keskiviikko 29. syyskuuta 2021

TO 30.09.2021 Suomi ei ole oikeusvaltio

 


Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen, eduskunnan oikeusasiamies, pääministeri Sanna Marin


Minä soitin eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon aikaisemmin ja puhelu siirrettiin Jarmo Hirvosen vastattavaksi. Selostin hänelle asian. Kerroin puhelimessa PR-talojen konkurssivyyhden asiat. Esimerkiksi otan sen, että kerroin että väliaikaiset pesänhoitajat, joilla ei konkurssisäännön 50 a §:n mukaan ole oikeutta myydä kiinteää omaisuutta, myivät kiinteää omaisuutta. Heillä ei ollut esittää valtakirjoja kauppasopimusten tekemiseen ja he näinollen myivät toisen omaisuutta omanaan. He salasivat kaupanteossa 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja ilmoittivat keskeneräisen tilauskannan 15 miljoonaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Rikoslain mukaan kysymyksessä on törkeä petos. Kaupanvahvistajaksi on merkitty Kalajoen piirin nimismies Sulo Heiskari, joka oli tuleva syyttäjä. Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa ettei hän ole koskaan nähnyt kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu. Kauppa on siis laiton ja pätemätön.



Kauppakirjan allekirjoittaja todistaa, ettei kaupanvahvistaja ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin eikä hän ole koskaan kaupanvahvistajaa nähnytkään.

Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja todistaa ettei hän ole ollut paikalla kun kauppakirjat allekrjoitettiin.


Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Tässä esimerkkinä yksi sivu 32-sivuisesta luettelosta josta käy ilmi pantatut kiinnitykset, mitkä kaupanteossa salattiin ostajalta.

Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä, nimismies Sulo Heiskari, joka on toiminut syyttäjänä kaikissa oikeudenkäynneissä, joita ko. kauppasopimuksista tai niistä johtuista asioista on käyty. Syyttäjistä ennetulan lain mukaan syyttäjä Sulo Heiskari on ollut esteellinen toimimaan syyttäjänä näissä asioissa.


Jarmo Hirvonen totesi puhelimessa, että syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä.


Minä tein rikostutkintapyynnöt poliiseille. Poliisit toimivat asiassa rikollisesti, kutan allaolevasta linkistä käy ilmi,


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


Koska poliisi, syyttäjä, Oulun käräjäoikeus ja Rovaniemen hovioikeus toimivat vastoin lakia, niin tein kantelun eduskunnna oikeusasiamiehelle.


MA 06.09.2021 Valtakunnansyyttäjävirastolle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/ma-06092021-valtakunnansyyttajavirastol.html


Eduskunnan oikeusasiamiehen esittelija Jarmo Hirvonen on ratkaissut tämän asian näin:




Tässä lisää todistusaineistoa

MA 27.09.2021 Kansanedustajan on noudatettava lakia ja laillisuusvalvojien myös

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/ma-27092021-kansanedustajan-on.html


SU 26.09.2021 Suomi on palautettava takaisin oikeusvaltioiden joukkoon

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/su-26092021-suomi-on-palautettava.html


TO 23.09.2021 Tämä on oikeusvaltio Suomi, jossa on vapaa lehdistö!

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/to-23092021-tama-on-oikeusvaltio-suomi.html


MA 20.09.2021 Perustuslakivaliokunnalle ja eduskunnan puhemiehelle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/ma-20092021-perustuslakivaliokunnalle.html


Suomessa poliittiset päättäjät ovat tietoisia tilanteesta kuten esim. eduskunnan puhemiehet, perustuslakivaliokunta ja kansanedustajat. Erityisen tarkasti asiat on informoitu pääministeri Sanna Marinille, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille sekä sisäministeri Maria Ohisalolle. Kysymyksessä on vuoren varmasti valtiopetos. Mikään puolue eikä yksikään kansanedustaja reagoi julkisesti Suomen oikeusvaltiotilanteeseen. Erityisen huolestunut olen Oulun poliisin ja Oulun käräjäoikeuden toiminnasta. Ne hävittävät/tuhoavat todistusaineistoja. Oulun poliisi käyttää virkavaltaa väärin ja toimii perustuslain vastaisesti jättämällä paljon rikoksia tutkimatta. Korkein oikeus ei noudata perustuslakia eikä ihmisoikeussopimuksia, kun se estää valituksien tekemisen kansalaisilta.

Koko maailma tietää totuuden Suomen oikeusvaltiotilanteesta ja Suomen virkamiesten ja Suomen johtavien poliittisten päättäjien rikollisesta toiminnasta.







Esko Ahon hallitus ja neljä ostajapankkia tekivät salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen, jossa määiteltiin toimialarationalisointi ja yritysten kaatamisperusteet. Siitä kerron videollani


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


Rikokset peiteltiin Aktiv Hansa-kaupoilla. Näitä kauppoja käsiteltiin hallituksen talouspoliittisessa valiokunnassa useampaan kertaan. Mukana oli myös silloinen valtionvarainministeri S.N, mutta sopimuksen allekirjoitti toinen valtionvarainministeri.

Tässä on todistusaineisto Oulun poliisin rikollisesta toiminnasta, mikä johti syyttömän vankeustuomioon


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


Esitän tässä videot todistusaineistona. Lisäksi todistusaineistona ovat kaikki blogini

http://www.erkkiaho.com/blogit.html


Rikolliset konkurssit

https://www.youtube.com/watch?v=ypfexhxQT64&t=34s


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&t=30s


Toimialarationalisointi

https://www.youtube.com/watch?v=MKxCNequ31E&t=37s


Saattohoitajat

https://www.youtube.com/watch?v=mB1U6KXh3rA&t=45s


Oikeudenkäynti tietämättämme

https://www.youtube.com/watch?v=XiEVYhhx4DU&t=33s


Rikoksia ei tutkita

https://www.youtube.com/watch?v=Y1OZNY8F26I&t=36s


Ahojahti

https://www.youtube.com/watch?v=njyMvw7qrik&t=71s


Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Kirjassani on sivuilla 7-22 selostus 1990-luvun kotitekoisen laman ja pankkikriisin taustoista, mikä johti valtiopetokseen, mikä ei vanhene koskaan. Len lähettänyt kirjani saatekirjelmän kera valtakunnansyyttäjävirastolle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle pikana kirjeenä. Olen vetänyt haastehakemukseni pois Oulun käräjäoikeudesta, koska kokemukseni perusteella voin vakuuttaa, ettei Oulun käräjäoikeudesta saa oikeutta ja vielä vähemmän Rovaniemen hovioikeudesta. Minä vaadin ulosoton keskeytystä, mutta se näyttää mahdottomalta, koska poliisi ei tutki eikä oikeus ota käsiteltäväkseen. Kysymys on kuitenkin yli 25 vuoden kidutusrikoksesta.


KE 25.08.2021 Vastaus hovioikeudenneuvokselle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/ke-25082021-vastaus-hovioikeudenneuvoks.html


PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html

Pyydän eduskunnan puhemiestä toimimaan niin, että Suomi palautetaan takaisin oikeusvaltioksi, Nykyinen tilanne on se, että poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeus ei ota käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.

Kalajoki 30.9.2021

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

044-3025948


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti