sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

SU 08.03.2020 Erkki Aho vaatii oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin ja sisäministeri Maria Ohisalon eroa.



Suomen valtio ei noudata oikeusvaltioperiaatetta ja hallitus ei pysty turvaamaan kansalaisten perusoikeuksia ja oikeusturvaa. Entinen pitkäaikainen Kalajoen kaupunginvaltuutettu ( 28 vuotta) ja Kalajoen ääniharava sekä PR-Teollisuus Oy:n entinen toimitusjohtaja Erkki Aho on haastanut oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin ja sisäministeri Maria Ohisalon sekä oikeusministerin alaiset ulosottoviranomaiset oikeuteen, koska ei ole saanut 25 vuoteen esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä asioissaan. 
oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
sisäministeri Maria Ohisalo

Erkki Aho on kärsinyt syyttömänä neljä konkurssia ja yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkastuomiota sekä menettänyt yrityksensä (yhtä lukuunottamatta) sekä omaisuutensa ja hänen avioliittonsa on rikottu valtion viranomaisten toimesta.
Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa ( asianajaja Asko Keränen ja varatuomari Paavo M. Petäjä) sekä rikoksista ovat kiistattomat todistusaineistot , niin Erkki Aho ei ole saanut oikeutta Suomessa. Hän on joutunut ajojahdin kohteeksi ja on joutunut elämään maanpaossa Suomessa, Ruotissa ja Bulgariassa. Aho on jotunut Suomen viranomaisten toiminnan johdosta hakemaan poliittista turvapaikkaa Euroopan Unionilta ja Bulgarian presidentiltä. Tämä on suomalainen oikeusvaltio. Suomen lehdistö ja tiedotusvälineet vaikenevat tilanteesta, vaikka ne ovat sitoutuneet noudattamaan journailistisia ohjeita

Suomeen on perustettava perustuslakituomioistuin sekä totuuskomissio valtiopetoksen, pankkikriisin ja 1990-laman selvittämiseksi. Korkein oikeus ja nykyisen kaltainen laillisuusvalvonta on lakkautettava. Hallinto-oikeudet voidaan lakkauttaa. Poliisi- ja oikeusjärjestelmä on uudistettava niin, että kansalaisten oikeusturva ja perusikeudet voidaan turvata.

Kalajoki 8.03.2020

Erkki Aho

nimeni on Erkki Aho

Valtioneuvoston asetus oikeusministeriöstä

Oikeusmiisteriön tehtävät

Oikeusministeriön tehtävät ovat
  • lainvalmistelu valtiosääntöoikeuden, yleisen hallinto-oikeuden, yksityisoikeuden sekä rikos- ja prosessioikeuden alalla, sekä muut lainsäädäntöasiat, jotka eivät kuulu toisen ministeriön toimialaan
  • valtioneuvoston lainvalmistelun kehittäminen ja EU-oikeudellinen neuvonta
  • tuomioistuimet, oikeudenkäyntimenettely ja oikeudellinen jaotus
  • oikeusapu ja yleinen asianajajayhdistys
  • talous- ja velkaneuvonta
  • yleinen edunvalvonta
  • syyttäjäntoimi
  • ulosottotoimi ja konkurssipesien hallinnon valvonta
  • sakkorangaistusten, yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpano
  • rikoksentorjunnan ja muun kriminaalipolitiikan yleinen suunnittelu
  • rikoksen uhrien aseman kehittäminen, jos asia ei kuulu toisen ministeriön toimialaan
  • rikosrekisteri ja muut oikeusrekisterit
  • armahdusasiat
  • avioliitto-oikeudelliset hakemukset
  • kansainvälinen oikeudenhoito, jos asia ei kuulu toisen ministeriön toimialaan
  • oikeuskanslerinvirasto lukuun ottamatta sen taloushallintoa
  • valtiolliset vaalit, kunnalliset vaalit ja kansanäänestykset sekä kansalaisvaikuttamisen edistäminen
  • puoluerekisteri sekä puolueiden tilinpidon ja varojen käytön tarkastaminen
  • kielilain täytäntöönpanon seuranta
  • Suomen säädöskokoelma
  • onnettomuuksien tutkinta
  • Ahvenanmaan maakunnan itsehallinto
  • saamelaisten kulttuuri-itsehallinto ja saamelaisasioiden yhteensovittaminen
  • Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssi
  • yhdenvertaisuus ja hyvien etnisten suhteiden edistäminen

Perustuslaki

Euroopan ihmisoikeussopimus

YK:n ihmisoikeusjulistus

Kansalaisten turvallisuus ja myös turvallisuuden kokemus ovat suomalaisen yhteiskunnan ydintä.”

Poliisilaki

Velallisten tuki ry
c/o Liisa Mariapori
Pohjolankatu 27, 96100 Rovaniemi
Suomi

 SUOMEN PERUSRAPORTTI YK:N SOPIMUSVALVONTAELIMILLE, MÄÄRÄAIKA 27.11.2019
IHMISOIKEUSRIKKOMUKSET SUOMESSA

Suomi on syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin vuosina 1992-2019 ja syyllistyy edelleen:
Vuosina 1992-2019 ovat sadat tuhannet Suomen kansalaiset menettäneet perus- ja ihmisoikeutensa ja omaisuutensa julkisen vallan edustajien tekemien virhepäätösten seurauksena. Suomen poliittinen eliitti ja tulospalkkainen virkakoneisto ovat polkeneet suomalaisten ihmisoikeuksia vuodesta 1992 lähtien. Tämä on ollut mahdollista siksi, että Suomessa ei ole Perustuslakituomioistuinta, eikä laillisuusvalvonta Suomessa siten toimi. Suomessa on 1990 vuodesta lähtien säädetty hallitusmuodon ja Suomen perustuslain vastaista lainsäädäntöä. Tämä on ollut mahdollista siksi, että samat kansanedustajat, jotka oat mukana ensin säätämässä ja hyväksymässä lakeja, sitten istuvat perustuslakivaliokunnassa päättämässä itse hyväksymiensä lakien perustuslainmukaisuudesta. Näin Suomeen syntyy koko ajan lisää Suomen ja EU:n perustuslain vastaista lainsäädäntöä.
Suomessa on 90-luvun finanssikriisin seurauksena langetettu tuhansia ja taas tuhansia vankeustuomioita velallisen epärehellisyyden tms. perusteella. Nämä vuosina 1992-2019 annetut tuomiot perustuvat presidentti Mauno Koivisto määräykseen 6.5.1992, jolloin hän ns. Koiviston konklaavissa määräsi, että instituutiot eivät saa hävitä ja näin suomalaiset yrittäjät eivät ole voineet saada oikeutta Suomen oikeuslaitoksissa 1992 vuoden jälkeen.

Presidentti Mauno Koiviston määräyksestä vuonna 1992 johtuen Suomessa tapahtuu koko ajan vakavia ihmisoikeusloukkauksia, joista törkeimpiä ovat teot, jotka täyttävät kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kieltävän sopimuksen määrittäviä tekoja. Näihin tekoihin ovat syyllistyneet hallinnon virkamiehet ja kaikki Suomen hallitukset ja presidentit vuodesta 1992 lähtien, sillä presidentti Mauno Koiviston antamaa määräystä, että instituutiot eivät saa hävitä ei ole vielä tähän päivään mennessä kumottu. Ihmisoikeusloukkaukset ovat näin suomalaisten arkipäivää, ovat olleet jo kohta 30 vuotta.

Julkisen vallan edustajat ovat lainsäädännössä ja oikeuslaitoksissa selvästi suosineet kaikkia velkojia, kuten pankkeja ja perintätoimistoja aina 6.5.1992 lähtien ja näin julkisen vallan edustajat, Eduskunta ja koko oikeuslaitos ovat toimillaan aiheuttaneet tuottamuksellisesti tai tahallisesti taloudellista vahinkoa valtiolle ja suomalaisille yrittäjille kymmenien tai satojen miljardien eurojen edestä. Suomen eduskunta rikkoo lainmuutoksissa Euroopan Unionin perusoikeuskirjan säännöksiä monella eri tavalla. Suomessa ei ole elinkeinovapautta II-76 artikla, eikä suomalaisilla yrittäjillä ole Euroopan unionin perustuslain takaamaa omistusoikeutta II-77 artikla. Suomessa Eduskunta säätää ja on säätänyt jo 30 vuotta hallitusmuodon ja perustuslain vastaista lainsäädäntöä, jonka nojalla tulospalkkaiset Verohallinnon verotarkastajat voivat takavarikoida yrittäjien koko omaisuuden ennen lainvoiman saanutta verotuspäätöstä ja verot pitää maksaa muutoksenhausta huolimatta ja verojen täytäntöönpanon kieltoa ei myönnetä, jolloin yritykset joutuvat lopettamaan toimintansa, kun ulosottomiehet vievät kaikki rahat yritysten tililtä usein jo ennen verotarkastuskertomusten valmistumista. Suomessa yrittäjillä ei siis ole oikeutta nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta, eikä käyttää, luovuttaa ja testamentata sitä. Suomen ylisuuri virkakoneisto on ottanut Suomessa vallan ja käyttää sitä täysin mielivaltaisesti ja laittomasti saavuttaakseen Valtiovarainministeriön sille asettamat tulostavoitteet ja saadakseen itselleen tulospalkkion.

Nämä Suomen julkisen vallan tekemät ihmisoikeusrikkomukset tulisi kartoittaa riippumattoman kansainvälisen asiantuntijaryhmän eli totuuskomission toimesta, jotta näihin tekoihin syyllistyneet Suomen presidentit, hallitukset, virkamiehet ja muut virallisessa asemassa toimivat henkilöt saataisiin vastuuseen teoistaan vuosina 1992-2019 tapahtuneista teoista, joihin kuuluvat maanpetos, valtiopetos, törkeä virka-aseman väärinkäyttö, kansanmurha jne. Suomessa vallitseva hyvävelijärjestelmä ja syvä korruptio estävät kaikki ihmisoikeusrikkomusten tutkinnat Suomessa. Suomessa koko poliittinen johto ja virkakoneisto toimii yhdessä Suomen kansalaisia vastaan, joten suomalainen yrittäjä ei voi saada oikeutta Suomen täysin korruptoituneessa oikeuslaitoksessa, joka toimii edelleen presidentti Mauno Koiviston määräysten mukaan,.

Suomen perustuslaissa on turvattu ihmisarvon loukkaamattomuus, yksilön vapaus ja oikeudet sekä oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Perusoikeudet ovat yksilölle kuuluvia oikeuksia ja ovat luonteeltaan yleisiä eli kuuluvat kaikille yhdenvertaisesti. Kun Suomen koko oikeuslaitos ja virkakoneisto on alistettu presidentti Mauno Koiviston määräyksellä tahoksi, jossa instituutiot eivät saa hävitä, on tämä presidentin määräys samalla vienyt suomalaisilta kaikki ihmisoikeudet ja nykyjärjestelmä tekee jatkuvia rikoksia ihmisyyttä vastaan ja näin Suomen valtio ja koko virkakoneisto polkee suomalaisten ihmisoikeuksia siitäkin huolimatta, että YK:n peruskirjassa asetetaan jäsenvaltioiden tehtäväksi suojella ihmisoikeuksia. Suomi on yhtenä peruskirjan allekirjoittajana sitoutunut mainittuun oikeuden turvaamiseen ja näin muodoin myös julistukseen, jossa ihmisoikeudet määritellään ja johon yhä enemmän vedotaan. ihmisoikeustuomioistuinten toiminnassa ja päätöksissä.

Suomen ihmisoikeusrikkomukset ovat peräisin 1980 luvun aikana tehdyistä täysin virheellisistä talouspoliittisista päätöksistä ja Suomen EU-jäsenyyskuntoon saattamiseksi vaatineista pankkien vakavaraisuuden nostamisesta 8 %:iin siten, että Suomen hallitus teki tiettyjen pankkien kanssa SSP-pankkisopimuksen vuonna 1993, jolla sopimuksella hallitus antoi pankeille luvan sanoa yksipuolisesti irti tiettyjen toimialojen yritysten velat ja näin kaataa 65.000 yritystä. Näin näistä 65.000 yrittäjästä ja heidän takaajistaan tehtiin Suomeen ikuisuusvelallisia. Samalla Suomen lainsäädäntöä muutettiin velkojia suosivaksi ja siirryttiin summaariseen menettelyyn oikeuslaitoksissa, mikä summaarinen menettely tarkoittaa käytännössä sitä, että velkojan ei tarvitse oikeuslaitoksessa esittää mitään todistetta velasta, ei velkakirjaa tai laskua vaan oikeuslaitoksen antavat lähes poikkeuksetta asiassa ns. yksipuolisen tuomion, jolla velallinen velvoitetaan maksamaan velkojan vaatimat velat siitäkin huolimatta, että velallinen perusteellisesti kiistää saatavan olemassaolon. Myöskään velkojen vanhentumista ei tutkita missään vaiheessa, kun alkuperäistä velkakirjaa siirtomerkintöineen ei tarvitse esittää.

Jotta suomalaisten yritysten tuho olisi täydellinen myi Suomen hallitus/talouspoliittinen ministerivaliokunta vielä 31.3.2000 ns. Arsenal kauppakirjalla näiden SSP-pankkisopimuksella ryöstettyjen yritysten velat (56.000 yrityksen 77.000 velkaa määrältään 12 miljardia markkaa)) norjalaisille perintätoimistoille, jotka olivat amerikkalaisen Pra Group-yhtiön bulvaaneja. Nämä 12 miljardin velat myytiin 5 %:lla niiden nimellisarvosta eli 600 miljoonalla markalla antamatta velallisille mahdollisuutta maksaa velkaansa pois tuolla 5 %:lla velan arvosta. Osaa näistä veloista peritään yrittäjiltä ja heidän takaajiltaan edelleen ilman velkakirjaa tai tilityksiä, jolloin esim. takaajat eivät pysty käyttämään regressioikeuttaan. Näillä valtion virkamiesten ja poliitikkojen toimilla saatiin Suomeen suurtyöttömyys, jolloin työttömänä on ollut pitkään noin 500.000 suomalaista.

Näillä Suomen hallituksen toimilla kumottiin Suomessa omaisuudensuoja. Ryhtyessään sopimussuhteeseen pankkien kanssa on Suomen valtio toteuttanut oikeustoimensa suunnitelmallisesti, tahallisesti ja tietoisena asioitten tilasta sekä seurauksista. Samalla valtio on julistanut asiakirjat salaiseksi, eikä esim. ns Arsenal kauppakirjaa 31.3.2000 ole vieläkään saatu julkiseksi monista yrityksistä huolimatta. Suomen hallitukset vuodesta 1992 ovat pystyneet ja pystyvät edelleen salaamaan omat rikoksensa julistamalla asiakirjat salaiseksi jopa 100 vuodeksi.
Valtioneuvoston sopimukset pankkien kanssa ovat laittomia, koska mainitut sopimukset ja niitten käytännön toteuttaminen ovat johtaneet törkeisiin ja moninaisiin ihmisoikeudenloukkauksiin. Tätä sopimusvyyhteä ja niiden aiheuttamia tekoja tulee arvioida kahden osapuolen rahallisena toimintana tiettyä ihmisryhmää vastaan. Kummankin osapuolen, valtion ja pankkien, olisi perusoikeuksien nimissä tullut ottaa huomioon aiheutettu loukkausten ketju sekä yksilöitten oikeudellisesti arvioitu heikompi asema. Valtion velvollisuutena on lisäksi valvoa mainittujen tekojen aiheuttajia, eikä itse olla aktiivisena sopijapuolena toteuttamassa niitä. Nämä ihmisoikeusloukkaukset Suomessa käsittävät suoraan laskentatavasta riippuen noin 200.000-400.000 Suomen kansalaista. Tämä määrä edustaa noin 4-8 % koko väestöstä laskettuna. Epäsuorasti loukkausten vaikutukset koskevat noin 1-1,3 miljoonaa suomalaista (26 %).

Suomen valtio oikeuslaitoksineen polkee ja on vuodesta 1992 alkaen polkenut suomalaistan ihmisoikeuksia seuraavasti:
  1. Omaisuudensuoja, PL 15 §, EIS ensimmäinen lisäpöytäkirja 1 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 17 artikla.
  2. Kansalaisten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto. PL 6 §, EIS 14 artikla, seitsemäs lisäpöytäkirja 5 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 1 artikla, 2 artikla, 7 artikla, KP-sopimus 2 artikla, 3 artikla, 4 artikla, 14 artikla, 20 artikla, 23 artikla, 24 artikla, 25 artikla, 26 artikla, TSS-sopimus 2 artikla.
  3. Oikeusturva PL 21 §, EIS 6 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 10 artikla, 11 artikla, KP-sopimus 14 artikla.
  4. Oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon EIS 13 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 8 artikla, KP-sopimus 2 artikla. Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus 13 artikla.
  5. Oikeus työhön ja elinkeinovapaus PL 18 , Euroopan sosiaalinen peruskirja SopS 43-44/1991, 1 osa kohdat 1.12 erityisesti 1.10 artiklat. TSS-sopimus 6 artikla, 7 artikla, 11 artikla. YK:n ihmisoikeuksien julistus 20 artikla.
  6. Oikeus sosaaliturvaan PL 19 §, YK:n ihmisoikeuksien julistus 22 artikla, 25 artikla, TSS-sopimus 11 artikla
  7. Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kielto PL 7 §, EIS 3 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 5 artikla, KP-sopimus 7 artikla. Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus 1 artikla, 16 artikla.
  8. Perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuus ja oikeuksien väärinkäytön kielto. PL 22 §.
  9. Suomessa Verohallinto on vuosina 1992-2018 ajanut ja ajaa edelleen noin 3000 yritystä konkurssiin Verohallinnon verotarkastajien tekemillä virheellisillä verotarkastuskertomuksilla, jotka eivät perustu lakiin tai tosiasianäyttöön. Näin vuosittain 3000 yrittäjää menettää koko omaisuutensa ja usein vielä tuomitaan keksitystä veropetoksesta vankilaan syyttömänä.
Kuten kaikki edellä oleva osoittaa, Suomi rikkoo kaikkia solmimiaan ihmisoikeussopimuksia räikeästi ja suomalaiset eivät voi saada Suomessa oikeutta, kun presidentti Mauno Koivisto on 6.5.1992 määrännyt, että instituutiot eivät saa hävitä.

Kohta 30 vuotta Suomessa vallinnut oikeudeton tila on nyt johtanut siihen, että ensimmäinen suomalainen yrittäjä on hakenut Euroopan perustuslain II-78 artiklan mukaista turvapaikkaa Bulgariasta pakolaisten oikeusasemaa koskevan 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen ja pakolaisten oikeusasemaa koskevan 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyn pöytäkirjan määräysten sekä Euroopan perustuslain mukaisesti.

Tuhansia suomalaisia yrittäjiä on Verohallinnon suorittamien ryöstöverotuksen vuoksi muuttanut vapaaehtoisesti pois maasta ja muutosvirta kiihtyy koko ajan.
Kysymyksemme siis kuuluu: Missä maassa ja miten suomalaiset yrittäjät, joiden koko omaisuus on ryöstetty Valtioneuvoston ja pankkien tekemällä SSP-pankkisopimuksella 22.10.1993 tai Verohallinnon verotarkastajien vuosina 1992-2019 tekemillä lakiin perustumattomilla ja virheellisillä verotarkastuskertomuksilla, voivat saada asiassaan oikeutta ja miten saada Suomen valtio korvaamaan vuosina 1989-2019 Suomen yrittäjille ja heidän takaajilleen aiheuttamat vahingot?
Suomessa on tällä hetkellä ulosotossa 580.000 henkilöä ja köyhyysloukussa noin 1 miljoona suomalaista.

Jotta Suomessa oleva tilanne saadaan jotenkin hoidettua kuntoon, niin tämä kirje toimitetaan YK:n ihmisoikeustuomioistuimelle, Euroopan neuvostolle, Euroopan neuvoston vetoomusvaliokunnalle, Euroopan komissiolle ja Velallisten Tuki ry:n perusraporttina YK:n sopimusvalvontaelimille 27.11.2019.

Rovaniemellä 27 päivänä marraskuuta 2019.
Liisa Mariapori
Velallisten tuki ry:n puheenjohtaja
+358405604180


Kiireellinen toimenpidepyyntö Euroopan neuvostolle

PR-talojen markkinoilta poistaminen

 Alavieskan Puurakenne Oy oli aikanaan Suomen kolmanneksi suurin talotehdas, jonka kotipaikka oli Alavieska. Taloudellisen laman alkaessa 1990-luvun alussa APR oli Keski-Pohjan Säästopankin asiakas. Pankki kuului niin sanottuun mustaan tusinaan eli 12 taloudellisesti heikoimman säästöpankin joukkoon Suomessa. 22.10.1992 Esko Ahon hallitus hyväksyi SSP-sopimuksen, jossa päätettiin säästöpankkien pilkkomisesta ja toimialarationalisoinnista. Talonrakennusala kuului sopimuksen mukaan toimialarationalisoinnin piiriin. Kera Oy:ssä perustettiin niin sanottu ruumiinpesuryhmä, jonka tarkoituksena oli poistaa markkinoilta Kera Oy:n rahoittamia yrityksiä uhkaavat yritykset. Alavieskan Puurakenne Oy ajettiin konkurssiin erikoisella tavalla vastoin tehtyjä sopimuksia. Konkurssipesän suurimmat velkojat olivat Kera Oy ja Arsenal Oy. Konkurssipesänhoitajina toimivat varatuomarit Antti Latola ja Hannu Maskonen.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä valitsi tulevan syyttäjän Sulo Heiskari tietoisesti kaupanvahistajaksi jotta hän voi estää todellisten rikollisten syytteeseen asettamisen. Syyttäjä Sulo Heiskarin "oikeana kätenä" on toiminut Ylivieskan poliisi Raimo Ollila.
Olen pitänyt ajan tasalla nykyiset ja edelliset oikeus- ja poliisiministerit. He eivät reagoi asioihin vaan toimivat ministerivalan vastaisesti. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että rikollisille on annettu syytesuoja asioissa, joissa toisena osapuolena on valtion "rikollisjärjestöt" Arsenal Oy ja Kera Oy. Rehelliset syyttömät kansalaiset pyritään oikeus- ja asianajajamafiaa hyväksikäyttämällä leimaamaan rikollisiksi. On syytä epäillä, että rikollisten suojelussa ovat mukana laillisuusvalvojat ja konkurssiasiamiehet, ylin poliisijohto ja oikeuslaitos. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että tiedostusvälineet on vaiennettu asioissa nettiä lukuunottamatta. Netti toimii vielä toistaiseksi vapaana, mutta ei häiriöttömänä tiedoitusvälineenä. Olen perehtynyt juridiikkaan niin paljon, että tiedän varmasti olevani oikeassa. Jos joku pystyy todistamaan, että olen väärässä, niin olen siitä erittäin kiitollinen. Oikeustieteen tohtori Petter Kavonius kirjoitti 05 02 2008, 20:59 palautteessaan päiväkirjaani näin: Sanottakoon se nyt vielä selvästi kerran: En ole tämän Ahon juridisessa argumentaatiossa tai niihin liittyvissä faktoissa virheitä havainnut.
Erkki Ahon juridinen argumentointi:
Alavieskan Puurakenne Oy:n väliaikaisilla pesänhoitajilla Antti Latolalla ja Hannu Maskosella ei ollut oikeutta lain mukaan myydä kiinteää omaisuutta. Heillä ei myöskään ollut kirjallista valtuutusta myynnille. He toimivat konkurssisäännön ja maakaaren vastaisesti. Siis vastoin lakia.
Katso konkurssiasiamiehen lausunto: "Hyvä pesänhoitotapa konkurssipesän realisoinnissa"
http://www.konkurssiasiamies.fi/2265.htm
Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aihetuvien kustannusten maksamiseksi.
Maakaari 2 luku 3 § Valtuutus kiinteistön kauppaan
Valtuutus kiinteistön myyntiin on tehtävä kirjallisesti. Myyjän on allekirjoitettava valtakirja ja siitä on käytävä ilmi asiamies ja myytävä kiinteistö.
Koska väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät lainvastaisesti toisen kiinteää omaisuutta ilman valtakirjaa ja vielä konkurssisäännön vastaisesti salaten 48 miljoonan pantatut kiinnitykset, niin rikos on kiistattomasti tapahtunut. Suomen lain mukaan rikoksen avulla tehty oikeustoimi on pätemätön. Teko täyttää kiistatta törkeän petoksen tunnusmerkistön. Kera Oy oli päättänyt poistaa PR-talot markkinoilta ylikapasiteetin purkamiseksi. Kera Oy oli Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän toinen päämies ja toinen oli Arsenal Oy. Markkinoilta poistamispäätöksestä huolimatta se myi kiinteistöt, maa-alueet, koneet ja laitteet sekä tuoteoikeudet markkinoilta poistettavalle yritykselle. Kera Oy:ssä oli päätetty markkinoilta poistettavat yritykset. Kera Oy käytti saattohoitajia tehtävän suorittamiseen. Toimialarationalisointi oli päätetty myös SSP-sopimuksessa 22.10.1993.
Rikoslaki 19.12.1889/39 36 luku 2 § (24.8.1990/769). Törkeä petos.
Jos petoksessa 1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä, 2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa 3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Väliaikaiset konkurssipesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät myös keskeneräisen tilauskannan, jonka arvo oli todellisuudessa 15 miljoonaa markkaa pienempi kuin kaupantekohetkellä ilmoitettiin. Konkurssipesänhoitajien Latolan ja Maskosen toiminta on ollut myös kauppakaaren vastaista.
Kauppakaari 31.12.1734/3 9 §
Jos tavara väärennetään, käyköön sen rikoksen niin kuin muunkin varkauden. Jos käsityöläinen sen tekee, menettäköön myös ammattioikeutensa. Jos joku myypi tavaran, jonka tietää väärennetyksi tahi vilpinalaiseksi, niin kuin huonon hyvästä, sekoitetun puhtaasta, olkoon sama laki. Väärästä mitasta ja painosta säädetään 8 luvussa ja väärän rahan tekemisestä Rikoskaaressa.
Myös laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228 esittää tiettyjä ehtoja kaupan tekemiselle eli kauppaehtojen kohtuuttomuudelle.
30 § Jos se, johon oikeustoimi on kohdistettu, on saanut sen aikaan petollisella viettelyllä taikka jos hän on tietänyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että toinen on oikeustoimen tekijän sen tekemiseen petollisesti vietellyt, ei oikeustoimi sido vieteltyä.
31 § Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu.
32 § Jos jonkun tahdonilmaisu on erhekirjoituksen tai muun hänen erehdyksensä johdosta saanut toisen sisällyksen, kuin on tarkoitettu, ei tahdonilmaisu sellaisena sido sen antajaa, jos se, johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen oli pitänyt tietää erehdyksestä.
33 § Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen.
37 § Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.
Kauppalaki 27.3.1987/355 määrittelee irtaimen kaupan.
Tiedot tavarasta 18 § Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on antanut tavaran ominaisuuksista tai käytöstä tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan.
Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, joita joku muu kuin myyjä, aikaisemmassa myyntiportaassa tai myyjän lukuun, on ennen kaupantekoa tavaraa markkinoitaessa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan. Tavaran ei kuitenkaan katsota olevan virheellinen, jos myyjä ei ollut eikä hänen olisi pitänytkään olla selvillä näistä tiedoista.
Sellaisena kuin se on -ehto 19 § Jos tavara on myyty "sellaisena kuin se on" tai samankaltaista yleistä varaumaa käyttäen, siinä katsotaan kuitenkin olevan virhe, jos:
1) tavara ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on ennen kaupantekoa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan
2) myyjä on ennen kaupantekoa laiminlyönyt antaa ostajalle tiedon sellaisesta tavaran ominaisuuksia tai käyttöä koskevasta olennaisesta seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon, ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan; tai
3) tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää.
Kaupanvahvistaja ja tuleva syyttäjä Sulo Heiskari ei ole ollut paikalla asianajaja Hannu Maskosen toimistossa Oulussa 11.5.1995, kun kauppasopimukset on allekirjoitettu. Asiasta on toisen kauppakirjan allekirjoittajan Heino Virran kirjallinen todistus, jossa hän todistaa, ettei ole koskaan tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Hän voi todistaa asian myös suullisesti.
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja PR-talojen talomyyjä Arto Ranta-Ylitalo todistaa KRP:n kuulusteluissa, että hän ei ollut paikalla, kun kauppasopimukset on allekirjoitettu.
Kaupanvahvistaja-asetus edellyttää, että kaupanvahvistaja ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja ovat paikalla, kun kaupat vahvistetaan. Näin ei ole ollut. Siksi kauppa on mitätön. Syyttäjä Sulo Heiskari on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa, jossa hän on toiminut syyttäjänä. Hän on varmasti esteellinen syyttäjistä annetun lain perusteella. Kiinteistökauppa on maakaaren ja kaupanvahvistaja-asetuksen sekä oikeudenkäymiskaaren vastainen.
Maakaaren 2 luku Kiinteistön kauppa 1 § Kauppakirjan muoto
Kiinteistön kauppa on tehtävä kirjallisesti. Myyjän ja ostajan tai heidän asiamiehensä on allekirjoitettava kauppakirja. Kaupanvahvistajan on vahvistettava kauppa kaikkien kauppakirjan allekirjoittajien läsnä ollessa.
Kauppakirjasta on käytävä ilmi:
1) luovutustarkoitus;
2) luovutettava kiinteistö;
3) myyjä ja ostaja; sekä
4) kauppahinta ja muu vastike.
Kauppa ei ole sitova, ellei sitä ole tehty tässä pykälässä säädetyllä tavalla. Jos myyjä ja ostaja ovat sopineet kauppakirjaan merkittyä suuremmasta kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, myyjällä ei ole oikeutta saada perityksi enempää kuin mitä kauppakirjaan on merkitty.
Kaupanvahvistaja-asetus 28.12.1979/1080 3 § (17.1.1992/25)
Luovutuskirjan oikeaksi todistaminen. Kaupanvahvistaja todistaa oikeaksi maakaaren 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetun luovutuskirjan merkitsemällä todistuksen luovutuskirjaan. Todistuksesta tulee käydä ilmi luovutuskirjan allekirjoittaneiden henkilöiden nimet sekä heidän henkilöllisyytensä toteaminen. Todistuksessa on mainittava, ovatko allekirjoittajat olleet yhtaikaa saapuvilla, sekä että he ovat myöntäneet luovutuskirjan oikeaksi ja sen omakätisesti allekirjoittaneet. Siinä on lisäksi mainittava luovutuskirjan oikeaksi todistamispaikka ja -aika. Kaupanvahvistajan, jonka on mainittava virka-asemansa tai tuomioistuimen hänelle antama määräys toimialueineen, sekä hänen kutsumansa esteettömän todistajan on allekirjoitettava todistus. Jos luovutuskirjaa on laadittu useita kappaleita, todistus on merkittävä jokaiseen niistä. Kirjallinen esisopimus on todistettava samalla tavoin kuin luovutuskirja.
Oikeudenkäymiskaari 17 luku 43 § (29.7.1948/571)
Milloin lain mukaan oikeustoimi on päätettävä esteettömäin todistajain läsnä ollessa tai esteettömän todistajan on toimituksessa oltava läsnä, olkoon, mikäli erikseen ei ole toisin säädetty, sellaiseksi todistajaksi esteellinen:
1) se, joka 30 §:n mukaan ei saa vannoa todistajanvalaa;
2) se, joka itse on toimituksessa asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka itse on oikeustoimeen osallinen taikka jonka hyväksi oikeustoimi tehdään;
3) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa henkilöön, joka toimituksessa on asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka on oikeustoimeen osallinen tai jonka hyväksi oikeustoimi tehdään; taikka
4) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa siihen, jonka tehtäviin toimitus kuuluu, tai notaarin tahi viran tai toimen haltijaan, jota käytetään oikeustoimen tekemisessä.
Syyttäjän tehtävät määrätään laissa Laki yleisistä syyttäjistä 11.3.1997/199. 1 § Syyttäjän asema ja tehtävät.
Syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta rikosasian käsittelyssä, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun vaatimalla tavalla. Tehdessään tähän liittyvät oikeudelliset ratkaisut ja muut toimenpiteet syyttäjän on noudatettava tasapuolisuutta, joutuisuutta ja taloudellisuutta.
Esteellisyys määritellään 12 §. Syyttäjä on esteellinen, jos:
4) hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen taikka siihen, jolle asiassa on odotettavissa hyötyä tai vahinkoa;
6) muu kuin 1–5 kohdassa tarkoitettu seikka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haastoi PR-Teollisuus Oy:n ja takaajat oikeuteen. Ylivieskan käräjäoikeus ei toimittanut haasteita tiedoksi lainkaan takaajille ja takaajia edusti asiassa Ylivieskan käräjäoikeudessa takaajille täysin tuntematon asianajaja Jouni Vihervalli ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Ylivieskan käräjäoikeus oli tietoinen siitä, että takaajat eivät ole saaneet haasteita tiedokseen ja että asianajaja Jouni Vihervallilla ei ollut valtakirjoja eikä toimeksiantoja hoitaa asiaa. Siitä huolimatta Ylivieskan käräjäoikeus teki asiassa päätöksen. Ylivieskan käräjäoikeuden päätös on syntynyt vastoin lakia ja tehty tietoisesti. Siksi kysymys on tahallisesta rikoksesta. Ylivieskan käräjäoikeuden toiminta on ollut oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 §:n ja 15 luvun 4 §:n vastaista ja samalla toimituus myös saman lain 1 luvun 12 §:n vastaisesti.
Oikeudenkäymiskaari 11 luku 3 § (22.7.1991/1056)
Kun tuomioistuin tai virallinen syyttäjä huolehtii tiedoksiannosta, tiedoksianto toimitetaan lähettämällä asiakirja asianosaiselle:
1) postitse saantitodistusta vastaan; tai
2) kirjeellä, jos voidaan olettaa, että vastaanottaja saa tiedon asiakirjasta ja määräpäivään mennessä palauttaa todistuksen tiedoksiannon vastaanottamisesta.
Oikeudenkäymiskaari 15 luku 4 § (11.4.1958/150)
Oikeudenkäyntiasiamiehen on, jollei päämies ole häntä tuomioistuimessa asiamieheksi suullisesti valtuuttanut, esitettävä päämiehen omakätisesti allekirjoittama valtakirja.
Oikeudenkäymiskaari 1 luku 12 §
Jos tuomari ilmeisestä huolimattomuudesta tahi ymmärtämättömyydestä tekee väärän tuomion, menettäköön virkansa kokonaan tahi määräajaksi, tahi maksakoon rahasakon, kolmijakoon, aina asianhaarain mukaan, ja korvatkoon kaiken vahingon. Jos hän sen tahallansa tekee, vihasta ja ilkeydestä taikka ystävyyden, lahjain ja voiton tähden, menettäköön virkansa, saamatta sitä koskaan takaisin, korvatkoon myös vahingon, ja lahjat menkööt vaivaisille. Jos joku sellaisen väärän tuomion tähden menettää henkensä tahi kunniansa, menettäköön tuomarikin pahuutensa ja ilkeytensä takia henkensä tahi kunniansa.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistöjen kaupat 19.3.1996 ja koneiden ja laitteiden, keskeneräisen tilauskannan ja tuoteoikeuksien kaupat 18.4.1996. Kiinteistöjen kauppojen purkaminen tehtiin vastoin lakia, sillä kaupanvahvistaja ei ollut paikalla.
Maakaari 2 luku 5§ Sopimus kaupan purkamisesta
Sopimus, jolla kiinteistön kauppa puretaan tai kiinteistö palautetaan myyjälle, on tehtävä 1 ja 3 §:ssä säädetyllä tavalla.
Kauppalaki 10 luku 44 § Kaupan purku maksuviivästyksen vuoksi
Myyjä saa purkaa kaupan ostajan maksuviivästyksen vuoksi, jos viivästys merkitsee olennaista sopimusrikkomusta.
Jos myyjä on asettanut kauppahinnan maksamiselle määrätyn lisäajan, joka ei ole kohtuuttoman lyhyt, eikä ostaja suorita maksua lisäajan kuluessa, myyjä saa niin ikään purkaa kaupan.
Lisäajan kuluessa myyjä saa purkaa kaupan vain, jos ostaja ilmoittaa, ettei hän tule suorittamaan maksua tämän ajan kuluessa.
Jos ostaja on saanut tavaran hallintaansa, myyjä saa purkaa kaupan vain, jos hän on pidättänyt itselleen oikeuden siihen tai jos ostaja torjuu tavaran.
Myyjän purkuoikeus on peruuttamaton, ks. mm. Telaranta: Sopimusoikeus, Helsinki 1990 s.39. Kun ko. kauppa on purettu, ovat myös takaussitoumukset rauenneet. Takaussitoumus on liitännäinen pääsitoumukseen, joten missään tapauksessa takaussitoumukset eivät voi jäädä voimaan pääsitoumus purettaessa.
Alavieskan Puurakenne Oy haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin vaikka kaupat oli purettu. Muutoinkin konkurssihakemus oli totuuden vastainen eli oli tehty täysin väärillä tiedoilla. Saatava ei ollut selkä ja riidaton, koska kaupat oli purettu. Konkurssihakemuksessa ei oltu huomioitu lainkaan sitä, että kaupat oli purettu. Kauppojen purun johdosta saatava ei ollut lainmukainen eli selvä ja riidaton. Loppuselvitystä ei oltu tehty. Vanhan konkurssisäännön aikana velalliset haettiin konkurssiin nk 8 pv säännön nojalla. Tuolloin velalliselle annettiin konkurssiuhkainen maksukehotus, jossa velallista vaadittiin maksamaan selvä ja riidaton saatava kahdekasn (8) päivän kuluessa kehotuksen tiedoksisaannista.
Konkurssisäännön 5 § mukaan Velkoja, jolla on selvä ja maksettavaksi käynyt saatava.
Konkurssiasiassa varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle, että kanne on oikea. Lausuma on väärä ja annettu vastoin lakia. Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa KRP:lle antamassaan lausunnossa, että hänellä ei ollut asiassa valtakirjoja eikä toimeksiantoja. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä on antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän lausuman PR-Teollisuus Oy:n nimissä. Kysymyksessä on selkeä rikos. Takaajia ei oltu haastettu oikeuteen lainkaan tässä konkurssiasiassa. Ylivieskan käräjäoikeuden menettely oli oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 1 §:n vastaista. Takaajille ei toimitettu tiedoksisaanteja. Ylivieskan käräjäoikeuden toiminta oli oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 1 §:n ja 3 §:n vastaista. Sama tuomari eli Juha Nieminen oli tehnyt ratkaisun asiassa, jossa takaajat eivät olleet saaneet tiedoksi haasteita ja heitä oli edustanut heille täysin tuntematon asianajaja ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja, teki päätöksen myös konkurssiasiassa, jossa konkurssihakemus oli tehty vastoin lakia, sillä saatava ei ollut selvä ja riidaton ja lisäksi asiassa väärn lausuman antoi varatuomari Paavo M. Petäjä ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Käräjätuomarin olisi tullut tarkistaa varatuomari Paavo M. Petäjältä valtakirjat ja toimeksiannot. Menettely on ollut oikeudenkäymsikaaren 15 luvun 4 §:n vastaista. Käräjätuomari Juha Nieminen laiminlöi virkavelvollisuutensa. Käräjätuomari Juha Nieminen oli esteellinen toimimaan asiassa käräjätuomarina, koska oli syytä epäillä hänen puolueettomuuttaan. Katso oikeudenkäymiskaari 13 luku 7 §.Oikeudenkäymiskaari 10 luku 1 § Laillisesta tuomioistuimesta (12.8.1960/362) Kun joku velasta tahi muusta henkilöä koskevasta riita-asiasta aikoo tehdä kanteen toista vastaan, haastettakoon hänet siihen oikeuteen, jonka piirissä haastettavan koti ja asuinpaikka on.
Oikeudenkäymiskaari 11 luku 1 § (22.7.1991/1056) Tiedoksiannosta oikeudenkäynnissä
Tuomioistuin huolehtii tiedoksiannosta, jollei jäljempänä toisin säädetä. 3 § (22.7.1991/1056)
Kun tuomioistuin tai virallinen syyttäjä huolehtii tiedoksiannosta, tiedoksianto toimitetaan lähettämällä asiakirja asianosaiselle:
1) postitse saantitodistusta vastaan; tai
2) kirjeellä, jos voidaan olettaa, että vastaanottaja saa tiedon asiakirjasta ja määräpäivään mennessä palauttaa todistuksen tiedoksiannon vastaanottamisesta.
Oikeudenkäymiskaari 15 luku 4 § (11.4.1958/150)
Oikeudenkäyntiasiamiehen on, jollei päämies ole häntä tuomioistuimessa asiamieheksi suullisesti valtuuttanut, esitettävä päämiehen omakätisesti allekirjoittama valtakirja.
Oikeudenkäymiskaari 13 luku 7 § (1.6.2001/441)
Tuomari on esteellinen, jos hän tai hänen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on käsitellyt samaa asiaa toisessa tuomioistuimessa, muussa viranomaisessa tai välimiehenä. Tuomari on esteellinen myös, jos hän on asianosaisena samanlaisessa asiassa ja tämän asian laatu tai käsiteltävänä olevan asian ratkaisun vaikutus tuomarin asiaan antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.
Tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi.
Tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.
Asianajaja Asko Keränen jätti PR-Teollisuus Oy:n konkurssiasiassa valituksen tekemättä Vaasan hovioikeuteen, vaikka hän itse oli tehnyt aloitteen asian hoitamisesta ja pyytänyt sekä saanut avoimet asianajovaltakirjat asian hoitamiseen Erkki Aholta ja Heino Virralta. Jokainen asianajaja on velvollinen noudattamaan, mitä hyvä asianajajatapa vaatii, ja asianajajaliiton hallituksen on valvottava, että hyvää asianajajatapaa noudatetaan. Suomen Asianajajaliitto suojeli jäseniään ja laiminlöi valvontavelvoitteensa. Hyvää asianajotapaa koskevien ohjeiden 16 §:n mukaan
päämiehen luvatta asianajaja ei saa luopua tehtävää täyttämästä. Asianajaja Asko Keränen toimi vastoin Suomen Asianajajaliiton ohjeita sekä vastoin asianajajalakia.
Asianajajalain 5 §:n 1 momentin mukaan asianajajan tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät sekä kaikessa toiminnassaan noudat-
taa hyvää asianajajatapaa.

Kalajoki 04.03.2020
Erkki Aho
Merenojantie 9 B 16
85100 Kalajoki
e.ahoky@kotinet.com
044-3025948

PR-talojen konkurssivyyhti 1

 PR-talojen konkurssivyyhti 2

PR-talojen konkurssivyyhti 3

Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

Tässä todistusaineistoa viranomaisten päätöksistä, vain pieni osa päätöksistä.
Terve Juha!

Raimo Ollila, Ylivieskan poliisi, jokainen tutkintapyyntö on jätetty tutkimatta. Tutkintapyynnöt on tehty ajoissa, mm.
15.3.1997, täydennys 23.3.1997, päätös
26.06.1997 6870/5406/97
9.10.1997 6870/R/891/97, S10109/01,
13.08.2002 6870/S/10109/01,
13.08.2002 S/10456/02,
03.01.2002 R/1690/ Olli Sikala Haapajärven poliisi
Erkki Huhtakallio, Ylivieskan poliisi 3.8.1998 tehty tutkintapyyntö
Kaarlo Similä, Ylivieskan poliisipäällikkö, tutkintapyyntö 12.07.2002
lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle 25.2.2004
Tapio Mäkelä Oulun KRP, tutkintapyyntä 20.08.1997
10.1.1998
26.8.1998 2521/R/737/97, kirje 30.3.200,
varatuomari Jorma Herttuaisen tekemä tutkintapyyntö 22.5.1998, lausuma 30.3.2000
Eero Klemetti, Oulun KRP:n päällikä 2400/R/506/00
Pentti Yliniva, KRP:n päällikkä. Pohjoinen osasto
18.11.1999 tehty tutkintapyyntä
10.09.1998 tehty tutkintapyyntö
2400/R/760/9919.4.2000
2400/R/737/97.19.12.1997
2400/R/760/99,18.11.1999
2400/S/13013/9919.11.1999
2400S/13077/99 15.12.1999 ,
19.5..2000 106/TUP/98
Kauko Aaltomaa, KRP, apulaisjohtaja, tutkintapyyntö 5.5.2000,
ratkaisu 30.5.2000 106/TUP/98,
tutkintapyyntö Aaltomaalle 4.6.2000,
3.4.2001 28/TUP/01
Rauno Ranta, KRP:n päällikkö tutkintapyyntö 18.8.1998,
Rauno Ranta, Juha Keränen, päätös 15.12.1998 106/TUP/98
2.5.2000 106/TUP/98 Rauno Ranta ja Kauko Aaltomaalle
1.9.2003 64/TUP/03 Rauno Ranta ja Marko Viitanen
Jouko Rajaniemi, poliisiylitarkastaja Oulun läänin hallitus 6.7.1999 POL 374 B
Erkki Haikola, Oulun läänin poliisiosaston päällikkö, tutkintapyyntö 18.8.1998
Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki, sisäasiainministeriön poliisiosasto 10.8.1998 84/662/98,
poliisiministeri Jan-Erik Enestamille tehty tutkintapyyntö 20.7.1998
17.8.1998 kirje ja tutkintapyyntä poliisiylitarkastaja Jorma Vuoriolle
10.8.1998 päätös 84/662/98
28.6.2000 SM-2000-1060/Ri-2 Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki
Jorma Toivanen ja Jonne Lähteenmäki 20.3.2000 dnro 49/662/98
11.6.2002 SM-2002-1312/Ri-
Kimmo Markkula KRP Vantaa 12.7.2002 88/TUP/02,
12.7.2002 88/TUP/02
12.7.2002 93/TUP/02
Juha Vehmaskoski KRP:n rahanselvittelykeskus, kieltäytyi tutkimasta Rinstrojen rahanpesua, vaikka Rienstra oli tuomittu USA:ssa rahanpesusta ja Suomessakin näytöt olivat kiistattomat
Reijo Naulapää, poliisiylijohtaja sisäasiainministeriö tutkintapyyntö 16.8.1998
kirje 20.3.2000 dnro 49/662/98,
tutkintapyyntö Naulapäälle 29.5.2000
Kari Häkämies sisäministeri 25.8.1999, vastaus kansanedustajien Risto Kuisma, Raimo Vistbacka, Bjarne Kallis, Tapio Karjalainen, Matti Huutola, Marja-Leena Kemppainen, Pekka Vilkkuan tutkintapyyntöön, yksi kansanedustaja pyyhki nimensä yli tutkintapyynnöstä. Hänen nimensä on Antti Rantakangas
Rauno Rannan vastaus kansanedustaja Raimo Vistbackalle
Ville Itälän keskustelunvahvistus 8.1.2001 SM-2001-776/Tu-411
Tapio Kalliokosken päätökset 22.10.2004
20.10.2004.
25.10.2004
22.10.2004
22.9.2004, päätökset ovat koodittomia
Tapio Mäksen päätös 22.4.2005 2400/s/10249/05
6870/S/10431/99, Aho, Virta
6870/R/1104/97, Aho
6870/R/372/97, Aho, Virta
6870/R/1279/98, Aho
6870/R/1372/99, Aho
6870/S/10148/00, Aho
6870/R/1371/99, Aho
6870/R/833/00, Aho
6870/S/10109/01, Aho
6870/R/137/01, Aho
6870/R/412/97, Aho
4728/R/288/96, Aho
4728/R/339/96, Aho
6870/S/10375/02, Aho
6870/R/120/03, Aho
6870/R/1041/07, Aho
6870/R/1521/04, Aho
6870/R/4131/07, Aho
6870/R/10837/06, Aho
6870/S/10225/08, Aho
6030/R/1690/02, Aho
6610/S/10590/05, Aho
6610/S/11066/05, Aho
6610/S/10599/06, Aho
Keskusrikospoliisin asiankäsittelyjärjestelmästä löytyvät diaarinumerot:
106/TUP/98
28/TUP/01
88/TUP/02
93/TUP/02
157/TUP/03
156/TUP/04
923/7/08
328/7/10
360/7/10
2400/2011/1106
2400/2011/1376
2400/2011/1639
2400/2012/609
POL-2015-2595
Poliisiasiain tietojärjestelmästä löytyvät, Keskusrikospoliisin piirikoodille kirjatut ilmoitusnumerot:
2400/S/10176/14
2400/S/10104/14
2400/S/10078/14
2400/s/10615/11
2400/S/10357/08
2400/S/10249/05
2400/S/10591/04
2400/S/10590/04
2400/S/10589/04
2400/S/10588/04
2400/S/10736/03
2400/R/760/99
2400/R/737/97

Oikeuden vääriä päätöksiä

R98/503 Ylivieskan käräjäoikeus 01.06.1998 R98/71 144
R02/393 Ylivieskan kärjäoikeus 15.02.2002 RD01/361 10046
S01/320 Ylivieskan käräjäoikeus 30.01.2001 K00/1003 148
S00/1437 Ylivieskan käräjäoikeus 13.11.2000 K00/1003 1311
S01/447 Ylivieskan käräjäoikeus 28.02.2001 K001/1003 280
R98/692 Ylivieskan käräjäoikeus 26.08.1998 R98/90 224
R03/150 Ylivieskan käräjäoikeus 19.12.2002 R02/276 R1.OH.KP
Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 30.05.1996 nro 860
Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 03.01.1997 96/531
Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 28.06.1996 nro 900
Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio 26.08.1998 nro 228
Ylivieskan käräjäoikeudenpäätös 19.09.2000 bro 1066
Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio 03.10.2000 nro 1050
Vaasan hovioikeuden tuomio 21.05.1999 nro 521
Vaasan hovioikeuden päätös 08.12.2000 nro 1376
Vaasan hovioikeuden päätös 07.05.2001 nro 545
Vaasan hovioikeuden päätös 13.01.2000 nro 39 R98/692
Vaasan hovioikeuden päätös 31.01.2000 nro 39
Korkeimman oikeuden päätös 11.01.2002 R2000/206 nro 0017
Korkeimman oikeuden päätös 24.01.2001 H2000/386 nro 0143
Korkeimman oikeuden päätös 20.09.2001 nro 1841
Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2001/318 nro 1800
Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/16 nro 1801
Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/210 nro 1802
Korkeimman oikeuden päätös 28.06.2002 H2001/138 nro 1771
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 22.12.2004 3383 nro 17602/04

konkurssiasiat
K 96/531,         PR-Teollisuus Oy (hja Alavieskan Puurakenne )
                Konkurssituomio 3.1.1997/1
K 97/1236        International Timber (hja Eläke-Varma Keskinäinen yhtiö)
                Konkurssituomio 7.9.1998/963
K 00/1003        Erkki Aho (hja Alavieskan Puurakenne)
                ratkaisu 28.2.2001/280, rauennut/sillensä, valitettu hovioikeuteen
K 10/5019        Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
                ratkaisu 4.1.2011/38, peruutettu
K 10/3862        Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
                ratkaisu 30.8.2010/4430, sillensä, muu syy
K 11/1589        Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
                ratkaisu 26.9.2012/7257, rauennut, sillensä
ITC Finland Oy:n konkurssi, ei löytynyt diaarista
Rikosasiat:
R 98/71                Asia: velallisen vilpillisyys
                ratkaisu 1.6.1998/144
R 98/90                Asia: muut rikoslakia vastaan tehdyt rikokset
                ratkaisu 26.8.1998/1
                ratkaisu 13.8.1998
RD 01/361        ratkaisu 15.2.2002/10046 , jätetty tutkimatta
R 05/506        asianomistajana Tapio Lahola
                Tuomio 28.11.2005/529, valitettu hovioikeuteen
R 10/506,        asianomistaja Mikko Kovalainen
                Tuomio 6.9.2010/1034, valitettu hovioikeuteen
R 11/537        asianomistaja Markku Koski
                Tuomio 27.7.2011/587, valitettu hovioikeuteen
Rikosasiaa, jossa asianomistajana Torsti Kalliokoski, ei löytynyt diaarista
Rikosasia R 97/288 koskee muuta vastaajaa, rikosilmoituksen numerolla ei löydy diaarista
S 95/1488        Kja Alavieskan Puurakenne, vjat: Erkki Aho, Kari Konu, Markku Koski, PR-Teollisuus Oy, Remes Jouni ja Virta Heino, asiaan osallisena PR-Teollisuus Oy:n                         konkurssipesä
                Ratkaisu 28.6.1996 , hyväksytty kokonaan tai osittain
Katriina Rantinsalo
hallintosihteeri
Tässä Rovaniemen hovioikeuden ilmoitus siellä käsitellyssä olleista asioista. En ole saanut yhteenkään hovioikeuden käsittelyyn suullista käsittelyä.
S 13/603
H 13/408
H 13/378
S 12/378
S 11/721
R 11/715
R 09/679
S 09/633
H 08/1027
S 11/420
S 11/85
R 10/904
R 08/974
R 08/790
R 06/70

Valtakunnansyyttäjäviraston ilmoitus

Valtakunnansyyttäjänvirastoon toimittamianne kirjoituksia on käsitelty seuraavilla diaarinumeroilla:

186/41/98, 217/22/98,
109/42/99, 239/42/99, 80/41/99, 108/41/99,
58/42/00, 83/42/00, 184/42/00,
2/42/01, 111/42/01, 142/42/01,
126/42/02, 198/42/02,
11/41/03,
137/42/04, 7/41/04, 63/41/04, 148/41/04, 155/41/04,
159/41/05,
136/41/08,
37/42/09, 74/42/09, 9/41/09, 155/21/09,
44/41/11,
96/21/12,
45/21/13

Lisäksi kirjoituksianne on diarioitu seuraaville diaarinumeroille:

2/92/08, 1/92/09, 2/82/10, 2/92/11, 2/92/12, 2/92/13 ja 2/92/14
Valtakunnansyyttäjänvirasto
PL 333
00181 Helsinki
p. 02956 
20810vksv@oikeus.fi


Laillisuusvalvojien päätökset
apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen päätös 24.11.2004 Dnro 2406/4/04
suppea luettelo löytyy tästä osoitteesta


Todistusaineisto asiassa - kaikki ulosottosaatavani ovat syntyneet rikosten avulla:
Kauppasopimukset Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipestä ja Euronio Oy ( 3 kpl)

Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi. Väliaikaiset pesänhoitajat eivät voi myydä kiinteää omaisuutta.

Minä esitän kauppakirjat todistusaineistona asiasta.

Kera Oy käytti saattohoitajaa, jonka tehtävänä oli tuhota yritys. Saattohoitaja teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY:n kanssa kuvassa olevan sopimuksen. Kysymyksessä on törkeä petos, koska myyjä Kera Oy oli päättänyt poistaa perustettavan yhtiön markkinoilta. Siihen liittyy kuvassa oleva sopimus.

Väliaikaiset pesänhoitajat eivät konkurssisäännön mukaan saa myydä kiinteää omaisuutta. He kuitenkin myivät kiinteää omaisuutta maakaaren vastaisesti. Heillä ei ollut valtakirjoja ja he myivät toisen omaisuutta omanaan kauppakaaren vastaisesti.

Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Kysymyksessä oli 63 miljonan markan törkeä petos.

Minä esitän pantatut kiinnitykset todistusaineistona asiasta

Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kauppakirjan allekirjoittajan mukaan ollut paikalla, kun kauppasopimus allekirjoitettiin. Sulo Heiskari on toiminut syyttäjän kauppasopimuksista käydyissä oikeudenkäynneissä. Syyttäjistä annetun lain mukaan hän on toiminut esteellisenä syyttäjänä.

Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin. Kauppasopimukset ovat siis laittomia.

Kaupanvahvistajaksi merkitty nimismies Sulo Heiskari toimi syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista johtuvista oikeudenkäynneistä. Syyttäjistä annetun lain mkaan hän ehdottomastai esteellinen toimimaan syyttäjänä näissä asioissa.

Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä


Tutkinnanjohtajana ollut poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikostutkintapyynnöt tutkimatta.

Asianajaja Hannu Maskonen teki asiassa oman lopullisen ratkaisunsa, ”putosi” parvekkeelta ja kuoli.

Ennen kuolemaansa asianajaja Hannu Maskonen haastoi Erkki ja Eila Ahon oikeuteen velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä pankinjohtajan tietämättä asiasta. Tässä pankinjohtajan todistus.

Erkki Aho tuomittiin asiassa 75 päivän ehdottomaan vankeuteen sellaisen velan perusteella jota ei todellisuudessa edes ollut olemassa.

Koska oli eduskuntavaalit tulossa niin kansanedustajaehdokas Kalajoen kaupunginvaltuuston silloinen puheenjohtaja Raili Myllylä organisoi asiat niin, että Erkki Ahon piti antaa valtuustolle selvitys vankeustuomiosta otsikolla Luottamusmiehen rikollinen toiminta luottamustoimen ulkopuolella. Valtuutettu Erkki Aho teki parissa viikossa 1879-sivun selvityksen asioista. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä apunaan Kalajoen kaupungin virkamiesjohto estivät valtuutettu Erkki Ahoa esittämästä asioita valtuutetuille valtuuston kokouksessa. Kysymyksessä oli törkeä luottamusaseman ja virka-aseman väärin käyttö sekä rikollisten suojelu. Poliisi kieltäytyi tutkimasta asiaa.

Videoni todistavat tapahtumat ja tosiasiat

Erkki Ahon videot ( 8 videoa)
Hätähuuto Suomesta

Rikolliset konkurssit


Oikeudenkäynti tietämättämme


Saattohoitajat


Toimialarationalisointi


SSP-sopimus


Hätähuuto Suomesta


Ahojahti

Kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X (529 sivua) sisältää seuraavat todistusaineistot ja selostukset asioista:

Kirjoitin asiasta kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa



Kirjassa on selostukset ja keskeinen todistusaineisto asioista lukuun ottamatta kaupanvahvistajan kutsuman todistajan Arto Ranta-Ylitalon todistusta siitä, ettei hän ole ollut paikalla kun kauppakirjat on allekirjoitettu. Kirjan todistusaineistosta puuttuu lisäksi entisen asianajaja Asko Keräsen tunnnustus siitä, että hän on jättänyt valituksesta tekemättä Vaasan Hovioikeuteen. Kirjasta puutuu kopiot 48 miljoonan pantatuista kiinnityksistä,mutta maininta niistä löytyy kirjasta. Nämä kirjasta puutuvat aineistot on minulla esittää paperitulosteena.
Olen saanut selville, että valtiopetoksessa pankeille annettiin suosituimmuusasema eli pankit voittivat ylemmissä oikeusasteissa ja rikollisille on annettu syytesuoja.
Erkki Ahon oikeustaistelu
sivu 108 Maakunnallinen veturyritys
sivu 109 Pankkikriisi ja talotehtaiden pudotuspeli
aivu 111 Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä
sivu 112 Velkasaneerausmiehet aloittivat likaisen työn
sivu 114 Toimintaedellytysten kartoitus ja Jouni Remeksen petos
sivu 115 Alavieskan kunnan petollinen toiminta
sivu 116 Vanhalle Pöllölle ja muillekin alavieskalaisille
sivu 117 Kera Oy:n petos ja pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa
sivu 118 Kohtuuton kauppasopimus ja kaupanvahvistus etätyönä
sivu 119 Otin lainaa osakepääomaan
sivu 120 Markku Kosken kelkankääntö
sivu 121 Messuvoitto Joensun asuntomessuilta
sivu 121 Vihdoinkin Remekselle lopputili
sivu 122 Kera Oy:n kiristys
sivu 123 Konkurssi tavoitteena
sivu 124 Meistä tehtiin rahanpesijöitä Kera Oy:n toimesta
sivu 127 Ulkomainen ostajataho
sivu 128 Oikeuskäsittely tietämättämme Ylivieskan käräjäoikeudessa
sivu 129 Konkurssipesä purki kaupat
sivu 130 Konkurssiin hakeminen
sivu 131 Uusi konkurssipesä ja konsultti Weckström
sivu 132 Tappouhkauksia, rikosilmoituksia, likaista peliä
sivu 134 Uuden yrityksen perustaminen
sivu 134 Ajojahti käynnistyy
sivu 135 Kolmen miljoonan mies
sivu 137 Kohtalokas konsultointi ja äkkinäinen konkurssi
sivu 137 Uskomatonta toiminta
sivu 138 ITC Finland Oy:n pesänluettelon vannomistilaisuus
sivu 139 Velkojien kokous Kajaanissa 22.04.1998
sivu 140 Ajojahti jatkuu
sivu 141 Oikeudenkäynti velallisen epärehellisyydestä
sivu 143 Hyvitykset konkurssin myöhäisemmässä vaiheessa
sivu 144 Virkamiesterrorismi, Hyvä veli-järjestelmä ja kollegiaalinen suojelujärjestelmä
sivu 146 Mittaamattomat henkiset kärsimykset ja valtavat taloudelliset tappiot
sivu 147 Vaasan Hovioikeuden väärä päätös
sivu 148 Vaasan Hovioikeuden toinen väärä päätös
sivu 148 Hallitusmuodon 32 §
sivu 148 Kuin paatunut rikollinen
sivu 149 Vaikea uutisoitava
sivu 151 Saatanan tunarit
sivu 152 Aktiivisuuteni herättää huomiota
sivu 153 Korkeimman oikeuden suojelupäätös
sivu 154 Kansanedustaja Kuisman eduskuntakysely
sivu 155 Kansanedustaja Vistbackan puhe 21.2.2000
sivu 156 Kirjeenvaihtoa Tasavallan Presidentin kanssa
sivu 158 Valitus Korkeimpaan oikeuteen
sivu 159 Tuomiopurkuhakemukset Korkeimpaan oikeuteen
sivu 160 Menin yllättäen Vantaan KRP:hen
sivu 160 Henkilökohtainen konkurssi
sivu 162 Kirje Arkkipiispalle
sivu 162 Maskosen outo kuolema
sivu 163 Matkailuyrittämisen ihanuus Kalajoella
sivu 169 Kuntosalilaitteet rahoitettiin moneen kertaan
sivu 169 Muotokuvafarssi
sivu 171 Metsäpalstoja tukimiehelle
sivu 172 Kuntaliitossopimusta ei kunnioitettu
sivu 172 Laholan perätön ilmianto
sivu 173 Haastoin Laholan ja suuren määrän todistajia oikeuteen
sivu 175 Betonista Oy:n konsultointi
sivu 175 Ikimuistoinen Puolan vierailu
sivu 176 Outoa tonttikauppaa
sivu 177 Palautin Korkeimman Oikeuden päätöksen
sivu 178 Erkki Aho rahoituksen este
sivu 179 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle
sivu 180 Kantelut EU:n komissiolle
sivu 181 Ylivieskan käräjäoikeuden huikea päätös
sivu 181 Mitä kansalainen edellyttää tuomioistuimelta
sivu 182 Kalajokilaakson ja muiden lehtien uutisointi
sivu 182 Avoin kirje Eduskunnan oikeusasiamies Pauniolle
sivu 184 Epätietoisuutta, pelkoa, odotusta
sivu 185 Paavo M. Petäjän rooli
sivu 187 Valitus Vaasan Hovioikeuteen ja täydennys Korkeimpaan oikeuteen
sivu 190 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle ja perustuslakivaliokunnalle
sivu 191 Starttirahan takaisinmaksu
sivu 194 Alpo Ylitalon loppuyhteenveto kirjaani
sivu 202 Erkki Ahon muistiinpanot ITC Finland Oy:n ajalta
sivu 230 Liitteet
sivu 235 Erkki Ahon ansioluettelo
sivu 238 Kunnallisvaalien tulos
sivu 239 Maanvuokrausanomus Satumaa Oy, tämä todistaa sen, että Kalajoen kunta varasti Satumaa idean meiltä , minulta Erkki Aholta ja Allan Seikkulalta ja niiden ideoiden pohjalta perustettiin JukuJukumaa. Kalajoen kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski oli myös Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja eli toimi esteellisenä asiassa.
Sivu 240 Esitys Matkailun yhteistyöstä /Tapioland Oy, kopio pöytäkirjasta osoittaa miten Kalajoen kunta varasti Allan Seikkulalta kylpylä-idean. Kunnajohtaja Kalliokoski oli kunnallisen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja toimi siis esteellisenä
Sivu 243 Yrittäjä Allan Seikkulan kirje Kalajoen Yrittäjäjärjestölle.Kirje kertoo totuuden yrittäjän asemasta Kalajoen matkailussa Kalajoen kaupungin monopolin varjossa.
Sivu 246 Yrittäjä Esa Tanskan aloite Kalajoen kunnan matkailuasioiden selvittämiseksi. Yrittäjät kokivat Kalajoen kunnan monopolin haitallisena ja yrittäjien toimintaa rajoittavana
Sivu 249 Anomus keskioluen tarjoilusta Leiribaarissa, pöytäkirja osoittaa Erkki Ahon syrjinnän
sivu 250 Kunnanvaltuuston pöytäkirja mikä osoittaa Erkki Ahon olleen oikeassa vastustaessaan todetessaan , että kunnan riski tässä asiassa on liian suuri. Kysymys oli Paratiisikylpylä Oy:n rakentamisesta.
Sivu 252 Eriävä mielipide takauksen myöntämiseen Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n lainoille. Eriävä mielipide oli oikeaan osunut: ”Kalajoen kunnan ei ole syytä lähteä tukemaan Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n lainoja koska hankkeelle ei ole ole olemassa riittäviä kannattavuusedellytyksiä. Nykyisillä kannattavuusedellytyksillä riski on liian suuri. Ensin on varmistettava kannattavuusedellytykset ja saatava varmuus toteutuksen ja toiminnan tasosta. Näin suurten lainojen takaus on kunnalle kohtuuttoman suuri riski.
Paratiisikylpylä Oy olisi mennyt konkurssiin mutta kunta pelasti ottamalla vastattavakseen 21,7 miljoonan korkeakorkoiset lainat. Samalla pelastettiin kunnallinen Kalajoen Hiekkasärkät Oy konkurssilta. Sen hallituksen puheenjohtaja oli kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski.
Sivu 252 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtajan valheellinen katsaus yhtiön sijoitusmuistiossa.
Sivu 253 Sijoitusmuistiossa johdetaan sijoittajia harhaan utopistisilla investointisuunnitelmilla'
Sivu 254 Kalajoen kunnanvaltuutetuille esiteltiin täysin virheelliset ja utopistiset laskelmat jotta valtuutetut ottaisivat Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n velata Kalajoen kunnan maksettavaksi.
Sivu 255 Valtuustoaloitteeni jonka tarkoituksena oli selvittää Kalajoen matkailun asiat ja niiden lainmukaisuus. Asia ei tietenkään edennyt, mutta Erkki Aho oli oikeassa.
Sivu 258 Tilinpäätöksestä todistus, mikä osoittaa, että kirjapitoarvot olivat täysin tuulesta temmattuja, tonttien arvot olivat täysin mielikuvituksen tuotetta. Tuomitaverna n. 20 miljooaan ja Kuusikkonokka 10 miljoonaa.
Sivu 259t Tilintarkastajien lausunto on harhaanjohtava
sivu 261 Todistus siitä miten yhtiön kirjanpidossa puliveivaukset tehtiin jotta yritys saatiin pelastettua konkurssilta
sivu 263 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n tilinpäätös tiedot
sivu 264 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kanteluvastaus ósoittaa laillisuusvalvojien toiminnan yleisen laadun EI ANNA AIHETTA
sivu 265 Kalajokiseudun uutinen , jossa kerrotaan että SaniFani löi valtuutetut ällikällä. Valtuutetuille tuotiin yllättäen päätettäväksi Kalajoen kaupungin suurin investointi korkaan eli uimahallin rakentaminen. Asia tuli valtuutetuille yllätyksenä ja ohi kaikkien hyväksyttyjen toimintasuunnitelmien. Tarkoituksena oli pelastaa Kalajoen Hiekkasärkät Oy konkurssilta..
sivu 269 Kylpylä Sanifanin kustannusennuste oli täysin ”metsässä”. Tällä johdettiin harhaan päättäjiä.
Sivu 270 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n lainajärjestelyt olivat melkoista suhmurointia. Niistä päättäjillä ei ollut tarpeeksi tietoa päätöksenteon pohjaksi.
Sivu 272 RTS-toimialaraportti-97 .mikä osoittaa talotehtaiden ylikapasiteetin kysyntään verrattuna. SSP-spimukesssa oli sovittu ylikapasiteetin poistamisesta ja yritysten kaatamisperusteista.
Sivu 273 Helsingin Sanomien uutinen mikä todistaa Kera Oy:n roolin ja toiminnan ylikapasiteetin poistamisessa. Kera Oy:ssä oli perustettu niin sanottu ruumiinpesuryhmä, jonka tavoitteena oli poistaa Kera Oy:n rahoittamia yrityksiä uhkaavat kilpailijat. Ruumiinpesuryhmä toimi Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä veti kehityspäällikkö Veikko Anttonen.
Sivu 274 Alavieskan Puurakenne Oy:n jatkohanke. Tämä on todiste siitä, miten Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen tullut Jouni Remes oli tehnyt Kera Oy:n kanssa sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä, että perustettava yritys ei edellytä Kera Oy:n tukea. Jos muut osakkaat olisivat tienneet tällaisesta sopimuksesta niin koko yritystä ei olisi perustettu. Myöhemmin Jouni Remes paljastui Kera Oy:n saattohoitajaksi ja hänet erotettiin PR-Teollisuus Oy:n palveluksesta.
Sivu 277-285 kauppakirjat ( 3 kpl) Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n välillä. Kauppakirjat todistavat, että väliaikaiset konkurssipesän hoitajat myivät konkurssisäännön vastaisesti kiinteää toisen omaisuutta omanaan. Kauppakirjoissa ei mainita mitään 48n miljoonan pantatuista kiinnityksistä. Kaupoissa siis tehtiin torkeä petos. Myöhemmin ilmeni, että perustettava yritys oli markkinoilta poistettavien listalla joten myyjä tiesi myydessään, että yritys tullaan poistamaan markkinoilta eli ajamaan konkurssiin. Teko on varmasti törkeä petos.
Sivu 286 Kalevan uutinen jossa kerrotaan kaupasta. Lehti uutinen todistaa toisen petoksen kaupassa.
Sivu 287 Keran johtajan Seppo Arposen todistus asiassa. Myyjä siis todistaa, että petos on tapahtunut: keskeneräinen tilauskanta ei ollutkaan 26 miljoonaa vaan 11-12 miljonaa. Petoksen suuruus oli siis 15 miljonaa + salatut pantatut kiinnitykset 48 miljoonaa on yhteensä 63 miljoonaa markkaa.
Sivu 288 Kuulustelupöytäkirja osoittaa , että Jouni Remes oli Kera Oy:n saattohoitaja
Sivu 292 Pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa Helsingissä. Kukaan pöytäkirjassa mainituista henkilöistä ei ollut paikalla olemattomissa tiloissa Helsingissä. Pöytäkirja on väärennetty saattohoitaja Jouni Remeksen ja kansanedustaja Markku Kosken toimesta.
Sivu 292 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa petoksen tapahtuneen
Sivu 294 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hä ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.
Sivu 295 Haastehakemus irtaimesta kaupasa Ylivieskan käräjäoikeuteen
Sivu 298 Asianajaja Jouni Vihervalli on edustanut osakkaita asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Käräjäoikeuden sihteeri ihmettelee missä on tiedoksiannot asioista. Se on merkitty kirjallisesti asiakirjoihin. Tiedoksiannoista vastaa kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari. Asianomaiset eivät siis saaneet asiaa tiedokseen ja heitä edusti oikeudessa heidän tietämämättään ja ilman valtakirjoja heille täysin tuntematon henkilö asianajaja Jouni Vihervalli.
Sivu 299 Suomen Asinajajaliitoon antamassaan vastineessa asianajaja Jouni Vihervalli todistaa, ettei ole koskaan tavannut kantelijoita eikä musa edes koskaan keskustelleensa heidän kanssaan puhelimitse.
Sivu 301 Heino Virran todistajalausunto jossa hän todistaa kuinka asianjajaja Jouni Vihervalli, varatuomari Paavo M. Petäjä ja asianajaja Antti Latola ovat edustaneet häntä ilman valtakirjoja hänen tietämättään. Virta ei ole myöskään antanut valtakirjoja Veli Päivikkö Ky:lle.
Sivu 302 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 401.444,45 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu 303 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 500.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu 304 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 100.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonasuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu 305 Todistus kauppojen purkamisesta. Kun kaupat on näin purettu niin takaussaatava myös purkaantui. Kaupat purettaessa sen liitännäiset eivät voi jäädä voimaan vaan purkautuivat. Konkurssihakemus oli siis tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset oli kaiken lisäksi maksettu. Kaupan purku on lopullinen ja peruuttamaton.
Sivu 306-308 Alavieskan Purakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistöjen kaupat. Kaupat purettiin virheellisesti koska kauppojenpurku tapahtuu samalla tavalla kuin kauppojen tekeminen eli kaupanvahvitajan läsnäollessa. Nyt tässä ei ollut kaupanvahvistajaa eikä kaupanvahvistajan kutsumaa todistajaa paikalla.
Sivu 309-310 Varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle. Kirjeestä käy selkeästi esille tosiasiat kaupanpurusta.
Sivu 311-13 Varatuomari Paavo M. Petäjän lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja takaajien asiassa. Lausuma on väärä koska kaupat oli purettu ja takaukset oli maksettu. Lausuma on annettu ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.
Sivu 314-316 Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio riita-asiassa Tuomio on tehty väärillä tiedoilla ja rikosten avulla koska Paavo M. Petäjällä ei ollut valtakirjoja ja toimeksiantoja asiassa. Petäjä tunnustaa tekonsa. Kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet lisäksi takaukset oli maksettu. Tästä rikoksilla aikaansaadusta päätöksestä johtuu ulosottosaatavani ja tätä rikoksilla aikaansaatua päätöstä on esteellinen syyttäjä ja muut rikoksista epäillyt ovat käyttäneet hyväkseen saadakseen uusia vääriä päätöksiä
Sivu 317 - 318 Heino Virran rikostutkintapyyntö Paavo M. Petäjästä
Sivu 318- 321 Kera Oy:n Seppo Arpoosen vastaus, mikä osoittaa, että Kera Oy oli tehnyt meistä kansainvälisen rahanpesuilmoituksen mikä osoittautui perättömäksi. Tämä oli todella häikälemtön rikos, mutta se tarkotuksena minun näkemykseni mukaan oli mustata meidän kansainväliset ja meille tärkeät markkinat.
Sivu 322 Keran kehityspäällikkö Veikko Anttosen vastaus oikeuskanslerille osoittaa kuinka Kera Oy levitti perätöntä tietoa eri tahoille.
Sivu 323 -324 Kera Oy:n Juhani Ruudun vastaus Heino Virralle todistaa Kera Oy:n menettelyn, Kera levitti meistä tietoja kilpailjoille. Vastauksessa todetaan, että Muistio sisältää normaaleja selvitystyössä ja yritystutkimuksissa tehtyjä havaintoja iskeä viittauksia keskusteluihin Teidän kanssanne. Kera Oy:n tutkintasyyteminä yritysiin oli yritystutkimukset, joita Kera Oy:n henkilöt käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen.
Sivu 325 Tapani Käännän todistus siitä, miten toinen saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä rahanpesutietoa eteenpäin.
Sivu 326 Timo Viitamaan todistus siitä miten saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä tietoa eteenpäin.
Sivu 327 KTM:n päätös mikä ei perustu lakiin ja osoittaa PR-Teollisuus Oy:n syrjintää. Päätöksen perustelut: ”Yritys jatkaa viimeksi kuluneen vuoden aikana konkurssin tehneen yrityksen toimintaa. Ministeriön ohjeiden mukaan konkursiin tehneen yrityksen jatkajallle tukea voidnaan myöntää vain ensimmäisen tilikauden vahvistamisen jäleen.
Sivu 328 -329 Konkurssihakemus. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet. Lisäksi takauset oli kokonaan maksettu joten Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesällä ei ollut saatavaa PR-Teollisuus Oy:ltä.
Sivu 330-331 Konkurssiasiassa käräjäoikeudelle lausuman on antanut konkurssiin hakija konkurssiin haettavan puolesta tämän tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.
Sivu 332 Anne Sormunen luovuttaa PR-Teollisuus Oy:n tilauskannan saattohoitaja Stib Weckströmille. Tilauskannan suuruus oli n. 32 miljonaa markkaa. Tilauskannasta olin ottanut kopiot kauppasooimuksista ja olen toimittanut ne todistusaineistoksi Ylivieskan käräjäoikeuteen. Kirja on löydyttävä käräjäoikeudesta, koska käräjäoikeus ei ole sitä minulle palauttanut.
Sivu 333 Alavieskan kunta maksoi konsultti saattohoitaja Stig Weckströmille tilauskannasta 88 000,00 euroa
Sivu 334-344 Varatuomari Jorma Herttuainen teki laajan ja perusteellisen tutkintapyynnön asioista Oulun KRP:lle. Oulun KRP jätti asian tutkimatta.
Sivu 345-346 Kera Oy teki kolmen takaajan kanssa sopimuksen rikollisesti aikaansaatujen takausten maksusta. Nämä kolme henkilöä olivat Markku Koski, Jouni Remes ja Kari Konu. Tällaista sopimusta ei tehty eikä tietääkseni esitettykään Heino Virralle ja Erkki Aholle.
Sivu 347 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä jatkoi täysimääräisen takausvastuun perimistä Erkki Aholta ja Heino Virralta vaikka oli tehnyt maksusopimuksen muiden takaajien kanssa. Todisteena Erkki Aholta perittyä 1 207 502,94 markan perintää, jota todellisuudessa ei ollut olemassakaan , koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja takaussummatkin oli kaikki maksettu. Lisäksi takauksen kohteena olleet tuoteoikeudet oli myyty etenpäin ja niistä oli saatu 200 000,00 markkaa.
Sivu 348-351 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän kauppakirja rahanpesijöiden kanssa. Siitä näkyy kauppasumma 2.360.000.00 markkaa. Ostajina rahanpesusta epäillyt Henrik Riensta, syyttäjä USA:ssa vaati Henrikille vankeutta 210 vuotta mutta Henriki kuoli ennen oikeudenkäyntejä. Richard Rienstralle vaadittiin 190 vuotta vankeutta,mutta hän pääsi vähemmällä. Kun Richard oli vankilassa niin Richardin yritys Suomessa meni konkurssiin.
Sivu 352-353 Asianajaja Asko Keräsen kirje asianajaja Antti Kejolle, mikä todistaa Kejon rikolliseksi epäiltävän toiminnan. Seuraava lause kertoo kaiken: ”Muuta selvitystä toimille en keksi kuin , että yhtiöön tulossa ollut rahamäärä sai sotkemaan sopimuksemme”.
Sivu 354-356 International Timber Company Oy:n velkojain kokous. Konkurssipesän hoitaja Antti Kejo laittoi konkurssipesään kokonaan konkurxsipessän  kuuulumattoman  yrityksen koneet ja laitteet konkurssipesän omaisuudeksi. Näin parannettiin konkurssipesän tilannetta. Minä vastustin menettelyä
Sivu 357 Konkurssipesä ei hyväksynyt korkeinta tarjousta vaan hyväksyi sopivimman tarjouksen eli rahanpesijoiden tarjouksen.
Sivu 358-59 Tuomonourkuakemus korkeimalle oikeudelle jonka Ylivieskan oikeusaputoimisto teki mutta jätti allekirjoittamatta.
Sivu 360-361 Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan tutkimattajättämispäätös, mitä on syytä epäillä virkarikokseksi.
Sivu 362 Kahdeksan kansanedustajan kuudesta eri puolueesta tekemä rikostutkintapyyntö, josta yksi allekirjoittaja eli Antti Rantakangas veti myöhemmin nimensä yli koska huomasi, että hänen kaverinsa Markku Koski voi joutua todellisiin vaikeuksiin jos rikostutkinnat aloitetaan. Kari Häkämies oli tuolloin sisäministerinä. Kun soitin sisäministerin erityisavustajalle niin tämä kertoi, että hänelle on annettu ohjeet tehdä tutkimattajätämispäätös asiassa.
Sivu 363 Ministeri Häkämiehen vastaus asiassa
Sivu 364-365 Sisäministeriön vastaus asiassa. Aikanaan sovin Jouni Välkin kanssa tapaamisen sisäministeriöön. Kun menin tapaamiseen sovittuna aikana niin minua oli vastassa komisario Jonne Lähteenmäki joka kertoi etten voi tavata Jouni Välkkiä ja Lähteenmäki kertoi minulle että minun on poistuttuava välittömästi tai muuten hän pidättää minut. Myöhemmin kuulin, että Jouni Välkki oli ampunut itsensä.
Jouni Lähteenmäen päätös on kiistaton virkarikos sen allekirjoittanut poliisijohtajan sijainen Jorma Vuori.
Sivu 366 Kun en saanut mielestäni viranomaisilta oikeita ratkaisuja niin käännyin tasavallan presidentti Tarja Halosen puoleen. Halonen vastasi: ”Kun kyseessä olevassa tapauksessa viranomaiset ovat ratkaisseet asian voimassa olevan lainsääsäädännön mukaisesti jakun aisa ei löinsäädännän mukaisesti kuulu presidentin toimivaltaan´, en katsoi voivani puuttua asiaan. Tarja Halonen Tasavallan Presidentti:”
Sivu 367 Kriminaaliyhdistyksen kirje. Tämä osoitta syyttäjä Sulo Heiskarin toiminnan. Hän oli esteellinen syyttäjä syyttäjistä annetun lain mukaan. Hän toimi Yllivieskan käräjäoikeuden tiedottajana eli hän kävi myös lehdistossä oikeudenkäyntejä ja vaaransi näin Ylivieskan käräjäoikeuden puolueettomuuden , koska hän kommentoi Ylivieskan käräjäoikeuden tuomioita tiedotusvälneissä. Kävin kertomassa huoleni asiassa silloiselle Ylivieskan käräjäoikeuden laamannille henkilökohtaisesti.
Sosiaalityöntekijä Rainer Kolppanen ilmoitti minulle puhelimitse, että kyllä hän minut tuntee ettei tarvitse tulla soveltuvuusselvitykseen.
Sivu 368 Internarional Timer Company kirje, jossa sovittiin minun palkkasaatavani maksusta. Maksut jäivät saamatta ja konkurssipesä ei hyväksynyt minun palkkasaataviani konkurssipesän hoidettavaksi.
Sivu 369 Korkein oikeus ei purkanut vääriä alioikeuksien päätöksiä. Päätös on perustelematon ja siten perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen.
Sivu 370 Henkilökohtaisen konkurssipesän hoitaja asianajaja Veli Päivikkö uhkasi minua vankeudella kun pyysin häntä selvittämään totuuden asioissa. Hän kirjoittaa, että ”tulen vaatimaan Ahon vangitsemista niskoittelevana velallisena , koska hän on saanut vankeuden uhasta tiedon useaan kertaan:”
Sivu 371 Käräjäoikeus ei ole suostunut vaatimuksiini Maskosen tahdosta
Sivu 372-375 Haaste Ylivieskan käräjäoikeuteen niiden osalta joiden olen katsonut toimineen rikollisesti.
Sivu 376 Valitus EU-komissiolle Natura-asiassa. Suomen Natura on tehty direiktiivien vastaisesti. Olen selvittnyt laajasti asioita NATURA-blogissani.
Sivu 377 Matti Orellin ja Lauri Seikkulan kantelu EU-komissiolle asiasta
Sivu 378-379 Ympäristöministeriön ilmoittanut Natura 2000 verkoston perustamisperiaatteet ovat kokonaan toiset kuin EU-direktiivien edellyttämät perustelut.
Sivu 380-381 Itsenäiset Kallan karit liitettiin Naturaan vastoin itsehallintoelinten päätöksiä
Sivu 382 Himangan kunnanvaltuuston päätös asiasta. Himangan kunnan alueet on liitetty Naturaan Himangan kunnan vastustuksesta huolimatta.
Sivu 383-384 Kallan karineuvoston kirje mikä todistaa että Kallan karit on liitetty Naturaan itsehallintoelinten päätösten vastaisesti.
Sivu 385 Kalajokiseudun uutinen karikokouksesta Naturalle yksimielinen ei
Sivu 386 Rahoitushakemukse sivu jossa todetaan tilanne
sivu 387 Poliisineuvos Veikko Autereen todistus asiassa
Sivu 388-389 Kalajoen kunnanhallituksen päätös mikä on tehty väärillä tiedoilla. Tämä osoittaa hakemuksen tekijöiden petoksen, koska hakijoiksi on ilmoitettu sellaisia tahoja jotka eivät ole mukana eivätkä myöskään rahotitamassa hakemusta.
Sivu 390 Rahoitushakemus on tehty väärillä tiedoilla . Todistaa petoksen.
Sivu 391-392 Asianajaja Timo Nikulan selvitys Oikeusturva ja perusoikeudet unohtuvat Naturan valmistelussa
Sivu 393-395 Asianajaja Timo Nikulan selvitys Natura 2000 ja Life-rahoitus Todistaa Naturan ongelmat.
Sivu 396-397 Varatuomari Karja Apajan luento Kalajoen käräjillä 28.11,1998 Todistaa Naturan ongelmallisuuden
Sivu 398-399 Tutkintapyyntö Naturasta
Sivu 400 Tarkennus tutkintapyyntöön
Sivu 401 poliisipäällikkö Esa Heikkisen vastaus Oulun lääninhallitukselle valitukseeni Ylivieskan poliisin toiminnasta-
Sivu 402-403 Uudistettu tutkintapyyntö Naturasta
Sivu 404 -405 Kokkolan poliisin tutkimattajättämispäätös
Sivu 406-413 Vastine Oulun lääninhallitukselle poliisi Raimo Ollilan toiminnasta-Sivu 414-416 Oulun lääninhallituksen päätös
Kävin Oulun lääninhallituksessa tapaamassa läänin poliisijohtaja Erkki Haikolaa yhdessä Alpo Ylitalon kanssa. Keskustelun kuluessa minä halusin tarkistaa kuinka hyvin poliisijohtaja tuntee lakia. Haikola ei siitä tykännyt vaan totesi ei tämä ole mikään tietokilpailu. Valitettavasti jouduin toteamaan poliisijohtajan laintuntemuksen varsin vähäiseksi.
Sivu 417.418 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle
Sivu 419-420 Eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus
Sivu 421-423 kirje valtionvarainministeri Sauli Niinistölle
Sivu 424-425 Natura tietokanta ja sen tulosteet (0ngelmat)
Sivu 426-427 Huomautus Euroopan komissiolle ( Naturan virheellinen toteutus eli direktiivien vastainen toteutus Suomessa)
Sivu 428-430 komissaarin vastaus
Sivu 431-432 komission jäsenen vastaus
Sivu 434-436 MOT-toimittaja Martti Backmanin kirje Tapani Veistolalle
Sivu 437 -442 Selvitys EY-säädösten muodoista
Sivu 443-447 kantelu oikeuskanslerille
Sivu 444-458 valitus korkeimmalle oikeudelle
Sivu 459 tiedote eduskuntaryhmille
Sivu 460 Valtakunnansyyttäjän vastaus
Sivu 461 Eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus
Sivu 462 – 464 Pyyntö Ympäristöministeriölle
Sivu 465 Europarlamentaarikon näkemys Naturasta
Sivu 466 Kirje eduskuntaryhille ja kansaedustajille laillisuusvalvojien toiminnasta
Sivu 468 Keskustelun vahvistu sisäministeri Ville Itälän kanssa
Sivu 468-473 Oikeuskanslerin päätös ( normaali päätös ei anna aihetta)
Sivu 474-485 Ylivieskan käräjäoikeuden päätös haasteeseeni
sivu 486-487 Suomen Asianajajaliiton vastaus kanteluuni Miksi osa on julistettu salassa pidettäväksi?
Sivu 488-491 Suomen Asianajajaliiton suojelupäätös koskien asianajaja Antti Kejon toimintaa.
Sivu 492-493 konkurssiasiamiehen vastaus Heino Virralle
Sivu 494-498 Puhelinkeskustelun vahvistus korkeimman oikeuden esittelijälle
todistaa korkeimman oikeuden toiminnan
Sivu 499 Tasavallan presidentin vastaus
Sivu 500 Kansanedustajien kantelu oikeuskanslerille
Sivu 501 Eduskunnan hallintovaliokunnan vastaus
Sivu 502 Oikeusministerin vastaus
Sivu 503 Kauppa- ja teollisuusministerin vastaus
Sivu 504 -508 Ministeri Suvi-Anne Siimeksen vastaus
sivu 509 Arkkipispa Jukka Parman vastaus
Sivu 510 Keskustelut Paavo M. Petäjän kanssa
Sivu 511-512 Paavo M. Petäjä kieltäytyy hoitamasta asiaa
Sivu sivu 513 kirjeeni eduskuntaryhmillel
Sivu 514 Paavo M. Petäjän tunnustus
sivu 515 Konkurssipesä tunnustaa kaupanpurut konkurssissa
sivu 516-517 Asianajaja Asko Keräsen kirje osoittaa, että konkurssi on laiton eikä saatavaa ole konkurssipesällä
sivu 518-522 Hannu Maskosen vastaus Ylivieskan käräjäoikeudelle
sivu 523-526 Maskosen vastaus konkurssiasiamiehelle
Sivu 527 Rahanpesufirman ilmoitus New England Internatinal Suretu INC.
Sivu 528 Sopimukseni Henrik Rienstran ja Richard Rienstran kanssa
Sivu 529 Rikostutkintapyyntö
Olen tutkimuksisani saanut selville, että Suomessa on tapahtunut valtiopetos, mikä ei vanhene koskaan.

Valtiopetos on tosiasia

Tätä näkemystä tukivat Wikipedian kirjoitus

Koiviston konklaavi

 ja seuraavat videot

Koiviston konklaavi
 Onnistuin hankkimaan salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen , mikä on keskeinen asiakirja valtiopetoksen todistamisessa

SSP-sopimus
Minulla on muistitikulla salaiseksi julistetusta SSP-sopimuksesta kopio. Paperikopio on Oulun käräjäoikeudessa valmiina.
Valtiopetosta todistaa muun muassa nämä selvitykset ja kirjat

Jorma Jaakkolan kotisivut

Jukka Davidsonin nettikirja Isänmaan ryöstäjät

Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset

Valtiopetos on tosiasia

Jatketun 24 vuoden oikeusmurhan ja kidutuksen kohteena


Pankkikriisi

 Oikeuslaitos ja poliisi

Näistä kirjoista olisi löytynyt lisää tietoa,





Uutta todistusaineistoa asioista tulee koko ajan ja tärkein niistä on tohtori Jukka Davidssonin haastattelut 27.05.2019 ja tutkimukset, jotka tukevat omia todistusaineistojani

Totuudesta muutokseen

Seuraavat asiakirjat paljastavat valtiopetoksen
  1. salaiseksi julistettu ns. Koiviston konklaavin asiakirjat 6.5.1992
  2. 100 vuodeksi salaiseksi julistettu SSP-sopimus 22.10.1992
  3. 25 vuodeksi salaiseksi julistettu Aktiv Hansa-kaupan asiakirjat 31.03.2000


From: Erkki Aho
Sent: Tuesday, March 3, 2020 8:26 AM
To: oulu.ko@oikeus.fi
Cc: raahe.uo@oikeus.fi ; anna-maja.hneriksson@om.fi ; maria.ohisalo@intermin.fi
Subject: haastehakemus

Oulun käräjäoikeus
oulu.ko@oikeus.fi

Haastehakemus

kantaja
Erkki Johannes Aho
Merenojantie 9 B 16
85100 Kalajoki
e.ahoky@kotinet.com
044-3025948

vastaaja

Raahenseudun ulosottovirasto Suomen valtio

Valtakunnanvoudinvirasto Suomen valtio

oikeusministeri Anna-Maja Henriksson Suomen valtio

sisäministeri Maria Ohisalo Suomen valtio

Vaatimukset

Kaikki ulosotossa olevat saatavani ovat syntyneet Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta. Vaadin ulosottoviranomaisia lopettamaan ulosoton välittömästi sekä palauttamaan minulle kaikki ulosmitatut saataavat korkoineen 30.06.1996 lähtien tähän päivään saakka 7 %:n korolla korkoa korolle menetelmällä.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n 11.05.1995 välisissä kauppasopimuksissa tehtiin törkeä petos, kun kauppasopimuksissa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset sekä ilmoitettiin tilauskanta 15 miljoonaa markkaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Törkeä petos oli kaikkiaan 6 miljoonaa markkaa.

Kaupanvahvistajana toimi henkilö, joka myöhemmin toimi syyttäjänä näistä kaupoista tehdyissä oikeudenkäynneissä. Kaupauvahvistajana toiminut syyttäjä Sulo Heiskari on siis esteellinen toimimaan syyttäjänä asioissa syyttäjistä annetun lain mukaan.

Kauppasopimuksen allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hän ole koskaan tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Kauppavahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu. Myyjillä ei ollut valtakirjoja myyjä kohdetta. Väliaikaiset konkurssipesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maksonen myivät konkurssisäännön vastaisesti kiinteää toisen omaisuutta omanaan. Kauppakirjoja oli kaikkiaan kolme 1. kiinteistöjen ja maa-alueiden kauppakirja, 2. koneiden ja laitteiden kauppakrja 3. vaihto.omaisuuden ja ns. tuoteoikeuksien , sopimuskannan sekä keskeneräisten töiden kauppakrja. Vaihto.omaisuuden kauppoihin liittyi 1.530.000 markan takaus.

Myyjä tiesi, että myytävä kohde oli markkinoilta poistettavien listalla. Ostajien joukkoon oli Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella otettu henkilö, joka jonka oli tehnyt muiden osakkaiden tietämättä Kera Oy:n kanssa sopimuksen, josta hän ei kertonut muille osakkaille. Jos osakkaiden tiedossa olisi ollut tämä sopimus, niin koko yritystä ei olisi perustettu eikä kauppoja olisi tehty.

Salaisessa SSP-sopimuksessa oli määritelty toimiala rationalisointi ja yritysten kaatamisperusteet. SSP-sopimus ja PR-talojen konkurssivyyhti liittyvät kiinteästi toisiinsa. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat ns. Koiviston konklaavi, SSP-sopimus ja Aktiv Hansa-kauppa.

Euronio Oy:n nimi muutettiin myöhemmin PR-Teollisuus Oy:ksi. Myyjä purki tekemänsä kaupat. Kiinteistöjen kaupat purettiin lain vastaisesti 19.03.1996. Tuoteoikeuksien ja vaihto-omaisuuden kaupat purettiin 18.04.1996. Kun kauppasopimus purettiin niin liitännäisetkään eivät voineet jäädä voimaan. Näin takaukset poistuivat.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki väärillä tiedoilla PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin, koska kaupat oli purettu eikä loppuselvitystä ollut tehty. PR-Teollisuus Oy oli jo maksanut takauksen kohteena olevat 1.530 000 markkaa. Konkurssi siis haettiin väärillä tiedoilla. Konkurssi oli mahdollinen, koska haastehakemus asiassa oli lähetety varatuomari Paavo M. Petäjälle, joka antoi konkurssiasiassa väärän lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle PR-Teollisuus Oy:n hallituksen ja osakkaiden tietämättä. Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa rikoksensa Oulun KRP:lle antamassaan lausunnossa. Paavo M. Petäjä ei ole asianajaja , koska hän on aikaisemmin saanut petostuomion.

Koska konkurssi oli laiton, niin silloinen asianjaja Asko Keränen pyysi valtakirjat valituksen tekemiseksi asiassa Vaasan Hovioikeuteen. Keränen sai valtakirjat asian hoitamiseksi, mutta hän jätti valituksen tekemättä. Entinen asianajaja ja nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa tekemänsä asian. Asko Keränen on tunnustanut muitakin rikoksia joiden johdosta hän sai ehdottoman vankeustuomion.
Takaukset tulivat uudelleen voimaan, kun konkurssituomio sai lain voiman eikä me osakkaat voida saada oikeutta muulla tavalla kuin hakemalla tuomion purkua korkeimmalta oikeudelta. Korkein oikeus ei ole purkanut vääriä tuomioita , koska minulla, Erkki Aholla, ei ole oikeudenkäymiskaaren edellyttämää pätevyyttä tuomionpurkujen hakemiseen. Lisäksi Ylivieskan oikeusaputoimisto on kieltäytynyt avustamasta asiassa ja Kalajoelta oleva asianajaja teki minulta salaa sellaisen tuomionpurkuhakemuksen jolla ei ollut edellytyksiä tuomionpurkuihin. Koska en saanut Suomesta asianajaja niin hankin ruotsalaisen asianajajan Haaparannasta. Hänellä oli oikeudet ajaa asioita Suomessa. Ylivieskan oikeusaputoimisto kieltäytyi avustamasta ruotsalaista asianajajaa.

Poliisi on koko ajan kieltäytynyt tutkimasta asioita. Näin syyttäjä Sulo Heiskari ja Hannu Maskonen sekä muut asianajajat saattoivat jatkaa toimintaansa perusteena väärä konkurssipäätös, mikä oli saanut lainvoiman koska silloinen asianajaja ja nykyinen varatuomari Asko Keränen oli jättänyt valituksen tekemättä.
Tämän johdosta olen joutunut kärsimään neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota, kun olen pyrkinyt saamaan oikeutta asioissa. Suuri syy on siinä, että poliisi on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta ja suojellut rikollisia. Ulosottoviranomaiset sekä asianomaiset vastuuministerit ovat olleet tietoisia asioista, mutta eivät ole ryhtyneet asian vaatimiin toimenpiteisiin.

Kaikki ulosottotuomioni perustuvat näihin Suomen valtion rikoksiin. Poliisi ei ole tutkinut/selvittänyt asioita ja syyttäjä ei ole nostanut syytteitä. Ehkä siihen on vaikuttanut se, että syyttäjä on ollut esteellinen ja asianosainen asioissa. On syytä epäillä, että hänellä on ollut tietty tarkoitus, kun on estänyt rikostutkinnat. Vaadin että kaikki ulosottotoimet keskeytetään oikeudenkäynnin ajaksi. Vaadin, että Suomen valtio palauttaa kaikki minulta perityt ulosotot korkoineen 30.06.1996 alkaen aina tähän päivään saakka 7 %:n korolla korkoa korolle menetelmän mukaisesti. Tarkoitus on että käräjäoikeuden päätöksen perusteella voidaan hakea Suomen valtiolta vahingonkorvauksia ja korkeimmalta oikeudelta tuomionpurkuja.

Kalajoella 03.03.2020
Erkki Aho
Merenojantie 9 B 16
95100 Kalajoki

044-3025948

Katso kidutus sekä muut ihmisokeusrikokset

Suomen perustuslaki
Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.
Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.
Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

Euroopan Ihmisoikeussopimus
3 artikla
Kidutuksen kielto
Ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

YK:n ihmisoikeusjulistus
5. artikla. Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.
6. artikla. Jokaisella ihmisellä on kaikkialla oikeus siihen, että hänet henkilönä tunnustetaan lain edessä.

Olen valmis sopimaan asiat Suomen valtion kanssa asiat jos
  1. Suomen valtio korvaa minulle kaikki aiheuttamansa valtavat taloudelliset vahingot ja hirvittävät henkiset kärsimykset korkoineen
  2. Korkein oikeus purkaa kaikki minua ja yritystoimintaani koskevat eri oikeusasteiden päätökset
  3. Suomeen perustetaan perustuslaktuomioistuin ja totuuskomissio selvittämään valtiopetos sekä pankkikriisin ja 1990-luvun laman asiat

Vaadin asian KIIREELLISTÄ käsittelyä ja oikeudenkäyntikuluja Suomen valtion maksettavaksi.

Erkki Aho
Merenojantie 9 B 16
85100 Kalajoki
044-3025948




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti