lauantai 9. lokakuuta 2021

LA 09.10.2021 Näiden henkilöiden toiminnan johdosta joudun käymään leipäjonossa!


Rovaniemen hovioikeudelle tiedoksi,

Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle valituksena,

valtiontalouden tarkastusvirastolle poliisin ja oikeuslaitoksen sekä laillisuusvalvonnan toiminnan taloudellisuuden tarkastusvaatimuksena tämän aineiston pohjalta osana laajempaa tarkastusta. Minulla on sellainen käsitys, että poliisien, syyttäjälaitoksen, oikeuslaitoksen ja laillisuusvalvonnan toiminnan järkevöittämisellä ja kansalaisen oikeusturvan parantamisella voidaan säästää satoja miljoonia euroja vuodessa. Olen valmis esittämään valtiontalouden tarkastusvirastolle asiasta oman tarkemman ehdotukseni. Tärkeitä todistusaineistoja asiassa ovat kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X, jota on vielä saatavana muutama kappale Kalajoen kirjakaupasta sekä videoni ja blogini http://www.erkkiaho.com/blogit.html


Suomessa on tehty valtiopetos, kun on korjattu Suomen poliittisen johdon virheitä ja pelastettu pankit. Maksajiksi on valittu tiettyjen alojen yritykset, niiden omistajat ja takaajat sekä heidän omaisuutensa. Se on tehty siten, että tasavallan presidentti Mauno Koiviston johdolla puututtiin rippumattoman oikeuslaitoken toimintaan. Valtiopetos muodostuu kolmesta tapahtumasta

  1. Ns. Koiviston konklaavi

  2. SSP-sopimus

  3. Aktiv-Hansa-kauppa.

Valtiopetoksella aiheutettiin yli 10 000 murhaa ja kymmeniä tuhansia ihmsiä kidutettiin eli syyllistyttiin kidutusrikokseen, josta lain mukaan on tuomittava 2-12 vuotta vankeutta. Murhat ja valtiopetos eivät vanhene koskaan.


Koiviston konklaavi: VAIETTU RIKOS

https://www.youtube.com/watch?v=-ZTx-SwVYDQ


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori

https://www.youtube.com/watch?v=yIzuxVsuEzI&t=50s



Koko maailma tietää totuuden Suomen oikeusvaltiotilanteesta ja Suomen virkamiesten ja Suomen johtavien poliittisten päättäjien rikollisesta toiminnasta. Salainen SSP-soppimus todistaa Suomen johtajien rikollisen menettelyn.









Esko Ahon hallitus ja neljä ostajapankkia tekivät salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen, jossa määiteltiin toimialarationalisointi ja yritysten kaatamisperusteet. Siitä kerron videollani


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY



NÄIDEN HENKILÖIDEN


ssp-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


JA NÄIDEN HENKILÖIDEN



Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arponen on lestadiolainen



kansanedustaja Markku Koski


syyttäjä Sulo Heiskari, keskeinen rikolliseksi epäilty henkilö



entinen asianajaja Asko Keränen rikoksensa tunnustanut henkilö


Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä

https://mvlehti.net/2016/10/18/juristi-asko-kerasen-talousrikosoikeudenkaynti-yllatti-syyttajan-ja-tuomarin-keranen-tunnusti-kaiken-heti-kattelyssa/




varatuomari Paavo M. Petäjä rikoksensa tunnustanut henkilö


Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa tekonsa





SU 03.10.2021 Valtiosyyttäjä Jukka Rappe

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/su-03102021-valtiosyyttaja-jukka-rappe.html


PE 01.10.2021 Kun rikos on riittävän suuri, niin sitä ei voi laillisin keinoin ratkaista

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/pe-01102021-kun-rikos-on-riittavan.html



SEKÄ NÄIDEN HENKILÖIDEN TAKIA


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


Tässä olen esittänyt Rovaniemen hovioikeuden presidentille totuuden asioissa

PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html


MINÄ OLEN JOUTUNUT KÄRSIMÄÄN PIKÄKESTOISESTA

KIDUTUKSESTA JA KÄYMÄÄN LEIPÄJONOSSA


Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artikla Kidutuksen kielto

Ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

Olen joutunut Suomen valtion kidutusrikoksen kohteeksi. Kidutus on kestänyt nyt lähes 26 vuotta.

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutetu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia.

Poliisi ei tutki ja korkein oikeus ei pura eri oikeusasteiden vääriä päätöksiä, ulosottoviranomaiset perivät minulta sellaisia saatavia, mitkä on saatu aikaan rikosten avulla ja siksi ne on perintäkelvottomia.


Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeuslaitos ei ota käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvojat eivät näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan. Minä en ole saanut laillisuusvalvojilta 26 vuoteen yhtään oikeaa päätöstä. En ole saanut Oulun hallinto-oikeudesta koskaan oikeaa päätöstä. Rovaniemen hovioikeuden R20/ 834 ja R20/855 päätökset ovat tietoisia vääriä päätöksiä.Ne pn saatu aikaan monen rikoksen avulla eikä niistä ole pohjaksi Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden käsittelylle. Totuuden asioista olen esittänyt edellä olevassa tekstissä ja niissä olevissa linkeissä. Ainoastaan suullinen käsittelyssä asioissa tuo oikean ratkaisun asiaan. En ole koskaan saanut oikeaa päätöstä Oulun hallinto-oikeudesta vaikka pystyn todistamaan että olen ollut oikeassa. Otan esimerkkinä pari tapausta. Hallinto-oikeudessa voittaa lähes sataprosenttisesti julkinen yhteisö, vaikka se olisi kuinka väärässä tahansa.


Sivistystoimen virkavaali Kalajoella 2002 - KHO kumosi päätöksen

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/11/sivistystoimen-virkavaali-kalajoella.html


Mitä kuuluu Sun Arenalle?

http://kalajoki-ploki.blogspot.com/2014/03/mita-kuuluu-sun-arenalle.html

Hanke ei koskaan toteutunut.


Tämä tiedoksi Rovaniemen hovioikeudelle, Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle valituksena Rovaniemen hovioikeuden rikolliseksi epäiltävästä toiminnasta Rovaniemen hovioikeuden päätös asiassa H 21/679 nro 289 sekä valtiontalouden tarkastusvirastolle poliisin ja oikeuslaitoksen sekä laillisuusvalvojien toiminnan tarkastamiseksi.


Kalajoki 09.10.2021

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

044-3025948

www.erkkiaho.com


rovaniemi.ho@oikeus.fi , pohjois-suomi.hao@oikeus.fi , kirjaamo@vtv.fi


Kalajoki


Kalajoella influenssarokotukset jälleen walk in -periaatteella – Koronan takia rokotuksen ottaminen erityisen tärkeää

https://www.kalajokiseutu.fi/uutinen/624396


Kalajoki päivitti koronaohjeitaan: Kaksi kertaa rokotettuja ei laiteta karanteeniin altistustilanteessa, ei myöskään joukkoharrastusryhmiä, kouluja ja päiväkoteja

https://www.kalajokiseutu.fi/uutinen/624502

Alueuutiset


Koronaepidemia ryöpsähti Keski-Pohjanmaalla: Yksi potilas tehohoidossa, henkilökuntaa sairastunut ja jäljityskapasiteetti kuormittunut – "Uusia rajoituksia ei ole toistaiseksi olemassa eikä näköpiirissäkään", sanoi johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/624525


Kotimaan uutiset


Hurjat luvut: Varsinais-Suomen sairaaloiden korona­potilaista jopa 70 prosenttia vieras­kielisiä

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008319339.html


Ulkomaan uutiset


Jättiselvitys: nämä maat ovat suurimmassa vastuussa ilmastonmuutoksesta

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b4ff4caa-77cc-496c-ac5a-82e4e79a9289


240-metrinen tuulivoimala sortui Saksassa vain päivää ennen vihkiäisiä – samantyyppiset voimalat heti käyttökieltoon

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/240-metrinen-tuulivoimala-sortui-saksassa-vain-paivaa-ennen-vihkiaisia-samantyyppiset-voimalat-heti-kayttokieltoon/6ef76cb1-38a5-4893-971c-2bfee18629a8?ref=iltalehti:c0b4&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_tekniikkatalous_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi


Mediat: Latviassa julistettiin kolmen kuukauden poikkeustila koronan takia

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008321802.html


Laiva upposi Kongojoella – yli sata kuollut tai kateissa

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008321626.html

Talousuutiset

Sähkön hinta pilvissä – ministeri Lintilä Ylellä: Piikki ohitetaan talven aikana

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/889f193a-82ca-40d2-a247-9b26f2245721

Erkin kommentti: Katsoin elinkeinoministeri Mika Lintilän haastattelun. Lintilän näkemys oli aika yksipuolinen. Euroopan sähköntarve voitaisiin toteuttaa aurinkoenergin avulla. Välimeren maat voivat tuottaa aurinkoenergiaa valtavat määrät. Miksi EU ei velvoita välimerenmaita käyttämään EU:n tukipaketin rahoista merkittävän osan aurinkoenergian tuottamiseen? Miksi Lintilä vaikeni asiasta?

Urheilu-uutiset


Hymyilevä Lauri Markkanen viihtyy Clevelandissa – suitsuttaa joukkuetta: ”Ympäristö ollut loistava”

https://www.iltalehti.fi/koripallo/a/ed4cd53c-4f97-48c2-8b17-ee8a236791f5


Aleksandr Barkov iloitsi pitkästä Panthers-sopimuksesta: ”Olen rakastanut jokaista sekuntia”

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000008321853.html

Mielipiteet


Pääkirjoitus: Xin hurja uhkapeli – panoksena Kiinan tulevaisuus

https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000008320398.html


Yle Areena


Mika Lintilä

TV1:n Ykkösaamussa lauantaina 9.10. klo 10.05 alkaen on vieraana elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). Seija Vaaherkumpu haastattelee.

Erkin kommentti: Ministeri Mika Lintilä puhui asiaa, mutta hän unohti Välimeren maiden aurinkoenergian tuottamismahdollisuudet. Mielestäni se on paras ratkaisu Euroopan energiaongelmiin.


Riikka Purra

https://areena.yle.fi/1-50654906

TV1:n Ykkösaamussa lauantaina 21.8. klo 10.05 vieraana on perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Riikka Purra. Seija Vaaherkumpu haastattelee.


Mika Salminen

https://areena.yle.fi/1-50654910

Oikaisu: Ohjelmassa Seija Vaaherkumpu puhuu virheellisesti yli 12-vuotiaiden rokotusluvuista, vaikka kyseessä on koko Suomen väestöä koskevat luvut. Vieraana on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen. Seija Vaaherkumpu haastattelee.

Youtube


Elokapina liimautui Valtioneuvoston linnan ovelle

https://www.youtube.com/watch?v=9Z4jar_F2U8


5 INCREDIBLE Sumo Wrestling **MOST BRUTAL**

https://www.youtube.com/watch?v=Ni-qchl5Rng


Kultaa, kateutta ja kaivoksia | Karpolla On Asiaa

https://www.youtube.com/watch?v=gFbMLcr0LxM


Perussuomalaisten Ville Tavio: Joulupukkiko ne maksaa ??

https://www.youtube.com/watch?v=IXeYzwdKwTY


Historia


Valmetin tarina

https://www.youtube.com/watch?v=luJ3iSz59rA&t=96s


Ponsse 50-vuotta historiavideo

https://www.youtube.com/watch?v=xkMonVWw-fo&t=78s


FinnHarvest: 50 vuotta

https://www.youtube.com/watch?v=oPg73MLkuFk

Virtuaalimatkailu


Sochi Russia 4K. City | People | Sights

https://www.youtube.com/watch?v=HVej5NlT2Cg&t=68s


Matkailu - Ahvenanmaan pääsaaren nähtävyydet

https://www.youtube.com/watch?v=AaUESBLnXXM


Summer in Turku in Finland tourism video Matkailu Visit Turku Åbo Suomi Turun kesä Travel Finland

https://www.youtube.com/watch?v=KwqxMMpu-J8&t=57s


Taide


Taidenäyttelyssäni on taitelija Heimo Sovan maalaus Tukkijoella.

https://heimosova.kotisivukone.com/3

Tukkijoella – Siiponjoella!

http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/11/tukkijoella-siiponjoella.html



Kirjallisuus


Luin Hanna Pukkilan kirjoittaman kirjan Kotirintaman lapset. Mielestäni kirja on erinomaisesti toimitettu. Mielestäni se on yksi parhaimmista kirjoista tästä aiheesta. Kirjaa on saatavissa halpaan hintaan aktikvariaateista.

https://www.antikvaari.fi/k/pukkila-hanna/kotirintaman-lapset/001175dedf7e793858cbef07



Elokuva


Karpo Elokuva

https://www.youtube.com/watch?v=m3tZLutjNIk


Pähkähullu Suomi (1967)

https://www.youtube.com/watch?v=0rcvlX3ec1g


Lentävät Luupäät (Spede)

https://www.youtube.com/watch?v=fnlgk02HODg


Musiikki


Jumalaista, vertaansa vailla olevaa musiikkia, joka voi koskettaa sydäntä!

https://www.youtube.com/watch?v=0B6rNfms3UM


Martynas - Hungarian Dance No.5 in G Minor (Official Video)

https://www.youtube.com/watch?v=f5UGmlSWQYs


Bella Ciao - INSTRUMENTAL

https://www.youtube.com/watch?v=_Ij5JaEIcPc


Tanssi


СЛУШАЕМ ЭТУ КРАСИВУЮ ПЕСНЮ И ТАНЦУЕМ ВСЕ! - ПРОСТО ТАК... - ИСП. ОЛЬГА ДАМБРАУСКЕНЕ

https://www.youtube.com/watch?v=S4jxuQbvCCE&list=RDWoFXgO5Mg8I&index=8


Riccardo Cocchi & Yulia Zagoruychenko. Jive.

https://www.youtube.com/watch?v=aJ7mtijHpJw


Просто так, возьму тебе и позвоню!!! Ольга Дамбраускенe - Thomas Audon & Sophie Allaf

https://www.youtube.com/watch?v=R64W875Ny2U


Band Odessa - ЧУБЧИК КУЧЕРЯВЫЙ

https://www.youtube.com/watch?v=UPi60YBB6Vc


Luonto


Kaivolan susilauma

https://www.youtube.com/watch?v=ck7HQUNOlrg


Palokärki

https://www.youtube.com/watch?v=tidJRbR1gYA


Luontoretkellä Neljän suuren metsästys YLE TV1

https://www.youtube.com/watch?v=1_kJiHQXhJI


Terveellinen ruoka


Vaikka hän olisi lyhyt, anna hänelle munia ja tämä tapahtuu hänelle

https://www.youtube.com/watch?v=cL2o-P9clDU


Haluatko energiaa koko yön? Sinulla on tämä hämmästyttävä mehu

https://www.youtube.com/watch?v=kdr6Q_XBGtM


Syö lusikka ennen nukkumaanmenoa ja takaan sinulle onnen joka ilta

https://www.youtube.com/watch?v=nZ6bjL9-wr4


Syö valkosipulia ja hunajaa ennen nukkumaanmenoa, ja näin tapahtuu vaimollesi

https://www.youtube.com/watch?v=Ahc4DBiSAvw


Vain yksi kuppi saa vaimosi rakastamaan sinua taas

https://www.youtube.com/watch?v=8-wXRPVY-u4


Ota inkivääri ja hunaja ennen nukkumaanmenoa, etkä ole ilman sitä elämässäsi

https://www.youtube.com/watch?v=GNwiKLWVcsw


Onko se pieni? Juo vain tätä mehua joka päivä ja se kaksinkertaistuu

https://www.youtube.com/watch?v=H2Ki1daOU3g


Vaikka hän olisi 80-vuotias !! Anna hänelle pilleri ja näin hänelle tapahtuu

https://www.youtube.com/watch?v=wS2dQihkZfQ


Liikunta


SALI VAI KEHONPAINOTREENI? | SELKÄTREENI

https://www.youtube.com/watch?v=gXK99G6-p5A&list=PLIHT57vRNFcF_Iopc2MaoIhk5_PeCSCRC


15 MIN FULL BODY - Slow & On The Floor (Low Impact)

https://www.youtube.com/watch?v=M6m_t10WlfU


KUNTOSALIOHJELMA ALOITTELIJALLE | KOKO VARTALON TREENIOHJELMA

https://www.youtube.com/watch?v=GOEpqUknOO4


Huumori


Sexy Bikini Girls Photoshoot Fart Prank

https://www.youtube.com/watch?v=sITbNt1dUjQ


Customers Forced into Same Changing Room - Throwback Thursday

https://www.youtube.com/watch?v=tjd96c_ZHT4


Perfect Smurf Tan Prank

https://www.youtube.com/watch?v=vo57Af-xgX8



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti