torstai 27. helmikuuta 2020

TO 27.02.2020 Olen huolissani Kalajoen päättäjien toiminnasta

Kävin tänään paikallislehden toimistossa hakemassa Kalajokiseudun. Juttelin päätoimittajan kanssa asioistani ja kerroin tämän hetkisen tilanteeni. Kalajokiseutu kuuluu Keskipohjanmaa konserniin, jonka päälehti on Keskipohjanmaa. Kalajokiseudun päätoimittaja kysyi minulta, että onko Keskipohjanmaan päätoimittaja ottanut minuun yhteyttä. Kerroin, että ei ole. Kalajokiseudun päätoimittaja sanoi, että ensin pitäisi Helsingin Sanomien avata juttu asiassani. Minä sanoin, että journalistiset ohjeet koskevat kaikkia lehtiä. Siellä ei ole erikseen mainintaa Helsingin Sanomista.

Minä halusin tarkistaa Kalajokiseudusta myös sen, että pitääkö ennusteeni paikkansa.
Tiistain blogissani tein ennusteen ja olin oikeassa. http://kalajokinen.blogspot.com/2020/02/ti-26022020-okv4512020.html
Vihreiden Satu Hassista oli juttu Kalajokiseudussa oppilaiden tekemänä.


Kun luin Kalajokiseutua niin huolestuin Kalajoen päättäjien toiminnasta. Aikoinaan ehdotin itseäni sovittelijaksi kiistoissa, sillä minulla on melkein 30 vuoden kokemus Kalajoen päätöksenteosta ja päätöksentekokulttuurista. Valitettavasti Kalajoen päättäjät eivät noteeranneet ammattitaitoani asiassa vaan valitsivat jonkin konsulttitoimiston ratkomaan asioita. Nyt on nähtävissä lopputulos. Mikään asia ei ole muuttunut. Rahat menivät kuin Kankkulan kaivoon.

Kun tarkastellaan Kalajoen kaupungin toimintaa ja johtamista, niin elivoimamittareiden mukaan Kalajokea on johdettu hyvin. Kun tarkastelen lehtikirjoituksia niin ne eivät anna hyvää kuvaa Kalajoen päättäjistä. Miksi asioita ei ole voitu ratkaista neljän seinän sisällä? Ei ole ihme, että kaupunginjohtaja haluaa muualle töihin. Mielestäni ongelmat voidaan ratkaista kokemukseni ja tietämykseni avulla sivistyneesti ja Kalajoen ja kalajokisten edun mukaisella tavalla. Siksi olen edelleenkin käytettävissä ongelmien ratkaisemisessa. Kalajoen ongelmat johtuvat Kalajoen päättäjien jääräpäisyydestä - ennenkaikka vihreiden ja keskustan keskinäisistä voiman mittelöistä. Tunnen monen valtuutetun vanhemmat ja isovanhemmat pitkältä ajalta ja monet asiat johtuvat fiksusti sanottuna perintötekijöistä.

Kalajoen päättäjien tulee käyttää energiansa rakentamiseen eikä repimiseen. Näyttää siltä että nyt ei selvitä ilman ulkopuolista apua. Siksi olen käytettävissä Kalajoen päättäjien ja virkamiesten apuna. Päättäjien on mentävä peilin eteen. Virkamiehet toimivat niin kuin päättäjät päättävät. Kysymys on yhteistyöstä ja sen toimivuudesta.
Meidän pitää pystyä hyödyntämään kaikkien päättäjien ja virkamiesten tietotaito ja suhteet parhaalla mahdollisella tavalla.

Väitän tuntevani parhaisten Kalajoen poliittisten päättäjien toiminnan vajaan 30 vuoden kokemuksella valtuutettuna. Tiedän mistä Kalajoen keskustan valtustoryhmän ongelmat johtuvat. Nyt kun Kalajoen valtuustoon on tullut vihreiden ärhäkät valtuutetut niin ongelmilta ei voida välttyä ellei toimintatapoja muuteta yhteisymmärryksessä. Vihreiden ja keskustan ongelmallinen yhteistyö on tosiasia niin paikallitasolla kuin maan hallituksenkin tasollakin. Kalajoella tämä aiheuttaa ongelmia kaupungin johtamiseen. Olen varma, että yhteistyö on mahdollista jos toimitaan järkevästi ja keskustellaan asioista ohjatusti. Mielestäni joitakin ongelmia on kaavoituksessa ja mielestäni niihin hyvä ratkaisu on Lahden malli. Me tarvitsemme yhteistyötä aina valtakunnalliselle tasolle asti esimerkiksi bioenergia-asioissa.


Avoimella keskustelulla voidaan asioita viedä eteenpäin Kalajoen ja kalajokisten parhaaksi. Siksi olen valmis sovittelemaan asioissa ja seuraamaan tilannetta niin, että Kalajoen ja kalajokisten edut toteutuvat parhaalla mahdollisella tavalla, jos vain Kalajoen nykyiset päättäjät ovat siihen valmiita. Minä olen valmis. http://www.erkkiaho.com/tyokokemus.html


Seinäjoki haastattelee 11 kaupunginjohtajakandidaattia – musta hevonen mukaan kisaan viime hetkillä
Haastatteluun kutsutaan Jari Jokinen, Jaakko Kiiskilä, Linda Leinonen, Markku Lumio, Juha Luukko, Tanja Matikainen, Jaakko Niinistö, Olli-Poika Parviainen, Petteri Portaankorva ja Ilari Soosalu. Haastattelukutsun saa myös suostumuksensa antanut Päivi Nurminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti