sunnuntai 19. syyskuuta 2021

MA 20.09.2021 Perustuslakivaliokunnalle ja eduskunnan puhemiehelle

 Perustuslakivaliokunnalle ja eduskunnan puhemiehelle

tiedoksi EU:n oikeuskomissaari Vera Jourova, Iltasanomat, Iltalehti ja Helsingin Sanomat

Huom. Perustuslakivaliokunta käsittelee eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomusta 2020 parasta aikaa. Totuus Suomen oikeusvaltiotilanteesta on toinen kuin eduskunnan oikeusasiamies esittää.

Pyydän perustuslakivaliokuntaa ja eduskunnan puhemiestä ryhtymään kiireellisiin toimiin Suomen palauttamiseksi takaisin oikeusvaltioksi. Katson, että Sanna Marinin hallituksen on jätettävä eronpyyntönsä ja on järjestettävä uudet eduskuntavaalit.

Suomessa on tapahtunut valtiopetos, kun tasavallan presidentti Mauno Koivisto puuttui riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan. Presidentti Mauno Koivisto oli päättänyt pelastaa pankit jotta pankkien vakavaraisuus täyttäisi EY:hyn liittymisvaatimukset. Pankit pelastettiin ja tiettyjen alojen yrityksiä tuhottiin pankken pelastamiseksi. Olen kirjoittanut näistä asioista blogeissani


Avoin kirje pääministeri Antti Rinteelle

http://pankkikriisi.blogspot.com/2019/06/avoin-kirje-paaministeri-antti-rinteelle.html



Valtiopetos on tosiasia

http://valtuustoaloite.blogspot.com/


Sähköpostiviesti osoittaa ketkä olivat mukana Aktiv-Hansa-kaupassa ja siten osallisena epäiltyyn valtiopetokseen ja todistusaineiston hävittämiseen. Mainitun valiokunnan kokouksessa 29.11. mukana olivat Paavo Lipponen, Olli-Pekka Heinonen, Suvi-Anne Siimes ja Eva Biaudet. Kokouksessa 8.12.: Sauli Niinistö, Olli-Pekka Heinonen, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä, Suvi-Anne Siimes ja Erkki Tuomioja.

Suomessa myös muut tahot kuin minä ovat huolestuneita Suomen oikeusvaltiotilanteesta. Kysymys on kymmenistä tuhansista henkilöistä.


Yrittäjät todistavat asian


Sinivalkoinen Kavallus eli 90-luvun laman edelleen jatkuvat vaikutukset

https://www.youtube.com/watch?v=VyIhuiwTXys&t=70s


Finkelon kelokaappaus

https://www.youtube.com/watch?v=r404vts9FPc


Velallisten Tuki ry

https://www.velallistentuki.fi/


Koiviston konklaavi: VAIETTU RIKOS

https://www.youtube.com/watch?v=-ZTx-SwVYDQ


ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori

https://www.youtube.com/watch?v=yIzuxVsuEzI&t=50s


ULOSOTON TULOSPALKKIO; valtiolle moninkertaiset menetykset !!

https://www.youtube.com/watch?v=Zel2VV4Ysso&t=278s


Jukka Davidsson: Maailmantilanteen yleiskatsaus 6.2.2021

https://www.youtube.com/watch?v=v79y6MwIWhQ&t=26s


Jukka Davidsson: maailmantalouden megatrendit & globalisaatio

https://www.youtube.com/watch?v=DppWToBD2Os&t=173s


Me Kansa kansaliike

https://mekansa.fi/


Virkamafia

https://www.virkamafia.fi/


Olen pyrkinyt saamaan asiaa kahdesti Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC:n) käsittelyyn. Ainakaan vielä ei ole tullut myöntävää vastausta vaan kohtelias kielteinen vastaus mustassa kirjekuoressa. Kansainvälinen rikospoliisi ( Interpol) ei ryhdy tutkimaan Suomen asiaa, koska se pitää sitä Suomen omana poliittisena rikoksena. Euroopan neuvosto ei ole vastannut hätähuutoihimme. Euroopan oikeuskomissaari väittää Suomen olevan oikeusvaltio eikä myöntänyt minulle poliittista turvapaikkaa. Sen jälkeen Bulgarian presidentti teki kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseeni. YKn ihmisoikeuskomitea ei ole vastannut hätähuutoihimme. Amnesty International ei ole vastannut hätähuutoihimme.



Suomessa poliittiset päättäjät ovat tietoisia tilanteesta kuten esim. eduskunnan puhemiehet, perustuslakivaliokunta ja kansanedustajat. Erityisen tarkasti asiat on informoitu pääministeri Sanna Marinille, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille sekä sisäministeri Maria Ohisalolle. Kysymyksessä on vuoren varmasti valtiopetos, koska mikään puolue eikä yksikään kansanedustaja reagoi julkisesti Suomen oikeusvaltiotilanteeseen. Erityisen huolestunut olen Oulun poliisin ja Oulun käräjäoikeuden toiminnasta. Ne hävittävät/tuhoavat todistusaineistoja. Oulun poliisi käyttää virkavaltaa väärin ja toimii perustuslain vastaisesti jättämällä paljon rikoksia tutkimatta. Korkein oikeus ei noudata perustuslakia eikä ihmisoikeussopimuksia, kun se estää valituksien tekemisen kansalaisilta.

Koko maailma tietää totuuden Suomen oikeusvaltiotilanteesta ja Suomen virkamiesten ja Suomen johtavien poliittisten päättäjien rikollisesta toiminnasta.





Esko Ahon hallitus ja neljä ostajapankkia tekivät salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen, jossa määiteltiin toimialarationalisointi ja yritysten kaatamisperusteet. Siitä kerron videollani


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


Rikokset peiteltiin Aktiv Hansa-kaupoilla. Näitä kauppoja käsiteltiin hallituksen talouspoliittisessa valiokunnassa useampaan kertaan. Mukana oli myös silloinen valtionvarainministeri S.N, mutta sopimuksen allekirjoitti toinen valtionvarainministeri.



Kera Oy oli päättänyt poistaa PR-Teollisuus Oy:n markkinoilta. Tässä Pentti Arhippaisen todistus. Tämä todistusaineisto on osa törkeän petoksen todistusaineistoa kauppasopimusten teossa. Kera Oy:hyn oli perustettu ns. ruumiinpesuryhmä varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuuteen ja jota vjohti kehityspäällikkö Veikko Anttonen.


Tässä on todistusaineisto Oulun poliisin rikollisesta toiminnasta, mikä johti syyttömän vankeustuomioon

TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


Esitän tässä videot todistusaineistona. Lisäksi todistusaineistona ovat kaikki blogini
http://www.erkkiaho.com/blogit.html


Rikolliset konkurssit

https://www.youtube.com/watch?v=ypfexhxQT64&t=34s


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&t=30s


Toimialarationalisointi

https://www.youtube.com/watch?v=MKxCNequ31E&t=37s


Saattohoitajat

https://www.youtube.com/watch?v=mB1U6KXh3rA&t=45s


Oikeudenkäynti tietämättämme

https://www.youtube.com/watch?v=XiEVYhhx4DU&t=33s


Rikoksia ei tutkita

https://www.youtube.com/watch?v=Y1OZNY8F26I&t=36s


Ahojahti

https://www.youtube.com/watch?v=njyMvw7qrik&t=71s


Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Kirjassani on sivuilla 7-22 selostus 1990-luvun kotitekoisen laman ja pankkikriisin taustoista, mikä johti valtiopetokseen, mikä ei vanhene koskaan. Len lähettänyt kirjani saatekirjelmän kera valtakunnansyyttäjävirastolle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle pikana kirjeenä. Olen vetänyt haastehakemukseni pois Oulun käräjäoikeudesta, koska kokemukseni perusteella voin vakuuttaa, ettei Oulun käräjäoikeudesta saa oikeutta ja vielä vähemmän Rovaniemen hovioikeudesta. Minä vaadin ulosoton keskeytystä, mutta se näyttää mahdottomalta, koska poliisi ei tutki eikä oikeus ota käsiteltäväkseen. Kysymys on kuitenkin yli 25 vuoden kidutusrikoksesta.


KE 25.08.2021 Vastaus hovioikeudenneuvokselle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/ke-25082021-vastaus-hovioikeudenneuvoks.html


PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html


Minulla on kiistattomat todistusaineistot asiassa. Kysymys on kidutusrikoksesta.

Kaikki ulosotot, entiset ja nykyiset, perustuvat siihen, että silloinen asianjaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen jätti valituksen tekemättä virheellisestä PR-Teollisuus Oy:n konkurssipäätöksestä Vaasan Hovioikeuteen. Entinen asianajaja Asko Keränen tunnustaa tekonsa.

PR-Teollisuus Oy:n konkurssissa 30.6.1996 silloinen asianajaja Asko Keränen jätti valituksen tekemättä vaikka itse pyysi valtakirjoja valituksen tekemiseen. Konkurssi oli haettu väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu eikä konkurssiin hakijalla Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesällä ollut konkurssiin haetulta PR-Teollisuus Oy:ltä saatavaa.

Tätä väärää konkurssipäätöstä rikoksista epäillyt ovat käyttäneet hyväkseen tehdessään uusia vääriä päätöksiä. Olen nyt joutunut kärsimään syyttömänä asiasta jo 26 vuoden ajan. Teko täyttää kiistatta kidutuksen tunnusmerkistön.

Rikoksista epäillyt ovat tunnustaneet tekonsa ja muukin todistusaineisto asioissa on kiistaton.

Entinen asianajaja Asko Keränen tunnustaa rikoksensa eli hän jätti valituksen tekemättä Vaasan Hovioikeuteen PR-Teollisuus Oy:n konkurssiasiassa. Konkurssi oli laiton, koska se oli haettu väärillä tiedoilla, sillä kaupat oli purettu. Silloinen asianajaja ja nykyinen varatuomari Keränen pyysi valtakirjat valituksen tekemiseen, mutta jätti valituksen tekemättä.



Asko Keränen on tunnustanut muitakin rikoksia

Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä

https://mvlehti.net/2016/10/18/juristi-asko-kerasen-talousrikosoikeudenkaynti-yllatti-syyttajan-ja-tuomarin-keranen-tunnusti-kaiken-heti-kattelyssa/


2. Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa tekonsa



Varatuomari Paavo M. Petäjän tunnustus

Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa ettei hänellä ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa ja siitä huolimatta hän on antanut väärän lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle asiassa. Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa rikoksensa.


Konkurssiasiassa väärän lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle antoi varatuomari Paavo M. Petäjä ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa rikoksensa. Väärä konkurssipäätös jäi lainvoimaiseksi, koska poliisi ei tutki asiaa eikä oikeus ota asiaa käsiteltäväkseen eikä laillisuusvalvonta näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.

Varatuomari Paavo M.Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ole ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Petäjän tunnustus kirjan sivulla 514. Varatuomari on kuitenkin antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle konkurssiasissa väärän lausuman asianomaisten tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja asianomaisten valtakirjoja.


Valtiopetos on tosiasia

http://valtuustoaloite.blogspot.com/


Avoin kirje pääministeri Antti Rinteelle

http://pankkikriisi.blogspot.com/2019/06/avoin-kirje-paaministeri-antti-rinteelle.html


Pyydän poliittista turvapaikkaa Bulgarian presidentiltä

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/


Perustuslaki

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731


Euroopan ihmisoikeussopimus

https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063


YK:n ihmisoikeusjulistus

https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/


Minä, Erkki Aho, olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutetiin ehdonalaiseksi ja yhden 5 kuukauden vankeustuomion, mikä muutettin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. Minä en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja minä on joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Minä joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Minä on menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän raskas ja vaikea asia.


Minä olen käynyt Kalajoen terveyskeskuksessa lääkärin tarkastuksessa korkean verenpaineeni takia. Minulla on suuri riski saada aivoinfarkti tai sydänkohtaus. Minulta leikattiin oikeastaan olkapäästä tyvisolusyöpä Oulaskankaan sairaalassa. Olen tehnyt testamentin kirjahyllyni viinakaapin valmiiksi kuolemani varalta. Minua on kidutettu Suomen valtion rikollisen toiminnan kohteena yli 26 vuotta ja tunnen, että kiduttajat pääsevät kohta tavoitteesensa.


Kidutus on ihmisoikeuksien vastainen vakava rikos, joka kielletään niin Suomen rikoslaissa kuin myös kansainvälisen oikeuden puolella. Kidutuksen olennainen piirre on se, että tekijän on oltava virkamies, julkista luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö tai julkisyhteisön työntekijä. Jotta teko lasketaan kidutukseksi, rikoksentekijän on käytettävä väkivaltaa pyrkimyksenään aiheuttaa tiettyjä laissa mainittuja seurauksia.

Kidutus on rikoslain mukaan kyseessä, kun edellä mainitussa asemassa oleva henkilö aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä;

  1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,

  2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,

  3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai

  4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.

Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön tekemän, edellä mainitun teon.

Kidutukseen ei voi syyllistyä olematta virkamies, eli valtion virassa toimiva, tai vastaava henkilö. Mikäli edellä mainittuja tekoja tekee toiselle ihmiselle, ei kyseessä ole kidutus, vaan pahoinpitely, tai todennäköisesti törkeä pahoinpitely. Kidutuksen kieltäminen valtiossa on useissa kansainvälisissä sopimuksissa ehtona liittymiselle, kuten Euroopan Unioniin liittymisessä. Kansainvälisiä sopimuksia rikkomisesta valtiolle syntyy suuria sanktioita, jonka takia kidutus on säädetty rangaistavaksi vain virkamiehen tekemänä. Mikäli suuri määrä henkilöitä osallistuu kidutukseksi luokiteltaviin seurauksiin, on kyseessä usean henkilön tekemä törkeä pahoinpitely, sekä mahdollisesti myös järjestäytyneeseen rikollisryhmään osallistuminen.

Kidutuksesta on Suomen rikoslain mukaan tuomittava vankeuteen vähintään 2 ja enintään 12 vuodeksi. Kidutuksesta tuomittu henkilö on lisäksi tuomittava viraltapantavaksi. Myös kidutuksen yritys on rangaistava


Epäilen seuraavia henkilöitä ja päätöksentekijöitä kidutuksesta. Vaadin kaikkien kidutusrikoksiin syyllistyneiden omaisuutta asetettavaksi hukkaamiskieltoon sekä syyllisiksi epäiltyjen pidättämistä vangitsemista varten sekä vaadin heitä oikeudelliseen ja taloudelliseen vastuuseen asioista. Perustelut ja luettelot alaolevassa linkissä

En voi välttyä vaikutelmalta, että päärikollinen asioissani on syyttäjä Sulo Heiskari. Onko hänelle annettu syytesuoja?


PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html

Minä vaadin ulosoton keskeytystä välittömästi. Minä en voi saada oikeutta, koska Oulun poliisi kieltäytyy tutkimasta asioita ja aluesyyttäjät toimivat lain vastaisesti. Minä en voi saada oikeutta Oulun käräjäoikeudesta, koska poliisi ja syyttäjä eivät noudata lakia. Olen vetänyt haasteni pois Oulun käräjäoikeudesta, koska kokemuksesta tiedän, että Oulun käräjäoikeudesta ja Rovaniemen hovioikeudesta en voi saada oikeutta. Laillisuusvalvojan ja hallituksen tehtävänä on taata kansalaisen perusoikeudet ja oikeusturva.

Olen lähettänyt postitse kirjani 6.9.2021 saatekirjelmän myötä eduskunnan oikeusasiamiehelle ja valtakunnansyyttäjävirastoon. Kirjaan on kopioitu rikoksia todistavat asiakirjat, joiden sivunumerot on erikseen mainittu.

Olen lähettänyt valtakunnansyyttäjälaitokselle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle kirjani postipakettina. Lähettäminen maksoi 45.60 euroa. Nyt on varmasti viranomaisilla sellainen todistusaineisto, että oikeuden täytyy tapahtua.


Vastuuministerit pääministeri Sanna Marin


oikeusministeri Anna-Maja Henriksson


ja sisäministeri Mari Ohisalo eivät ole pystyneet tai halunneet taata kansalaisten oikeusturvaa ja perusoikeuksia vaan on syytä epäillä, että he ovat kidutusrikoksessa mukana, koska eivät ole reagoineet asiaan.


Kalajoki 20.09.2021

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki


www.erkkiaho.com


https://www.blogger.com/profile/00295090684102203500


Nimeni on Erkki Aho

https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti