perjantai 27. marraskuuta 2020

Tämä on vimeinen blogikirjoitukseni

 

Tämä on viimeinen blogikirjoitukseni – en jaksa enää taistella Suomen valtion rikollista toimintaa vastaan. Suomi ei ole oikeusvaltio.


Olin tänään Lapin käräjäoikeuden istunnossa Oulussa. Mitään todistusaineistoa ei hyväksytty eikä todistajani kelvanneet käräjäoikeudelle. On aika erikoista , että käräjätuomari ei kutsunut minun todistajiani oikeuteen todistamaan, mutta vastapuolen todistajat kutsuttiin. Minun oikeustajuni mukaan kysymys on oikeudenkäymiskaaren ja ihmisoikeussopimuksen vastaisesta menettelystä.


Mielestäni Oulun käräjäoikeudelta ja Oulun poliisilta oli tarkoitukselta toimintaa se, että en voinut käyttää tdistusaineistoani Lapin käräjäoikeuden istunnossa. Olen kuukausikaupalla yrittänyt saada kaikin keinoin tuon todistusaineiston oikeuskäsittelyy, mutta torstaina 26.11.2020 klo 16.02 sain Oulun käräjäoikeuden käräjäsihteeriltä Marjo Jaatiselta seuraavan sähköpostiviestin


Erkki Aho

Koska asia R 20/2753 on jätetty tutkimatta haastetta antamatta, ei asiassa ole ollut tarpeen ottaa todistelua vastaan. Tämän vuoksi mainitsemanne sopimuksen ja kirjojen paperiversioita ei ole asian asiakirja-aineistossa.

Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden 3.2.2016 antamaan ratkaisuun liittyvät asiakirjat on arkistoitu Oulun käräjäoikeuden Ylivieskan kanslian arkistoon. Asiakirjoista voi tilata jäljennöksiä käräjäoikeuden kirjaamosta puhelimitse 029 56 49500 (vaihde) tai sähköpostilla oulu.ko(at)oikeus.fi.i

Asianosaisen tehtävänä on toimittaa nimeämänsä todistelu käräjäoikeudelle. Pyydämme myös huomioimaan, että sähköisesti toimitettavat todisteet tulee toimittaa liitetiedostoina, eikä esimerkiksi linkkeinä verkkosivuille.

Ystävällisesti

Marjo Jaatinen
käräjäsihteeri
Oulun käräjäoikeus
puhelin 02956 49650
sähköposti:
oulu.ko@oikeus.fi



Ainoa mitä saatoin tässä tilanteessa tehdä asialle oli pyytää Oulun poliisilta virka-apua.

Kiireellinen virka-apypyyntö Oulun poliisille


Pyydän Oulun poliisia siirtämään Oulun käräjäoikeuden Ylivieskan pisteestä tämän aineiston Oulun käräjäoikeuteen Oulun pisteeseen huomiseksi 27.11.2020 klo 9.00 alkavaan Lapin käräjäoikeuden istuntoon.


Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2016/02/tyytymattomyyden-ilmaisu-ylivieska.html



En saanut Oulun poliisilta virka-apua ja siksi en voinut todistaa asiaa käräjätuomarin toiminnasta. En tiedä olisiko silläkään ollut mitään merkitystä, koska mitään esittämääni todistusaineistoa ei hyväksytty eikä ketään todistajaani kuultu vaikka yksi oli seuraamassa oikeudenistuntoa niin hän ei saanut todistaa tapahtumaa, mikä oli keskeinen asia. Hän oli todistamassa Raahessa miten tarkistuksessa huomasin, että tuo Ylivieskan todistusaineisto puuttui kokonaan ja muu todistusaineisto oli tulostettu väärin, koska linkit oli avaamatta, joissa todistusaineisto oli. Tuolla todistusaineistolla olisin voinut todistaa, että kaikki ulosotossa olevat ja olleet saatavat on rikoksilla aikaansaatuja siksi perintäkelvottomia.



PR-talojen konkurssivyyhden todistusaineisto on tässä





Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Lisää todistusaineistoa

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/09/la-12092020-lisaa-todistusainestoa.html





Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 11 500 valitsi lopullisimman ratkaisun vuoden 1997 loppuun mennessä. Sen jälkeen on vielä on poistettu yrityksiä markkinoilta ja niiden kokonaismäärä Velallisten Turkirymän mukaan on n.60 000 kappaletta ja itsemurhan tehneiden määrä n. 16 000. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa

Kysymys on valtiopetoksen todistamisesta ja PR-talojen konkurssivyyhden liittymisestä siihen. Sekä 25,5 vuotta kestänyt kidutusrikos.


Koiviston konklaavi ilman musiikkia 18 min 40 sek

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8


SSP-sopimus 8 m 14 sekuntia

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori 11 m 27 sek

https://www.youtube.com/watch?v=yIzuxVsuEzI



Asian ydinhän on tämä:


Olen joutunut Suomen valtion kidutusrikoksen kohteeksi. Kidutus on kestänyt nyt lähes 26 vuotta.

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutetu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia.

Koska poliisi ei tutki ja korkein oikeus ei pura eri oikeusasteiden vääriä päätöksiä, niin minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin haastaa ulosottoviranomaiset oikeuteen sen johdosta, että he perivät minulta sellaisia saatavia, mitkä on saatu aikaan rikosten avulla ja siksi ne on perintäkelvottomia.

Nyt on päätettävä onko edelläesitetty summaarinen riita-asia vai rikosasia. Tavalliselle ihmiselle tämä on täysin selvää, mutta poliisilla, syyttäjällä, oikeudentuomareilla on ollut vaikeuksia päättää kummasta asiasta on kysymys.


Mielestäni viranomaisten menettely täyttää kidutuksen tunnusmerkistön ja myös 6 artiklan vastaista.

3 artikla

Kidutuksen kielto

Ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

6 artikla

Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin

1. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja yleisöltä voidaan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä demokraattisen yhteiskunnan moraalin, yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi nuorten henkilöiden etujen tai osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta.

2. Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.

3. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat vähimmäisoikeudet:

a) oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista hänen ymmärtämällään kielellä;

b) oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan;

c) oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa;

d) oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat;

e) oikeus saada maksutta tulkin apua, jos hän ei ymmärrä tai puhu tuomioistuimessa käytettyä kieltä.


Oulun käräjäoikeuden laamanni teki asiassa seuraavan päätöksen.


"Oulun käräjäoikeus on päättänyt, että kysymyksessä on rikos R20/295.

28.03.2020

Hyvä Erkki Aho

Kirjeessänne selostamanne asia on Oulun käräjäoikeudessa vireillä rikosasiana diaarinumerolla R 20/925.


Ystävällisin terveisin

Antti Savela

laamanni


Tästä huolimatta 5-6 Oulun käräjäoikeuden tuomaria on käsitellyt asian summaarisena riita-asiana. Poliisi on muuttanur R-asian S-asiaksi. Kysymys on ihmisen perusoikeuksista ja omaisuuden suojasta. Summaarinen menettely on perustuslain vastainen menettely. Summaarisessa menettelyssä velkaa ei tarvitse todistaa, vaan pelkkä väite velasta riittää. Mielestäni tällainen menettely on järjen vastainen ja se on myös perustuslain vastainen menettely. Kysymys minun asiassani on varmasti myös kidutusasiasta ja ihmisoikeusrikoksesta koska en saa esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minulla on perustuslain mukaan omaisuuden suoja.


15 §

Omaisuuden suoja

Jokaisen omaisuus on turvattu.

Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla.


106 §

Perustuslain etusija

Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.


YK:n ihmisoikeusjulistus

  1. artikla. Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.

Minulla on oikeudenkäymiskaaren mukaan oikeus todistaa, että kaikki minun ulosottosaatavani, entiset ja nykyiset, ovat saatu aikaan rikoksien avulla ja siksi ne ovat perintäkelvottomia.

Kun käräjätuomari Sarianna Ervasti teki rikosilmoituksen minusta, niin minulla piti olla oikeus puolustautua Suomen lain ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti.


Todistusaineistoa on tässä

Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Lisää todistusaineistoa

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/09/la-12092020-lisaa-todistusainestoa.html


    - todistajaani Ivan Georgievia ei kuultu esitutkinnassa eikä oikeuden istunnossa.

Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2019/09/virkamiehen-vakivaltainen-vastustaminen.html


Kuulustelutodistajan lausunto

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2019/09/esitutkintalaki1-luku-2.html


Tutkinnanjohtaja Hannu Mensosen vastaus minulle , kun jääväsin hänet rikostutkinnasta, silloin kun ensimmäisen kerran pyysin rikostutkintaa käräjätuomari Sarianna Ervastin tekemässä asiassa. Katson, että rikoskomisario Hannu Mensonen on toiminut esteellisenä tutkinnanjohtajana asiassani, kun ryhtyi nyt uudelleen tutkinnanjohtajaksi asiassa, jossa aikaisemmin ilmoitti olevansa esteellinen. Siksi pyydän uutta rikostutkintaa asiassa syytteen pohjaksi. Esteellisyys on virkarikos.


Tutkinnanjohtajan näen asiat siten, kuin ne kirjoitin. Koska asiaan liittyy mielestäsi yhä edelleen rikos, niin pyydänkin, että esimieheni ottaa asia käsiteltäväksi ja tekee sen suhteen päätöksiä. En pysty kääntämään ratakiskoa, mihinkään suuntaan. Ymmärrän mitä tarkoitat kirjoittamallasi viimeisellä lauseella.

Koska olet ilmoittanut minun olevan jäävi hoitamaan asioita, niin katson ettei minun tarvitse tästä eteenpäin vastata Sinulle lähettämiisi tätä asiaa koskeviin kirjoituksiin. Uskoisin, että Oulun poliisilaitoksesta löytyy päteviä tutkinnanjohtajia tähän asiaan.

Ystävällisin terveisin

rkom Hannu Mensonen.


Mensonen on mielestäni kuitenkin toiminut esteellisenä tutkinnanjohtajana kun asia tuli uudelleen Raahen poliisin tutkittavaksi. Mielestäni siksi rikostutkinta on tehty esitututkintalain, poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti.


Kun huomasin poliisien ja muiden viranomaisten rikolliseksi epäiltävän toiminnan niin pyysin poliittista turvapaikka EU:lta ja Bulgarian valtiolta. Asia on nyt toteutunut niin kuin ennakoin.


Pyydän poliittista turvapaikkaa Bulgarian valtiolta

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/


Erikoinen isänpäivä – tapon yritys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2008/11/erikoinen-isnpiv-tapon-yritys.html


Putkakertomus 20.8.-23.8.2010
http://ahonblogi.blogspot.fi/2010/08/putkakertomus-208-2382010.html


Olen tehnyt kymmeniä ellei satoja rikostutkintapyyntöjä asiassani Oulun poliisille. Oulun poliisi kieltäytyy tutkimasta asioita. Myös korkein kieltäytyy purkamasta alioikeuksien vääriä päätöksiä, vaikka todistusaineisto on kiistaton ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Rikokset eivät voi olla vanhentuneita, koska rikostutkinta pyyntö on tehty ajoissa ja asiat ovat olleet keskeytyksettä vireillä koko ajan. Ulosotto pitää rikokset avoimena ja lisäksi valtiopetos pitää rikokset avoimena.


Keskeinen asia on asianajaja Asko Keräsen tunnustus siitä, että hän jätti valituksen tekemättä väärillä tiedoilla haetusta konkurssista. Näin väärä käräjäoikeuden päätös jäi voimmaan ja sitä rikolliset käyttivät hyväkseen uusien väärien päätösten tekemiseen.


Poistan nyt kaikki blogini yleisön nähtäviltä niin pian kuin osaan. Olen todella pettynyt etteivät tiedotusvälineet noudata journalistisia ohjeita eikä poliittiset päättäjät reagoi siihen ettei kansalailla ole oikeusturvaa eikä kanslaisten perusoikeuksia turvata.


Asko Keränen on tunnustanut paljon muitakin rikoksiaan ja sai niistä ehdottoman vankeustuomion. Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä

https://mvlehti.net/2016/10/18/juristi-asko-kerasen-talousrikosoikeudenkaynti-yllatti-syyttajan-ja-tuomarin-keranen-tunnusti-kaiken-heti-kattelyssa/



Varatuomari Paavo M. Petäjä on tunnustanut rikoksensa.



Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä n. 20 vuotta asioissani. Hän on keskeisin tekijä asioissani.


Konkurssipesänhoitaja Hannu Maskonen on tehnyt oman lopullisen ratkaisunsa sen jälkeen, kun hän oli pyytäänyt minua lopettamaan asioiden penkomisen ja maksamaan hänelle 10 000 markkaa jotta hän ei hae minua henkilökohtaiseen konkurssiin. Minä en suostunut Maskosen vaatimuksiin ja Maskonen haki minut henkilökohtaiseen konkurssiin. Sen jälkeen hän teki oman ratkaisunsa ja "putosi" parvekkeelta.


Tämä bogikirjoitus samoin kuin muutkin blogikirjoitukset ovat vielä pari päivää nähtävillä. Vetäydyn julkisuudesta. Olen todella pettynyt kansalaisten välinpitämättömyyteen kn he hyväksyvät Suomen johtavien poliitikkojen tekemän valtiopetoksen ja siitä johtuvat oikeus- ja poliiisiviranomaisten rikollisen toiminnan.





1 kommentti:

  1. Melko surkuhupaisaa on (niin kuin virkavallan väärinkäytöksissä aina), että tuo käräjäsihteeri kieltää lähettämästä mitään linkkejä sähköpostissa, mutta itse nakkaa sähköpostissa nipun sähköpostiosoitteita ja puhelinnumeroita (eli linkit). Analogia taitaa olla aukoton.

    Ollaan itse saippuaa ja liisteriä, mutta vastapuolen tavoittelut leimataan aina ilmaksi. Tiedän tasan tarkkaan tuollaiset temput. Sääli, että sitä pahemmaksi se käy, mitä enemmän tajuavat, että saavat nauttia "immuniteetista". Pompotteluahan tuo on ja kyykytystä, tosin tuo käräjäsihteeri taitaa olla siinä pelissä vain sivujuonne.

    Ymmärrän täysin linkit, vaikka ovatkin ehkä hiukan hankalasti avattavia tai hyödynnettäviä. Se kuorma mitä viranomainen ja rikollinen saa tässä maassa heittää niskaan on niin musertava, että yhden, kahden, kolmen tai sadankaan linkin ei pitäisi siihen verrattuna painaa yhtään mitään. Jos vastapuoli voi käytännössä vastata (tai olla vastaamatta) melkein miten lystää tai ainakin omaksi eduksi, ja saa siitä vielä leipänsä, niin onhan se melko ristiriitaista, että voivat "odottaa" sellaiselta jotain, joka on jo saanut vahingon. Kaiken lisäksi pitäisi vielä korvauksetta pyristellä heidän temppuiluaan vastaan.

    Mietitäänpä. Toisinaan kuulee huomautettavan katkeruudesta ja turhan valittamisesta. Jos kerran kyse on niin pienestä asiasta, että siitä ei kannattaisi taistella, eikö saman tien voisi vaihtaa rooleja? Eli toisin sanoen arvostelija voisi itse ottaa niskoilleen oikeusturvan menetykset ja tappiot. Voisivat kokeilla, kuinka vähästä sitä oikein ruinataaankaan...

    VastaaPoista