perjantai 14. joulukuuta 2018

PE 14.12.2018 Hyvää ja köyhää joulua!


Ministeri Pirkko Mattila ja hänen terveiset pienituloisille, joilta leikataan yhä edelleen.

Keltaliivien määrä Suomessa kasvaa kuin pullataikina. Tärkeää on nyt pitää ohjat käsissä ja toimia niin, ettei kärjistetä liikaa ja pyritään yhteisymmärryksessä tavoitteelliseen toimintaan. Mielestäni Keltaliivien tulee olla positiivinen liike ja kielenkäytön tulee olla hyväksyttävää ja hallinnassa. Yhteisenä tavoiteena tulee olla oikeudenmukaisemman yhteiskunnan saavuttaminen sovinnollisessa hengessä. Niin vihervasemmiston kuin äärioikeistonkin tulee mahtua keltaisiin liiveihin.

Suomen keltaliivit kokoontuvat eduskuntalolle vastustamaan siirtolaissopimusta - ”Kutsuun on laitettu, että keltaista päälle”

Maanantaina tämä on totta Suomessa! Suomalaiset keltaliivit osoittavat mieltä eduskuntatalon edessä - "meuhkataan" hävisi facebookin äänestyksen

5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”
Erkin kommentti: Tässäkin olisi Keltaliiveille hyvä aihe mielenilmaukseen.

Kalajoki

Kalajoen kaupunki näyttää kärsineen tappion Vaasan hallinto-oikeudessa eräässä ympäristöasiassa. Minä kävin ympäristötarkastajaa varoittamassa virheellisestä ratkaisuehdotuksesta ennen kuin hän teki esityksensä ympäristölautakunnalle. Ympäristötarkastaja siis tiesi etukäteen esittelevänsä lautakunnalle lainvastaisen ratkaisun. Minä kerroin ympäristötarkastajalle , että hän syyllistyy virkarikokseen esitellessään tietoisesti lainvastaisen ratkaisuehdotuksen. Painostiko joku ympäristötarkastajaa esittelemään lainvastaisen ratkaisun ympäristölautakunnalle? Mielestäni asia tulee selvittää. Onko painostus tapahtunut kaupunginjohdon taholta ? Väärästä ympäristölautakunnan päätöksestä voi aiheutua myös vahingonkorvausvelvollisuus Kalajoen kaupungin virkamieh (i)elle ja ympäristölautakunnan jäsenille.

Kalajoen Joulutervehdys 2018 - Lasse Himanka - Marian poika

Kalajoen Joulutervehdys 2016 - Noora Östberg - Taivas sylissäni

Kalajoen Joulutervehdys 2016 - Laura Mäkitalo - Walking In The Air

Kalajoen Marinan Dyynikylälle rakennustapaohjeet - julkisivuille ehdottomasti pelkistetty ilme

Maakauppa mahdollistaa Savontien risteyksen liikennejärjestelyt Kalajoella

Vesiselvitys Mehtäkylän montulta harjoituskohteeseen

Kalajoen palokunnan kuuma savusukellusharjoitus

Alueuutiset

Kannuslainen Pouttu Oy reagoi nopeasti työntekijänsä väkivaltaiseen kuolemaan – "Tärkeintä ettei kukaan jää yksin"

Viimeiset synnyttäjät otetaan Oulaskankaan sairaalaan sisään perjantaina, henkilöstön parissa menossa yt-neuvottelut

Kotimaan uutiset

Eduskunta sinetöi pienituloisten leikkaukset - ministeri Mattila toivotti kaikille hyvät joulut
Erkin kommentti: Sipilän hallituksen toiminta on ollut kohtuutonta pienituloisia kohtaan ja taas hyvätuloisia suosivaa. Näin ei voi jatkua. Mielestäni tässä on Keltaliivien seuraava mielenilmauksen kohde. Nyt tarvitaan suoraa toimintaa, koska poliittikot eivät pysty toimimaan oikeudenmukaisesti eikä poliitikkoihin voi luottaa.

Hätkähdyttävä tulos: Lähes 500 000 suomalaista tekee ilmaista työtä

Oulussa ilmennyt uusi epäilty seksuaalirikos ei liity aikaisempiin epäilyihin, erottava tekijä ainakin some

Oulussa tullut ilmi yhä enemmän törkeitä lapseen kohdistuneita sek­su­aa­li­ri­kok­sia – "Asunnossa on useampia henkilöitä, jotka käyttävät lasta hyväkseen"

Näin paljon Suomessa tapahtuu lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia – katso oman kuntasi tilanne

Kai Mykkänen vastaa Laura Huhtasaarelle: irakilaiset ovat keskeinen voimavara Suomelle (13.9.2018)
Erkin kommentti: Ei päätä, ei häntää, kuten Raimo Ilaskivi kirjoittaa.
Ei päätä, ei häntää ....

Yle selvitti: Tällaisia ovat Oulun seksuaalirikoksista epäillyt
Erkin kommentti: Poliisin hyssyttelyn on loputtava. On tomittava lain mukaisesti. Jos minulla olisi 12-15 tyttöjä niin olisin huolissani heidän toimistaan. Tämä tieto kalajokisille tiedoksi, koska eräs kalajokinen oli huolestunut tilanteesta havaintojensa perusteella.

IL selvitti: Irakilaisten osuus peräti 12 prosenttia Suomessa vuonna 2017 tehdyistä raiskauksista

Perussuomalaisten haluama välikysymys Suomen turvallisuustilanteesta ei toteudu – Meri: "Ilmeisesti muiden mielestä kaikki on hyvin"

Ilmastotyöryhmän raportti täynnä kovia keinoja – luvassa veronkorotuksia, tiemaksuja ja myyntikieltoja

Tästä on kyse Trafin pääjohtajan erossa: Lähti vain kaksi viikkoa ennen toimikautensa päättymistä ja pestistä, jota ei enää alkuvuodesta ole olemassa

Ajokorttikohu: Trafin pääjohtaja eroaa

Oulu saa kau­pun­ki­pyö­rät jo ensi kesäksi: 600 polkupyörää ja 60 asemaa eri puolille kaupunkia, pyörät eivät käytössä talvella – "Selkeä panostus pyöräilyn ke­hit­tä­mi­seen"

IL selvitti: Sipilä puhuu yhtä, totuus näyttää toista – näin keskustavetoinen hallitus on vauhdittanut maaseudun näivettymistä

Nyt puhuu sisäministeri Mykkänen: Tätä GCM-paperi merkitsee Suomelle
Erkin kommentti: Heikot ja huonosti perustellut ovat ministeri Kai Mykkäsen tiedot tehdystä sopimuksesta.

Jussi Halla-aho kommentoi kansanedustajan natsivertausta: ”Voi olla yliampuvaa, mutta”
Erkin kommentti: Mielestäni kansanedustaja Tavion sanavalinnat olisivat voineet olla toisenlaiset.

Mielestäni Tavio on erittäin asiallinen kansanedustaja.
Tavio kysyi polttoaineen hinnasta – hallitus unohti lupauksensa

Suomi ojentaa maaperänsä mineraalit kultalusikassa ulkomaalaisille kaivosjäteille” – Vihreät: Hallitus tekee ohituskaistan

Maaseudun Tulevaisuus: Vihreiden Haavisto ei sulje perussuomalaisia pois hallitusyhteistyöstä
Erkin kommentti: Vihreiden ja perussuomalaisten on tultava toimeen keskenään. Asioista voidaan olla erimieltä, mutta henkilötasolla ei saa olla ongelmia. Asiallisella keskustelulla voidaan ratkoa ongelmia. Eri mieltä voidaan olla, mutta aina on keskustelun mahdollisuus.

Omilta täystyrmäys Haaviston hallitusyhteistyöpuheille perussuomalaisten kanssa – puheenjohtaja tarkensi myöhemmin kantaansa
Erkin kommentti: Vihreillä on ongelmia.

Gdpr-ryhmäkanteet tulevat Suomeen: ruvetaanko nyt lypsämään miljoonakorvauksia USA:n mallilla?

Ulkomaan uutiset

Keltaliivit, hallituskriisit ja loputtomiin jatkuva brexit – Miksi läntisen Euroopan kuohunnalle ei näy loppua?

Theresa May yrittää vielä puhua siitä, mistä täytyisi jo vaieta – brexit hallitsee EU-huippukokousta

Brittiparlamentin brexit-äänestys siirtyy tammikuulle

Jemenin rauhanneuvotteluissa tuntuvaa edistystä – pahimmin sodan keskellä olleeseen kaupunkiin saatiin tulitauko

Gävlessä menossa autopaloaalto, kymmeniä autoja romuksi yön aikana

Kolme naista vakavasti haavoittunut puukotuksissa Nürnbergissä

Talousuutiset

Islantilainen vallankumous syrjäytti pankkien vallan

Ministeriön työryhmä ehdottaa: uusien bensa- ja dieselhenkilöautojen myynti pitäisi lopettaa vuonna 2035

Autokaupan edustaja sähköautoihin siirtymisestä: ”On luettu liikaa Muumilaakson tarinoita”

Näin puolueet vastaavat suunnitelmiin kieltää bensa- ja dieselautojen myynti 2035 – ”Emme pelasta ilmastoa sillä, että halvaannutamme liikkumisen Suomessa”

Neste tekee 1,4 miljardin euron jätti-investoinnin Singaporessa

Verkkokaupan kasvu tuonut jo yli tuhat pakettiautomaattia Suomeen ja lisää tulee – katso kartasta mistä löytyy lähin automaatti

Helsinki-Vantaan lentokenttä teki uuden ennätyksen: jo 20 miljoonaa matkustajaa

Noin 28 000 yrittäjän veronpalautukset jäivät odotettua laihemmiksi – verottaja nappasi ne verovelkoihin, vaikka kaikki olisi maksettu ajallaan
Erkin kommentti: Miksi verottajan mielivaltaan ei kukaan puutu?

Urheilu-uutiset

Dorothea Wiereriltä ällistyttävä suoritus – Kaisa Mäkäräinen jäi 0,6 sekunnin erolla toiseksi
Japania vastaan kompuroineelle Naisleijonille tyylipuhdas voitto Ruotsista: "Meiltä kauden tasapainoisin esitys"

Sekaviestijoukkue kahdeksas MM-finaalissa, Laukkaselle loppukilpailupaikka 100 metrin sekauinnissa SE-ajalla

Talvi tulee ja maailman parhaat talviurheilijat iskevät yhteen Ylen kanavilla! Katso tästä lähetystiedot ja kisa-aikataulut

Kasperi Kapanen maalasi NHL:n kärkiottelussa – huhut viemässä Ahon ja Teräväisen joukkuekaveriksi

Suomalaisuimarilta kova temppu MM-kisoissa: Hyydytti ME-miehen totaalisesti harvinaisessa kaksintaistelussa – ”katselin sitä täyteen tatuoitua miestä, kun se siinä puhisi”

Laukkanen taisteli seitsemänneksi sekauintifinaalissa ja sen jälkeen itsensä vielä loppukilpailuun rintauinnissa – "En osannut odottaa, että olisi näin rankkaa"

Norjan Johannes Bö jatkoi hallintaansa ampumahiihdon maailmancupissa – kolme suomalaista mukaan takaa-ajoon

Maailmalla tapahtuu

Opiskelijakaksikko kartoitti natsien unohtuneen puolustuslinjan Lapissa – maastosta löytyi piikkilankaa, likööripulloja ja tutkimaton vankileiri

Rakennuslupahakemus jätetään jo tammikuussa: Tampereelle tulossa jopa sataan metriin kohoavia tornitaloja

Ruumisauto varastettiin Siilinjärvellä – ”Omaiset tulivat paikalle ja huomasimme, että auto olikin hävinnyt”

Murhaajan luovuttaminen uhrin perheelle suuren joukon ihmisten edessä

Karhuryhmän poliisin epäillään huijanneen 150 000 euroa

Turkulainen, kemijärveläinen ja raisiolainen yrittivät ostaa Joensuusta ruohonleikkurin – myyjä paljasti poliisiakin ällistyttäneen rikosvyyhdin

Kauppias-Tomi näki, että etsintäkuulutetun miehen housuihin sujahti jotain – tilanne eteni nopeasti pystypainiksi: ”Ehdin jo huolestua”

Palveluista vastaavatkin myöntävät: Vanhuspalvelut heikentyneet kunnissa

Sohvatorkkujen hirveä herätys: lava-auto ajoi olohuoneen läpi - amerikkalaisnainen nukkui vain 15 senttimetrin päässä

Yle Areena

Puolueet äänestäjädatan kimpussa

Mitäs nyt, Brexit?

Ranskassa kuohuu

Youtube-videot

Jussi Halla-aho kurittaa Kai Mykkästä ja Kokoomusta mamujen työllisyysasteesta

GCM sopimusta vastustavan adressin luovutus

Gilets jaunes - La colère jusqu'aux portes de l'Élysée / Paris - France 17 novembre 2018

1939-1940 the defeat of the Red Army under Lemetti-Suomussalmi-Raate. Trophies of the Finnish Army

The Winter War between Soviet Union and Finland

Onko Suomi täysin mätä? Osa 1/2 - Heikki Urmas - Trailer

Onko Suomi täysin mätä? Osa 2/2 - Liisa Mariapori - Trailer

Mielipiteet

Köyhää ja kipeää joulua

Pakko purkautua. Mikä kaikki tässä maailmassa v*tuttaa: Pk-yrittäjyys Suomessa

NÄKÖKULMA: Kärpästä ammutaan norsupyssyllä ilmastojahdissa

Ei mitään tekemistä islamin kanssa?

Viimeinen blogi – vapaan sanan hautajaiset USARISSA?

Petteri Orpo: ”Demokratia on hyökkäyksen kohteena”
Erkin kommentti: Kysymys ei ole dmokratiasta vaan harvainvallasta. Esimerkkinä kokoomuksen tilataksillisen toiminta.

Trafin sekoilun taustalla on liikennelaki, jossa ei ole mitään hyvää

Kahden prosentin todellisuus

Turvallisuusasioissa oltava hereillä

Tunneli tunnelmaa

Britannia voi perua Brexitin halutessaan – Brexitin monet mahdollisuudet

Mäkelä: Samaan aikaan kun pääministeri ylistää EU:n ”valtavia hyötyjä” – tavallinen kansa maksaa haitat

Ilmastomuutoshuijaus on paljastettu ja ainoa tarkoitus on verottaa lisää kansalaisia.

Näkökulma: Autoilija, varaudu helvettiin

Kestävästä kehityksestä ja maahanmuutosta

Voiko tämän alemmaksi enää vajota – Helsingin Sanomien Nyt-liite teki pikkulapsen sarjaraiskauksesta vitsin

Loppukevennykset

Yhdysvaltalaismedia: Trump oli ”kolmas mies” tapaamisessa, jossa hyssyttelyrahoista sovittiin

Radio novan Annika Metsäkedolla jää mikki auki 17.8

Teemu Vesterinen ottaa suihin suorassa lähetyksessä

Lumen peittämästä liikennemerkistä löytyi yhteinen sävel – rikosoikeuden professorilta ja ylikomisariolta harvinainen yhteistiedote

Suomalaiset maanviljelijät mukana ainutlaatuisessa kokeessa – tavoitteena pysäyttää ilmastonmuutos
Erkin kommentti: Ilmastonmuutosvouhoutus on iso vitsi. Suomalaisten vaikutus maailman ilmanmuutokseen on todella pieni.

Tyyne Kettunen sote-päivitys 4/13 000 : SOTE-neule

How To Not Drive Your Car On Road 2018

The strongest waves that surprised the holidaymakers

Kotimaan matkailu

Santa Claus Village + Reindeer & Husky Sledding! | Finland Travel Vlog 03

Finally saw the northern lights! | Finland Travel Vlog 04

AHHH!! We saw the Northern Lights on our FIRST NIGHT!! Finland Travel Vlog 2

Ulkomaan matkailu

West England

Southeast England

Bulgaria

Musiikki

Oulun poliisin joulutervehdys

Jarkko Ahola - Mielenrauhaa

Jorma Hynninen - En Etsi Valtaa, Loistoa

Kuntoilu

Rasvaa polttava HIIT-pikatreeni - Ella Elers

Nanna Koivisto | Vatsalihastreeni | Me Naiset

Syvien vatsalihasten treenaus

Liikunta ja terveys

Verenpaine 150 /94 , pulssi 60 , Paino kg. Jumppa 20 /5170 min, kuntosali 0/8885 min, kävely 6/1186 km , uinti 0/41000 m, pyöräily 0/3580 km

Olen ollut viikon verran ulkomailla. Suomessa minulla oli korkea verenpaine eikä siihen lääkärit löytäneet ratkaisua. Korkea verenpaine johtui stressistä. Olen ulkomailla saanut verenpaineeni laskemaan viikossa lähes normaaliksi. Painoa on vielä pudotettava ja syötävä terveellisesti sekä harjoitettava liikuntaa ottaen huomioon pikäaikaisen korkean verenpaineen aiheuttamat vauriot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti