lauantai 22. joulukuuta 2018

LA 22.12.2018 Hyvää ja rauhallista Joulua!


Raution kirkko - taitelija Olga Markova-Orellin maalaus

Raution kirkon historiaa
Rautioon alettiin puuhata omaa seurakuntaa 1790-luvulla. Oma kirkko ja hautausmaa saatiin vuonna 1800. Puinen ristikirkko ja ylöspäin kolmijaksoinen tapuli ovat kuuluisan kalajokisen kirkonrakentajan Simon Matinpoika Jylkän eli Silvénin viimeiset kirkkorakennukset. Kirkkoa korjattiin 1880-luvulla, jolloin sitä korotettiin lähes metrillä ja siihen tehtiin torni.
Alttaritauluja Raution kirkossa on kolme. Vuodelta 1804 on Johannes Kemppen ”Ristiinnaulittu”. Sen rinnalle kaivattiin isompaa alttaritaulua. Aluksi sellaisena palveli Oskar Lindbergin ”Ehtoollinen” (1933), joka alun perin sijoitettiin edellisen alle, koska se ei ollut kuitenkaan Ristiinnaulittu-taulua suurempi. Vuodelta 1939 on kookkain, ”Hyvä Paimen”, jonka Aina Håkansson maalasi amerikkalaisen esikuvan mukaan. Siinä Paimen kurottautuu rotkon reunalla henkensä uhallakin pelastamaan pelokasta lammastaan. Vuodesta 1988 kaikki kolme taulua ovat olleet alttariseinällä. Alttariseinämän kaikki taulut kertovat Jeesuksesta ja puhuttelevat siten kristinuskon keskeisellä sanomalla. 
Kirkko edustaa rautiolaisille jotakin pysyvää. Muuttumattomaksi ymmärretään sen lohduttava ja rohkaiseva sana. Kirkon peruskorjaus ja maalaus tehtiin vastikään vuonna 2000. Hans Heinrichin 1975 rakentamat urut ovat kahdeksanäänikertaiset. Raution kirkko on kodikas, rauhaisa ja viihtyisä. Raution kirkossa on 370 istumapaikkaa.
Tapulin kello kutsuu Raamatun sanoin kansaa kirkkoon: ”Veisatkat Herralle, soittakat Herralle, puhukat kaikista hänen ihmeellisistä töistänsä” (I Aik 16:9). Teksti on kellon kyljessä. Kylästä pitäjäksi muotouduttuaan Rautio sai kappeliseurakunnan oikeudet vuonna 1826. Seurakunta itsenäistyi Kalajoen emäseurakunnasta 1921. Vuonna 1973 Rautio liitettiin Kalajoen kuntaan, minkä jälkeen seurakunnat muodostivat täydellisessä yhteistaloudessa toimivan seurakuntayhtymän.

Kirkkoherrat
Vuodesta 1921 Raution kirkkoherroina ovat toimineet
Mauri Kokko 1921-26
Aarne Alikoski 1927-28
Vilho Vihma 1936-46
Jaakko Kurkela 1946-1951
Antero Juntumaa 1952-55
Martti Peltonen 1955-71
Paavo Paananen 1972-75
Veli Taanila 1975-79
Kaarlo Hirvilammi 1980-84
Jorma Manninen 1985-2000
Jari Savinainen 2001-2002
Minut on kastanut kirkkoherra Jaakko Kurkela. Minulla on muistikuva myös kirkkoherra Antero Juntumaasta polvihousuissa. Muistaakseni hän oli partiotoiminnassa aktiivisesti mukana. Myöhemmin rovasti Antero Juntumaa (vuoteen 1940 saakka Juntunen) valittiin Kristillisen puolueen kansanedustajaksi vuonna 1972. Hän toimi kansanedustajana vuoteen 1982. Hän oli myös presidentin valitsijamies vuonna 1978. Kirkkoherra Martti Peltonen oli minulle tuttu henkilö, sillä Raution pappila oli kotini naapurissa. Juhani oli Martin ja Hannan poika. Hänen kanssaan urheilimme paljon yhdessä pappilan viereisellä urheilukentällä. Juhani oli hyvä seiväshyppääjä. Martti Peltonen opetti minua rippikoulussa ja Kalajoen yhteiskoulussa. Hän pyrki myös eduskuntaan, mutta jäi niukasti rannalle.
Maaseutunuorten roihuavat joulutulet luovat tunnelmaa teiden varsille – "Perinne yleistynyt eri puolilla Suomea"

Vanhan Porvoon joulu on ihana – uppoudu hetkeksi menneen maailman tunnelmaan

Kalajoki

Jenna Kaila tyttöjen jääkiekon MM-kisoihin

Alpo Murtoniemen Näkökulma: Joulurauhaa!

Alueuutiset

Valmista vasta vuonna 2028 – Fennovoima sai venäläisiltä uuden aikataulun

Pyhäjoen alaosa sekä Alavieskan ja Ylivieskan välinen jokiosuus kuuluvat tulvariskialueeseen – Pyhäjoella meneillään penkereiden parataminen

Kotimaan uutiset

PS on mielipidemittauksen suurin nousija.
Alma-kysely: Halla-aho antoi myrskyvaroituksen

Mopotyttöä sumuttaneille poliiseille vir­ka­ri­kos­tuo­mio – Oikeuden mielestä oc-kaasu aiheutti tarpeetonta vaaraa

Väyrysen uusi puolue merkittiin rekisteriin – edus­kun­ta­vaa­lit odottavat keväällä

Kaksi miestä raiskasi naisen törkeästi Kaisaniemen puistossa – hovioikeus alensi rangaistusta

Ilmasta kuvattu video paljastaa koko tuhon – hotelli Iso-Syöte kuin pommin jäljiltä

Hallitus päätti: 4 000 euron työllistämispalkkio käyttöön

Karu tulos Juha Sipilälle yrittäjien gallupista

Wille Rydman: Tämä lausunto toi kalleimman laskun koskaan veronmaksajalle

Jussi Halla-aho: Kansallismielisistä EU-parlamentin toiseksi suurin ryhmä
Ulkomaan uutiset

Reuters: Gatwickin lentokentän kiitorata suljettu jälleen epäillyn lennokkihavainnon vuoksi

Osa Yhdysvaltojen hallintoa sulkeutuu rahoituskiistaan - Trump vaatii itsepintaisesti viittä miljardia dollaria Meksikon muuriin

Britanniassa kaksi ihmistä pidätetty Gatwickin lentokentän drone-häirintään liittyen

Orbanin työreformin vastustus jatkuu Unkarissa

Kurdit jäämässä Turkin ja Syyrian armeijojen puristukseen, Isis-terroristit joudutaan ehkä jättämään rauhaan

Yhdysvaltain korkein oikeus tyrmäsi Trumpin ajamat turvapaikkarajoitukset

Iso-Britannia lähetti sota-aluksen Ukrainaan

Reuters: Venäläishävittäjiä saapui Krimille - tilanne Ukrainan ja Venäjän välillä kiristyy

Ranskassa mielenosoittajat jälleen liikkeellä – lähes 100 otettu kiinni

Talousuutiset

Analyysi: Taas myytiin hyvä suomalaisyhtiö ulkomaille… Onneksi ei myyty halvalla

Stora Enso voi tarvittaessa lomauttaa 500 työntekijää Oulun tehtaalla

Miljardimoka? - ”Fortum oli pakkoraossa”

Jälkiviisaat - Sähköverkon myynti

Vuoden 2025 jälkeen merellä syntyy tuulisähköä halvemmalla kuin maalla – Suomen ensimmäinen merituulipuisto testikäytössä

Urheilu-uutiset

Pikkuleijonissa kävi ovi tiuhaan – huippulupaus putosi yllättäen MM-leiriryhmästä

Kasperi Kapanen ratkaisee maailmanmestaruuden Suomelle

Lauri Markkanen oli mahtavalla pelipäällä - johdatti Chicago Bullsin voittoon

Olympiavoittaja Matti Pitkänen on nyt 70-vuotias – muisto Juha Miedosta kalvaa yhä: ”Hänellä oli liikaa vaikutusvaltaa”

Venäjän hiihtolegendojen ystävyys loppui maailmanlaajuiseen skandaaliin ja pakomatkaan Ladalla – nykyään hyytävät välit

Äänestä vuoden 2018 sykähdyttävintä urheiluhetkeä

JESSE PULJUJÄRVI HIGHLIGHTS

From Wrestling to Politics - The Story of Aleksandr Karelin | Legends Live On
Maailmalla tapahtuu

Mökkipainajainen Tohmajärvellä - 42-vuotias mies hakkasi vaimoaan ja uhitteli moottorisahalla - väkivalta loppui poliisin luotiin

Tulli teki historiansa suurimman takavarikon: 130 000 ekstaasitablettia, arvo katukaupassa lähes 3 miljoonaa euroa

Opiskelijoita kuljettanut bussi syöksyi puoli kilometriä alas vuoren rinnettä Nepalissa – yli 20 kuollut

Useita puukotettu Sergelin torilla Tukholman keskustassa

15-vuotias poika pyöritti huumebisnestä Espoossa – myi ekstaasia ja marihuanaa koululaisille

Tshernobylin kohtalonyö – Ydinhelvetti repesi

Tonttumuseo avaa ovet aitoon jouluun – muovia ennen koristeet tehtiin luonnon antimista

Yle Areena

Ruskean juuston salaisuus

Meråkerin yläkoulusta maailmanmaineeseen

Öljyrahoilla menestykseen?

Trondheim – hiihtomaailman Hollywood

Mikä teki Northugista Northugin?

Wiina miehen iässä - Oy Alko Ab 50 vuotta

Sauli Niinistön joulukalenteri

Youtube-videot

Oulun poliisi täysin kyvytön suomalaisia pieniä lapsia raiskaavien ulkomaalaisten kiinniottamisessa

England v. Germany Football Match in Berlin 1938

Mielipiteet

Ex-lääninlääkäri: Sikainfluenssarokote on salajuoni

Kristillinen perintö saa näkyä kouluissa – perinteet eivät tee tilaisuudesta uskonnon har­joit­ta­mis­ta

Afrikkalaisilla on aika, eurooppalaisilla kello

Kahden prosentin todellisuus

Haluatko Suomen kansan edustajaksi?

Laita korkki kiinni, Juncker!

EU:ta johdetaan kännissä – komission puheenjohtajana huojuva setämies

Kotimaan matkailu

Babbo Natale e renne Lapponia Finlandia: messaggio e partenza Santa Claus Buon Natale Rovaniemi

Papá Noel Santa Claus recolectando frutas del bosque en Laponia Finlandia Rovaniemi verano renos

Papá Noel Santa Claus y Perros Husky: Laponia Finlandia Rovaniemi - niños & huskies - Feliz navidad

Winter in Santa Claus Hometown Rovaniemi Lapland Finland travel video real Father Christmas tourism

Santa Claus Village in 4K: Rovaniemi Lapland Finland: kids meet real Father Christmas Travel video

Ulkomaan matkailu

Christmas in Nazareth 2016

Nazareth Christmas Parade 24/12/17

161224 Nazareth Christmas Parade

Musiikki

Sulo Saarits - Tuikkikaa Oi Joulun Tähtöset

Enkeli taivaan lausui

Kauneimmat joululaulut - Sylvian joululaulu - Kun joulu on

Sulo Saarits- Varpunen jouluaamuna (Sanat)

Kari Tapio - Jouluyö, Juhlayö

Loppukevennykset

Alcohol Test Trick

Top 5 Best of Just for Laugh Gags 2018 | Part 10

Sperm Bank

Caruna kiittää

Kumpaa sukupuolta sukset ovat? Tietysti naisia. Sen lisäksi, että niissä on vako alla, nokka pystyssä ja ne käyttävät siteitä, ne tarvitsevat toimiakseen liukuvoidetta, sauvaa ja lopuksi monoa. Puhumattakaan siitä, kun ne saavat pyörät alleen, niisät tulee henegenvaarallisia liikenteessä.

Huonomuistisen joululaulu on Koska meillä on Joulu

Mies riiteli vaimonsa kanssa ja nimitteli tätä rumaksi lehmäksi taistelun tiimellyksessä.
Aikansa mekastettuaan pari rauhoittui ja tavanomaisen sovinto-panon aika koitti.
Ähellyksen aikana vaimo kuitenkin parahti pillittämään ja kysyi mieheltään: "Kait minussa jotain kaunista on?" johon mies tokaisi, "On kyllä, mutta vedän sen ulos kohta.."

Kuntoilu

Kuollut takapuoli vaivaa yhä useampaa - kokeile viittä liikettä, jotka elvyttävät lamaantuneet pakarat

3 parasta peppuliikettä: ”Moni luulee, että nitkuttelut ja vitkuttelut tuottavat tulosta”

Moni treeniohje onkin huuhaata - Lihastohtori kertoo tyypillisimmät esimerkit, joissa hälytyskellon pitäisi kilkattaa

Liikunta ja terveys

Verenpaine 153 /85 , pulssi 57 , Paino ? kg. Jumppa 30 /5350 min, kuntosali 0/8885 min, kävely 4/1225 km , uinti 0/41000 m, pyöräily 0/3580 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti