sunnuntai 17. lokakuuta 2021

MA 18.10.2021 Esitys valtiontalouden tarkastusvirastolle


Tämä on jatkoa aikaisemmin lähettämiini tarkastusvaatimuksiin

 

Esitys valtiontalouden tarkastusvirastolle


Seuraavilla toimenpiteillä voidaan poliisin ja oikeusjärjestelmän kuluja säästää ja vähentää satoja miljoonia euroja:


Suomen oikeudenkäyntijärjestelmä on muutettava kolmiportaiseksi ja poistettava poliittisen vallan alaisuudesta. Oikeusjärjestelmässämme riittää kolme eri oikeusastetta:

  1. käräjäoikeudet

  2. hovioikeudet

  3. perustuslakituomioistuin


Poliisin monikertaista johto-organisaatiota on kevennettävä lakkauttamalla poliisihallitus.


Syytäjälaitoksen työtä on kevennettävä siirtymällä sovintomenettelyihin ensisijaisena oikeudenkäyntimenettelynä. Samalla säästetään kalliita oikeudenkäyntikuluja ja korkeita asianajajapalkkioita.


Nykyisen kaltainen kaksinkertainen laillisuusvalvonta on lakkautettava kokonaan. Olen seurannut laillisuusvalvojien toimintaa kanteluideni perusteella 26 vuoden. En ole saanut yhtään oikeaa päätöstä asioissa vaikka rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa ja todistusaineisto on ollut kiistaton. Suomalaiset eivät tarvitse tällaisia pelleorganisaatiota, joiden päätöksistä ainoastaan kuusi promillea aiheuttaa huomautuksen vastaisen varalle.


Hallinto-oikeudet on lakkautettava ja ne on yhdistettävä käräjäoikeuksiin ja hovioikeuksiin. En ole saanut yhtään oikeaa päätöstä hallinto-oikeuksista 26 vuoden aikana. Hallinto-oikeuksissa julkinen yhteisö voittaa aina. Tällaisia pelleorganisaatioita suomalaisten eivät tarvitse.


Korkein oikeus on lakkautettava, koska se ei noudata perustuslakia eikä ihmisoikeussopimuksia. Korkein oikeus on oikeuden saannin este. Se ei ota valituksia käsiteltäväkseen kuin hakumenettelyn kautta jos sittenkään. Tämä menettely on perustuslain vastainen. Korkein oikeus on korvattava perustuslakituomioistuimella jollainen on muissakin maissa.


Näiden esitysten pohjana on 26 vuoden kokemus Suomen valtion rikollisen toiminnan kohteena olemisesta. Olen pitänyt kirjaa blogeissani tästä toiminnasta. Olen vahventanut ne blogit, joissa on todistusaineistoa väittämilleni ja esitykselleni. Luonnollisesti Suomen historiaa käsittelevissä kolmessa blogissa on taustoja väitteilleni. Tärkeimmät blogit ovat oikeustoimi ja poliisi, pankkikriisi, Erkki Ahon blogi sekä Natura-blogi.


http://erkinploki.blogspot.com/



Blogit ja videot löytyvät myös täältä

http://www.erkkiaho.com/blogit.html


Minulla on lisäksi 7 banaanilaatikollista todistusaineistoa varastossani asiakirjoista, jotka todistavat Suomen valtion rikollisuuden ja järjettömän virkavallan väärinkäytön.


Olen valmis tiiviiseen yhteistyön valtaiotalouden tarkastusviraston kanssa ongelman ratkaisemiseksi. Suomalaisten perusoikeudet ja oikeusturva on valmistettava ja oikeusvarmuuden on toteuduttava satoja miljoonia pienemmillä kuluilla.


Kalajoki 18.10.2021

Erkki Aho

http://www.erkkiaho.com/henkilo.html

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

e.ahoky@gmail.com

044-3025948

www.erkkiaho.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti