lauantai 15. lokakuuta 2022

LA 15.10.2022 Miksi olen leipäjonossa?

 Aamulla kävin leipäjonossa hakemassa ruokaa. Joudun käymään leipäjonossa, koska ulosoton jälkeen rahat eivät riitä edes ruokaan ja lääkkeisiin. Joudun kulkemaan leipäjonossa näiden henkilöiden takia:


Mauno Koivisto oli tasavallan presidentti, jonka johdolla päätettiin pelastaa pankit. Se tapahtui siten, että ylemmissä oikeusasteissa pankki voitti ja rikollisille annettiin syytesuoja. Kysymyksessä on valtiopetos, mikä ei vanhene koskaan. 1990-luvun syvä lama johtui vakaan markan politiikasta ja rahamarkkinoiden vapauttamisesta sekä Neuvostoliiton kaupan romahtamisesta. Vakaan markan politiikka laitettiin Harri Holkerin hallituksen ohjelmaan ja myös Esko Ahon hallituksen ohjelmaan. Vuoden 1987 eduskuntavaaleissa SDP sai 56 paikkaa, kokoomus 53 paikkaa, keskusta 40 paikkaa, vasemmistoliitto 16 paikkaa, RKP 12 paikkaa, SMP 9 paikkaa, SKL 5 paikkaa, Demokraattinen vaihtoehto 4 paikkaa ja Vihreät 4 paikkaa. Presidentti Koivisto junaili sinipunahallituksen, jonka pääministeriksi tuli eduskunnan toiseksi suurimman puoleen Harri Holkeri.

Hän toimi Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana vuosina 1971–1979, Suomen pääministerinä vuosina 1987–1991 (Holkerin hallitus) ja Suomen Pankin johtokunnassa. Presidentti Koivisto ohitti pääministerin valinnassa Kokoomuksen puheenjohtajan Ilkka Suomisen. Harri Hokerille pääministerin pesti oli vaikea. Siitä osoituksena muun muassa seuraava asia: Valtioneuvos Holkerin nimissä kulkeva poliittinen hokema syntyi tahattomasti toimittajien tivatessa häneltä presidenttihaluja. Holkeri kuittasi utelut ilmoittamalla: "Minä juon nyt kahvia.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/08/08/harri-holkeri-juo-kahvia


Koiviston konklaavi

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8


Minä oli innoissani vuonna 1991 kun Keskusta voitti eduskuntavaalit ja tiesin, että Keskustan puheenjohtaja Esko Aho on seuraavan hallituksen pääministeri. Siksi lähdin Kalajoelta Allan Seikkulan kanssa onnittelemaan tulevaa pääministeriä hänen kotiinsa Kannukseen. Sovin Esko Ahon kanssa tapaamisajankohdan ja Kirsti Aho keitti meille kahvit ja joimme kahvit pöydän antimien kera. Toivotimme Esko Aholle menestystä pääministerinä ja veimme hänelle Roosin leipomossa valmistetun ison ruisleivän muistoksi ja kannustukseksi edessä olevaan vaikeaan tehtävään.

Allan Seikkulan veljestä Altti Seikkulasta tuli Esko Ahon erityisavustaja.



Esko Ahon pääministerikausi oli minulle äärettömän suuri pettymys. Pääministeri Esko Ahosta tuli presidentti Mauno Koiviston juoksupoika. Koiviston kotiryssänä oli KGB:n Felix Karasov, mikä rajoitti Koiviston toimintaa. Esko Ahon suurin virhe oli SSP-sopimus, mikä on osa valtiopetosta.


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


SSP-sopimuksella aiheutettiin Suomen suurin omaisuuden ryöstö, SSP-sopimuksella poistettiin markkinoilta kymmeniä tuhansia yrityksiä. Sen seuraukseksen yrittäjät tekivät yli 10 000 itsemurhaa. Murhat eivät vanhene koskaan.

Esko Ahon toiminta on ollut minulle suuri pettymys.


Esko Aho - Hei Olen Nokian Johtaja

https://www.youtube.com/watch?v=QZILioZxthE


Näin venäläispankki palkitsi – Sberbankista Esko Aholle yli 500 000 euroa

https://www.talouselama.fi/uutiset/nain-venalaispankki-palkitsi-sberbankista-esko-aholle-yli-500000-euroa/b79c67a8-021f-45c2-9932-dcb70e0a13c6


Talouselämä: Venäläispankki korotti Esko Ahon palkkiota roimasti

https://www.iltalehti.fi/talous/a/6e4e304e-7fad-4c57-9f00-68ea87797950


Vuoden 1994 presidentin vaaleissa SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa hävisi yllättäen SDP:n jäsenäänestyksessä yllättäen Martti Ahtisaarelle.


Ahtisaari syrjäytti Sorsan ja kiri vaalivoittoon

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/ahtisaari-syrjaytti-sorsan-ja-kiri-vaalivoittoon


Presidentti Koivisto ilmoitti 1993, ettei hän enää asettuisi ehdolle vuoden 1994 vaaleissa. SDP:ssä käytiin esivaali valtiosihteeri Martti Ahtisaaren ja entisen pääministerin Kalevi Sorsan kesken. Sisäpolitiikan työmyyrälle Sorsalle tappio oli karvas.


Presidentti Martti Ahtisaari olisi halunnut jatkaa presidenttinä toisenkin kauden, mutta SDP:n johto Kalevi Sorsa ja Tarja Halonen eivät halunneet Martti Ahtisaaren jatkavan. SDP:n johto esti presidentti Martti Ahtisaaren toisen presidenttikauden. Stasi-listalaiset halusivat vallan itselleen ja samalla suojata presidentti Mauno Koiviston valtiopetosta.





Alpo Rusin Stasi-listan nimet


Ilkka-Christian Björklund, SKDL/SDP, kansanedustaja, Pohjoismaiden neuvoston pääsihteeri
Jouko Jokisalo, SKDL, tutkija, Stasin värvätty agentti ”Boris” 1979–87
Jorma Kalela, SDP, tutkija
Osmo Kock, SKDL, kansanedustaja, Suomen suurlähettiläs Berliinissä 1974–79
Jaakko Tapani Laakso, SKP/VAS, Tiedonantajan toimittaja, kansanedustaja, KGB:n ”Jan” ja Stasin ”Mantel” 1973–89
Marjatta Laires, diplomaatti DDR:ssä 1978–80
Riitta Myller, SDP:n kansanedustaja
Veijo Olavi Puhjo, SKP, lääkäri, opiskellut DDR:ssä
Johannes Pakaslahti, SKP, Tiedonantajan Berliinin kirjeenvaihtaja 1972–79, Maailman rauhanneuvoston pääsihteeri 1986–89.
Irma Anneli Nurmela
Ulf. L. Sundqvist, SDP, STS:n pääjohtaja
Ilkka Taipale, SDP, kansanedustaja
Pentti Tiusanen, SKP, Stasin värvätty ”Timur”
Rauno Viemerö, SDP, diplomaatti
Pirkko Saisio, SKDL, kirjailija
Jouko Kajanoja, SKP, SKP:n puheenjohtaja 1980-luvulla
Kaisa Korhonen, SKP, laulaja
Vappu Taipale, SDP, virkamies
Eero Heinäluoma, SDP, SAK:n toimitsija
Kalevi Sorsa, SDP, pää- ja ulkoministeri, puoluejohtaja
Ulpu Iivari, SDP:n puoluesihteeri
Kirsti Lintonen, SDP, diplomaatti
Arto Mansala, SDP, diplomaatti
Jaakko Laajava, LKP, diplomaatti
Paavo Lipponen, SDP, kansanedustaja
Jaakko Blomberg, SDP, diplomaatti
Erkki Tuomioja, SDP, apulaiskaupunginjohtaja, kansanedustaja
Matti Ahde, SDP, Suomi–DDR-seura, kansanedustaja, ministeri
Esko-Juhani Tennilä, SKP, kansanedustaja
Tarja Halonen, SDP, kansanedustaja
Taisto Sinisalo, SKP-y:n puheenjohtaja
Ilkka Kanerva, Kok., kansanedustaja, ministeri


Salaiseksi julistettu SSP-sopimus

Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen  ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 11 500 valitsi lopullisimman ratkaisun. 48 000 yritystä poistettiin markkinoilta pankkien pelastamiseksi. Pankeille annettiin oikeus poistaa yritykset markkinoilta SSP-sopimuksen nojalla ja pankeille ja muille rikollisesti toimiville antoi syytesuojan Koiviston konklaavi. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa.


Pankit puhdistivat mahdolliset ja epävarmat saatavansa pankkituen avulla ja samalla poistettiin markkinoilta 48 000 elinkelpoista yritystä, jotka olisi voitu pelastaa kohdistamalla pankkituki suoraan yrityksille. Samalla aiheutettiin puolen miljoonan työttömän armada Suomeen. Suomen valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin talousvaikeuksissa ollut yrittäjä. Siksi terveitäkin yrityksiä kaadettiin surutta. Konkursseissa kärsivät eniten yritysten omistajat, joilta katosi tällä tavalla heidän elämäntyönsä, ihmisarvonsa ja omaisuutensa. Luonnollisesti menettelystä kärsivät heidän läheisensä, sukulaisensa, tuttavansa, takaajansa, yrityksen työntekijät, toiset yritykset, tavarantoimittajat, yhteistyökumppanit sekä kunnat, jotka menettivät verotuloja. Kerrannaisvaikutukset olivat valtavat.
Pankkikriisin varjossa Suomessa suoritettiin vallankaappaus, jossa pankeille annettiin valtuudet jakaa kansalaisten varallisuus haluamallaan tavalla. Poliittisen siunauksen ohjeistus sai 
Esko Ahonhallituksen ministerivaliokunnalta, johon kuului pääministerin lisäksi valtionvarainministeri Iiro Viinanen, ministerit Mauri Pekkarinen Keskusta, Jan-Erik Enestam Ruotsalainen kansanpuolue ja Toimi Kankaanniemi Kristilliset. Menettelyn osana solmittiin 14.10.1993 SSP:n pilkkomissopimus, mikä valtion puolesta allekirjoitettiin 22.10.1993. Sopimukseen sisältyi nimetyillä aloilla toimivien yritysten vapaa realisointioikeus. Tuomioistuinten tehtäväksi jäi tuomita pankkien vaatimusten mukaan. Laillisuusvalvojat ja valtakunnansyyttäjä varmistivat lainrikkojen syytesuojan. Säästöpankkisopimus julistettiin salaiseksi. Käräjätuomari Jussi Nilsson kirjoitti Lakimiesuutiset lehdessä n:o 2 vuonna 2002, että tuomarikunta on organisoitu poliittisten valtaelinten alaisuuteen.

Tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa

KEP:n Säästöpankin johtaja 
Korpela sanoi Seuralehden haastattelussa 15.11.2002 väliotsikossa mainitut sanat. Korpela jatkaa, että ”katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaiden kanssa, koska valtio maksaa pankin luottotappiot”.

MOT-ohjelmassa 29.11.1999 saman pankin isännistöä 15 vuotta johtanut toimitusjohtaja 
Antti Ojalasanoi näin ” Suoraan voin sanoa, että Suomen Säästöpankki ajoi yrityksiä nurin saadakseen omaan käyttöönsä, omien vakuuksien, oman varallisuutensa paikkaamiseksi pankkitukea avatusta valtion piikistä. Voidaan vetää suora johtopäätös, että ongelma-asiakkaat olivat pankille riski, mutta tässä poistui kerralla riski ja oma vakavaraisuus parani”.

Jälkien peittely

Säästöpankkien pilkkomissopimusta tehtäessä 22.10.1993 perustettiin ongelmaluottoja varten omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy. Perustamisvaiheessa yhtiöön siirrettiin n. 3600 lainaa ja kesäkuuhun 1994 mennessä n. 34 000 lisää. Kaikkiaan Arsenaliin siirrettiin lähes 80 000 ongelmaluottoa, joista luottotappiot korvattiin siirtäjäpankeille m. 50 miljardin pankkituella eli kansalaisten maksamilla verovaroilla. Arsenal sai salaiseksi valtiontalouden tarkastusviraston raportin sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastasi ministeri ja silloinen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi Anne Siimes.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri 
Suvi Anne Siimeksenallekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla markalla. Ongelmaluottoja oli n. 60 000 kappaletta.
Nyt näitä saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.
Erikoista kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot vaikka Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan niin koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on perustuslain vastainen.

Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Helsingin Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siis perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 %:ssä (petos). Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa v. 2000. Siinä todetaan, että n. 1000 tarkastetusta reklamaatiosta n. 100 todettiin aiheellisiksi. Lainaa ei ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin liittyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Keskipohjan Aluesäästöpankin johtaja 
Veikko Korpela on antamassaan haastattelussa myöntänyt pankkien perineen velkoja kahteen kertaan. Samaan perintäongelmaan on kiinnitetty huomiota myös Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuodelta 2000 ja oikeusturva-asian neuvottelukunnan kertomuksessa vuosilta 2000-2001. Postipankin entinen pääjohtaja Seppo Lindblom tunnustaa syyllisyytensä Iltalehden haastattelussa 15.8.2005. Kristillisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi myöntää, että pankit toimivat rikollisesti. Pankit saattoivat vapaasti lähes ilman kontrollia laittaa ongelma-asiakkaidensa luottoja tuohon roskapankin (Arsenalin) piikkiin ja saada valtiolta täysimääräisen korvauksen noista ongelmaluotoista, jotka se laittoi tuohon roskapankin piikkiin. Lisäksi pankki tuhosi näiden ongelmaluottoja ottaneiden yrittäjien yritykset ja omaisuuden sekä takaajien omaisuuden. Roskapankin piikki oli auki ja rahalla ei ollut mitään takarajaa, sanoo kansanedustaja Kankaanniemi. Nyt on päästy lamasta ulos, pankit ovat rikkaita, mutta laman todelliset uhrit ovat hoitamatta, jatkaa Kankaanniemi. Se on Lipposen kahden hallituksen häpeä.


Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä

Kera Oy:ssä perustettiin Helsingin Sanomien mukaan ns. ruumiinpesuryhmä, jonka tehtävänä oli pelastaa ns. Kera Oy:n rahoittamat ongelmayritykset ja muuten minimoida tappiot. Tappioiden minimointiin liittyi kilpailevien yritysten markkinoilta poistaminen yhdessä pankkien kanssa. Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä toimi varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä johti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. On syytä epäillä, että asiasta olivat tietoisia KTM:n yrityskehitysosasto, johtaja 
Olavi Änkö ja hallitusneuvos Sakari Arkio sekä KTM:n kansliapäällikkö Matti Wuoria.

Talonrakennusalalla kysyntä romahti vuoden 1989 14 000 talopaketista vuoden1995 2900 talopakettiin. Ylikapasiteettia muodostui rajusti. Vuoden 1992 tilinpäätöksien mukaan Suomen Taloteollisuuden tulos oli 80 miljoonaa markkaa miinuksella ja vierasta pääomaa oli 214 miljoonaa markkaa, Honkarakenne Oy oli miinuksella 30 miljoonaa ja vierasta pääomaa oli 242 miljoonaa markkaa, Pyhännän Rakennustuote Oy oli miinuksella 20 miljoonaa markkaa ja vierasta pääomaa oli 100 miljoonaa markkaa. Alavieskan Puurakenne Oy oli Suomen kolmanneksi suurin talotehdas, jonka tappio oli vuonna 1992 vain miljoona markkaa tappiolla ja vierasta pääomaa oli 36 miljoonaa markkaa.

Kera Oy:ssä päätettiin poistaa markkinoilta Alavieskan Puurakenne Oy, koska sillä oli vähiten velkaa eikä sillä ollut vahvoja taustavoimia, koska se oli vasemmistotaustainen perheyritys. Alavieskan Puurakenne Oy joutui velkasaneeraukseen ja velkasaneeraus keskeytettiin vastoin tehtyjä sopimuksia.

Velkasaneerausmiehet asianajajat 
Juhani Tuomaala ja Lauri Ylipukki rahastivat muutaman kuukauden työstä reilusti yli miljoona markkaa. Sellaista rahastusta ei kestä hyvänkään talouden omaava yritys.
Alavieskan Puurakenne Oy piti Vaasan käräjäoikeuden velkasaneerauksen keskeyttämispäätöstä vääränä. Käräjäoikeus oli jättänyt täysin huomioimatta kassavirtalaskelmat pidemmällä tähtäyksellä sekä kaiken yrityksen saneerauksen eteen tehdyn työn. Tulopuolta ja ennusteita käräjäoikeus ei huomioinut.

Alavieskan Puurakenne Oy:n velkasaneerauksen pohjaksi oli hyväksytty rahoituslaskelma, jonka olivat hyväksyneet sekä selvitysmiehet että Kera Oy ja Säästöpankki- SSP Oy:n edustajat. Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että velkasaneeraus keskeytettiin. Velkasaneerausmiehet olivat estäneet myymästä Alavieskan Puurakenne Oy:tä sen omistamia Suomen Betonikattotilli Oy:n osakkeita. Kauppa olisi syntynyt 370 000 markan hinnalla. Sen sijaan velkasaneerausmiehet lisäsivät kaikin keinoin yrityksen kuluja jotta yritys saataisiin mahdollisimman nopeasti konkurssiin. Alavieskan Puurakenne Oy:n entinen toimitusjohtaja Tapani Kääntä arvelee, että velkasaneerausmiehet estivät 100 talokaupan syntymisen. Tästä kaupasta olisi ollut mahdollisuus saada kaksi miljoonaa markkaa etumaksua. Alavieskan Puurakenne Oy piti saada konkurssiin Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n tahdosta. Alavieskan Puurakenne Oy oli Keski-Pohjanmaan Säästöpankin asiakas. SSP-sopimuksessa ko. säästöpankin saatavat siirtyivät Arsenal Oy:lle. 


Johtopäätökset


Suomessa pankkikriisi kosketti noin miljoonaa ihmistä, jotka joutuivat kärsimään Suomen talouden ja poliittisten päättäjien virhearvioinneista. Hinta on monen osalta äärettömän korkea. Pankkikriisi jätettiin selvittämättä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että asiasta on poliittinen sopimus suurimpien puolueiden sekä Kristillisten, Vasemmistoliiton sekä Ruotsalaisen kansanpuolueen kesken. Menettely on törkeä kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan loukkaus. Se on ihmisoikeussopimusten vastainen menettely.


Pääministeri Esko Aho, jonka hallitus solmi ns. SSP-sopimuksen neljän pankin kanssa. Sopimus julistettiin salaiseksi, koska siinä oli sovittu lain vastainen toimialarationalisointi. Esko Aholla oli kiire Harwardin yliopistoon. Ehkä hän pelkäsi, että kansalaiset pääsevät totuuden lähteille ja toimivat sen mukaisesti.


Esko Ahon hallituksen kauppa- ja teollisuusministerinä ( 1.8.1993 – 13.4.1995) toimi SSP-sopimuksen allekirjoittamisen aikaan Seppo Kääriäinen. Kääriäinen on vastustanut pankkikriisin selvittämistä. Seppo Kääriäisen alaisuudessa toimi Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä, joka toimi Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja jota johti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. Ruumiinpesuryhmän tehtävänä oli poistaa markkinoilta Kera Oy:n rahoittamia yrityksiä uhkaavat kilpailijat. Toiminnassa käytettiin ns. saattohoitajia.


Mauri Pekkarinen toimi Esko Ahon hallituksen sisäministerinä, jolle kuuluivat poliisiasiat. Poliisit oli ohjeistettu miten ja mitkä rikokset tutkitaan. Joillekin rikollisille oli annettu syytesuoja.


Valtionvarainministeri Iiro Viinanen oli keskeinen henkilö SSP-sopimuksen rakentamisessa ja sen valvomisessa.


Suomen maakuntajoukkueiden perustamista on pidetty tärkeänä, koska ne voisivat auttaa poliiseja jos olisi syntynyt kansannousu rikollista valtiovaltaa vastaan.




Kera Oy:öön perustettiin ns. ruumiinpesuryhmä lestadiolaisen varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuuteen. Ruumiinpesruryhmän johtajana oli kehityspäällikkö Veikko Anttonen.


Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliaikaisten pesänhoitajien Antti Latolan ja Seppo Maskosen päämihinä olivat Kera Oy ja Arsenal Oy.

Alavieskan Puurakenne Oy oli aikanaan Suomen kolmanneksi suurin talotehdas, jonka kotipaikka oli Alavieska. Taloudellisen laman alkaessa 1990-luvun alussa APR oli Keski-Pohjan Säästöpankin asiakas. Pankki kuului niin sanottuun mustaan tusinaan eli 12 taloudellisesti heikoimman säästöpankin joukkoon Suomessa. 22.10.1993 Esko Ahon hallitus hyväksyi SSP-sopimuksen, jossa päätettiin säästöpankkien pilkkomisesta ja toimialarationalisoinnista. Talonrakennusala kuului sopimuksen mukaan toimialarationalisoinnin piiriin. Kera Oy:ssä perustettiin niin sanottu ruumiinpesuryhmä, jonka tarkoituksena oli poistaa markkinoilta Kera Oy:n rahoittamia yrityksiä uhkaavat yritykset. Alavieskan Puurakenne Oy ajettiin konkurssiin erikoisella tavalla vastoin tehtyjä sopimuksia. Konkurssipesän suurimmat velkojat olivat Kera Oy ja Arsenal Oy. Konkurssipesänhoitajina toimivat varatuomarit Antti Latola ja Hannu Maskonen.


Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä valitsi tulevan syyttäjän Sulo Heiskari tietoisesti kaupanvahvistajaksi jotta hän voi estää todellisten rikollisten syytteeseen asettamisen. Syyttäjä Sulo Heiskarin "oikeana kätenä" on toiminut Ylivieskan poliisi Raimo Ollila


Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä ja ylikapasiteetin poistaminen


Pankkikriisin hoitotapa mahdollisti yritysmaailmassa eloonjäävien valinnan. Kera Oy:ssä perustettiin Helsingin Sanomien uutisen mukaan varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuuteen ns. ruumiinpesuryhmä, jota johti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. Sen tehtävänä oli oli pelastaa Kera Oy:n rahoittamat ns. ongelmayritykset sekä minimoida tappiot. Ongelmayritysten pelastamisessa huomioitiin myös tärkeiden rahoittajien ja pankkien edut. Tappioiden minimointi tarkoitti sitä, että markkinoilta poistettiin Kera Oy:n etuja ja sijoituksia uhkaavat kilpailijat. Kera Oy teki tiivistä yhteistyötä pankkien kanssa. Alavieskan Puurakenne Oy:llä oli suurena talotehtaana suhteellisen vähän velkaa Kera Oy:lle. Myös pankkien saatavat olivat suhteellisen pieniä ja ne voitiin laittaa pankkituen piikkiin. Alavieskan Puurakenne Oy:llä ei ollut mahtavia taustavoimia, mutta kadehtijoita sitäkin enemmän. Siksi li turvauduttava kovaan yrittämiseen ja oli pyrittävä taistelemaan jopa ylivoimaisia esteitä vastaan. Alavieskan kunta oli omaksunut passiivisen roolin Alavieskan Puurakenne Oy:n pelastamiseen, koska kunta omisti kilpailevasta talotehtaasta eli Vieskan Elementti Oy:stä osakkeita. Alavieskan Puurakenne Oy miellettiin vasemmistolaiseksi yritykseksi keskustalaisessa kunnassa. Ehkäpä siksi Alavieskan kunta ei ollut kiinnostunut Alavieskan Puurakenne Oy:n pelastamisesta. Helpompi oli neuvotella tapuliukon kanssa kuin Alavieskan kunnanjohtaja Aarne Karvosen kanssa. Näin kommentoi Alavieskan Puurakenne Oy:n toimitusjohtaja tilannetta. Kera Oy oli päättänyt poistaa ylikapasiteettia markkinoilta kuten SSP-sopimuksessa oli sovittu. Alavieskan Puurakenne Oy kuului poistettavien listalle, koska sillä oli vähän velkaa Kera Oy:lle ja ruumiinpesuryhmän tehtävänä oli minimoida Kera Oy:n tappiot. Siksi Alavieskan Puurakenne Oy piti poistaa markkinoilta.



Myöhemmin kansanedustaja Markku Koski ilmoitti PR-Teollisuus Oy:n hallituksen kokouksen yhteydessä, että Kera Oy:ssä on voimakkaasti moitittu häntä siitä, kun hän meni mukaan PR-Teollisuus Oy:öön, vaikka yritys oli markkinoilta poistettavien listalla. Koski kertoi, että erään ravintolaillan jälkeen Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arponen oli luvannut pelastaa Markku Kosken. Hän oli sanonut: ”Kuule Markku, kyllä minä Sinut vielä pelastan”. Markku oli yhtenä takaajana Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja PR-Teollisuus Oy:n tuoteoikeuksien kauppasopimuksessa, jonka arvo oli 1 530 000 markkaa. Kera Oy:llä oli paljon mahdollisuuksia täyttää lupauksensa. Markku Kosken vaimolla oli kotileipomo. Markku Koski oli ollut aktiivisesti mukana Incapin kylkiäisenä tulleen pellettitehtaan johtohahmona. Lehtitietojen mukaan pari viikkoa ennen tehtaan tulipaloa Incapin johtohenkilöt ilmoittivat luopuvansa tehtaasta.

Kuulustelupöytäkirjan mukaan Jouni Altti Johannes Remes toteaa 1.8.1997: ”Alavieskan Puurakenne Oy:n ollessa yrityssaneerauksessa vuonna 1994 hakivat yhtiön päävelkojat Arsenal ja Kera talouspäällikköä hoitamaan yhtiön talousasioita. Olen ollut myös ennen PR-Teollisuus Oy:öön tuloa kaksi vuotta erään talotehtaan talouspäällikkönä joten tunnen alan kohtuullisen hyvin. Kera piti arvossa liikkeenjohtajataitojani”. Remekselta unohtui mainita, että talotehdas ajatui konkurssiin.

Jouni Remes oli siis aikaisemmin toiminut Kesätunturi Oy:n talouspäällikkönä ja yritys meni konkurssiin. Kera Oy arvosti likaisen työn tekijää, sillä alalta piti saada ylikapasiteettia pois. Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen Jouni Remes tuli Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella ja velkasaneerausmiesten vaatimuksesta. Remes oli toiminut myös Sodankylän Osuuspankin johtajana, josta tehtävästä hän eräiden tietojen mukaan joutui lähtemään.


Alavieskan Puurakenne Oy:n entinen toimitusjohtaja Tapani Kääntä epäili, että velkasaneerausmiehet estivät 100 talon kaupan syntymisen. Tästä kaupasta olisi Käännän mukaan ollut mahdollisuus saada kaksi miljoonaa markkaa etumaksua, Kauppa jäi toteutumatta, koska Alavieskan Puurakenne Oy piti saada konkurssiin velkasaneerausmiesten sekä Arsenal Oy:n ja Kera Oy:n tahdon mukaisesti.


Alavieskan Puurakenne Oy:n erityistilintarkastuksessa ei kuitenkaan havaittu mitään epäilyttävää, sillä tarkastus tehtiin Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n tilaustyönä ja siinä käytettiin heidän ”omaa tilintarkastustoimistoa” jotta tulos olisi ollut halutun mukainen. Tilanne näytti viranomaisten kannalta varsin fiksulta, Lisäksi oli tehty kaikki voitava, jotta yrittäjästä Tapani Käännästä olisi luotu mahdollisimman epäluotettava kuva, suorastaan rikollinen. Villit mollaamishuhut kiersivät maailmaa. Alavieskan kunnanjohtajakin antoi minun ymmärtää, että miljoonia olisi viety Alavieskan Puurakenne Oy:stä Saksaan piiloon ennen konkurssia.


Tapasin toimitusjohtaja Tapani Käännän ennen konkurssia, kun soittelin hänelle muissa asioissa ja menin käymään tehtaalla. Olin oppinut tuntemaan Tapanin energisenä ja aikaansaavana henkilönä. Kuljimme aikanaan samaan aikaan Alavieskan-Raution kunnallista keskikoulua ja urheilimme Alavieskan Virin riveissä. Nyt Tapani oli täysin murheen murtama. Hän oli erityisen pettynyt velkasaneerausmiesten käsittämättömään toimintaan sekä Alavieskan kunnanjohtaja Aarne Karvosen toimintaan. Tilanne oli samanlainen kuin  yrittäjä Veikko Luode kuvaa kirjassaan ”Yrittäjän ajojahti”. Koska valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin talousvaikeuksissa ollut yrittäjä niin elinkelpoisia yrityksiä kaadettiin surutta ja yrityksiä suorastaan teurastettiin. Pankkien saatavat laitettiin valtion avonaiseen piikkiin. Yrittäjien elämäntyö, omaisuus ja tulevaisuus tuhottiin. Kun yritys saatiin kaadettua, kohdeltiin mahdottomien esteiden ylittämisessä epäonnistunutta yrittäjää talousrikollisena. Siinä auttoivat juristien hyvät suhteet poliiseihin. Yrittäjä oli syyllinen kaikkeen, pankkiherrat ja valtionpomot ei mihinkään. Talousrikollisuus ja hyvä-veli-periaate kulkivat käsikädessä. Erona entiseen Neuvostoliittoon oli se, että Suomessa yrittäjää ei saanut ampua. Hänet murhattiin muulla tavalla aivan kuin olisi toteutettu mafian toimeksiantoa”.


Minusta Tapani Käännän kertomus velkasaneerausmiesten toiminnasta oli ihmeellinen ja värikäs. Siksi päätin kutsua paikalle valtion tilintarkastajien puheenjohtajan, kansanedustaja Kalevi Mattilan. Kalevi tulikin pyynnöstäni tehtaalle sovittuna aikana ja pohdimme yhdessä tilannetta. Kalevi Mattila oli jotenkin varautunut. Minä puolestani olin oppinut luottamaan Tapani Kääntään, vaikka hänellä olikin erilainen tausta kuin minulla. Teimme Tapanin kanssa yhteistyötä lentopallopuolella, sillä olin toiminut Kalajoen Junkkareiden jääkiekkojaoston puheenjohtajana ja sitä kautta luonut suhteet Viron lentopalloliiton puheenjohtajaan, kauppaministeri Ants Laosiin. Tämän yhteyden kautta saimme Alavieskan Virin lentopallojoukkueeseen tasokkaita virolaisia pelaajia. Tapani Kääntä oli joukkueen valmentaja.


On todennäköistä, että Kalevi Mattila tiesi, että Kera Oy oli päättänyt poistaa Alavieskan Puurakenne Oy:n markkinoilta. Näin olen jälkeenpäin päätellyt, koska Kalevi Mattila kieltäytyi lähtemästä PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi terveyteensä vedoten. On kuitenkin selvää, että Kera Oy:ssä oli tehty ylikapasiteetin poistamista koskeva päätös, koska Kera Oy:n yritystutkija Kalevi Huusko oli kaupannut jo syksyllä 1994 Uhtua Woodin edustajille Heino Virralle ja Pentti Arhippaiselle Alavieskan Puurakenne Oy:n sahalaitosta ja kertonut, että Alavieskan Puurakenne Oy menee keväällä 1995 konkurssiin.


Tapani Kääntä kertoi, että yritykselle on olemassa jatkajataho pääkaupunkiseudulta ja tämä taho oli tarjonnut hänelle kassakaappisopimusta tulevaisuutta varten. Hän ei kuitenkaan suostunut tällaiseen menettelyyn. Tapanin mukaan Jouni Remekselle oli tehty samanlainen tarjous, mutta hän ei tiedä oliko Jouni Remes allekirjoittanut tuon kassakaappisopimuksen.


Velkasaneerausmiehet aloittivat likaisen työn


Suuret investoinnit, isot devalvaatiot ja korkea korkokanta aiheuttivat sen, että Alavieskan Puurakenne Oy ajautui velkasaneeraukseen. Devalvaatioiden lisäkulut olivat järkyttävän suuria. Alavieskan Puurakenne Oy:lle tehtiin velkasaneeraussuunnitelma, minkä Kera Oy ja Suomen Säästöpankki hyväksivät velkasaneerauksen pohjaksi. Velkasaneerausmiehet Hannu Tuomaala ja Lauri Ylipukki laskuttivat työstään varsin lyhyessä ajassa yli miljoona markkaa. Tuomaala kävi Saksassa tutustumassa Alavieskan Puurakenne Oy:n kohteisiin oikein ”sihteerin” kanssa. Siitää ei ole selvyyttä minkälainen ammattitaito sihteerillä oli ja mihin asioihin ja kumpaa päätä sihteeri käytti matkan aikana. Velkasaneerausmies nautti kaikista mahdollisista eduista työaikana promillepitoisia juomia myöten henkilökunnan nähden. Varatuomari Timo Nikula kertoi minulle myöhemmin, että asianajajien keskuudessa pelättiin, että velkasaneerausmiehet mustaavat toiminnallaan koko asianajajakunnan maineen.


Alavieskan Puurakenne Oy:n velkasaneerauksen keskeytyksestä oli tehty valitus Vaasan hovioikeudelle. Perusteluissa mainitaan, että Alavieskan Puurakenne Oy:n Vaasan käräjäoikeuden saneerausmenettelyn keskeyttämistä koskeva päätös oli väärä. Käräjäoikeus oli jättänyt täysin huomioimatta kassavirtalaskelmat pidemmällä tähtäyksellä sekä kaiken yrityksen saneerauksen eteen tekemän työn. Tulopuolta ja ennusteita käräjäoikeus ei ollut huomioinut. Alavieskan Puurakenne Oy:n velkasaneerauksen pohjaksi on hyväksytty rahoituslaskelma, jonka ovat hyväksyneet sekä selvitysmiehet että Kera Oy ja Suomen Säästöpankki – SSP Oy:n edustajat aikanaan. Yhtiö oli hämmästyttävän hyvin pystynyt seuraamaan hyväksyttyä suunnitelmaa. Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä se, että selvittäjät ja suurimmat velkojat muuttavatkin mieltään kesken saneerausmenettelyn. Edelleen maksukykyä arvioitaessa on otettava huomioon se, että yhtiö olisi halunnut saneerausmenettelyn aikana myydä omistamansa Suomen Betonikattotiili Oy:n osakkeet. Kauppa olisi syntynyt 370 000 mk:n kauppahinnalla, mutta selvittäjät estivät kaupan. Ottaen huomioon, että saneuurauskulut ovat jo tässä vaiheessa olleet näinkin valtaisat ja kuitenkin lopputulos on saneerausmenettelyn keskeyttäminen, ei yhtiö ole voinut välttyä ajatukselta, etteikö asiassa ole jotakin outoa. Velkasaneerausmiesten yhtiöille oli maksettu jo yli miljoona markkaa. Huomioiden käyttöpääomasta maksetut saneerauskulut voidaan todeta, että yhtiön käyttöpääomasta poistettuna ne tekevät siihen aikamoisen loven. Vaikka yhtiö hyväksyykin kohtuulliset saneerauskulut, jotka sen käsityksen mukaan olivat noin puolet laskutetuista määrästä, voidaan todeta, ettei kysymyksessä ole yhtiön saneerauslaissa tarkoittama maksukyvyttömyys. Velkojien kannalta hallittu saneeraus on parempi vaihtoehto kuin konkurssi, kirjoitti asianajaja valituksessaan Vaasan hovioikeudelle. Kun PR-Teollisuus Oy:n saatiin käynnistettyä, niin valitus vedettiin pois Vaasan hovioikeudesta.


Kuulustelupöytäkirjan mukaan Jouni Altti Johannes Remes toteaa 1.8.1997: ”Alavieskan Puurakenne Oy:n ollessa yrityssaneerauksessa vuonna 1994 hakivat yhtiön päävelkojat Arsenal ja Kera talouspäällikköä hoitamaan yhtiön talousasioita. Olen ollut myös ennen PR-Teollisuus Oy:öön tuloa kaksi vuotta erään talotehtaan talouspäällikkönä joten tunnen alan kohtuullisen hyvin. Kera piti arvossa liikkeenjohtajataitojani”. Remekseltä unohtui mainita, että talotehdas ajautui konkurssiin.

Jouni Remes oli siis aikaisemmin toiminut Kesätunturi Oy:n talouspäällikkönä ja yritys meni konkurssiin. Kera Oy arvosti likaisen työn tekijää, sillä alalta piti saada ylikapasiteettia pois. Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen Jouni Remes tuli Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella ja velkasaneerausmiesten vaatimuksesta. Remes oli toiminut myös Sodankylän Osuuspankin johtajana, josta tehtävästä hän eräiden tietojen mukaan joutui lähtemään.


Alavieskan Puurakenne Oy:n entinen toimitusjohtaja Tapani Kääntä epäili, että velkasaneerausmiehet esittävät 100 talon kaupan syntymisen. Tästä kaupasta olisi Käännän mukaan ollut mahdollisuus saada kaksi miljoonaa markkaa etumaksua, Kauppa jäi toteutumatta, koska Alavieskan Puurakenne Oy piti saada konkurssiin velkasaneerausmiesten sekä Arsenal Oy:n ja Kera Oy:n tahdon mukaisesti.


Alavieskan Puurakenne Oy:n erityistilintarkastuksessa ei kuitenkaan havaittu mitään epäilyttävää, sillä tarkastus tehtiin Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n tilaustyönä ja siinä käytettiin heidän ”omaa tilintarkastustoimistoa” jotta tulos olisi ollut halutun mukainen. Tilanne näytti viranomaisten kannalta varsin fiksulta, Lisäksi oli tehty kaikki voitava, jotta yrittäjästä Tapani Käännästä olisi luotu mahdollisimman epäluotettava kuva, suorastaan rikollinen. Villit mollaamishuhut kiersivät maailmaa. Alavieskan kunnanjohtajakin antoi minun ymmärtää, että miljoonia olisi viety Alavieskan Puurakenne Oy:stä Saksaan piiloon ennen konkurssia.


Tapasin toimitusjohtaja Tapani Käännän ennen konkurssia, kun soittelin hänelle muissa asioissa ja menin käymään tehtaalla. Olin oppinut tuntemaan Tapanin energisenä ja aikaansaavana henkilönä. Kuljimme aikanaan samaan aikaan Alavieskan-Raution kunnallista keskikoulua ja urheilimme Alavieskan Virin riveissä. Nyt Tapani oli täysin murheen murtama. Hän oli erityisen pettynyt velkasaneerausmiesten käsittämättömään toimintaan sekä Alavieskan kunnanjohtaja Aarne Karvosen toimintaan. Tilanne oli samanlainen kuin  yrittäjä Veikko Luode kuvaa kirjassaan ”Yrittäjän ajojahti”. Koska valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin talousvaikeuksissa ollut yrittäjä niin elinkelpoisia yrityksiä kaadettiin surutta ja yrityksiä suorastaan teurastettiin. Pankkien saatavat laitettiin valtion avonaiseen piikkiin. Yrittäjien elämäntyö, omaisuus ja tulevaisuus tuhottiin. Kun yritys saatiin kaadettua, kohdeltiin mahdottomien esteiden ylittämisessä epäonnistunutta yrittäjää talousrikollisena. Siinä auttoivat juristien hyvät suhteet poliiseihin. Yrittäjä oli syyllinen kaikken, pankkiherrat ja valtionpomot ei mihinkään. Talousrikollisuus ja hyvä-veli-periaate kulkivat käsikädessä. Erona entiseen Neuvostoliittoon oli se, että Suomessa yrittäjää ei saanut ampua. Hänet murhattiin muulla tavalla aivan kuin olisi toteutettu mafian toimeksiantoa”.


Minusta Tapani Käännän kertomus velkasaneerausmiesten toiminnasta oli ihmeellinen ja värikäs. Siksi päätin kutsua paikalle valtion tilintarkastajien puheenjohtajan, kansanedustaja Kalevi Mattilan. Kalevi tulikin pyynnöstäni tehtaalle sovittuna aikana ja pohdimme yhdessä tilannetta. Kalevi Mattila oli jotenkin varautunut. Minä puoelstani olin oppinut luottamaan Tapani Kääntään, vaikka hänellä olikin erilainen tausta kuin minulla. Teimme Tapanin kanssa yhteisstyötä lentopallopuolella, sillä olin toiminut Kalajoen Junkkareiden jääkiekkojaoston puheenjohtajana ja sitä kautta luonut suhteet Viron lentopalloliiton puheenjohtajaan, kauppaministeri Ants Laosiin. Tämän yhteyden kautta saimme Alavieskan Virin lentopallojoukkueeseen tasokkaita virolaisia pelaajia. Tapani Kääntä oli joukkueen valmentaja.

Valtion tilintarkastajien puheenjohtaja, kansanedustaja Kalevi Mattila


On todennäköistä, että Kalevi Mattila tiesi, että Kera Oy oli päättänyt poistaa Alavieskan Puurakenne Oy:n markkinoilta. Näin olen jälkeenpäin päätellyt, koska Kalevi Mattila kieltäytyi lähtemästä PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi terveyteensä vedoten. On kuitenkin selvää, että Kera Oy:ssä oli tehty ylikapasiteetin poistamista koskeva päätös, koska Kera Oy:n yritystutkija Kalevi Huusko oli kaupannut jo syksyllä 1994 Uhtua Woodin edustajille Heino Virralle ja Pentti Arhippaiselle Alavieskan Puurakenne Oy:n sahalaitosta ja kertonut, että Alavieskan Puurakenne Oy menee keväällä 1995 konkurssiin.


Tapani Kääntä kertoi, että yritykselle on olemassa jatkajataho pääkaupunkiseudulta ja tämä taho oli tarjonnut hänelle kassakaappisopimusta tulevaisuutta varten. Hän ei kuitenkaan suostunut tällaiseen menettelyyn. Tapanin mukaan Jouni Remekselle oli tehty samanlainen tarjous, mutta hän ei tiedä oliko Jouni Remes allekirjoittanut tuon kassakaappisopimuksen.



Bisnesenkeli, saattohoitaja Jouni Remes

Toimintaedellytysten kartoitus ja Jouni Remeksen petos


Kysyin Tapanilta, että eikö olisi parempi ja turvallisempi ratkaisu jos manhdollien jatkajataho saataisiin kokoon paikallisista voimista. Tapani innostui lievästi asiasta ja aikoi keskustella siitä muiden mahdollisesti kiinnostuneiden kanssa. Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen tullut taloustieteiden maisteri Jouni Remes, joka aikaisemmin oli toiminut kaksi vuotta toisen talotehtaan talouspäällikkönä ja Sodankylän Osuuspankin johtajana, ryhtyi tekemään laskelmia siitä, mitä konkurssipesälle kannattaa tarjota kiinteistä, maa-alueista, koneista, laitteista, tuoteoikeuksista ja keskeneräisestä tilauskannasta. Kukaan ei osannut epäillä Jouni Remeksen vilpittömyyttä. Hän kuitenkin teki laskelmia samanaikaisesti kahdelle eri taholle: meille ja ns. haamukilpailijalle. Tällä tavalla saatiin vedätettyä kauppahintaa mahdollisimman korkeaksi. Saimme tietää Jouni Remeksen menettelystä vasta vuosien kuluttua. Jouni Remes laski keskeneräisen tilauskannan määräksi 26 miljoonaa markkaa ja myyntikatteeksi 25 %.


Kansanedustaja Markku Koski suostui PR-Teollisuuus Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi. Häntä on syytä epäillä luottamusmiesaseman väärinkäyttämisestä ja väärästä lausumasta oikeudessa. On syytä epäillä häntä myös muista rikoksista.


Koska itselläni on suhteellisen hyvä teoreettinen koulutus ja vahva käytännön kokemus yritystoiminnasta, niin katsoin, että PR-taloilla on erinomaiset toimintaedellytykset, sillä liikeidean kaikki osa-alueet olivat kunnossa rahoitusta lukuun ottamatta. Siis ainoastaan taloudelliset resurssit eli rahoitus oli varmistettava. Koska Jouni Remes oli rahoituksen ammattilainen, niin luotimme häneen. Olihan hän Kera Oy:n luottohenkilö. Halusin kuitenkin varmistaa, että tarvittava valtion rahoitus saadaan kuntoon. Siksi pyysin yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi Kalevi Mattilaa, joka oli valtion tilintarkastajien puheenjohtaja ja jolla tiedettiin olevan erinomaiset suhteet Kera Oy:ön. Kalevi Mattila kuitenkin kieltäytyi mielestäni tekosyihin vedoten. Tästä syystä käännyin kansanedustaja Markku Kosken puoleen, joka otti tehtävän vastaan avoimin mielin ja ymmärsin, että hän tällä toimenpiteellä haluaa varmistaa kansanedustajapaikkansa myös tulevaisuudessa. Olihan odotettavissa, että Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Antti Rantakangas, joka oli aikaisemmin Markku Kosken vaalipäällikkönä, asettuu seuraavissa vaaleissa kansanedustajaehdokkaaksi ja tämä vaikuttaa Markku Kosken äänimäärään heikentävästi.


Kävin myös neuvottelut Alavieskan kunnanjohtaja Aarne Karvosen kanssa ja sovimme, että Alavieskan kunta tulee avustamaan perustettavaa yhtiötä 950 000 markan investointiavustuksella. Mitään ehtoja avustamiselle ei asetettu.


Kävin neuvottelut myös Kalajoen Meritapankin johtajan Mauri Ylitalon kanssa. Hän suhtautui asioihin varovaisen myönteisesti. Katsoin, että kaikki edellytykset olivat olemassa, sillä Tapani Käännän ansiosta saatiin kerättyä riittävä määrä sijoittajia uuteen yhtiöön, kun myös Uhtua Wood Oy lähti mukaan perustettavaan yhtiön suurimmalla panoksella.

Vaikka kauppahinta muodostui vedätyksen johdosta kohtuuttoman korkeaksi näissä olosuhteissa, niin luotimme maisteri Jouni Remeksen laskelmiin 26 miljoonan tilauskannasta ja 25 prosentin myyntikatteeseen. Sehän merkitsisi 6,5 miljoonan markan tuloa. Kun lisäksi olimme saaneet varmuuden, että Alavieskan kunta lähteen mukaan 950 000 markan investointiavustuksella ilman ehtoja, niin pidimme selviönä, että rahoituksen asiantuntija leipoo näistä aineksista kunnon rahoituspaketin. Olihan sijoittajien panos 1,5 miljoonaa markkaa ja yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi oli lupautunut kansanedustaja Markku Koski.


Myöhemmin kuitenkin ilmeni, että Remeksen tekemät laskelmat olivat täysin pielessä. Tilauskanta ei ollutkaan 26 miljoonaa vaan 11-12 miljoonaa markkaa. Myyntikate ei ollutkaan 6,5 miljoonaa markkaa vaan 5000 markkaa. Kaiken lisäksi Jouni Remes oli eliminoinut keskeisimmän rahoittajan rahoituskuvioista tekemällä tämän kanssa sopimuksen muiden yhtiön osakkaiden tietämättä, että Kera Oy:tä ei käytetä rahoittajana perustettavassa yhtiössä. Yhtiön tulevista osakkaista kukaan ei osannut aavistaa, että Jouni Remeksen laskelmat olivat täysin pielessä ja että Jouni Remes oli tehnyt laskelmia samanaikaisesti kahdelle eri taholle: meille ja ns. haamukilpailijalle jotta kauppahinta saatiin hinattua pilviin. Myöskään kukaan perustettavan yhtiön osakkaista ei tiennyt, että Jouni Remes on tehnyt Kera Oy:n kanssa perustettavan yhtiön puolesta sopimuksen että Kera Oy:tä ei tulla käyttämään rahoittajana perustettavassa yhtiössä. Jos osakkaat olisivat tienneet tällaisesta sopimuksesta niin kukaan ei olisi lähtenyt perustettavaan yhtiöön. Miksi Kera Oy:n piti tehdä tällainen sopimus? On täysin selvää, että kauppasopimus on syntynyt petollisella tavalla ja kauppasopimus on kohtuuton. Menettely täyttää selkeästi petoksen tunnusmerkistön. Tietoja, jotka olivat kauppasopimusta tehtäessä, olisi pitänyt olla osapuolten tiedossa ja niitä salattiin tarkoituksellisesti.




Alavieskan kunnan petollinen toiminta


Olin neuvotellut Alavieskan kunnanjohtajan Aarne Karvosen kanssa investointisopimuksen. Alavieskan kunnanhallitus piti kokous 10.5.1995 ja päätti kokouksessaan 74 § investointiavustuksen möntämisestä PR-Teollisuus Oy:lle sovitun mukaisesti. Olimme sopineet, että Jouni Remeksestä tulee toimitusjohtaja, mutta emme silloin tienneet, että hän on Kera Oy:n saattohoitaja. Jouni Remes oli yhteydessä Alavieskan kunnanjohtajaan ja Alavieskan kunnanhallitus piti yllättäen 15.5.1995 klo 21.00 kunnanhallituksen kokouksen Keskustan ryhmäkokouksen jälkeen. Kokous ei ollut laillinen, vaikka kokous on niin päättänyt. Kokouksessa käsiteltiin 77 § Investointiavustuksen myöntämistä Pr-Teollisuus Oy:lle. Siihen oli lisätty ehtoja joita ei oltu sovittu yrityksen osakkaiden kanssa. Minun oikeustajuni mukaan kysymys on petollisesta toiminnasta ja sen oli aikaansaanut Kera Oy:n saattohoitaja, joka toimi PR-Teollisuus Oy:n toimitusjohtajana.


On todennäköistä, että Kera Oy:n saattohoitaja Jouni Remes oli ilmoittanut kunnanjohtaja Aarne Karvoselle, että hän on junaillut asiat niin, että Kera Oy ei tule rahoittamaan perustettavaa yhtiötä. Jouni Remes ja Alavieskan kunnanjohtaja Aarne Karvonen olivat kuin paita ja perse. Siksi on syytä epäillä, että Jouni Remes organisoi Kera Oy:n pyynnöstä tämänkin operaation salaa perustettavan yhtiön muilta osakkailta.


Alavieskan kunnanvaltuuston päätöksestä valittivat Oulun lääninoikeuteen Vieskan Elementti Oy:n hallituksen jäsenet kauppias Aarre Antti-Roikon johdolla. Valituksen johdosta PR-Teollisuus Oy:n avustuspäätös viivästyi lähes vuodella ja se vaikeutti ratkaisevalla tavalla yrityksen käynnistämistä.



Alavieskan kunnanhallituksen pöytäkirja 10.5.1995


Alavieskan kunnanhallituksen pöytäkirja 15.5.1995 klo 21.00

Kera Oy:n petos ja yhtiön perustaminen väärennetyillä pöytäkirjoilla


Kera Oy oli perustanut ns. ruumiinpesuryhmän, jonka tavoitteena oli pelastaa ns. ongelmayritykset, joita Kera Oy oli rahoittanut sekä minimoida tappiot. Tappioiden minimoiseen kuului ns. ongelmayrityksiä uhkaavien kilpailijoiden poistaminen markkinoilta. Alavieskan Puurakenne Oy oli poistettavien listalla. Kera Oy ei kuitenkaan kertonut meille perustettavan yhtiön osakkaille, että Kera Oy oli tehnyt päätöksen poistaa PR-talot markkinoilta ylikapasiteetin takia. Kera Oy oli Alavieskan Puurakenne Oy:n suurin velkoja ja vaikutti keskeisesti siihen, että Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä sai myydä maa-alueet, kiinteistöt, koneet ja laitteet, keskeneräisen tilauskannan ja tuoteoikeudet perustettavalle yhtiölle. Lisäksi Kera Oy ja Arsenal Oy, jotka olivat Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän päämiehet jättivät kertomatta, että kauppasopimuksessa on jätetty ilmoittamatta 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Tällainen toiminta täyttää kiistatta petoksen tunnusmerkistön, sillä Kera Oy oli eräiden tietojen mukaan jo vuonna 1993 tehnyt päätöksen poistaa Alavieskan Puurakenne Oy markkinoilta.





Kukaan meistä osakkaista ei tiennyt salaituista pantatuista kiinnityksistä. Ne salattiin kaupanteossa eikä niistä ole mainintaa kauppasopimuksissa. Kysymyksessä 48 miljoonan törkeä petos.


Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella kuvioihin tullut Jouni Remes esitti, että yhtiön nopean toiminnan käynnistämiseksi hankittaisiin valmis paperiyhtiö Euronio Oy ja hän hankkisi yhtiön ja tekisi tarvittavat asiapaperit kaupparekisteriin ilmoittamista varten. Näin jälkeenpäin ajateltuna tämäkin operaatio oli selkeää huijausta meitä kohtaan. Jouni Remes hankki paperiyhtiön. Pöytäkirjojen mukaan Euronio Oy:n hallituksen kokous on pidetty 8.5.1995 yhtiön toimitiloissa Helsingissä. Pöytäkirjan mukaan paikalla ovat olleet Markku Koski, Heino Virta, Kari Konu ja Erkki Aho sekä Jouni Remes. Pöytäkirjan mukaan yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi on valittu yksimielisesti Markku Koski ja yhtiön toimitusjohtajaksi Jouni Remes. Totuus on se, että Heino Virta, Kari Konu ja Erkki Aho eivät ole osallistuneet tuohon kokoukseen eivätkä he ole olleet 8.5.1995 Helsingissä paperiyhtiön olemattomissa toimitiloissa. Pöytäkirja on väärennetty. Siksi se on laiton ja sen päätökset ovat juridisesti pätemättömiä. Pöytäkirja on pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa.


Tuolla pöytäkirjalla on haettu rekisteröintiä patentti- ja rekisterihallituksesta. Tuon pöytäkirjan ovat allekirjoittaneet Jouni Remes ja Markku Koski, jotka valitsivat itse itsensä yhtiön johtoon. Pöytäkirjan mukaan Euronio Oy.n ylimääräinen yhtiökokous on pidetty yhtiön toimitiloissa Helsingissä 8.5.1995. Pöytäkirjan liitteenä oleva osakasluettelo on päivätty Helsingissä 4.1.1994. Totuus on se, ettei kukaan osakkeenomistajista ole ollut Helsingissä 4.1.1994. Myös ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja on väärennetty. Näillä väärennetyillä pöytäkirjoilla on haettu yrityksen rekisteröinti.

Lisäksi Jouni Remes teki osakkaiden tietämättä sopimuksen työntekijöiden kanssa, että kaikki työntekijät otetaan uuteen yhtiöön vanhoina työntekijöinä. Käytännössä tämä aiheutti yritykselle valtavat taloudelliset rasitteet. Lisäksi Jouni Remes vaikutti siihen, että myyntiedustajille tehtiin yhtiön kannalta katsottuna taloudellisesti erittäin huono edustussopimus. Kuulustelupöytäkirjojen mukaan Kera Oy piti arvossa Jouni Remeksen liikkeenjohtotaitoja. Ehkä ne olivat arvokkaita ns. saattohoitajalle.

Pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa. Väärennetty pöytäkirja, jonka ovat allekirjoittaneet Jouni Remes ja Markku Koski

Ylimääräisen yhtiökokouksen väärennetty pöytäkirja, jonka ovat allekirjoittaneet Jouni Remes ja Markku Koski

Väärennetyillä tiedoilla aikaansaatu kaupparekisteriote

Väliaikaiset konkurssipesänhoitajat myyjinä, törkeä petos, tuleva syyttäjä merkitty kaupanvahvistajaksi


Kauppakirjat allekirjoitettiin Oulussa 11.5.1995 asianajaja Hannu Maskosen toimistossa. Kauppakirjoja oli allekirjoittamassa Euronio Oy:n ( myöhemmin PR-Teollisuus Oy) puolesta Jouni Remes ja Heino Virta. Minä en päässyt mukaan Ouluun kauppasopimusten allekirjoitustilaisuuteen, koska olin opettajana Raahen Porvari- ja kauppakoulussa ja siksi Heino Virta, joka asuu Haukiputaalla, meni minun sijastani allekirjoittamaan kauppakirjat. Heino Virran mukaan paikalla ei ollut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria, joka on kuitenkin vahvistanut kauppakirjat nähtävästi etätyönä. Sulo Heiskari oli siihen aikaan Kalajoen nimismies, joka oli tunnettu raisusta elämästään ja runsaasta alkoholin käytöstään. Kalajoella on virastotalon kohdalla kadun toisella puolella Pizzeria Mamma Leone. Virastotalon nimikyltti, jossa luki nimismies, oli jatkuvasti käännettynä Pizzeria Mamma Leonea päin, koska sieltä kansalaisten mielestä varmimmin nimismiehen löysi.



Väliaikaiset pesänhoitajat, joilla ei konkurssisäännön 50 a §:n mukaan ole oikeutta myydä kiinteää omaisuutta, myivät kiinteää omaisuutta. Heillä ei ollut esittää valtakirjoja kauppasopimusten tekemiseen ja he näinollen myivät toisen omaisuutta omanaan. He salasivat kaupanteossa 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja ilmoittivat keskeneräisen tilauskannan 15 miljoonaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Rikoslain mukaan kysymyksessä on törkeä petos. Kaupanvahvistajaksi on merkitty Kalajoen piirin nimismies Sulo Heiskari, joka oli tuleva syyttäjä. Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa ettei hän ole koskaan nähnyt kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu. Kauppa on siis laiton ja pätemätön.

Kauppakirjan allekirjoittaja todistaa, ettei kaupanvahvistaja ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin eikä hän ole koskaan kaupanvahvistajaa nähnytkään.

Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja todistaa ettei hän ole ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin.

Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Tässä esimerkkinä yksi sivu 32-sivuisesta luettelosta josta käy ilmi pantatut kiinnitykset, mitkä kaupanteossa salattiin ostajalta.

Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä, nimismies Sulo Heiskari, joka on toiminut syyttäjänä kaikissa oikeudenkäynneissä, joita ko. kauppasopimuksista tai niistä johtuvista asioista on käyty. Syyttäjistä annetun lain mukaan syyttäjä Sulo Heiskari on ollut esteellinen toimimaan syyttäjänä näissä asioissa.



Juridinen argumentointi


Rikoslaki 40 luku

7 § 
(12.7.2002/604)

Virka-aseman väärinkäyttäminen

Jos virkamies hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka aiheuttaakseen toiselle haittaa tai vahinkoa1) rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa osallistuessaan päätöksentekoon tai sen valmisteluun tai käyttäessään julkista valtaa muissa virkatehtävissään taikka2) käyttää väärin asemaansa käskyvallassaan tai välittömässä valvonnassaan olevaan henkilöön nähden, hänet on tuomittava 
virka-aseman väärinkäyttämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

8 § 
(8.9.1989/792)

Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen

Jos virka-aseman väärinkäyttämisessä1) tavoitellaan huomattavan suurta hyötyä tai2) pyritään aiheuttamaan erityisen tuntuvaa haittaa tai vahinkoa tai3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai häikäilemättömästi ja virka-aseman väärinkäyttäminen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, virkamies on tuomittava 
törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi sekä viralta pantavaksi.

9 § 
(12.7.2002/604)

Virkavelvollisuuden rikkominen

Jos virkamies virkaansa toimittaessaan tahallaan muulla kuin edellä tässä luvussa tai 11 luvun 9 a §:ssä säädetyllä tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava 
virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. (4.12.2009/990)Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos hän on syyllistynyt 1 momentissa mainittuun rikokseen rikkomalla jatkuvasti tai olennaisesti virkavelvollisuutensa ja rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

10 § 
(12.7.2002/604)

Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen

Jos virkamies virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta muulla kuin 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava 
tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen tai sakkoon.

Konkurssisääntä 50 a § ( 31.1.1995/110)


Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajuudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämiseksi taikka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi.


Rikoslaki 19.12. 1889/39 36 2 § (24.8.1990/769) 

Törkeä petos

Jos petoksessa tavoitellaan huomattavaa hyötyä aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutensa arvostellen törkeä, rikoksen tekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.


Laki varallisuudesta oikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228


30 § Jos se, johon oikeustoimi on kohdistettu, on saanut sen aikaan petollisella viettelyllä taikka jos hän tietänyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että toinen on oikeustoimen tekijän sen tekemiseen petollisesti vietellyt, ei oikeustoimi sido vieteltyä


31 § Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu.


32 § Jos jonkun tahdonilmaisu on erhekirjoituksen tai muun hänen erehdyksensä johdosta saanut toisen sisällyksen, kuin on tarkoitettu, ei tahdonilmaisu sido sen antajaa, jos se, johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää erehdyksestä.


33 § Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tienneen.37 § Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta, Kohtuuttomuutta arvostellessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.


Kauppalaki 27.3.1987/355 koskee irtainta kauppaa. Tiedot tavarasta 18 §Tavarassa on virhe, jos ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on antanut tavaran ominaisuuksista tai käytöstä tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan. Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, joita joku muu kuin myyjä, aikaisemmassa myyntiportaassa tai myyjän lukuun, on ennen kaupantekoa tavaraa markkinoitaessa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan. Tavaran ei kuitenkaan katsota olevan virheellinen, jos myyjä ei ollut eikä hänen olisi pitänytkään olla selvillä niistä tiedoista. Sellainen kuin se -ehto 19 § Jos tavara on myyty ”sellaisena kuin se on” tai samankaltaista yleistä varaumaa käyttäen, siinä katsotaan kuitenkin olevan virhe, jos: tavara ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on ennen kaupantekoa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan. Myyjä on ennen kaupantekoa laiminlyönyt antaa ostajalle tiedon sellaisesta tavaran ominaisuuksista tai käyttöä koskevasta olennaisesta seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon, ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan taitavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteluta aihetta edellyttää.


Selostus lainvastaisuuksista ja rikoksista


Alavieskan Puurakenne Oy:n väliaikaisilla pesänhoitajilla Antti Latolalla ja Hannu Maskosella ei ollut oikeutta konkurssisäännön mukaan myydä kiinteään omaisuutta. Väliaikaiset konkurssipesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät lain vastaisesti toisen kiinteään omaisuutta omanaan ilman valtakirjoja. He salasivat kaupanteossa 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset


 48 miljoonan markan salatut pantatut kiinnitykset


Kaupanvahvistajan olisi tullut tarkistaa luovutettava kiinteistö sekä myyjä ja ostaja. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupanvahvistajan olisi pitänyt tarkistaa se, että onko myyjällä valtakirjat myydä toisen omaisuutta ja onko ostajalla yhtiön valtakirjat tehdä kauppa. Lisäksi olisi tullut tarkistaa rasitteet. Nyt kaupanvahvistaja ei ole niitä tarkistanut. Myyjä on salannut 48 miljoonan markan kiinnitykset. Kysymys on tärkeästä petoksesta. Kaupanvahvistaja ole ollut paikalla kun kauppasopimukset on allekirjoitettu eikä myöskään kaupanvahvistajan kutsuma todistaja ole ollut paikalla. Menettely on ollut maakaaren ja kaupanvahvistaja-asetuksen vastainen ja täyttä törkeän petoksen tunnusmerkistön.


Lisäksi törkeää petosta lisää se, että Alavieskan Puurakenne Oy:n entinen talouspäällikkö oli mukana uudessa yrityksessä. Hän valmisteli kauppoja ja neuvotteli muun muassa Kera Oy:n edustajien kanssa ja teki Kera Oy:n kanssa sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä. Jouni Remeksen tekemän sopimuksen mukaan uuden yhtiön rahoitusjärjestelyt eivät edellytä Kera Oy:n mukaan tuloa rahoittajana. Jos osakkaat olisivat tienneet tällaisesta sopimuksesta niin kukaan ei olisi lähtenyt perustettuun yritykseen eli PR-Teollisuus Oy:öön.


Maakaari 2 luku 3 § Valtuutus kiinteistön kauppaan

Valtuutus kiinteistön myyntiin on tehtävä kirjallisesti. Myyjän on allekirjoitettava valtakirja ja siitä on käytävä ilmi asiamies ja myytävä kiinteistö.
Koska väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät lainvastaisesti toisen kiinteää omaisuutta ilman valtakirjaa ja vielä konkurssisäännön vastaisesti salaten 48 miljoonan pantatut kiinnitykset, niin rikos on kiistattomasti tapahtunut. Suomen lain mukaan rikoksen avulla tehty oikeustoimi on pätemätön. Teko täyttää kiistatta törkeän petoksen tunnusmerkistön. Kera Oy oli päättänyt poistaa PR-talot markkinoilta ylikapasiteetin purkamiseksi. Kera Oy oli Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän toinen päämies ja toinen oli Arsenal Oy. Markkinoilta poistamispäätöksestä huolimatta se myi kiinteistöt, maa-alueet, koneet ja laitteet sekä tuoteoikeudet markkinoilta poistettavalle yritykselle. Kera Oy:ssä oli päätetty markkinoilta poistettavat yritykset. Kera Oy käytti saattohoitajia tehtävän suorittamiseen. Toimialarationalisointi oli päätetty myös SSP-sopimuksessa 22.10.1993.


Kauppakaari 31.12.1734/3 9 § 

Jos tavara väärennetään, käyköön sen rikoksen niinkuin muunkin varkauden. Jos käsityöläinen sen tekee, menettäköön myös ammattioikeutensa. Jos joku myypi tavaran, jonka tietää väärennetyksi tahi vilpinalaiseksi, niinkuin huonon hyvästä, sekoitetun puhtaasta, olkoon sama laki. Väärästä mitasta ja painosta säädetään 8 luvussa ja väärän rahan tekemisestä Rikoskaaressa.


Maakaaren 2 luku Kiinteistön kauppa 1 § Kauppakirjan muoto

Kiinteistön kauppa on tehtävä kirjallisesti. Myyjän ja ostajan tai heidän asiamiehensä on allekirjoitettava kauppakirja. Kaupanvahvistajan on vahvistettava kauppa kaikkien kauppakirjan allekirjoittajien läsnä ollessa.
Kauppakirjasta on käytävä ilmi:
1) luovutustarkoitus;
2) luovutettava kiinteistö;
3) myyjä ja ostaja; sekä
4) kauppahinta ja muu vastike.
Kauppa ei ole sitova, ellei sitä ole tehty tässä pykälässä säädetyllä tavalla. Jos myyjä ja ostaja ovat sopineet kauppakirjaan merkittyä suuremmasta kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, myyjällä ei ole oikeutta saada perityksi enempää kuin mitä kauppakirjaan on merkitty.

Kaupanvahvistaja-asetus 28.12.1979/1080 3 § (17.1.1992/25) 

Luovutuskirjan oikeaksi todistaminen. Kaupanvahvistaja todistaa oikeaksi maakaaren 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetun luovutuskirjan merkitsemällä todistuksen luovutuskirjaan. Todistuksesta tulee käydä ilmi luovutuskirjan allekirjoittaneiden henkilöiden nimet sekä heidän henkilöllisyytensä toteaminen. Todistuksessa on mainittava, ovatko allekirjoittajat olleet yhtaikaa saapuvilla, sekä että he ovat myöntäneet luovutuskirjan oikeaksi ja sen omakätisesti allekirjoittaneet. Siinä on lisäksi mainittava luovutuskirjan oikeaksi todistamispaikka ja -aika. Kaupanvahvistajan, jonka on mainittava virka-asemansa tai tuomioistuimen hänelle antama määräys toimialueineen, sekä hänen kutsumansa esteettömän todistajan on allekirjoitettava todistus. Jos luovutuskirjaa on laadittu useita kappaleita, todistus on merkittävä jokaiseen niistä. Kirjallinen esisopimus on todistettava samalla tavoin kuin luovutuskirja.



Oikeudenkäymiskaari 17 luku 43 § (29.7.1948/571)
Milloin lain mukaan oikeustoimi on päätettävä esteettömäin todistajain läsnä ollessa tai esteettömän todistajan on toimituksessa oltava läsnä, olkoon, mikäli erikseen ei ole toisin säädetty, sellaiseksi todistajaksi esteellinen:
1) se, joka 30 §:n mukaan ei saa vannoa todistajanvalaa;
2) se, joka itse on toimituksessa asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka itse on oikeustoimeen osallinen taikka jonka hyväksi oikeustoimi tehdään;
3) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa henkilöön, joka toimituksessa on asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka on oikeustoimeen osallinen tai jonka hyväksi oikeustoimi tehdään; taikka
4) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa siihen, jonka tehtäviin toimitus kuuluu, tai notaarin tahi viran tai toimen haltijaan, jota käytetään oikeustoimen tekemisessä.

Kauppasopimukset

Väliaikaiset konkurssipesänhoitajat eivät saa lain mukaan myydä kiinteää omaisuutta, mutta tässä tapauksessa niin tehtiin. Pantatuista kiinnityksistä ei ole mainintaa. Tuleva syyttäjä on merkitty kaupanvahvistajaksi.


Koski kertoi totuuden ja saattohoitaja esti rahoituksen

PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Markku Koski


Kansanedustaja Markku Koski oli takaamassa tuoteoikeuksien kauppasopimusta yhdessä yhtiön muiden hallituksen jäsenten kanssa. Muut hallituksen jäsenet olivat Heino Virta, Kari Konu ja Erkki Aho. Lisäksi yhtenä takaajana oli hallituksen ulkopuolinen sihteeri Jouni Remes. Yhtiön hallituksen kokouksen yhteydessä kansanedustaja Markku Koski kertoi, että häntä oli voimakkaasti moitittu Kera Oy:n taholta siitä, että hän lähti PR-Teollisuus Oy:n ( entinen Euronio Oy) toimintaan mukaan ja vielä hallituksen puheenjohtajaksi. Markku Koski kertoi, että Kera Oy:ssä on tehty päätös poistaa ylikapasiteettia markkinoilta ja PR-Talot on poistettavien listalla. Erään ravintilaillan jälkeen Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arponen oli luvannut pelastaa Markku Kosken. Hän oli sanonut :”Kuule Markku, kyllä minä Sinut pelastan.”

Tämän asian voivat todistaa minun lisäkseni hallituksen jäsenet Heino Virta ja Kari Konu sekä asiantuntijat Pentti Arhippainen ja Tapani Kääntä.


Markku Kosken käytöksessä oli havaittavissa selvää muutosta, mikä merkitsi selkeää takinkääntöä. Markku Koski piti yhdessä Jouni Remeksen kanssa vastata yhtiön rahoituksesta. Tämä oli niin pyhä asia, ettei kukaan muu hallituksen jäsen voinut olla mukana rahoitusneuvotteluissa. Tämä tuntui meistä muista hallituksen jäsenistä perin oudolta. Meni Markku Kosken ja Jouni Remeksen kanssa Ouluun omalla autollani rahoitusneuvotteluun Kera Oy:öön. Kun päästiin perille niin herrat ilmoittivat minulle, että en voi tulla mukaan, koska he menevät rahoitusneuvotteluihin Kera Oy:öön. Jälkeenpäin minulle selvisi, että Remes ja Koski eivät olleet tehneet yhtään rahoitusanomusta Kera Oy:lle. Näin he minun mielestäni käyttivät luottamusasemaansa väärin.


Uhtua Wood Oy oli PR-Teollisuus Oy:n pääosakas. Uhtua Woodin miehet Heino Virta ja Pentti Arhippainen alkoivat hermostua Jouni Remeksen toimintaan heinäkuussa. Jouni Remes oli törkeällä toiminnallaan eliminoinut PR-Teollisuus Oy:n pääosakkaan Uhtua Wood Oy:n 500 000 mk:n lainan. Pankinjohtaja Anja Kauppi oli pyytänyt Uhtua Wood Oy:n miehiä kutsumaan PR-Teollisuus Oy:n hallituksen hätäkokoukseen erottamaan Jouni Remeksen. Itse olin kesällä kuukauden Joensuun asuntomessuilla varmistamassa asuntomessuvoittoa, sillä asuntomessuvoitolla tulisi olemaan erittäin suuri merkitys PR-Teollisuus Oy:lle.


Kun messujen jälkeen palasin tehtaalle niin huomasin, että Jouni Remeksen toiminta ja mielenkiinto kohdistui aivan erilaisiin asioihin kuin mitä yhtiön osakkaiden etu oli. Uhtua Wood Oy:n miehet vaativat Jouni Remeksen erottamista. Minun oli helppo yhtyä heidän näkemyksiinsä. Jostain syystä Tapani Kääntä ja Kari Konu luottivat Remekseen tai ainakin siltä näytti. Tästä syystä Remeksen erottaminen viivästyi kohtuuttoman kauan.

PR-Kuunlinna – asuntomessuvoitto Joensuun asuntomessuilta




PR-Teollisuus Oy osti Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesältä keskeneräiset työt ja tilauskannan, jonka arvoksi Kera Oy:n kirjallisella suosituksella Alavieskan Puurakenne Oy:n talouspäälliköksi valittu taloustieteiden maisteri Jouni Remes oli laskenut tilauskannan arvoksi 26 miljoonaa markkaa. Toteutunut arvo oli kuitenkin 11-12 miljoonaa markkaa ja tuotto 6,5 miljoonan markan sijasta 5000 markkaa. Keskeneräisiin kohteisiin kuuluivat mm. Joensuun asuntomessujen kolme kohdetta. Huippuarkkitehti Jorma Hilliaho oli tehnyt loistavaa työtä ja samoin messuprojektista markkinoinnin osalta vastannut Markku Taanila. Myös Reijo Alakoski oli järjestelyissä vahvasti mukana. Messuvoitto oli vahva näyttä osaamisesta myyntimiehille, yhteistyökumppaneille ja tuleville asiakkaille. Messuvoiton jälkeen eri tehtaiden myyntimiehet olivat kiinnostuneita tulemaan PR-Talojen myyntiedustajiksi, Salvostalojen myyntimiehet siirtyivät lähes kokonaisuudessaan PR:n leiriin ja tämä vaikutti ratkaisevasti Salvostalojen konkurssiin. Jos ei ole myyntiä niin ei ole tulojakaan.

Messuvoiton jälkeen teimme myös radio-ohjelmia Radio Pookiin, jossa kerroimme ketä olemme ja mitä teemme. Ohjelmat olivat varsin hyvin onnistuneita ja lisäsivät talopakettien kysyntää. Ohjelma oli ärsyttänyt Kera Oy:tä ja Jouni Remestä. PR-Teollisuus Oy ei saanut menestyä. Niinpä sain kuulla asiasta hallituksen kokouksessa, jossa Jouni Remes ja Markku Koski olivat huolissaan siitä, että markkinointipuolella menee niin lujaa. Ohjelma kuulemma antoi väärän kuvan yrityksestä. Arvostelu tuntui meistä markkinamiehistä järkyttävältä.


Vihdoinkin Jouni Remekselle lopputili



Heikko rahoituksen hoito oli herättänyt PR-Teollisuus oy:n pääosakkaan Uhtua Wood Oy:n huomiota jo kesän aikana. Jos asian ilmaisee ilmeikkäämmin niin Jouni Remeksellä ja Uhtua Wood Oy:llä oli mennyt sukset pahemman kerran ristiin. Minulle asia selvisi asuntomessujen jälkeen, kun tulin tehtaalle, jossa ilmapiiri oli todella masentava ja kireä. En kuitenkaan halunnut aktiivisesti puuttua toimitusjohtaja Jouni Remeksen tekemisiin, sillä minulla oli vastuualueena kotimaan myynti, mutta olin huolestunut tilanteesta. Heino Virta oli keskustellut asioista Tapani Käännän ja Kari Konun kanssa, mutta pojat olivat vielä elokuussakin olleet Remeksen takana.

Kääntä ja Remes riitautuivat Saksan toimituksista. Jouni Remes halusi estää toimituksen, jonka vientipäällikkö Tapani Kääntä oli sopinut. Remes palautti toimituksen. Sitä vientipäällikkö Tapani Kääntä ei kestänyt. Ilmassa oli tulta ja tappuraa tämän tapahtuman jälkeen.


Usko Jouni Remeksen kykyihin ja tahtoon hoitaa asioita rehellisesti sanoen oli mennyt. Jouni Remes nautti enää Markku Kosken luottamusta, ei muiden hallituksen jäsenten. Markku Kosken käytös oli muuttunut kesän aikana ratkaisevasti. Hän kertoi neuvotelleensa paljon Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n Sipolan kanssa. Tuntui kuin hänet olisi aivopesty.


Vähitellen Heino Virta alkoi kysellä kuka on tuon Jouni Remeksen todellinen työnantaja, koska tämä näytti työskentelevän kokonaan muiden intressitahojen hyväksi. Ilmapiiri kiristyi syys-lokakuun aikana merkittävästi. Tilanne johti siihen, että yhtiön hallitus päätti antaa Jouni Remekselle lopputilin. Kokous oli aika kiivassanainen.

Tässä vaiheessa olimme Tapani Käännän kanssa selvitelleet ulkomaisia rahoituskuvioita ja mahdollisuuksia. Tilanne näytti varsin lupaavalta sveitsiläisen Alfio Nicotran yhteyksien kautta. Yhtiön hallituksen kokoukseen Markku Koski saapui yhdessä asianajajansa Olavi Hertellin kanssa. Koski määräili, että Hertell toimii hallituksen kokouksen sihteerinä jne. Me muut hallituksen jäsenet emme hyväksyneet asiaa, sillä meille ei ollut etukäteen ilmoitettu tällaisesta mitään. Remeksen erottaminen venyi turhan pitkään Markku Kosken vastustuksen takia. Lopulta Jouni Remekselle annettiin lopputili.

Markku Kosken kiristys



Markku Koskella oli Jouni Remekselle seuraaja valmiina. Hän oli Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n suosittelema ja vaatima hnekilö, konsultti Stig Weckström. Minun piti mennä Heino Virran kanssa Helsinkiin tapaamaan ko. henkilöä. Hän esitteli itsens Stig Weckströmiksi. Hän oli omasta mielestään vertaansa vailla oleva henkilö. Kaikki mitä hän oli tehnyt, oli suurta menestystä. Vain kerran elämässään hän oli epäonnistunut. Tuntui siltä kuin hän olisi ollut Jumalasta seuraava. Nyt alkoivat minulle ja Heino Virralla hälytyskello soida. Menimme kuitenkn eduskuntaan tapaamme yhtiömme hallituksen puheenjohtajaa kansanedustaja Markku Koskea yhdessä Stig Weckströmin kanssa. Siellä tapasimme yllätykseksemme haamukilpailijamme Marcus Riskan neuvottelemassa Markku Kosken kanssa. Riska oli joka välissä toimimassa takapiruna tai haamukilpailijana. Suhtautumisemme häneen oli vähintäänkin epäluuloinen. Koski kysyi, että voiko Marcus Riska olla läsnä neuvotteluissa. Heino Virran kanssa torjuin Kosken esityksen päättäväisesti ja niin Marcus Riska sai lähteä.


Koski uhkasi, että jos emme suostu Stig Weckströmin palkkaamiseen toimitusjohtajaksi, niin Kera Oy ja Arsenal Oy ajavat PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin. Koin tilanteen Heino Virran kanssa selkeäksi kiristykseksi. Olihan Stig Weckströmin palkkavaatimus huikea 5000 mk päivä + aronlisävero sekä juoksevat kulut kuten matkat, majoitus ja päivärahat päälle. Ei voinut välttyä ajatukselta saattohoitajasta. Täytyy todella olla vakavarainen yritys mikä kestää tuollaisia kulueriä. Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n tarkoitus oli selkeä – poistaa PR-talot markkinoilta Stig Weckströmin toimesta. Totesin Heinon kanssa, että meidän on harkittava asiaa ja saatava myös hallituksen jäsenen Kari Konun mielipide asiaan. Kun tulimme Helsingistä tehtaalle, niin keskustelimme Kari Konun kanssa asiasta. Ulkomainen rahoituskuvio oli siinä vaiheessa niin epävarmalla pohjalla, ettemme uskaltaneet toimia sen varassa. Meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin suostua Kosken kiristykseen.


Meistä tilanne on varsin erikoinen. Siksi käännyin Heino Virran kanssa vielä kerran entisen kansanedustajan Kalevi Mattilan puoleen ja kerroimme hänelle avoimesti tilanteen. Valtion tilintarkastajien puheenjohtaja, jolla oli erittäin hyvät suhteet Kera Oy:öön ja Arsenal Oy:öön kummasteli tilannetta ja sanoi, että mitähän ne pojat (Kera Oy ja Arsenal Oy) oikein meinaavat. Ovatko he palkkaamassa saattohoitajaa PR-Teollisuus Oy:lle?

Neuvottelun jälkeen lähetimme kansanedustaja Markku Koskelle eduskuntaan faksin, jossa totesimme, että suostumme Weckströmin palkkaamiseen siten, että Weckströmin palkkiot maksetaan vasta sitten kun yrityksen kanssa-alijäämä on poistunut. Lisäksi Weckström ei saa yksin osallistua rahoitusneuvotteluihin, vaan aina on oltava mukana joku hallituksen jäsenistä. Wekströmille määrittelimme 500 000 markan uhkasakon, jos tämä luovuttaa tietoja ulkopuolisille tahoille, Weckströmille ei annettu yksin nimenkirjoitusoikeutta. Sopimuksen irtisanomisajaksi tuli yksi sekunti, kuten Weckström oli esittänytkin. Koski ilmoitti, että Weckström tulee toimitusjohtajaksi määräajaksi ja hän aloittaa työnsä joulukuun alkupäivinä.


Oikeudenkäynti tietämättämme


Olimme suunnitelleet, että takausvastuut voidaan maksaa Alavieskan kunnan investointiavustuksen ja osakepääoman turvin. Koska Alavieskan kunnan investointipäätöksestä oli valitettu Oulun lääninoikeuteen niin sen maksaminen viivästyi valituksen johdosta. Sen takia emme olleet pystyneet maksamaan takaussummaa 1530 000 markkaa ajoissa.


Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä oli haastanut PR-Teollisuus Oy.n ja takaajat oikeuteen, koska olimme maksaneet vain 400 000 markkaa sovitussa ajassa.


Tässä haastehakemus

Meille takaajille ei ilmoitettu ollenkaan, että meidät oli haastettu oikeuteen. Tässä Ylivieskan käräjäoikeuden merkinnät josta näkyy ettei haasteita ole toimitettu asianosaisille.

Haasteiden toimittamisesta asianosaisille vastaa syyttäjä oikeudenkäymiskaaren mukaan , siis syyttäjä Sulo Heiskari. Menettelyn on hyväksynyt käräjätuomari Juha Nieminen samoin kuin sen, että ao. henkilöitä on saanut edustaa asianajaja Jouni Vihervalli ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.

Meitä oli oikeuskäsittelyssä edustanut meidän tietämättämme meille täysin tuntematon asianajaja Jouni Vihervalli. Vihervalli tunnustaa Suomen Asianajajaliitolle vastineessaan tekemäämme kanteluun, ettei hän ole koskaan edes puhelimessa keskustellut ao. henkilöiden kanssa joiden asioita hän on hoitanut ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja.

Saattohoitaja paljastuu – konkurssi tavoitteena


Pian vahvistui käsityksemme siitä, että Weckströmillä ei ollut puhtaat jauhot pussissa. Jo ensimmäisen työpäivän iltana, mikä oli yrityksen pikkujouluilta, Weckström oli kertonut pienessä maistissa yrityksen vientisihteerille Ela Lillemaalle tanssilattialla, että hänen tehtävänään on ajaa PR-Teollisuus Oy hallitusti alas. Olikohan pikkujoulubooli herkistänyt herran avoimelle tuulelle? Lillemaa tulikin hädissään tiedustelemaan vientipäällikkö Tapani Käännältä, että eikö tämä merkitset konkurssia, jos yritys ajetaan hallitusti alas. Ela Lillemaa oli virolainen henkilö ja siksi joutui varmistamaan, että oli ymmärtänyt asian oikein.



Pian kuitenkin huomasimme, että Weckström ei suunnitellut rahoitusta PR-Teollisuus Oy:lle vaan tavoitteet olivat toisenlaiset. Alavieskan kunta oli aktiivisesti mukana näissä PR-Teollisuus Oy:n alas ajamiseen tähtäävissä toimissa. Pöytäkirjojen mukaan neuvotteluita oli käyty 6.2.1996 Oulussa ja 17.2.1996 Ylivieskan Arsenal Oy:n tiloissa. Siellä Weckströmin tekemän muistion mukaan Kera Oy:n kehityspäällikkö ja ruumiinpesuryhmän vetäjä oli antanut tietoja Alavieskan Puurakenne Oy:n tilauskannasta. Anttosen mukaan tilauskanta oli vain 12 miljoonaa markkaa. PR-Teollisuus Oy:lle se oli myyty 26 miljoonan markan tilauskantana. Ylivieskan kokouksessa oli mukana Oulun Arsenalin johtaja Seppo Jääskeläinen, Ylivieskan Arsenalin johtaja Juha Juntunen, Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesänhoitaja Antti Latola, Kera Oy:n kehityspäällikkö ja ruumiinpesuryhmän johtaja Veikko Anttonen. Paikalla oli myös Alavieskan kunnanjohtaja Aarne Karvonen ja Alavieskan kunnan elinkeinoasiamies Terttu Korte. Konsultti Weckström edusti kokouksessa Trio Leadership Oy:tä eli saattohoitajaa ja myös PR-Teollisuus oy:tä, vaikka hänellä ei olisi ollut yksin oikeutta edustaa PR-Teollisuus Oy:tä. Nähtävästi Ylivieskan kokous ei ollut rahoitusneuvottelu vaan kokonaan toisenlainen neuvottelu. Kesken edellä kerrotun kokouksen konsultti Weckström soitti minulle kokouksesta ja pyysi kutsumaan yhtiön hallituksen kokoon vielä samaksi illaksi. Weckström esitti että yhtiö jättäisi konkurssihakemuksen. Heino Virta oli tuolloin Venäjän Karjalassa puukauppa-asioilla ja Kari Konu on sovitulla työkäynnillä. Kansanedustaja Markku Koksi oli eduskunnassa joten hallituksen kokoon kutsumien oli täysi mahdottomuus. Weckström tuli takasin tehtaalle työntekijöidemme Timo Viitamaan ja Tapio Rasmuksen kyydissä. Weckström oli kertonut pojille, että PR-Teollisuus Oy:llä on yhteyksiä rahanpesijöihin. Tämän kuulin Timo Viitamaalta itseltään ja tästä on myös Viitamaan kirjallinen todistus.


Keskustelin hetken Stig Weckströmin kanssa illalla tehtaalla ja lähdin viemään häntä junalle Ylivieskaan. Seuraavana päivänä sain Heino Virtaan yhteyden. Keskustelun perusteella laitoin Weckströmille faksin, jossa kiitin häntä hänen palveluistaan ja katsoin hänen tehtävänsä PR-Teollisuus Oy:ssä päättyneeksi. Weckström soitti minulle ja halusi ehdottomasti, että maanantaiksi kutsutaan yhtiön hallitus koolle, jossa hän voi jättää eronpyyntönsä. Sain samalla muistion Ylivieskan palaverista. Weckströmin työsuhteen olisi pitänyt loppua alkuperäisen suunnitelman mukaan jo tammikuun lopussa. Hän ei kuitenkaan onnistunut saamaan yritystä konkurssiin näin lyhyessä ajassa, sillä yrityksellä oli Japaniin niin paljon tilauksia, että hirsitaloja tehtiin ympäri vuorokauden kolmessa vuorossa. Kera Oy:n asettamaan tavoitteeseen Weckström ei päässyt. Tässä vaiheessa meillä oli ulkomainen rahoituskuvio jo niin varmalla pohjalla, että meillä oli rohkeutta antaa Weckströmille lopputili. Weckström oli saanut vihiä, että meillä oli ulkomainen rahoittaja tiedossa ja varmistumassa. Maanantaina pidettiin yhtiön hallituksen kokous, jossa Weckström jätti ”eronpyyntönsä” ja myös Markku Koski erosi hallituksen puheenjohtajan paikalta.


Meidät leimattiin rahanpesijöiksi Kera Oy:n toimesta


Ulkomaisen rahoituksen estämiseksi Kera Oy oli tehnyt PR-Teollisuus Oy:stä sekä Uhtua Wood Oy:stä rikosilmoituksen Oulun KRP:lle kansainvälisestä rahanpesusta. Asiasta saimme tietää vasta puolitoista vuotta myöhemmin, kun Heino Virta sai todennäköisesti postitusvirheenä Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arposen kirjeen KTM:n hallitusneuvos Sakari Arkiolle. Heino soitti minulle ja naureskeli tapahtumaa. Pyysin Heinoa faksaamaan kirjeen minulle. Ihmettelin kirjeen sisältöä suuresti. Vasta siinä vaiheessa Heinokin näytti tajuavan kirjeen todellisen sisällön. Kirje oli Kera Oy:n varatoimitusjohtajan allekirjoittama ja se sisälsi kehityspäällikkö Veikko Anttosen luottamuksellisen muistion, jossa kohdassa 3D on teksti: ”Jatkovirityksiin liittyi myös kansainvälistä rahanpesua, josta taholtamme ajoissa ilmoitettiin Oulun KRP:lle.” Kun sain Heino Virran lähettämän aineiston faksista ulos, soitin välittömästi asianajaja Asko Keräselle, joka ei ollut uskoa korviaan. Hän ei meinannut uskoa, että Kera Oy:n varatoimitusjohtaja syyllistyy tuollaiseen tekoon. Varatoimitusjohtaja Seppo Arponen oli lähettänyt tuon kirjeen KTM:n hallitusneuvos Sakari Arkiolle puolitoista vuotta sen jälkeen, kun KRP oli tehnyt asiassa tutkimatta jättämispäätöksen. Miksi Kera Oy:n piti leivittää edelleen perätöntä tietoa eteenpäin?



Myöhemmin saimme oikeuskanslerinviraston kautta haltuumme Kera Oy:n kehityspäällikkö ja ruumiinpesuryhmän vetäjän Veikko Anttosen vastineen kanteluumme. Anttosen lausunto oli luottamuksellinen ja tarkoitettu ainoastaan kauppa- ja teollisuusministeriön käyttöön. Tuossa lausunnossa Anttonen tunnustaa levittäneensä tietoa rahanpesusta. Suora tekstilainaus Anttosen lausunnosta: ”Alavieskan PR-Teollisuus Oy:n tapauksessa oi juuri talvella 1995/1996 voimakkaasti meditoituna esille Alfio Nicotra-niminen uusi omistaja ja miljoonasijoittaja ( mainittu 5-6 milj.MK) Siksi otin yhteyden Oulun KRP:iin, joka toimi liitteenä olevan Eero Leinosen lyhyen selvityksen mukaan. Ennätin kuitenkin varoittaa tj. Remestä ja kunnanjohtaja Antti Karvosta ennen kuin Leinosen muistiosa mainittu Interpol/Helsinki tarkistus tuli minun tietooni. Muualta saamani tiedon mukaan poliisi kuitenkin seurasi edelleen Nicotran puuhia niin kauan kuin hän oli Suomessa.”


Kävin Oulun KRP:ssä tarkistamassa tämän Interpol/Helsinki tarkistuksen, Siinä todettiin, että Alfio Nicotraa on epäilty rahanpesusta, mutta näyttöä ei ole löytynyt, Tuo tarkistus oli saatu KRP:iin muistaakseni 9.4.1996.



Siis ennen kuin Anttonen oli saanut tämän varmistuksen tietoonsa hän oli ilmoittanut aisasta Jouni Remekselle, joka ei ollut enää PR-Teollisuus Oy:n palveluksessa, koska olimme erottaneet hänet kuukausia sitten. Oli täysin selvää, että Remes suhtautui meihin negatiivisesti ja käytti kaikki mahdollisuudet mustata meitä. Tässä Kera Oy:n taholta tarjottiin erinomaista mahdollisuutta. Lisäksi Anttonen ilmoitti vastineessaan levittäneensä tieto rahanpesusta myös Alavieskan kunnanjohtaja Antti Karvoselle. Kunnanjohtajan nimi on Aarne eikä Antti Karvonen. On käsittämätöntä, että Anttonen ilmoitti asiasta kunnanjohtaja Karvoselle, joka oli täysin ulkopuolinen henkilö asiassa ja joka suhtautui meidän mielestämme negatiivisesti PR-Teollisuus Oy:n johtohenkilöihin. Tällä tavalla perätön tieto sai hyvän kasvualustan.


On hämmästyttävää, että Kera Oy näkee vaivaa PR-Teollisuus Oy:n toiminnan seuraamiseen, vaikka sillä ei ollut tarkoituskaan rahoittaa yhtiön toimintaa, vaan päinvastoin poistamaan yritys markkinoilta ylikapasiteetin purkamiseksi talonrakennusalalta. Erikoista Kera Oy:n toimissa on se, että Kera Oy oli ollut aikaisemmin yhteistyössä Alfio Nicotran kanssa Punkatalojen alasajon yhteydessä. Alfio Nicotran yrityksen nimi oli PunkaHaus A.G.S.A.


Tällä aiheettomalla rahanpesuilmoituksella kansainvälisestä rahanpesusta oli tuhoisat seuraukset. On todennäköistä, että konsultti Weckström levitti tietoa rahanpesusta PR-Teollisuus Oy:n kannalta kaikkiin tärkeisiin kohteisin, kuten esim. Kera Oy:lle, Alavieskan kunnalle, Arsenal Oy:lle, Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle jne, Tässä Tapani Käännän kirjallinen todistus asiasta.


PR-Teollisuus Oy: tuotantopäällikkö Jukka Velloselle Weckström oli kertonut, että Alfio Nicotraa Interpol seuraa jatkuvasti. Suomessa KRP on hänen perässään koko ajan. KRP kuvaa kaikki, jotka ovat Suomessa hänen kanssaan tekemisissä ja muutenkin tutkivat hänen tekemisiään, Rahanpesijä Nicotra on etäispääte ja suuret tekijät ovat muualla. Nicotra saa olla vapaana jotta päätekijät saadaan kiinni.

PR-Teollisuus Oy:n myyntipäällikkö Reijo Alakoski kertoi kuulleensa samat asiat, kun Weckström oli kertonut ne PR-Teollisuus Oy:n messuprojektin vetäjälle Markku Taanilalle.


Itsekin kuulin huhuja ja aloin huolestua Nicotran väitetyistä rahanpesuasioista. Siksi pyysin Nicotran rikosrekisteriotteen tai vastaavan paperin. Siinä Italian poliisi toteaa, että ei rikoksia. Vein paperin syyttäjä Sulo Heiskarille, joka totesi että hän ei ymmärrä tästä asiasta yhtään mitään.


Minusta oli siis tehty rahanpesijä ilman minkäänlaista näyttöä. Kun menin Oulun Työvoimapiiriin niin näin lakimies Laura Heinosen papereiden välissä keltaisen muistilapun, jossa oli KTM:lta tullut tieto, että Alavieskan Puurakenne Oy:n synkkä tarina jatkuu, ulkomaiset omistajatahot on epämääräisiä eikä Erkki Ahoon voi luottaa. En tarkoituksellisesti kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, vaan olin kuin en olisi huomannutkaan tuota paperia. Välittömästi käynnin jälkeen soitin asianajaja Asko Keräselle, joka pyysi minua hankkimaan kopion tuosta paperista. Soitin samantien työvoimapiirin esittelijälle Jorma Kukalle, joka totesi, että ”Voi, voi, Teidän ei olisi pitänyt nähdä tuota paperia.” Epäilen, että tuon perättömän viestin oli työvoimapiirille puhelimitse lähettänyt KTM:n piiripäällikkö Raimo Mäntyniemi, Rahanpesutietoa minusta ja meistä levitettiin ympäri maailmaa aina Japaniin ja Saksaan asti.

Väärä tieto rahanpesusta oli levinnyt kulovalkean tavoin valtion organisaatiossa ja kansan keskuudessa. Kalajokilaakson toimittaja Juhani Rintakumpu kirjoitti asiasta Jaskan Pauhantaa-palstalla vihjailevaan sävyyn. Kalajokilaakson toimittaja Kaisa Hietala oli kertonut Tapion Tuvalla, että hän on saanut kuulla varmoista lähteistä, että PR-Teollisuus Oy:ssä pestään rahaa. Kun tällaisia tietoja levitellään niin silloin syytökset kohdistuvat yrityksen johtoon eli minuun toimitusjohtajaan.


Perättömillä rahanpesuväitteillä on ollut tuhoisat seuraukset yrityksellemme. Myöhemmin Kalajoen Merita-pankin konttorinjohtaja Mauri Ylitalo kertoi minulle, että ylhäältäpäin oli tullut kielto rahoittaa PR-Teollisuus Oy:tä.


Myös Oulun KTM teki kielteiset rahoituspäätökset erikoisiin syihin vedoten. Päätöksen mukaan KTM ei voi tukea konkurssiin menneen yrityksen toimintaa jatkavaa yritystä. Perusteluhan on täysin lain vastainen. Myös Osuuspankki, Postipankki ja Valtion Takuukeskus suhtautuivat rahoitushakemuksiimme kielteisesti. Kukaan ei halunnut olla rahanpesijöiksi leimattujen kanssa yhteistyössä.

APR:n konkurssipesä purki kaupat


Kera Oy pelkäsi, että PR-Teollisuus Oy kykenee selviytymään ilman konkurssia. Siksi Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tekemänsä kaupat 19.3.1996 lähettämällään kirjeellään, jossa on otsikko ”Sopimuksen purkaminen ja loppuselvitys purkamisen johdosta”. Kirjeessä on mainittu, että konkurssipesällä on mainittujen maksuviivästysten vuoksi kiistaton oikeus purkaa edellä mainitut kaupat. ”Tämän vuoksi ilmoitamme, että ryhdymme maanantaina 25.3.1996 klo 11.00 ottamaan omaisuuden takaisin haltuumme ja tekemään välien selvittelyn kauppasopimuksen purkamisen vuoksi.” Totean vielä, että syy purkamiseen on PR-Teollisuus Oy, lukee kauppasopimuksen purkamisilmoituksessa. Sopimuksen purkaminen koski kiinteistöjen ja maa-alueiden kauppakirjaa. Allekirjoittajina olivat pesähoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen.

Valitettavasti en ole juristi enkä tuossa vaiheessa huomannut, että kiinteistökaupan purkuun tarvitaan kaupanvahvistajan allekirjoitus. Sitä tuossa paperissa ei ollut.



Menin Alfio Nicotran ja Anne Sormusen kanssa Ouluun 18.4.1996 pesänhoitajien luokse neuvotteluihin. Asianajaja Hannu Maskonen työnsi minulle paperin, jossa konkurssipesä ilmoittaa, että otamme sopimusten tarkoittaman omaisuuden haltuumme ja suoritamme sopimusten päättymisten johdosta kanssanne taloudellisen loppuselvityksen. Omaisuuden haltuunotto alkaa 19.4.1996. En heti niellyt purematta Maskosen paperia. Silloin Hannu Maskonen kutsui viereisestä huoneesta kaksi tyttöä todistamaan ja varmistamaan, että olen saanut varmasti tiedoksi kaupan purkuilmoituksen. Kaupan purkuilmoitus koski tuote-oikeuksien, käyttöomaisuuden ja vaihto-omaisuuden kauppasopimuksia.


Valitettavasti en maallikkona heti oivaltanut mistä on kysymys. Kaupan purkamisesta on säädetty kauppalain 54 §:ssä. Kaupan purkaminen merkitsee, että sopijapuolten suoritusvelvoitteet lakkaavat ja että jo tehdyt suoritukset on palautettava. Kysymyksessä on siten varsin pitkälle menevä seuraamus. Myyjän purkuilmoitus on lopullinen ja peruuttamaton. Kun kaupat purettiin, niin pääsopimus purettaessa ei liitännäisetkään voi jäädä voimaan. Näin ollen takaussitoumukset raukesivat, kun kaupat purettiin. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän olisi tullut palauttaa meille tekemämme suoritukset, mutta siihen se ei olisi kyennyt ja olisi joutunut hakeutumaan konkurssiin.


Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä aloitti omaisuuden luetteloinnin, merkitsemisen ja kuvaamisen 19.4.1996. Henrik Rienstra ilmoitti tulevansa osakkaaksi PR-Teollisuus Oy:öön. Hän ilmoitti ottavansa vastuut kaikista maksuista, jotka ovat aiheutuneet ennen 6.5.1996. Konkurssipesänhoitajille tämä ei käynyt. Pesänhoitajien mielestä (Latola) Rienstra saa koneet, laitteet ja kiinteistöt sekä maa-alueet heiltä halvemmalla.


Koska en ole juristi enkä osannut reagoida asiaan oikein,  menin Paavo M. Petäjän luo Haapajärvelle. Hän pyysi valtakirjaa asioiden hoitamiseksi ja allekirjoitin valtakirjan tilanteen selventämiseksi kauppojen purkujen osalta. Kerroin asiani hänelle. Hän sanoi ettei korpi korpin silmää noki. Pian Maskonen ja Latola huomasivat omat mokansa ja he ryhtyivät toimenpiteisiin PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin hakemiseksi.


Koski ja Weckström hämmentävät soppaa



PR-Teollisuus Oy:n erotettu toimitusjohtaja Stig Weckström ja PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajan paikalta väistynyt kansanedustaja Markku Koski touhusivat vielä ahkerasti PR-Teollisuus Oy:n kimpussa. Weckström levitti rahanpesutietoja ja yritti saada selville meidän mahdollisia rahoittajia Markku Kosken toimeksiannosta.



Ulkomainen ostajataho


Marraskuussa 1995 ryhdyimme aktiivisesti etsimään ulkomaista rahoittajaa, koska kotimaasta ei näyttänyt olevan mahdollista saada rahoittajaa. Kera Oy ja Valtion Takuukeskus eivät rahoittaneet PR-Teollisuus Oy:tä.

Aluksi ulkomaisia rahoitusvaihtoehtoja oli 5-6 kappaletta. Merkittävimmäksi näistä osoittatui mielestämme sveitsiläinen Alfio Nicotra. Hän tuli junalla Ylivieskaan rautatieasemalle Pekka Kilvion kanssa. Kävin hakemassa heidät sieltä, koska Tapani Kääntä oli lentopallokiireidensä kanssa naisten lentopalloharjoituksissa. Tapani oli naisjoukkueen valmentaja. Alfio Nicotra halusi aluksi ostaa talopaketteja, mutta vähitellen hän alkoi kiinnostua koko tehtaasta, kun kerroimme avoimesti tilanteemme ja mahdollisuutemme. Nicotra oli käynyt tutustumassa Vaajataloihin ja Lappitaloihin jne. Hän oli kiinnostunut Suomesta, koska hänellä oli suomalainen vaimo. Alfio Nicotra oli erittäin tyytyväinen palveluumme jota hän vertasi muiden talotehtaiden palveluun.



4.3.1996 Alfio Nicotra ilmoitti, että hän tulee Suomeen viikkojen 11 ja 12 välillä ja aloittaa firman haltuunoton. Tapani Kääntä ja Jukka Vellonen olivat talvella käyneet tutustumassa Sveitsissä Alfio Nicotran ja PunkaHaus A.G.S.A:n toimintaan. Heille oli muodostunut varsin positiivinen käsitys Nicotran toimista. Alfio Nicotra laittoi pesänhoitajille kirjeen 20.3.1996 ja ilmoitti tulevana sopimaan pesänhoitajien kanssa asioista ja me osakkaat olimme valmiita myymään yrityksemme enemmistöosakkuuden Alfio Nicotralle tai hänen edustamalleen taholle. Osakepääoma oli tarkoitus nostaa 1,5 miljoonasta markasta 6 miljoonaan markkaan. Alfio oli niin varma asioista ja rahoituksesta, että hän pyysi kutsumaan lehdistötilaisuuden kokoon 27.3.1996. Paikalla oli myös televisio, joka teki asiasta uutispätkän. Alfio Nicotran rahoittajataho oli Henrik Rienstra, joka jo aiemmin oli käynyt tutustumassa tehtaaseemme.

Rienstra ilmoitti 21.4.1996, että hän yhdessä Alfio Nicotran kanssa voi auttaa meitä ja ilmoitti tulevansa tehtaallemme 26.4.1996. Konkurssipesänhoitaja Antti Latola ilmoitti, että valitettavasti emme voi hyväksyä New England yhtiön takausta. Rinstralla oli jälleenvakuutustoimintaa kolmessa maassa Belgiassa, Sveitsissä ja Ranskassa. Hänellä oli oli laivausalan yhtiö ja laivoja, työkalutehdas Ranskassa, öljyalan yhtiö Bahrainissa, laajaa kiinteistöalan bisnesta Kanadassa, saha Kongossa jne. Jostain syystä konkurssipesänhoitajat eivät ottaneet maksua vastaan Henrik Rienstralta. Kera Oy:n tavoite oli PR-Teollisuus Oy:n konkurssi ja markkinoilta poistaminen. Siksi Kera Oy teki kaikkensa päästäkseen tavoitteeseensa.


Väärillä tiedoilla tehty konkurssihakemus


Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin 25.4.1996 täysin väärillä tiedoilla. Koska kaupat oli purettu, niin takaussaatavia ei enää ollut. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesällä ei enää ollut saatavia, koska kaupat oli purettu. Tilanne oli se, että APR:n konkurssipesän olisi pitänyt palauttaa takaisin PR-Teollisuuden sille maksamat rahat, mutta todennäköisesti tilanne oli se, että konkurssipesä ei olisi pystynyt maksamaan rahoja takaisin ja lisäksi loppuselvityskin oli kokonaan tekemättä. Saatava ei selvä ja riidaton.


Konkurssihakemus väärillä tiedoilla


Lisäksi 1 130.000,00 markan takaussuma oli jo maksettu.


Tuoteoikeuksista oli maksettu jo koko summa. Tässä 500 000 mk maksu kohdistettuna tuoteoikeuksiin

tässä 401 444,45 markan maksu kohdistettuna tuoteoikeuksiin

tässä 100 000 markan maksu kohdistettuna tuoteoikeuksiin


Kun velallisella on useampia velkoja niin velallinen voi lain mukaan osoittaa mihin velkaa maksu kohdistuu. Näin on tehty ja tuoteoikeuksien velka on maksettu ja silloin sitä ei voi konkurssisaatavana periä ja kaiken lisäksi takaukset olivat purkautuneet kauppojen purussa.

Todellinen tilanne näkyy asianajaja Asko Keräsen kirjeestä konkurssipesänhoitajalle.


Konkurssiasiassa varatuomari Paavo M. Petäjä oli antanut lausuman, että kanne on oikea. Todellisuudessa kanne oli väärä, koska kaupat oli purettu.


KRP:lle antamassaan lausumassa hän tunnustaa, ettei hänellä ole ollut valtakirjaa ja toimeksiantoa asiassa. Todellisuudessa Paavo M. Petäjällä oli minun antama valtakirja hoitaa asioita, kun olin kääntynyt hänen puoleensa kauppojen purun jälkeen. 

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä on antanut konkurssiasiassa lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle PR-Teollisuus Oy:n puolesta asianomaisten tietämättä ja ilman valtakirjoja. Käräjätuomari Juha Nieminen on toiminut asiassa virheellisesti, koska on ei ole tarkistanut Paavo M. Petäjältä valtakirjoja. Paavo M. Petäjä ei ole asianajaja vaan varatuomari. Paavo M. Petäjällä ei ole ollut muiden valtakirjoja kuin minun valtakirja. Käräjätuomari Juha Niemisen olisi pitänyt tarkistaa myös Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesänhoitajien valtakirjat. Niitä ei ollut lainkaan.

Myöhemmin otin yhteyttä varatuomari Jorma Herttuaiseen ja hän olis myös sitä mieltä, että kauppojen purkamisesta johtuen konkurssi oli laiton. Olin yhteydessä myös Helsingin Yliopiston siviilioikeuden professori Erkki Aurejärveen. Hänen mielestään kysymys on prosessipetoksesta kun yritys väärillä tiedoilla haetaan konkurssiin. Olin yhteydessä myös juristikansanedustajiin Raimo Vistbackaan, joka oli entinen Alajärven nimismies ja Risto Kuismaan, joka on koulutukseltaan juristi. Heidän mielestäni kysymyksessä on prosessipetos. Konkurssivalvonnassa Alavieskan Puurakenne Oy valvoi saatavansa kaupan purkamisesta johtuvina vahingonkorvauksina 9.413.000 mk ja sille korkoa 13 % 1.6.1996 lähtien. Kaupat oli siis purettu, koska Maskonen on konkurssivalvonnassa valvonut saatavat kaupan purkamisesta johtuvina saatavina.

saatavina.

Lakimies Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle


Miksi varatuomari Jorma Herttuainen on jättänyt asian hoitamisen kesken? Muistaakseni hän ilmoitti häneen kohdistuneen painostuksen takia.


Asianajaja Asko Keränen pyysi valtakirjat valituksen tekemistä varten Vaadin Hovioikeudelle konkurssituomion purkamiseksi. Tässä Heino Virran valtakirja.


Asianajaja Asko Keränen jätti kuitenkin valituksen tekemättä. Tässä hän tunnustaa asian.  Näin asianomaiset menettivät puheoikeutensa asiassa ja ainoastaan korkein oikeus voi purkaa väärän päätöksen. Järkyttävää toimintaa.


Uusi konkurssipesä ja konsultti Weckström – Alavieskan kunta maksoi


Uusi konkurssipesä aloitti toimintansa. Pesänhoitajina olivat näsäviisasta näyttelevä Sampsa Teittinen ja asiallisempi Jyrki Anttinen. Konkurssihetkellä PR-Teollisuus Oy:n tilauskanta oli 32 269 671 mk. Tilauskanta jakaantui seuraavasti: kotimaan elementtitoimitukset 16 987 650mk, vienti 13 163 735 mk, ikkunamyynti kotimaahan 865 390 mk, vienti 1 482 896 mk. Tämä oli todella arvokas omaisuus konkurssipesälle. Kaikista sopimuksista on minulle valokopiot yhtenä niteenä.

Konkurssipesä palkkasi konsultti Stig Weckströmin töihin. Tämä järjesteli tilauskannan Vieskan Elementti Oy:lle ja Alavieskan kunta maksoi operaatiosta Stig Weckströmin yhtiölle 88 495.00 euroa. Alavieskan kunta suoritti asiassa peittelyoperaation. Alavieskan elinkeinolautakunnassa tehtiin päätös, jonka mukaan konsultti Stig Weckströmin yhtiöltä tilataan konsulttityö. Päättäjien annettiin ymmärtää, että rahoitukseen osallistuu KTM merkittävällä panostuksella. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kaikki tuli Alavieskan kunnan maksettavaksi. Kun pyysin kuitteja nähtäväksi, niin virallisesti annetuista kuiteista oli peitetty Vieskan Elementti Oy:n nimi ja siihen viittaavat tiedot. Paperiin oli kuitenkin epähuomiossa jäänyt tilaajan nimi: Vesa Pirhonen. Hän oli Vieskan Elementti Oy:n toimitusjohtaja. Alkuperäiskuitissa on kaikki tiedot näkyvissä. Hämäysoperaatiossa elinkeinotoimikunta tilasi konsultti Weckströmiltä työn nimeltä ”Uusi PR-Teollisuus Oy”. Esittelijänä elinkeinotoimikunnassa toimi elinkeinoasiamies Terttu Korte. Weckströmin aineistossa oli paljon aineisto, jota hän oli vienyt ilman lupaa lähtiessään PR-Teollisuus Oy:n palveluksesta. Aineisto käsitti liikesalaisuuksia eikä missään tapauksessa ole julkista aineistoa. Aineistossa mollattiin oikein olan takaa PR-Teollisuus Oy:n johtohenkilöitä ja arviotiin joitakin myyntimiehiä todella ikävällä tavalla. Tätä raporttia Alavieskan kunta jakoi halukkaille.


Pesänluettelon vannontatilaisuudessa jätin pesänluetteloon omat varaukseni tilauskannan suhteen, Tilauskanta oli hävitetty erikoisella tavalla pesänhoitajien toimesta velkojien etua loukaten. Syyttäjä Sulo Heiskari oli pesänluettelon vannontatilaisuudessa paikalla. Minun oikeustajuni mukaan hän oli esteellinen, koska kysymyksessä on kysymys niiden kauppasopimusten toimista, joissa hän on ollut kaupanvahvistajana.


Tilauskanta

Tilauskannan luovutus

Lasku Vieskan Elementti Oy:lle

Alavieskan kunta maksoi


Kysymyksiä ja vastauksia


Kysymys 1. Miksi tuleva syyttäjä oli valittu kaupanvahvistajaksi?

Vastaukseni: Syyttäjä voi estää oikeusjuttujen nostamisen ja rikostutkinnat asioissa. Syyttäjä Sulo Heiskari on PR-talojen konkurssivyyhden yksi päätekijä.


Kysymys 2. Miksi Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistöjen kaupat lainvastaisesti eli ilman kaupanvahvistajaa?

Vastaukseni: Jos kaupat olisi purettu laillisesti, niin olisi paljastunut salatut kiinnitykset ja törkeä petos kaupanteossa.


Kysymys 3. Miksi varatuomari Paavo M. Petäjä ei ryhtynyt toimenpiteisiin saatuaan Erkki Aholta valtakirjan kaupan purkujen yhteydessä?

Vastaukseni: Hän halusi suojella rikollisesti toimivia asianajajia Hannu Maskosta ja Antti Latolaa. Korppi ei korpin silmää noki.


Kysymys 4. Miksi Heino Virta voi väittää, että näin moni asianajaja on edustanut häntä oikeudessa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja?

Vastaukseni: Syyttäjä Sulo Heiskari on jättänyt haastehakemukset toimittamatta asianosaisille.


Kysymys 5. Miksi poliisi jätti Heino Virran rikostutkintapyynnön varatuomari Paavo M. Petäjän toiminnasta tutkimatta?

Vasstaukseni: Ylivieskan poliisi ja Oulun KRP on vahvasti mukana rikoksissa ja he suojelevat rikollisesti toimivia henkilöitä. Mahdollisesti määräys on tullut ylemmältä taholta.


Kysymys 6. Liittyykö PR-talojen konkurssivyyhtiin rahanpesua?

Vastukseni: Liittyy. Rienstrojen yhtiön New England Surety jäi ulkomailla kiinni rahanpesusta. Suomessa rahaa tältä yhtiöltä saivat asianajaja Asko Keränen ja Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä sekä PR-Teollisuus Oy:n konkurssipesä. Sain tämän luettelon pankinjohtajalta, jonka perusteella pankki oli päättynyt epäilemään rahanpesua. Lisäksi vahvistuksen asialle antoi eräs myyntimiehistäni, joka soitti, että USA:ssa Hendrik ja Richard Rienstra ovat jääneet rahanpesusta kiinni. Hendrikille vaaditaan vankeutta 210 vuotta ja Richardille 190 vuotta. Tein asiasta ilmoituksen KRP:lle, mutta poliisi jätti tutkimatta asian. 


Kysymys 7. Miksi poliisi ei tutki asioita?

Vastaukseni: Ylivieskan poliisi Raimo Ollila on todistettavasti ilmoittanut, että Virran ja Ahon tekemiä rikostutkintapyyntöjä ei tulla tutkimaan ja näin on myös käynyt. On syytä epäillä, että määräys on tullut ylemmältä taholta.

Kahdeksan kansanedustajaa kuudesta eri puolueesta teki rikostutkintapyynnön asiasta. Yksi kansanedustaja eli Antti Rantakangas veti nimensä pois listalta, koska asiassa on syytä epäillä myös Markku Koskea.

KRP jätti varatuomari Jorma Herttuaisen rikostutkintapyynnön tutkimatta. Oliko näin määrätty ylemmältä taholta?


Kysymys 8. Uhattiinko Erkki Aho tappaa? 

Vastaukseni: Erkki Aho uhattiin tappaa kolme kertaa. Jouni Remeksen isä Pentti Remes soitti Erkki Aholle ja uhkasi tappaa tämän. Alfio Nicotra uhkasi tappaa Erkki Ahon kun Henrik Rienstra pudotti Alfio Nicotran pois jatkokuvioista. Nicotra soitti Aholle ja esitti uhkauksensa. KRP:n tutkija Tapio Makelä ilmoitti, että Aho on jo monta kertaa ollut liipaisimelle. Laillisuusvalvojalle tehtyyn kanteluun vastineessaan Mäkelä toteaa asiaa väärinkäsitykseksi.
Hendrik Rienstra pudotti Alfio Nicotran pois jatkokuvioista sopimusten vastaisesti.

Kysymys 8. Valvoiko Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä saatavansa kaupanpurkuina?

Vastaukseni: Kyllä. Näin ollen konkurssi oli laiton, koska konkurssipesäkin valvoo saatavansa kaupanpurkuina.

Kysymys 9. Miksi asianajaja Hannu Maskonen teki oman ratkaisunsa?


Vastaukseni: Hän ei kestänyt rikostensa julkituloa.

Kysymys 10. Miksi syyttäjä Sulo Heiskarin rikoksia ei tutkita eikä häntä saada vastuuseen teoistaan?

Vastaus: Hän on toiminut apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen suojeluksessa. Mahdollisesti hän kuuluu niihin rikoksista epäiltyihin jolle on annettu syytesuoja.


Kaikissa päätöksissä on toiminut syyttäjänä esteellinen syyttäjä Sulo Heiskari  kuten todistusaineisto osoittaa.

Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden istuinnoissa on toiminut esteellinen syyttäjä asioissani kymmeniä vuosia. Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut kaupanvahvistajana Euronio Oy:n ja Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän välisissä kiinteistökaupoissa ja myöhemmin hän toiminut syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista ja niistä johtuvissa oikeudenkäynneissä. Syyttäjistä annetun lain perusteella syyttäjä Sulo Heiskari on ollut esteellinen.

    konkurssiasiat
    K 96/531,         PR-Teollisuus Oy (hja Alavieskan Puurakenne )
                    Konkurssituomio 3.1.1997/1
    K 97/1236        International Timber (hja Eläke-Varma Keskinäinen yhtiö)
                    Konkurssituomio 7.9.1998/963
    K 00/1003        Erkki Aho (hja Alavieskan Puurakenne)
                    ratkaisu 28.2.2001/280, rauennut/sillensä, valitettu hovioikeuteen
    K 10/5019        Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
                    ratkaisu 4.1.2011/38, peruutettu
    K 10/3862        Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
                    ratkaisu 30.8.2010/4430, sillensä, muu syy
    K 11/1589        Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
                    ratkaisu 26.9.2012/7257, rauennut, sillensä
    ITC Finland Oy:n konkurssi, ei löytynyt diaarista
    Rikosasiat:
    R 98/71                Asia: velallisen vilpillisyys
                    ratkaisu 1.6.1998/144
    R 98/90                Asia: muut rikoslakia vastaan tehdyt rikokset
                    ratkaisu 26.8.1998/1
                    ratkaisu 13.8.1998
    RD 01/361        ratkaisu 15.2.2002/10046 , jätetty tutkimatta
    R 05/506        asianomistajana Tapio Lahola
                    Tuomio 28.11.2005/529, valitettu hovioikeuteen
    R 10/506,        asianomistaja Mikko Kovalainen
                    Tuomio 6.9.2010/1034, valitettu hovioikeuteen
    R 11/537        asianomistaja Markku Koski
                    Tuomio 27.7.2011/587, valitettu hovioikeuteen
    Rikosasiaa, jossa asianomistajana Torsti Kalliokoski, ei löytynyt diaarista
    Rikosasia R 97/288 koskee muuta vastaajaa, rikosilmoituksen numerolla ei löydy diaarista
    S 95/1488        Kja Alavieskan Puurakenne, vjat: Erkki Aho, Kari Konu, Markku Koski, PR-Teollisuus Oy, Remes Jouni ja Virta Heino, asiaan osallisena PR-Teollisuus Oy:n                         konkurssipesä
                    Ratkaisu 28.6.1996 , hyväksytty kokonaan tai osittain
    Katriina Rantinsalo
    hallintosihteeri


Tapahtumarikas kevät


Kevät 1996 oli erittäin mielenkiintoista aikaa PR-Teollisuus Oy:n ympärillä. Tein kaikkeni ja vähän enemmänkin pelastaakseni PR-Teollisuuden rikollisten ja rahanpeisjöiden kynsistä. Konsultti Stig Weckström havaittiin saattohoitajaksi ja hänelle annettiin lopputili. Kansanedustaja Markku Kosken Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arponen oli luvannut pelastaa, koska tämä oli mennyt markkinoilta poistettavan yrityksen hallituksen puheenjohtajaksi. Koski erosi PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajan paikalta. Molemmat henkilöt työskentelivät sen jälkeen PR-Teollisuutta vastaan. Weckström levitti perättömiä tietoja PR-Teollisuus Oy:n rahanpesusta ja Markku Kosken hyvä ystävä asianajaja Olavi Hertell teki meistä rikosilmoituksen osakeyhtiölain rikkomisesta. Syyttäjä Sulo Heiskari käytti syyteharkinnan pohjana väärennettyä, allekirjoittamatonta, paikkansa pitämätöntä, tarkastamatonta ja hyväksymätöntä pöytäkirjaa. Päätöksessään syyttäjä Sulo Heiskari toteaa, että ei rikosta. Perusteluissaan hän kirjoittaa, että rikkomuksen vähäisyyden takia jätetään syyttämättä. Päätös on erikoinen ja ristiriitainen: ei rikosta, mutta rikkomuksen vähäisyyden takia jätetään syyttämättä. Asia, josta oli kysymys, oli Tapani Käännä laina-asia. Tapani oli ottanut PR-Teollisuus Oy:ltä lainaa yhtiön osakkeiden ostamista varten. Heino Virta ja minä emme tienneet asiasta yhtään mitään. Asiaa ei ole käsitelty yhtiön hallituksen kokouksissa. Kuulusteluissa Jouni Remes ja Markku Koski tunnustivat asian. Kuitenkin me kaikki saimme samanlaisen tuomion. Minusta menettely oli väärä, koska me kaksi emme tienneet asiasta yhtään mitään. Katsoin, että syyteharkinta oli tehty juridisesti väärin. Valitin asiasta valtakunnan syyttäjälle. Valtakunnansyyttäjävirastossa Jukka Rappe katsoi kirjallisessa päätöksessään, että syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut oikein. Minä sain tiedon siitä, ettei Sulo Heiskari tule nostamaan meitä vastaan syytettä asianajaja Asko Keräseltä, jolla syyttäjä Sulo Heiskari oli asiasta ilmoittanut.


Minusta oli tehty myös rikosilmoitus petoksesta, mutta syyttäjä Sulo Heiskari ei ollut kyennytkään löytämään näyttöjä syytteen nostamiseksi. Tämänkin rikosilmoitus oli perätön.

Kalajoen poliisin Harri Rahkolan mukaan oi pidetty yhteisiä palavereja poliisipäällikkä Heikkisen ja syyttäjä Heiskarin johdolla, joissa oli mietitty keinoja minun syyllistämiseksi. Ahosta pyrittiin tekemään rikollinen keinoja kaihtamatta. Nyt tarvittiin todistusaineistoa.

On selvää, että syyttäjä Heiskarin motiivi asiassa oli omien rikostensa peittely ja samalla Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän hoitajien rikosten peittely ja Erkki Ahon syyllistäminen asioissa.


Oli myös muita tahoja, jotka olisivat halunneet mukaan PR-Teollisuus Oy.n toimintaan. En tiedä kuinka vakavasti otettavia nuo tahot olivat. Jouni Remeksen isä soitti minulle kännipäissään ja ilmoitti tulevansa tappamaan minut omin käsin. Taustalla kuului puhelimeen Pentti Remeksen vaimon ääni: ”Pentti älä, Pentti älä.” Pentti Remes lopetti puhelun näin: ”Ruumishuone odottaa Sinua Erkki, hyvästi!”


Rahoitus tilanne on yhtiöllä oli erittäin kireä, sillä maksujen maksaminen konkurssipesälle sekä 32 miljoonan markan tilauskanta tarvisi laskelmieni mukaan 6.6 miljoonaa rahaa.


Suuri virheeni oli se, että en ymmärtänyt kauppojen purkujen merkitystä. Kaupat purettiin siksi, ettei törkeä petos kauppasopimuksissa paljastuisi. Olihan saattohoitajat Jouni Remes ja Stig Weckström saatu erotettua ja Markku Koski ulkoistettua talobisneksestä.

Pyysin Suomen valtiota apuun. Ensin lähestyin ja neuvottelin ministereiden kanssa ja lopulta lähestyin asiassa tasavallan presidentti Martti Ahtisaarta.



Kävin henkilökohtaisesti asianajaja Asko Keräsen kanssa neuvottelemassa ministeri Antti Kalliomäen kanssa, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä.

Pyysin apua pääministeri Paavo Lipposelta ja kävin hänen kanssaan neuvottelut Nivalassa, mutta siitä ei ollut mitään apua.

Viimeisimmässä hädässä käännyin tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren puoleen. Tuolloin olin jo paniikissa tilanteen johdosta.


Myyntimiehillä meni lujaa. Kauppoja syntyi. Toimintaan vaikutti kuitenkin myöhässä olevat myyntipalkkioiden maksut.


Asuntomessut oli 1996 Ylöjärvellä ja PR-Teollisuus oli mukana kahdella talolla. 

Asuntomessut oli 1996 Ylöjärvellä ja PR-Teollisuus oli mukana kahdella talolla. 

Tilauskanta oli hyvä. Tässä esimerkkinä hirsitalotuotanto.



Alfio Nicotra ja Hendrik Rienstra kävi kovaa kamppailua tehtaan saamisesta omistukseensa. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen hämmensivät asioita sen kun kerkesivät.  Siksi päätin itse matkustaa Sveitsiin neuvottelemaan Nicotran ja Rienstran kanssa.

Siltä varalta, että PR-Teollisuus Oy ajetaan konkurssiin tein Hendrik Rienstran ja Alfion Nicotran kanssa kuvassa olevan sopimuksen.


Törkeä petos kauppasopimuksissa ja kohtuuton kauppasopimus estivät yritystoiminnan


Kun olimme saaneet erotettua saattohoitajat Jouni Remeksen ja Stig Weckströmin sekä hallituksen puheenjohtaja kansanedustaja Markku Kosken, niin ryhdyin kartoittamaan yritystoiminnan toimintaedellytyksiä ja tein yritykselle BusinessPlan-asiakirjan.

Yritys ei voinut käyttää vakuutena ostamiaan kiinteistöjä, koska ne olivat pantattu muualle. Lisäksi saattohoitaja Jouni Remes oli tehnyt osakkeenomistajien tietämättä Kera Oy:n kanssa sopimuksen, että Kera Oy:tä ei tulla käyttämään rahoittajana. Tämän törkeän petoksen johdosta yrityksellä oli todella vaikea ratkaista rahoitusongelmaansa. Rahoitusratkaisu olisi kuitenkin voitu tehdä, jos PR-Teollisuus oli saanut samanlaisen kohtelun viranomaisten taholta kuin muutkin talotehtaat Suomessa.


Tässä Business Plan


Johdon ja organisaatio sekä henkilöstön osalta tehtyä suunnitelmaa en julkista, mutta suunnitelmat oli tehty



Tässä Pohjola-yhtiön rahoituspäätös

Rahoituspaketti

Tässä Alavieskan kunnalle tehty takausesitys


Lainapyynto Kera Oy:lle


Yritin kaikkeni saadakseni Suomen Valtion tuen yritykselle neuvottelemalla asiasta kauppa-ja teollisuusministeri Antti Kalliomäen ja pääministeri Paavo Lipposen kanssa. Olin pyytänyt apua työministeri Liisa Jaakonsaarelta sekä tasavallan presidentti Martti Ahtisaarelta.


Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ulkomainen rahoitusratkaisu pakkotilanteessa. Kerron tästä asiasta kauppa-ja teollisuusministeri Antti Kalliomäelle lähettämässäni kirjeessä.


Ministeri Antti Kalliomäelle kerroin kirjeessäni epäilyistäni avoimesti. Kalliomäki ei vastannut.


PR-talojen markkinoilta poistaminen

file:///C:/Users/Erkki%20Aho/Desktop/Vanha%20ty%C3%B6p%C3%B6yt%C3%A4/PR-talojen%20markkinoilta%20poistaminen%2010.pdf

Minulla on kiistattomat todistusaineistot asiassa. Kysymys on kidutusrikoksesta.

1, Kaikki ulosotot, entiset ja nykyiset, perustuvat siihen, että silloinen asianjaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen jätti valituksen tekemättä virheellisestä PR-Teollisuus Oy:n konkurssipäätöksestä Vaasan Hovioikeuteen. Entinen asianajaja Asko Keränen tunnustaa tekonsa.

PR-Teollisuus Oy:n konkurssissa 30.6.1996 silloinen asianajaja Asko Keränen jätti valituksen tekemättä vaikka itse pyysi valtakirjoja valituksen tekemiseen. Konkurssi oli haettu väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu eikä konkurssiinhakijalla Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesällä ollut konkurssiinhaetulta PR-Teollisuus Oy:ltä saatavaa.

Tätä väärää konkurssipäätöstä rikoksista epäilluyt ovat käyttäneet hyväkseen tehdessään uusia vääriä päätöksiä. Olen nyt joutunut kärsimään syyttömänä asiasta jo 26 vuoden ajan. Teko täyttää kiistatta kidutuksen tunnusmerkistön.


Rikoksista epäilyt ovat tunnustaneet tekonsa ja muukin todistusaineisto asioissa on kiistaton.

Entinen asianajaja Asko Keränen tunnustaa rikoksensa eli hän jätti valituksen tekemättä Vaasan Hovioikeuteen PR-Teollisuus Oy:n konkurssiasiassa. Konkurssi oli laiton, koska se oli haettu väärillä tiedoilla, sillä kaupat oli purettu. Silloinen asianajaja ja nykyinen varatuomari pyysi valtakirjat valituksen tekemiseen, mutta jätti valituksen tekemättä.






Asko Keränen on tunnustanut muitakin rikoksia



Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä

https://mvlehti.net/2016/10/18/juristi-asko-kerasen-talousrikosoikeudenkaynti-yllatti-syyttajan-ja-tuomarin-keranen-tunnusti-kaiken-heti-kattelyssa/



2. Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa tekonsa





Varatuomari Paavo M. Petäjän tunnustus

Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa ettei hänellä ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa ja siitä huolimatta hän on antanut väärän lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle asiassa. Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa rikoksensa.



Konkurssiasiassa väärän lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle antoi varatuomari Paavo M. Petäjä ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa rikoksen. Väärä konkurssipäätös jäi lainvoimaiseksi, koska poliisi ei tutki asiaa eikä oikeus ota asiaa käsiteltäväkseen eikä laillisuusvalvonta näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.

Varatuomari Paavo M.Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ole ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Petäjän tunnustus kirjan sivulla 514. Varatuomari on kuitenkin antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle konkurssiasissa väärän lausuman asianomaisten tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja asianomaisten valtakirjoja.



3.Konkurssipäätös oli haettu väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tekemänsä kaupat PR-Teollisuus Oy:n kanssa 19.3.1996 maa-alueiden ja kiinteistöjen osalta. Kirjan sivut 307-308 sekä toinen purkusopimus 18.4.1996 koskien käyttöomaisuutta, vaihto-omaisuutta sekä tuoteoikeuksia. Kirjan sivu 305. Myyjän purkuoikeudesta on säädetty Kauppalain 54 §:ssä. Kiinteistön kaupat purettiin lainvastaisesti, koska kaupanvahvistajaa ei ollut paikalla.

Kaupanpurkuilmoitus on peruuttamaton ,ks. Telaranta: Sopimusoikeus Helsinki 1990 s.1939. Kun ko. kauppa on purettu, niin myös takaussitoumukset raukeavat. Takaussitomus on liitännäinen kauppasopimukseen, joten missään tapauksessa takaukset eivät voi jäädä voimaan pääsitoumus purettaessaKirjan sivuilla 309 – 310 varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle.

Takaukset olivat maksettu kokonaan. Kirjan sivu 302 summa 401 404,45 markkaa, kirjan sivu 303 summa 500 000,00 markkaa, kirjan sivu 304 summa 100 000, 00 markkaa. Takauksista oli maksettu kaikkiaan 1 641 444,45 markkaa, mikä näkyy asianajaja Asko Keräsen kirjeestä asianajaja Hannu Maskoselle. Katso kirjan sivut 516-517.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi takaukset oli maksettu. Väärillä tiedoilla haettu konkurssihakemus on kirjan sivuilla 328- 329. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi konkurssihakemuksessa mainitut takaukset oli maksettu – siis maksettu ja sitten vielä rauenneet.



Varatuomari Paavo M.Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ole ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Petäjän tunnustus kirjan sivulla 514. Varatuomari on kuitenkin antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle konkurssiasissa väärän lausuman asianomaisten tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja asianomaisten valtakirjoja.

Konkurssituomio kirjan sivuilla 314 – 316.

Miksi syyttäjä Heiskari on lähettänyt konkurssihakemuksen varatuomari Paavo M. Petäjälle eikä PR-Teollisuus Oy:lle ja takaajille? Miksi varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut lausuman käräjäoikeudelle ilman PR-Teollisuus Oy:n toimeksiantoa ja valtakirjoja? Varatuomari Paavo M. Petäjä oli menettänyt asianajaja tittelin saatuaan petostuomion oikeudessa.

Lisäksi konkurssiin hakija oli antanut väärän lausuman PR-Teollisuus Oy:n tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja. Kirjan sivut 330-331.


Korkein oikeus ei ole purkanut väärää konkurssipäätöstä perustaen päätöksensä siihen, ettei tuomioiden purun hakijalla Erkki Aholla ole oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 1§ 4 momentin edellyttämää pätevyyttä. Minulla on perustuslain mukaan omaisuudensuoja. Kidutus on kielletty rikoslaissa, perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa. Korkein oikeus ei noudata perustuslakia eikä ihmisoikeussopimuksia, Nyt tätä väärää konkurssipäätöstä syyttäjä Sulo Heiskari ja muut rikoksista epäillyt käyttivät hyväkseen uusien väärien päätösten aikaansaamiseen.



Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html



Kirjassani on sivuilla 7-22 selostus 1990-luvun kotitekoisen laman ja pankkikriisin taustoista, mikä johti valtiopetokseen, mikä ei vanhene koskaan.



Korkeimmalle oikeudelle tekemääni tuomioiden purkuhakemusten perusteluun on kopioitu kaikki tärkeät todistusaineistot. Korkein oikeus jätti käsittelemättä tuomioidenpurkuhakemuksen ja teki perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisen päätöksen. Perustuslain 106 § Jos tavallinen laki ja perustuslaki ovat ristiriidassa niin perustuslailla on etusija.





PR-talojen konkurssivyyhdellä ja valtiopetoksella on suora yhteys. Asioiden juridinen argumentointi on esitetty Rovaniemen hovioikeuden presidentille lähettämässäni sähköpostiviestissä.



Katson, että rikoksilla aikaansaatu lasku on mitätön. Kysymyksessä on kidutusrikos muiden rikosten lisäksi. Siksi Rovaniemen hovioikeuden on käsiteltävä asia uudelleen ja korjattava oikeusprosessissa olevat virheet itseoikaisuna.



Nyt Rovaniemen hovioikeudessa on oikeat tiedot asian käsittelyä varten. Siellä on kirjani ja korkeimpaan oikeuteen tekemäni tuomionpurkuhakemus, mikä on hylätty oikeudenkäymiskaareen vedoten eli siihen, ettei minulla, Erkki Aholla, ei ole oikeudenkäymiskaaren edellyttämään koulutusta tuomionpurun hakemiseen. Päätös on perustuslain 106 §:n vastainen. Tuomionpurkuhakemuksessa ovat tärkeät todistusaineistot tuomioiden purkamiseksi. Tuomionpurkuhakemus on todistusaineistona Rovaniemen hovioikeudessa todistusaineistona.



Olen pahoillani, etten pysty paremmin ja selkeämmin asioita esittelemään johtuen siitä, että olen ulosotossa ja rahavarani eivät riitä parempaan. Olen sosiaaliturvan ja oikeusturvan ulkopuolella kidutuksen uhrina.


Olin iloinen ja toivorikas kun ystäväni Juha Sipilä valittiin Keskustan puheenjohtajaksi ja keskusta voitti eduskuntavaalit 2015. Minä olin pitänyt Juha Sipilää rehellisenä, oikeudenmukaisena ja tasapuolisena henkilönä. Pettymys oli suuri kun Juha Sipilän hallitus alkoi toteuttaa äärioikeistolaista politiikkaa. Keskustan kannatus Sipilän hallituksen aloittaessa oli 21,1 % ja hallituskauden päättyessä 13,8 %.


Pyysin Juhan apua asiassani.


Terve Juha!

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2017/07/erkki-ahio-ja-paaministeri-juha-sipila.html


En saanut Juhalta mitään apua. Juha keskityi enemmän omien bisnesten hoitoon.


Sipilä ja veroprofessoriSERKUN seikkailut!!

https://keskustelu.suomi24.fi/t/13516090/sipila-ja-veroprofessoriserkun-seikkailut!!

Olen joutunut Suomen valtion kidutusrikoksen kohteeksi. Kidutus on kestänyt nyt lähes 27 vuotta.

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Minut on tuomittu 5 kuuakauden ehdottomaan vankeuteen Sarianne Ervastin rikostutkintapyynnön seurauksena. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 26 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Nyt olen sairastunut myös diabetekseen. Minulle on aiheutetu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia.

Koska poliisi ei tutki ja korkein oikeus ei pura eri oikeusasteiden vääriä päätöksiä, niin minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin haastaa ulosottoviranomaiset oikeuteen sen johdosta, että he perivät minulta sellaisia saatavia, mitkä on saatu aikaan rikosten avulla ja siksi ne on perintäkelvottomia.


Tässä on selostettu poliisin rikollinen toiminta. Poliisit kieltäytyivät vastaamasta minulle.


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


PR-talojen markkinoilta poistaminen

file:///C:/Users/Erkki%20Aho/Desktop/Vanha%20ty%C3%B6p%C3%B6yt%C3%A4/PR-talojen%20markkinoilta%20poistaminen%2010.pdf


Olen selvittänyt Rovaniemen hovioikeuden rikollisen toiminnan asiassani


KE 25.08.2021 Vastaus hovioikeudenneuvokselle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/ke-25082021-vastaus-hovioikeudenneuvoks.html


PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html


Rikoslaki 11 luku 4 § (11.4.2008/212)
Törkeä rikos ihmisyyttä vastaan




Jos rikoksessa ihmisyyttä vastaan
1) rikos kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä,
2) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla taikka
3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava 
törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.




9 a § (4.12.2009/990)

Kidutus

Jos virkamies aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä
1) saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
2) rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
3) pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
4) rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella,
hänet on tuomittava 
kidutuksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi sekä lisäksi viraltapantavaksi.
Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön 1 momentissa tarkoitetun teon.
Yritys on rangaistava.
Tämän pykälän virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön ja julkista valtaa käyttävään henkilöön sekä viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta julkisyhteisön työntekijään ja ulkomaiseen virkamieheen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti