keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Vastaus Dnro 407/21/20

 

Vastaus Dnro 407/21/20

valtiosyyttäjä Mika Ilmanille ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappeelle, tiedoksi oikeuskansleri, valtioneuvosto, oikeusministeri ja perustuslakivaliokunta sekä Oulun poliisi

En voi välttyä vaikutelmalta, että lukemisen ymmärtäminen tuottaa suuria vaikeuksia arvoisille herroille. Oulun poliisille on turha tehdä minkäänlaista rikostutkintapyyntöä. Minä kuitenkin tein poliisijohtaja Mika Heinälälle jotta hän estäisi käräjätuomarin Jyrki Määtän rikolliseksi epäiltävän toiminnan Kajaanin poliisi Tiina Sarparannan rikolliseksi epäiltävässä toiminnassa. Asia olisi pitänyt käsitellä Kajaanin käräjäoikeudessa eikä Oulun käräjäoikeudessa. Lisäksi käräjätuomari Jyrki Määttä oli vuorenvarmasti esteellinen ja suojeli poliisi Tiina Sarparannan ja muiden Oulun poliisien rikolliseksi epäiltävää toimintaa. Sarparanta palautti todistusaineistot takaisin palatuskirjeen kanssa eli kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa, johon on kopioitu todistusainestot ja kirjoitettu selostukset tapahtumista sekä salaiseksi julistettu SSP-sopimuksen, mikä oli muistitikulla.


PR-talojen konkurssivyyhden todistusaineisto on tässä





Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Lisää todistusaineistoa

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/09/la-12092020-lisaa-todistusainestoa.html





Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1992 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 11 500 valitsi lopullisimman ratkaisun vuoden 1997 loppuun mennessä. Sen jälkeen on vielä on poistettu yrityksiä markkinoilta ja niiden kokonaismäärä Velallisten Turkirymän mukaan on n.60 000 kappaletta ja itsemurhan tehneiden määrä n. 16 000. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa

Kysymys on valtiopetoksen todistamisesta ja PR-talojen konkurssivyyhden liittymisestä siihen. Sekä 25,5 vuotta kestänyt kidutusrikos.


Koiviston konklaavi ilman musiikkia 18 min 40 sek

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8



SSP-sopimus 8 m 14 sekuntia

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori 11 m 27 sek

https://www.youtube.com/watch?v=yIzuxVsuEzI

Oulun poliisi ei ragoi asioihin eikä oikeuskansleri. Myös hallitus, jonka on vastuussa viranomaisten toiminnasta on avuton kuin lehmä suossa. Näin ei voi jatkua. Jos lukeminen tuottaa vaikeuksia niin tässä on asiat videoina.

Hätähuuto Suomesta 8 min 37 sek

https://www.youtube.com/watch?v=4nXGEkuiAvs


Saattohoitajat 9 min 36 sek

https://www.youtube.com/watch?v=mB1U6KXh3rA&t=23s


Oikeudenkäynti tietämättämme 9 min 51 sek

https://www.youtube.com/watch?v=5Xwa9xeq6zM


SSP-sopimus 8 min 14 sek

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&t=6s


Toimialarationalisointi 8 min 09 sek

https://www.youtube.com/watch?v=MKxCNequ31E


Rikolliset konkurssit 8 min 46 sek

https://www.youtube.com/watch?v=ypfexhxQT64&t=28s


Rikoksia ei tutkita 8 min 13 sek

https://www.youtube.com/watch?v=Y1OZNY8F26I&t=24s


Ahojahti 9 min 13 sek

https://www.youtube.com/watch?v=njyMvw7qrik&t=75s


Nimeni on Erkki Aho 13 min 15 sek

https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4&t=18s


Yrittäjän "oikeusturva" Suomessa - Liisa Mariapori valottaa 15 min 46 sek

https://www.youtube.com/watch?v=rDGqIVkYjzk


ELÄKELÄISTEN AHDINGOSTA - Liisa Mariapori & Hilkka Laikko keskustevat 9 min 52 sek

https://www.youtube.com/watch?v=5Xwa9xeq6zM


Jukka Davidsson: maailmantalouden megatrendit & globalisaatio 20 min 20 sek

https://www.youtube.com/watch?v=DppWToBD2Os&t=656s


Ns. pankkikriisiä vetävät yhä pankit ja valtiovalta 6 min 6 sek

https://www.youtube.com/watch?v=6vJ7ExHBeAM&t=93s


Tekikö Koivisto valtiopetoksen ns. Koiviston konklaavissa? 4 min 48 sek

https://www.youtube.com/watch?v=-vziUPPE7p0&t=100s


Yrittämisen ylipääsemätön vaikeus Suomessa? 4 min 31 sek

https://www.youtube.com/watch?v=A8kuXAMNBUY&t=58s


Ns. pankkikriisin taustaa 5 min 29 sek

https://www.youtube.com/watch?v=2rma5p5pqmY&t=49s


Ns. pankkikriisi oli suurelta osalta rikollista 10 min 09 sek

https://www.youtube.com/watch?v=I3LfLx2JNFg&t=257s


Ns. pankkikriisin EMU-varauma 3 min 10 sek

https://www.youtube.com/watch?v=9KmXabnjMxQ&list=PLurMlTX3QTPH6q5F2YcQAO4Ee9c0c5P40&index=8


Ns. pankkikriisissä pankit ja valtiovalta rikkoivat perustuslakia 4 min 56 sek

https://www.youtube.com/watch?v=uAJ9FcIhUnU&list=PLurMlTX3QTPH6q5F2YcQAO4Ee9c0c5P40&index=18


Ns. pankkikriisi puhuttaa eduskuntaa 5 min 06 sek

https://www.youtube.com/watch?v=YrVZCRR6udI&t=65s


PILOTTI 5: Markus Lehtipuu ja Veikko Saksi: Ns. pankkikriisi 19 min 38 sek

https://www.youtube.com/watch?v=jAPipnu8rl8&t=20s


Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö vievät Suomen euroon ilman kansanäänestystä 1998 5 min 43 sek

https://www.youtube.com/watch?v=Diu6dY6x6sM&list=PLurMlTX3QTPH6q5F2YcQAO4Ee9c0c5P40&index=19


Perintätoimen laittomuudet 25 min 01 sek

https://www.youtube.com/watch?v=vCdEJph4pzc&t=142s


Laura Huhtasaari: 1990-luvun pankkikriisin uhrit 28 min 08 sek

https://www.youtube.com/watch?v=RbBNhI3VCQM&t=104s


Pankkikriisin pitkä varjo 10 min 06 sek , 02 min 06 sek, 02 min 02 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/05/07/pankkikriisin-pitka-varjo


Pankkilaskun maksajat -dokumentti 1990-luvun pankkikriisin totuuden jäljillä 30 min 01 sek, 28 min 14 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/01/03/pankkilaskun-maksajat


1990-luvun lama kaatoi pankkeja ja ihmisiä 29 min 18 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/03/19/90-luvun-lama-kaatoi-pankkeja-ja-ihmisia


Laman kuva: Valta, voima ja markkinavoima 42 min 11 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/03/31/laman-kuva-valta-voima-ja-markkinavoima


Väärää politiikkaa 25 min 55 sek, 22 min 20 sek , 28 min 06 min

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/04/16/vaaraa-politiikkaa


Lama koetteli ihmisten oikeustajua 14 min 41 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/03/18/lama-koetteli-ihmisten-oikeustajua


Pankkivallan uho ja tuho

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/04/15/pankkivallan-uho-ja-tuho

Pankkikriisi ravisteli Suomea 1990-luvulla. Professori Markku Kuisma ja toimittaja Jorma Kallenautio tarkastelevat sen anatomiaa 7-osaisessa sarjassa.

1/7 Pankkivallan synty 26 min 06 sek

2/7 Rahamarkkinoiden vapautaminen 26 min 23 sek

3/7 Kasinotalous 25 min 59 sek

4/7 Lama oven takana 26 min 06 sek

5/7 Myrskyn silmässä 26 min 15 sek

6/7 Ylös alhosta 25 min 55 sek

7/7 Tuleeko uusi pankkikriisi 26 min 25 sek


Pankkikriisi ja asuntovelat 10 min 27 sek, 02 min 17 sek , 04 min 50 sek , 2 min 34 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/06/06/pankkikriisi-ja-asuntovelat


Pankit tilillä 54 min 52 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/01/08/pankit-tililla


Lottovoittajan loppu 41 min 45 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/04/16/laman-kuva-lottovoittajan-loppu


Pankkiryöstö – tosi asiaa pankkikriisistä 40 min 02 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/01/17/pankkiryosto-tosi-asiaa-pankkikriisista


Pankkien uhrit 58 min 55 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/01/14/pankkien-uhrit


Suomi ylös - palkat alas 27 min 01 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/04/02/suomi-ylos-palkat-alas


Laman kuva - haastattelussa Erkki Virtanen 14 min 27 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/04/20/laman-kuva-haastattelussa-erkki-virtanen


Mitä tulikaan sanottua – politiikkaa lama-ajan Suomessa 47 min 47 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/07/25/mita-tulikaan-sanottua-politiikkaa-lama-ajan-suomessa


Laman lapset 05 min 59 sek , 07 min 28 sek , 02 min 22 sek , 28 min 22 sek

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/11/21/laman-lapset


Valtiopetoksen yksi parhaimmista ellei paras asiantuntija on Jorma Jaakkola. Jorma Jaakkolan kotisivut http://jormajaakkola.fi/ kertovat totuuden asioista ja siksi Jorma Jaakkola on erittäin tärkeä todistaja asiassani, jossa PR-talojen konkurssivyyhti yhdistetään valtiopetokseen.


Jukka Davidsson on tutkinut pankkikriisiä erittäin perusteellisesti ja hän kirjoittanut asiasta myös kirjan

ISÄNMAAN RYÖSTÄJÄT. Viis siitä, velkaa Te olette pankille kuitenkin. Mutta eihän pankilla ole edes velkakirjoja.

https://docplayer.fi/16092859-Isanmaan-ryostajat-viis-siita-velkaa-te-olette-pankille-kuitenkin-mutta-eihan-pankilla-ole-edes-velkakirjoja.html


Asioita on tutkinut ja velallisia ovat auttaneet sekä asioihin perehtyneitä henkilöitä ovat Liisa Mariapori https://www.velallistentuki.fi/


sekä Hilkka Laikko

Velallisten tuki ry:n Hilkka Laikko: Velallisten kohtelu Suomessa on laitonta

https://www.nykysuomi.com/2018/01/04/velallisten-tuki-ryn-hilkka-laikko-velallisten-kohtelu-suomessa-on-laitonta/


Sinivalkoinen kavallus

https://www.youtube.com/watch?v=HKsn6Zvwhbk&list=ULAgvIojW1Ryk&index=6


Valtiopetos on tosiasia. On aika tunnustaa tosiasiat.


Pankkikriisin kirjallisuus ja muut tietolähteet

http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/pankkikriisin-kirjallisuus-ja-muut.html


Todistusaineistona on myös pankkikriisiblogini http://pankkikriisi.blogspot.com/


oikeustoimi ja poliisiblogini

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/


Kalajoki 25.11.2020


Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com


Nimeni on Erkki Aho

https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti