maanantai 16. syyskuuta 2019

MA 16.09.2019 Riikka Purra ja perussuomalaiset ratkaisevat palautetaanko Suomi oikeusvaltioiden joukkoon


                            Riikka Purra hallintovaliokunnan puheenjohtaja

Perussuomalaiset ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja Riikka Purra voivat nostaa perussuomalaisten kannatuksen lähelle 40 prosenttia, jos he noudattavat Suomen lakeja ja EU:n oikeusvaltioperiaatteita. Nyt on näytön paikka, Katsp
Jukka Kuoppamäki konsertoi tänään Kalajoella

Huhtasaari nosti puheessaan esiin 1990-luvun alun laman ja pankkikriisin, joita ei hänen mukaansa ole vielä täysin selvitetty. Hänen mielestään selvitys vaatii erityisen totuuskomission, jotta presidentti-instituution luottamus oikeudenmukaisuuden vartijana voidaan palauttaa.
Pahoittelut ja anteeksipyynnöt kriisin uhreille ja heidän omaisilleen eivät hänen mielestään riitä.
Perussuomalaisten Huhtasaari: 90-luvun pankkikriisi tarvitsee totuuskomission

Kalajoki


Kalajoki-näyttelyyn on liittynyt myös luentotilaisuuksia. Tässä kuva,  lähialueen historianluennoitsija Nadja Petroskoista luennoi Tapion Tuvalla järjestetyssä tilaisuudessa.
Hannu Tiluksen kuvia Kalajoelta

Alueuutiset

Alueen yritysten vaatimuksiin vastattiin: Kruunupyyn lentoasema saa takaisin aikaisemmin menettämänsä lentovuorot

Kotimaan uutiset

Pöydällä on noin 57 miljardia euroa rahaa, joista valtaosa menee aivan samoihin kohteisiin kuin ennenkin. HS-analyysi: Mihin valtion miljardit ensi vuonna käytetään? Hallituksen ensimmäinen testi
Erkin kommentti: Budjettiriihen suurin virhe on se, että valtaosa rahoista menee vaivan samoihin koteisiin kuin ennenkin. Näin ei pitäisi tehdä, koska valtion talous edellyttää suuria muutoksia entiseen menoon: kehitysaumäräahaoista on tingittävä, yritystukia ja verotukia on leikattava, veronkierto ja veroparatiisien käyttö on estettävä, maahanmuuton kustannuksia on karsittava: siis kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kohtelussa on noudatettava keskustan puheenjohtajan Katri Kulmuni esittämää linjausta, oikeus- ja poliisihallinnon uudistus on toteutettava, hallinnon rakennemuutos on toteutettava eli väliportaanhallinto on lakkautettava, ilmastovouhotus on lopetettava jne..
Synkkä käyrä Suomen rahoista - he ovat vastuussa, katso nimilista


Ulkoministeriön virkamies: 20 vuoden kehitysyhteistyöhankkeet menneet täysin hukkaan

Olisiko poliitikkojen jo aika puhua selkokieltä jengiväkivallan syistä?

Miksi Sitran yliasiamiehelle maksetaan yli 22 000 euroa kuukaudessa?
Erkin kommentti: Sitra voitaisiin lakkauttaa ja tulouttaa rahat valtiolle. Varoja on nelinkertainen määrä hoitajamitoituksen toteuttamiseen.

Suomi kuluttaa yli miljardin kehitysyhteistyöhön 2020

MTV: Hallitus päättää budjetti­riihessä valtio-omaisuuden myynnistä miljardilla eurolla
Erkin kommentti: Myydään miljardilla valtion omaisuutta ja lähetetään rahat Afrikkaan. Järkevää toimintaa????????

Demarien talobisnes Jyväskylässä jätti asuntoja tyhjäksi ja vuokralaiset laittomien vuokrankorotusten armoille – Tuula jakaa lehtiä ja nostaa toimeentulotukea selvitäkseen
Hallituksessa on viriämässä kova poliittinen taisto Kelan johtajasta

Ulkomaan uutiset

Iskuilla haavoitettiin Saudi-Arabian öljyntuotantoa siten, että suurin piirtein puolet öljyntuotantokapasiteetista on tällä hetkellä poissa käytöstä. Seurausten odotetaan näkyvän öljyn hinnassa pian. Suomalaisasiantuntija tosin rauhoittelee HS:n haastattelussa pelkoja raakaöljyn hinnan kovasta noususta.
Iskupaikasta on 1 200 kilometrin matka Jemeniin. Rytövuoren mukaan nyt epäillään, että lennokit olisivatkin tulleet Irakin puolelta siellä vaikuttavista Iranin vallankumouskaartin soluista. Toiseksi vaihtoehdoksi Rytövuori mainitsee, että kaartilla olisi ollut vaikutusvaltaa Saudi-Arabian omiin shiia-vähemmistöihin, ja lennokkien lähtöpaikka olisikin maan sisällä.
Jemenin kapinallisten kyky yksin rampauttaa Saudi-Arabian öljyntuotanto herättää epäilyksiä

Iran pysäytti jälleen säiliöaluksen Persianlahdella

Tämä ei ole oikeuden­käynti”, sanoo ministeri Tuppurainen – Unkari vastaa nyt, loukkaako se EU-arvoja

Talousuutiset

Joensuulle syntymässä noin 13 miljoonan euron aukko talouteen
Erkin kommentti: Joensuu on vain yksi esimerkki kymmenistä muista kunnista, jotka ovat joutuneet tai joutumassa suuriin talousvaikeuksiin. Rinteen hallitus näyttää lisäävän näitä vaikeuksia.

Etlan madonluvut julki: Suomen talouskasvu hidastuu selvästi, ensi vuonna lähes 50 prosentin todennäköisyys taantumalle

Analyysi: EU-valtiovarainministerien visiitistä jäi käteen Mika Lintilän urhea rallienglanti ja ilmastotaistelun totaalinen hitaus

Selvitysmies lopettaisi Juha Sipilän luoman Vaken – palauttaisi 2,3 miljardin euron pääoman valtiolle

Urheilu-uutiset

Dramaattisella tavalla MM-mitaleilta pudonneelta Elias Kuosmaselta raju tilitys tuomiosta: "Ryöstettiin makea taisteluvoitto"

Maailmalla tapahtuu

SVT: Iranin ulkoministerin delegaatioon kuulunut toimittaja karkasi ja haki turvapaikkaa Ruotsista, hakemus ohjattiin Suomeen – Migri: Viisumi luo vastuun
Erkin kommentti: Miksi Suomi ei ohjannut Ruotsiin takaisin vuonna 2015 Tornion kautta Suomeen tulleita pääosin irakilaisia maahantunketujia? Syyllistyikö hallitus maanpetokseen? Miksi poliisi ei tutki asiaa? Olen tehnyt asiasta suojelupoliisille tutkintapyynnön, mutta suojelupoliisi ei ole ragoinut asiaan asian vaatimalla tavalla. Nyt suomalaiset veronmaksajat 3,2 miljardia euroa maahantunketujien kustannuksia ja kärsivät lastensa raiskauksista ja suuresta turvallisuusvajeesta.

Kuvat: Murtomiehet hyökkäsivät talon omistajan kimppuun Sipoossa ja pakenivat pakettiautolla – poliisi pyytää havaintoja

Kuka saa Finnairin koneesta löydetyt 400 000 euroa? Kiista jatkuu korkeimmassa oikeudessa

Yle Areena

Kreikkalais-roomalainen paini. Alkuerät 67 kg, 87 kg ja 97 kg. Selostus Jarkko Ala-Huikku. Nur-Sultan, Kazakstan.
Painin MM, Kreikkalais-roomalainen paini

Neljännen kauden aloitusjaksossa Jonathan Legg matkustaa Suomeen etsimään suomalaisuuden syvintä olemusta. Hän tutustuu mm. gootti-kauppaan, taxidermiaan, rikoskirjallisuuteen, tangoon ja ralliin. (U)
Jakso 1: Suomi

Annika Eilmann kaataa autoja ja nostelee yli satakiloisia kiviä. Voimanaisurheilussa kannattaa unohtaa kaiken maailman dieetit, kertoo Viron maaseudulla vahvaksi kasvanut Annika. Ohjaus: Sanna Ihalainen
Suomen vahvin nainen

Youtube

Tavio ja Kulmuni A-studiossa 3.6.2019

Ministeri Sirpa Paatero tanssii afrikkalaista tanssia Etiopiassa

Hallitus petti vanhukset ja hoitajat

Mielipiteet

Kommentti: Professorin uutuuskirja paljastaa – poliittinen valta on palvellut rikkaita jo pitkän aikaa

Perussuomalaisten Jani Mäkelä ja Ville Vähämäki ovat ilmoittaneet tukevansa Wileniusta, joten jos SDP ja kokoomus ovat tehneet jonkinlaisen sopimuksen, Kataisen kohtalo on Mari Holopaisen (vihr), Markus Lohen (kesk) ja Hanna Sarkkisen (vas) käsissä. Ainakin yhden heistä on äänestettävä Kataista.
Näkökulma: Jyrki Kataisen Sitra-pestin piti olla varma – olivatko Antti Rinne ja Petteri Orpo sopineet asiasta salassa?

Sen sijaan hallituksen omat kohtuuttomuudet ovat jääneet varsin vähälle huomiolle. Rinteen hallitukseen on palkattu ennätysmäärä poliittisia erityisavustajia ja valtiosihteereitä sekä nostettu näiden palkkoja. Määrä on noin kaksinkertainen Sipilän hallitukseen verrattuna, ja EU-puheenjohtajuudella on perusteltavissa vain pieni osuus.
Tällä päätöksellä hallituspuolueet käytännössä siirsivät puoluetoimistojen ja ryhmäkanslioiden kovapalkkaisimpien työntekijöiden palkkakustannukset valtioneuvostolle. Kyseinen järjestely on todellisuudessa piilopuoluetukea, vuositasolla noin 9 miljoonaa euroa.
Kohtuus kaikessa

Reijo Tossavainen: Kepulla ei paluuta entiseen

Kommentti: työministeriöstä kuului kummia – aikooko hallitus purkaa koko talous­politiikkansa kulma­kiven?

Pääkirjoitus:Työllisyys on uuden budjetin tärkein asia - kannatuskehitys tuo paineita puolueille

Oikeusvaltioperiaatteen puolustamisessa EU:lla uskottavuus pelissä
Erkin kommentti: Otsikosta olen kokoomuksen kansanedustajan kanssa samaa mieltä, mutta kokoomuksen kansanedustaja on unohtanut sen, ettei Suomi itse noudata oikeusvaltioperiaatetta eikä EU:n ihmisoikeussopimusta. Lähetän hänelle titopaketin asiasta,

Kotimaan matkailu

Kalajoen Hiekkasärkkien talvi

Kalajoki Golf - golfia lomatunnelmissa

Kalajoki kuvina

Ulkomaan matkailu

10 Best Places to Visit in New Zealand

New Zealand | A Relaxing Nature Vacation 4K

12 Day Road Trip around the South Island, New Zealand Itinerary - Self-guided

Musiikki

Helene Fischer Atemlos

Beatrice Egli - Mein Herz

Tanja Lasch - Die immer lacht 2016


Kultuuri ja taide
Albert Edelfelt Kuningatar Blanka

Rooman Orja, Jean-Léon Gérômen, 1886
Victory of Faith: George St. Hare, Limerick Artist (1857-1933)

Mietelauseet

Rakkaus on kuin selkäkipu. Se ei usein näy röntgenissä, mutta siellä se vaan on.
- George Burns

Rakkaus on kaikki mitä tarvitset – mutta ei suklaakaan silloin tällöin pahitteeksi ole.
- Charles Schulz

Rakkaus on kuin tiimalasi - sydän täyttyy ja aivot tyhjenee.
- Jules Renard

Loppukevennykset

UIT 1989 - "Napakymppi" parodia

UIT 1998 - "Bumtsibum" parodia

UIT 1991 - Eläkeläistähdet

Kuntoilu

10 MIN SIXPACK WORKOUT // No Equipment | Pamela Reif

At Home Core Workout | Clutch Life: Ashley Conrad's 24/7 Fitness Trainer

The ONLY 3 Chest Exercises You Need for MASS (According to Science)

Liikunta ja terveys

Verenpaine 133/86, pulssi 60 , Paino 109,0 kg. Jumppa 30 /3970 min, kuntosali 60 / 4120 min, kävely 0 / 378 km , uinti 0 / 36 000 m, pyöräily 2 /2316 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti