torstai 23. helmikuuta 2023

PE 24.02.2023 Taidenäyttelyni esittely Rautioviikolla Raution uudessa monitoimitalossa

Olen sopinut Raution kylätoimikunnan kanssa, että esitelen ensi kesänä Rautio-viikolla taidenäyttelyäni Raution uudessa monitoimitalossa. Olen kotoisin Raution Alapään kylästä. Keskeiset aiheet ovat seuraavat:

Sulevi Juhola muotokuvan ja Kukkarokiven  on maalannut taitelija Rositsa Tancheva.

  1. Pähkinäsaaren rauhasta on kulunut 700 vuotta. Rautiossa oleva kukkarokivi on Pähkinäsaaren rauhan rajakivi. Rautiolainen Sulevi Juhola on tutkinut Pähkinäsaaren rauhan rajaa ansiokkaasti. Muistamme hänen ansiokasta elämäntyötään.

John Raymond Ylitalon muotokuvan ja Mäkitalon talon Kärkisenkylässä on maalannut taitelija Rositsa Tancheva

2. Suomen itärajan turvallisuus ja Naton perustaminen. Suomi todennäköisesti hyväksytään Naton jäseneksi Liettuassa 11-12.7.2023 eli Rautio-viikon jälkeisellä viikolla. Rautiolaisella John Raymond Ylitalolla on oma roolinsa Naton perustamisprosessissa. Ylitalo toimi kaupallisten aineiden opettajana Alabaman yliopistossa 1938–1941. Hän palveli FBI:n erikoisagenttina 1941–1946, kunnes siirtyi 1946 Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon palvelukseen. Hänen ensimmäinen toimipaikkansa oli Yhdysvaltain  Helsingin-suurlähetystö‎ssä, jossa hän työskenteli attaseana 1946–1950. Nato perustettiin 4.4.1949 Washingtonissa.


Maalaksen Raution kirkosta  on maalannut taitelija Olga Markova-Orell.

3. Raution ja Kalajoen kuntaliitoksesta tulee kuluneeksi 50 vuotta. Tarkastelen kuntaliitossopimuksen juridista sitovuutta ja poliittista vastuuta sekä kuntaliitoksen merkitystä. Tarkastelen molempien kuntien ja seurakuntien historiaa. Oulun tuomiokapituli teki syyskuussa 2002 esityksen Kalajoen ja Raution seurakuntien yhdistämisestä. Raution seurakunta liitettiin Kalajoen seurakuntaan.


Taidenäyttelystäni saa rautaisannoksen Raution, Kalajoen ja Suomen historiaa vuodesta 1323 tähän päivään saakka. Olen kirjoittanut jokaisesta taideteoksesta oman historiikin. Taidenäyttelyssäni on maalauksia, muotokuvia, muotokuvapiirroksia ja rakennusten pienoismalleja, Raution uusi monitoimitalo on äitini syntymäkodin Perttulan paikalla.

Rautio on Suomen vuoden kylä 2022. Raution kylä oli mukana kansainvälisessä kyläkilpailussa. Kaikkiaan 21 kylää 21 alueelta kahdestatoista eri maasta kilpaili European Village Renewal Award 2022 -palkinnosta. Raution kylä sijoittui kolmanneksi.

Taas tulevan kesänä Rautio on vahvasti esillä. Tervetuloa Rautio-viikolla Rautioon taidenäyttelyyni. Ilmoitan taidenäyttelystäni hyvissä ajoin jotta voitte ottaa ympäri Suomenmaan ja kauempanakin huomioon sen lomasuunnitelmia tehdessänne. Tämä on myös tiedoksi paikallisille henkilöille, jotka voivat ottaa taidenäyttelyni vierailu- ja esittelykohteeksi myös kesävieraillenne.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti