torstai 9. kesäkuuta 2022

TO 09.06.2022 Kalajoen hstoriapoimintoja

 

Kalajoen kirkko ennen paloa

Tänään aurinko nousi Kalajoella kello 03.00 ja laskee 23.47. Päivän pituus on 20 tuntia 47 minuuttia. Sääennusteen mukaan aamupäivä on sateinen. Aamulla painoni oli 107.0 kg, veren sokeri 8.3. Verenpaine 150/87 pulssi 61. Kaikki arvot olivat yläkantissa. Sain eilen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen 769/2022 Dnro 304/03.04.04.04.01/2022. Hallinto-oikeuden kokoonpano Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Renne Pulkkinen ja AnnaLeena Kiviniemi. Esittelevä jäsen Anna-Leena Kiviniemi Tämä päätös on sähköisesti varmennettu hallinto-oikeuden asianhallintajärjestelmässä. Päätös oli perustuslain 106 §:n vastainen.

Perustuslain etusija106 §

Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

Lisäksi hallinto-oikeuden tuomareita on syytä epäillä virkavelvolllisuuden laiminlyönnistä, koska he jättivät todistusaineiston siirtämättä Oulun käräjäoikeudesta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. On syytä epäillä, että he käyttivät törkeästi virka-asemaansa väärin koska he suojelivat rikollisia ja peittelivät rikoksia. Heitä on syytä epäillä rikoslain 6 luvun 6§:n mukaisesta toiminnasta: Järjestäytyneellä rikollisryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen rikoksia, joista säädetty enimmäisrangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, taikka 11 luvun 10 §:ssä tai 15 luvun 9 §:ssä tarkoitettuja rikoksia.

Kysymys on siis ihmisoikeusrikoksista ja ennenkaikkea kidutuksesta. Kysymys Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisesta toiminnasta. Suomen oikeusjärjestelmä on niin kuin pyöränistuin eli päin persettä. Laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan. Laillisuusvalvonta on kansalaisten pettämistä ja verovarojen väärinkäyttöä. Laillisuusvalvonta nykymuodossa on lakkautettava. Hallinto-oikeudet ovat täysin tarpeettomia aivan samoin kuin nunnan nännit ja paavin pallit. Hallinto-oikeudessa julkinen yhteisö voittaa aina. Hallinto-oikeudet on lakkautettava kansan edun vastaisina ja tarpeettomina. Korkein oikeus toimii perusutuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti. Se on täysin tarpeeton muinaisjäänne oikeusjärjestelmässämme. Se on lakkautettava. Näin säästämme yhteskunnan varoja satoja miljoonia euroja. Kansalaiset tarvitsevat vain kaksi oikeusastetta käräjäoikeudet ja hovioikeudet sekä perustuslakituomioistuimen. Sellainen on jo muissa maissa – katso perustuslakituomioistuin https://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslakituomioistuin


Yksikään kokoomusvaikuttaja ei ole vastannut sähköpostiini joten on syytä epäillä, että asia on sellainen mikä ei kiinnosta kokoomusta eikä sen johtavia poliitikkoja. Tällä tavalla kokoomus näyttää karvansa.

Kalajoen päättäjistä ainoastaan yksi on vastannut sähköpostiviestiini koskien taidenäyttelyäni.


Eilen sain Ukrainan Donetskista avunpyynnön. Siellä puhelimet eivät toimi ja internetin käytön kanssa on suuria ongelmia. Sota on päällä. Jotain kiertotietä pitkin minulle oli laitettu sähköpostiviesti Venäjän valloittamasta Donetskista. Olen todella surullinen, että heitä on nyt todella vaikea edes oman maan kansalaisten eli ukrainalaisten auttaa, koska kaupunki on venäläisten hallinnassa. En tiedä miten kaupungista asukkaat pääsevät pois turvallisempaan paikkaan. Vastasin kuitenkin sähköpostiviestiin, mutta en tiedä toimiiko internetin kiertotie vielä ja saavatko he tietoonsa sähköpostivastaukseni. Olen pyytänyt Ukrainan viranomaisia auttamaan heitä. Kerroin miten Suomi voi auttaa.


Nämä edellä esitetyt asiat ovat vaikuttaneet keskushermostooni ja sitä kautta myös verenpainearvot ja veren sokeriarvo olivat koholla.


Olen lukenut viime päivinä Suomen ja Kalajoen historiaa. Nyt olen perehtynyt erityisesti ristiretkiin ja Pähkinäsaaren rauhan raajaan tai rajoihin. Pähkinäsaaren rauhan rajan loppuosasta on kolme eri vaihtoehtoa. Ne kaikki voivat olla oikeita vaihtoehtoja. Selvitystyö jatkuu.


Mielestäni Kalajokisten sotahistoria on kirjoitettu siten, että siinä on paljon parantamisen varaa. Rautiolaisten sotahistoria on kirjoitettu tarkasti ja se johtuu siitä, että kirjoittaja on ollut mukaan sotatapahtumissa. Kalajokisten sotahistoria olisi kirjoitettava kokonaan uudestaan sotatapahtumien ja taisteluiden mukaan. Kalajokisten sotapolku on selvitettävä. En tiedä riittääkö aikani tällaisen tekemiseen, mutta koostan tapahtumia ensi vuoden aikana mahdollisimman paljon.


Kalajoen uudemman historian osalta minulla on kirjoittamatta tapahtumat vuosilta 2000 – 2022. Siksi minun on luettava tältä ajalta kaikki Kalajoki ja Kalajoenseutu-lehdet sekä haettava muualta täydennystä näihin juttuihin. Ehkä saan tämänkin asian tehtyä seuraavan kahden vuoden aikana.

Kalajoen käräjiä pidettiin 1838 – 1839 ensimmäiset Törnvallin talossa ja loput kuvassa olevassa Anttilan talossa, mikä sijaitsi nykyisen kansanopiston paikalla.


Kalajoen kirkkojen historiaa täydennän vielä Kalajoen kuudennen kirkon palon 1869 jälkeisellä ajalla. Uusi kirkkoa saatiin käyttöön vasta 1879. Näin asiat ovat edenneet:

Väliaikaisen kirkon rakentaminen pantiin alulle kuntakokouksessa – ei siis kirkonkokouksessa – 9.8.1869. Kirkko päätettiin tehdä laudoista. Rakennustoimikuntaan valittiin mies kustakin kylästä. Varat saatiin lainaamalla rahaa talokas Juho Pahikkalalta. Lautakirkko valmistui jo lokakuussa. Keskeytyksiä ei siten tullut. Väliin jumalanpalvelut meno on pidetty taloissa. Kalajoella käytiin kovaa vääntöä siitä raakennetaanko puukirkko vai kivikirkko. Kun ykksimielisyyteen ei päästy niin lopulta keisarillinen senaatti ratkaisi kirkkon rakennusmateriaalin tiilen hyväksi. Kalajoen kunnan rooli kirkkon rakentamisessa on ollut keskeinen ja kuntalaisten työpanos on ollut suuri. Kirkko on kaikkien kalajokisten yhteinen ponnistus. Kun uusi kirkko lopulta vuonna 1879 otettiin käyttöön, niin heikkokuntoinen, väliaikainen kirkko hävitettiin. Lautakirkko sijaitsi nykyisten sankarihautojen takana kirkonmäellä. Kalajoen uusi kirkko vihittiin käyttöön 26.10.1879. Alttaritaulu prof. A.von Beckeriltä aiheena Jeesuksen ylösnpuseminen valmistui 1887.


Kävin tänään kuntosalilla tekemässä lähes kahden tunnin treenin. Katsoin illalla v-divisioonan jalkapallo-ottelu Kalajoen Pallo - PEFF

Tänään 09.06.2022 oli Kalajokiseudussa juttu Raution pappilasta. Tässä tarkempaa tietoa Raution pappilasta ja sen historiasta:


Raution pappilan (Granholman) historiaa

http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/12/raution-pappilan-granholman-historiaa.html


Isänmaallinen mies Elias Simojoki

http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/11/isnmaallinen-mies-elias-simojoki.html


Elias Simojoki oli oman aikansa populisti, joka kihisi vihaa ja puhui fasismille alttiit puolelleen

https://yle.fi/uutiset/3-9472329

Huom. Miika Siironen on valtiotieteen tohtori, joka on kotoisin Kalajoen Rahjankylästä ja on kirjoittanut kirjan Elias Simojoesta.


Wäinö Havas – hengen ja miekan mies

http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2012/12/waino-havas-hengen-ja-miekan-mies.html


Arno Anthoni piileskeli Raution pappilassa

http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2009/06/arno-anthoni-piileskeli-raution.html


Asekätkentäjuttu

http://vanhahistoria.blogspot.com/2015/05/asekatkentajuttu.html


Asekätkentä liittyy myös Raution pappilaan,sillä pappilan vintillä oli Raution asekätkö. Raution pappilan toimi tuolloin sotilaspastori Kalevi Vihma. Kun tieto tutkinnoista alkoi, niin Raution pappilan eteen tuli hevosvetoinen kärry hevosineen ja ainakin kaksi miestä, jotka lastasivat kätkössä olleet aseet kuormaan ja veivät aseet Sivakka-suohon. Syyskuun iltahämärässä ja surkeassa ilmassa hevosvetoinen lasti lähti Pohjarämeen takaa menevää kulku-uraa Kettukallioille ja sieltä Sivakkasuolle. Siellä ne aseet ovat todennäköisesti vieläkin säilössä. Aseet lienevät ensimmäisen maailman sodan aikaisia aseita. Siihen viittaa pappilan vintiltä löytyneet aselippaat.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti