maanantai 13. syyskuuta 2021

MA 13.09.2021 Taidenäyttelyni täydentyy syksyn aikana


Kalajoki

Taidenäyttelyni seuraava muotokuva on tiedottaja ja televisiokuuluttaja Anna-Liisa Tiluksesta. Hän on hieno ja arvostettu ihminen. Hän on Miss Suomi 1984. Muotokuva valmistunee kolmen viikon kuluttua.

Olen muuttanut taidenäyttelyni nimen Erkki Ahon taidenäyttelyksi. Seuraavaksi taidenäyttelyyni tulee mukaan ”Suomen pimeän historian näyttely”. Maalautan muotokuvia maamme viime aikaiseen historiaan ja kansalaisten elämään negatiivisesti vaikuttaneista henkilöistä eli ”kansakunnan konnista”. Minulla on jo taidenäyttelyssäni muotokuva entisestä pääministeri Juha Sipilästä. Sipilän muotokuvan nähdessään osa näyttelyssä vierailleista henkilöistä sylki pitkin lattiaa. Kansalaiset kokivat silloisen pääministeri Juha Sipilän toiminnan negatiivisesti. Silloin Sipilä ei vielä ollut johdattanut keskustaa vihervasemmistohallituksen asiankannattajaksi. Nythän hallituskumppani Vihreät esittää mm. kannabiksen lailllistamista ja vasemmistoliitto haluaa poistaa isän ja äidin nimikkeet ja tuoda tilalle siittäjän ja synnyttäjän. Sipilän muotokuvaa en kuitenkaan sijoita taidenäyttelyni ”Suomen pimeän historiaan näyttelyn osaan”.


Nyt joudun miettimään mikä on se hygieeninen, tervellinen, turvallinen, hauska ja miellyttävä tapa kansalaisten reaktioiden mahdollistamiseksi, kun he näkevät kansakunnan pahantekijöiden muotokuvia.

Ensimmäinen muotokuva ”Suomen pimeän historian osaan” valmistunee marraskuussa 2021. Kirjoitan historiikit näistä kansakunnan konnista kansalaisten luettavaksi.


Alueuutiset


Alavieskan Virille hopeaa 19-vuotiaiden poikien aitajuoksuviestistä Oulussa

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/622865


Kotimaan uutiset


Johtavat sotahistorian tuntijat: Suomen joukot olivat olennainen osa Leningradin saartorengasta

https://yle.fi/uutiset/3-9083286

Suomen osallisuus Leningradin piiritykseen 2. maailmansodassa herättää yhä ristiriitaisia tunteita suomalaisissa. Asiantuntijoiden mukaan Suomen joukot olivat olennainen osa saartorengasta.


Esa-Pekka todisti olevansa haka kaivurin ohjaimissa - onnistui huimassa kanamunahaasteessa

https://www.iltalehti.fi/iltv-lukijan-videot/a/f0b4b26a-0fb9-426e-b864-e262a17d49e8


Välikohtaus alasarjan futisottelussa johti sairaalareissuun – poliisi tutkii pahoinpitelynä: ”Useita nimiä”

https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000008260170.html

Erkin kommentti; Ei voi välttyä vaikutelmalta, että kultuurin rikastuttajat ovat olleet vauhdissa,


Ulkomaan uutiset


Norjassa tiukka taisto vallasta – näistä asioista norjalaiset äänestävät tänään parlamenttivaaleissa

https://yle.fi/uutiset/3-12096296


Nyt on tarkkaa! Venäläisen kirurgiopiskelijan taidonnäyte on huikeaa katsottavaa

https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/735fcf37-6459-4792-8b03-e5c69d10ead7


Talousuutiset


Veropetoksista epäilty sähköyhtiö lähetellyt yli 100 euron laskuja – KKV varoittaa maksamasta

https://www.iltalehti.fi/talous/a/2efc7e4c-8008-4810-b60c-76fefdbad02a


Konginkankaan turma tänään tv:ssä: Saana loukkaantui vakavasti, mutta vakuutusyhtiö kiisti kaikki vammat

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/14d502be-436a-4361-9fe1-39b5fcea9708


Urheilu-uutiset


Hurjat kuvat! Halo-turvakaari pelasti Lewis Hamiltonin vaarallisessa kolarissa

https://www.iltalehti.fi/formulat/a/ef027caa-4548-4cdc-ba5a-5d7459836852


Tampereen Pyrintö voitti Kalevan Maljan ensi kerran 71 vuoteen

https://yle.fi/urheilu/3-12096507


Mielipiteet


Kommentti: Mitä jos UPM lopettaa ay-jäsen­maksujen perimisen? Kohta kuuluu historiallinen pauke työ­markkinoilla – satamat kiinni?

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008260566.html

Jos metsäjätti UPM ei saa toimialakohtaisia sopimuksia Paperiliiton kanssa vuodenvaihteeseen mennessä, työnantaja aikoo lopettaa esimerkiksi ay-jäsenmaksujen tilittämisen. Syksyn ja talven mittaan meno työmarkkinoilla on kovaa, kun historiallinen tes-järjestelmä natisee. Pannaanko satamat kiinni ja vienti seis, kysyy politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.


Yle Areena


Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa

https://areena.yle.fi/audio/1-50855185


Youtube


Maailman väkivaltaisimmat maat (100 000 ihmistä kohti)

https://www.youtube.com/watch?v=ir9u4us-t3k


Maailman suurimmat taloudet BKT: n mukaan | Nimellinen

https://www.youtube.com/watch?v=k3mt8JTkbYU


Top 80 Beautiful Flower Garden Decor Ideas Everybody Will Love

https://www.youtube.com/watch?v=1GhEaLJHwOM


Maailman suurimmat kaupungit | 2800 eaa - 2100 jKr

https://www.youtube.com/watch?v=5RVNsD_WkB8


Maailman korkein elinkustannusindeksi maittain

https://www.youtube.com/watch?v=5Mk-pq5HzN4


Työttömyysaste maailmassa maittain (%)

https://www.youtube.com/watch?v=pkxX_jMAGR4


Historia


Sisällissota 1918 - Sodan tausta

https://www.youtube.com/watch?v=tPitExF1Brw&list=PLJOuR4NjkdGMEZ2U8LgQE8E0CSyzEVg7G


Sisällissota 1918 - Sodan kulku

https://www.youtube.com/watch?v=ucJju5x-aVc&list=PLJOuR4NjkdGMEZ2U8LgQE8E0CSyzEVg7G&index=2


Sisällissota 1918 - Punainen terrori

https://www.youtube.com/watch?v=k9Xx8Z1U-Io&list=PLJOuR4NjkdGMEZ2U8LgQE8E0CSyzEVg7G&index=3


Sisällissota 1918 - Valkoinen terrori

https://www.youtube.com/watch?v=ZIkfzYQOGxo&list=PLJOuR4NjkdGMEZ2U8LgQE8E0CSyzEVg7G&index=4


Sisällissota 1918 - Saksalaiset Suomen sisällissodassa

https://www.youtube.com/watch?v=RfHkQzi5gpM&list=PLJOuR4NjkdGMEZ2U8LgQE8E0CSyzEVg7G&index=5


Sisällissota 1918 - Taistelu Helsingistä

https://www.youtube.com/watch?v=qK8vBt54Ea8&list=PLJOuR4NjkdGMEZ2U8LgQE8E0CSyzEVg7G&index=6


Sisällissota 1918 - Suomen diktaattori Kullervo Manner

https://www.youtube.com/watch?v=Znnzl7rc3-U&list=PLJOuR4NjkdGMEZ2U8LgQE8E0CSyzEVg7G&index=7


Sisällissota 1918 - Ruotsi ja Suomen sisällissota

https://www.youtube.com/watch?v=1HvzlkCdSFY&list=PLJOuR4NjkdGMEZ2U8LgQE8E0CSyzEVg7G&index=8


Sisällissota 1918 - Raudun taistelu Osa 1/2

https://www.youtube.com/watch?v=IMPVYESz_20&list=PLJOuR4NjkdGMEZ2U8LgQE8E0CSyzEVg7G&index=9


Uppoavasta panssari­laiva Ilmarisesta tuli parissa minuutissa 271 miehen hauta – onnettomuudesta selvinnyt kertoi, mitä merellä tapahtui tasan 80 vuotta sitten

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008261078.html


Virtuaalimatkailu


Rome: Back-Street Riches

https://www.youtube.com/watch?v=OhBQ2j9RIO4


Prague

https://www.youtube.com/watch?v=BFKzX7u-3yg&list=RDCMUCchgIh8Tc4sTmBfnMQ5pDdg&index=2


London: Historic and Dynamic

https://www.youtube.com/watch?v=4p1rzw-7Jho&list=RDCMUCchgIh8Tc4sTmBfnMQ5pDdg&index=5


Elokuvat


Hymyilevä mies

https://areena.yle.fi/1-2895541

Olli Mäki otteli ensimmäisenä suomalaisena nyrkkeilyn maailmanmestaruudesta, ja hävisi. Siitä tuli hänen elämänsä onnellisin päivä. Juho Kuosmasen Cannesissa palkittu elokuva perustuu tositapahtumiin. Suomi, 2016. Mv. Kuvailutulkkausmahdollisuus TV-esityksessä.


Tulitikkutehtaan tyttö

https://areena.yle.fi/1-1349133

(1990) Aki Kaurismäen työläistrilogian päätösosa kertoo tehtaantytöstä, jota kaikki riistävät. N: Kati Outinen, Elina Salo, Esko Nikkari, Vesa Vierikko, Silu Seppälä, Outi Mäenpää. (U)


Kainuu 39

https://areena.yle.fi/1-392799

Pieni kainuulaiskylä joutui erikoisen tapahtumasarjan näyttämöksi talvisodan aikana. Fiktion ja dokumentin keinoja sekoittava kuvaus Suomussalmen Juntusrannan asukkaiden kohtalosta talvisodassa. Ohjaus Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto. T: Jörn Donner Productions Oy. (1979)

Rooleissa: Markku Suutari (Vihtori Juhonpoika Suutari), Mauri Matero (Janne Rissanen), Antti Moilanen (Aarne Johannes Kemppainen), Eija Kemppainen (Annu Suutari), Reijo Seppänen (Mikko Korhonen, "Korhos-Mikko"), Eija Heikkinen (Johanna Juhontytär Suutari). Käsikirjoittajat: Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto. Ohjaajat: Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto.


Kirjallisuus

Ainutlaatuinen historiateos käsittelee jääkäreiden vaiheita 1910-luvulta aina 1980-luvulle saakka. Vapaaehtoisina Saksaan hakeutuneet suomalaismiehet ottivat suuren henkilökohtaisen riskin lähtiessään Venäjän vallan aikana salaa sotilaskoulutukseen.

Vaativan koulutuksen jälkeen jääkärit palasivat kotimaahansa vuonna 1918. He nousivat puolustusvoimissa merkittävään rooliin, ja osallistuivat mm. Karjalan heimosotiin.
Vuonna 1924 jääkärit syrjäyttivät Venäjällä koulutetut upseerit armeijan johdosta, ja korkeimmat upseerivirat olivat jääkärien hallussa vuosikymmeniä. Jääkärit kehittivät Suomen armeijaa aktiivisesti, ja he olivat keskeisessä asemassa, kun sotakorkeakoulu perustettiin Suomeen vuonna 1924.
Jääkärit vaikuttivat myös monissa organisaatioissa. He johtivat pitkään mm. Upseeriliittoa ja Mannerheimristin ritareiden säätiötä. Myös suojeluskunnat olivat käytännössä jääkärien hallinnassa.



Kun presidentti Koivisto esti Karjalan palauttamisen

Karjalan menettäminen syksyllä 1944 oli kova isku Suomelle. Välittömästi rauhanteon jälkeen Suomessa alkoikin toiminta Karjalan palauttamiseksi. Poliittisia puheita pidemmälle asiat eivät kuitenkaan edenneet, ja vuosikymmenien kuluessa haave Karjalan saamisesta takaisin alkoi hiipua.
Asiassa tapahtui kuitenkin uusi ja odottamaton käänne Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991. NKP:n liberaalisiiven hallitsema politbyroo päätti alkukesästä 1990 suhtautua myönteisesti Baltian maiden itsenäistymiseen ja ”laskea ne omille teilleen”. Näkemys perustui historiaan eli Stalinin ja Hitlerin ns. Molotovin-Ribbentropin sopimuksen seurausten mitätöimiseen.
Samaa periaatetta sovellettiin myös Suomeen, ja NKP esitti kesällä 1990, että se voisi luovuttaa Karjalan Suomelle. Taustalla vaikutti myös Venäjän halu päästä eroon Viipurista, sillä vallattu alue oli pahasti rappeutunut eikä resursseja korjaamiseen ollut. Näin Suomelle tarjoutui yllättäen ainutlaatuinen mahdollisuus Karjalan palauttamiseen.
Suomen valtiojohto suhtautui kuitenkin Kremliin tarjoukseen penseästi. Presidentti Koiviston vastarinta johti asian venymiseen ja mutkistumiseen. Myös ulkoministeri Paavo Väyrynen vastusti asiaa.
Seuraavaksi presidentiksi nousi Ahtisaari. Vaikka hän kannatti Karjalan palauttamista, aikaa oli menetetty. Putinin noustessa valtaan 2000-luvun alussa tilanne oli vaikeutunut entisestään.

Jukka Seppinen selvittää perusteellisesti, mitä asiassa tapahtui 1990-luvun alussa. Millainen on Karjala-kysymyksen historia? Miksi presidentti suhtautui Karjalan palauttamiseen niin penseästi? Mikä oli diplomaatti Jukka Seppisen rooli näissä tapahtumissa? Seppinen perustaa tutkimuksensa runsaaseen lähdemateriaaliin, mm. Karjalan liiton Ja YLEn arkistoihin.

Punaorvot 1918

Suomen sisällissota vuonna 1918 oli myös lasten sota. Lapsia joutui vanhempiensa mukana vankileireille ja heitä myös syntyi siellä. Sisällissodan jälkeen Suomessa oli lähes 15 000 orpoa, joista valtaosa oli punaisten lapsia eli punaorpoja.
"Punaorvot 1918" kertoo orpolasten kohtaloista sisällissodan jälkeen. Heidän sotansa jatkui vielä vuosia, kun punalesket kamppailivat toimeentulovaikeuksien kanssa. Tämän kirjan pääosassa ovat tamperelaiset punaorvot, joita kaupunkiin jäi noin 500.
Sisällissodan jälkeen valtiovalta, kunnat, hyväntekeväisyys- ja naisjärjestöt ryhtyivät pelastamaan punaorpoja perustamalla satoja lastenkoteja, lastenseimiä ja päiväkoteja.
Punaorpojen huolto oli merkittävä askel myös Suomen lastensuojelun kehitykselle. Alkunsa saivat mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitto sekä Pelastakaa Lapset ry, jota oli perustamassa presidentin puoliso Ester Ståhlberg.


Taide

Väinö Blomstedt (Finnish, 1871 – 1947) "Lake in the Wilderness" (1895)

Oil on canvas (103 x 64 cm) Private Collection.

Poika ja Varis maalaus Akseli Gallen-Kallela

Hans Dahl (1849 – 1937) Norwegian painter A young woman in the meadow (1894)


Musiikki


Sissel & Russell Watson - Bridge Over Troubled Water - 2002

https://www.youtube.com/watch?v=YysjzeaDB-A&list=RDwvRYOLw5WGE&index=2


Helene Fischer, Rea Garvey - Hallelujah (Live - Die Helene Fischer Show )

https://www.youtube.com/watch?v=9iCnUEchJtE&list=RDwvRYOLw5WGE&index=7


Beatrice Egli singt Mein Herz vor der DGST-Jury - Mashed-Up

https://www.youtube.com/watch?v=THRDQmJSBs4&list=RDDHnyPTJjJIo&index=5


My Heart Will Go On - Celine Dion - Violin Cover by Karolina Protsenko

https://www.youtube.com/watch?v=1pHkv4KUiFY


Luonto


Kuukkeli kuva Marja-Leena Taivasalo


Talitiainen kuva Miia Pesu


Kottarainen kuva Pertti Pasanen

Terveellinen ruoka


4 Things to Avoid if You Have an Enlarged Prostate – Dr.Berg

https://www.youtube.com/watch?v=APec1K5xBk8


7 Natural Prostate Health Foods For an Enlarged Prostate Diet

https://www.youtube.com/watch?v=VVKSB8383SM


3 Easy Ways To Shrink An Enlarged Prostate Naturally

https://www.youtube.com/watch?v=8Xf8MSZncTU


Liikunta


Do a 1 Minute Plank Before Bed and Watch Your Body Transform

https://www.youtube.com/watch?v=TTdtktEnTjI


6 Exercícios SUPER TREINO DE PERNAS COM PESO

https://www.youtube.com/watch?v=L-lo4R9E7a4


Kneeling Push Up: how to do it perfectly and the three most common mistakes.

https://www.youtube.com/watch?v=utzhPQuXWcA


Huumori


The Bunny Hop Dance in Line Prank!

https://www.youtube.com/watch?v=iTSKCms0JPQ


Beautiful Girl Takes Advantage Of Kissing Booth - Just For Laughs Gags

https://www.youtube.com/watch?v=0v_zsucU_fA


Police Officer Celebrates 100,000 Tickets

https://www.youtube.com/watch?v=bQwwxx6rJwI 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti