TI 03.01.2023 Olli-veljeni muistolle

 

Kukat pöydälläni ja palavat kynttilät sekä huilua soittava enkeli kertovat veljeni Ollin kuolemasta. Kukat ovat omalta perheeltäni, Kuvassa näkyy myös isä-Martin muotokuva. Kynttilät pöydälläni palavat Ollin muistoksi.

Olli syntyi kotona Aholla Raution kunnan Alapään kylässä 19.07.1945 Martti ja Saimi Ahon kolmantena lapsena. Olli siirtyi ajasta ikuisuuteen 01.01.2023 Kalajoen terveyskeskuksessa kello 15.13. Olin todistamassa tapahtumaa omin silmin Kalajoen terveyskeskuksessa.

Olli on minun isoveli. 10 ensimmäisen elinvuoteni aikana Olli-veli oli äitini ohella minun tärkein henkilö. Hän opetti ja neuvoi minua leikeissä ja myöhemmin töissä. Hän huolehti minusta ja katsoi perääni. Hän oli minun suojelusenkeli. Olli oli aina ystävällinen ja avulias. Luonteeltaan hän oli itse rauhallisuus. Hänellä oli lehmän hermot. Hän ei suuttunut eikä hänen kanssaan tarvinnut koskaan riidellä. Vaikeatkin asiat hän osasi ottaa huumorilla. Hän oli vaatimaton, ahkera ja työteliäs. Hän ei koskaan korostanut itseään ja saavutuksiaan. Hän oli yhteistyökykyinen. Hän osasi nauttia siitä mitä oli. Meillä oli onnellinen lapsuus.

                                 Kuvassa Saimi-äiti, Olli, minä, Isä-Martti ja vanhin veli Veikko

                                                     Esko, Olli, Isä-Martti, Erkki ja Saimi-äiti 

Lapsuuden leikkikavereita. Takana Matti Väliverronen ja  Olli ja edessä Keijo Nivala ja Erkki

Leikkeihin kuului myös lumileikit. Keskiverrosen pihalle rakensimme lumilinnan lumiukkoineen ja osallistuimme Joka Pojan kilpailuun, jonka voitimme. Lumiteosta oli tekemässä kuvassa olevat Markku ja Antero sekä Alpo, Olli ja Erkki.

                                      Olli aloitti koulunkäyntinsä Raution pappilan renkituvassa

                                                          Olli on takarivissä neljäs vasemmalta 

                                                                     Ollin rippikuva

                                                                               Olli nuorena

Olli oli mukana Raution Nuorisoseuran toiminnassa. Olli kuvassa vasemmalla pöydän takana istumassa. 

                                Kuvassa takana Esko ja Veikko, edessä Erkki, Saimi-äiti  ja Olli

Ollin lapsuus

Kotisynnytys oli Ollin syntymän aikaan tavallista. Saimi-äiti oli tuolloin 21-vuotias, kun Olli syntyi perheen kolmantena lapsena. Olli-nimen sai 1945 225 lasta Suomessa. Olli-nimi ei ollut kovin yleinen ennen vuotta 1945, mutta sen jälkeen Olli-nimestä tuli suositumpi.

Sodan kauheudet olivat taakse jäänyttä elämää Aholla Raution Alapään kylässä samoin kuin koko Suomessa. Elettiin kuitenkin niukkaa aikaa, Äiti-Saimi joutui huolehtimaan maatalon emännän töistä sekä kolmesta pienestä lapsesta. Talon henki ja tomera emäntä oli ollut Liinu-mummo eli Emelia Aho os. Kukko, joka auttoi lasten hoidossa vielä Ollin ollessa pieni. Liinu-mummo kuoli 16,8,1949 76-vuotiaana.  

                                                                          Emelia ja Matti Aho

Säännöstelyn aika

Elintarvikkeiden säännöstely aloitettiin Suomessa kansanhuoltoministeriön antamien määräysten perusteella syksyllä 1939. Säännöstely jatkui aina 1950-luvun alkuvuosiin asti, mutta tiukimmillaan säännöstely oli 1941–1945, jolloin lähes kaikki tärkeimmät elintarvikkeet olivat sääntelyn alaisia. Sotien aikana sekä niiden jälkeen monia elintarvikkeita jouduttiin säännöstelemään. Peruselintarvikkeet yritettiin turvata kaikille mahdollisimman tasapuolisesti. Sokeria, kahvia, margariinia ja riisiä sai ostaa vain kansanhuoltoministeriön myöntämillä ostokorteilla. Kortista leikattiin oston yhteydessä päivä- tai kuukausiannokseen oikeuttava ruutu. Sokeri vapautui säännöstelystä helmikuussa 1954 ja kahvi kuukautta myöhemmin. Kahvin lisäksi liha, voi, viljatuotteet, viina ja tupakka olivat kysyttyjä tuotteita. Liha ja peruna vapautettiin säännöstelystä vuonna 1947, leipävilja, maito, voi, saippua, tekstiilit ja jalkineet 1949. Sokerin säännöstely päättyi 1. helmikuuta 1954, kuukautta ennen kahvia. Säännöstelyn jälkeen valikoimat laajenivat nopeasti ja lehdissä näkyi yhä enemmän mainoksia. Ruoka-aineiden kysyntää lisäsi se, jos niissä mainostettiin olevan paljon kaloreita. Kovien aikojen jälkeen lihavuus oli vaurauden merkki. Myös alkoholia, tupakkaa ja makeisia mainostettiin paljon. Tupakkaa mainostettiin jopa astmaatikoille.

Aho oli Raution varakkaimpia maalaistaloja

Koska Aho oli maalaistalo niin säännöstely ei tuntunut niin selkeästi elämässä kuin esimerkiksi kaupunkilaistaloissa. Aholla oli lehmiä, lampaita ja kanoja sekä hevosia. Maitoa saatiin omien lehmien maidosta. Voita kirnuttiin ja maitoa sepottiin, Aholla oli tuvassa oli höyläpenkki, jossa isä-Martti askarteli kaikkea tarpeellista. Saima-äiti leipoi leivät ja paistoi ne leivinuunissa.

Aholla oli tapana teurastaa sika syksyllä. Isä-Martti suoritti teurastuksen. Koska ei ollut jääkaappeja eikä pakastimia, niin lihat laitettiin suolaveteen. Puolet siasta myytiin osuuskauppaan ja sillä lyhennettiin vastakirjaostoja.

Kotitalo

                     Saimi-äitini muotokuvan on maalannut taiteilija Markku Hakola Ahon pihapiiriin.

Ahon neljäs poika

Minä synnyin kotona Aholla 27.05.1950. Olli oli minun isoveli ja huolehti minusta kun minä olin pieni. Hän oli tärkein henkilö elämässäni äidin ohella elämäni 10 ensimmäisen vuoden aikana. Saimi-äiti huolehti karjasta ja maatalon töistä isä-Martin avustamana.

Kuvassa isovanhemmat Eino ja Hanna Perttula os. Niskakangas sekä Väinö, Helmi ja Jenni.

Isovanhempamme Matti ja Emilia Aho olivat syvästi uskonnollisia henkilöitä – vanhoillislestadiolaisia. Isoäitini Hanna Niskakangas oli myös lestadiolainen. Kodissamme uskonnollisuus ei ollut näkyvästi esillä, mutta elämän perusarvojani ne olivat. 

Olli neuvoi ja opasti minua niin leikeissä kuin työnteossa. Olli oli luonteeltaan itse rauhallisuus. Hänellä oli lehmän hermot. Hän osasi ottaa vaikeatkin asiat huumorilla. Hän oli auttavainen ja ystävällinen sekä toiset huomioonottava. Hän oli yhteistyökykyinen ja ahkera työmies.

Aho oli maalaistalo

Kotimme oli maalaistalo, jossa oli kolme huonetta. Tuvan alla oli perunakellari ja sinne pääsi avaamalla keskellä tuvanlattiaa olevan kannen. Kotitaloani lämmitettiin puilla. Takka ja leivinuuni olivat tuvassa ja peräkamarissa oli pyöreä peltikuorinen takka.

                                  Erkki, Olli ja isä-Martti pärekattoa laittamassa Ahon taloon

Talvella talon ympärille laitettiin lunta suojaksi pakkaselta.

Tuvassa oli myös silloin tällöin höyläpenkki. Kotona tehtiin lähes kaikki tarvittavat puutyökalut ja -esineet. Aivan 1950-luvun alussa voita kirnuttiin kotona ja aikaisemmin maitokin separoitiin kotona. Maidot siivilöitiin lypsyn yhteydessä. Maito lypsettiin luonnollisesti käsin. Maitoa kuljetettiin päniköillä kottikärryissä omaan Raution meijeriin reilun kilometrin päähän. Koneenhoitajana meijerissä toiminnan viimeisinä vuosina 1950-luvulla oli Matti Murtoniemi. Oman osuusmeijerin toiminnan lopettaminen Rautiossa johtui suurelta 1950-luvun alkuvuosina käynnistyneestä meijerikilpailusta, jossa isommat meijerit käyttivät aseena ennen muuta maidosta tuottajille maksettavaa hintaa. Viimeiset maidot Raution meijerillä otettiin tammikuussa 1954. Raution meijerin sulkemisen jälkeen kotitilani maidot kuljetettiin Tyngän meijeriin. Maitopänikät isä vei aamuisin maitotelineelle maantien varteen, josta ne kuljetettiin kuorma-autolla Tyngän meijeriin. Maitopäniköiden vienti oli aamuisin isäntien ”torikokouksen paikka”, jossa vaihdettiin kuulumiset. Iltapäivällä pänikät tuotiin takaisin maitotelineille. Päniköissä oli ”kurria” vasikoita varten. Kotitilani maitopäniköiden numero oli aikaisempina vuosina 315 ja myöhemmin 516. Ne ovat jääneet mieleeni, koska aika usein hain maitopänikät kottikärryillä kotiin

                                             Raution Osuusmeijeri

                                                            Raution kunnantalo

                                  Raution koulu, jossa Olli suoritti kansakoulun loppuun

                                               Raution kirjasto Kevarin talossa

                                         Kalajoen Osuuskaupan Raution myymälä

                                          Kalajokilaakson Osuusliike Raution Alapäässä

                                             Raution Nuorisoseura

                                                                               Raution kirkko 

Vesi haettiin kaivoista päniköillä eli maitopystöillä kesällä kottikärryillä ja talvella kelkalla. Lähin kaivo oli muutaman sadan metrin päässä metsän reunassa Rönninmäellä. Myös naapurimme Isak Väliverrosen hyvävetisestä kaivosta haettiin juomavettä. Pesumahdollisuudet rajoittuivat kotona ”kommuutin” päällä olevaan pesuvatiin ja jokaviikkoiseen saunomiseen. Kotona lämminvesi saatiin uunin vieressä olevasta pienestä hanallisesta altaasta, jossa vesi lämpeni, kun takassa pidettiin tulta. Vaatteet pestiin pesusoikossa pyykkilaudalla. Kotona leivottiin pullat ja leivät. Joskus kaupasta tuotiin näkkileipää, korppuja ja tietenkin sokeria. Kotona oli sokerisakset toppasokerin leikkaamista varten. Kotona kudottiin myös matot.
Kotona meillä oli kymmenkunta lehmää, lampaita, sikoja, kanoja ja hevonen. Kotoa saatiin maitoa ja voita. Pääasiallinen ruoka oli perunat. Sika teurastettiin syksyllä. Sianporsaat haettiin liikkuvilta kauppiailta, jotka ilmoittivat aikatauluistaan Keskipohjanmaa-lehdessä. Tien varteen mentiin odottamaan porsasautoa säkkien kanssa. Pikkuporsaat laitettiin säkkeihin ja vietiin kotiin. Isä teurasti sikoja kotona ja hän kävi naapureillekin teurastama sikoja. Isälläni oli pistooli, jolla hän ampui sian ja sen jälkeen tapahtui teurastus, jossa minäkin olin apuna. Siasta saatiin ruokaa pitkäksi aikaa. Mieleeni on jäänyt pannussa paistetut sianlihasiivut ja pannussa rasva, jossa kasteltiin leivänpalasia. Ne olivat todella hyviä. Myös verileipää ja verilettuja oli joskus ruokana sekä ”alatoopia” eli lihahyytelöä. Joskus aterialla oli metson tai jäniksen lihaakin, sillä isäni harrasti metsästystä. Isäni Martti harrasti metsästystä ja hän oli Raution metsästys- ja ampuseuran jäsen numero 1.

Lehmät laidunnettiin pääasiassa kodin läheisyydessä, mutta kauempanakin lehmiä käytettiin syömässä. Kuljetin lehmiä reilun kilometrin päähän Kohtanevalle laitumelle aamuisin ja iltaisin kävin hakemassa lehmät kotiin. Karja oli Suomen karjaa. Ensimmäinen ayshire-lehmä saatiin vuosikymmenen vaihteessa. Kylällä oli oma sonniosuuskunta ja lehmät vietiin astutettaviksi sonniosuuskunnan sonnille. Pienenä kävin isäni kanssa viemässä lehmiä astutettavaksi toiselle puolelle jokea Niemelän sillan kautta nykyisin tunnetun kirjailijan Maarit Verrosen isoisän navettaan. Kun kasvoin hivenen isommaksi, käytin yksin lehmää astutuksella. Pienenä jouduin odottamaan ulkona, kun isä vei lehmän astutuksille. Eihän toimitus ollut pienten lasten katseltavaa. Leipä oli maksuna ja uusinta oli ilmainen.
Lampaista saatiin villaa, mikä kehrättiin langoiksi. Äiti kutoi langoista sukkia ja villapuseroita. Meillä oli Piiju-niminen hevonen, jolla minä sain ajaa hevosvetoista haravakonetta. Heinätöissä sain laittaa heiniä seipäille ja olla polkemassa heinänkorjuussa heiniä ladossa niin Kohtanevalla, Mikonniemessä kuin kotiladossa navetan yhteydessä. Ensimmäinen traktori punainen Takra ja toinen harmaa Ferguson, saatiin kotitilallemme vuonna 1956.

                                                 Saimi-äiti ja Esko lypsyllä

Meillä oli kotona pärehöylä, jolla voitiin höylätä päreet rakennusten kattamista varten. Olen itsekin ollut mukana kotini ja navettarakennuksen pärekattoa tekemässä. Meillä oli myös silppuri, jolla tehtiin kuivikkeita lehmille. Metsästä kaadettiin polttopuut ja ”rantteella” katkottiin sirkkelillä puut ja halottiin kirveellä puut sopivan kokoisiksi. Myöhemmin hankittiin halkomakone. Metsästä puut ajettiin hevosella kotiin. Meillä oli myös naapureiden kanssa yhteinen puimakone ja näin saatiin viljat puitua. Viljat kuivattiin omassa viljakuivaamossa ja säilytettiin kotitilan aitan laareissa. Kotini läheisyydessä oli pajarakennus, jossa voitiin takoa tarvittavat metalliset työkalut ja esineet. Pajassa oli ahjo ja alasin sekä tarvittavat työkalut.

Pienenä leikkikalujani olivat kuusen- ja männynkävyt. Kuusenkävyt olivat lehmiä ja sonneja ja männynkävyt lampaita. Leikimme myös kymmentä tikkua ”omat nimet kirjoihin ja kirjan kannet kiinni” ja pum-sotaa. Myös puuautot olivat mieleen jääneitä leikkikaluja. Urheilupuolella luistimina toimivat puukapulat, joihin oli laitettu sahanterä. Luistelupaikka aukaistiin omin voimin ja pidettiin puhtaana Vääränjoen jäälle. Myöhemmin monoihin Murtoniemen Vilho laittoi potkukelkanjalaksen vahvuiset raudat ja ne teroitettiin, jolloin ne vastasivat hyvin luistimia. Talvella hiihdettiin Leander Takkusen koivupuusta tekemillä suksilla, joissa oli voittositeet. Jos sukset menivät mäkihypyssä poikki, niin korjaus tapahtui peltin palasella. Lumisodat ja lumiukkojen tekemiset kuuluivat talvileikkeihin. Kesällä aitajuoksua harrastettiin laittamalla pajuhaarukkoihin pajut ja ne olivat hyvät aitajuoksutelineet. Seivästä hypättiin puuseipäällä. Kuulantyöntöä harrastettiin kivillä. Kesällä käytiin uimassa Vääräjoessa. Urheilukentälle etsittiin 1950-luvun alussa paikkaa moneltakin suunnalta ja lopulta päätettiin rakentaa urheilukenttä Alapäähän kansakoulun ja pappilan lähelle Ahon eli kotitilastani ostetulle alueelle. Ei ole ihme vaikka vietinkin urheilukentällä melkoisen osan lapsuudestani.

Keräily kuului myös pienen pojan harrastuksiin. Liimana käytettiin keitettyä perunaa. Tällaisella liimalla liimattiin vihkoihin Joonas-kortteja, Pauligin autokortteja, lintukortteja, tulitikkulaatikoiden etikettejä ja postimerkkejä.
1950-luvun loppupuolella luimme Tex Willereitä, Pecos Billiä, Aku Ankkoja ja Mustanaamiota. Kirjasto oli ”Kevarissa”, jossa Martta ja Aino Räihä huolehtivat kirjaston pitämisestä. Kylällä oli myös lääkekaappi, jota Vuotilan Aino ylläpiti. Sieltä löytyivät peruslääkkeet. Terveydenhuollosta vastasi terveystalo ja terveyssisar. Posti kannettiin laatikoihin maantien varteen. Kotiini tuli Keskipohjanmaa ja Maaseudun Tulevaisuus. Raution kautta ajoi postiauto, jonka kuljetti postit ja jonka kyydillä pääsi kulkemaan kerran päivässä joko Kalajoen tai Sievin suuntaan. Sievin asema oli lähin rautatieasema. Myös Kalle Kamusen linja-autot liikennöivät tuohon aikaan. Raution postinhoitajana toimi vuosina 1952-1953 Anneli Paananen ja vuosina 1953-1958Sirkka Sipilä. Aholla ei ollut autoa, vaan kun liikuttiin pyörällä. Muistan, kuinka isän kanssa lähdettiin käymään Kokkolassa. Matka tapahtui siten, että ensin ajettiin polkupyörillä Rautiossa Sievin asemalle ja sitten mentiin ”lättähattu-junalla” Kokkolaan. Polkupyoriä ei tarvinnut silloin lukita. Ne säilyivät lukitsematta asemarakennuksen varaston seinän vieressä. Kenellekään ei tullut mieleen varastaa toisen omaisuutta vaikka polkupyörät olivat lukitsemattomia.

Elämä tuohon aikaan oli toisenlaista. Muistan kuinka kotona isäni pistooli oli piirongin laatikossa ja panokset vieressä. Ne olivat kaikkien kotoväen saatavissa, mutta ei kenellekään tullut mieleen, että siinä olisi jotakin vaarallista. Samoin kivääri ja haulikko olivat kamarin seinällä ja myöhemmin komerossa. Panokset ja aseet olivat vapaasti saatavilla eikä kukaan tuntenut että niistä olisi mitään varaa kenellekään.

Villieläimiä, kuten karhuja oli tuohon aikaan vain Keskipohjanmaan kotiseutulukemistossa, jossa oli Osmo Tokolan kirjoitus Raution viimeisestä karhusta.
Raution kunnantalo oli Raution Alapäässä. Talo oli entinen Raution Suojeluskunnan talo meijerin vieressä. Raution Osuuskassa toimi Kalajoen Osuuskaupan talossa vuosina 1946 - 1961. Raution Osuuspankin johtajana toimi vuosina 1931- 60August Verronen ja vuosina 1961 - 1974 Viljo Niskakangas. Raution Osuuspankin oma toimitalo valmistui vuoden 1961 lopulla.

Suut makeaksi saatiin Fazerin lakritsapötkyillä, joita käytiin ostamassa Kalajokilaakson liikkeestä, mikä oli Raution meijeriä vastapäätä. Kivelän Hilman ja Aarnen kaupasta kävimme ostamassa salmiakkineliöitä, jotka oli pakattu pieneen valkoiseen pussiin. Pääasiallinen kauppamme oli Kalajoen Osuuskaupan Raution myymälä, mikä oli sekatavarakauppa.

Radiosta kuunneltiin yleensä puoli yhden uutiset päivällä ja illalla iltauutiset sekä päivän peili. Puhelinta meillä ei ollut. Jos tarvittiin puhelinta, niin käytiin soittamassa Väliverroselta, jossa Fanni Väliverronen toimi keskusneitinä ja yhdisteli puhelinlankoja.
Alakoulu toimi 1951-1955 pappilan väentuvassa. Uusi kirkonkylän koulutalo valmistui 1955. Kansalaiskoulukin toimi näissä tiloissa vuosina 1958-1966. Kahdella alimmalla luokalla toimi opettajana Anna-Liisa Tokola, kolmannella ja neljännellä luokalla Anneli Hintsala ja ylemmillä luokilla Osmo Tokola. Koulun keittiön toiminnasta vastasi Hilma Roviomaa. Oppilaita oli 70-80 ja kansalaiskoulun aikana noin 120. Keittolassa oli iso puuhella ja keittiöastioina toimivat 50-litrainen alumiinikattila ja vähän pienempi emalikattila. Luokkiin keitto kannettiin emaliämpäreillä. Kastike pantiin maitokannun ja kaadettiin siitä perunoiden päälle. Tyypillisiä ruokia olivat maitoperunat, makkaraperunat, voiperunat, silakkaperunat, perunat ja ruskea kastike, perunat ja makkarakastike, kaurapuuro, mannapuuro ja soppa, perunaryynivelli, maitokiisseli ja hillo sekä suklaavelli.

1950-luvulla Aarne Sämpi sahasi pokasahalla koko kouluyhteisön tarvitsemat polttopuut ja pilkkoi ne pieniksi koulun liiterissä. Oppilaat kantoivat keittolassa tarvittavat puut koulun pihan laidalla olevasta liiteristä keittolan puulaatikkoon ensimmäisellä välitunnilla. Lattiat pestiin kerran viikossa juuriharjalla ja luutulla. Koulujen väliset hiihto- ja urheilukilpailut järjestettiin vuorollaan Kärkisessä, Pöllässä ja kirkonkylän koululla. Osmo Tokola piti iltaisin voimistelukerhoa. Jokaisen oli saatava kippisuoritus aikaan. 

Raution kirkkoherroista muistan Antero Juntumaan, joka toimi Rautiossa vuosina 1952-1955. Hänen jälkeensä tuli Juhani Laitala vuosiksi 1955-1956. Heitä seurasi Martti Peltonen, joka vaikutti Rautiossa vuosina 1956-1971. Peltonen oli innokas partiotoiminnan vetäjä. Itse olin mukana partiotoiminnassa. Rouva Hanna Peltonen piti pyhäkoulua pappilan renkituvassa. Pyhäkoulut kuuluivat minunkin säännölliseen ohjelmaan. Pyhäkoulusta sai muistivihkoon karitsan kuvan joka osallistumiskerrasta.

Vähitellen kotini vaurastui ja meille hankittiin pitkän odotuksen jälkeen toinen traktori harmaa Ferguson vuonna 1956. Koneita hankittiin traktoriin. Meillä oli kuitenkin vielä Piiju-hevonen, jota minäkin sain ajaa Ollin opastuksella muun muassa haravakoneen kanssa.

Vuonna 1952 Rautiossa vuokrattiin alakoulua varten luokkahuone koulun viereisestä pappilan väentuvasta ja samana vuonna rakennettiin koululle uusi sauna. Koulun laajentaminen tuli esille seuraavana vuonna ja johtokunta esitti jälleen koulun rakentamista uuteen paikkaan, koska ”nykyisen koulun paikka on sekä asemansa että maan laatua ajatellen sellainen, että ei ole tarkoituksenmukaista tähän koulua rakentaa. Kunnanvaltuustokin oli nyt samaa mieltä ja koulun paikaksi ostettiin maantien varresta Antti Niskalta 63 aaria maata 350 000 markan hinnalla.

Koululle hyväksyttiin Jukka-tyyppipiirustukset ja rakennuslupa saatiin syyskuun alusta 1954. Tiilirakenteinen koulu valmistui kunnan omana työnä 1955 ja sen kustannukset olivat noin 23 miljoonaa markkaa. Koulun tilavuus oli noin 3300 kuutiometriä ja talousrakennuksen tilavuus noin 330 kuutiometriä. Osmo Tokolalla on ollut erittäin tärkeä roolin koulun saamisessa.

Saima-äidillä on ollut kova ja työntäyteinen elämä. Hän on kasvattanut neljä lastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Hän on Ahon emäntänä huolehtinut lasten vaatetuksen Singer-ompelukoneella. Pessyt pyykit pyykkilaudalla ja mäntysuovalla. Hän on ruokkinut perheensä kotitilan tuotteilla. Hän valmistanut ruuat kotona. Hän poiminut mustikat ja puolukat talvea varten. Muistan kuinka kotonani oli aina syksyisin vihreä muovisaavi täynnä pötkättyjä puolukoita. Saima-äiti perkkasi ja hoiti kasvimaan, josta saatiin sipulia, porkkanoita ja punajuuria sekä mansikoita. Naurista ja turnipsia kasvatettiin Kohtanevalla ja joskus myös Leiliperässä. Punaviinimarjat ja mustaviinimarjat sekä karviaismarjat Saima poimi kodin tarpeisiin. Saima huolehti leipomiset ja veden hakemiset. Vettä ei tullut, vaan se piti hakea niin kovalla pakkasella kuin lämpimälläkin ilmalla lähes kilometrin päässä kesällä kottikärryillä ja päniköillä ja talvella kelkalla ja päniköillä. Lisäksi Saima kävi iltaa aamua lypsyllä seitsemänä päivänä viikossa. Hän ruokki lehmät ja vasikat. Meillä oli kotona myös lampaita, kanoja ja sikoja sekä hevonen ja kissa. Joskus oli myös koiriakin.

                                                        Bella-lassie-koira ja Esko