perjantai 8. lokakuuta 2021

PE 08.10.2021 Kalajoen markkinat

Kävin tänään Kalajoen markkinoilla. Nykyisin Kalajoen markkinat on sosiaalinen tapahtuma. Siellä tapaa tuttuja. Markkinamyyjien kaarti on harventunut. Kilpailu kaupan alalla on mennyt niin kovaksi, ettei markkinahinnoilla enää pärjää.


Suurpitäjän kaupanteon melkeinpä yksinomaisena keskuksena olivat Kalajoen markkinat. Kalajoen seudun talonpojat olivat sekä talollisia että kauppamiehiä. Heillä oli myytävänä tuolloin turkiksia, hylkeenrasvaa, suolakalaa, kuivattuja haukia, voita ja nautaeläinten vuotia. Heitä kutsuttiin maakauppiaiksi, ja he olivat varakkaita, yritteliäitä ja maailmaa nähneitä miehiä. He saivat usein toimia luottamusmiehinä ja käräjälautakunnassa. Talonpojat omistivat myös laivoja ja muita aluksia.


Tervakaupan keskus


Kokkola sai kaupunkioikeudet 1620 ja luvan pitää markkinoita Kalajoen Santaniemessä niin kuin tätä aluetta silloin kutsuttiin. Kalajoen markkinoista tuli kuitenkin vapaamarkkinat vuonna 1638. Kaikkien kaupunkien porvareilla oli lupa käydä kauppaa Kalajoella, mutta kokkolalaisilla oli kuitenkin kiistaton ylivalta. Koska kauppaoikeudet oli kaupunkien porvareilla maalla ei saanut olla muuta kuin markkinat. Kokkolan kaupunki osti Jaakko Jaakonpoika Änkilältä alueen markkinapaikaksi 1680 ja Kokkolan kaupungin kauppiaat elikkä porvarit, joiksi heitä silloin kutsuttiin alkoivat rakentaa markkinatupia Plassille. Alueella piti olla lämmintä tilaa koska markkinoita pidettiin myös kevättalvella. Näin syntyi tämä asutus. Aluksi ei ollut muuta kuin Änkilän kantatila, pari torppaa ja yksi sotilastorppa. Ja sitten alueella oli pikiruukki ja terva-aittoja pikiruukin hoitajan asunto, sauna ja venelaituri. Markkinakentän molemmin puolin joen rannassa oli asumuksia, markkinatupia myös maanpuolella ja niiden välissä oli kenttää johon markkinamiehet pystyttivät kesäaikana pöytiä ulos mutta talven aikana kauppaa tehtiin näissä markkinatuvissa ja liikuttiin hevospeleillä. Sitten markkinat muuttivat merkitystään ja maallakin sai olla kauppiaita.


Tervakaupan ansiosta Kalajoen markkinat olivat alueen tärkeimmät aina 1800-luvun loppupuolelle saakka. Mutta sitten myöhemmin, kun markkinat menetti merkitystään, tuli paljon asutusta 1800-luvulla tälle alueelle. Markkinoista kehittyi varsin huomattavat ja ne oli verrattavissa Suomen suurimpiin markkinoihin. Laajalta maakunnan alueelta tuli kauppiaita Kokkolasta ja myöhemmin tuli raahelaisia mukaan. Kokkolalaiset yritti karkottaa raahelaisia pois mutta nämä vetosivat maaherraan ja maaherra ratkaisi asian että markkinat tulivat kaikille vapaaksi ja tilanne rauhoittui.


Laajasti tunnetut markkinat


Markkinoilla oli suuri merkitys lähiseudun kaupunkien porvareille ja naapuripitäjien talonpojille, joita saapui jopa Haapavedeltä, Pyhäjärveltä, Kärsämäeltä, Reisjärveltä, Pihtiputaalta, Viitasaarelta, Saarijärveltä ja Rautalammilta saakka. Rantakaupunkien kauppiaat tulivat ja myivät puodeistaan omia tarvikkeitaan. Raahen ja Kokkolan kauppiaat olivat perustaneet Kalajoelle tervahovinsa, jonne maalaisten tuomat tervat kerättiin. Kalajoella pidettiin vuosittain kolmet markkinat. Matinpäivänä 24.2. tehtiin tervakauppaa, Laurinpäivänä 10.8. voikauppaa ja Mikonpäivänä syyskuun lopulla pidettiin karjamarkkinat.


Kiistaa markkinapaikoista


Markkinapaikka oli v. 1763 laaditun maanmittauskartan mukaan n. 140 metriä pitkä ja 60 metriä leveä. Tällä alueella oli porvareiden kauppahuoneita, tervavarastoja ym. tavaramakasiineja ja rakennukset olivat käytössä yleensä vain markkina-aikana sekä kesäkautena laivauksen ollessa käynnissä. Markkinapaikalle oli aikain kuluessa syntynyt asutusta ja tontteja, joiden omistusoikeudesta syntyi riitaa Kalajoen kunnan ja Pohjankylän lohkokunnan kesken. Keisarillinen senaatti määräsi maanmittausylihallituksen toimittamaan arkistotutkimuksia Kalajoen markkinapaikan vanhoista omistussuhteista. Lopulta päädyttiin siihen, että 2.10.1877 kihlakunnanoikeuden vahvistamassa isojaon järjestelyssä erotettiin 22 yleistä ja yhteistä paikkaa. Kalajoen markkinapaikalle määrättiin v. 1885 tehtäväksi järjestyssääntö ja asemakaava.


Kaupunkihankeen kariutuminen


Kaupan vapautuminen nosti markkinapaikan mittavaan kukoistukseen. Sen ilmentymänä oli pyrkimys muodostaa Kalajoesta kaupunki v. 1865. Hanke ei kuitenkaan toteutunut, mutta Kalajoen kauppa muodostui silti vilkkaaksi ja värikkääksi. Vielä 1860-luvun alkupuoliskolla Oulun läänin kuvernööri piti Kalajoen markkinoita läänin huomattavimpina markkinoina, joiden tavaravaihdon laajuudelle ei löytynyt vertaa edes Etelä-Suomen markkinoista. Markkinapaikan verotus perustui vanhaan v. 1864 uudistettuun senaatin päätöksen, jonka mukaan kannetut varat on käytettävä torialueen ja sille rantamaantieltä johtavan tien ylläpitoon. Pian ilmeni vastustusta markkinoiden ylläpidosta johtuviin kustannuksiin. Tämä johti siihen, että nimismies Fr. von Nadelstadh esitti v. 1865 Kalajoen markkinat lakkautettavaksi. Keisarillisen senaatin päätöksellä 31.10.1866 Kalajoen markkinat lakkautettiin. Tästä huolimatta markkinat jatkuivat keskeytyksettä. Senaatti lähetti 1867 Kalajoen kunnalle kirjelmän, jossa se tarjosi Kalajoen markkinoita takaisin. Pitäjäläiset päättivät yksimielisesti hyväksyä senaatin tarjouksen. Kaupan huippu oli 1870-luvun alussa.


Pohjanradan valmistuminen hiljensi kaupankäyntiä Kalajoella. Kalajoen kauppakeskuksen aseman kohottamiseksi pidettiin 8.3.1881 Kalajoen kirkkoherranvirastossa kokous, jossa päätettiin hakea kauppalan oikeuksia. Rautatie kuitenkin oli se tekijä, joka vieroitti yliset kunnat entisestä emäpitäjästä. Vuonna 1888 Ylivieskan, Sievin, Alavieskan ja Raution kunnat kieltäytyivät ottamasta osaa markkinapoliisin palkkaukseen. Vuonna 1893 kunnat lähtivät ajamaan toripäivien lakkauttamista. Kalajoen kunta päätti yksin maksaa markkinapoliisin kustannukset.


Santaholma Oy:llä suuri merkitys alueelle


Santaholman saha aloitti toimintansa 1900 luvun alussa. Lauri Tanska muistelee Santaholma Oy:n toiminnan alkamista näin:


"Kun Santaholman saha aloitti toimintansa 1900 luvun alussa, asutustiloja tarvittiin ja monet markkinatuvista oli ettei niissä ollut asukkaita niistä tehtiin kauppoja ja ne asettui niihin asumaan sahan työläiset. Kun oli vakio työpaikka niin asunto tarvittiin. Paljon tuli sitten Savosta ja jopa Hämeestä asukkaita Kalajoelle ja monesta muustakin pitäjästä. Ja sitten paikkakunnalla asu asutustilallisia ja asettuivat tähän asumaan. Siinä oli silloin kun minä olin nuori mies monenlaista ammatinharjoittajaa. Oli muurari, maalari, räätäri, kelloseppä, pläkkiseppä, kirvesmiehiä, kalastajia, monenlaisen ammatin harjoittajia ja sahatyöläisiä. Jokainen asumuskelpoinen asumus oli asuttuna. Mutta vähitellen niistä on purettu yli 40 näitä entistä markkinatupaa pois. Tilalle on rakennettu sahan työsuhdeasuntoja sahantyöläisille."


Syysmarkkinat


Nykyään on syysmarkkinat lokakuun toisena perjantaina ja lauantaina. Kauppiaita on niin paljon kun torille sopii ja ostajia myös. Markkinat siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1921. Vuoden 2020 markkinoita ei järjestetty koronan takia. Vuoden 2021 markkinat järjestetään perjantaina 8.10. 9:00 - 18:00 ja lauantaina 9.10. 09:00 -14:00

Plassin markkinapaikalla on kaikkiaan 111 myyntipaikkaa. Myyjillä on mahdollisuus varata paikat alustavasti aina vuodeksi eteenpäin ja varaus varmistetaan maksamalla myyntipaikan lasku eräpäivään mennessä. Lasku erääntyy noin kuukautta ennen tapahtuman ajankohtaa.
Myyntipaikkojen varaustilannetta kannattaa tiedustella markkinoiden alkamiseen asti.
Paikkojen tiedustelut: Mari Niemelä puh. 0400-583589

Markkinoilla on myyntipaikka myös taitelija Nina Forsilla Tiiperin tuvassa. Kuvassa Erkki Aho, taitelija Leo Takalo ja taitelija Nina Fors.

Kalajoki


Alueen syyslomailu keskittyy Kalajoelle – Matkailukeskukseen tullaan, kun tiedetään jo palvelut, aktiviteetit ja merellinen luonto: "Syyskauteen on myös panostettu"

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/624450


Kalastusmuseo Kalajoella markkinapaikalla oli laitettu erittäin hyvään kuntoon.


Alueuutiset

7.10. Koronavirustilanne on edelleen hyvin vakava Soiten alueella

Sairaalahoidon tarve on kasvanut huomattavasti kuluneen viikon aikana. Tällä hetkellä Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on hoidossa kuusi koronapotilasta.

Tähän mennessä viikkoa on todettu 14 uutta koronatartuntaa. Soiten mukaan tartunnat keskittyvät rokottamattomiin tai vasta hiljattain rokotuksen saaneisiin nuoriin aikuisiin.

Viimeisen 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku on kasvussa, nyt se on 9


Kotimaan uutiset

Näin paljon Elokapinan mielenosoituksiin puuttuminen maksaa veronmaksajille

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/69f20689-c9e7-42c1-96c8-72461d97935a


Ihmisiä tuotu Suomeen Viron-lautalla auton taka­konttiin piilotettuina – Valko-Venäjän syytetään usuttaneen irakilaisia rajoille

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008314443.html


Sairaalassa on 26 korona­potilasta enemmän kuin toissa päivänä – katso uudet tartunnat kunnittain

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008318214.html

Erkin kommentti: Kalajoella eilen 1 tartunta lisää ja Ylivieskassa kolme.

Elokapina kertoo ”lukittautuneensa” ja ”liimaantuneensa” Valtio­neuvoston linnan oville – poliisi antoi pää­sisään­käyntiä tukkiville poistumis­käskyn

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008318981.html

Erkin kommentti: Mielestäni Elokapina on terroristijärjestö, minkä toiminta tulee lakkauttaa

Ulkomaan uutiset


EU-tuomioistuin tyrmää miljonääri­veneilijän jätti­sakon

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008317334.html


3 518 murhaan osalliseksi syytetty keskitysleirin ex-vartija saapui Saksassa käräjille: ”Kutsumanimeni on Josi”

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008317802.html

Erkin kommentti: Vakaan markan politiikan johdosta Suomen talous ajettiin kuralle. Suomen polittiset päättäjät päättivät pelastaa pankit ja syyllistyivät samalla yli 10 000 ihmisen murhaan ja kymmenien tuhansien ihmisten kiduttamiseen. Milloin Suomi laittaa murhista epäillyt oikeuden eteen?


Taiwan pelkää Kiinan hyökkäävän lähivuosina – jännitteet kiristyneet pahimmilleen

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1b7bb724-4275-4a20-8599-9225f9aa753e

Näin Venäjän media on mykistetty Anna Politkovskajan murhan jälkeen

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f2cbad2f-cfc0-4e87-9dc8-5b88b067951f


Talousuutiset


Hallitus salasi, että se lobbaa ydinvoimaa ekoleiman saavien energiamuotojen joukkoon – vihreille päätös ei ollut tällä kertaa “dramaattinen”

https://yle.fi/uutiset/3-12132132


Kokemäelle akkualan jätti-investointi – tuo toteutuessaan satoja uusia työpaikkoja

https://yle.fi/uutiset/3-12130287


Urheilu-uutiset


Suomalaisille kylmää kyytiä MM-paineissa

https://www.is.fi/urheilu/art-2000008317937.html


Ranska esitti huikean nousun Belgiaa vastaan – kahden maalin takaa Kansojen liigan finaaliin

https://yle.fi/urheilu/3-12134178


Perinteikäs jalkapalloseura Newcastle siirtyi saudiarabialaiseen omistukseen – fanit juhlivat antaumuksella, ihmisoikeusjärjestö tyrmistyi

https://yle.fi/urheilu/3-12134122



Mielipiteet


Kolumni: Lakia rikkovat Elokapinan hipit ovat ilmastouhka

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1981cdec-018c-4c3c-92cb-fe4a04b5cf29


Pääkirjoitus:Aluevaali-into ei nouse, jos keskiössä ovat valta, rakenteet ja sote-jargon

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/4ff1a42f-bd49-4dc6-af65-7a89f76f761a


Vasemmisto vastusti Sipilän "aktiivimalli kakkosta", nyt se toteuttaa hallituksessa lähes vastaavan

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008317661.html

ENSI vuoden toukokuusta alkaen työttömille tulee velvollisuus hakea lähtökohtaisesti neljää työpaikkaa kuukaudessa. Poikkeustapauksissa määrä voi olla pienempi. Vuosittain työhakemuksia kertyy hallituksen esityksen mukaan noin 14 miljoonaa.

Kommentti: Hallituksen sote-uudistuksessa on iso pommi: kuntakikkailu voi johtaa valtaviin lisämenoihin

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/21899c53-d959-4383-a759-25ceee30cc7c



Yle Areena


Pandoran paperit: Näin Putinin yllättäen kuollut neuvonantaja liittyy suomalaiseen mysteerikartanoon

https://areena.yle.fi/audio/1-50927832


Brexit: Bensa, kalja ja kana loppuu – koittaako Briteissä pula-aika?https://areena.yle.fi/audio/1-50927835


Rauhanturvaajat: Ryyppäämistä ja bordelleja – MOT paljasti palvelusrikoksia

https://areena.yle.fi/audio/1-50927834


Youtube


Tynkkynen & Bergbom: Elokapina, sananvapaus ja pakkoruotsi

https://www.youtube.com/watch?v=3BDLIHG-JDo


EU:n elpymispaketti oli vasta alkusoittoa - punavihreät laittaa kohta EU-velkarallin kunnolla päälle

https://www.youtube.com/watch?v=HslKEN9yRvc


Kusetettu sukupolvi | Jakso 300 | Heikelä & Koskelo 23 minuuttia

https://www.youtube.com/watch?v=oNDg3MDgc4E


Historia


Suomalaisten elämänkaari 1700-luvulla (HI6)

https://www.youtube.com/watch?v=TvatbdPVzgs


Ruotsin suurvalta romahtaa (HI6)

https://www.youtube.com/watch?v=e1gMZ-vBw5k


Suomen ja Ruotsin historia, 1772

https://www.youtube.com/watch?v=SzPcpyRh-Xo


Virtuaalimatkailu


10 Beautiful Towns to Visit in Italy ?￰゚ヌᄍ | Must See Italian Towns !

https://www.youtube.com/watch?v=iLHRYSJf_pM


Eiffel Tower Paris, Elevator Ride Top Floor - ?￰゚ヌᄋ France - 4K

https://www.youtube.com/watch?v=aZ-31-p3saU


Inside Louvre Museum Paris, Mona Lisa - (Part 1) ?￰゚ヌᄋ France - 4K Walking Tour

https://www.youtube.com/watch?v=6vuFh6NNa70&list=RDCMUCYulrOk4EbqL833oETw0bWQ&index=4


Danube Delta in Romania: Everyday Life in a Typical Village

https://www.youtube.com/watch?v=OZMv6kSt_g0


Taide

taidenäyttelyssäni ovat taiteilija Markku Hakolann muotokuvamaalaukset:

Eljas Simojoen muotokuva ja Raution pappila


Hilma Pahikkalan muotokuva ja Hilman hotelli

Juha Sipilän muotokuva ja hänen mummolansa Rautiossa

Osmo Tokolan muotokuva ja Raution koulu

Saima Ahon muotokuva ja Ahon tila Rautiossa.


Kirjallisuus


Lainasin Kalajoen kaupungin kirjastosta kirjan Esko Aho Mustien jousten vuosi ja luin kirjan. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Esko Aho käy presidentinvaalikampanjaa tavoitteena keskustan ja oikeiston ehdokkuus vaalitaistossa.


Esko Aho: 1991, Mustien joutsenten vuosi

https://anselm.fi/esko-aho-1991-mustien-joutsenten-vuosi/


Esko Aho – 1991 Mustien joutsenten vuosi

https://www.youtube.com/watch?v=oFruLGUS8sA


Kirjassaan Esko Aho muistaa tapahtumat ihan oikein. Sen jälkeen tapahtui suuria asioita, joita kirjassa ei kerrota. Niin sanottu Koiviston konklaavi, salaiseksi julistettu SSP-sopimus sekä Aktiv Hansa-kauppa. Nämä kaikki yhdessä muodostavat valtiopetoksen ja seurauksena oli yli 10 000 ihmisenmurha ja kymmenien tuhansien ihmisten kidutusrikos. Näistä poliitikot ja media vaikenee.


Elokuva


Isabella

https://areena.yle.fi/1-1187572

Hän on pappi, idealisti ja rakastunut parhaan ystävänsä mieheen. Pääosissa: Irina Björklund, Peter Franzén ja Linda Zilliacus. Ohjaus: Anders Engström. Käsikirjoitus: Michael Mueller. Tuotanto: Svengcom Production, 2008.


Ruusutarha

https://areena.yle.fi/1-2257211

Elokuva sisaruksista, jotka ovat odottaneet seitsemän vuotta äitiä. Äiti lupasi kutsua tytöt luokseen löydettyään rikkaan miehen. N: Irina Björklund, Julia Kärnä. O: Maria Ruotsala, 1997. (U)


Isä meidän

https://areena.yle.fi/1-1467587

1993) Lapsuusmuistot piinaavat poikaa, jonka isällä on muistisairaus. Menneisyys paljastuu, mutta pystyykö poika antamaan anteeksi? N: Hannu Kivioja, Martti Katajisto ja Elina Hurme. O: Veikko Aaltonen.


Musiikki


IL DIVO - Amazing Grace (Live Video)

https://www.youtube.com/watch?v=GYMLMj-SibU


Radetzky March

https://www.youtube.com/watch?v=j0RfeMqHxdY


André Rieu - Old Comrades (Alte Kameraden)

https://www.youtube.com/watch?v=XPi1hf618


Tanssi


Шафл в кроссовках (Shuffle in sneakers) !!!!!!!!Аскар Жунисбеков - Алтынай

https://www.youtube.com/watch?v=hz69ftvN1kk


Шафл на каблуках ? танцует кр

https://www.youtube.com/watch?v=ebmtSNL5238&list=RDWoFXgO5Mg8I&index=5


Polkka (Koko Suomi tanssii, osa 10: Masurkka, polkka, swing-polkka)

https://www.youtube.com/watch?v=RY5msQ1svTI&list=RDWoFXgO5Mg8I&index=27


Jenkka (Koko Suomi tanssii, osa 9: Jenkka, humppa, kävelyhumppa)

https://www.youtube.com/watch?v=uYKKgpiM_9E


Luonto


Metssiga (Sus scrofa)

https://www.youtube.com/watch?v=F7LWgxp500U


Venäläistä karhun metsästystä

https://www.youtube.com/watch?v=PA5bOYBNp3Y


BMW vs ? ?

https://www.youtube.com/watch?v=Vh-y35kFOy8

Terveellinen ruoka


5 Amazing Health Benefits Of Chia Seeds

https://www.youtube.com/watch?v=sZVDMOmBgBU


Terveellinen ruoka voi olla helppoa, herkullista ja huokean hintaista.

https://www.youtube.com/watch?v=_D1_L9bA3oU&t=67s

Vitamin B12 Deficiency: The most common Cause - Dr. Berg

https://www.youtube.com/watch?v=uscfirFx894


Liikunta


FULL BODY BARRE WORKOUT | BODY SCULPTING | 35 Mins.

https://www.youtube.com/watch?v=KH5o9DPRkNY


10 MI N TONED ARMS WORKOUT (At Home Minimal Equipment)

https://www.youtube.com/watch?v=XOvQTh5VCgY


Dua Lipa - Physical FULL BODY WORKOUT ROUTINE

https://www.youtube.com/watch?v=NKXLW7PkPQc


Huumori


Paint On Painting Prank

https://www.youtube.com/watch?v=1wVJM-YJQxs


Street Doctor Prank

https://www.youtube.com/watch?v=XpeTLIzf8UQ


Twin Salesman

https://www.youtube.com/watch?v=I4KBv14_Pw8


Se kääpä kävi antamassa viimeisen varotuksen

https://www.youtube.com/watch?v=BTbQ_Zt2Jg0


Spede - Moniavioisen perheen haastattelu (Spede Special 1988)

https://www.youtube.com/watch?v=Tp-rOAzjx8E




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti