keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

TO 26.03.2020 Olenko minä virkamieselätti?


Kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä kaikissa minua ja yritystoimintaani koskevissa asioissa lähes 20 vuoden ajan. Esteellisyys on virkarikos. Varmistin asian tuomioistuimia valvovalta laillisuusvalvoja Jarmo Hirvoselta. Heiskari on toiminut kaupanvahvistajana Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n (myöh. PR-Teollisuus Oy) välisissä kaupoissa. Hän ei voi toimia syyttäjänä oikeudenkäynneissä, jotka koskevat ko. kauppakirjoja. Laki asiassa on selkeä ja kiistaton. Esteellisyys on virkarikos.
Suomessa toimii hyvä-veli-järjestelmä. Kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskarin toimia ovat suojelleet muun muassa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja valtiosyyttäjä Jorma Äijälä sekä Oulun poliisi (mukaanluettuna Kalajoen, Ylivieskan poliisit) sekä sisäasiainministeriön poliisiosasto.

Kalajoen kunnan edustajat kävivät onnittelemassa nimismies Heiskaria hänen siirtyessään kihlakunnansyyttäjäksi. Kalajoen kunnan edustajilla oli näkymätön ketunhäntä kainalossa. Syyttäjä Heiskari jätti syytteen nostamatta törkeässä petoksessa, jossa Kalajoen kunnan edustajat olivat mukana. Syytekynnys ei ole ylittynyt syyttäjän mielestä muissakaan Kalajoen kunnan/kaupungin asioissa.

Törkeä petos ja poliisirikokset sekä muut rikosepäilyt

Kylpylä rakennetaan

Ympäristölautakunnan puheenjohtajan lausunto (puheenjohtaja vaalikaudella 2005-2008)

Olen useissa oikeudenkäynneissä yrittänyt jäävätä kihlakunnansyttäjä Sulo Heiskarin, koska hän on ollut lain mukaan kiistattomasti esteellinen toimimaan syyttäjänä asioissani. Käräjätuomari kysyi eräässä oikeudenkäynnissä Heiskarilta, että ”tunteeko syyttäjä itsensä esteelliseksi asiassa?” Syyttäjä Heiskari vastasi "en tunne". Kun valitin asiassa hovioikeuteen niin syyttäjä Heiskari antoi hovioikeudelle lausuman, ”ettei Aho voi valita mieleistään syyttäjää”. Eräässä käräjäoikeudenkäynnissä missä esitin esteellisyysväittämän niin syyttäjä Heiskari kysyi minulta, että ”olenko minä virkamieselätti?”

Nyt minä voin kysyä, että onko Suomi oikeusvaltio kun syyttäjä Heiskari on voinut toimia lähes 20 vuotta esteellisenä syyttäjänä asioissani? Poliisi, syyttäjä, eri oikeusasteiden tuomarit eikä laillisuusvalvonta ole huomanneet syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyyttä. Miten tämä voi olla mahdollista?

Olen haastanut ulosottoviranomaiset oikeuteen jo viisi kertaa siitä syystä, että kaikki ulosottosaatavani ovat syntyneet rikosten avulla ja ne ovat siksi perintäkelvottomia. Neljä Oulun käräjäoikeuden käräjätuomaria ehti tehdä asiassa päätöksen, että kysymyksessä on ulosottovalitus, vaikka kysymyksessä on törkeät ihmisoikeusrikokset. Rovaniemen hovioikeus ehti vahvistaa kaksi Oulun käräjäoikeuden tuomiota ja kahdesta en edes valittanut. Rovaniemen hovioikeuden toiminta on käsittämätöntä.
Erkki Aurejärvi Turhaan etsit oikeutta oikeudesta

Kun kirjoitin käräjätuomarin virheellisestä menettelystä blogiini, niin käräjätuomari teki minusta rikosilmoituksen ja veti rikosilmoitukseen mukaan myös ulosottomiehen. Käräjätuomari ja asiaani käsittelleet Rovaniemen hoivioikeuden tuomarit eivät vastanneet minulle, vaan käräjätuomari Sarianne Ervasti teki rikosilmoituksen minusta
Käräjätuomari Sarianne Ervasti vastatkaa - hovioikeuden tuomarit vastatkaa

Rikostutkinta asiassa tehtiin minun mielestäni esitutkintalain, poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeusopimusten vastaisesti. Minä en saanut esittää kuulustelussa mitään todistusaineistoja eikä todistajiani kuultu. Kuulusteleva poliisi ilmoitti jo etukäteen, että kysymykset ja vastaukset on tehty etukäteen,

oikeuskanlsleri, valtiokonttori, valtoneuvosto

Pyydän poliittista turvapaikka Bulgarian valtiolta

Kun viidennen kerran haastoin ulosottoviranomaiset oikeuteen, niin tämäkin käräjätuomari jatkoi entisellä linjalla. Minua alkoi ärsyttämään tällainen toiminta enkä enää hyväksynyt tätä menettelyä ja otin yhteyttä Oulun käräjäoikeuden laamaanniin.

U20/4572

Vasta kolmas yhteydenotto Oulun käräjäoikeuden laamanniin asiassa tehosi.
SU 22.03.2020 Arvoisa Oulun käräjäoikeuden laamanni Antti Savela U20/4572. OKV/45/1/2020

Tämän jälkeen käräjätuomari muutti haastehakemuksen sellaiseksi kuin sen pitääkin olla eli rikosasiaksi, sillä kaikki ulosotossa olevat ja olleet saatavat on saatu aikaan rikosten avulla ja ne ovat perintäkelvottomia. Kihlakunnanvoudin menettely on lievästi sanottuna erikoista. Minulla on kuitenkin perustuslain suomaa oikeus todistaa oikeudessa, että kaikki ulosotossa olleet ja olevat saatavani on saatu aikaan rikosten avulla.

From: Erkki Aho
Sent: Wednesday, March 25, 2020 12:46 PM
To: oulu.ko@oikeus.fi ; valtakunnansyyttaja.syyttaja@oikeus.fi
Cc: raahe.uo@oikeus.fi
Subject: R20/925

Oulun käräoikeus
käräjätuomari Hämäläinen

asia R20/925

  1. vaadin ulosoton välitöntä keskeytystä
  2. vaadin, että nyt rikosasiana käsiteltävässä asiassa ulosottoviranomaiset velvoitetaan palauttamaan kaikki ulosmitatut saatavani välittömästi eli ilman aiheetonta viivytystä minulle takaisin 30.6.1996 – tähän päivään saakka 7 %:n korolla korkoa korolle menetelmällä.
  3. Asian käsittelyn tulee olla sellainen, että Suomen valtio voi sen perusteella maksaa minulle aiheuttamansa taloudelliset vahingot ja hirvittävät henkiset kärsimykset ja oikeus velvoittaa Suomen valtion ja Erkki Ahon sopimaan korvauksista keskenään välittömästi eli ilman aiheetonta viivytystä.
  4. Oulun käräjäoikeuden päätöksen perusteella Korkein oikeus voi purkaa kaikki minua ja yritystoimintaani koskevat eri oikeusasteiden päätökset myös avioeropäätöksen.
  5. En vaadi kenellekään rangaistuksia asiassa ja edellytän, että Suomen valtion edustajat käräjätuomari Sarianne Ervasti ja ulosottomies Eveliina Nissilä vetävät minusta tekemänsä rikosilmoituksensa pois ja minä vedän pois valtakunnansyyttäjältä ja poliisilta tekemäni rikosilmoitukset valtion viranomaisista. Minä vedän pois myös kanteluni oikeuskanslerilta kun käräjätuomari Ervasti ja ulosottomies Nissilä ovat vetäneet oman minusta tekemänsä ilmoituksensa pois.
  6. Lähetän tämän tiedoksi syyttäjälle jotta syyttäjä voi yhtyä vaatimuksiini.
  7. Lisäksi laitan tämän tiedoksi oikeuskanslerille sen jälkeen, kun Ervasti ja Nissilä ovat vetäneet minusta tekemänsä rikosilmoitukset pois.
  8. Olen valmis poistamaan kaikki blogikirjoitukseni netistä käräjäoikeuden päätöksen jälkeen jos tavoitteeni toteutuvat ja Ervasti ja Nissilä on vetänyt rikosilmoituksensa pois.
  9. Koska on koronaviruspandemia käynnissä ja olen riskiryhmää niin katson, että riskien pienentämiseksi sekä kustannusten säästämiseksi tässä tapauksessa Oulun käräjäoikeus voi päättää asiasta lähettämieni asiakirjojen perusteella ja kuultuaan minua messengerin tai skypen kautta epäselvissä asioissa..
  10. Korkeimmalle oikeudelle päätöksessä ja siihen liittyvässä tuomionpurkuhakemuksessa on kaikki tärkeimmät asiakirjat, joista näkyy rikokset. Konkurssihakemuksen sivut ovat siinä väärässä järjestyksessä eli kansion toiseksi viimeinen ja kolmanneksi viimeinen sivu pitää olla toisessa järjestyksessä. Konkurssihakemus oli siis tehty väärillä tiedoilla.
  11. Keskeiset rikokset asioissa ovat 1. syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys, koska hän kaupanvahvistajana ei voi toimia syyttäjänä kauppakirjoista käytävissä oikeudenkäynneissä.  Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä asioissani 20 vuotta ja hän on estänyt kaikki rikostutkinnat asioissani ja poliisi on tehnyt tutkimatta jättämispäätökset. 2. entisen asianajaja , nykyisen varatuomarin ja rikoksistaan vankeustuomion saaneen Asko Keräsen tunnustus, että hän on jättänyt valituksen tekemättä asiassa, jossa konkurssi oli laiton, koska kaupat oli purettu ja konkurssi oli haettu väärillä tiedoilla. Keränen on tunnustanut muissakin asioissa rikollisen toimintansa, josta sai ehdottoman vankeustuomion. Syyttäjä Heiskari oli Keräsen kaveri. 3. varatuomari Paavo M. Petäjän tunnustus, ettei hänellä ollut toimeksiantoja konkurssiasiassa, silti hän oli antanut väärän lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle. 4. kysymyksessä on ihmisoikeusrikos ja kidutus, kun en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minulle on aiheutettu syyttäjä Heiskarin rikollisella toiminnalla neljä konkurssia, yksi 75 päivän ehdoton vankeustuomio sekä 7 kunnianloukkaustuomiota, kun syyttäjä peitteli näillä rikoksilla omaa rikollista toimintaansa. Olen joutunut useita kertoja laittomasti pidätetyksi ja olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Euroopan Unionilta ja Bulgarian presidentiltä Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen menettänyt yritykseni, omaisuuteni, maineeni ja avioliittoni on rikottu Suomen valtion toimesta ja olen sairastunut syöpään sekä valtavaan stressiin ja sen seurauksena verenpainetautiin, jota Suomessa 11 lääkäriä on tutkinut, mutta ei ole löytänyt ratkaisu. Bulgariassa löytyi lääkäri, joka löysi ratkaisun ja lääkkeet verenpainetautiin. Valitettavasti stressi ja korkea verenpaine johtivat siihen, että elimistöni on melkein tuhottu. Olen joutunut korkean verenpaineen takia menemään Suomessa useasti ambulanssilla sairaalaan Oulaskankaalle Oulaisten sairaalaan ja Kokkolan keskussairaalaan. Korkeimmillaan verenpaine on ollut 252/140, kun ihanne verenpaine on 130/80. Kahden sydäntautilääkärin mukaan olen ollut kuoleman vaarassa. Myös laittoman pidätyksen aikana minut vietiin putkasta Oulaskankaan sairaalaan korkean verenpaineeni takia. Kysymyksessä on ihmisoikeusrikos kidutus sekä myös monen muun ihmisoikeusrikoksen tunnusmerkistö täyttyy. Kidutus on alkanut 11.5.1996 ja on jatkunut tähän paivään saakka. Asia ei siis ole mitenkään vanhentunut. Lisäksi ulosotto on voimassa, mikä pitää rikokset avoinna. Lisäksi asiat ovat olleet koko ajan keskeytyksettä vireillä joten ne eivät siitäkään syystä ole vanhentuneet. Lisäksi valtiopetos pitää rikokset avoimena. PR-talojen markkinoilta poistaminen liittyy kiinteästi SSP-sopimuksessa ja valtiopetoksessa sovittuihin asioihin. On huomattava, että valmiuslaki eikä poikkeuslakeja ollut silloin voimassa joten Suomen valtion toiminta on kiistattoman rikollista. Olen valmis esittelemään käräjäoikeudessa koko aineistoni, jos käräjäoikeus katsoo sen tarpeelliseksi.
  12. Varsinainen todistusaineisto
    1. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n kauppakirjat, joissa tuleva syyttäjä ja sitten syyttäjänä kaikissa oikeudenkäynneissä asiassa toiminut kaupanvahvistaja Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä syyttäjistä annetun lain mukaan.
    Olen esittänyt kauppakirjat ( 3 kpl) korkeimmalle oikeudelle tekemässä tuomioiden purkuhakemuksessa, mikä on toimitettu haastehakemuksen mukana Oulun käräjäoikeudelle. Kauppakirjoista näkyy, että kaupanvahvistajana on toiminut tuleva syyttäjä Sulo Heiskari. Lisäksi kauppasopimukset on esitetty kopioini kirjassani Olet Maamme Armahin Suomenmmaa sivuilla 277-285 kauppakirjat ( 3 kpl) Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n välillä. Kauppakirjat todistavat, että väliaikaiset konkurssipesän hoitajat myivät konkurssisäännön vastaisesti kiinteää toisen omaisuutta omanaan. Kauppakirjoissa ei mainita mitään 48:n miljoonan pantatuista kiinnityksistä. Kaupoissa siis tehtiin torkeä petos. Myöhemmin ilmeni, että perustettava yritys oli markkinoilta poistettavien listalla joten myyjä tiesi myydessään, että yritys tullaan poistamaan markkinoilta eli ajamaan konkurssiin. Teko on varmasti törkeä petos.Kauppasopimukset löytyvät myös tästä linkistä PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti.html Kauppasopimuksissa on toiminut kaupanvahvistajana tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka on myöhemmin toiminut syyttäjänä kaikissa oikeudenkäyneissä, joissa on käsitelty näitä sopimuksia oikeudessa. Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä näissä oikeudnekäynneissä:
    R98/503 Ylivieskan käräjäoikeus 01.06.1998 R98/71 144
Nimismies Sulo Heiskari on merkitty kaupanvahvistajaksi Euronio Oy:n ja Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliaikaisten pesänhoitajien , asianajaja Antti Latolan ja Hannu Maskosen allekirjoittamaan kauppakirjaan.

LIITE 1

Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hän ole koskaan tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Nimismies Sulo Heiskari ei ole ollut paikalla kun kauppakirjat on allekirjoitettu.

LIITE 2

Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei ole ollut kaupanvahvistajan kutsumana todistaja paikalla, missä Alavieskan Puurakenteen konkurssipesä on myyty Euronio Oy:lle ja kauppakirjat on allekirjoitettu ja kaupat on vahvistettu.

LIITE 19

Kauppasopimuksissa salattiin 48 miljoonan pantatut kiinnitykset. Ylivieskan käräjäoikeudesta olen saanut kopiot pantatuista kiinnityksistä. Salatut pantatut kiinnitykset todistusaineistona.

LIITE 24

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki suoritustuomiota riita-asiassa takaajia ja PR-Teollisuus Oy:tä vastaan. Takaajia asiassa on edustanut asianajaja Jouni Vihervalli takaajien tietämättä ja ilman takaajien valtakirjoja. Lisäksi Ylivieskan käräjäoikeus on jättänyt haasteet toimittamatta takaajille asiassa. Haasteiden toimittamisesta vastaa syyttäjä Sulo Heiskari. Todistusaineistona Ylivieskan käräjäoikeuden merkinnät asiakirjaan, jossa on merkitty kysymysmerkillä Tiedoksiannot? Ylivieskan käräjäoikeus on kuitenkin tehnyt asiassa päätöksen vaikka tiedoksiantoja ei ole toimitettu asianosaisille ja asianosaisia on edustanut heidän tietämättään heille täysin tuntemanton asianajaja Jouni Vihervalli ilman toimenksiantoja ja valtakirjoja.

LIITE 25

Suomen Asianajajaliittoon valitimme asianajaja Jouni Vihervallin toiminnasta. Vastineessaan asianajaja Jouni Vihervalli toteaa, että ” en ole koskaan tavannut kantelijoita enkä muista edes keskustelleeni heidän kanssaan puhelimitse.” Asianajaja Jouni Vihervalli siis tunnustaa tekonsa. Suomen Asianajajaliitto hyväksyi asianajaja Vihervallin toiminnan.

LIITE 26

Kauppakirjan allekirjoittaja ja PR-Teollisuus Oy:n osakkeenomistaja Heino Virta, joka oli Uhtua Wood Oy:n kautta osakkeenomistaja, todistaa, ettei hän ole antanut valtakirjaa asianajaja Jouni Vihervallille eikä varatuomari Paavo M. Petäjälle eikä asianajaja Antti Latolalle eikä Veli Päivikkö Ky:n asianajaja Sampsa Teittiselle.

LIITE 32

Kaleva uutisoi, että kauppahetkellä voimassaoleva tilauskanta oli 26 miljoonaa markkaa. Todellisuudessa se oli myyjän eli Kera Oy:n mukaan 11 miljoonaa markkaa.Kysymyksessä on törkeä 15 miljoonan petos.

LIITE 33

Kera Oy:n Seppo Arponen todistaa vastauksessaan, ettei voimassaollut tilauskanta ollutkaan 26 miljonaa markkaa, vaan noin 11-12 miljoonaa markkaa. Tämä todistaa, sen Kera Oy on ollut päämiehenä kaupassa, jossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja ilmoitettiin tilauskanta n. 15 miljooaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Todisteena kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X ja sivu 287.

LIITE 35

Kun toimitusjohtaja Stig Weckström erotettiin ja hallituksen puheenjohtajalle Markku Koskelle annettiin mahdollisuus erota. He jatkoivat PR-Teollisuus Oy:n vastaista toimintaansa vielä senkin jälkeen, kun heidät oli saatu pois yhtiön toiminnasta. Koska saattohoitajaksi tunnistamamme Stig Weckström ei saanut yritystä konkurssiin,. niin Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistön kaupat vastoin lakia 19.3.1996. Kaupanvahvistajaa ei ollut mukana kaupanpurussa niinkuin laki edellyttää.

LIITE 36

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tuoteoikeuksien ja omaisuuden kauppasopimuksen 18.4.1996. Minä Erkki Ahon en hyväksynyt Oulussa asianajaja Hannu Maskosen toimistossa sopimusten purkua joten asianajaja Hannu Maskonen kutsui viereistä huoneesta kaksi todistajaa paikalle, jotka todistivat, että kaupat oli purettu. Kaupan purku on aina lopullinen ja peruuttamaton. Kaupanpurku merkitsi myös sitä, että kauppasopimuksen liitännäiset eli takaukset raukesivat, koska kauppasopimus purettaessa takaukset eivät voi jäädä voimaan.

LIITE 37

Lakiasiaintoimisto Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle johtuen kauppojen purusta. Herttuainen todistaa, että kaupat oli purettu.

LIITE 38

Kun kaupat oli purettu niin Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla. Konkurssihakemuksessa mainitaan perusteluiksi mm. vaihto-omaisuudesta ja tuoteoikeuksista 1.130.000 markkaa.

LIITE 39

PR-Teollisuus Oy oli maksanut tuoteoikeuksia koskevia takauksia 19.06.1995 401.444,45 markkaa, 28.03.1996 500.000,00 markkaa ja 09.05.1996 100.000,00 markkaa. Takauksista oli siis maksettu 1001,444,45 markkaa ja lisäksi kaupat purettaessa takaukset olivat rauenneet. Konkurssihakemus on siis tehty väärillä tiedoillla.

LIITE 40

Konkurssiasiassa Ylivieskan käräjäoikeudelle on antanut lausuman varatuomari Paavo M. Petäjä ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja ja todennut, että kanne on oikea.
Ylivieskan käräjäoikeus ei ole tarkistanut onko varatuomari Paavo M. Petäjällä valtakirjoja. Käräjäoikeus on laiminlyönnyt tehtävänsä. Paavo M. Petäjällä ei ollut toimeksiantoja eikä valtakirjoja asiassa.

LIITE 41

Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa Oulun KRP:lle antamassaan lausunnossa, ettei hänelä ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa.

LIITE 42

Varmemmaksi vakuudeksi konkurssiinhakija Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle lausuman PR-Teollisuus Oy:n nimissä ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja.

LIITE 43

Koska Ylivieskan poliisi ei tutkinut asioita niin käännyimme KRP:n puoleen ja teimme useita tutkintapyyntöjä asioiden tutkimiseksi. Tässä todisteena Heino Virran tekemä tutkintapyyntä varatuomari Paavo M. Petäjän toiminnasta. KRP;n poliisi on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa asiassa.

LIITE 44

Ylivieskan käräjäoikeus päätti asettaa PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin.Seurauksena konkurssituomio.

LIITE 45

Konkurssivalvonnassa Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä ilmoittaa vahingonkorvaussaatavakseen 9.413.000 markkaa. Näin Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä tunnustaa purkaneensa kaupat. Missä on loppuselvitys kauppojen purkamisesta?

LIITE 46

Velkojien kokouksessa Ylvieskan käräjäoikkeudesssa mukana olivat syyttäjä Sulo Heiskarin ja käräjätuomarin sekä konkurssiepesänhoitajan lisäksi myös asianajaja Asko Keränen. Ilmoitin tilaisuudessa oman näkemykseni konkurssiasiassa eli siis sen, että koska kaupat oli purettu, niin konkurssi oli laiton. Lisäksi kiinnitin huomiota siihen, että pesänluettelon tarkistamiseen ei oltu jätetty riittävää aikaa ja pyysin jatkoaikaa siihen, koska mielestäni pesänluettelosta oli jätetty mm. 32 miljoonan tilauskanta pois. Syyttäjä Sulo Heiskari käytti puheenvuoron ja kehotti minua tekemään asiassa vain varauksen jotta asian käsittelyä ei hidastettaisia. Tilaisuuden jälkeen asianajaja Asko Keränen pyysi minut kahville ja totesi, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu. Hän pyysi, että laittaisimme hänelle valtakirjat jotta hän voi tehdä Vaasan hovioikeudelle asiassa valituksen. Allekirjoitimme avoimet valtakirjat asianajaja Asko Keräselle asioiden hoitamiseksi,mutta jätti valituksen tekemättä. Asianajaja Asko Keränen laittoi asiasta kirjeen Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle.

LIITE 47

Tekemistämme avoimista valtakirjoista todisteena osakkeenomistaja Heino Virran tekemä avoin valtakirja asianajaja Asko Keräselle.

LIITE 48

Asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että jätti valitukset tekemättä

LIITE 52

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki suoritustuomion takaajia vastaan Ylivieskan käräjäoikeudessa. Hakemus oli tehty väärillä tiedoilla, koska saatavaa ei todellisuudessa ollut, koska kaupat oli purettu, mutta takaukset oli saatu voimaan Ylivieskan käräjäoikeuden konkurssipäätöksellä, mikä oli saatu aikaan konkurssipesän ja varatuomari Paavo M. Petäjän väärillä lausumilla ja Ylivieskan käräjäoikeuden tuomarin virheellisellä menettelyllä. Käräjätuomari ei ollut tarkistanut valtakirjoja varatuomari Paavo M. Petäjältä. Takaajia ei siis ole kuultu asiassa, koska heitä on edustanut PR-Teollisuus Oy:n konkurssipesä eli siis asianajajat Sampsa Teittinen ja Jyrki Anttinen ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.

LIITE 53

Lakiasiaintoimisto Jorma Herttuainen teki rikostutkintapyynnön asioista Oulun KRP:lle, mutta KRP jätti asiat tutkimatta ja laiminlöi virkavelvollisuutensa.Tutkintapyyntö todistusaineistona kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X sivuilla 334-344.

LIITE 54

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä myi koneet, laitteet ja kaluston luxemburgilaiselle International Timber Comany S.A:lle. Yritys paljastui myöhemmin rahapesuyritykseksi, mutta Suomessa poliisi jätti asian tutkimatta. USA:ssa vaadittiin yhtiön johtohenkilöille Hendrik Rienstralle 210 vuotta vankeutta ja Richard Rienstralle 190 vuotta vankeutta. Kiinteistöistä tehtiin vuokraussopimus, koska niitä ei voitu myydä kiinteistöjen panttausten johdosta.
Kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X sivut 348-351.

LIITE 55

Kun Hendrik Rienstra oli kuollut ja Richard Rienstra istui vankilassa, niin International Timber Company Finland haettiin konkurssiin. Konkurssipäätös tuomio 963 7.9.1998 97/1236

LIITE 56

Konkurssipäätös tuli erikoisella tavalla. Tämä käy ilmi asianajaja Asko Keräsen kirjeestaä asianajaja Antti Kejolle. Kirjeen viimeinen lause paljastaa koko totuuden: ”Muuta selvitystä toimille en keksi kuin, että yhtiöön tulossa ollut rahamäärä sai sotkemaan sopimuksemme.” Tämä pitää paikkansa, sillä konsultti Stig Weckström tuli ITC Finland Oy:n konsultiksi ennen konkurssia ja hän laski tutustuttuaan kirjanpitoon milloin oli edullisin ajankohta hakea yritys konkurssiin. Yritys haettiin konkurssiin muistaakseni torstai-päivänä ja perjantaina yritykseen tuli niin iso määrä vientisaatavia, että konkurssi olisi voitu välttää.

LIITE 57

Laitoin asianajaja Asko Keräsen kirjeen Suomen Asianajajaliittoon. Siellä se aiheutti melkoisen hämmingin ja asianjajaja Keränen ja Kejo lienee sopineet asiat mahdollisesti Rienstran tuella. Siitä osoituksena maksukuitit joita voidaan epäillä rahanpesurikoksiksi.

LIITE 58

International Timber Company Finland Oy:n velkojain kokouksessa ilmoitin, että koneet ja laitteet eivät olleet yhtiön omaisuutta vaan kuuluivat toiselle firmalle eli ITC S.A:lle. ITC Finland Oy:n konkurssipesä ei esittänyt kauppakirjaa jolla se olisi ostanut ko. koneet.
Velkojain kokouksessa otin jo asian esille, mutta minun ymärtääkseni Richard Rienstra teki väärän valan ja hyväksyi asianajaja Antti Kejon mielestäni lainvastaisen menettelyn. Syyttäjä Sulo Heiskari oli läsnä tilaisuudessa, jossa toin esille asian.
Ehkä asiaan vaikutti se, että uuden perustettavan yrityksen, Ultra Prima Oy:n, omistaja oli Richard Rienstra.

LIITE 59

Korkeinta ostotarjousta konkurssipesät eivät hyväksyneet vaan myivät omaisuuden Richard Rientran Ultra Prima Oy:lle. Korkeimmasta tarjouksesta, Karfer Oy:n tarjouksesta kopio kirjan sivulla 357.

LIITE 60

Syyttäjä Sulo Heiskari lienee pelännyt omien tekojensa esilletulemista ja poliisi Raimo Ollilan virkavelvollisuuksien laiminlyöntien paljastumista, niin he käynnistivät järkyttävän ajojahdin Erkki Ahoa kohtaan. Helpoin tapa oli yrittään Kalajoen valtuuston ylivoimaisen ääniharavan maineen mustaamista kunnianloukkaussyytteillä Kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski oli sopiva apuri asiassa. Kunnanvaltuutettu Erkki Aho pyysi julkisesti selvitystä kunnanjohtaja Torsti Kalliokoskelta Rahjan saariston Natura Life-asiassa. Rahoitushakemuksessahan oli laitettu itsehallinnon omaavat Kallan karit Rahjan saariston NaturaLife-hakemukseen itsehallinnon omaavan Kallan karien itsehallintoelinten päätöstä ja myös vastoin Himangan kunnanvaltuuston päätöstä. Rahoitushakemus oli tehty väärillä tiedoilla ja sen allekirjoittana oli muun muassa kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski. Poliisi jätti asian tutkimatta eikä ottanut todistusaineistoa vastaan. Asioista selvitys kirjassani ja todistusaineisto sivuilla 380-420.

LIITE 61

Erkki Aho tuomittiin kunnanjohtaja Torsti Kalliokosken kunnianloukkauksesta, koska tutkinnanjohtaja Raimo Ollila ei ottanut todistusaineistoa vastaan. Teko ei ole vanhentunut, koska ulosotto on voimassa. Syyttäjänä asiassa oli esteellinen syyttäjä Sulo Heiskari.

LIITE 62

Asianajaja Hannu Maskonen esitti Erkki Aholle, että tämä lopettaisi asioiden penkomisen ja maksaisi hänelle 10 000 markkaa ja hän ei hakisi Erkki Ahoa henkilökohtaiseen konkurssiin. Erkki Aho ilmoitti kielteisen kantansa asiaan.
Asaianajaja Hannu Maskonen haki Merita Pankki Oy:n nimissä Erkki ja Eila Aholle tuomiota velallisen epärehellisyydestä. Kalajoen Meritapankin johtaja ei tiennyt lainkaan, että Merita Pankki Oy on asianomistajana asiassa. Pankinjohtaja Mauri Ylitalo todistaa, että Kalajoen konottorin toimesta ei asiaa ole laitettu vireille.
Tuomio R98/71 toidisteena sekä Kalajoen Meritapankin johtajan Mauri Ylitalon todistus asiassa. Erkki Aho oli Kalajoen kaupunginvaltuuston jäsen ja Kalajoen kaupunginvaltuusto pyysi Erkki Aholta selvityksen ehdottoman vankeustuomion takia. Aho sai 75 päivän ehdottoman vankeustuomion,mikä muutettiin ehdonalaiseksi. Aho teki 1879 sivun selvityksen Kalajoen kaupunginvaltuustolle, mutta valtuuston puheenjohtaja esti Erkki Ahoa esittämästä selvitystä Kalajoen kaupunginvaltuustolle. Selvityksestä kuva, jossa on 1879 sivun aineisto ja kirjat.
Selvitys on edelleen Kalajoen kaupunginarkistossa ja nimeän sen todistusaineistoksi korkeimmalle oikeudelle. On huomattava, että teko ei ole vanhentunut, koska sen oikeusvaikutukset ovat voimassa eli ulosotto on voimassa.

LIITE 63.

Asianajaja Hannu Maskonen toteutti uhkauksensa ja haki Erkki Ahon henkilökohtaiseen konkurssiin. Kysymys oli siis takaussaatavasta, jota ei todellisuudessa ollut olemassa, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja toiseksi takaussumma oli maksettu jo takaisin, koska PR-Teollisuus oli maksanut yli miljoonaa markkaa ja konkurssipesä oli tenyt kolmen takaajan kanssa sopimuksen jolla he maksoivat 450 000 markkaa ja konkurssipesä oli myynyt jo tuoteoikeudet uudelle omistajalle 200 000 markalla. Tämän jälkeen asianajaja Hannu Maskonen putosi parvekkelta ja kuoli.
Konkurssipäätös 280 28.02.2001 00/1003

LIITE 66

Erkki Ahon ajojahti jatkui. Aho joutui olemaan maanpaossa Suomessa ja Ruotsissa ankaran ajojahdin takia. Seuraavana oli vuorossa kunnianloukkausoikeudenkäynti työvoimatoimiston johtaja Tapio Laholan kunniasta. Tutkinnanjohtajana oli jälleen poliisi Raimo Ollila joka ei ottanut todistusaineistoa vastaan. Näin syyttäjä Sulo Heiskarilla oli paremmat mahdollisuudet mustata esteellisenä syyttäjänä Kalajoen kaupunginvaltuuston ääniharavan Erkki Ahon mainetta ja samalla peitellä omia ja tutkinnanjohtaja Raimo Ollilan tekoja.
Tuomio 05/529 28.11.2005 R 05/84. Teko ei ole vanhentunut, koska ulosotto on edelleen voimassa.

LIITE 67

Seuraavan vuorossa oli varatuomari Mikko Kovalaisen kunnianloukkausoikeudenkäynti. Tutkinnanjohtajana oli jälleen poliisi Raimo Ollila, joka ei ottanut todistusaineistoa vastaan. Syyttäjänä oli Esa Mustonen, joka antoi asiassa väärän lausuman Rovaniemen hovioikeudelle. Lisäksi hän ei huomioinut todistusaineistoa, jotka lähetin hänelle sähköpostitse, koska tutkinnanjohtaja poliisi Raimo Ollila ei ottanut todistusaineistoa vastaan. Oikeudenkäynnissä käräjätuomari Jyrki Määttä ei antanut minun, Erkki Ahon, kuulustella vastapuolen todistaa Kalervo Savolaista, mikä on EU:n ihmisoikeussopimuksen vastainen teko. Todistajalausunnot ja tuomio 10/1034 6.9.201 R 10/506 todistusaineistona

LIITE 68

Seuraavana oli vuorossa Markku Kosken törkeä kunnianloukkausoikeudenkäynti, jossa syyttäjä etukäteen ilmoitti tiedotusvälineitä käyttäen, että Aholle on tulossa vankeustuomio. Jutun kirjoittajana toimi toimittaja Anne Mattila.
Koska Aholle syyttäjä oli esittänyt vankeustuomiota, niin Ahon piti tehdä selvitys Kokkolaan Kriminaalihuoltoyhdistykselle asian johdosta. Sen Aho teki ja todisti syyttömyytensä kaikkiin rikoksiin mistä hänet on tuomittu. Syyttäjä Esa Mustonen vetäytyi asiasta juuri ennen oikeudenkäyntiä.
Syyttäjäksi ilmaantui kihlakunnan syyttäjä Kati Alkula, joka kertoi, että hän voi toimia syyttäjänä vaikka ei ole perehtynytkään asiaan. Markku Koski oli tietoinen Kera Oy:n toiminnasta ja pantatuista kiinnityksistä, koska hän kertoi PR-Teollisuus Oy:n hallituksen kokouksessa, että PR-talot oli markkinoilta poistettavien listalla. Viittaan Pentti Arhippaisen todistajalausuntoon liitteessä 4. Markku Koskella oli asianajajana oikeudenkäynnissä Timo Hautamäki, joka varmasti tiesi asioiden todellisen tilan, sillä hän oli hoitanut aikaisemmin minun, Erkki Ahon, asioita ja nyt vaihtoi puolta. Hovioikeus käsittelyssä asiaan vaihtui syyttäjä kuten blogikirjoituksistani selviää. Koko oikeustoimi ja poliisi blogi http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/
on todistusaineistona asiassani.
TUOMIO 11/857 27.7.2011 R11/357 Teko ei ole vanhentunut, koska ulosotto on voimassa

LIITE 69

Varatuomari Mikko Kovalainen haki Erkki Aho henkilökohtaiseen konkurssiin. Se oli mahdollista, koska Ylivieska-Raahen käräjäoikeus oli tehnyt EU:n Ihmisoikeussopimuksen vastaisen teon kieltämällä Erkki Aho kuulustelemasta vastapuolen todistajaa ja hyväksyessään asiassa tutkinnanjohtajaksi esteellisen poliisin Raimo Ollilan. Oikeustoimi ja poliisi blogissani on laaja selostus varatuomari Mikko Kovalaisen toiminnasta.
Konkurssipäätös 17/2011 4.1.2011 K 10/5019. Teko ei ole vanhentunut, koska ulosotto on voimassa.

Asioita ei ole saatu oikeuskäsittelyyn, koska Ylivieskan oikeusaputoimisto on kieltäynyt antamasta oikeusapua ja estänyt ruotsalaisen asianajajan käytön, jolla oli lupa toimia Suomessa. Lisäksi Ylivieskan oikeusaputoimisto on jättänyt valituksen tekemättä korkeimpaan oikeuteen kuten kirjassani oleva todistusaineisto osoittaa sekä jättänyt haastamasta asianajaja Hannu Maskosen ja asianajaja Antti Latolan oikeuteen. Ylivieskan oikeusaputoimiston rooli on erittäin merkittävä siinä ettei asioita ole saatu oikeuskäsittelyyn. Vieläkään Ylivieskan oikeusaputoimisto ei auta Erkki Ahoa oikeusavun saamisessa. Sen lisäksi asianajajat Suomessa eivät uskalla ottaa asioita hoidettavakseen tai tekevät ne puolinaisesti kuten asianhoitajan hakemuksen korkeimmalle oikeudelle, jossa hän jätti perusasian eli PR-Teolllisuus Oy:n konkurssin hakemuksen ulkopuolelle ja juuri tämä on se asian ydin eli syyttäjän esteellisyys ja tutkinnanjohtajan virkavelvollisuuksien laiminlyönti.
Todistusaineistona lisäksi kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa 952-91-4593-X ja sieltä tässä yhteydessä sivut 159-160. Lisäksi todistusaineisto kirjan todistusaineiston selitykset ja mitä todistusaineistoilla todistetaan

    Kirjassani on seuraava todistusaineisto
Sivu 272 RTS-toimialaraportti-97 .mikä osoittaa talotehtaiden ylikapasiteetin kysyntään verrattuna. SSP-ospimukessa oli sovittu ylikapasiteetin poistamisesta ja yritysten kaatamisperusteista.
Sivu 273 Helsingin Sanomien uutinen mikä todistaa Kera Oy:n roolin ja toiminnan ylikapasiteetin poistamisessa. Kera Oy:ssä oli perustettu niin sanottu ruumiinpesuryhmä, jonka tavoitteena oli poistaa Kera Oy:n rahoittamia yrityksiä uhkaavat kilpailijat. Ruumiinpesuryhmä toimi Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä veti kehityspäällikkö Veikko Anttonen.
Sivu 274 Alavieskan Puurakenne Oy:n jatkohanke. Tämä on todiste siitä, miten Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen tullut Jouni Remes oli tehnyt Kera Oy:n kanssa sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä, että perustettava yritys ei edellytä Kera Oy:n tukea. Jos muut osakkaat olisivat tienneet tällaisesta sopimuksesta niin koko yritystä ei olisi perustettu. Myöhemmin Jouni Remes paljastui Kera Oy:n saattohoitajaksi ja hänet erotettiin PR-Teollisuus Oy:n palveluksesta.
Sivu 277-285 kauppakirjat ( 3 kpl) Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n välillä. Kauppakirjat todistavat, että väliaikaiset konkurssipesän hoitajat myivät konkurssisäännön vastaisesti kiinteää toisen omaisuutta omanaan. Kauppakirjoissa ei mainita mitään 48n miljoonan pantatuista kiinnityksistä. Kaupoissa siis tehtiin torkeä petos. Myöhemmin ilmeni, että perustettava yritys oli markkinoilta poistettavien listalla joten myyjä tiesi myydessään, että yritys tullaan poistamaan markkinoilta eli ajamaan konkurssiin. Teko on varmasti törkeä petos.
Sivu 286 Kalevan uutinen jossa kerrotaan kaupasta. Lehti uutinen todistaa toisen petoksen kaupassa. Keskenetäisen tilauskannan osalta 15 miljoonan petos.
Sivu 287 Keran johtajan Seppo Arposen todistus asiassa. Myyjä siis todistaa, että petos on tapahtunut: keskeneräinen tilauskanta ei ollutkaan 26 miljoonaa vaan 11-12 miljonaa. Petoksen suuruus oli siis 15 miljonaa + salatut pantatut kiinnitykset 48 miljoonaa on yhteensä 63 miljoonaa markkaa.
Sivu 288 Kuulustelupöytäkirja osoittaa , että Jouni Remes oli Kera Oy:n saattohoitaja
Sivu 292 Pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa Helsingissä. Kukaan pöytäkirjassa mainituista henkilöistä ei ollut paikalla olemattomissa tiloissa Helsingissä. Pöytäkirja on väärennetty saattohoitaja Jouni Remeksen ja kansanedustaja Markku Kosken toimesta.
Sivu 292 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa petoksen tapahtuneen
Sivu 294 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hä ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.
Sivu 295 Haastehakemus irtaimesta kaupasta Ylivieskan käräjäoikeuteen
Sivu 298 Asianajaja Jouni Vihervalli on edustanut osakkaita asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Käräjäoikeuden sihteeri ihmettelee missä on tiedoksiannot asioista. Se on merkitty kirjallisesti asiakirjoihin. Tiedoksiannoista vastaa kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari. Asianomaiset eivät siis saaneet asiaa tiedokseen ja heitä edusti oikeudessa heidän tietämämättään ja ilman valtakirjoja heille täysin tuntematon henkilö asianajaja Jouni Vihervalli.
Sivu 299 Suomen Asianajajaliittoon antamassaan vastineessa asianajaja Jouni Vihervalli todistaa, ettei ole koskaan tavannut kantelijoita eikä musa edes koskaan keskustelleensa heidän kanssaan puhelimitse.
Sivu 301 Heino Virran todistajalausunto jossa hän todistaa kuinka asianajaja Jouni Vihervalli, varatuomari Paavo M. Petäjä ja asianajaja Antti Latola ovat edustaneet häntä ilman valtakirjoja hänen tietämättään. Virta ei ole myöskään antanut valtakirjoja Veli Päivikkö Ky:lle.
Sivu 302 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 401.444,45 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu 303 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 500.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu 304 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 100.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonasuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu 305 Todistus kauppojen purkamisesta. Kun kaupat on näin purettu niin takaussaatava myös purkaantui. Kaupat purettaessa sen liitännäiset eivät voi jäädä voimaan vaan purkautuivat. Konkurssihakemus oli siis tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset oli kaiken lisäksi maksettu. Kaupan purku on lopullinen ja peruuttamaton.
Sivu 306-308 Alavieskan Purakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistöjen kaupat. Kaupat purettiin virheellisesti koska kauppojenpurku tapahtuu samalla tavalla kuin kauppojen tekeminen eli kaupanvahvitajan läsnäollessa. Nyt tässä ei ollut kaupanvahvistajaa eikä kaupanvahvistajan kutsumaa todistajaa paikalla.
Sivu 309-310 Varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle. Kirjeestä käy selkeästi esille tosiasiat kaupanpurusta.
Sivu 311-13 Varatuomari Paavo M. Petäjän lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja takaajien asiassa. Lausuma on väärä koska kaupat oli purettu ja takaukset oli maksettu. Lausuma on annettu ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.
Sivu 314-316 Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio riita-asiassa Tuomio on tehty väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja rikosten avulla koska Paavo M. Petäjällä ei ollut valtakirjoja ja toimeksiantoja asiassa. Petäjä tunnustaa tekonsa. Kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet lisäksi takaukset oli maksettu. Tästä rikoksilla aikaansaadusta päätöksestä johtuu ulosottosaatavani ja tätä rikoksilla aikaansaatua päätöstä on esteellinen syyttäjä ja muut rikoksista epäillyt ovat käyttäneet hyväkseen saadakseen uusia vääriä päätöksiä
Sivu 317 - 318 Heino Virran rikostutkintapyyntö Paavo M. Petäjästä
Sivu 318- 321 Kera Oy:n Seppo Arpoosen vastaus, mikä osoittaa, että Kera Oy oli tehnyt meistä kansainvälisen rahanpesuilmoituksen mikä osoittautui perättömäksi. Tämä oli todella häikälemtön rikos, mutta se tarkotuksena minun näkemykseni mukaan oli mustata meidän kansainväliset ja meille tärkeät markkinat.
Sivu 322 Keran kehityspäällikkö Veikko Anttosen vastaus oikeuskanslerille osoittaa kuinka Kera Oy levitti perätöntä tietoa eri tahoille.
Sivu 323 -324 Kera Oy:n Juhani Ruudun vastaus Heino Virralle todistaa Kera Oy:n menettelyn, Kera levitti meistä tietoja kilpailjoille. Vastauksessa todetaan, että Muistio sisältää normaaleja selvitystyössä ja yritystutkimuksissa tehtyjä havaintoja iskeä viittauksia keskusteluihin Teidän kanssanne. Kera Oy:n tutkintasyyteminä yritysiin oli yritystutkimukset, joita Kera Oy:n henkilöt käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen.
Sivu 325 Tapani Käännän todistus siitä, miten toinen saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä rahanpesutietoa eteenpäin.
Sivu 326 Timo Viitamaan todistus siitä miten saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä tietoa eteenpäin.
Sivu 327 KTM:n päätös mikä ei perustu lakiin ja osoittaa PR-Teollisuus Oy:n syrjintää. Päätöksen perustelut: ”Yritys jatkaa viimeksi kuluneen vuoden aikana konkurssin tehneen yrityksen toimintaa. Ministeriön ohjeiden mukaan konkursiin tehneen yrityksen jatkajallle tukea voidaan myöntää vain ensimmäisen tilikauden vahvistamisen jälkeen.
Sivu 328 -329 Konkurssihakemus. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet. Lisäksi takaukset oli kokonaan maksettu joten Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesällä ei ollut saatavaa PR-Teollisuus Oy:ltä.
Sivu 330-331 Konkurssiasiassa käräjäoikeudelle lausuman on antanut konkurssiin hakija konkurssiin haettavan puolesta tämän tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.
Sivu 332 Anne Sormunen luovuttaa PR-Teollisuus Oy:n tilauskannan saattohoitaja Stib Weckströmille. Tilauskannan suuruus oli n. 32 miljoonaa markkaa. Tilauskannasta olin ottanut kopiot kauppasopimuksista ja olen toimittanut ne todistusaineistoksi Ylivieskan käräjäoikeuteen. Kirja on löydyttävä käräjäoikeudesta, koska käräjäoikeus ei ole sitä minulle palauttanut.
Sivu 333 Alavieskan kunta maksoi konsultti saattohoitaja Stig Weckströmille tilauskannasta 88 000,00 euroa
Sivu 334-344 Varatuomari Jorma Herttuainen teki laajan ja perusteellisen tutkintapyynnön asioista Oulun KRP:lle. Oulun KRP jätti asian tutkimatta.
Sivu 345-346 Kera Oy teki kolmen takaajan kanssa sopimuksen rikollisesti aikaansaatujen takausten maksusta. Nämä kolme henkilöä olivat Markku Koski, Jouni Remes ja Kari Konu. Tällaista sopimusta ei tehty eikä tietääkseni esitettykään Heino Virralle ja Erkki Aholle.
Sivu 347 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä jatkoi täysimääräisen takausvastuun perimistä Erkki Aholta ja Heino Virralta vaikka oli tehnyt maksusopimuksen muiden takaajien kanssa. Todisteena Erkki Aholta perittyä 1 207 502,94 markan perintää, jota todellisuudessa ei ollut olemassakaan , koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja takaussummatkin oli kaikki maksettu. Lisäksi takauksen kohteena olleet tuoteoikeudet oli myyty etenpäin ja niistä oli saatu 200 000,00 markkaa.
Sivu 348-351 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän kauppakirja rahanpesijöiden kanssa. Siitä näkyy kauppasumma 2.360.000.00 markkaa. Ostajina rahanpesusta epäillyt Henrik Riensta, syyttäjä USA:ssa vaati Henrikille vankeutta 210 vuotta mutta Henriki kuoli ennen oikeudenkäyntejä. Richard Rienstralle vaadittiin 190 vuotta vankeutta,mutta hän pääsi vähemmällä. Kun Richard oli vankilassa niin Richardin yritys Suomessa meni konkurssiin.
Sivu 352-353 Asianajaja Asko Keräsen kirje asianajaja Antti Kejolle, mikä todistaa Kejon rikolliseksi epäiltävän toiminnan. Seuraava lause kertoo kaiken: ”Muuta selvitystä toimille en keksi kuin , että yhtiöön tulossa ollut rahamäärä sai sotkemaan sopimuksemme”.
Sivu 354-356 International Timber Company Oy:n velkojain kokous. Konkurssipesän hoitaja Antti Kejo laittoi konkurssipesään kokonaan konkurxsipessän kuuulumattoman yrityksen koneet ja laitteet konkurssipesän omaisuudeksi. Näin parannettiin konkurssipesän tilannetta. Minä vastustin menettelyä
Sivu 357 Konkurssipesä ei hyväksynyt korkeinta tarjousta vaan hyväksyi sopivimman tarjouksen eli rahanpesijoiden tarjouksen.
Sivu 358-59 Tuomonourkuhakemus korkeimalle oikeudelle jonka Ylivieskan oikeusaputoimisto teki mutta jätti allekirjoittamatta.
Sivu 360-361 Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan tutkimattajättämispäätös, mitä on syytä epäillä virkarikokseksi.
Sivu 362 Kahdeksan kansanedustajan kuudesta eri puolueesta tekemä rikostutkintapyyntö, josta yksi allekirjoittaja eli Antti Rantakangas veti myöhemmin nimensä yli koska huomasi, että hänen kaverinsa Markku Koski voi joutua todellisiin vaikeuksiin jos rikostutkinnat aloitetaan. Kari Häkämies oli tuolloin sisäministerinä. Kun soitin sisäministerin erityisavustajalle niin tämä kertoi, että hänelle on annettu ohjeet tehdä tutkimattajätämispäätös asiassa.
Sivu 363 Ministeri Häkämiehen vastaus asiassa
Sivu 364-365 Sisäministeriön vastaus asiassa. Aikanaan sovin Jouni Välkin kanssa tapaamisen sisäministeriöön. Kun menin tapaamiseen sovittuna aikana niin minua oli vastassa komisario Jonne Lähteenmäki joka kertoi etten voi tavata Jouni Välkkiä ja Lähteenmäki kertoi minulle että minun on poistuttuava välittömästi tai muuten hän pidättää minut. Myöhemmin kuulin, että Jouni Välkki oli ampunut itsensä.
Jouni Lähteenmäen päätös on kiistaton virkarikos sen allekirjoittanut poliisijohtajan sijainen Jorma Vuori.
Sivu 366 Kun en saanut mielestäni viranomaisilta oikeita ratkaisuja niin käännyin tasavallan presidentti Tarja Halosen puoleen. Halonen vastasi: ”Kun kyseessä olevassa tapauksessa viranomaiset ovat ratkaisseet asian voimassa olevan lainsääsäädännön mukaisesti jakun aisa ei lainsäädännön mukaisesti kuulu presidentin toimivaltaan´, en katsoi voivani puuttua asiaan. Tarja Halonen Tasavallan Presidentti:”
Sivu 367 Kriminaaliyhdistyksen kirje. Tämä osoittaa syyttäjä Sulo Heiskarin toiminnan. Hän oli esteellinen syyttäjä syyttäjistä annetun lain mukaan. Hän toimi Ylivieskan käräjäoikeuden tiedottajana eli hän kävi myös lehdistossä oikeudenkäyntejä ja vaaransi näin Ylivieskan käräjäoikeuden puolueettomuuden , koska hän kommentoi Ylivieskan käräjäoikeuden tuomioita tiedotusvälneissä. Kävin kertomassa huoleni asiassa silloiselle Ylivieskan käräjäoikeuden laamannille henkilökohtaisesti.
Sosiaalityöntekijä Rainer Kolppanen ilmoitti minulle puhelimitse, että kyllä hän minut tuntee ettei tarvitse tulla soveltuvuusselvitykseen.
Sivu 368 Internarional Timer Company kirje, jossa sovittiin minun palkkasaatavani maksusta. Maksut jäivät saamatta ja konkurssipesä ei hyväksynyt minun palkkasaataviani konkurssipesän hoidettavaksi.
Sivu 369 Korkein oikeus ei purkanut vääriä alioikeuksien päätöksiä. Päätös on perustelematon ja siten perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen.
Sivu 370 Henkilökohtaisen konkurssipesän hoitaja asianajaja Veli Päivikkö uhkasi minua vankeudella kun pyysin häntä selvittämään totuuden asioissa. Hän kirjoittaa, että ”tulen vaatimaan Ahon vangitsemista niskoittelevana velallisena , koska hän on saanut vankeuden uhasta tiedon useaan kertaan:”
Sivu 371 Käräjäoikeus ei ole suostunut vaatimuksiini Maskosen tahdosta
Sivu 514 Paavo M. Petäjän tunnustus
sivu 515 Konkurssipesä tunnustaa kaupanpurut konkurssissa
sivu 516-517 Asianajaja Asko Keräsen kirje osoittaa, että konkurssi on laiton eikä saatavaa ole konkurssipesällä
sivu 518-522 Hannu Maskosen vastaus Ylivieskan käräjäoikeudelle
sivu 523-526 Maskosen vastaus konkurssiasiamiehelle
Sivu 527 Rahanpesufirman ilmoitus New England Internatinal Suretu INC.
Sivu 528 Sopimukseni Henrik Rienstran ja Richard Rienstran kanssa
Sivu 529 Rikostutkintapyyntö

Olen tehnyt juridiseen argumentoinin tähän

Oikeustieteen tohtori Petter Kavonius kirjoitti 05 02 2008, 20:59 palautteessaan päiväkirjaani näin: Sanottakoon se nyt vielä selvästi kerran: En ole tämän Ahon juridisessa argumentaatiossa tai niihin liittyvissä faktoissa virheitä havainnut.

Erkki Ahon juridinen argumentointi:
Alavieskan Puurakenne Oy:n väliaikaisilla pesänhoitajilla Antti Latolalla ja Hannu Maskosella ei ollut oikeutta lain mukaan myydä kiinteää omaisuutta. Heillä ei myöskään ollut kirjallista valtuutusta myynnille. He toimivat konkurssisäännön ja maakaaren vastaisesti. Siis vastoin lakia.
Katso konkurssiasiamiehen lausunto: "Hyvä pesänhoitotapa konkurssipesän realisoinnissa"
http://www.konkurssiasiamies.fi/2265.htm

Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aihetuvien kustannusten maksamiseksi.

Maakaari 2 luku 3 § Valtuutus kiinteistön kauppaan
Valtuutus kiinteistön myyntiin on tehtävä kirjallisesti. Myyjän on allekirjoitettava valtakirja ja siitä on käytävä ilmi asiamies ja myytävä kiinteistö.
Koska väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät lainvastaisesti toisen kiinteää omaisuutta ilman valtakirjaa ja vielä konkurssisäännön vastaisesti salaten 48 miljoonan pantatut kiinnitykset, niin rikos on kiistattomasti tapahtunut. Suomen lain mukaan rikoksen avulla tehty oikeustoimi on pätemätön. Teko täyttää kiistatta törkeän petoksen tunnusmerkistön. Kera Oy oli päättänyt poistaa PR-talot markkinoilta ylikapasiteetin purkamiseksi. Kera Oy oli Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän toinen päämies ja toinen oli Arsenal Oy. Markkinoilta poistamispäätöksestä huolimatta se myi kiinteistöt, maa-alueet, koneet ja laitteet sekä tuoteoikeudet markkinoilta poistettavalle yritykselle. Kera Oy:ssä oli päätetty markkinoilta poistettavat yritykset. Kera Oy käytti saattohoitajia tehtävän suorittamiseen. Toimialarationalisointi oli päätetty myös SSP-sopimuksessa 22.10.1993.

Rikoslaki 19.12.1889/39 36 luku 2 § (24.8.1990/769). Törkeä petos.
Jos petoksessa 1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä, 2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa 3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Väliaikaiset konkurssipesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät myös keskeneräisen tilauskannan, jonka arvo oli todellisuudessa 15 miljoonaa markkaa pienempi kuin kaupantekohetkellä ilmoitettiin. Konkurssipesänhoitajien Latolan ja Maskosen toiminta on ollut myös kauppakaaren vastaista.

Kauppakaari 31.12.1734/3 9 §
Jos tavara väärennetään, käyköön sen rikoksen niin kuin muunkin varkauden. Jos käsityöläinen sen tekee, menettäköön myös ammattioikeutensa. Jos joku myypi tavaran, jonka tietää väärennetyksi tahi vilpinalaiseksi, niin kuin huonon hyvästä, sekoitetun puhtaasta, olkoon sama laki. Väärästä mitasta ja painosta säädetään 8 luvussa ja väärän rahan tekemisestä Rikoskaaressa.

Myös laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228 esittää tiettyjä ehtoja kaupan tekemiselle eli kauppaehtojen kohtuuttomuudelle.
30 § Jos se, johon oikeustoimi on kohdistettu, on saanut sen aikaan petollisella viettelyllä taikka jos hän on tietänyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että toinen on oikeustoimen tekijän sen tekemiseen petollisesti vietellyt, ei oikeustoimi sido vieteltyä.
31 § Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu.
32 § Jos jonkun tahdonilmaisu on erhekirjoituksen tai muun hänen erehdyksensä johdosta saanut toisen sisällyksen, kuin on tarkoitettu, ei tahdonilmaisu sellaisena sido sen antajaa, jos se, johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen oli pitänyt tietää erehdyksestä.
33 § Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen.
37 § Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.

Kauppalaki 27.3.1987/355 määrittelee irtaimen kaupan.
Tiedot tavarasta 18 § Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on antanut tavaran ominaisuuksista tai käytöstä tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan.
Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, joita joku muu kuin myyjä, aikaisemmassa myyntiportaassa tai myyjän lukuun, on ennen kaupantekoa tavaraa markkinoitaessa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan. Tavaran ei kuitenkaan katsota olevan virheellinen, jos myyjä ei ollut eikä hänen olisi pitänytkään olla selvillä näistä tiedoista.
Sellaisena kuin se on -ehto 19 § Jos tavara on myyty "sellaisena kuin se on" tai samankaltaista yleistä varaumaa käyttäen, siinä katsotaan kuitenkin olevan virhe, jos:
1) tavara ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on ennen kaupantekoa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan
2) myyjä on ennen kaupantekoa laiminlyönyt antaa ostajalle tiedon sellaisesta tavaran ominaisuuksia tai käyttöä koskevasta olennaisesta seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon, ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan; tai
3) tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää.

Kaupanvahvistaja ja tuleva syyttäjä Sulo Heiskari ei ole ollut paikalla asianajaja Hannu Maskosen toimistossa Oulussa 11.5.1995, kun kauppasopimukset on allekirjoitettu. Asiasta on toisen kauppakirjan allekirjoittajan Heino Virran kirjallinen todistus, jossa hän todistaa, ettei ole koskaan tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Hän voi todistaa asian myös suullisesti.
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja PR-talojen talomyyjä Arto Ranta-Ylitalo todistaa KRP:n kuulusteluissa, että hän ei ollut paikalla, kun kauppasopimukset on allekirjoitettu.
Kaupanvahvistaja-asetus edellyttää, että kaupanvahvistaja ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja ovat paikalla, kun kaupat vahvistetaan. Näin ei ole ollut. Siksi kauppa on mitätön. Syyttäjä Sulo Heiskari on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa, jossa hän on toiminut syyttäjänä. Hän on varmasti esteellinen syyttäjistä annetun lain perusteella. Kiinteistökauppa on maakaaren ja kaupanvahvistaja-asetuksen sekä oikeudenkäymiskaaren vastainen.

Maakaaren 2 luku Kiinteistön kauppa 1 § Kauppakirjan muoto
Kiinteistön kauppa on tehtävä kirjallisesti. Myyjän ja ostajan tai heidän asiamiehensä on allekirjoitettava kauppakirja. Kaupanvahvistajan on vahvistettava kauppa kaikkien kauppakirjan allekirjoittajien läsnä ollessa.
Kauppakirjasta on käytävä ilmi:
1) luovutustarkoitus;
2) luovutettava kiinteistö;
3) myyjä ja ostaja; sekä
4) kauppahinta ja muu vastike.
Kauppa ei ole sitova, ellei sitä ole tehty tässä pykälässä säädetyllä tavalla. Jos myyjä ja ostaja ovat sopineet kauppakirjaan merkittyä suuremmasta kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, myyjällä ei ole oikeutta saada perityksi enempää kuin mitä kauppakirjaan on merkitty.

Kaupanvahvistaja-asetus 28.12.1979/1080 3 § (17.1.1992/25)
Luovutuskirjan oikeaksi todistaminen. Kaupanvahvistaja todistaa oikeaksi maakaaren 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetun luovutuskirjan merkitsemällä todistuksen luovutuskirjaan. Todistuksesta tulee käydä ilmi luovutuskirjan allekirjoittaneiden henkilöiden nimet sekä heidän henkilöllisyytensä toteaminen. Todistuksessa on mainittava, ovatko allekirjoittajat olleet yhtaikaa saapuvilla, sekä että he ovat myöntäneet luovutuskirjan oikeaksi ja sen omakätisesti allekirjoittaneet. Siinä on lisäksi mainittava luovutuskirjan oikeaksi todistamispaikka ja -aika. Kaupanvahvistajan, jonka on mainittava virka-asemansa tai tuomioistuimen hänelle antama määräys toimialueineen, sekä hänen kutsumansa esteettömän todistajan on allekirjoitettava todistus. Jos luovutuskirjaa on laadittu useita kappaleita, todistus on merkittävä jokaiseen niistä. Kirjallinen esisopimus on todistettava samalla tavoin kuin luovutuskirja.

Oikeudenkäymiskaari 17 luku 43 § (29.7.1948/571)
Milloin lain mukaan oikeustoimi on päätettävä esteettömäin todistajain läsnä ollessa tai esteettömän todistajan on toimituksessa oltava läsnä, olkoon, mikäli erikseen ei ole toisin säädetty, sellaiseksi todistajaksi esteellinen:
1) se, joka 30 §:n mukaan ei saa vannoa todistajanvalaa;
2) se, joka itse on toimituksessa asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka itse on oikeustoimeen osallinen taikka jonka hyväksi oikeustoimi tehdään;
3) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa henkilöön, joka toimituksessa on asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka on oikeustoimeen osallinen tai jonka hyväksi oikeustoimi tehdään; taikka
4) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa siihen, jonka tehtäviin toimitus kuuluu, tai notaarin tahi viran tai toimen haltijaan, jota käytetään oikeustoimen tekemisessä.
Syyttäjän tehtävät määrätään laissa Laki yleisistä syyttäjistä 11.3.1997/199. 1 § Syyttäjän asema ja tehtävät.
Syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta rikosasian käsittelyssä, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun vaatimalla tavalla. Tehdessään tähän liittyvät oikeudelliset ratkaisut ja muut toimenpiteet syyttäjän on noudatettava tasapuolisuutta, joutuisuutta ja taloudellisuutta.
Esteellisyys määritellään 12 §. Syyttäjä on esteellinen, jos:
4) hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen taikka siihen, jolle asiassa on odotettavissa hyötyä tai vahinkoa;
6) muu kuin 1–5 kohdassa tarkoitettu seikka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haastoi PR-Teollisuus Oy:n ja takaajat oikeuteen. Ylivieskan käräjäoikeus ei toimittanut haasteita tiedoksi lainkaan takaajille ja takaajia edusti asiassa Ylivieskan käräjäoikeudessa takaajille täysin tuntematon asianajaja Jouni Vihervalli ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Ylivieskan käräjäoikeus oli tietoinen siitä, että takaajat eivät ole saaneet haasteita tiedokseen ja että asianajaja Jouni Vihervallilla ei ollut valtakirjoja eikä toimeksiantoja hoitaa asiaa. Siitä huolimatta Ylivieskan käräjäoikeus teki asiassa päätöksen. Ylivieskan käräjäoikeuden päätös on syntynyt vastoin lakia ja tehty tietoisesti. Siksi kysymys on tahallisesta rikoksesta. Ylivieskan käräjäoikeuden toiminta on ollut oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 §:n ja 15 luvun 4 §:n vastaista ja samalla toimitus myös saman lain 1 luvun 12 §:n vastaisesti.

Oikeudenkäymiskaari 11 luku 3 § (22.7.1991/1056)
Kun tuomioistuin tai virallinen syyttäjä huolehtii tiedoksiannosta, tiedoksianto toimitetaan lähettämällä asiakirja asianosaiselle:
1) postitse saantitodistusta vastaan; tai
2) kirjeellä, jos voidaan olettaa, että vastaanottaja saa tiedon asiakirjasta ja määräpäivään mennessä palauttaa todistuksen tiedoksiannon vastaanottamisesta.

Oikeudenkäymiskaari 15 luku 4 § (11.4.1958/150)
Oikeudenkäyntiasiamiehen on, jollei päämies ole häntä tuomioistuimessa asiamieheksi suullisesti valtuuttanut, esitettävä päämiehen omakätisesti allekirjoittama valtakirja.

Oikeudenkäymiskaari 1 luku 12 § ( vanha ,mutta silloin voimassa ollut)
Jos tuomari ilmeisestä huolimattomuudesta tahi ymmärtämättömyydestä tekee väärän tuomion, menettäköön virkansa kokonaan tahi määräajaksi, tahi maksakoon rahasakon, kolmijakoon, aina asianhaarain mukaan, ja korvatkoon kaiken vahingon. Jos hän sen tahallansa tekee, vihasta ja ilkeydestä taikka ystävyyden, lahjain ja voiton tähden, menettäköön virkansa, saamatta sitä koskaan takaisin, korvatkoon myös vahingon, ja lahjat menkööt vaivaisille. Jos joku sellaisen väärän tuomion tähden menettää henkensä tahi kunniansa, menettäköön tuomarikin pahuutensa ja ilkeytensä takia henkensä tahi kunniansa.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistöjen kaupat 19.3.1996 ja koneiden ja laitteiden, keskeneräisen tilauskannan ja tuoteoikeuksien kaupat 18.4.1996. Kiinteistöjen kauppojen purkaminen tehtiin vastoin lakia, sillä kaupanvahvistaja ei ollut paikalla.

Maakaari 2 luku 5§ Sopimus kaupan purkamisesta
Sopimus, jolla kiinteistön kauppa puretaan tai kiinteistö palautetaan myyjälle, on tehtävä 1 ja 3 §:ssä säädetyllä tavalla.

Kauppalaki 10 luku 44 § Kaupan purku maksuviivästyksen vuoksi
Myyjä saa purkaa kaupan ostajan maksuviivästyksen vuoksi, jos viivästys merkitsee olennaista sopimusrikkomusta.

Jos myyjä on asettanut kauppahinnan maksamiselle määrätyn lisäajan, joka ei ole kohtuuttoman lyhyt, eikä ostaja suorita maksua lisäajan kuluessa, myyjä saa niin ikään purkaa kaupan.
Lisäajan kuluessa myyjä saa purkaa kaupan vain, jos ostaja ilmoittaa, ettei hän tule suorittamaan maksua tämän ajan kuluessa.
Jos ostaja on saanut tavaran hallintaansa, myyjä saa purkaa kaupan vain, jos hän on pidättänyt itselleen oikeuden siihen tai jos ostaja torjuu tavaran.

Myyjän purkuoikeus on peruuttamaton, ks. mm. Telaranta: Sopimusoikeus, Helsinki 1990 s.39. Kun ko. kauppa on purettu, ovat myös takaussitoumukset rauenneet. Takaussitoumus on liitännäinen pääsitoumukseen, joten missään tapauksessa takaussitoumukset eivät voi jäädä voimaan pääsitoumus purettaessa.

Alavieskan Puurakenne Oy haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin vaikka kaupat oli purettu. Muutoinkin konkurssihakemus oli totuuden vastainen eli oli tehty täysin väärillä tiedoilla. Saatava ei ollut selkä ja riidaton, koska kaupat oli purettu. Konkurssihakemuksessa ei oltu huomioitu lainkaan sitä, että kaupat oli purettu. Kauppojen purun johdosta saatava ei ollut lainmukainen eli selvä ja riidaton. Loppuselvitystä ei oltu tehty. Vanhan konkurssisäännön aikana velalliset haettiin konkurssiin nk 8 pv säännön nojalla. Tuolloin velalliselle annettiin konkurssiuhkainen maksukehotus, jossa velallista vaadittiin maksamaan selvä ja riidaton saatava kahdeksan (8) päivän kuluessa kehotuksen tiedoksisaannista.
Konkurssisäännön 5 § mukaan Velkoja, jolla on selvä ja maksettavaksi käynyt saatava.

Konkurssiasiassa varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle, että kanne on oikea. Lausuma on väärä ja annettu vastoin lakia. Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa KRP:lle antamassaan lausunnossa, että hänellä ei ollut asiassa valtakirjoja eikä toimeksiantoja. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä on antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän lausuman PR-Teollisuus Oy:n nimissä. Kysymyksessä on selkeä rikos.
Takaajia ei oltu haastettu oikeuteen lainkaan tässä konkurssiasiassa. Ylivieskan käräjäoikeuden menettely oli oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 1 §:n vastaista. Takaajille ei toimitettu tiedoksisaanteja. Ylivieskan käräjäoikeuden toiminta oli oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 1 §:n ja 3 §:n vastaista. Sama tuomari eli Juha Nieminen oli tehnyt ratkaisun asiassa, jossa takaajat eivät olleet saaneet tiedoksi haasteita ja heitä oli edustanut heille täysin tuntematon asianajaja ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja, teki päätöksen myös konkurssiasiassa, jossa konkurssihakemus oli tehty vastoin lakia, sillä saatava ei ollut selvä ja riidaton ja lisäksi asiassa väärn lausuman antoi varatuomari Paavo M. Petäjä ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Käräjätuomarin olisi tullut tarkistaa varatuomari Paavo M. Petäjältä valtakirjat ja toimeksiannot. Menettely on ollut oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 4 §:n vastaista. Käräjätuomari Juha Nieminen laiminlöi virkavelvollisuutensa. Käräjätuomari Juha Nieminen oli esteellinen toimimaan asiassa käräjätuomarina, koska oli syytä epäillä hänen puolueettomuuttaan. Katso oikeudenkäymiskaari 13 luku 7 §.
Oikeudenkäymiskaari 10 luku 1 § Laillisesta tuomioistuimesta (12.8.1960/362) Kun joku velasta tahi muusta henkilöä koskevasta riita-asiasta aikoo tehdä kanteen toista vastaan, haastettakoon hänet siihen oikeuteen, jonka piirissä haastettavan koti ja asuinpaikka on.
Oikeudenkäymiskaari 11 luku 1 § (22.7.1991/1056) Tiedoksiannosta oikeudenkäynnissä
Tuomioistuin huolehtii tiedoksiannosta, jollei jäljempänä toisin säädetä. 3 § (22.7.1991/1056)
Kun tuomioistuin tai virallinen syyttäjä huolehtii tiedoksiannosta, tiedoksianto toimitetaan lähettämällä asiakirja asianosaiselle:
1) postitse saantitodistusta vastaan; tai
2) kirjeellä, jos voidaan olettaa, että vastaanottaja saa tiedon asiakirjasta ja määräpäivään mennessä palauttaa todistuksen tiedoksiannon vastaanottamisesta.

Oikeudenkäymiskaari 15 luku 4 § (11.4.1958/150)
Oikeudenkäyntiasiamiehen on, jollei päämies ole häntä tuomioistuimessa asiamieheksi suullisesti valtuuttanut, esitettävä päämiehen omakätisesti allekirjoittama valtakirja.

Oikeudenkäymiskaari 13 luku 7 § (1.6.2001/441)
Tuomari on esteellinen, jos hän tai hänen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on käsitellyt samaa asiaa toisessa tuomioistuimessa, muussa viranomaisessa tai välimiehenä. Tuomari on esteellinen myös, jos hän on asianosaisena samanlaisessa asiassa ja tämän asian laatu tai käsiteltävänä olevan asian ratkaisun vaikutus tuomarin asiaan antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.
Tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi.
Tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

Asianajaja Asko Keränen jätti PR-Teollisuus Oy:n konkurssiasiassa valituksen tekemättä Vaasan hovioikeuteen, vaikka hän itse oli tehnyt aloitteen asian hoitamisesta ja pyytänyt sekä saanut avoimet asianajovaltakirjat asian hoitamiseen Erkki Aholta ja Heino Virralta. Jokainen asianajaja on velvollinen noudattamaan, mitä hyvä asianajajatapa vaatii, ja asianajajaliiton hallituksen on valvottava, että hyvää asianajajatapaa noudatetaan. Suomen Asianajajaliitto suojeli jäseniään ja laiminlöi valvontavelvoitteensa. Hyvää asianajotapaa koskevien ohjeiden 16 §:n mukaan päämiehen luvatta asianajaja ei saa luopua tehtävää täyttämästä. Asianajaja Asko Keränen toimi vastoin Suomen Asianajajaliiton ohjeita sekä vastoin asianajajalakia.

Asianajajalain 5 §:n 1 momentin mukaan asianajajan tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät sekä kaikessa toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa.

Koska todistusaineisto tuhottiin poistamalla sivut toisesta blogistani niin laitoin ne toiseen blogiini esille. Ne on tässä. Linkit on avattava ja tulostettava ne erikseen

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3

Todistusaineisto asiassa - kaikki ulosottosaatavani ovat syntyneet rikosten avulla:
Kauppasopimukset Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipestä ja Euronio Oy ( 3 kpl)

Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi. Väliaikaiset pesänhoitajat eivät voi myydä kiinteää omaisuutta.

Minä esitän kauppakirjat todistusaineistona asiasta.

Väliaikaiset pesänhoitajat eivät konkurssisäännön mukaan saa myydä kiinteää omaisuutta. He kuitenkin myivät kiinteää omaisuutta maakaaren vastaisesti. Heillä ei ollut valtakirjoja ja he myivät toisen omaisuutta omanaan kauppakaaren vastaisesti.

Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Kysymyksessä oli 63 miljonan markan törkeä petos.

Minä esitän pantatut kiinnitykset todistusaineistona asiasta

Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kauppakirjan allekirjoittajan mukaan ollut paikalla, kun kauppasopimus allekirjoitettiin. Sulo Heiskari on toiminut syyttäjän kauppasopimuksista käydyissä oikeudenkäynneissä. Syyttäjistä annetun lain mukaan hän on toiminut esteellisenä syyttäjänä.

Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin. Kauppasopimukset ovat siis laittomia.

Kaupanvahvistajaksi merkitty nimismies Sulo Heiskari toimi syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista johtuvista oikeudenkäynneistä. Syyttäjistä annetun lain mkaan hän ehdottomastai esteellinen toimimaan syyttäjänä näissä asioissa.

Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä


Tutkinnanjohtajana ollut poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikostutkintapyynnöt tutkimatta.

Asianajaja Hannu Maskonen teki asiassa oman lopullisen ratkaisunsa, ”putosi” parvekkeelta ja kuoli.

Ennen kuolemaansa asianajaja Hannu Maskonen haastoi Erkki ja Eila Ahon oikeuteen velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä pankinjohtajan tietämättä asiasta. Tässä pankinjohtajan todistus.

Erkki Aho tuomittiin asiassa 75 päivän ehdottomaan vankeuteen sellaisen velan perusteella jota ei todellisuudessa edes ollut olemassa.

Koska oli eduskuntavaalit tulossa niin kansanedustajaehdokas Kalajoen kaupunginvaltuuston silloinen puheenjohtaja Raili Myllylä organisoi asiat niin, että Erkki Ahon piti antaa valtuustolle selvitys vankeustuomiosta otsikolla Luottamusmiehen rikollinen toiminta luottamustoimen ulkopuolella. Valtuutettu Erkki Aho teki parissa viikossa 1879-sivun selvityksen asioista. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä apunaan Kalajoen kaupungin virkamiesjohto estivät valtuutettu Erkki Ahoa esittämästä asioita valtuutetuille valtuuston kokouksessa. Kysymyksessä oli törkeä luottamusaseman ja virka-aseman väärin käyttö sekä rikollisten suojelu. Poliisi kieltäytyi tutkimasta asiaa.

Videoni todistavat tapahtumat ja tosiasiat

Erkki Ahon videot ( 8 videoa)

Hätähuuto Suomesta

Rikolliset konkurssit

Oikeudenkäynti tietämättämme

Saattohoitajat

Toimialarationalisointi

SSP-sopimus

Hätähuuto Suomesta

Ahojahti

2. Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa ja todistusaineisto asioissa on kiistaton.
Entinen asianajaja Asko Keränen tunnustaa rikoksensa.
Asko Keränen on tunnustanut muitakin rikoksia

Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä


Varatuomari Paavo Petäjä tunnnustaa tekonsa
Toinen Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesänhoitaja Hannu Maskonen ei kestänyt paineita vaan teki oman lopullisen ratkaisunsa asioissa putoamalla parvekkeelta

Syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys on kiistaton.


  1. Poliisi on jättänyt rikokset tutkimatta ja laiminlyönyt virkavelvollisuutensa

Raimo Ollila, Ylivieskan poliisi, jokainen tutkintapyyntö on jätetty tutkimatta. Tutkintapyynnöt on tehty ajoissa, mm.
15.3.1997, täydennys 23.3.1997, päätös
26.06.1997 6870/5406/97
9.10.1997 6870/R/891/97, S10109/01,
13.08.2002 6870/S/10109/01,
13.08.2002 S/10456/02,
03.01.2002 R/1690/ Olli Sikala Haapajärven poliisi
Erkki Huhtakallio, Ylivieskan poliisi 3.8.1998 tehty tutkintapyyntö
Kaarlo Similä, Ylivieskan poliisipäällikkö, tutkintapyyntö 12.07.2002
lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle 25.2.2004
Tapio Mäkelä Oulun KRP, tutkintapyyntö 20.08.1997
10.1.1998
26.8.1998 2521/R/737/97, kirje 30.3.200,
varatuomari Jorma Herttuaisen tekemä tutkintapyyntö 22.5.1998, lausuma 30.3.2000
Eero Klemetti, Oulun KRP:n päällikkö 2400/R/506/00
Pentti Yliniva, KRP:n päällikkö. Pohjoinen osasto
18.11.1999 tehty tutkintapyyntö
10.09.1998 tehty tutkintapyyntö
2400/R/760/9919.4.2000
2400/R/737/97.19.12.1997
2400/R/760/99,18.11.1999
2400/S/13013/9919.11.1999
2400S/13077/99 15.12.1999 ,
19.5..2000 106/TUP/98
Kauko Aaltomaa, KRP, apulaisjohtaja, tutkintapyyntö 5.5.2000,
ratkaisu 30.5.2000 106/TUP/98,
tutkintapyyntö Aaltomaalle 4.6.2000,
3.4.2001 28/TUP/01
Rauno Ranta, KRP:n päällikkö tutkintapyyntö 18.8.1998,
Rauno Ranta, Juha Keränen, päätös 15.12.1998 106/TUP/98
2.5.2000 106/TUP/98 Rauno Ranta ja Kauko Aaltomaalle
1.9.2003 64/TUP/03 Rauno Ranta ja Marko Viitanen
Jouko Rajaniemi, poliisiylitarkastaja Oulun läänin hallitus 6.7.1999 POL 374 B
Erkki Haikola, Oulun läänin poliisiosaston päällikkö, tutkintapyyntö 18.8.1998
Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki, sisäasiainministeriön poliisiosasto 10.8.1998 84/662/98,
poliisiministeri Jan-Erik Enestamille tehty tutkintapyyntö 20.7.1998
17.8.1998 kirje ja tutkintapyyntä poliisiylitarkastaja Jorma Vuoriolle
10.8.1998 päätös 84/662/98
28.6.2000 SM-2000-1060/Ri-2 Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki
Jorma Toivanen ja Jonne Lähteenmäki 20.3.2000 dnro 49/662/98
11.6.2002 SM-2002-1312/Ri-
Kimmo Markkula KRP Vantaa 12.7.2002 88/TUP/02,
12.7.2002 88/TUP/02
12.7.2002 93/TUP/02
Juha Vehmaskoski KRP:n rahanselvittelykeskus, kieltäytyi tutkimasta Rienstrojen rahanpesua, vaikka Rienstra oli tuomittu USA:ssa rahanpesusta ja Suomessakin näytöt olivat kiistattomat
Reijo Naulapää, poliisiylijohtaja sisäasiainministeriö tutkintapyyntö 16.8.1998
kirje 20.3.2000 dnro 49/662/98,
tutkintapyyntö Naulapäälle 29.5.2000
Kari Häkämies sisäministeri 25.8.1999, vastaus kansanedustajien Risto Kuisma, Raimo Vistbacka, Bjarne Kallis, Tapio Karjalainen, Matti Huutola, Marja-Leena Kemppainen, Pekka Vilkkuan tutkintapyyntöön, yksi kansanedustaja pyyhki nimensä yli tutkintapyynnöstä. Hänen nimensä on Antti Rantakangas
Rauno Rannan vastaus kansanedustaja Raimo Vistbackalle
Ville Itälän keskustelunvahvistus 8.1.2001 SM-2001-776/Tu-411
Tapio Kalliokosken päätökset 22.10.2004
20.10.2004.
25.10.2004
22.10.2004
22.9.2004, päätökset ovat koodittomia
Tapio Mäksen päätös 22.4.2005 2400/s/10249/05
6870/S/10431/99, Aho, Virta
6870/R/1104/97, Aho
6870/R/372/97, Aho, Virta
6870/R/1279/98, Aho
6870/R/1372/99, Aho
6870/S/10148/00, Aho
6870/R/1371/99, Aho
6870/R/833/00, Aho
6870/S/10109/01, Aho
6870/R/137/01, Aho
6870/R/412/97, Aho
4728/R/288/96, Aho
4728/R/339/96, Aho
6870/S/10375/02, Aho
6870/R/120/03, Aho
6870/R/1041/07, Aho
6870/R/1521/04, Aho
6870/R/4131/07, Aho
6870/R/10837/06, Aho
6870/S/10225/08, Aho
6030/R/1690/02, Aho
6610/S/10590/05, Aho
6610/S/11066/05, Aho
6610/S/10599/06, Aho

Keskusrikospoliisin asiankäsittelyjärjestelmästä löytyvät diaarinumerot:
106/TUP/98
28/TUP/01
88/TUP/02
93/TUP/02
157/TUP/03
156/TUP/04
923/7/08
328/7/10
360/7/10
2400/2011/1106
2400/2011/1376
2400/2011/1639
2400/2012/609
POL-2015-2595

Poliisiasiain tietojärjestelmästä löytyvät, Keskusrikospoliisin piirikoodille kirjatut ilmoitusnumerot:
2400/S/10176/14
2400/S/10104/14
2400/S/10078/14
2400/s/10615/11
2400/S/10357/08
2400/S/10249/05
2400/S/10591/04
2400/S/10590/04
2400/S/10589/04
2400/S/10588/04
2400/S/10736/03
2400/R/760/99
2400/R/737/97
Valtakunnansyyttäjäviraston ilmoitus
Valtakunnansyyttäjänvirastoon toimittamianne kirjoituksia on käsitelty seuraavilla diaarinumeroilla:

186/41/98, 217/22/98,
109/42/99, 239/42/99, 80/41/99, 108/41/99,
58/42/00, 83/42/00, 184/42/00,
2/42/01, 111/42/01, 142/42/01,
126/42/02, 198/42/02,
11/41/03,
137/42/04, 7/41/04, 63/41/04, 148/41/04, 155/41/04,
159/41/05,
136/41/08,
37/42/09, 74/42/09, 9/41/09, 155/21/09,
44/41/11,
96/21/12,
45/21/13

Lisäksi kirjoituksianne on diarioitu seuraaville diaarinumeroille:

2/92/08, 1/92/09, 2/82/10, 2/92/11, 2/92/12, 2/92/13 ja 2/92/14
Valtakunnansyyttäjänvirasto
PL 333
00181 Helsinki
p. 02956
20810vksv@oikeus.fi

Laillisuusvalvojien päätökset
apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen päätös 24.11.2004 Dnro 2406/4/04
suppea luettelo löytyy tästä osoitteesta
Ei voi olla uskottavaa, että Suomen poliisi, eri oikeusasteiden tuomarit ja syyttäjälaitos eikä laillisuusvalvojat huomaa näitä rikoksia 25 vuoden aikana. Kysymys on tietoisesta Suomen valtion rikollisesta toiminnasta, mikä johtuu valtiopetoksesta eli siitä, että silloinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto puuttui riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaa tavalla mikä täyttää valtiopetoksen tunnusmerkistön. Olen esittänyt siitä todistusaineiston jo aikaisemmin. Valtiopetokseen liittyy kiinteästi SSP-sopimus, mikä on Esko Ahon hallituksen ja neljän ostajapankin välinen sopimus, jossa määriteltiin toimialarationalisointi eli poistettavat yritykset ja kaatamisperusteet. Olen toimittanut kirjallisen SSP-sopimuksen käräjäoikeuteen todistusaineistoksi. PR-talot oli markkinoilta poistettavien listalla. Olen tehnyt myös videon SSP-sopimuksesta.

25.03.2020
Erkki Aho
Merenojantie 9 B 16
85100 Kalajoki
044-3025048

Huvittavaa keskustelua – rikollisia ei saisi sanoa rikollisiksi jos ne on virkamiehiä.
Maalittaminen tulee kriminalisoida

Pöytäkirjan asiakohta PTK 71 2019 vp

Ministeriö aloitti lakiuudistuksen maalittamisen torjumiseksi: uhkailija voi tulevaisuudessa joutua nykyistä helpommin vastuuseen
POLIISI, syyttäjät ja tuomarit ovat vaatineet virkamiesten maalittamisen torjumiseksi selvästi laajempaa lakiuudistusta kuin nyt valmistelussa oleva lakiesitys. Niiden mielestä pitäisi säätää muun muassa erillinen maalittamisen kieltävä lakipykälä.

Ollaan erittäin vaarallisella tiellä, jos vihapuheella yritetään vaikuttaa syyttäjiin, tuomareihin ja toimittajiin”, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Miksi tiedotusvälineet vaikenevat?

Journalistiset ohjeet

Onko Suomi oikeusvaltio?

Velallisten tuki ry
c/o Liisa Mariapori
Pohjolankatu 27,
96100 Rovaniemi
Suomi


SUOMEN PERUSRAPORTTI YK:N SOPIMUSVALVONTAELIMILLE, MÄÄRÄAIKA 27.11.2019
IHMISOIKEUSRIKKOMUKSET SUOMESSA

Suomi on syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin vuosina 1992-2019 ja syyllistyy edelleen:
Vuosina 1992-2019 ovat sadat tuhannet Suomen kansalaiset menettäneet perus- ja ihmisoikeutensa ja omaisuutensa julkisen vallan edustajien tekemien virhepäätösten seurauksena. Suomen poliittinen eliitti ja tulospalkkainen virkakoneisto ovat polkeneet suomalaisten ihmisoikeuksia vuodesta 1992 lähtien. Tämä on ollut mahdollista siksi, että Suomessa ei ole Perustuslakituomioistuinta, eikä laillisuusvalvonta Suomessa siten toimi. Suomessa on 1990 vuodesta lähtien säädetty hallitusmuodon ja Suomen perustuslain vastaista lainsäädäntöä. Tämä on ollut mahdollista siksi, että samat kansanedustajat, jotka oat mukana ensin säätämässä ja hyväksymässä lakeja, sitten istuvat perustuslakivaliokunnassa päättämässä itse hyväksymiensä lakien perustuslainmukaisuudesta. Näin Suomeen syntyy koko ajan lisää Suomen ja EU:n perustuslain vastaista lainsäädäntöä.

Suomessa on 90-luvun finanssikriisin seurauksena langetettu tuhansia ja taas tuhansia vankeustuomioita velallisen epärehellisyyden tms. perusteella. Nämä vuosina 1992-2019 annetut tuomiot perustuvat presidentti Mauno Koivisto määräykseen 6.5.1992, jolloin hän ns. Koiviston konklaavissa määräsi, että instituutiot eivät saa hävitä ja näin suomalaiset yrittäjät eivät ole voineet saada oikeutta Suomen oikeuslaitoksissa 1992 vuoden jälkeen.

Presidentti Mauno Koiviston määräyksestä vuonna 1992 johtuen Suomessa tapahtuu koko ajan vakavia ihmisoikeusloukkauksia, joista törkeimpiä ovat teot, jotka täyttävät kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kieltävän sopimuksen määrittäviä tekoja. Näihin tekoihin ovat syyllistyneet hallinnon virkamiehet ja kaikki Suomen hallitukset ja presidentit vuodesta 1992 lähtien, sillä presidentti Mauno Koiviston antamaa määräystä, että instituutiot eivät saa hävitä ei ole vielä tähän päivään mennessä kumottu. Ihmisoikeusloukkaukset ovat näin suomalaisten arkipäivää, ovat olleet jo kohta 30 vuotta.

Julkisen vallan edustajat ovat lainsäädännössä ja oikeuslaitoksissa selvästi suosineet kaikkia velkojia, kuten pankkeja ja perintätoimistoja aina 6.5.1992 lähtien ja näin julkisen vallan edustajat, Eduskunta ja koko oikeuslaitos ovat toimillaan aiheuttaneet tuottamuksellisesti tai tahallisesti taloudellista vahinkoa valtiolle ja suomalaisille yrittäjille kymmenien tai satojen miljardien eurojen edestä. Suomen eduskunta rikkoo lainmuutoksissa Euroopan Unionin perusoikeuskirjan säännöksiä monella eri tavalla. Suomessa ei ole elinkeinovapautta II-76 artikla, eikä suomalaisilla yrittäjillä ole Euroopan unionin perustuslain takaamaa omistusoikeutta II-77 artikla. Suomessa Eduskunta säätää ja on säätänyt jo 30 vuotta hallitusmuodon ja perustuslain vastaista lainsäädäntöä, jonka nojalla tulospalkkaiset Verohallinnon verotarkastajat voivat takavarikoida yrittäjien koko omaisuuden ennen lainvoiman saanutta verotuspäätöstä ja verot pitää maksaa muutoksenhausta huolimatta ja verojen täytäntöönpanon kieltoa ei myönnetä, jolloin yritykset joutuvat lopettamaan toimintansa, kun ulosottomiehet vievät kaikki rahat yritysten tililtä usein jo ennen verotarkastuskertomusten valmistumista. Suomessa yrittäjillä ei siis ole oikeutta nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta, eikä käyttää, luovuttaa ja testamentata sitä. Suomen ylisuuri virkakoneisto on ottanut Suomessa vallan ja käyttää sitä täysin mielivaltaisesti ja laittomasti saavuttaakseen Valtiovarainministeriön sille asettamat tulostavoitteet ja saadakseen itselleen tulospalkkion.

Nämä Suomen julkisen vallan tekemät ihmisoikeusrikkomukset tulisi kartoittaa riippumattoman kansainvälisen asiantuntijaryhmän eli totuuskomission toimesta, jotta näihin tekoihin syyllistyneet Suomen presidentit, hallitukset, virkamiehet ja muut virallisessa asemassa toimivat henkilöt saataisiin vastuuseen teoistaan vuosina 1992-2019 tapahtuneista teoista, joihin kuuluvat maanpetos, valtiopetos, törkeä virka-aseman väärinkäyttö, kansanmurha jne. Suomessa vallitseva hyvävelijärjestelmä ja syvä korruptio estävät kaikki ihmisoikeusrikkomusten tutkinnat Suomessa. Suomessa koko poliittinen johto ja virkakoneisto toimii yhdessä Suomen kansalaisia vastaan, joten suomalainen yrittäjä ei voi saada oikeutta Suomen täysin korruptoituneessa oikeuslaitoksessa, joka toimii edelleen presidentti Mauno Koiviston määräysten mukaan,.

Suomen perustuslaissa on turvattu ihmisarvon loukkaamattomuus, yksilön vapaus ja oikeudet sekä oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Perusoikeudet ovat yksilölle kuuluvia oikeuksia ja ovat luonteeltaan yleisiä eli kuuluvat kaikille yhdenvertaisesti. Kun Suomen koko oikeuslaitos ja virkakoneisto on alistettu presidentti Mauno Koiviston määräyksellä tahoksi, jossa instituutiot eivät saa hävitä, on tämä presidentin määräys samalla vienyt suomalaisilta kaikki ihmisoikeudet ja nykyjärjestelmä tekee jatkuvia rikoksia ihmisyyttä vastaan ja näin Suomen valtio ja koko virkakoneisto polkee suomalaisten ihmisoikeuksia siitäkin huolimatta, että YK:n peruskirjassa asetetaan jäsenvaltioiden tehtäväksi suojella ihmisoikeuksia. Suomi on yhtenä peruskirjan allekirjoittajana sitoutunut mainittuun oikeuden turvaamiseen ja näin muodoin myös julistukseen, jossa ihmisoikeudet määritellään ja johon yhä enemmän vedotaan. ihmisoikeustuomioistuinten toiminnassa ja päätöksissä.

Suomen ihmisoikeusrikkomukset ovat peräisin 1980 luvun aikana tehdyistä täysin virheellisistä talouspoliittisista päätöksistä ja Suomen EU-jäsenyyskuntoon saattamiseksi vaatineista pankkien vakavaraisuuden nostamisesta 8 %:iin siten, että Suomen hallitus teki tiettyjen pankkien kanssa SSP-pankkisopimuksen vuonna 1993, jolla sopimuksella hallitus antoi pankeille luvan sanoa yksipuolisesti irti tiettyjen toimialojen yritysten velat ja näin kaataa 65.000 yritystä. Näin näistä 65.000 yrittäjästä ja heidän takaajistaan tehtiin Suomeen ikuisuusvelallisia. Samalla Suomen lainsäädäntöä muutettiin velkojia suosivaksi ja siirryttiin summaariseen menettelyyn oikeuslaitoksissa, mikä summaarinen menettely tarkoittaa käytännössä sitä, että velkojan ei tarvitse oikeuslaitoksessa esittää mitään todistetta velasta, ei velkakirjaa tai laskua vaan oikeuslaitoksen antavat lähes poikkeuksetta asiassa ns. yksipuolisen tuomion, jolla velallinen velvoitetaan maksamaan velkojan vaatimat velat siitäkin huolimatta, että velallinen perusteellisesti kiistää saatavan olemassaolon. Myöskään velkojen vanhentumista ei tutkita missään vaiheessa, kun alkuperäistä velkakirjaa siirtomerkintöineen ei tarvitse esittää.

Jotta suomalaisten yritysten tuho olisi täydellinen myi Suomen hallitus/talouspoliittinen ministerivaliokunta vielä 31.3.2000 ns. Arsenal kauppakirjalla näiden SSP-pankkisopimuksella ryöstettyjen yritysten velat (56.000 yrityksen 77.000 velkaa määrältään 12 miljardia markkaa)) norjalaisille perintätoimistoille, jotka olivat amerikkalaisen Pra Group-yhtiön bulvaaneja. Nämä 12 miljardin velat myytiin 5 %:lla niiden nimellisarvosta eli 600 miljoonalla markalla antamatta velallisille mahdollisuutta maksaa velkaansa pois tuolla 5 %:lla velan arvosta. Osaa näistä veloista peritään yrittäjiltä ja heidän takaajiltaan edelleen ilman velkakirjaa tai tilityksiä, jolloin esim. takaajat eivät pysty käyttämään regressioikeuttaan. Näillä valtion virkamiesten ja poliitikkojen toimilla saatiin Suomeen suurtyöttömyys, jolloin työttömänä on ollut pitkään noin 500.000 suomalaista.

Näillä Suomen hallituksen toimilla kumottiin Suomessa omaisuudensuoja. Ryhtyessään sopimussuhteeseen pankkien kanssa on Suomen valtio toteuttanut oikeustoimensa suunnitelmallisesti, tahallisesti ja tietoisena asioitten tilasta sekä seurauksista. Samalla valtio on julistanut asiakirjat salaiseksi, eikä esim. ns Arsenal kauppakirjaa 31.3.2000 ole vieläkään saatu julkiseksi monista yrityksistä huolimatta. Suomen hallitukset vuodesta 1992 ovat pystyneet ja pystyvät edelleen salaamaan omat rikoksensa julistamalla asiakirjat salaiseksi jopa 100 vuodeksi.

Valtioneuvoston sopimukset pankkien kanssa ovat laittomia, koska mainitut sopimukset ja niitten käytännön toteuttaminen ovat johtaneet törkeisiin ja moninaisiin ihmisoikeudenloukkauksiin. Tätä sopimusvyyhteä ja niiden aiheuttamia tekoja tulee arvioida kahden osapuolen rahallisena toimintana tiettyä ihmisryhmää vastaan. Kummankin osapuolen, valtion ja pankkien, olisi perusoikeuksien nimissä tullut ottaa huomioon aiheutettu loukkausten ketju sekä yksilöitten oikeudellisesti arvioitu heikompi asema. Valtion velvollisuutena on lisäksi valvoa mainittujen tekojen aiheuttajia, eikä itse olla aktiivisena sopijapuolena toteuttamassa niitä. Nämä ihmisoikeusloukkaukset Suomessa käsittävät suoraan laskentatavasta riippuen noin 200.000-400.000 Suomen kansalaista. Tämä määrä edustaa noin 4-8 % koko väestöstä laskettuna. Epäsuorasti loukkausten vaikutukset koskevat noin 1-1,3 miljoonaa suomalaista (26 %).
Suomen valtio oikeuslaitoksineen polkee ja on vuodesta 1992 alkaen polkenut suomalaistan ihmisoikeuksia seuraavasti:
  1. Omaisuudensuoja, PL 15 §, EIS ensimmäinen lisäpöytäkirja 1 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 17 artikla.
  2. Kansalaisten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto. PL 6 §, EIS 14 artikla, seitsemäs lisäpöytäkirja 5 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 1 artikla, 2 artikla, 7 artikla, KP-sopimus 2 artikla, 3 artikla, 4 artikla, 14 artikla, 20 artikla, 23 artikla, 24 artikla, 25 artikla, 26 artikla, TSS-sopimus 2 artikla.
  3. Oikeusturva PL 21 §, EIS 6 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 10 artikla, 11 artikla, KP-sopimus 14 artikla.
  4. Oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon EIS 13 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 8 artikla, KP-sopimus 2 artikla. Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus 13 artikla.
  5. Oikeus työhön ja elinkeinovapaus PL 18 , Euroopan sosiaalinen peruskirja SopS 43-44/1991, 1 osa kohdat 1.12 erityisesti 1.10 artiklat. TSS-sopimus 6 artikla, 7 artikla, 11 artikla. YK:n ihmisoikeuksien julistus 20 artikla.
  6. Oikeus sosaaliturvaan PL 19 §, YK:n ihmisoikeuksien julistus 22 artikla, 25 artikla, TSS-sopimus 11 artikla
  7. Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kielto PL 7 §, EIS 3 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 5 artikla, KP-sopimus 7 artikla. Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus 1 artikla, 16 artikla.
  8. Perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuus ja oikeuksien väärinkäytön kielto. PL 22 §.
  9. Suomessa Verohallinto on vuosina 1992-2018 ajanut ja ajaa edelleen noin 3000 yritystä konkurssiin Verohallinnon verotarkastajien tekemillä virheellisillä verotarkastuskertomuksilla, jotka eivät perustu lakiin tai tosiasianäyttöön. Näin vuosittain 3000 yrittäjää menettää koko omaisuutensa ja usein vielä tuomitaan keksitystä veropetoksesta vankilaan syyttömänä.
Kuten kaikki edellä oleva osoittaa, Suomi rikkoo kaikkia solmimiaan ihmisoikeussopimuksia räikeästi ja suomalaiset eivät voi saada Suomessa oikeutta, kun presidentti Mauno Koivisto on 6.5.1992 määrännyt, että instituutiot eivät saa hävitä.
Kohta 30 vuotta Suomessa vallinnut oikeudeton tila on nyt johtanut siihen, että ensimmäinen suomalainen yrittäjä on hakenut Euroopan perustuslain II-78 artiklan mukaista turvapaikkaa Bulgariasta pakolaisten oikeusasemaa koskevan 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen ja pakolaisten oikeusasemaa koskevan 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyn pöytäkirjan määräysten sekä Euroopan perustuslain mukaisesti.

Tuhansia suomalaisia yrittäjiä on Verohallinnon suorittamien ryöstöverotuksen vuoksi muuttanut vapaaehtoisesti pois maasta ja muutosvirta kiihtyy koko ajan.

Kysymyksemme siis kuuluu: Missä maassa ja miten suomalaiset yrittäjät, joiden koko omaisuus on ryöstetty Valtioneuvoston ja pankkien tekemällä SSP-pankkisopimuksella 22.10.1993 tai Verohallinnon verotarkastajien vuosina 1992-2019 tekemillä lakiin perustumattomilla ja virheellisillä verotarkastuskertomuksilla, voivat saada asiassaan oikeutta ja miten saada Suomen valtio korvaamaan vuosina 1989-2019 Suomen yrittäjille ja heidän takaajilleen aiheuttamat vahingot?
Suomessa on tällä hetkellä ulosotossa 580.000 henkilöä ja köyhyysloukussa noin 1 miljoona suomalaista.
Jotta Suomessa oleva tilanne saadaan jotenkin hoidettua kuntoon, niin tämä kirje toimitetaan YK:n ihmisoikeustuomioistuimelle, Euroopan neuvostolle, Euroopan neuvoston vetoomusvaliokunnalle, Euroopan komissiolle ja Velallisten Tuki ry:n perusraporttina YK:n sopimusvalvontaelimille 27.11.2019.
Rovaniemellä 27 päivänä marraskuuta 2019.

Liisa Mariapori
Velallisten tuki ry:n puheenjohtaja
+358405604180


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti