torstai 10. lokakuuta 2024

TO 10.10.2024 Esko Aho julkisti uuden kirjan


Risto Uimonen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Risto_Uimonen


Risto Uimonen kirjoittaa facebookissa Esko Ahon uuden kirjan julkistamistilaisuudesta näin:

Aikoinaan Kannuksen Kennedynä tunnetusta Esko Ahosta on kehkeytynyt taitava tietokirjailija. Hän julkaisi torstaina 10.10. jo kolmannen perusteellisen valmistellun tietokirjansa nimeltä "Hetki lyö". Se käsittelee hänen pääministerikautensa 1991–1995 tapahtumia. Lisäksi Aho tekee siinä laajoja linjanvetoja koko Suomen itsenäisyyden ajalta ja esittää oman konseptinsa paikallaan polkevan Suomen talouden kääntämiseksi kasvu-uralle.


Minä kirjoitin FB-kaverini Risto Uimosen sivuille kaksi kommenttia.


Minua häiritsee se, ettei ystäväni Esko Aho kerro kirjoissaan siitä, että presidentti Mauno Koiviston johdolla päätettiin pelastaa Suomen pankit. Yksi sellainen palaveri oli ns. Koiviston konklaavi 6.51992. Käytännön toteutus tapahtui ns. SSP-sopimuksella mikä tehtiin Esko Ahon hallituksen ja neljän ostajapankin välisellä sopimuksella 22.10.1992. Markkinoilta poistettiin kymmeniätuhansia yrityksiä ja yritysten kaatamisperusteet määriteltiin SSP-sopimuksessa. Tämän johdosta yli 10 000 yrittäjää teki itsemurhan. Valtiopetos ja yrittäjien murhat eivät vanhene koskaan. Miksi näitä asioita Esko ei käsittele kirjoissaan?


Vakaan markan politiikka ja rahamarkkinoiden vapautus johti Suomessa kotitekoiseen lamaan. Suomi jätti EY-jäsenhakemuksen 18.03.1992. Suomen pankit eivät täyttäneet EY:n pankeille asettamaa vakavaraisuusehtoa. Presidentti Mauno Koiviston johdolla päätetiin pelastaa pankit ja uhrata säästöpankit ja kymmenet tuhannet yritykset pankkien vakavaraisuuden parantamiseksi ja EY-jäsenyysehtojen varmistamiseksi. Siksi pidettiin ns. Koiviston konklaavi ja tehtiin SSP-sopimus, joiden seurauksena markkinoilta poistettiin kymmeniä tuhansia yrityksiä tietyiltä aloilta, joka mainitaan SSP-sopimuksessa ja samalla sovittiin yritysten kaatamisperusteet. Rikosten peittelemiseksi tehtiin Aktiv-Hansa-kauppa 31.03.2000, jossa myytiin roskapankki Arsenalin saatavat ulkomaille pilkkahinnalla. Sen jälkeen ulkomainen ostaja peri velkoja korkealla korolla suomalaiselta velalliselta koko hänen loppuelämänsä ja vielä kuolinpesältä sen jälkeen eduskunnan päätöksellä. Yrittäjälle ei annettu mahdollisuutta selviytyä veloistaan sillä hinnalla, minkä ulkomainen velkoja maksoi. Aktiv-Hansa-kaupasta vaietaan ehkä siksi, että myyntipäätöksessä oli mukana silloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö. Järkyttävintä on se, että suomalainen oikeusjärjestelmä ja poliisi on vahvasi mukana tässä rikollisessa toiminnassa, jota ministerit ja kansanedustajat ovat suojelleet. Kokemusta on asiasta jo minulla jo 29 vuoden ajalta.


SU 09.06.2024 Erkki Ahon taidenäyttely

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/06/su-09062024-erkki-ahon-taidenayttely.html


Erkki Ahon taidenäyttely käsittelee Raution, Kalajoen ja Suomen historiaa historiikkien ja taiteen avulla. Suomen historian salatuimpia asioita on presidentti Mauno Koiviston valtiopetos.



Karikatyyrimaalauksen presidentti Mauno Koivistosta on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva. Maalauksen koko on 35x50 cm. Maalauksen nimi on ”Valtiopetoksen tekijä”. Olisi ollut parempi jos Koivisto olisi pelannut lentopalloa eikä olisi puuttunut riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan.


PE 07.06.2024 Taidenäyttelyni arvo nousee kohisten - Valiopetoksentekijä

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/06/pe-07062024-taidenayttelyni-arvo-nousee.html


SU 11.09.2022 Valtiopetos, SSP-sopimus, Aktiv-Hansa-kauppa, murhat ja kidutukset

https://kalajokinen.blogspot.com/2022/09/su-11092022-valtiopetos-ssp-sopimus.html


Karikatyyrimaalauksen pääministeri Esko Ahosta on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva. Maalauksen koko on 35c50 cm. Maalauksen nimi on ”Tuonelanjoella”.

Maalaus ”Tuonelanjoella” esittää pääministeri Esko Ahoa Tuonelanjoella mukanaan säästöpankit ja markkinoilta poistettavat yritykset = valkoinen joutsen. Tuonelanjoella on jo mustat joutsenet ”vakaan markan politiikka”, ”rahamarkkinoiden vapautus” ja ”idänkaupan romahdus”


PE 07.06.2024 Tuonelanjoella

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/06/pe-07062024-tuonelanjoella.html


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti