tiistai 7. helmikuuta 2023

KE 08.02.2023 Valtiopetos ja yrittäjien murhat eivät vanhene koskaan

 

Presidentti Mauno Koivisto. Karikatyyrimaalaus on Erkki Ahon taidenäyttelyssä Kalajoella.

Presidentti Mauno Koiviston johdolla Suomessa tehtiin valtiopetos. Presidentti Mauno Koivisto päätti, että pankit pelastetaan ja rikollisille annettiin syytesuoja. Pankkien pelastaminen suoritettiin siten, että Esko Ahon hallituksen ja neljän ostajapankin välisellä ns. SSP-sopimuksella sovittiin toimialarationalisointi ja yritysten markkinoilta poistaminen. Tehtiin Suomen suurin omaisuuden ryöstö kun markkinoilta poistettiin yli 48 000 yritystä ja yrittäjistä tehtiin oikeuden väärillä päätöksillä rikollisia. Kaikki yrittäjät eivät kestäneet tällaista laittomuutta ja ainakin 11 500 yrittäjää päätyi itsemurhaan. Rikosten salaamiseksi tehtiin Aktiv-Hansa-kauppa ja valtio myös saatavat pilkkahintaan ulkomaiselle yritykselle.


                                                           Pääministeri Harri Holkeri 

Vakaan markan politiikka

Suomi koki 1990-luvun alussa erittäin syvän taloudellisen laman johtuen vakaan markan politiikasta. Talouspolitiikan virheet moninkertaistuivat liberalisoinnin kanssa. Vahvan markan politiikasta tuli tappava myrkky. Presidentti 
Mauno Koivisto nimitti Suomen Pankin johtajan Harri Holkerin sinipunahallituksen. Hän oli sinipunahallituksen kätilö. Vahvan markan politiikka kirjattiin Holkerin hallituksen ohjelmaan kuten myös Esko Ahon hallituksen ohjelmaan. Kun vahvan markan politiikan aikana rahaa tuotiin keinottelutarkoituksiin, yhteiskunta salli sen tapahtua. Valvojat eivät valvoneet. Rahoitustarkastus laiminlöi tehtävänsä. Lamasyyllisiä löytyy pankkien ohella Suomen Pankista ja Pankkitarkastusvirastosta. Suomen 1990-luvun alun lama oli Suomen poliittisten ja talouden päättäjien aikaansaama. Koivisto ei toiminut yksin. Hänen sisäpoliittiseen junttaansa kuuluivat Suomen johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Junttaan kuului myös sinipunahallituksen valtionvarainministeri Erkki Liikanen, jonka kardinaalimunaus oli verotuksen keventäminen noususuhdanteessa.

Vahvan markan politiikalla aiheutettiin Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys. Ylivelkaantuneita oli yli 280 000. Markkinoilta poistettiin n. 48 000 elinkelpoista yritystä vuoden 1997 loppuu mennessä ja yrittäjien itsemurhia tehtiin Stakesin tilaston mukaan 11500. Pankit pelastettiin. Voidaanko puhua kansanmurhasta?


Presidentti Tarja Halonen suojeli presidentti Mauno Koiviston valtiopetosta. Karikatyyrimaalaus presidentti Tarja Halosesta on Erkki Ahon taidenäyttelyssä Kalajoella.

Tässä presidentti Tarja Halosen salaamispäätös ja todistus osallisuudesta valtiopetokseen.

 
Karikatyyrimaalaus pääministeri Esko Ahosta ja SSP-sopimuksesta.  Esko Aho kuljettaa joutsenta (säästöpankkeja) kohti kuolemaa eli tapettavaksi. Tuonelan virralla ovat jo mustat joutsenet ( vakaan markan politiikka, rahamarkkinoiden vapautus ja idänkaupan romahdus). Pankit pelastettiin tuhoamalla säästöpankit ja yli 48 000 yritystä sekä yli 11500 yrittäjää (yrittäjien itsemurhat).






Koiviston konklaavi - ilman musiikkia

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&t=76s


ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori

https://www.youtube.com/watch?v=yIzuxVsuEzI&t=28s


Valiokunnan kokouksessa 29.11. mukana olivat Paavo Lipponen, Olli-Pekka Heinonen, Suvi-Anne Siimes ja Eva Biaudet. Kokouksessa 8.12.: Sauli Niinistö, Olli-Pekka Heinonen, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä, Suvi-Anne Siimes ja Erkki Tuomioja.

Minä, Erkki Aho, olen joutunut kärsimään Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta valtavat taloudelliset tappiot ja hirvittävät henkiset kärsimykset. Keskeinen rikollinen asiassa on syyttäjä Sulo Heiskari. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että hänelle on annettu syytesuoja. Olen joutunut Suomen valtion kidutusrikoksen kohteeksi. Kidutus on kestänyt nyt lähes 27 vuotta. Olen ollut Kalajoen kunnan/kaupungin syrjinnän kohteena 40 vuoden ajan.

                                       Päärikollisia asioissani on esteellinen syyttäjä Sulo Heiskeri 

Entinen asianaja ja entinen työtoverini ja nykinen varatuomari Asko Keränen, joka tässä tunnustaa rikoksensa.

                                                  Edesmennyt varatuomari Paavo M. Petäjä

                                       Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa tässä rikoksensa. Rikollisille on annettu syytesuoja. 

Erkki Aho maanpaossa Suomen valtion rikollista toimintaa Bulgarian vuorilla. Erkki Aho joutui anomaan poliittista turvapaikkaa EU:lta ja Bulgarian presidentiltä.

Molemmat kieltäytyivät antamasta poliittista turvapaikkaa minulle. Tässä Bulgarian presidentin päätös asiassa. Palasin kotimaahan ja sain teatterioikeudenkäynnissä viiden kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen.
 

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, 5 kuukauden ehdottoman vankeustuomion mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 26 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 27 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään , korkeaan verenpaineeseen ja diabetekseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia. Miksi en saa oikeutta, vaikka rikolliset asianajaja Asko Keränen ja varatuomari Paavo M. Petäjä ovat tunnustaneet rikoksensa.

Valtiopetos on tosiasia


Suomen taloudellinen lama 1990-luvun alussa

http://valtuustoaloite.blogspot.com/


Koiviston konklaavi: suomalaisten ryöstäminen ja oikeusmurhat – Suomiko oikeusvaltio?

https://mvlehti.net/2019/07/30/koiviston-konklaavi-ja-suomalaisten-joukko-oikeusmurha-siis-suomiko-oikeusvaltio/

                                                   Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Pääministeri Sanna Marin

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson 

Sisäministeri Krista Mikkonen 

Suomen johtavat poliitikot yrittävät salata asioita

LA 28.01.2023 Puhutaan niin kuin mies miehelle, Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö

http://kalajokinen.blogspot.com/2023/01/la-28012023-puhutaan-niin-kuin-mies.html


                                                     Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen 

Entisen pääministerin Juha Sipilän muotokuvan ja mummolan Rautiossa on maalannut taitelija Markku Hakola. Maalaus on Erkki Ahon taidenäyttelyssä Kalajoella.

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko, joka lupasi selvittää asiat. Asia sovittu Erkki Ahon ja Annika Saarikon kesken todistajien läsnä ollessa Kalajoella Ventelän pihalla. Kepu pettää aina.

Asia on sovittu kokoomuksen puoluejohdon kanssa Kalajoella ostoskeskus Loistossa. Kuvassa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja Erkki Aho.

Yhteyshenkilöksi sovimme Kalajoella ostoskeskus Loistossa  kokoomusjohdon Petteri Orpon, Antti Häkkäsen, Elina Valtosen ja Kai Mykkäsen  kanssa, että Elina Valtonen toimii yhteyshenkilönä.. Valtonen ei ole vastannut yhteenkään sähköpostiviestiin kuten ei myöskään kukaan muukaan kokoomuksen puoluejohtoon kuuluva. Johtopäätökseni on se, että kokoomus pettää joka kerta.

Olen luovuttanut kirjani Olet Maamme Armahin Suomeenmaa nykyiselle kansanedusaja Paula Risikolle Kalajoella Super.-Marketin edessaä kokoomuksen vaalitilaisuudessa. Kirjassa on kaikki todistusaineistot rikoksista. Risikko lupasi hoitaa asiaa. Mitään ei ole tapahtunut. Kokoomus pettää joka kerta.
Samassa kokoomuksen vaalitilaisuudessa annoin kirjani kokoomuksen kansanedustajaehdokkaalle poliisi Mikko Korkeakoskelle ja pyysin häntä hoitamaan asiaan. Mitään ei ole tapahtunut. Kokoomus pettää joka kerta. Muistakaa tämä äänestäjät.


Olen luovuttanut kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa myös kansanedustaja Juha Pylväälle ja Mikko Kinnuselle, joka perustuslakivaliokunnan jäsen. Kirjassani on selostukset ja todistusaineistot rikoksiini, joihin laillisuusvalvojien ja muiden viranomaisten olisi tullut reagoida. Perustuslakivaliokunta valvoo laillisuusvalvojien toimintaa. Mitään ei kuitenkaan ole asiassa tapahtunut. Kepu pettää aina.

Näin Suomen nykyiset johtavat poliitikot ovat rikoksissa mukana. Kepu pettää aina ja kokoomus joka kerta.

TO 12.01.2023 Oikeusvaltio Suomi – Euroopan Unionin jäsenvaltio

http://kalajokinen.blogspot.com/2023/01/to-12012023-oikeusvaltio-suomi-euroopan.html


Oikeuslaitos on alistettu poliittiseen valvontaan ja siksi viranomaiset voivat vapaasti tehdä rikoksia.

Korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppänen. Korkein oikeus ei noudata Suomen perustuslakia eikä ihmisoikeussopimuksia. Korkein oikeus estää kansalaisten oikeudensaannin perustuslain vastaisesti.


Oikeuskanslerinvirastoa johtaa oikeuskansleri Tuomas Pöysti. Oikeuskanslerinvirasto tekee ei anna aihetta päätöksiä ja suojelee rikollisia ja toimii näin kansalaisten edun vastaisesti.


Eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoa johtaa eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Eduskunnaan oikeusasiamiehen toimisto suojelee rikollisia ja toimii kansalaisten edun vastaisesti.
Kansanedustajat suojelevat laillisuusvalvojien rikollista toimintaa.

Valtakunnansyyttäjävirastoa johtaa valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto, joka suojelee virkarikollisia ja estää poliittisten rikosten tutkinnan. Valtakunnansyyttäjän virasto toimii rikollisesti ja suojelee rikollisia.

Poliisihallitusta johtaa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, joka vastaa poliisin rikollisesta toiminnasta, jota laillisuusvalvojat suojelevat.

Oulun poliisipäällikkö Mika Heinilä voi toimia rikollisesti, koska poliisiylijohtaja, valtakunnansyyttäjä ja laillisuusvalvojat suojelevat häntä ja kansanedustajat suojelevat näitä rikollisia.

Oulun (Raahen) poliisi Hannu Mensonen voi vapaasti toimia rikollisesti, koksa virkamafia suojelee häntä.

Rikostutkinta asiassani tehtiin tietoisesti ja tarkoituksellisesti väärin ja siksi tekijöitä on syytä epäillä rikoksista.

TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html

Nämä todistusaineistot todistavat poliisien rikollisen toiminnan asiassa.








Seuraavat linkit osoittavat sen, että Rovaniemen hovioikeus toimi tietoisen rikollisesti.


KE 25.08.2021 Vastaus hovioikeudenneuvokselle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/ke-25082021-vastaus-hovioikeudenneuvoks.html



PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html


LA 01.08.2020 Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


PR-talojen markkinoilta poistaminen

file:///C:/Users/Erkki%20Aho/Desktop/Vanha%20ty%C3%B6p%C3%B6yt%C3%A4/PR-talojen%20markkinoilta%20poistaminen%2010.pdfv



Rikoslaki 11 luku 4 § (11.4.2008/212)
Törkeä rikos ihmisyyttä vastaan

Jos rikoksessa ihmisyyttä vastaan
1) rikos kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä,
2) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla taikka
3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava 
törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.

9 a § (4.12.2009/990)

Kidutus

Jos virkamies aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä
1) saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
2) rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
3) pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
4) rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella,
hänet on tuomittava 
kidutuksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi sekä lisäksi viraltapantavaksi.
Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön 1 momentissa tarkoitetun teon.
Yritys on rangaistava.
Tämän pykälän virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön ja julkista valtaa käyttävään henkilöön sekä viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta julkisyhteisön työntekijään ja ulkomaiseen virkamieheen.

Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta kutan muissa maissa on. Siksi kansanedustajat voivat suojella rikollista virkamafiaa.

Perustuslakituomioistuin

https://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslakituomioistuin


SUOMI EI OLE OIKEUSVALTIO! Kansalaisten on syytä nousta barrikaadeille ja eduskuntavaaleissa ilmaista mielipiteensä ennen kuin tarttuu aseisiin.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti