torstai 5. syyskuuta 2019

PE 06.09.2019 Kehitysapu ja haittamaahanmuutto budjetin alijäämän syy



Perussuomalaiset on galluppien mukaan ylivoimaisesti Suomen suurin puolue. Perussuomalaiset aloittivat syyskauden asiallisella oppositiopolitiikalla. Toivon, että sama asialinja jatkuu. Keskusta on vuosisadan syvimmässä kriisissä. Se on pettänyt äänestäjät ja koko Suomen kansan menemällä vihervasemmiston aisankannattajaksi hallitukseen.
On aivan sama kuka keskustan puheenjohtajaksi valitaan niin kannatuksen nostaminen on mahdoton tehtävä, jos keskusta jatkaa vihervasemmiston aisankannattajana hallituksessa. Puheenjohtaajaäänestys jakaa puolueen kahteen osaan. Lisäksi valtionvarainministeri Mika Lintilän budjettiesitys on täysi susi. Keskustan perintö on raskas kantaa.
Pääministeri Esko Aho oli presidentti Mauno Koiviston juoksupoika ja Esko Ahon hallituksen toiminta on osa valtiopetosta.

Vakaan markan politiikka ja Koiviston konklaavi

Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset

Pankkikriisin peitellyt paperit



Suomen vaalirahoituskohu

Vaalirahasotkuista tuomiot liikemiehille, poliitikot pääsivät vähällä

Korhonen: Niinistön kampanjan lahjoituksista pimitettiin yli puoli miljoonaa euroa

Nuorisosäätiön vaalituki ja Vihriälän taulukaupat
https://yle.fi/uutiset/3-8390793

Vaalirahakohun lisäksi pääministeri Matti Vanhasella oli huomiota herättänyt morsian.  Yksityisyyden suoja – Pääministerin morsian

Juha Sipilän Kempeleen koti

Näiden kaunotarten kuvilla Suomesta kerrotaan turvapaikanhakijoille
Maahanmuuton hinta 3,2 miljardia euroa – 1/3 Taustaa

Pauli Vahtera: Maahanmuutto maksaa Suomelle 3,2 miljardia euroa vuodessa – ”Viimeinen hätähuutoni suomalaisille päättäjille”
 

Opintotukea ei leikata – se oli valetta

Juha Sipilän kärkihankkeet

Taksiuudistus ja ministeri Anne Berner
Miksi meillä ei ole ystäviää?


Keskustalaisen valtionvarainministerin Mika Lintilän budjettiesityksen alijäämä on melkein 2,4 miljardia alijäämäinen. Alijäämä johtuu kehtitysavusta ja haittamaahanmuutosta sekä veronkierron hyväksymisestä, yritystukien, verotukien sekä erilaisten muiden tukien hyväksymisestä. Näillä muilla tuilla tarkoitan väliportaan ja ministeriöiden jakamaa ”höttörahaa” jota jaetaan hyvä-veli-periaatteella ja piilokorruption merkeissä.
Suomessa on kymmeniätuhansia virkamiehiä liikaa ja siksi tarvitaan hallinnon rakenneuudituksia. Niitä budjetissa ei esitetä vaan lisätään byrokratiaa. Kansalaisten oikeusturvan ja perusoikeuksien toteutumisen kannalta on äärettömän tärkeää suorittaa oikeushallinnon uudistus ja väliportaan hallinnon alasajo.

Budjettiesitys 2020

Ensi vuoden budjettiesitystä tulee muuttaa, koska emme voi jakaa sellaista mitä meillä ei ole ole. On tehtävä säästöjä ja rakennemuutoksia. Byrokratiaa on purettava. On järjen vastaista ottaa lainaa ja lähettää rahat Afrikkaan unohtaen oman maan heikompiosaiset: vanhukset, sairaat, lapset ja työttömät. Onko oikein, että Suomi velkaantuu kehitysavun ja maahanmuuton seurauksena?

Yritystukia on karsittava. Yritystykien määrä on 8-9 miljardia euroa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Yritystuki

Yritystuet on yksi tärkeimmistä menojen karsimisen kohteista. Yritystukien karsiminen on tehtävä huolellisesti ja perusteellisesti ja arvioitava tukien karsimisen merkitys yritysten ja valtion talouteen.


Verotuet on käytävä huolellisesti ja perusteellisesti läpi ja arvioita tukien karsimisen merkitys yrityksille ja valtion talouteen.

Haittamaahanmuuton kustannukset ovat noin 3,2 miljardia euroa vuodessa. https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/05/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-1-3-taustaa/

Miten maahanmuuton kustannuksia voidaan säästää ja kuinka nopeasti? Mitkä ovat vaikutukset yhteiskunnalle? Millaista maahanmuuttoa haluamme? Mielestäni työperäistä maahanmuuttoa tulee edistää, mutta haittamaahanmuutto tulee lopettaa. Emme voi olla maailman emmekä edes Euroopan sosiaalitoimisto. Miten työperäistä maahanmuuttoa voidaan edistää niin, että vaikutukset yhteiskunnalle ovat parhaat mahdolliset? Miten haittamaahanmuutto voidaan lopettaa ja kuinka nopeasti? Mitkä ovat vaikutukset yhteiskunnalle ja missä ajassa vaikutukset näkyvät? Miten asioissa toimitaan yhteiskunnan kannalta tehokkaimmin ja taloudellisesti järkevimmin?

Suomessa on kymmeniätuhansia virkamiehiä liikaa.

Meidän on käytävä läpi miten voimme pienentää julkisen hallinnon osuutta järkevästi ja taloudellisesti. Miten kuntien hallintoa voidaan pienentää? Vaikka kunnilla on itsehallinto niin valtion täytyy ohjeistaa kuntia pienentämään organisaatioitaan. Kuntien menoista suurimman osan muodostavat sosiaali- ja terveyspuolen menot. Siksi sote- ja sotu-uudistus ovat erittäin tärkeitä ja ne on suoritettava niin, että asiakkaan tarpeet ovat etusijalla. Lisäksi kuntien ja valtion menoja näissä asioissa on karsittava järkevästi ja palveluja vaarantamatta.

Sote-uudistus maakuntamallin avulla on mielestäni byrokratiaa ja menoja lisäävä ja siten taloudellisesti veronmaksajille raskas ratkaisu. Uudistuksen lähtökohtana tulee olla asiakas ja kuntien leveämmät hartiat byrokratiaa vähentäen.
Kuntien rooli ja asema on tarkasteltava nyt uudelleen. On tehtävä uudistus palvelukokonaisuuksien pohjalta ja kuntarajat ylittäen. Kuntien yhteistoimintaa on tehostettava ja kuntien sekä aluehallinnon virkakoneistoja on karsittava merkittävästi ja arvioitava miten se vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen nyt ja tulevaisuudessa. Julkisesta hallinnosta pitää ottaa löysät pois.

Oikeushallinnon uudistus on erittäin tärkeä asia. Nykyisen kaltainen laillisuusvalvonta on lopetettava, hallinto-oikeudet on lopetettava, korkein oikeus on lakkautettava. Suomi tarvitsee vain käräjäoikeudet ja hovioikeudet sekä perustuslakituomioistuimen, jollainen jo muissa maissa on, mutta ei Suomessa
Suomeen on perustettava totuuskomissio,mikä selvittää 1990-luvun laman ja pankkikriisin asiat. Perustuslakituomioistuin toimii asioissa oikeudenjakajana.

Ilmastonmuutosasioissa on otettava huomioon se, että Suomen osuus asiassa on 16 promillea koko maailman päästöistä.Meidän tulee olla järkevä esimerkki asiassa, eikä toimenpiteet eivät saa aiheuttaa taloudellista haittaa eikä vahinkoa suomalaisille.

Veronkierto ja veroparatiisien käyttö on estettävä.

Veroparatiisit

Näihin asioihin hallituksen tulisi puuttua rankalla kädellä ja estettävä veronkierto ja veroparatiisien käyttö. Mielestäni tämä on hallituksen yksi tärkeimmistä tehtävistä. Suomi menettänyt osingonpesuun yli miljardin euron verotulot – Monet osingonsaajat jäävät piiloon verottajalta

Yritykset pitävät yhteiskuntaa pystyssä työllistämällä ihmisiä ja toimimalla kannattavasti. Siksi terveelle yritystoiminnalle tulee luoda parhaat mahdolliset edellytykset. Byrokratiaa on karsittava ja yritysten toimintaedellytyksiä on parannettava muun muassa työvoimaresurssit turvaamalla. Tämä tarkoittaa terveen ja tarpeellisen työperäisen maahanmuuton lisäämistä tarvetta vastaavaksi. Tähän asiaan liittyy työvoiman koulutus. Mielestäni venäläisten nuorten koulutus suomalaisille työmarkkinoille on yksi ratkaisu asiassa. Venäläiset nuoret sopivat suomalaiseen kulttuuriin. Heillä ei ole samanlaisia vaikeuksia kuin islamilaisista maista tulleilla nuorilla miehillä.

Omistajaohjauksen tehtävänä on ohjata valtion yhtiöitä

Julkisten hankintojen läpinäkyvyys heikkenee, julkisuuslain ja hankintalain avoimuusvaatimukset eivät täyty, virkavastuu sumentuu ja korruptiota tai eturistiriitatilanteita on vaikeaa ehkäistä.
Korruption ehkäisemistä tutkinut ryhmä: Julkisten tehtävien yh­tiöit­tä­mi­nen tarjoaa sumuverhon rahankäytölle

Näin toimitusjohtajat tienaavat
Posti: Heikki Malinen, yhteensä 987 764 euroa. Yhtiön hallituksen jäsenten palkat ja palkkiot noin 400 000 euroa.
Finnair: Topi Manner, vuosipalkka noin 650 000 euroa. Lisäksi kannustepalkkioita jopa usean kymmenen prosentin edestä.
VR: Rolf Jansson, ansiot noin 571 000 euroa. Toimitusjohtajan palkka ja palkkiot nousivat noin 100 000 eurolla vuodesta 2017.
Alko: Leena Laitinen, 351 000 euroa sisältäen luontaisetuudet.
Veikkaus: Olli Sarekoski, palkka ja palkkiot 437 000 euroa. Kokonaissumma laski 44 000 euroa vuodesta 2017.
Patria: Olli Isotalo (sai potkut tammikuussa 2019), kokonaispalkka 535 000 euroa. Noin viidennes summasta koostuu tulospalkkioista tai muista lisistä.
Finavia: Kimmo Mäki, kokonaisansiot 589 636 euroa. Summasta lähes puolet tulospalkkioita.
Gasum: Johanna Lamminen, kokonaisansiot 582 000 euroa.
Yleisradio: Lauri Kivinen, Merja Ylä-Anttila (1.9. alkaen), yhtiön toimitusjohtajan palkka 385 000 euroa, sisältää luontoisedut.
Vapo: Vesa Tempakka, vuosipalkka 307 000 euroa.
Arctia: Kim Höijer, vuosipalkka 253 000 euroa.
Fortum: Pekka Lundmark, 1 270 000 euroa, sisältää tulospalkkiot.
Finnvera: Pauli Heikkilä, vuositulot 399 000 euroa.
Kemijoki: Tuomas Timonen, 255 100 euroa, sisältää 57 000 euron tulospalkkion.
VTT: Antti Vasara sekä hallitus, palkat ja palkkiot yhteensä 665 000 euroa. Ei eritelty tilinpäätöksessä.
Fingrid: Jukka Ruusunen, vuosipalkka palkkioineen 452 000 euroa.
Suomen Malmijalostus: Matti Hietanen, palkat ja palkkiot yhteensä 182 136  euroa.
Suomessa on yhteensä 46 valtion enemmistöomistamaa yhtiötä.
Postin palkkaskandaali: Heikki Malinen ei ole ainoa ökytienaaja – katso, millaisia rahatukkoja toimitusjohtajat käärivät Suomen valtionyhtiöissä

Valtio omistajana on vastuussa valtion yhtiöiden ökypalkoista ja sikailuista. Hallitus edustaa asiassa Suomen valtiota ja omistajaohjauksesta vastaa ministeri Sirpa Paatero. Esimerkkinä Postin toimiinta. Postin hallintoneuvosto on vaihdettava ja postin pääjohtajan on erottava. Valtion yhtiöiden ökypalkat on on kohtuullistettava. Eikä kenenkään työ voi olla niin paljon arvokkaampaa kuin valtionyhtiöiden johtajien ökypalkat osoittavat. On muistettava, että johtajien ja työntekijöiden palkat maksetaan samasta pussista. Johtajien palkat on kohtullistettava. Kohtuullistaminen tarkoittaa johtajien palkoissa sitä, että palkat ovat pääministerin palkan tasoa.


Suomen tulee päätöksissään ottaa huomioon Suomen maantieteellinen asema. Suomella on pitkä raja Venäjän kanssa. Sama raja on myös EU:lla ja Venäjällä. Tämän rajan tulee olla turvallinen raja niin EU:lle kuin Suomellekin. Turvallinen raja voidaan saavuttaa hyvällä yhteistyöllä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Suomen on vaikutettava EU:n ja Venäjän välisiin suhteisiin parantavasti. Suomen on käytettävä kehitysapumäärärahansa Suomen ja EU:n ulkorajan turvaamiseen niin taloudellisella kuin sivistykselläkin toiminnalla. Suomi voi tehostaa yhteistyötään ympäristöasioissa, koulutusasioissa, kaupallisissa asioissa ja matkailuasioissa. Suomen on toimittava niin, että taloudelliset pakotteet Suomen ja Venäjän kaupasta poistetaan. On siirryttävä normaaliin ja terveeseen kauppaan ja yhteistyöhän eri elinkeinoelämän aloilla. EU:n ja Venäjän rajan Suomen osalta tulee olla turvallinen ja yhteistyö hyvää niin Suomen puolustaminenkin on helpompaan ja edullisempaa. Suomen tulee edistää Venäjän EU-jäsenyyttä.

Olen huolissani siitä, että hallitusneuvotteluissa on keskitytty taivaanrannan maalaamiseen ja unohdettu taloudelliset asiat. On arvovalinta – luovuus vai talous.

Asiat on pistettävä tärkeysjärjestykseen.
Toiveet ja haaveet voidaan unohtaa, kun ryhdytään laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Talouden pidossa on tärkeää, että menot ja tulot ovat tasapainossa.

Kansalaisten henkiseen ja fyysiseen terveyteen on kiinnitettävä erityisen suurta huomiota. Liikunnan edellytyksiä on parannettava vauvasta vaariin. Terveelliseen ruokaan on kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota, sillä ihminen on sitä, mitä hän syö ja miten hän elää. Terve sielu terveessä ruumiissa. Mitä terveempi kansa sitä terveempi yhteiskunta.

Asiat tärkeysjärjestykseen

1. Oikeus-ja poliisihallinnon uudistus. Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, mikä kaikissa muissa maissa on. Suomeen on perustettava perustuslakituomioistuin ja pankkikriisin selvittämiseksi totuuskomissio. Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta siksi, että poliitikot yrittävät salata tekojaan, valtiopetosta ja 1990-luvun laman asioita. Suomen valtion on korvattava 1990-laman uhreille heidän kärsimänsä taloudelliset vahingot ja henkiset kärsimykset täysimääräisesti korkoineen.
Oikeus- ja poliisihallinnon uudistukseen katson kuuluvan korkeimman oikeuden lakkauttamisen, hallinto-oikeuksien lakkauttamisen, nykyisen kaltaisen laillisuusvalvonnan lakkauttamisen ja poliisi- ja syyttäjälaitoksen uudelleenorganisoinnin.

Koiviston konklaavi

SSP-sopimus

Jukka Davidsson | Turku 14.8.2019 | Osa 1

190527 Vieraana Jukka Davidsson

Vieraana Jukka Davidsson (Jatko-osa 27.5.2019 ohjelmaan) | 21.6.2019

Vakaan markan politiikka ja Koiviston konklaavi

Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset

Pankkikriisin peitellyt paperit

 Törkeä petos ja muita rikoksia Aktiv Hansa-kaupassa?

 Erkki Aho suomalainen oikeustaistelija

 PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

PR-Talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2

 PR-Teollisuus Oy:n konkurssivyyhti todistusaineistoon 3

SU 04.08.2019 Suomi ei ole oikeusvaltio – Suomi tarvitsee muiden EU-maiden apua oikeusvaltioiperiaatteiden toteuttamiseen

 2. Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus, katson siihen kuuluvan maahanmuuttopolitiikan järkeistämisen. Hallitsematon maahanmuutto on suuri uhka suomalaiselle yhteiskunnalle. Kiintiöpakolaisia emme tarvitse. Emme voi olla maailman sosiaalitoimisto. Tarkoin harkittu työperäinen maahanmuutto on hyväksyttävää ja suomalaista yhteiskuntaa hyödyttävä toimintatapa.
Sisäiseen turvallisuuteen katson kuuluvan myös taloudellisen turvallisuuden. Tällä tarkoitan sitä, että suomalaisen yhteiskunnan on pidettävä huolta yhteiskunnan vähäosaisista: työttömistä, lapsiperheistä, opiskelijoista, maanviljelijöiden toimeentulosta ja ennen kaikkea eläkeläisten toimeentulon riittävyydestä. Sosiaalietuudet olisi mielestäni tietyiltä osilta oltava vastikkeellisia.
Kyberturvallisuus on turvallisuuden osa-alue, jolla pyritään sähköisen ja verkotetun yhteiskunnan turvallisuuteen. Kyberturvallisuudessa tunnistetaan, ehkäistään ja varaudutaan sähköisten ja verkotettujen järjestelmien häiriöiden vaikutuksiin yhteiskunnan kriittisiin toimintoihin.
Ulkopolitiikassa on otettava huomioon Suomen maantieteellinen asema sekä historian kokemukset. Kauppapolitiikassa on pyrittävä normalisoimaan Venäjän kanssa tehtävä kauppa. Suomessa tulee olla riittävä määrä poliiseja kenttätyössä.
Näillä turvallisuustoimenpiteillä ehkäisemme myös ääriliikkeiden toiminnan.

3.Yritystuet on lakkautettava. Yritystuet vääristävät kilpailua.Ylen MOT-ohjelman laajan aineiston mukaan yritystukia on maksettu vuosina 2010–2014 lähes viisi miljardia euroa.Meidän on kehitettävä yritysten rahoitusmalleja yritystukien sijasta. Vastuu yrityksen rahoituksesta on yrityksellä itsellään. Yritystukien sijasta voitaisiin kehittää vakuusjärjestelyjä.
Hanketoiminta tulisi lopettaa. Hanketoiminta on kontrolloimatonta yhteiskunnan rahojen väärinkäyttöä. Se on verovarojen väärinkäyttöä. Mikään raha ei voi olla ilmaista rahaa.
Pikapankki toimintaa tulee lopettaa. Perintätoimistojen toiminta tulee uudistaa täydellisesti. Ulosottotoiminta tulee järkeistää ja tulospalkkaus lopettaa.

5. Suomessa on tehtävä todellinen rakennemuutos.Suomessa on pääministeri Sipilän mukaan kymmeniätuhansia virkamiehiä liikaa. Hän ei ole kuitenkaan tehnyt riittäviä toimia virkamiesten vähentämiseksi. Maakuntauudistus on juuri tällainen hanke mikä pitää estää. Se lisää vain byrokratiaa ja loitontaa paikallisia päättäjiä omien kuntalaisten asioiden päättämisestä. Soten toteutuminen nykyisessä esitetyssä muodostaa pitää estää. Sote uudistus on lähtenyt liikkeelle väärästä päästä eli hallinnon näkökulmasta kun olisi pitänyt lähteä asiakkaan tarpeista.
Väliportaan hallinto tulee purkaa kokonaan. Kunnista pitää tehdä yhteistyöalueita toimialoittain. Perinteiset kuntarajat hämärtyvät tässä järjestelyssä, mutta palvelut jäävät.

6.Veronkierto tulee estää. Katson veronkierroksi myös vakuutuskuoret ja muut vastaavat menettelyt. Veroparatiisin käyttäjät tulee paljastaa ja saattaa vastuuseen teoistaan. Myös kohtuuttomat palkat ja palkkaedut tulee kohtuullistaa.

7 Elintärkeää kansallista omaisuutta ei saa myydä.Tarkoitan tällä vesivaroja, malmivaroja ja energiavaroja. Myös elintarvikeomavaraisuus tulee turvata.

8 Ilmastovouhotus pitää lopetetaan.Tehdään järkeviä ratkaisuja ilmastonmuutosasioissa ottaen Suomen koko ja suomalaisten mahdollisuudet vaikuttaa asioihin.

Puoli miljoonaa eläkeläistä kituuttaa köyhyysrajan alapuolella

Säästöjä voimme tehdä maahanmuuton osalta. On ryhdyttävä tehokkaampiin toimiin kielteisen turvapaikan saaneiden palauttamiseksi. Meillä on 7000 – 8000 sellaista henkilöä, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen. On ryhdyttävä kotouttamisen sijasta kotiuttamiseen. Valtion budjettiesityksestä voidaan poistaa maahanmuuton kustannuksista 117 433 000 eurosta 50 %:a eli 58 716 500 euroa.

Puoluetuesta 36 365 000 eurosta voidaan pienentää esitykseen nähden 50: %:a eli 18 182 500 euroa. Eduskunnan menoja on vähennettävä 126 757 000:sta eurosta 10 % eli 12 675 700 euroa.

Ministereiden, heidän valtiosihteeriensä ja erityisavustajiensa palkkaukset 11 500 000 euroa pienennetään puolet eli 5 750 000 euroa. Puoluetuen pienentämisen ja ja valtiosihteerien ja eritysiavustajien vähentämisen lisäksi sekä oikeuskanslerinviraston lakkauttamisen lisäksi valtioneuvoston on muista menoista säästettävä 10 %:a eli n. 15 000 000 euroa.




Ulkoministeriön virkamies: 20 vuoden kehitysyhteistyöhankkeet menneet täysin hukkaan

Kehitysyhteistyömäärärahoja pienennetään esitetystä 1 024 779 000 eurosta 35 %:a eli 358 467 265 euroa.
Valtion kehitysyhteistyöhön kohdistettavat määrärahat vuonna 2020 hallinnonaloittain (1 000 euroa)
Ulkoministeriön hallinnonalalla momentilla 24.30.66 672 301
Ulkoministeriön hallinnonalan muilla momenteilla 117 957
Sisäministeriön hallinnonalalla 50 888
Valtiovarainministeriön hallinnonalalla 132 106
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla 7 199
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla 184
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla 1 306
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla 39 402
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla 2 554
Ympäristöministeriön hallinnonalalla 882
Yhteensä 1 024 779

On tehtävä oikeushallinnon uudistus jolloin laillisuusvalvonta nykymuodossaan lakkautetaan: eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia 7 145 000, oikeuskanlserinvirasto 3 501 000, korkein oikeus 8 796 000, korkein hallinto-oikeus 11 600 000 sekä hallinto-oikeudet. Muiden tuomioistuimien menot 248 710 000 voidaan supistaa 10 % :a 24 871 000 euroa. Tilalle perustetaan perustuslakituomioistuin, käräjäoikeudet ja hovioikeudet säilyvät uudistettuina. Syytäjälaitos ja poliisihallinto uudistetaan. Säästö 100 000 000 euroa. Byrokratia vähenee. Oikeusvarmuus paranee ja kansalaisten perusoikeudet ja oikeusturva paranevat uudistuksen myötä.


Puolustusministeriön osalta säästetään 2 %:a 3 157 957 eurosta on 63 159 000 euroa.

Suoritetaan aluehallinnon uudistus. Luovutaan Aluehallintovirastoista ja ELY-keskuksista ja suunnitellusta maakuntahallinnosta, Säästö vähintäänkin 80 000 000 euroa.

Valtionvarainministeriön säästettävä kokonaisuudessaan 18 719 817 000 eurosta 5-10 %:a eli 935 000 000 euroa. Yritystukeja leikataan suunniteltua enemmän 200 000 000 euroa ja verotukeja leikataan 300 000 000:lla eurolla. Estetään veronkierto ja veroparatiisien käyttö. Arvioitu lisätulo lienee aluksi 400 000 000 euroa.

Ympäristöministeriön osalta budjetissa on 207 988 000 euroa . Säästettävä 5 % :a eli 10 399 400 euroa.

Sosiaali- ja terveysministeriön osalta budjetissa on 14 772 366 000 euroa. Säästettävä 0,5 %:a on 73 861 830 euroa.

Työ-ja elinkeinoministeriön osalta budjetissa on 2 705 811 000 euroa. Säästettävä 2 % eli 54 116 220 euroa.

Liikenneministeriön osalta budjetissa on 3 392 161 000 euroa, Säästettävä 2 % 67 843 220 euroa.

Maa-ja metsätalousministeriön osalta budjetissa on 2 483 730 000 euroa. Säästettävä 1, 5 % eli 37 255 950 euroa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön osalta budjetissa on 6 595 135 000 euroa.

Budjetti ei voi olla 2,4 miljardia alijäämäinen vaan sen on oltava tulojen mukainen – suu säkkiä myöten.. Tällä esityksellä päästään likimain tavoiteltuun tulojen ja menojen tasapainoon.

Näissä budjettiraameissa toteutetaan
1. sote-uudistus ilman maakuntamallia hoitajamitoitusta lisäten 0,7:ään,
  1. sotu-uudistus heikompiosaisia painottaen niin, että pienempiä eläkkeitä nostetaan 100 eurolla ja ulosotonsuojaosaa nostetaan 100 eurolla.
  2. Poliisien määrän nettolisäys vuodessa 300 poliisia
  3. Kaivoslaki uudistetaan kiireellisesti
Valtiovarainmministeri Mika Lintilän ja Antti Rinteen hallituksen budjettiesitys on suomalaisten veronmaksajien ja tavallisten kansalaisten kannalta niin järjenvastainen, että sen vastustamiseen on organisoitava kansanliike. Minun mielestäni ja minun taloudellisen tietämykseni perusteella http://www.erkkiaho.com/tyokokemus.html
katson, että valtionvarainministeri Mika Lintilän budjettiesitys on täysin vastuuton ja kansan edun vastainen.

Kalajoki 30.8.2019
Erkki Aho


Kalajoki
Jukka Kauppilasta Kalajoen Junkkareiden puheenjohtaja

Alueuutiset
Moottoripyöräilijä törmäsi edellä ajaneen rekan perävaunuun ohitustilanteen jälkeen ja kuoli Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla. Liikenneonnettomuus sattui keskiviikkona kello 16 jälkeen.Moottoripyöräilijä oli ajamassa Kajaanintietä kohti Kokkolaa. Hän ohitti henkilöauton ja palasi ajokaistalleen, mutta törmäsi sen jälkeen samaan suuntaan kulkeneen rekan perävaunun takaosaan. Mies kuoli välittömästi.Moottoripyöräilijä törmäsi rekan perään ja kuoli Kannuksessa https://yle.fi/uutiset/3-10955794

Kotimaan uutiset

PERUSSUOMALAISTEN kannatus on kohonnut Ylen kannatusmittauksessa 20,6 prosenttiin. Nousua edellisestä mittauksesta on yksi prosenttiyksikkö.
Perussuomalaisten ero toisena olevaan kokoomukseen kasvoi yli kolmeen prosenttiyksikköön. Kokoomuksen kannatus oli 17,4 prosenttia, jossa on nousua 0,6 prosenttiyksikköä. Saman verran kasvoi myös pääministeripuolue Sdp:n kannatus, joka oli 16,9 prosenttia. Demareiden kannatus on edelleen alle huhtikuun eduskuntavaalien 17,7 prosentin ääniosuuden.
Muiden hallituspuolueiden kannatus laski. Edellisessä mittauksessa esimerkiksi vihreät kasvattivat kannatustaan, mutta nyt takapakkia tuli 0,5 prosenttiyksikköä. Vihreiden kannatus oli 14,6 prosenttia.
Ylen gallup: Perussuomalaiset jatkaa suosituimpana puolueena, kannatus 20,6 prosenttia

Ensimmäisen puheenvuoron käyttänyt Halla-aho peräsi hallitukselta vastausta siihen, miksi osan postilaisten palkkoja ollaan leikkaamassa jopa 30 prosentilla samalla kun Postin johtajan ansiot nousevat. Halla-aho halusi tietää, aikooko hallitus leikata valtionyhtiöiden johdon palkkiota ja estää suunnitellut palkanalennukset.
Onko valtion edun mukaista, että ihmiset eivät saa työstään palkkaa, jolla tulee toimeen, vaan joutuvat turvautumaan tulonsiirtoihin, Halla-aho kysyi.
Oppositio nosti Postin tilanteen syksyn ensimmäisen kyselytunnin kärkiaiheeksi

VEIKKAUKSEN hallituksen jäsenyys on tuonut hyviä sivutuloja poliitikoille: eniten palkkioita, 32 400 euroa, maksettiin poliitikoista viime vuonna Puumalalle, joka sai Veikkauksesta kiinteää palkkiota 24 000 euroa ja kokouspalkkoita 8 400 euroa.
Vistbacka sai viime vuonna Veikkauksesta 30 400, Urpilainen 30 000 ja Kanerva 21 000 euroa. Veikkauksen hallitus kokoontui viime vuoden aikana kahdeksan kertaa. Veikkaus maksaa palkkiota 600 euroa kokousta kohti.
Poliitikkojäsenet ovat saaneet kokouspalkkioita Veikkauksesta 20 000–30 000 euroa vuodessa. Paateron päätös tuli osalle poliitikkojäsenistä ilman ennakkovaroitusta.
Paateron luuta lakaisi: Kanerva, Vistbacka, Puumala ja Urpilainen ulos Veikkauksen hallituksesta – ”Olen kokenut kaikkea, mutta en tällaista”

Posti osti toimitusjohtaja Heikki Malisen aloitteesta kalliin golf-osakkeen, ja teki samalla kaupoissa 30 000 euron tappiot, Iltalehti kertoo.
Posti osti vuonna 2015 lähes 30 000 euroa maksaneen golf-osakkeen Suomen kalleimmalta kentältä, kertoo Iltalehti. Toimitusjohtaja Heikki Malisen aloitteesta tehty ostos herätti yhtiön sisällä hämmästystä, sillä yhtiössä oli samaan aikaan alkamassa yt-neuvottelut, joiden päätteeksi irtisanottiin yli 300 työntekijää.
Kirkkonummella sijaitsevan Sarfvik Golfin osakkeen kirjanpitoarvo on Postin tuoreimman tilinpäätöksen mukaan 28 560 euroa.
IL: Postin johto osti Suomen kalleimman golf-osakkeen – aloitti samaan aikaan yt-neuvottelut

Ulkomaan uutiset

Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan sopimus vankienvaihdosta Ukrainan kanssa on viimeistelyä vaille valmis, ja vankienvaihdon päivämäärä tullaan kertomaan pian.
Putin sanoi "laajamittaisen" vankienvaihdon Ukrainan kanssa toteutuvan pian

Talousuutiset

Kauppa tai kioski saa myyntipalkkiota 4 500 euroa vuodessa automaattia kohden. Uuden tulonlähteen löytyminen voi olla vaikeaa.
Peliautomaattien karsinta voi johtaa jopa pienten kauppojen sulkemiseen, sanoo kaupan alan etujärjestö

Urheilu-uutiset

Ratinan taika pitää! Teemu Pukki jatkoi maalitehtailuaan, kun Huuhkajat kukisti Kreikan elintärkeässä EM-karsintaottelussa

Sotkamon Jymy on voittanut Kouvolan Pallonlyöjät 1-0 (1-1, 9-2) ja edennyt voitoin 3-2 miesten Superpesiksen loppuotteluihin.
Sotkamo jyräsi pesisfinaaleihin – Kiiskinen ja Roope Korhonen ratkaisijoina toisella jaksolla

Australia voitti tasaisen ottelun pistein 87–82.
Liettuan kiri ei riittänyt, Australia piti pintansa alkulohkon päätösottelun viime hetkillä – katso ottelu

Jenni Kangas heitti Laihialla tämän vuoden parhaan tuloksensa 58,28.
MM-kilpailuiden ranking-raja on tällä hetkellä kolmisen metriä Kankaan tulosta enemmän ja aikaa tulosten tekemiseen on perjantaihin 6. syyskuuta saakka.
Jenni Kangas kiskaisi kesän pisimmän heittonsa – kamppailu MM-Dohasta jatkuu

Jesse Puljujärvi iski taas! Veivasi maalivahdin kahville läpiajosta - Kärpät herkutteli maaleilla

Maailmalla tapahtuu

Ainakin 12 ihmistä on kuollut ja 42 loukkaantunut autopommin räjähdyksessä Kabulissa Afganistanissa, kertoo maan sisäministeriön edustaja Nasrat Rahimi torstaina. Sisäministeriön mukaan kuolleista kymmenen on afganistanilaisia siviilejä. Myös yksi romanialainen sekä amerikkalaisjoukkojen sotilas saivat surmansa.
Jo toinen pommi-isku Kabulissa tällä viikolla – ainakin 12 ihmistä on kuollut ja yli 40 loukkaantunut autopommi-iskussa diplomaattialueelle

Iran on vapauttanut seitsemän Stena Impero -öljytankkerin miehistön jäsentä, Stena Bulk -varustamo vahvistaa tiedotteessaan
Iran otti haltuunsa brittien lipun alla seilaavan ruotsalaisomisteisen tankkerin ja sen miehistön Hormuzinsalmella Persianlahdella heinäkuussa. Aluksella on 23 hengen miehistö. Iranin mukaan alus rikkoi paikallista lakia. Varustamo vahvistaa: Iran on vapauttanut seitsemän Stena Impero -öljytankkerin henkilöstön jäsentä


Iran on vapauttanut seitsemän Stena Impero -aluksen merimiestä, joiden joukossa on Suomelta konsuliapua saanut latvialainen merimies. Asian vahvistaa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) Twitterissä. Tämä on tärkeä askel kohti lopullista tavoitetta päästää alus jälleen jatkamaan matkaa, Haavisto kirjoittaa.
Haavisto: Iran vapautti latvialaismiehen, jolle Suomi tarjosi konsuliapua

Yle Areena

Suomi kukisti Kreikan EM-karsintojen J-lohkon ottelussa Tampereella Teemu Pukin rangaistuspotkusta syntyneellä osumalla. Katso ottelun parhaat palat. (Kuvalähde:Viasat)
Suomi kukisti kotonaan Kreikan

Näsijärvellä tapahtuneesta, tuhoisasta Kuru-laivan haaksirikosta on kulunut 50 vuotta. Onnettomuudesta pelastuneet muistelevat tapahtumaa. (1979)
Kurun tuho

Youtube

PS Kunnanvaltuutettu Jauhottaa Husun

Husu Hussein ja rasismin kirous (Arvopohjaa etsimässä).

KorkkiTV: Rikkaat eivät olekaan avokätisiä hyväntekijöitä

Mielipiteet

Kommentti: Perussuomalaiset vie kohta siemenperunatkin auringonlaskun keskustalta

Ei päätä eikä häntää

Ilmastotolkkua

Kotimaan matkailu

Visit Oulu - 5 Characters: Summer in Kalajoki

Liikkuva Kalajoki - Koulujenväliset kisat 03.09.2014

Seikkailupuisto Pakka esittelyvideo

Ulkomaan matkailu

Beautiful Lake Garda (Italy) AERIAL DRONE 4K VIDEO

Vacation at lake Garda 2017

Lake Garda Italy Highlights and Attractions (Lago Di Garda)

Musiikki

The Carpenters - Jambalaya ( 1974 )

ABBA - The Winner Takes It All (1980) HD 0815007

Boney M - Rivers of Babylon - 1978 (Audio Original Stereo, Video Editado)

Kultturi ja taide

Ricardo & Karen, Chile & Argentina, Professional Salsa Cabaret, Final Round, World Salsa Summit 2017

Riccardo Cocchi - Yulia Zagoruychenko, USA | Disney 2018 - Professional LAT - F J

Artur Tarnavskyy & Anastasiya Danilova Michael Jackson - They Don't Care About Us. Ohio Star Ball

Akseli Gallen-Kallela Lehmä ja poika
Eero Järnefeldt Pyykkiranta
Michael ja Inessa Garmash

Mietelauseet

"Rakastaa ja olla rakastettu on tunne, kuin aurinko paistaisi molemmilta puolilta." - David Viscott
"Pienimmästäkin mökistä löytyy aina huone rakastavalle parille." - Friedrich Schiller
"Joskus sydän näkee sellaista, mikä on näkymätöntä silmille." - H. Jackson Brown Jr.

Loppukevennykset

Kummeli - Pikku Henry - Talonmies

Kummeli - Pikku Henry - Parkkipirkko

UIT 1989 - "Napakymppi" parodia

Kuntoilu

10 min LOWER ABS Workout | BURN Lower Belly FAT

20 MIN FULL BODY WORKOUT - Beginner Version // No Equipment I Pamela Reif

10 Minuten Sixpack Workout mit Pamela Reif

Liikunta ja terveys

Verenpaine 133/86, pulssi 60 , Paino 109,0 kg. Jumppa 0 /3830 min, kuntosali 0 / 3820 min, kävely 0 / 372 km , uinti 0 / 34 000 m, pyöräily 8 /2248 km

Eat One Tomato a Day, See Why It's Good for You

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti