjän-suhteiksi

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/neuvostoliiton-suhteet-venajan.html


Neuvottelut naapuruussopimuksesta ja EY-jäsenhakemuksesta

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/neuvottelut-naapuruussopimuksesta-ja-ey.html


Lama Suomessa syveni yhä

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/lama-suomessa-syveni-yha.html


Miksi lama oli niin syvä?

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/miksi-lama-oli-niin-syva.html


Perustuslakia muutetaan suhdannesyistä

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/perustuslakia-muutetaan-suhdannesyista.html


Ahon hallituksen budjettiesitys ja yhteiskuntasopimus

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/ahon-hallituksen-budjettiesitys-ja.html


Marraskuun 1991 pakkodevalvaatio

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/marraskuun-1991-pakkodevalvaatio.html


Devalvaation jälkimainingit

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/devalvaation-jalkimainingit.html


Suomen Pankin pääjohtaja erotetaan

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/suomen-pankin-paajohtaja-erotetaan.html


Suomen Pankki hallituksen alaisuuteen?

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/suomen-pankki-hallituksen-alaisuuteen.html


Säästöpankeista sijaisuhri

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/09/saastopankeista-sijaisuhri.html


SKOP ja säästöpankit

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/skop-ja-saastopankit.html


SKOPin lyhyt historia

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/skopin-lyhyt-historia.html


Pankkeja konkurssiin?

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/pankkeja-konkurssiin.html


Paha pankki

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/paha-pankki.html


August Group General Partnership

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/august-group-general-partnership.html


Soros sijoittaa Suomeen

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/soros-sijoittaa-suomeen.html


Kouri-projektit

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/kouri-projektit.html

Kouri Suomessa

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/kouri-suomessa.html


Strateginen vastavalkea

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/strateginen-vastavalkea.html


Ovikello soi keskellä yötä

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/ovikello-soi-keskella-yota.html


Kouri-kaupoista

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/kouri-kaupoista.html


Kouri-kauppojen loppuselvittely

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/kouri-kauppojen-loppuselvittely.html


SYP, leipäpappeja ja pikku-Nalle

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/syp-leipapappeja-ja-pikku-nalle.html


Pentti Kouri esittelee suunnitelman

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/pentti-kouri-esittelee-suunnitelman.html


Valuuttakriisi muuttui pankkikriisiksi

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/valuuttakriisi-muuttui-pankkikriisiksi.html


Pankkikriisi puhkeaa

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/pankkikriisi-puhkeaa.html


Matkailukuume riivaa kuntia

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/matkailukuume-riivaa-kuntia.html


Näytelmä säätytalolla

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/naytelma-saatytalolla.html


Ei tahtonut oviaukko riittää”

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/ei-tahtonut-oviaukko-riittaa.html


Viimeinen taistelu ja valuuttavarannon ehtyminen syyskuussa 1992

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/viimeinen-taistelu-ja-valuuttavarannon.html


Devalvaatio kaatui yrittäjien syliin

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/devalvaatio-kaatui-yrittajien-syliin.html


Se tuli sitten jumalattoman arkaan kohtaan”

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/se-tuli-sitten-jumalattoman-arkaan.html


Elinkelpoiset yritykset jätettiin pankkien mielivallan kohteeksi

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/elinkelpoiset-yritykset-jatettiin.html


Suomen taloushistorian suurin omaisuuksien uusjako

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/suomen-taloushistorian-suurin.html


Kujanjuoksua

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/kujanjuoksua.html


Pankkien pelastamiseksi kehitettiin malli

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/pankkien-pelastamiseksi-kehitettiin.html


Koivisto hermostuu

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/koivisto-hermostuu.html


Oikeuspoliittinen keskustelutilaisuus Linnassa 06.05.1992 kl 19.00

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/oikeuspoliittinen-keskustelutilaisuus.html


Vuosi 1992 – Salaiseksi julistettu SSP-sopimus – ns. Koiviston konklaavi

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/vuosi-1992-salaiseksi-julistettu-ssp.html


Pankkikriisin pitkä varjo

http://pankkikriisi.blogspot.com/2015/02/pnakkikriisin-pitka-varjo.html



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti