keskiviikko 15. syyskuuta 2021

KE 15.09.2021 Syytevaatimus ja ulosoton keskeyttämisvaatimus

 


pohjois-suomi.syyttaja@oikeus.fi


Syyttämisvaatimus ja ulosoton keskeyttämisvaatimus


Pyydän Pohjois-Suomen syyttäjäalueen johtajaa nostamaan syytteet seuraavassa kidutusrikoksessa ja muista rikoksista sekä samalla vaadin ulosoton välitöntä keskeytystä rikostutkintojen ajaksi.


Rikos on tämä:

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia.

Katson, että viranomaisten toiminta asiassani täyttää kidutuksen tunnusmerkistön.Suomen viranomaisten toiminta asiassani on ollut perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaista. Kohtelu täyttää kiistatta ihmisoikeusrikosen tunnusmerkistön ja ennenkaikkea kidutuksen tunnusmerkistön. Toiminta on ollu perustuslain vastaista.


Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa ja todistusaineistot ovat kiistattomat. Entinen asianajaja Asko Keränen on tunnustanut rikoksensa ja varatuomari Paavo M. Petäjä ovat tunnustaneet rikoksensa. He ovat toimineet syyttäjä Sulo Heiskarin ja poliisi Raimo Ollilan rikoskumppaneina. Esteellinen syyttäjä on estänyt rikostutkinnat ja poliisi Raimo Ollila on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa.


Kidutus on ihmisoikeuksien vastainen vakava rikos, joka kielletään niin Suomen rikoslaissa kuin myös kansainvälisen oikeuden puolella. Kidutuksen olennainen piirre on se, että tekijän on oltava virkamies, julkista luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö tai julkisyhteisön työntekijä. Jotta teko lasketaan kidutukseksi, rikoksentekijän on käytettävä väkivaltaa pyrkimyksenään aiheuttaa tiettyjä laissa mainittuja seurauksia.

Kidutus on rikoslain mukaan kyseessä, kun edellä mainitussa asemassa oleva henkilö aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä;

  1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,

  2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,

  3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai

  4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.

Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön tekemän, edellä mainitun teon.

Kidutukseen ei voi syyllistyä olematta virkamies, eli valtion virassa toimiva, tai vastaava henkilö. Mikäli edellä mainittuja tekoja tekee toiselle ihmiselle, ei kyseessä ole kidutus, vaan pahoinpitely, tai todennäköisesti törkeä pahoinpitely. Kidutuksen kieltäminen valtiossa on useissa kansainvälisissä sopimuksissa ehtona liittymiselle, kuten Euroopan Unioniin liittymisessä. Kansainvälisiä sopimuksia rikkomisesta valtiolle syntyy suuria sanktioita, jonka takia kidutus on säädetty rangaistavaksi vain virkamiehen tekemänä. Mikäli suuri määrä henkilöitä osallistuu kidutukseksi luokiteltaviin seurauksiin, on kyseessä usean henkilön tekemä törkeä pahoinpitely, sekä mahdollisesti myös järjestäytyneeseen rikollisryhmään osallistuminen.

Kidutuksesta on Suomen rikoslain mukaan tuomittava vankeuteen vähintään 2 ja enintään 12 vuodeksi. Kidutuksesta tuomittu henkilö on lisäksi tuomittava viraltapantavaksi. Myös kidutuksen yritys on rangaistava.


Toditusaineistoa on tässä

PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html



LA 01.08.2020 Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html



MA 06.09.2021 Valtakunnansyyttäjävirastolle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/ma-06092021-valtakunnansyyttajavirastol.html



Edellä olevista linkeistä ilmenee kidutusrikoksesta epäillyt ja heidän tekemänsä päätökset. Koska viranomaiset eivä ole ilmoittaneet kaikkien päätösten tekijöitä, niin poliisin on hakittava ne. Minä vaadin kaikille kidutusrikokseen syyllistyneille lain mukaista ankarinta mahdollista rangaistusta eli 12 vuotta ehdotonta vankeutta sekä muista rikoksista lisää sekä viralta panoa. Lisäksi vaadin heidän pidättämistään vangitsemista varten ja heidän omaisuutensa hukkaamiskieltoon asettamista. Ilmoitan jo nyt, että rikostutkinnassa tulee ottaa huomioon myös ulosottoviranomaiset, oikeusaputoimistot sekä vastuulliset ministerit. Heitä on syytä epäillä myös kidutusrikoksesta.Vaadin aiheutettujen taloudellisen vahinkojen täysimääräistä korvaamista sekä hirvittävien henkisten käsrimysten korvaamista. Jos tavallinen laki eli ministerivastuulaki ja perustuslailliset oikeudet eli omaisuuden suoja ja kidutuksen kielto, jotka ovat perusoikeusksia. ovat ristiriidassa ministerivastuulain kanssa, niin perustuslailla on etusija (PeL 106§).



Olen pyytänyt Oulun poliisia tutkimaan asiat, mutta he eivät reagoi tutkintapyyntöihin. Siksi syyttäjälaitoksen on määrättävä rikostutkinta asioissa.



Kalajoki 15.09.2021

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com

e.ahoky@gmail.com

044-3025948


Kalajoki


Lukijan mielipide: Liikutaanko Kalajoen päätöksenteossa jälleen lain harmaalla alueella?

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/622972

Erkin kommentti: Valitettavasti en ymmärrä nyt mistä ”valittaja” valittaa.

Päättävissä elimissä päättävät ne henkilöt, jotka on siihen valittu ja kaupunginhallitus nimennyt edustajansa. Elimissä esittelijä esittelee asian ja päättäjät päättävät asian ja kaupunginhallituksen edustaja saa osallistua keskusteluun, mutta ei päätöksentekoon. Näin on minun tietämäni mukaan toimittu ainakin aikaisemmin. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että viime valtuustokaudelle tuli päättäjiksi uusia kaikkitietäviä henkilöitä, joiden tavoitteet olivat muualla kuin joustavassa ja kuntalaisten edun mukaisessa päätöksenteossa. Päättäjän tulee tietää mistä hän päättää ja mitkä ovat päätöksen seuraukset.

Elinkeino- ja maankäyttötoimikunnan toiminta on ollut lainvastaista kymmeniä vuosia – valtuutettujen hyväksymällä tavalla ja luvalla. Myös matkailuun liittyviä asioita on hoidettu omavaltaisesti ja lain harmaalla alueella toimien. Aikaisemmin ainoastaan yksi valtuutettu kritisoi asiaa. Sen takia hän joutui syrjityksi Kalajoen kunnan/kaupungin toimesta. Onneksi nyt elikeino- ja maankäyttöttoimikunnan toiminta on korjattu oikeaan suuntaan. On totta, että Kalajoen kaupunkia on johdettu viimeiset 20 vuotta määrätietoisesti ja omavaltaisesti. Tuloksiakin on saavutettu ja asioita Kalajoen kaupungissa virkamiehet ovat hoitaneet asioita hyvin ja on toimittu kuntalaisten edun mukaisesti. Yhteistyöongelmat eivät näytä vieläkään poistuneen. Sen osoittaa himankalaisten lasten vahempien esilletuoma ns. ”Pahkalan koulun asia”. Mielestäni asiat on hoidettava veronmaksajille kalliiksi tulleen HUONEENTAULUN esittämällä tavalla.


Empatiataito on kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja kokea ja ymmärtää, miltä toisesta saattaa tuntua. Empatian avulla yksilö osaa vaihdella käyttäytymistään tilanteeseen sopivalla tavalla.Empatiataitoja kehitettäessä avainasemassa on toisten ajatusten ja tunteiden tunnistaminen ja sen ymmärtäminen, että ne voivat poiketa siitä, mitä itse kokee. Paras keino tukea toista ei useinkaan ole se, että kertoo tietävänsä, miltä toisesta tuntuu. Se voi tuntua toisesta loukkaavalta, sillä tilanteet ja tunteet ovat aina yksilöllisiä eikä toisen tunnetta voi koskaan täysin ymmärtää. Empatiataitoihin liittyykin kyky kunnioittaa jokaisen yksilöllistä kokemusta. Sen sijaan että vertaisi toisen kokemusta omaansa, on usein vain hyödyllisempää keskittyä kuuntelemaan ja auttaa toista ymmärtämään omia tunteitaan esimerkiksi esittämällä tarkentavia kysymyksiä kuten ”ymmärsinkö oikein, sinun mielestäsi, ajattelet siis, että…”

Empatia eli kyky asettua toisen ihmisen asemaan, on tärkeä positiivisen vuorovaikutuksen syntymiseen vaikuttaa tekijä. Empatian avulla yksilö osaa vaihdella käyttäytymistään tilanteeseen sopivalla tavalla.

    Empatiataitoihin liittyykin kyky kunnioittaa jokaisen yksilöllistä kokemusta. Olennaista on ymmärtää jokaisen kokemusmaailman ainutlaatuisuus. Emme koskaan pysty täysin ymmärtämään toisen ajatuksia ja tunteita. Tärkeintä on keskittyä kuuntelemaan ja auttaa toista ymmärtämään omia tunteitaan esimerkiksi esittämällä tarkentavia kysymyksiä.

    Empatiakyvyn kehittymisessä merkityksellistä on muiden antama palaute. Motivaatio empaattiselle käyttäytymiselle kasvaa, jos toista huomioivaan käytökseen reagoidaan positiivisesti.

Alueuutiset


Sievissä vain hieman yli puolet on saanut koronarokotteen, eikä kunta ole ainoa – taustalla rokotusvastaisuutta, mutta myös lasten määrä vaikuttaa

https://yle.fi/uutiset/3-12097633


Alavieskan uuden tuulivoimapuiston kaavoitus etenee – Suunnitteilla tuulivoimalakokonaisuus kolmen naapurikunnan alueelle

https://www.kalajokilaakso.fi/uutinen/623001

Erkin kommentti: Toivottavasti näitä tuulivoimaloita ei rakenneta palovaroitusten aikana ulkomaisella työvoimalla. Siitä voi tulla kallis lasku alueen kunnille.


Nimensä vaihtaneen Vieska Futsalin kapteeni Juho Alasuutari povaa kaikkien aikojen kovatasoisinta liigakautta: "Kyllä minä pettynyt olen, jos emme ole mitalipeleissä"

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/623005


Kotimaan uutiset


HKL:n lakko pysäyttää metrot ja raitiovaunut kokonaan – Edes yksittäisiä vuoroja ei ajeta

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008263121.html


Peliriippuvuudesta kärsinyt Peter Kotilainen siirtäisi rahapeliautomaatit pelisaleihin: "Kauppojen ei pitäisi olla mitään kasinoita"

https://yle.fi/uutiset/3-12099688

Erkin kommentti: Automaatit pelisaleihin on ainoa oikea menettyly. Näin on muissakin maissa.


17-vuotias vietnamilaistyttö näki Instagramissa kuvia Suomesta ja jätti kaiken – 120 nuorta tuli perässä

https://yle.fi/uutiset/3-12079474


Keskusta olisi suurin puolue yhdeksässä aluevaltuustossa, jos aluevaalien äänet jakautuisivat kuntavaalien äänten tavoin

https://kuntalehti.fi/uutiset/paatoksenteko/keskusta-olisi-suurin-puolue-yhdeksassa-aluevaltuustossa-jos-aluevaalien-aanet-jakautuisivat-kuntavaalien-aanten-tavoin/?utm_source=uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=


Susiennuste ennakoi, kuinka kanta muuttuu vuoden aikana – katso tästä ennuste marraskuulle

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/tiede-tekniikka/artikkeli-1.1555742


Ulkomaan uutiset


Vuohi ja kukko pelastivat kanan hengen – maatilan kamerasta löytyi uskomaton tilanne Hollannissa

https://www.iltalehti.fi/iltvluontojaelaimet/a/a6d6453c-b00c-4445-b558-f83d46320b8d


Haitissa kuohuu: Syyttäjä epäili pääministeriä presidentin murhasta – pääministeri erotti syyttäjän

https://yle.fi/uutiset/3-12099795


Yle seurasi vuoden tärkeintä EU-puhetta: Von der Leyenin mukaan unioni on valmis lisäämään ilmastotoimia, mutta USA:n tehtävä samoin

https://yle.fi/uutiset/3-12100011


Talousuutiset


Lähes puolet taksiyrittäjistä narahti tehovalvonnassa – verottaja löysi 1,2 miljoonaa euroa pimeitä tuloja

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fe861aae-a860-4290-b746-6163e28b3a18


Tilastokeskus: Bensan ja dieselin hintalisäys on poikkeuksellinen ja raju – taustalla elpyminen ja hallituksen veronkorotukset

https://www.is.fi/autot/art-2000008263571.html


Tilastokeskus: Inflaatio kiihtyi elokuussa 2,2 prosenttiin

https://yle.fi/uutiset/3-12098168


Urheilu-uutiset


Senni Salmisen kausi on ohi – hieno veto huippukilpailussa

https://www.iltalehti.fi/yleisurheilu/a/25a3ac1c-7b91-474d-a172-0fde941d8caa


Tokion olympiamitalisti kärysi dopingista – kiistää kaiken

https://www.iltalehti.fi/yleisurheilu/a/01e6cffd-bbc3-471a-bbaf-b48a742f0358


K-Pallo nousi sarjassa viidenneksi – Kausi päättyi vierasvoittoon Alavetelissä, jossa IK Myran kaatui lukemin 3-5

https://www.kalajokiseutu.fi/uutinen/623017


Mielipiteet

Riikka Purra perussuomalaiset Kehitysapua velkarahalla

https://www.youtube.com/watch?v=Qc73Tvhb25Q


"Suoraan roskiin!" - Tynkkynen käsittelee muiden puolueiden järjettömän kehitysapu-suunnitelman

https://www.youtube.com/watch?v=qYtfb5gBVKc


Analyysi: "Maastapoistumisverosta” puhutaan puuta heinää

https://www.iltalehti.fi/talous/a/10287335-5944-4d03-8d2c-eebccb5a871f


Yle Areena


Marja Sannikka: EU:n suunta on hukassa

https://yle.fi/uutiset/3-12098214?utm_source=facebook&utm_campaign=yleuutiset&utm_medium=social


Youtube


Strange House - The Most Beautiful Houses in the World

https://www.youtube.com/watch?v=xdozmuhzIxM


Home & Garden - Amazing Landscaping Design Ideas

https://www.youtube.com/watch?v=IvuocgkV1vA


Dubai Miracle Garden 2019

https://www.youtube.com/watch?v=c9wsoCoJNiU&t=69s


80 ideaa kauniille huvimajoille perhelomalle maalaistalossa!

https://www.youtube.com/watch?v=KiJRPa4Mty4


Maisemanhoitoideoita: puutarhapolkuja! 30 kaunista puutarhaideota!

https://www.youtube.com/watch?v=c9opbwaFDgs&list=RDCMUCbmDTq3Dph33NDo0GVz8liA&index=2


Kauniit terassit maalaistalossa! 30 inspiraatiota!

https://www.youtube.com/watch?v=3alphS4xK9E&list=RDCMUCbmDTq3Dph33NDo0GVz8liA&index=11


Kaunis portti puutarhaan! 28 suunnitteluideaa!

https://www.youtube.com/watch?v=d57GGmRdRbA&list=RDCMUCbmDTq3Dph33NDo0GVz8liA&index=21


Historia


THE HISTORY OF TURKEY in 10 minutes

https://www.youtube.com/watch?v=sp8J4za_3GI


The World's Strangest Borders Part 2: Spain

https://www.youtube.com/watch?v=L6tJ-mvhznU&t=70s


Auschwitz in 360

https://www.youtube.com/watch?v=ov_5DgvS3TU


Virtuaalimatkailu


10 Most Beautiful Beaches in the World - Travel Video

https://www.youtube.com/watch?v=3Ay4Sk7NRCY


10 Most Beautiful Waterfalls in the World - Travel Video

https://www.youtube.com/watch?v=G83x4Etw3Fo&list=RDCMUCh3Rpsdv1fxefE0ZcKBaNcQ&index=2


10 Best Places to Visit in Florida - Travel Video

https://www.youtube.com/watch?v=MQROYY0dY9A&list=RDCMUCh3Rpsdv1fxefE0ZcKBaNcQ&index=4


Elokuvat


Käpy selän alla

https://areena.yle.fi/1-77343

Aikakautensa klassikkoelokuva nuoruudesta, rakastamisen vaikeudesta ja kesäisestä telttaretkestä. N: Kristiina Halkola, Pekka Autiovuori, Kirsti Wallasvaara ja Eero Melasniemi. Ohjaaja Mikko Niskanen. FJ-Filmi Oy. (1966)

Rooleissa: Kristiina Halkola (Riitta), Kirsti Wallasvaara (Leena), Eero Melasniemi (Santtu), Pekka Autiovuori (Timppa), Anneli Sauli (Anneli Sauli), Jukka Sipilä (naapurin aikamiespoika Janne), Kasperi Manninen (naapurin isäntä). Musiikki: Kaj Chydenius ja Otto Donner. Käsikirjoittaja: Marja-Leena Mikkola. Ohjaaja: Mikko Niskanen.


Siunattu hulluus

    Jakso 1: Viisas mies

    https://areena.yle.fi/1-42828

    1/2. Rummukaisen veljeskolmikko Ana, Vilippus ja Elmeri aloittavat vaiheikkaan matkansa kohti hullujenhuonetta. (1975)

Rooleissa: Mikko Nousiainen (Ana Rummukainen), Toivo Tuomainen (Vilippus Rummukainen), Martti Kuosmanen (Elmeri Rummukainen), Maija-Liisa Ahglren (Selma Rummukainen), Maija-Liisa Takalo (Alma Rummukainen), Pekka Savolainen (palstatilallinen Joose Rummukainen), Veera Hyvönen (Vilhelmiina Rummukainen), Juha Johansson (Ana nuorena), Veijo Pasanen (yläkansakoulunopettaja Wilhelm Horsma), Veikko Knuutinen (palstatilallinen Villehard Hakkarainen), Eikka Lehtonen (pastori), Lauri Arajuuri (pientilallinen Puustinen), Tauno Sorvisto (poliisi) ja Kauko Hynninen (tilanomistaja). Kirjailija: Aapeli (Simo Puupponen). Käsikirjoittajat: Rauni Mollberg ja Panu Rajala. Ohjaaja: Rauni Mollberg. Musiikki: Antti Karvinen.


Siunattu hulluus

Jakso 2: Poika hyvästä perheestä

https://areena.yle.fi/1-53996

2/2. Anan, Vilippuksen ja Elmerin retki päättyy suunnittelemattomasti. Kotiväkeä odottaa yllätys. (1975)

Rooleissa: Mikko Nousiainen (Ana Rummukainen), Toivo Tuomainen (Vilippus Rummukainen), Martti Kuosmanen (Elmeri Rummukainen), Maija-Liisa Ahglren (Selma Rummukainen), Maija-Liisa Takalo (Alma Rummukainen), Veera Hyvönen (Vilhelmiina Rummukainen), Veijo Pasanen (yläkansakoulunopettaja Wilhelm Horsma), Aimo Saukko (Lempinen, poika hyvästä perheestä), Sylvi Vartiainen (rouva Elvi Lempinen), Viljo Jokinen (virkailija), Maritta Viitamäki (Ruusu), Erkki Kosonen (etsivä Juntunen), Mikko Lecklin (etsivä Viiliäinen), Esko Tuomi (päällikkö), Pentti Viljanen (Nestori), Raili Veivo (Hintto-muori). Kirjailija: Aapeli (Simo Puupponen). Käsikirjoittajat: Rauni Mollberg ja Panu Rajala. Ohjaaja: Rauni Mollberg. Musiikki: Antti Karvinen.


Kirjallisuus

Keskustan valtakunta

Millaiset yrittäjät kaatoivat Antti Rinteen hallituksen?

Miksi Keskusta kaatoi Antti Rinteen hallituksen juuri ennen Suomen EU-puheenjohtajakauden ratkaisevia hetkiä? Monien tiedotusvälineiden mukaan kyseessä oli Juha Sipilän ja eräiden muiden keskustapuolueen sisällä vaikuttavien yrittäjien kosto.

Mutta minkälaisia yrittäjiä Antti Rinteen kaatajat olivat?

Kahden tutkivan toimittajan – Jyri Hännisen ja Jarno Liskin – keväällä 2019 ilmestynyt kirja Keskustan valtakunta avaa asiaan mielenkiintoisen näyteikkunan.

Miksi Rautaruukki lainasi Juha Sipilälle yli 30 miljoonaa, jotta Sipilä voisi ostaa Rautaruukin omistamat Solitra-teknologiayhtiön osakkeet – ja myydä ne saman tien yli nelinkertaisella hinnalla Yhdysvaltoihin? Miksei Rautaruukki myynyt itse omia osakkeitaan vaan siirsi voitot Sipilälle ja hänen kavereilleen? Suurien lainojen antaminen yksittäisille pienyrittäjille ei normaalisti kuulu valtionyhtiöiden tehtäviin.

Miksi Keski-Pohjanmaan Sote-piiri haluttiin pitää pikkuruisena, vain 60 000 ihmisen suuruisena? Minkä takia kyseisen Sote-piirin kuljetukset haluttiin välttämättä keskittää hätäisen ja virheellisiä tietoja sisältävän tarjouksen tehneelle tuntemattomalle yritykselle, jonka omistivat Juha Sipilän veli ja herätysliikeuskovaisten oman kuljetusyrityksen toimitusjohtaja?

Miten keskustajavaikuttajat muuttivat miljardien eurojen verran valtion asuntorahoitusta yksityiseksi omaisuudeksi TA-yhtymän (Tarveasunnot) kautta?

Hännisen ja Liskin kirja käy läpi myös useita muita tapoja, joiden kautta Juha Sipilä ja muut keskustalaiset poliitikot ovat muuttaneet suuria määriä valtion rahaa joko omaksi tai kaveriensa omaisuudeksi. Kirja on juuri nyt ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin.


Vanhoillislestadiolaisuuden taloudelliset verkostot

Taloudellinen toiminta vanhoillislestadiolaisuuden piirissä on ihmisiä paljon puhuttava asia, josta ei kuitenkaan tiedetä juuri mitään. Lestadiolaiset tunnetaan yleensä ahkerina ja yritteliäinä ihmisinä, jotka toimivat erityisesti rakentamisen alueella. Aihepiiri on herkkä, koska lestadiolaisten keskinäisen tiiviin verkostoitumisen nähdään aiheuttavan ongelmia ja mahdollisesti jopa vääristymiä yritystoiminnan suhteen.
Kirja on ensimmäinen tutkimus vanhoillislestadiolaisten taloudellisesta toiminnasta. Se pyrkii valaisemaan lestadiolaisyrittäjien menestyksen salaisuuksia. Kirjassa kerrotaan, millaista yrittäjyyttä liikkeen jäsenten piirissä harjoitetaan, millaista yhteistoimintaa talouden ympärille rakentuu ja miten lestadiolaisyrittäjät kohtaavat asiakkaita, työntekijöitä ja liikekumppaneitaan.
Kirjaa varten on kerätty tietoa yrityksistä ja yrittäjistä, haastateltu liikkeeseen kuuluvia ja kuulumattomia ihmisiä sekä analysoitu liikkeen omia julkaisuja yrittämiseen liittyen. Tutkimuksessa lestadiolaisten taloudellista toimintaa tulkitaan verkostonäkökulman avulla: millaisia taloudellisia verkostoja voidaan löytää ja miten ne ovat yhteydessä muihin lestadiolaisten verkostoihin. Tämä kytkeytyy siihen, miten verkostot edesauttavat yrittäjyyttä.

Yrittäjä Veikko Luoteen ajojahti

Yrittäjän ura alkoi vuonna 1971, jolloin Luode kutsuttiin vasta perustetun insinööritoimiston toimitusjohtajaksi. Hän johti yritystä kuusi vuotta ja olisi halunnut ostaa sen kokonaan itselleen, mutta muut osakkaat eivät tähän suostuneet. Niinpä Luode perusti oman yrityksen, Rakennustoimisto Veikka Luoteen vuonna 1976. Samoihin aikoihin hän perusti vielä toisenkin yrityksen, joka keskittyi parketin maahantuontiin Keski-Euroopasta.

Minulla on ollut yrittäjyyden kipinä lapsesta saakka. Kun olin nuorena miehenä rakennustyömaalla työntekijänä, ihailin aina päälliköitä ja rakennusyrittäjiä. Siinä oli jotain kiehtovaa. Näin, että yrittämisellä voi päästä eteenpäin elämässä.

Lama vei omaisuuden. Luoteen yrityksillä meni hyvin. Rakennustoimisto laajeni voimakkaasti ja siitä tuli konserni ostettuaan kaksi muuta rakennusliikettä. Vuonna 1983 yritys myytiin nykyiselle YIT:lle, silloiselle Yleiselle Insinööritoimisto Oy:lle. Myös parkettifirma meni kaupaksi, sen osti Partek.

Kaiken tämän seurauksena Luoteella oli runsaasti pääomaa, joilla hän perusti Luode Invest -kiinteistösijoitusyhtiön. Elettiin 80-luvun loppua ja suurta nousukautta.

Kun tultiin 90-luvun alkuun, suuri lama vei kiinteistösijoitusyhtiön mennessään.

Täytyy sanoa, että yrittäjyyteni suuressa mittakaavassa päättyi siihen. Lama vei henkilökohtaisia sijoituksia 30-40 miljoonaa markkaa. Yritysteni paras liikevaihto oli siihen mennessä käynyt 200 miljoonassa. Olen ajatellut asian niin, että kun olen köyhästä perheestä lähtenyt, en menettänyt kuin itse hankitun omaisuuden. Se oli tavallaan elämän rikkautta.

Tunnustus aviopuolisolle

Vararikko vei mennessään myös luottotiedot. Vaihtoehtoja ei ollut, koska Luode oli itse takaamassa yritystoimintaansa.

Luode joutui aloittamaan alusta. Yrittäjän kipinä ei kuitenkaan sammunut.

Ensimmäisenä päivänä, kun sain luottotietoni takaisin, perustin nykyisen yritykseni. Nyt olen onnellinen velaton yrittäjä ja töitä on niin paljon kuin ehtisi tekemään.

Hän kiittelee, että laman kuohuissa henkilökohtainen elämä oli kuitenkin mallillaan ja perhe pysyi koossa.

Liikunnan ja urheilun lisäksi voimatekijäni on ollut aviopuolisoni Ritva. Hän on ollut kullanarvoinen. Sen verran kuohuja vuosien varrella on ollut, että joku toinen olisi kääntänyt kantapäät toiseen suuntaan. Arvokasta on ollut myös se, että olen pysynyt raittiina 30 vuotta. Se on ehkäissyt paljon ongelmia.


Taide

Vladimir Volegovin maalaus

Vladimir Volegovin maalaus

Vladimir Volegovin maalaus

https://en.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Volegov


Luonto

Kalajoella on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet.







Musiikki

ABBA I Have A Dream

https://www.youtube.com/watch?v=uOAyOqi_KyE


Vaya Con Dios. Nah Nah Nah

https://www.youtube.com/watch?v=2uGT9rHFNwc


Enrico Macias. Zingarella

https://www.youtube.com/watch?v=kbdPP12MuWA


Terveellinen ruoka


10 Ways to Stop Bad Breath and Get Rid of Mouth Bacteria

https://www.youtube.com/watch?v=5aVLuYcxkcA


10 Benefits of Drinking Garlic Water Daily

https://www.youtube.com/watch?v=pT_TpwEY7O4


The 18 Best Foods To Boost Brain Health

https://www.youtube.com/watch?v=NKZG9yYpe44


Liikunta


5 MIN TONED ARMS WORKOUT - No Equipment

https://www.youtube.com/watch?v=kfP_9z-BtmA&list=RDCMUCpQ34afVgk8cRQBjSJ1xuJQ&index=3


5 MIN FLAT ABS WORKOUT (At Home No Equipment)

https://www.youtube.com/watch?v=zXITzjuRXYo&list=RDCMUCpQ34afVgk8cRQBjSJ1xuJQ&index=5


5 MIN WARM UP FOR AT HOME WORKOUTS (No Jumping)

https://www.youtube.com/watch?v=_sNRH65Wmuw&list=RDCMUCpQ34afVgk8cRQBjSJ1xuJQ&index=8


Huumori


Mejores Bromas - Ticket Millonario

https://www.youtube.com/watch?v=TbM1Zalfr3Y


Mejores Bromas - La Novia Celosa de Casanova

https://www.youtube.com/watch?v=mbcnfDhY6vY


Sexy Romeo Fight Prank

https://www.youtube.com/watch?v=HrG8xVd-hhI



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti