torstai 11. kesäkuuta 2020

PE 12.06.2020 SSP-sopimus, Arsenal Oy, Kera Oy ja syyttäjä Sulo Heiskari





Valtakunnansyyttäjävirastolle ja tutkinnanjohtaja Tiina Sarparannalle

Asioiden tutkinnan lähtökohta on nyt se, että Oulun käräjäoikeus on päättänyt, että asia on rikosasia.
Olen tehnyt tutkinnanjohtajalle alustavaa selvitystä asioista. Asioiden pitkittyminen yli 25 vuoden johtuu minun käsitykseni mukaan siitä, että rikoksen tekijänä on Suomen valtio eli Kera Oy ja Arsenal Oy. Heitä edustivat asianajajat Hannu Maskonen ja Antti Latola. Kaupanvahvistajaksi he valitsivat tulevan syyttäjän Sulo Heiskarin, joka saattoi estää kaikki rikostutkinnat jopa 20 vuoden ajan. Asioihin liittyy kiinteästi SSP-sopimus, josta on kirjallinen kopio Oulun käräjäoikeudessa asian R20/295 asiakirjoissa. SSP-sopimuksessa sovittiin yritysten kaatamisperusteet ja pankit valitsivat yritykset muun muassa Kera Oy:n kanssa, jotka poistettiin markkinoilta.

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Oulun poliisin keskusta-lestadiolaisuus on ollut rikostutkintojen este sillä he ovat suojelleet aateveljiään. Lestadiolainen poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta ja häntä ovat ylemmät tahot suojelleet. Kun asianajajat ovat kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskarin ja poliisien avulla saaneet aikaan rikollisesti tehdyn konkurssin niin tätä väärää oikeuden päätöstä on käytetty häikäilemättä hyväksi uusien väärien päätösten aikaasaamiseen. Keskeisessä rolissa ovat olleet kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari ja asianajajat Antti Latola, Hannu Maskonen , Asko Keränen, sekä varatuomari Paavo M. Petäjä sekä poliisi Raimo Ollila. Nyt on aika totuuden tulla ilmi. SSP-sopimus on osa valtiopetosta.


Todistusaineistot asiassani löytyvät kirjastani Olet Maamme Armahin Suomenmaa. Olen toimittanut niitä Oulun poliisille (Hannu Mensonen ja Pekka Niskakangas) 2 kpl ja Oulun käräjäoikeuteen 3 kpl. Minulla on vielä muutama kappale jäljella ja Kalajoen Kirjakaupassa on enemmän. Kalajoen kirjakauppa muuttaa nyt toisiin tiloihin joten sieltä kirjaani saa heinäkuun alussa. Olen ymmärtänyt, että tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta on Kainuun poliisi. Toimitan kirjan tutkinnanjohtajalle kun saan tarkan toimitusosoitteen tietooni.

Mielestäni kaikkein paras ratkaisu rikostutkinnassa olisi se, että tutkinnanjohtaja saapuisi Kalajoelle, jossa voisin esitellä todistusaineistot. Asia on erittäin merkittävä yhteiskunnalliselta merkitykseltään ja taloudelliselta vahinkomäärältään ennätyssuuri. Siksi on välttämätöntä, että tutkinnanjohtaja itse perehtyy asioihin ja asiakirjoihin paikan päällä eli Kalajoella.
Pyydän ilmoittamaan ajankohdan milloin tulette Kalajoelle. Silloin voidaan käydä myös vahingonkorvausperusteet ja -todisteet läpi. Luonnollisesti on otettava huomioon koronarajoitukset ja ohjeet.

Entisen asianajajan ja nykyisen varatuomarin Asko Keräsen tunnustus

Olen esittänyt Oulun käräjäoikeudelle todistuksen asianajaja Asko Keräsen tunnustuksesta, jossa hän todistaa, että hän on jättänyt valituksen tekemättä Vaasaan hovioikeulle. Näin ainoa mahdollisuus on saada tuomionpurkua korkeimmalta oikeudelta, mutta korkein oikeus ei pura väärää konkurssipäätöstä.
Keränen on tunnustanut muitakin rikoksiaan ja saanut niistä ehdottoman vankeustuomion.
Keränen on tunnustanut muitakin rikoksiaan ja saanut niistä ehdottoman vankeustuomion.
Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä



Lisäksi todisteena asianajaja Asko Keräselle tehty avoin asianajovaltakirja. Heino Virta oli PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtaja.


Lisäksi olen esittänyt Oulun käräjäoikeudelle varatuomari Paavo M. Petäjän tunnustuksen, ettei hänellä ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa, vaikka hän on antanut asiassa lausunnon käräjäoikeudelle asianomaisten tietämättä ja ilman heidän toimeksiantoaan.


Ensimmäinen asia tutkinnassa täytyy olla se, että kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari on ollut esteellinen syyttäjä asioissani.
Kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä asioissani noin 20 vuoden ajan. Esteellisyys johtuu siitä, että syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut tai ainakin on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa,jossa hän käyttää syyteoikeutta ja arvoi näin omien toimiensa lainmukaisuutta. Olen lähettänyt Oulun käräjäoikeuteen todistuksen kaupanvahvistuksesta, jossa näkyy, että Sulo Heiskari on vahvistanut lainvastaisen kaupan, sillä väliaikaiset pesänhoitajat eivät saa myydä kiinteää omaisuutta konkurssisäännon 50 §:n mukaan. Syyttäjä Heiskari on esteellinen syyttäjistä annetun lain mukaan.

Kaupanvahvistus


Lisäksi kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hän ole koskaan nähnytkään kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.




Lisäksi kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu.


Lisäksi kaupoissa salattiin 48 miljoonan pantatut kiinitykset, joista tässä esimerkkinä yksi sivu.Kysymyksessä on siis törkeä petos. Olen pyytänyt Oulun poliisia toimittamaan teille nämä kaikki asiakirjat, koska olen ne Oulun poliisille toimittanut.


Syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys on kiistaton ja esteellisyys on virkarikos. Omien rikostensa peittelemiseen syyttäjä Heiskari organisoi uusia rikostutkintoja väärän oikeudenpäätöksen perusteella, jossa hän itse oli keskeinen rikollinen. Mikään rikos ei ole vanhentunut johtuen SSP-sopimuksesta sekä siitä, että ulosotto on voimassa ja asiat ovat olleet keskeytyksettä vireillä yli 25 vuotta. Kysymyksessä on kiistatta ihmisoikeusrikokset , kidutus , sekä perustuslain vastaiset toimet.

Pyydän tutkinnanjohtaja Tiina Sarparantaa ja syyttäjää toimimaan niin, että Oulun käräjäoikeus keskeyttää ulosottoni välittömästi.

Kalajoki 12.06.2020

Erkki Aho
Merenojatie 9 B 16
85100 Kalajoki
044-3025948
Nimeni on Erkki Aho

1 kommentti:

  1. Toivon vilpittömästi että ainakin osa näistä rikollisista saataisiin tuomituksi,ja että tämä johtaisi tuon aikaisten vääryyksien isompaan tutkintaan ja valtakunnan oikeuteen.Jaksamista,moni ei jaksanut enää.

    VastaaPoista