sunnuntai 5. toukokuuta 2019

SU 05.05.2019 Arvoisat keskustalaiset kansanedustajat


Keskusta ja Juha Sipilä on avainasemassa

Mielestäni Keskusta ei voi lähteä hallitustunnustelija Antti Rinteen haaveilemaan kansanrintamahallitukseen, koska hallituskauden jälkeen Keskustan kannatus saattaisi romahtaa jopa 7:ään prosenttiin. Keskustan ja Perussuomalaisten tulee olla samassa hallituksessa jolloin ne yhdessä muodostavat hallituksen enemmistön. Olen lukenut tarkasti läpi puolueiden vastaukset hallitustunnustelijalle.
Näyttää siltä, että tiistaina istumajärjestysäänestyksestä tulee äänestys siitä, ketkä haluavat tulla perussuomalaisten ja kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen ja ketkä haluavat mennä tunaroivien ja härskisti valtaakäyttävien SDP:n aisan kannattajaksi. Minulle on alkanut voimistua käsitys siitä, että Suomeen tulee oikeistohallitus, jossa ovat perussuomalaiset+ kokoomus + keskusta + kristilliset ja vielä joko rkp tai vihreät, mahdollisesti molemmat. Hallituksesta tulee todella vahva enemmistöhallitus.
Hallituksen maahanmuuttopoliittiseksi linjaksi tulee perussuomalaisten, peruskokoomuslaisten, peruskeskustalaisten ja kristillisten noudattama linja. Petteri Orpo ja Kai Mykkänen joutuvat palaamaan peruskokoomuslaiselle linjalla ja Juha Sipilä joutuu palaamaan peruskeskustalaiselle linjalle. Jos Rkp ja Vihreät haluavat hallitukseen heidän on hyväksyttävä tämä linja.
Hallituksen ulkopoliittiseksi linjaksi tulee perussuomalaisten, kokoomuksen, keskustan, kristillisten  ja RKP:n linja, jonka Vihreät joutuvat hyväksymään jos aikovat hallitukseen.
Suomen tulee toimia niin, että Suomen ja EU:n ulkoraja eli Suomen Venäjän raja on turvallinen. Meidän tulee toimia niin, että saamme helpotuksia taloudellisiin pakotteisiin ja lisäksi voimme suunnata pääosan kehitysyhteistyövaroistamme lähialueemme kehittämiseen ympäristöasioissa, kaupallisissa asioissa ja koulutusasioissa. Meidän on varmistettava puuraaka-aineen saanti Venäjältä ja samalla voimme suorittaa ympäristöasioissa tärkeitä asioissa Venäjällä yhdessä Venäjän valtion kanssa. Meidän tulee kouluttaa venäläisiä nuoria suomalaisia ammattikouluissa oppisopimuskoulutuksella kisälli/mestari-menetelmällä Suomen työmarkkinoille paikkamaan työvoimapulaamme.
Hallituksen talouspoliittiseksi linjaksi tulee perussuomalaisten, kristillisten, Rkp.n ja peruskeskustalaisten linja. Tämä tarkoittaa sitä että heikopiosaisista pidetään nykyistä parempaa huolta ja yritystukien sekä vetotukien tarkistukset ja lakkautukset suoritetaan järkevästi sekä ryhdytään tehokkaisiin toimenpiteisiin veronkierron ja veroparatiisien käytön estämiseksi ja lopettamiseksi. Tämän linjan joutuu kokoomus hyväksymään. Vihreät joutuvat hyväksymään tämän taloudellisesti järkevän talouspolitiikan linjan. Talous pidetään tasapainossa. Hallituksen tulee karsia virkamiesten määrää, joita on nyt kymmeniä tuhansia liikaa.
Hallituksen EU-poliittiseksi linjaksi tulee keskustalainen linja. Tämän joutuu perussuomalaiset nielemään, Kokoomuslaisille, kristillisille ja Rkp:lle sekä vihreille se on helpompaa. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja eli Euroopan presidentin virkaan suomalaisilla täytyy olla oma ehdokas. Mielestäni paikka kuuluu keskustan Juha Sipilälle. Jos Juha Sipilästä tulee uuden hallituksen ulkoministeri, niin hänen valintansa Euroopan presidentiksi on helpompaa.
Hallituksen ilmastopoliittiseksi linjaksi tulee perussuomalaisten, peruskokoomuslaisten, peruskeskustalaisten, kristillisten sekä Rkp:n linja. Petteri Orpo ja Juha Sipilä joutuvat tarkistamaan kantaansa asiaan. Vihreille tämä linja hyväksyminen voi olla vaikeaa.
Hallituksen oikeuspoliittinen linja tulee olla se, että Suomi palautetaan oikeusvaltioiden joukkoon. Perustetaan perustuslakituomioistuin ja totuuskomissio. Lakkautetaan nykyisen kaltainen laillisuusvalvonta, hallinto-oikeudet sekä korkein oikeus.1990-luvun laman asiat käsitellään kuten oikeusvaltiossa tulee toimia.
Hallituksen elinkeinopoliittinen linja on keskustan, perussuomalaisten, kokoomuksen, kristillisten ja RKP:n yhteinen linja. Siitä ei liene suuria kiistoja. Suunnitellut puunjalostustehtaat toteutetaan ja ydinvoimainvestoinnit toteutetaan. Vihreille tämä linja voi olla vaikea hyväksyä.
Hallituksen sosiaalipoliittinen linja on perussuomalaisten, peruskeskustalaisten, kristillisten, RKP:n ja vihreiden linja, jonka kokoomus joutuu hyväksymään. Sote-uudistus toteutetaan ilman keskustalaista maakuntamallia ja kokoomuslaista valinnanvapausmallia. Sotu-uudistus toteutetaan byrokratiaa säästeliäästi käyttäen.
Olen käynyt puolueiden vastauksia lävitse ja olen aivan varma, ettei tunnin neuvottelussa voida käydä hallitustunnustelijan ja puolueen vastauksia lävitse perusteellisesti. Siksi neuvottelut ovat todennäköisesti teatteria. Jos keskusta lähtee mukaan Antti Rinteen johtamaan sdp:n, keskustan,vihreiden,vasemmistoliiton ja rkp:n hallitukseen, niin se merkitsee sekä keskustalle että sdp:lle poliittista itsemurhaa. Pidän todennäköisempänä hallituksena perussuomalaisten, kokoomuksen, keskustan, kristillisten ja rkp sekä vihreiden hallitusta.

Kalajoella 05.05.2019
Erkki Aho

Ylläolevan sähköpostiviestin laitoin kaikille keskustan kansanedustajille ja perussuomalaisten johtohenkilöille.

Kalajoki

Erkin kommentti: Muuan Erkki Aho kritisoi voimakkaasti kaupunginhallituksen toimintaa asiassa. Valitettavasti yritystominnan asiantuntemus kaupunginhallituksessa on hakusessa.

Alueuutiset

Lohtajalla havaittiin sunnuntaiaamuna suhteellisen harvinainen mustajoutsen (cygnus atratus). Raija Kurki nappasi kuvan joutsenista Savipauhankivillä. Yksi niistä oli mustajoutsen.
Harvinainen mustajoutsen havaittiin Lohtajalla – Jäi kolmanneksi pyöräksi muiden joutsenten kanssa https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/571693

Kannuksen Uran Eemeli Katajalaakso voitti Janakkalassa SM-maastojuoksussa kultaa P15-sarjassa. Katajalaakso voitti 4 kilometrin matkan ajalla 13.44. Toiseksi tuli Limingan Niittomiehine Aarre Paukkeri kolme sekuntia Katajalaakson takana. Pronssia juoksi Salon Vilppaan Aarni Eijs.
Kannuksen Uran Eemeli Katajalaakso ja IK Falkenin Nathalie Blomqvist SM-kultiin maastojuoksussa

Kotimaan uutiset

Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm laskutti konsulttifirmansa kautta liki 200 000 euroa Gazpromin kaasuputkihankkeessa.Sdp:n tuore puoluesihteeri Antton Rönnholm teki hyvää tiliä toimiessaan mukana vuosina 2011–2013 Venäjän valtionyhtiö Gazpromin South Stream -kaasuputkihankkeessa.Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

Antti Rinne tapaa sunnuntaina eduskunnassa iltapäivällä ensin kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmän edustajat, sitten perussuomalaiset ja viimeiseksi keskustan. Maanantaina iltapäivällä vuorossa ovat vihreät, vasemmistoliitto, Rkp ja lopuksi kokoomus. Antti Rinne vihjasi mahdollisesta hallitus­yhteistyöstä, mutta keskustan Kaikkosen mukaan mikään ei ole muuttunut – tänään Rinne tapaa puolueiden edustajia

Suomessa asuva kansalaisaktivisti, taustaltaan Irakin-kurdi, Anter Yasa on esittänyt omien tutkimusten perusteella epäilyn, että vastavalittu kansanedustaja Hussein al-Taee (SDP) olisi nimeltään jotain aivan muuta, kuin mitä lukee hänen kansanedustajan valtakirjassaan. Uusi kansanedustaja, oikealta kokonimeltään Hussein Abu Gulal al-Taee, kätkee Yasan mukaan suomalaiselta yleisöltä kuulumisensa Irakissa vaikutusvaltaiseen ja poliittiseen shia-eliittiin liittyvään sukuun. ”Al Taee” oli tänään ainoana kansanedustajana poissa eduskunnan avajaisistunnosta.
Kurdiaktivisti väittää: Kansanedustajan nimi on eri kuin on kerrottu

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho poistui keskusteluista hieman neljän jälkeen. Kristillisdemokraattien Sari Essayah ja Päivi Räsänen poistuivat noin klo 15 aikaan. He eivät kommentoineet tapaamisten antia. Kaikkiin tapaamisiin on varattu noin tunti. Huomenna kahdenvälisissä keskusteluissa vuoron saavat loput eduskuntapuolueet eli vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja kokoomus.Yle seuraa hallitustunnusteluja: Keskustan edustajat saapuivat tapaamiseen SDP:n kanssa Sipilän johdolla

Ensimmäisenä vuorossa oli kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä, jonka edustajat aloittivat keskustelun Rinteen ja muun SDP:n johdon kanssa kello 14.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho saapui hyvissä ajoin paikalle eli 20 minuuttia ennen kuin perussuomalaisten tapaamisaika alkoi. Halla-ahon lisäksi keskusteluihin osallistui PS:stä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.
Keskustan eduskuntaryhmän edustajien oli tarkoitus tavata hallitustunnustelija kello 16, mutta tapaaminen viivästyi. Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilänlento oli myöhässä, minkä vuoksi hallitustunnustelijan ja keskustan tapaaminen pääsi alkamaan hieman ennen kello 16.30.IL seuraa hetki hetkeltä hallitustunnusteluja: Halla-aho poistui, nyt vuorossa keskusta - Sipilä saapui myöhässä

Ulkomaan uutiset

VENEZUELAN oppositiojohtaja Juan Guaido myöntää Washington Postille, että oppositio yliarvioi maansa armeijan tuen tämän viikon kapinan aikana. Guaidon mukaan oppositio teki virheitä yrittäessään vallanvaihdosta Venezuelassa ja hylätessään USA:n armeijan mahdollisen tuen.Yhteenotot Venezuelassa ovat tällä viikolla kiihtyneet. Maan presidentti Nicolas Maduro on kutsunut Guaidon toimia vallankaappausyritykseksi. Guaido on sanonut, että kyseessä on rauhanomainen kapina. Venezuelan oppositiojohtaja Washington Postille: yliarvioimme armeijan tuen

LAUANTAIAAMUNA Suomen aikaa Thaimaa sai uuden kuninkaan. 66-vuotiaalla Maha Vajiralongkornilla on kansan parissa ”raikuliprinssin” maine muun muassa hänen lukuisten naisseikkailujensa ja uhkapeliharrastuksensa vuoksi. Keskiviikkona Vajiralongkorn yllätti kansalaisensa menemällä naimisiin henkivartijansa kanssa. Thaimaa sai kuninkaan, joka on kahminut hallintaansa miljardien omistukset, muuttanut sotilaiden hius­tyylin ja tyrmännyt siskonsa poliittisen uran

Talousuutiset

Omakotitalojen hinnat näyttävät alenevan monissa kaupungeissa eri puolilla Suomea. Pääkaupunkiseudulla tämä näkyy muun muassa Vantaalla ja Espoossa.
Vanhojen omakotitalojen hinnat laskussa eri puolilla maata – Nuoret lykkäävät omakotitalon ostamista

Urheilu-uutiset

HPK on uusi Suomen mestari. Ratkaisumaalin iski ylivoimalle jatkoerässä Markus Nenonen.Kärppien ainoan maalin ottelussa teki Jasper Lindsten. HPK:n tasoitus oli ex-Kärppä Arto Laatikaisen käsialaa. Laatikaisen lavasta lähti myös syöttö Nenosen jatkoeräosumaan. HPK on uusi Suomen mestari – Kärpille hopeamitalit kaulaan Raksilassa

Jokinen ei kommentoinut omaa pelikuntoaan mestaruuden ratkettua, mutta ilmeestä kävi selväksi se, ettei lähes tuhannen NHL-ottelun mies ollut lähellekään terve. Hänen halunsa voittaa mestaruus tutussa kärppänutussa oli kuitenkin niin iso, ettei mikään estänyt Jokista pelaamasta.Mutta yhteen kysymykseen paljon nähnyt Jokinen ei osannut varautua. Pelaajan tunteet puskivat pintaan, ja pala nousi kurkkuun.Voiko urasi jatkua nimenomaan Oulussa ja tässä hallissa ?– Oli kova pala… Tämä 3,5 kuukautta, kun olen nähnyt lapsiani vain muutamana päivänä. Ikävä on niin kauhea, etten lähde enää ilman lapsia yhtään mihinkään, Jokinen itki. NHL-konkari Jussi Jokinen murtui kyyneliin tappion jälkeen: ”Ilman lapsia en lähde enää mihinkään”

Katso tästä jääkiekon MM-kisojen koko otteluohjelma 2019

Kärppien Aleksi Heponiemi sai 2+2 minuutin jäähyn korkeasta mailasta, jonka aikana Markus Nenonen iski HPK:n mestaruusmaalin.
Ratkaisumaalia edeltänyt tuomio puhuttaa: osuiko HPK:n oman pelaajan maila Niklas Frimanin kasvoihin?

Suomen mestaruus ratkesi Oulussa dramaattisella tavalla, kun HPK iski voittomaalin väärin tuomitun jäähdyn aikana. Taistelu jääkiekon Suomen mestaruudesta huipentui Oulun Raksilassa Markus Nenosen voittomaaliin jatkoerässä. Ratkaisumaalia edelsi tilanne, jossa Kärppien Aleksi Heponiemi passitettiin jäähyaitioon kärsimään 2+2 minuutin rangaistusta korkeasta mailasta.

Hidastuskuvista käy kuitenkin ilmi, että HPK:n Niklas Frimanin kasvoihin osuu joukkuekaveri Niclas Luceniuksen maila, eikä Heponiemen lapa.
Pyytääkö SM-liiga anteeksi Kärpiltä finaalin tuomari­virhettä? Erotuomari­johtaja Rönn lupasi vastata ristiäisten jälkeen

Teemu Pukki viimeisteli kauden 29. maalinsa Englannin Mestaruussarjan kauden päätösottelussa. Jättipotti! Norwich voitti mestaruuden ja Teemu Pukki maalipörssin

Maailmalla tapahtuu

TOUKOKUUN yö vuonna 1969 oli jo kääntynyt aamuksi, kun Helsingin kaupunginvaltuusto kello 3.30 pääsi ratkaisevaan äänestykseen metron rakentamisesta.
Rintamalinjat olivat selvillä. Valtuustosalin vasen laita äänestäisi metron rakentamisen puolesta ja oikea laita metroa vastaan. Nyt jännitettiin, mitä valtuuston keskiryhmissä tapahtuisi. Helsinki päätti metron rakentamisesta 50 vuotta sitten: päätös venyi puoli neljään yöllä, kuusi kalja­koria tyhjeni

TUUSULALAISMIES sai poliisilta raportin tyttärensä onnettomuudesta vasta noin pari viikkoa onnettomuuden jälkeen. Viivästys johtui siitä, että tietojen siirtymisessä poliisin järjestelmästä toiseen kesti huomattavasti tavallista kauemmin. Poliisihallitus selvittää nyt, mistä viivästys johtui.
Kun traktori­mönkijä jyräsi Saveli Näkkäläjärven tyttären auton kylkeen, poliisi­raporttia ei aluksi tahtonut löytyä mistään – poliisi­hallitus selvittää, mistä tilanteessa oli kyse

Natsijohtaja Adolf Hitler vieraili Suomessa kesällä 1942 marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivillä. TUTKIJA Mikko Tynin tuore tutkimus paljastaa uutta tietoja Mikkelissä toimineesta salaperäisesti Erikoisryhmästä, joka valvoi marsalkka Mannerheimin henkeä jatkosodan aikana ympäri vuorokauden ja suojeli myös marsalkan korkea-arvoisia vieraita. Tynin tutkimuksesta uutisoi sunnuntaina Helsingin Sanomat, jonka mukaan näiden korkea-arvoisten vieraiden joukkoon kuului myös kesällä 1942 Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäiville osallistunut natsi-Saksan johtaja Adolf Hitler.HS: Mannerheimin henkivartija osoitti Hitleriä aseella ja uhkasi tappaa

Venäläisen Aeroflot-yhtiön lentokone on syttynyt tuleen laskeutuessaan Sheremetjevon lentokentälle Moskovassa.Kone oli noussut lennolle kohti Murmanskia, kun se joutui palaamaan takaisin ja tekemään hätälaskun.Aeroflotin kone laskeutui ilmiliekeissä Moskovassa

Yle Areena

Vieraana on Ruotsin pääministeri Stefan Löfven. Kirsi Heikel haastattelee.
la 4.5.2019

Vieraana SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Kirsi Heikel haastattelee.
la 27.4.2019

Youtube

BenTV: Emme hyväksy perussuomalaisten syrjintää

Arhinmäki: Orpo olisi voinut vierailla Prismassa aiemmin

Suursaari 1942 ~ 2007

Helvetti Suomenlahdella

Floyd Patterson vs Ingemar Johansson, I

100 Suomalaista Lintua Osa 1 Linnut 1-10

Talitintti laulaa kauniisti

Redstart singing - Leppälintu laulelee

Punarinta laulaa kauniisti (Erithacus rubecula)

Peippo laulaa (Chaffinch singing) Fringilla coelebs

Mielipiteet

Jos Antti Rinne (sd) päättyy keskustan ja punamultayhteistyön kannalle, sen myötä Juha Sipilästä (kesk) saattaisi tulla seuraavan hallituksen valtiovarainministeri samaan tyyliin kuin inhotusta Iiro Viinasesta (kok) 1995, muistelee politikkaan erikoistoimittaja Timo Haapala. Kommentti: Juha Sipilästä valtiovarainministeri kuten Iiro Viinasesta 1995? – Sdp:n ja kepun punamultaa pohditaan kulisseissa

Kokoomuksessa on nyrpistetty nenää vasemmistoliitolle. Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) on puolestaan laskenut Hesarille, että ”kansanrintama” ilman kokoomusta tuntuisi tukevalta hallituspohjalta, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman.
Analyysi: "Punamultaa pukkaa", twiittasi kansanedustaja – miten käy tänään Rinteen keskusteluissa keskustan kanssa?

KESKUSTAN eduskuntaryhmä tapaa sunnuntaina kello 16 hallitustunnustelijan, Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen. Tapaamisella voi olla keskustan tulevaisuuden kannalta kauaskantoisia seurauksia.Lähtökohta on perin yksinkertainen. Keskusta sai eduskuntavaaleissa puheenjohtajansa pääministeri Juha Sipilän johdolla vaalituloksen, joka oli puolueen huonoin sataan vuoteen.Puolueen kannatus putosi vuoden 2015 eduskuntavaaleista 7,3 prosenttiyksikköä 13,8 prosenttiin, ja se menetti 18 kansanedustajapaikkaa. HS-analyysi: Iltapäivän tapaamisella Antti Rinteen kanssa voi olla keskustalle kauas­kantoisia seurauksia

YLE, HS ja johtavat poliitikot eivät vihertuulivoimainnossaan kerro kuluttajille eli meille kansalaisille, että tuulivoiman tuottajat eivät osallistu esimerkiksi tuulivoiman purkamisen kustannuksiin ydinvoimaloiden tapaan. Nämä kustannukset tulevat olemaan hyvin suuret. Muistettakoon esimerkiksi, että tuulivoimaloiden suuret lavat ovat vaarallista jätettä.
Tuulivoimasta vielä kunnon krapula

Hallitusneuvottelut ovat edenneet vaiheeseen, joka on keskustalle uusi. Puolueen eduskuntaryhmä on jakaantunut kahteen ryhmään, josta toinen kannattaa hallitukseen menemistä ja toinen vastustaa.Vastaus kysymykseen, kumpi ryhmä on niskan päällä, vaihtelee hieman, ketä keskustalaista jututtaa taustaksi.Analyysi: Hallituskysymys jakaa keskustaa ennennäkemättömällä tavalla

Kotimaan matkailu

Kesäinen Suomi ilmasta - Järvet ja Saaret

Ulkomaan matkailu

10 Best Places to Visit in California 2019 - Travel Video

10 Top Tourist Attractions in Brussels - Travel Video

Top 10 Best Countries to Immigrate by 2020

Musiikki

How I Love You - Engelbert Humperdinck

Evita "Don´t Cry For Me Argentina" (Legendado)

Dmitri Shostakovich - The Second Waltz

Loppukevennykset

Tankki täyteen - 02

REINIKAINEN Parhaat palat OSA 1

Pulttibois Tommy Ekblom (kaikki sketsit)

Laurel and Hardy on the road around Europe (1947)

Charle chaplin in the hotel non stop comedy charle chaplin minimiz .....

Kuntoilu

8 MINUTE AB WORKOUT | 2018

6 Minute Standing Ab Workout: A Great Ab Workout without the Floor

Want dancer abs? Try this 6-minute workout from DanceBody’s Katia Pryce | Sweat Series

Liikunta ja terveys

Verenpaine 136 / 88, pulssi 58 , Paino 103.0 kg. Jumppa 40 /2520 min, kuntosali 0/ 2420 min, kävely 2/336 km , uinti 0/8600 m, pyöräily 3/398 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti