.jpg)
Suuren teollisen menestystarinan tai syvän yhteiskunnallisen murroksen taustalta paljastuu usein yllättävä alkupiste. Se on pieni maantieteellinen solmukohta, jonka maaperä on jostain syystä kasvattanut poikkeuksellisen visionäärisiä ja peräänantamattomia tekijöitä. Kalajokilaakson ja laajemmin koko Pohjois-Suomen teollisessa ja koulutuksellisessa historiassa tämä alkulähde on Kalajoen Rautio.
Rautio ei ole historiankirjoissa vain perinteinen pohjalainen maaseutukylä, vaan se on toiminut synnytysosastona ja henkisenä kotina miehille, joiden kädenjälki muutti alueen elinkeinorakennetta pysyvästi 1900-luvun jälkipuoliskolla. Rautiolaisuus ei ollut vain syntymäpaikka; se oli mentaliteetti, jossa yhdistyivät työtä pelkäämätön käytännön asenne, rohkeus ottaa valtavia riskejä ja kyky katsoa pitkälle tulevaisuuteen.
Tämän rautiolaisen sitkeyden ja yrittäjyyden perinnön ruumiillistumia olivat maansiirron pioneerit Antti Niska ja hänen poikansa Pekka Niska. Heidän Rautiosta alkanut matkansa kulki Hituran jättimäisten kaivosurakoiden ja Ylivieskan teollisuusmahdollisuuksien kautta, huipentuen lopulta valtakunnalliseksi ja kansainväliseksi nosturi-imperiumiksi. Samasta rautiolaisesta puun ja sahan tuoksusta kasvoi myös Ensio Torvi, joka loi perustan Ylivieskan puunjalostuksen kukoistukselle ja maamme suurimmalle listateollisuudelle. Eikä tämä rautiolainen voimannäyttö rajoittunut vain koneisiin ja puutavaraan – kylän kasvatti, tekniikan tohtori Keijo Nivala, toi saman visionäärisen energian koulutusmaailmaan ja nosti alueen tekniikan opetuksen aina korkeakoulutasolle saakka.
Kun tarkastelemme Vieskama Oy:n nousua, sen dramaattista konkurssia ja niistä versoineita uusia menestystarinoita, emme katso vain Ylivieskan tai Oulaisten teollisuushistoriaa. Katsomme tarinaa, jonka juuret ovat syvällä Raution mullassa. Se on kertomus siitä, miten yhden kylän miehet ottivat riskin, rakensivat infrastruktuurin, kouluttivat tekijät ja jättivät perinnön, joka kantaa vielä uusia sukupolvia.
Teollisuusneuvos Antti Eemeli Niska
Antti Eemeli Niska (5. marraskuuta 1912 Kalajoki – 23. marraskuuta 1985 Ylivieska) oli suomalainen yrittäjä ja yritysjohtaja, joka sai pitkän uransa tunnustuksena teollisuusneuvoksen arvonimen.
Niskan isä oli maanviljelijä ja autoilija Antti Niska, ja puolisoksi vakiintui vuodesta 1937 Anna Amanda Karjalainen. Niska kävi neljä vuotta kansakoulua ja työskenteli aluksi maanviljelijänä. Jatkosotaan osallistuttuaan hän ryhtyi maatilan pidon ohella ajamaan taksia ja hankki kuorma-autoja maidon meijeriin kuljetusta varten.
Vuonna 1965 Niska perusti Vieskan Maansiirto -yhtiön ja vuonna 1968 Vieskan Konepaja -yhtiön. Nämä kaksi yritystä fuusioitiin vuonna 1970 suuryhtiöksi nimeltä Vieskama Oy. Monialaiseen konserniin liitettiin myöhemmin myös oma betoniasema sekä saha ja höyläämö. Yhtiössä työskenteli 1970-luvun alkuvuosina peräti 300 henkilöä, ja se laajensi toimintaansa voimakkaasti Ylivieskasta myös Oulaisiin. Niska sai ansioistaan teollisuusneuvoksen arvonimen vuonna 1974. Odotukset menestyksestä katkaisi kuitenkin suhdanteiden heikentymisen myötä tullut konkurssi alkuvuonna 1977.
Jussi Malkamäen rooli ja Hituran kaivosurakka
Antti Eemeli Niskan ja ylivieskalaisen Jussi Malkamäen kumppanuus oli tyypillinen esimerkki aikansa pohjalaisesta yrittäjyydestä, jossa kaksi vahvaa ja työtä pelkäämätöntä miestä yhdisti voimansa viedäkseen alueen teollisuutta ja maansiirtoa eteenpäin suuren luokan hankkeisiin. Malkamäki oli avainhenkilö ja yhtiömies, kun Vieskan Maansiirto otti vastaan suuria alueellisia infrahankkeita.
Tämä kumppanuus teki Hituran nikkelikaivoksella Nivalassa yhden aikakautensa suurimmista ja puhutuimmista maarakennusurakoista Suomessa. Urakka oli keskeinen tekijä yhtiön nousussa valtakunnalliseen tietoisuuteen, ja se osoitti johdon kyvyn ottaa vastaan massiivisia teollisia haasteita.
1. Historiallinen kaivosurakka (1969)
Valtava maamassa: Outokumpu Oy:n avaaman Hituran kaivoksen maanpoistourakka vuonna 1969 oli historiallisen suuri. Jussi Malkamäki johti tulevan avolouhosalueen maanpoistotyötä, jossa siirrettiin peräti 770 000–800 000 kiintokuutiometriä maamassoja, jotta malmi saataisiin alta esiin. Tämä vaati poikkeuksellisen laajaa ja raskasta konekantaa.
Urakan haastavuus: Maaperä oli vaativaa ja hankalasti käsiteltävää niin sanottua "pikileerisavea". Vieskama vastasi muun muassa kaivoksen reunaluiskien tekemisestä erittäin jyrkkään kaltevuuteen, mikä oli märässä savessa teknisesti äärimmäisen vaikeaa.
Konekanta ja logistiikka: Työmaalla oli parhaimmillaan käytössä jopa 120 maansiirtoautoa ja yli 20 raskasta maansiirtokonetta. Koska urakalla oli alituinen kiire, yrityksen johto – Antti Niska ja hänen Pekka-poikansa – lensi toisinaan jopa omalla lentokoneellaan tarkastamaan savotan etenemistä.
2. Aluetaloudellinen merkitys
Vieskan Maansiirto oli urakan alkaessa vielä verrattain nuori yrittäjä näin suuressa mittakaavassa, joten sopimuksen saaminen valtionyhtiö Outokummun kanssa oli valtava luottamuksenosoitus.
Maansiirtopuolen operatiivisena johtajana ja urakan vetäjänä toiminut Jussi Malkamäki korosti vahvasti alueellista vastuuta. Hän teki tietoisen ratkaisun työllistää paikallista työvoimaa sekä Nivalan KTK:n (Kuljetuskeskuksen) vapaana olevaa autokalustoa aliurakoitsijoina. Tällä pyrittiin varmistamaan se, että "urakasta saatu raha pyörii vähän kauemmin tässä omassa maakunnassa". Työmaalla työskenteli suoraan noin 80 miestä ja kymmeniä aliurakoitsijoita.
3. Vaikutus Vieskama Oy:n tulevaisuuteen
Hituran onnistunut suururakka loi taloudellisen ja maineellisen pohjan sille, että Antti Niska pystyi vuonna 1970 yhdistämään maansiirron ja konepajan suuryhtiö Vieskama Oy:ksi. Malkamäen johtama maansiirtopuoli muodosti tässä uudessa jättiyhtiössä toisen vahvan tukijalan konepajatoiminnan ohella.
Kaivosmaailmassa saavutettu maine auttoi yritystä laajentamaan toimintaansa muihinkin suuriin maa- ja vesirakennuskohteisiin nostaen Vieskaman 1970-luvun alussa maan johtavien maarakentajien joukkoon. Toisaalta Hituran kaltaiset jättimäiset hankkeet vaativat jatkuvasti valtavaa kaluston uusimista ja sitoivat paljon pääomaa. Tämä osaltaan ajoi yhtiön myöhemmin liian aggressiiviseen kasvuun ja investointeihin, mitkä johtivat vuoden 1977 konkurssiin yleisen taloustaantuman iskiessä.
Vieskama Oy:n suuri konkurssi alkuvuodesta 1977 oli Ylivieskan kaupungille valtava haaste, mutta se johti samalla yhteen kaupungin historian merkittävimmistä ja onnistuneimmista teollisista pelastusoperaatioista. Kun 300 henkeä työllistänyt yhtiö kaatui, modernit teollisuustilat ja laitteet uhkasivat jäädä tyhjilleen, mikä olisi ollut Ylivieskan taloudelle katastrofi. Kaupunki kuitenkin puuttui tilanteeseen aktiivisesti.
Konkurssin jälkeiset suuret järjestelyt ja uudet teolliset menestystarinat
Vieskama Oy:n suuri konkurssi alkuvuodesta 1977 oli Ylivieskan kaupungille valtava haaste, mutta se johti samalla yhteen kaupungin historian merkittävimmistä ja onnistuneimmista teollisista pelastusoperaatioista. Kun 300 henkeä työllistänyt yhtiö kaatui, modernit teollisuustilat ja laitteet uhkasivat jäädä tyhjilleen, mikä olisi ollut Ylivieskan taloudelle katastrofi. Kaupunki kuitenkin puuttui tilanteeseen aktiivisesti.
1. Konepajan pelastus ja Wärtsilän aika
Kaupungin rooli kiinteistöjen haltuunotossa: Ylivieskan kaupunki osti konkurssipesältä Vieskaman modernit teollisuusrakennukset – erityisesti konepajakiinteistön – suojellakseen alueen työllisyyttä. Tavoitteena ei ollut jättää tiloja kaupungin omaksi varastoksi, vaan etsiä niille välittömästi uusi, vakavarainen teollinen toimija. Koska teollisuusneuvos Antti Eemeli Niska oli investoinut raskaasti moderneihin konepajatiloihin ja laitteisiin, tilat tarjosivat valmiin ja houkuttelevan pohjan suuren mittakaavan metalliteollisuudelle.
Tehtaiden siirtyminen Wärtsilälle (1978): Kaupungin omistusvaihe jäi lyhyeksi, sillä jo vuonna 1978 tehtiin käänteentekevä yrityskauppa. Suomalainen teollisuusjätti Wärtsilä-konserni osti Vieskama Oy:n entiset konepajatilat kaupungilta ja perusti niihin Wärtsilän Ylivieskan tehtaan. Aluksi tehdas valmisti pääasiassa lohkoja ja putkistoja Wärtsilän omille laivoille ja telakoille. Suuri osa Vieskaman entisistä työntekijöistä sai työtä Wärtsilältä, mikä vakautti Ylivieskan taloudellisen tilanteen konkurssishokin jälkeen.
Historiallinen investointi – Neuvostoliiton "Hirviö" (1979): Wärtsilän omistuksessa entisissä Vieskaman tiloissa tehtiin pian pohjoismaisen teollisuuden historiaa. Koska telakkatilausten määrä heilahteli, tehdas päätti laajentaa energia- ja voimalaitosteollisuuden putkistoihin. Vuonna 1979 tehtaalle hankittiin Neuvostoliitosta idänkaupan kautta massiivinen UZTM-500-induktiotaivutuskone. Laite asennettiin teollisuushallin lattian alle kolme metriä syvään kellariin. Kone oli Pohjois-Euroopan ensimmäinen laatuaan, ja se kykeni taivuttamaan poikkeuksellisen paksuja voimalaitosputkia.
Perintö nykypäivänä (Recion Oy): Antti Niskan ja Vieskaman alun perin rakentamat teollisuustilat ovat olleet Ylivieskan teollisen selkärangan ydin yli 50 vuoden ajan. Wärtsilän jälkeen tehdas siirtyi myöhemmin Cormetallin, Jyrki Oy:n, Hollmingin ja lopulta kansainvälisen ViaCononin (myöhemmin Recion Oy) omistukseen. Nykyäänkin tuossa samassa tehtaassa valmistetaan vaativia korkeapaineputkistoja kansainväliselle energiateollisuudelle. Alkuperäinen, vuonna 1979 asennettu Neuvostoliiton aikainen induktiokone ("The beast in the basement") on edelleen päivittäisessä tuotantokäytössä ja toimii tehtaan tärkeänä kilpailuetuna.
Ylivieskan kaupungin rohkea päätös ottaa Vieskama Oy:n rakennukset hallintaansa vuonna 1977 siis esti alueen teollisuuden alasajon ja loi pohjan vuosikymmeniä kestäneelle, kansainvälisesti menestyneelle putkiesivalmistusteollisuudelle.
2. Pekka Niska ja nosturi-imperiumin synty
Pekka Niska imi oppinsa yrittäjyyteen ja raskaaseen kalustoon isänsä maansiirtourakoiden kautta Ylivieskassa ja Nivalan Hiturassa. Hän oli aloittanut oman itsenäisen yritystoimintansa yksityisyrittäjänä jo 1950-luvun lopulla, toimien aluksi koneurakoinnin ja maansiirron parissa. Nosturitoimintaan ja niiden vuokraukseen hän siirtyi virallisesti vuonna 1972 ostamalla ensimmäisen Coles-merkkisen ajoneuvonosturinsa.
Kun perheen Vieskama Oy kaatui vuonna 1977, Pekka jatkoi määrätietoisesti itsenäistä polkuaan ja mullisti lopulta koko Suomen nosto- ja vuokrausalan. Toiminnan laajentuessa valtakunnalliseksi yritys muutettiin loppuvuodesta 1988 osakeyhtiöksi, ja se merkittiin virallisesti kaupparekisteriin 30. tammikuuta 1989 nimellä Pekkaniska Group Oy (nykyisin Pekkaniska Oy). Pekka Niska ehti siis toimia yrittäjänä noin 30 vuotta ennen nykyisin tunnetun osakeyhtiömuotoisen konsernin virallista syntyä.
Nosturijätin kasvu ja kansainvälistyminen: Varsinaisen Pekkaniska Oy:n tarina vakiintui valtakunnalliseksi nosturien, trukkien ja henkilönostimien vuokrausjätiksi. Yrityksen kelta-siniset nostolaitteet tulivat tutuiksi lähes jokaisella Suomen suurella rakennustyömaalla. Pekka laajensi yrityksen toimintaa rohkeasti myös ulkomaille, ensin silloiseen Neuvostoliittoon vuonna 1983 ja myöhemmin Venäjälle, Ukrainaan sekä Baltian maihin.
Lama ja selviytyminen: Aivan kuten isänsä Antti aikoinaan, myös Pekka kohtasi vakavia taloudellisia vaikeuksia, kun 1990-luvun alun suuri lama iski Suomeen. Yritys ajautui valuuttavelkojen vuoksi velkasaneeraukseen. Toisin kuin Vieskama, Pekkaniska onnistui kuitenkin selviytymään. Pekka Niska maksoi kaikki velkansa takaisin viimeistä penniä myöten laajentamalla toimintaansa voimakkaasti Venäjän nouseville markkinoille.
Poikkeuksellinen yrityskulttuuri: Pekka Niska tuli valtakunnallisesti tunnetuksi intohimoisena kuntoilijana ja erikoisesta, mutta tehokkaasta tavastaan johtaa yritystään. Hän maksoi työntekijöilleen kuntobonuksia esimerkiksi tupakanpolton lopettamisesta, alkoholittomuudesta, leuanvedosta ja siitä, ettei ollut päivääkään poissa töistä. Samaa tinkimätöntä urheiluhenkeä jatkoi hänen poikansa Janne Niska (1975–2014), joka perusti myöhemmin korkealle kurottaviin autoalustaisiin nostolaitteisiin erikoistuneen Janneniska Oy:n.
Niskojen perheen yrittäjyys kantaa siis suoraan Kalajokilaakson maansiirtomullista aina Suomen ja Pohjoismaiden tunnetuimmaksi nosturalan imperiumiksi saakka.
3. Ensio Torvi ja puunjalostuksen uusi aikakausi
Samaan aikaan kun teollisuusneuvos Antti Eemeli Niska laajensi voimakkaasti monialaista Vieskama Oyä ja liitti siihen uuden sahan sekä höyläämön, Kalajoen Rautiosta (Peurakosken Saha ja Mylly -yrityksestä) kotoisin oleva Ensio Torvi päätti myös laajentaa toimintaansa Ylivieskaan. Torvi perusti vuonna 1972 yrityksen nimeltä Ylivieskan Saha ja Höyläämö. Paikkakunnalla toimi siis 1970-luvun puolivälissä kaksi merkittävää saha- ja höyläämöalan yksikköä: Vieskama Oy:n oma suuri sahapuoli sekä Ensio Torven nouseva yritys.
Vieskaman konkurssi (1977) ja markkinatilanne: Kun Vieskama Oy ajautui vuoden 1977 alussa konkurssiin, sen raskaasti investoitu saha- ja höyläämökoneisto sekä työntekijät jäivät vaille emoyhtiötä. Tämä alueellisen suuryhtiön kaatuminen ja sen jälkeiset järjestelyt vapauttivat seudulla paljon osaavaa puualan työvoimaa, raaka-ainemarkkinoita sekä tilauskantaa muille toimijoille. Ensio Torven yritys pystyi vakiinnuttamaan ja kasvattamaan asemaansa Ylivieskan keskeisenä höylätyn puutavaran valmistajana, kun Vieskama Oy poistui kilpailusta.
Perintö nykypäivänä (E.T. Listat Oy): Ensio Torven tuolloin perustamasta sahasta ja höyläämöstä kehittyi vuosikymmenten pitkäjänteisen työn tuloksena nykyinen E.T. Listat Oy (ja sen tytäryhtiö E.T. Maalaus Oy). Se toimii edelleen Ylivieskan Vähäkankaantiellä ja on kasvanut Suomen suurimmaksi rakennuslistojen ja sisustuspaneelien valmistajaksi. Ensio Torven elämäntyö kytkeytyy tiiviisti siihen samaan 1970-luvun Ylivieskan puunjalostuksen kultakauteen ja rakennemuutokseen.
4. Betker Oy – Betoniaseman uusi elämä
Aivan kuten listateollisuus, myös ylivieskalaisen Betker Oy:n (historiallisesti Bet-Ker Oy) koko syntyhistoria juontaa juuri Vieskama Oy:n betoniaseman kohtaloon ja vuoden 1977 konkurssijärjestelyihin.
Betoniaseman osto (1977): Kun Vieskama Oy kaatui, kaksi ylivieskalaista yrittäjää päätti ostaa yhtiön konkurssipesältä sen tyhjäksi jääneen betoniaseman. Tämän ostetun infrastruktuurin pohjalta perustettiin vuonna 1977 uusi yritys, joka sai nimekseen Bet-Ker Oy. Nimi viittasi suoraan betoniin ja suunniteltuihin keraamisiin tuotteisiin.
Toiminnan painopisteen muutos: Aluksi yritys jatkoi perinteistä valmisbetonin tuotantoa, mutta sen ohessa ryhdyttiin määrätietoisesti kehittämään ja valmistamaan tulenkestäviä materiaaleja tiilitehtaiden tarpeisiin. Perustajat huomasivat tässä erikoistumisessa valtavan markkinaraon, ja tavallinen betonitoiminta jäi nopeasti taka-alalle.
Menestystarina nykypäivänä: Vieskama Oy:n vanhasta betoniasemasta alkunsa saanut Betker Oy on kasvanut vuosikymmenten aikana kansainväliseksi, miljoonaluokan liikevaihtoa tekeväksi pohjoismaiseksi huippuosaajaksi. Se valmistaa edelleen Ylivieskassa tulenkestäviä massoja ja rakenneosia vaativiin korkealämpötilaprosesseihin, kuten SSAB Raahen terästehtaan kaltaisille suuryhtiöille. Se on jälleen yksi osoitus siitä, miten Niskan rakentaman kokonaisuuden palasista versoi uutta ja kestävää teollisuutta alueelle.
Hallintokeskuksesta osaamisen ytimeen – Pääkonttorin uusi elämä ja Keijo Nivalan perintö
Vieskama Oy:n upouudella pääkonttorilla oli erittäin merkittävä ja yllättävä rooli Ylivieskan kaupungin kehityksessä konkurssin jälkeen. Kun suuryhtiö kaatui alkuvuodesta 1977, teollisuusneuvos Antti Eemeli Niskan rakennuttama moderni pääkonttorikiinteistö siirtyi Ylivieskan kaupungin omistukseen kaupungin aiempien takausten ja velka-asioiden vuoksi. Kaupunki ei kuitenkaan jättänyt loistavaa virastotaloa tyhjilleen, vaan käynnisti historiallisen koulutuspoliittisen operaation.
1. Pääkonttorin muodonmuutos oppilaitokseksi
Myynti valtiolle oppilaitostiloiksi: Ylivieskan kaupunki myi tyhjäksi jääneen pääkonttorirakennuksen Suomen valtiolle.
Ylivieskan ammatillisen oppilaitoksen synty: Tilat osoitettiin välittömästi uuden, alueellisesti äärimmäisen tärkeän ammatillisen oppilaitoksen käyttöön. Vieskaman valmis ja moderni pääkonttori mahdollisti sen, että koulun toiminta pystyttiin käynnistämään paikkakunnalla poikkeuksellisen nopealla aikataululla ilman vuosikausien rakennusprojekteja.
Koulutuksen selkäranka: Tästä entisestä pääkonttorista alkanut ammatillinen oppilaitos (nykyisin osa Koulutuskeskus JEDUa) kasvoi ja kehittyi alueen koulutuksen selkärangaksi. Vieskama Oy:n pääkonttori koki upean muodonmuutoksen: konkurssiin menneen jättiyhtiön hallintokeskuksesta tuli tuhansien alueen nuorten teollisuus-, metalli- ja ammattiosaajien opinahjo.
2. Tohtori Keijo Nivala ja Ylivieskan Tekun kehittäminen
Vaikuka Vieskama Oy:n entisessä pääkonttorissa käynnistettiin 1970-luvun lopussa ensin ammatillinen peruskoulutus, uusi sivu alueen koulutushistoriassa käännettiin, kun tekniikan tohtori Keijo Nivala astui oppilaitoksen johtoon ja rehtoriksi. Raution kasvatti toi mukanaan dynaamisen energian, joka vei alueen teknisen koulutustason täysin uudelle tasolle – aina korkeakoulutukseen saakka. Nivalan rooli Ylivieskan teknillisen oppilaitoksen (alueella tunnettu nimellä "Ylivieskan Teku") kehittämisessä muodostui käänteentekeväksi.
Insinöörikoulutuksen saavuttaminen (1989)
Suurin ja historiallisin merkkipaalu saavutettiin lokakuussa 1989, kun Suomen valtioneuvosto myönsi Ylivieskan tekniselle oppilaitokselle luvan aloittaa korkeakoulutasoinen insinöörikoulutus. Tämä päätös oli poikkeuksellinen saavutus Kalajokilaakson kokoiselle seutukunnalle, ja Nivala oli tämän pitkän sekä sitkeän lobbaus- ja kehitystyön pääarkkitehti. Statusmuutoksen myötä oppilaitoksen virallinen nimi muutettiin vuonna 1990 Ylivieskan teknilliseksi oppilaitokseksi.
Yritysyhteistyön ja TKI-toiminnan uranuurtaja
Nivala ymmärsi varhaisessa vaiheessa, että oppilaitos ei voinut toimia irrallaan alueen teollisuudesta. Hänen johdollaan Ylivieskan Teku käynnisti 1980-luvulla Suomen ensimmäisiin kuuluvia TEKES-rahoitteisia (Teknologian kehittämiskeskus) projekteja. Tämä loi pohjan poikkeuksellisen vahvalle, yrityslähtöiselle tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalle (TKI), josta Ylivieska tuli tunnetuksi valtakunnallisesti ja joka synnytti kymmeniä julkaisuja ja raportteja 1990-luvulla.
Kansainvälistymisen avaaminen Saksan-yhteistyöllä (1991)
Nivala avasi Ylivieskan Tekulle ovet kansainvälisille areenoille. Vuonna 1991 hän solmi henkilökohtaiset suhteet saksalaisen Aachenin ammattikorkeakoulun johtoon. Tästä alkoi laaja, vuosikymmeniä kestänyt suomalais-saksalainen koulutusyhteistyö. Se mahdollisti ylivieskalaisille opiskelijoille opiskelijavaihdot ja kansainvälisen tason osaamisen imemisen suoraan Saksan teollisuuden ytimestä. Nivala on myöhemmin kirjoittanut tästä uraauurtavasta työstä myös kirjan.
Yhteishengen ja kulttuurin vaalija
Nivalan aikana Tekusta muodostui tiivis yhteisö, jossa opiskelun ohella vaalittiin vahvasti yhteisöllisyyttä ja kulttuuria. Erityisesti musiikilla ja Tekun omalla viihdeorkesterilla oli valtava rooli oppilaitoksen identiteetissä ja Ylivieskan kulttuurielämässä. Nivala itse intohimoisena musiikkimiehenä ja säveltäjänä juurrutti nämä perinteet osaksi Tekun historiaa, ja ne elävät edelleen muun muassa "Teku tää on elämää" -konserttien muodossa.
3. Uran jatko ja perintö
Keijo Nivalan näytöt Ylivieskan Tekun dynaamisesta kehittämisestä huomattiin laajasti Suomessa. Hänet kutsuttiin myöhemmin Lahden ammattikorkeakoulun johtavaksi rehtoriksi, ja sieltä vuonna 1996 edelleen Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) rehtoriksi.
Hänen Ylivieskaan valamansa pohja – korkeatasoinen insinöörikoulutus, TKI-toiminta ja tiivis yritysyhteistyö – kantoi hedelmää pitkälle tulevaisuuteen. Tämä perintö muodosti vahvan selkärangan myös silloin, kun Ylivieskan tekniikan koulutus myöhemmin integroitiin osaksi laajempaa Centria-ammattikorkeakoulua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti