perjantai 11. syyskuuta 2020

LA 12.09.2020 Lisää todistusainestoa

 

Olen Erkki Aho. Olen kärsinyt syyttömänä Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion ja seitsemän kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta kaiken omaisuuteni lukuunottamatta yritykseni omaisuutta, mikä koostuu kirjoista ja taidenäyttelystäni. Olen menettänyt luottotietoni. Olen ollut rikollisen ulosoton kohteena jo 25 vuotta enkä luottokelvottomana ole voinut pyörittää yritystoimintaani. Maineeni on mustattu ja minut on oikeuden väärillä päätöksillä leimattu rikolliseksi. Minulle on aiheutettu avioero. Henkiset kärsimykset Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta ovat hirvittävät. Olen kärsinyt korkeasta verenpaineesta. Sairastuin myös syöpään, mikä OYKS:n tutkimusten mukaan oli levinnyt ympäri kehoa – leukaan, rintaan, selkään ja polviin. Olen kuitenkin voittanut syöpäni. Jouduin muuttamaan edellisestä asunnosta, kun haastemies toi minulle yllättäen asianajotoimiston allekirjoittaman vuokrasopimuksen irtisanomisilmoituksen. Minun oli siksi muutettava luottokelvottomana, rahattomana ja sairaana henkilönä Kalajoen kaupungin halvimpaan vuokra-asuntoon.

Olen kirjoittanut kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa, jossa on tärkeät todistusaineistot kopioituna. Tässä tärkeimmät asiat:


  1. sivulla 276 on kopio Kera Oy:n saattohoitajaksi paljastuneen Jouni Remeksen tekemästä sopimuksesta Kera Oy:n kanssa. Tämä sopimus oli tehty salaa muilta PR-Teollisuus Oy:n osakeenomistajilta. Jos muut osakkaat olisivat tienneet tällaisesta sopimuksesta niin koko yritystä ei olisi perustettu.  


  2. Sivulla 289 on kopio Jouni Remeksen kuulustelukertomuksesta, jossa hän tunnustaa, että on tullut PR-talojen palvelukseen Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n suosituksen perusteella. Remeksen tausta osoittaa, että hän on saattohoitaja. Hänen työhistoriansa paljastaa sen. Useita konkurssiin menneitä yrityksiä. 


  3. Kirjan sivulla 275 Helsingin Sanomien lehtileike, jossa kerrotaan, että Kera Oy:hyn on perustettu ns. ruumiinpesuryhä varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuuteen kehityspäällikkö Veikko Anttosen johdolla. Ruumiinpesturyhmän tehtävänä on poistaa markkinoilta yritykset, jotka kilpailevat Kera Oy:n rahoittamien yritysten kanssa. 


  4. PR-Teollisuus Oy:n osakkaan Uhtua Woodin edustajan Pentti Arhippaisen todistus siitä. että Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arponen on tiedustellut PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajalta Markku Koskelta, että miksi tämä on mennyt mukaan MARKKINOILTA POISTETTAVAAn yritykseen. Tämä todistaa sen, että Kera Oy:llä eli myyjällä on tiedossa se, että yritys poistetaan markkinoilta ja siitä huolimatta se myi yrityksen, Tämä todistaa törkeää petosta. Minä Erkki Aho olin tuossa samassa kokouksessa hallituksen jäsenen ominaisuudessa ja voin todistaa saman asian kuin Pentti Arhippainen. 


  5. SSP-sopimus solmittiin Esko Ahon hallituksen ja 4 ostajapankin välillä 22.10.1993. Siinä sovittiin ylikapasiteettin poistaminen tietyiltä aloilta sekä yritysten kaatamisperusteet. Pankit tekivät luettelot poistettavista yrityksistä. Markkinoilta poistettiin Velallisten työryhmän mukaan 60 000 yritystä. 







  6. Samalla aiheutettiin 500 000 ihmisen työttömyys, yli 280 000 ihmisen ylivelkaantuminen ja 14 500 ihmisen itsemurha. Pankit pelastettiin ja yritykset kaadettiin. Minulla on muistitikulla tämä salaseksi julistettu SSP-sopimus, mikä on osa valtiopetosta. Kirjallinen kopio sopimuksesta on toimitettu Oulun käräjäoikeuteen. 


  7. Tässä on tasavallan presidentti Tarja Halosen päätös salata ns. Koiviston konklaavin asiakirjat. Koiviston konklaavissa 6.5.1992 tapahtui valtiopetos, kun tasavallan presidentti Mauno Koivisto puuttui riippumattomien tuomioistuinten toimintaa. Pankelle annettiin suosituimmuusasema eli pankit voittivat ylemmissä oikeusasteissa. Käytännössä myös rikollisille annettiin syytesuoja, mikä näin jälkeenpäin voidaan todistaa mm. syyttäjäjien ja poliisien toiminnalla. 


  8. Sivuilla 277-285 on kolme kauppasopimusta. Sivulla 285 on kaupanvahvistus. Kaupan on vahvistanut tuleva syyttäjä Sulo Heiskari. Heiskari on toiminut syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista ja niisä jotuvissa oikeudenkäynneissä. Hän on toiminut esteellisenä syyttäjänä. Tässä käräjäoikeuden oma ilmoitus niistä oikedenkäynneistä, joissa esteellinen syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut syyttäjänä:

    R98/503 Ylivieskan käräjäoikeus 01.06.1998 R98/71 144

R02/393 Ylivieskan kärjäoikeus 15.02.2002 RD01/361 10046

S01/320 Ylivieskan käräjäoikeus 30.01.2001 K00/1003 148

S00/1437 Ylivieskan käräjäoikeus 13.11.2000 K00/1003 1311

S01/447 Ylivieskan käräjäoikeus 28.02.2001 K001/1003 280

R98/692 Ylivieskan käräjäoikeus 26.08.1998 R98/90 224

R03/150 Ylivieskan käräjäoikeus 19.12.2002 R02/276 R1.OH.KP

Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 30.05.1996 nro 860

Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 03.01.1997 96/531

Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 28.06.1996 nro 900

Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio 26.08.1998 nro 228

Ylivieskan käräjäoikeudenpäätös 19.09.2000 bro 1066

Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio 03.10.2000 nro 1050

Vaasan hovioikeuden tuomio 21.05.1999 nro 521

Vaasan hovioikeuden päätös 08.12.2000 nro 1376

Vaasan hovioikeuden päätös 07.05.2001 nro 545

Vaasan hovioikeuden päätös 13.01.2000 nro 39 R98/692

Vaasan hovioikeuden päätös 31.01.2000 nro 39

Korkeimman oikeuden päätös 11.01.2002 R2000/206 nro 0017

Korkeimman oikeuden päätös 24.01.2001 H2000/386 nro 0143

Korkeimman oikeuden päätös 20.09.2001 nro 1841

Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2001/318 nro 1800

Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/16 nro 1801

Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/210 nro 1802

Korkeimman oikeuden päätös 28.06.2002 H2001/138 nro 1771

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 22.12.2004 3383 nro 17602/04



konkurssiasiat
K 96/531,         PR-Teollisuus Oy (hja Alavieskan Puurakenne )
                Konkurssituomio 3.1.1997/1
K 97/1236        International Timber (hja Eläke-Varma Keskinäinen yhtiö)
                Konkurssituomio 7.9.1998/963
K 00/1003        Erkki Aho (hja Alavieskan Puurakenne)
                ratkaisu 28.2.2001/280, rauennut/sillensä, valitettu hovioikeuteen
K 10/5019        Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
                ratkaisu 4.1.2011/38, peruutettu
K 10/3862        Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
                ratkaisu 30.8.2010/4430, sillensä, muu syy
K 11/1589        Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
                ratkaisu 26.9.2012/7257, rauennut, sillensä
ITC Finland Oy:n konkurssi, ei löytynyt diaarista
Rikosasiat:
R 98/71                Asia: velallisen vilpillisyys
                ratkaisu 1.6.1998/144
R 98/90                Asia: muut rikoslakia vastaan tehdyt rikokset
                ratkaisu 26.8.1998/1
                ratkaisu 13.8.1998
RD 01/361        ratkaisu 15.2.2002/10046 , jätetty tutkimatta
R 05/506        asianomistajana Tapio Lahola
                Tuomio 28.11.2005/529, valitettu hovioikeuteen
R 10/506,        asianomistaja Mikko Kovalainen
                Tuomio 6.9.2010/1034, valitettu hovioikeuteen
R 11/537        asianomistaja Markku Koski
                Tuomio 27.7.2011/587, valitettu hovioikeuteen
Rikosasiaa, jossa asianomistajana Torsti Kalliokoski, ei löytynyt diaarista
Rikosasia R 97/288 koskee muuta vastaajaa, rikosilmoituksen numerolla ei löydy diaarista
S 95/1488        Kja Alavieskan Puurakenne, vjat: Erkki Aho, Kari Konu, Markku Koski, PR-Teollisuus Oy, Remes Jouni ja Virta Heino, asiaan osallisena PR-Teollisuus Oy:n                         konkurssipesä
                Ratkaisu 28.6.1996 , hyväksytty kokonaan tai osittain
Katriina Rantinsalo
hallintosihteeri

    .


  1. Sivulla 284 on kopio kauppasopimuksesta, jossa myyjänä on kiinteistökaupassa konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen. Konkurssisäännön 50 §:n mukaan väliaikaiset konkurssipesänhoitajat eivät voi myydä kiinteää omaisuutta. Väliaikaisilla konkurssipesnhoitajilla ei ollut valtakirjoja myydä toisen omaisuutta. Kauppakirjat oli tehty maakaaren vastaisesti. 


  2. Sivulla 294 on kauppakirjan allekirjoittajan Heino Virran todistus siitä, ettei hän ole henkilökohtaisesti koskaan tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.


  3. Tässä on kaupanvahvistajan kutsuman todistajan Arto Ranta-Ylitalon todistus siitä, ettei hän ole olut kaupanvahvistjaan kutsumana todistajana paikalla kun kaupat on vahvistettu. Kauppakirjat on tehty kaupanvahvistaja-asetuksen vastaisesti. 


  4. Tässä on salatut 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Niistä ei ole kauppasopimuksissa mitään mainintaa. Teko täyttää törkeän petoksen tunnusmerkistön. 

  5. Sivulla 286 Kalevan lehtileike, jossa keskeneräisen tilauskannan suuruudeksi on ilmoitettu 26 miljoonaa markkaa.


  6. Sivulla 287 Kera Oy ilmoittaa, ettei keskeneräinen tilauskanta ollutkaan 26 miljoonaa markkaa, vaan 11-12 miljoonaa markkaa. Kate oli huomattavasti pienempi kuin oli ilmoitettu. Törkeä petos oli nyt 14-15 miljoonaa markkaa. Kun tähän lasketaan 48 miljoonaan salatut pantatut kiinnitykset niin saadaan törkeän petoksen kokonaissummaksi 62-63 miljoonaa markkaa  




  7. Sivuilla 306-309 on kopio kiinteistökauppojen purkamisesta. Kauppasopimusten purkaminen 19.3.1996 on tehty lainvastaisesti, koska kaupanvahvistajaa ei ole paikalla. Kauppasopimusten purkaminen on aina lopullinen ja peuuttamaton asia. Katso varatuomari Herttuaisen kirje sivulla 309-310 


  8. Sivulla 305 on kopio tuoteoikeuksien ja vaihto-omaisuuden kauppojen purkamisest. Näissä sopimuksissa oli 1.130.000 markan takaukset. Kun pääsopimus puretaan niin liitännäisetkään eivät voi jäädä voimaan. Näin takaukset purkautuivat.



  9. Kirjan sivulla 328-329 on Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän konkurssihakemus, mikä on tehty väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu. PR-Teollisuus Oy:llä ei ollut velkaa APR:n konkurssipesälle, vaan APR:n konkurssipesä oli velkaa PR-Teollisuus Oy:lle.


  10. PR-Teollisuus Oy oli maksanut 1.641.444,45 markkaa APR:n kokurssipesälle.

    Asianajotoimisto Asko Keräsen kirje kirjan sivulla 516-517.



  11. Varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut konkurssiasiassa väärän lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle ilman PR-Teollisuus Oy:n ja takaajien valtakirjoja ja toimeksiantoja. Sivulla 514 sivulla Paavo M. Petäjä tunnustaa ettei hänellä ollut toimeksiantoja konkurssiasiassa. 



  12. Sivuilla 330 – 331 hakijan lausuman konkurssiasiassa. Tämä lausuma on annettu PR-Teollisuus Oy:n ja takaajien tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.


  13. Asianaja Asko Keränen sai valtakirjat valituksen tekemisestä väärillä tiedoilla tehtyyn konkurssipäätökseen. Tässä kopio valtakirjasta.


  14. Asianajaja Asko Keränen jätti valituksen tekemättä. Tässä hän tunnustaa tekonsa.


  15. Sivu 473 Rikosliiga käytti häikäilemättä hyväkseen väärää konkurssipäätöstä uusien rikosten tekemseen. Asianajaja Hannu Maskonen vaati minua lopettamaan asioihden penkomisen ja maksamaan hänelle 10 000 markkaa niin hän ei hae minua henkilökohtaiseen konkurssiin. Minä en suostunut Maskosen vaatimuksiin. Maskonen haki minut henkilökohtaiseen konkurssiin ja aiheutti minulle ehdottoman 75 päivän vankeustuomion yhdessä esteellisen syyttäjä Sulo Heiskarin kanssa. Sen jälkeen hän päätti päivänsä omatoimisesti.

  16. Rikostutkintapyynnöt asioissa on tehty ajoissa ja asiat ovat olleet keskeytyksettä vireilla koko 25 vuoden ajan. Ne eivät voi olla vanhentuneita tästä syystä ja lisäksi ulosotto pitää asiat avoimena sekä valtiopetos pitää asiat avoimena.

    Raimo Ollila, Ylivieskan poliisi, jokainen tutkintapyyntö on jätetty tutkimatta. Tutkintapyynnöt on tehty ajoiss ja asiat ovat olleet kesekytyksettä vireillä kokovajaan 26 vuoden ajan. Siksi asia ei ole vonut vanhentua.


15.3.1997, täydennys 23.3.1997, päätös

26.06.1997 6870/5406/97

9.10.1997 6870/R/891/97, S10109/01,

13.08.2002 6870/S/10109/01,

13.08.2002 S/10456/02,

03.01.2002 R/1690/ Olli Sikala Haapajärven poliisi

Erkki Huhtakallio, Ylivieskan poliisi 3.8.1998 tehty tutkintapyyntö

Kaarlo Similä, Ylivieskan poliisipäällikkö, tutkintapyyntö 12.07.2002

lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle 25.2.2004

Tapio Mäkelä Oulun KRP, tutkintapyyntä 20.08.1997

10.1.1998

26.8.1998 2521/R/737/97, kirje 30.3.200,

varatuomari Jorma Herttuaisen tekemä tutkintapyyntö 22.5.1998, lausuma 30.3.2000

Eero Klemetti, Oulun KRP:n päällikä 2400/R/506/00

Pentti Yliniva, KRP:n päällikkä. Pohjoinen osasto

18.11.1999 tehty tutkintapyyntä

10.09.1998 tehty tutkintapyyntö

2400/R/760/9919.4.2000

2400/R/737/97.19.12.1997

2400/R/760/99,18.11.1999

2400/S/13013/9919.11.1999

2400S/13077/99 15.12.1999 ,

19.5..2000 106/TUP/98

Kauko Aaltomaa, KRP, apulaisjohtaja, tutkintapyyntö 5.5.2000,

ratkaisu 30.5.2000 106/TUP/98,

tutkintapyyntö Aaltomaalle 4.6.2000,

3.4.2001 28/TUP/01

Rauno Ranta, KRP:n päällikkö tutkintapyyntö 18.8.1998,

Rauno Ranta, Juha Keränen, päätös 15.12.1998 106/TUP/98

2.5.2000 106/TUP/98 Rauno Ranta ja Kauko Aaltomaalle

1.9.2003 64/TUP/03 Rauno Ranta ja Marko Viitanen

Jouko Rajaniemi, poliisiylitarkastaja Oulun läänin hallitus 6.7.1999 POL 374 B

Erkki Haikola, Oulun läänin poliisiosaston päällikkö, tutkintapyyntö 18.8.1998

Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki, sisäasiainministeriön poliisiosasto 10.8.1998 84/662/98,

poliisiministeri Jan-Erik Enestamille tehty tutkintapyyntö 20.7.1998

17.8.1998 kirje ja tutkintapyyntä poliisiylitarkastaja Jorma Vuoriolle

10.8.1998 päätös 84/662/98

28.6.2000 SM-2000-1060/Ri-2 Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki

Jorma Toivanen ja Jonne Lähteenmäki 20.3.2000 dnro 49/662/98

11.6.2002 SM-2002-1312/Ri-

Kimmo Markkula KRP Vantaa 12.7.2002 88/TUP/02,

12.7.2002 88/TUP/02

12.7.2002 93/TUP/02

Juha Vehmaskoski KRP:n rahanselvittelykeskus, kieltäytyi tutkimasta Rinstrojen rahanpesua, vaikka Rienstra oli tuomittu USA:ssa rahanpesusta ja Suomessakin näytöt olivat kiistattomat

Reijo Naulapää, poliisiylijohtaja sisäasiainministeriö tutkintapyyntö 16.8.1998

kirje 20.3.2000 dnro 49/662/98,

tutkintapyyntö Naulapäälle 29.5.2000

Kari Häkämies sisäministeri 25.8.1999, vastaus kansanedustajien Risto Kuisma, Raimo Vistbacka, Bjarne Kallis, Tapio Karjalainen, Matti Huutola, Marja-Leena Kemppainen, Pekka Vilkkuan tutkintapyyntöön, yksi kansanedustaja pyyhki nimensä yli tutkintapyynnöstä. Hänen nimensä on Antti Rantakangas

Rauno Rannan vastaus kansanedustaja Raimo Vistbackalle

Ville Itälän keskustelunvahvistus 8.1.2001 SM-2001-776/Tu-411

Tapio Kalliokosken päätökset 22.10.2004

20.10.2004.

25.10.2004

22.10.2004

22.9.2004, päätökset ovat koodittomia

Tapio Mäksen päätös 22.4.2005 2400/s/10249/05

6870/S/10431/99, Aho, Virta

6870/R/1104/97, Aho

6870/R/372/97, Aho, Virta

6870/R/1279/98, Aho

6870/R/1372/99, Aho

6870/S/10148/00, Aho

6870/R/1371/99, Aho

6870/R/833/00, Aho

6870/S/10109/01, Aho

6870/R/137/01, Aho

6870/R/412/97, Aho

4728/R/288/96, Aho

4728/R/339/96, Aho

6870/S/10375/02, Aho

6870/R/120/03, Aho

6870/R/1041/07, Aho

6870/R/1521/04, Aho

6870/R/4131/07, Aho

6870/R/10837/06, Aho

6870/S/10225/08, Aho

6030/R/1690/02, Aho

6610/S/10590/05, Aho

6610/S/11066/05, Aho

6610/S/10599/06, Aho


Keskusrikospoliisin asiankäsittelyjärjestelmästä löytyvät diaarinumerot:

106/TUP/98

28/TUP/01

88/TUP/02

93/TUP/02

157/TUP/03

156/TUP/04

923/7/08

328/7/10

360/7/10

2400/2011/1106

2400/2011/1376

2400/2011/1639

2400/2012/609

POL-2015-2595


Poliisiasiain tietojärjestelmästä löytyvät, Keskusrikospoliisin piirikoodille kirjatut ilmoitusnumerot:

2400/S/10176/14

2400/S/10104/14

2400/S/10078/14

2400/s/10615/11

2400/S/10357/08

2400/S/10249/05

2400/S/10591/04

2400/S/10590/04

2400/S/10589/04

2400/S/10588/04

2400/S/10736/03

2400/R/760/99

2400/R/737/97


Valtakunnansyyttäjäviraston ilmoitus


Valtakunnansyyttäjänvirastoon toimittamianne kirjoituksia on käsitelty seuraavilla diaarinumeroilla:


186/41/98, 217/22/98,
109/42/99, 239/42/99, 80/41/99, 108/41/99,
58/42/00, 83/42/00, 184/42/00,
2/42/01, 111/42/01, 142/42/01,
126/42/02, 198/42/02,
11/41/03,
137/42/04, 7/41/04, 63/41/04, 148/41/04, 155/41/04,
159/41/05,
136/41/08,
37/42/09, 74/42/09, 9/41/09, 155/21/09,
44/41/11,
96/21/12,
45/21/13

Lisäksi kirjoituksianne on diarioitu seuraaville diaarinumeroille:

2/92/08, 1/92/09, 2/82/10, 2/92/11, 2/92/12, 2/92/13 ja 2/92/14

Valtakunnansyyttäjänvirasto
PL 333
00181 Helsinki
p. 02956 
20810vksv@oikeus.fi


Laillisuusvalvojien päätökset

apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen päätös 24.11.2004 Dnro 2406/4/04

suppea luettelo löytyy tästä osoitteesta

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2015/03/suppea-asialuettelo.html

Vaadin kaikille rikoksiin syyllistyneille Suomen lain mukaista ankarinta rangaistusta sekä kaikkien aiheutettujen vahinkojen ja hirvittävien henkisten kärsimysten täysimääräistä korvaamista korkoineen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti