lauantai 7. huhtikuuta 2018

LA 07.04.2018 Tärkeä aamujumppa


Tänäään lauantaina heräsin hyvin nukutun yön jälkeen. Aamulla aloitin aamutoimet aamujumpalla. Jumppa herättää ja antaa potkua päivään. Minulla aamujumppaan kuuluu tietyt kuvassa olevat välineet apuna.
Liikunnalla on tutkitusti suuri hyödyllinen vaikutus aivokemiaan: se nostaa vireystilaa ja kohentaa mielialaa. Minun aamujumppaan kuuluu myös sormijumppa, kasvojumppa ja silmäjumppa peilin edessä. Tärkeä osa aamujumppaani ovat erityisesti hartian seudun lihakset, joita treenaan käsipainoilla. Venytykset ovat tärkeä osa aamujumppaa, minkä aloitan lämmittelyllä polkemalla kuntopyörää. Jumppaliikkeitä voi muuttaa oman tarpeen ja kunnon mukaan. Minun aamujumppani kestää noin 30 minuuttia.

Tänään aamupalaksi eiliseltä päivältä jäi kaurapuuroa ja mustikoita, smoolthietä ja tuorekurkku/tomaatti-salaattia. Tänään aamupalalla söi ruisleivän päällä juustoa ja suolakurkkua. Suolakurkku on yksi hyvä esimerkki meille arkipäiväisestä, mutta hyvää tekevästä elintarvikkeesta, sillä tutkimuksien mukaan suolakurkun syöminen vahvistaa tehokkaasti vastustuskykyä. Ruoansulatuksen kannalta tämä tuote on erityisen hyvä, sillä fermentoidut ruoat tukevat suoliston bakteerikannan toimintaa. Nämä ruoat sisältävät maitohappovalmisteita monipuolisemmin hyödyllisiä bakteereita ja tukevat näin ollen tehokkaasti ruoansulatusta. Nauttimalla suolakurkkuja säännöllisesti pidät vatsasi toiminnassa ja tehostat myös monien vitamiinien imeytymistä. Suolakurkkujen nauttiminen voi olla myös avainasemassa myös ihon ja hiusten kuntoon. Elimistö tarvitsee valtavan määrän erilaisia ravinteita ja hyviä rasvoja pitääkseen ihon ja hiukset kauniina.
Esimerkiksi suurien kofeiini- ja sokeripitoisten ruokien nauttiminen tekee ihomme helposti kuivaksi ja ärtyneeksi. Suolakurkkuja syömällä suoliston kunto paranee, ja myös hiusten kiilto ja ihon hyvinvointi lisääntyy. Suolakurkkuja kannattaa siis syödä myös kauneuden tähden. Tuoreen tutkimuksen mukaan käyneen ja hapatetun ruoan syöminen hillitsee sosiaalista ahdistuneisuutta. Tällaisia ruoka ovat esimerkiksi hapatetut maitotuotteet kuten jogurtti tai piimä, suolakurkku, hapankaali ja kimchi eli hapatettu kiinankaali. Jännitys saa mahan sekaisin ja masennus voi joko lisätä tai hävittää ruokahalua. Hapatetut ruoat ovat eräänlainen luonnon oma masennuslääke.Kehomme on lukossa ilman siinä eleleviä mikrobeja. Ne rientävät apuun, kun oma elimistömme ei tuota riittävästi entsyymejä pilkkomaan ravintomme proteiineja, rasvoja ja hiilihydraatteja. Ne myös suojelevat meitä monilta kroonisilta sairauksista ja tehostavat puolustusjärjestelmäämme. Mikrobikannan tasapainon järkkyminen voi altistaa meidät mielenterveysongelmien lisäksi myös allergioille, astmalle, ylipainolle, kakkostyypin diabetekselle ja sydän- ja verisuonitaudeille. Syö siis pala suolakurkkua. Mikrobisi kiittävät tyynnyttelemällä hermojasi.

Verenpaineeni 136/75 ja lepopulssi 50. Tämä on elämäni paras mittaustulos. Menin vielä vähäksi aikaa levähtämään ennen kuin valmistan terveellisen lounaan.

Nukkuminen vasemmalla kyljellä on terveellisempää kuin oikealla kyljellä nukkuminen. Vasemmalla kyljellä nukkuminen mahdollistaa sen, että kuona-aineet poistuvat kehostasi tehokkaasti. Imunesteet kulkevat paremmin vasemmalla kyljellä nukuttaessa, ja samalla suodattavat tehokkaasti vieraita ainesosia kehostasi. Oikealla kyljellä nukkuminen sen sijaan vähentää imunestejärjestelmän tehokkuutta.  
Tässä asennossa nukkuminen voi tutkitusti tehostaa myös aivojen toimintaa. Ruoansulatuksen ja vasemmalla kyljellä nukkumisen välistä yhteyttä kuvaa parhaiten yksi sana, nimittäin painovoima. Vatsamme sijaitsee kehomme vasemmalla puolella, joten vasemmalla kyljellä nukkuessa vatsa, mutta myös haima ovat luonnollisemmassa asennossa kuin oikealla kyljellä nukuttaessa. Näin ollen haiman entsyymit ja ruoansulatus pysyvät toiminnassa koko yö. ournal of Clinical Gastroenterology-julkaisussa esitelty tutkimus vahvistaa, että vasemmalla kyljellä nukkuminen voi vähentää happorefluksin oireita, eli suomeksi närästystä. Tämä johtuu jo edellä mainitusta tosiasiasta, eli vatsan sijainnista. Vasemmalla kyljellä makaamista kannattaa kokeilla myös silloin, jos kamppailet aterian jälkeisestä närästyksestä. Jo kymmenen minuutin kyljellä makaaminen voi auttaa vähentämään oireita. Ihmiset jotka kärsivät kroonisesta selkäkivusta voivat hyötyä vasemmalla kyljellä nukkumisesta. Tämä asento lievittää tehokkaasti selän painetta, jolloin olo paranee ja hyvien yöunien mahdollisuus kasvaa. Hyvän nukkumiasasennon löytämisen kanssa kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että uni on hyvin yksilöllistä ja riippuvainen monesta tekijästä, kuten patjan ominaisuuksista ja mahdollisista terveyteen liittyvistä ongelmista.
Lounaaksi valmistin pinaattikeittoa, johon lisäsin porkkanaraastetta ja keitetyn kananmunan. Juomaksi valmistin jogurttijuomaa. Laitoin tehosekoittimeen Bulgarian jogurttia ja vettä. Erinomainen ruokajuoma. Ruisleipäpalan päälle valkoista juustoa, suolakurkkua ja paprikaa.

Pinaatti

Pinaatti on erittäin terveellinen ruoka. Pinaatti on eräs ravinteikkaimmista arkiruoista. Aasialaislähtöisen kasvin lehdet suorastaan hehkuvat kehoa parantavaa voimaa. Vaikka pinaatti ei sisälläkään yhtä paljon K-vitamiinia kuin vihreä superruoka lehtikaali, on pinaatti silti maailman K-vitamiinipitoisimpia ruokia. K-vitamiini on erittäin tärkeä verenhyytymisen edistäjä ja ihmiskeho tarvitsee sitä noin 45 µg päivässä. Lisäksi vitamiini säätelee solujen kasvua ja ylläpitää tervettä luustoa.

Pinaatin kaltaiset rautapitoiset ruoat ovat tietysti paljon parempia mineraalin lähteitä kuin esimerkiksi synteettisesti valmistetut tabletit. Pinaatissa on paljon karotenoideja, saponiineja ja flavonoideja, jotka ovat tärkeitä fytokemikaaleja. Proceedings of the Nutrition Societyn toukokuussa 2007 julkaiseman tutkimuksen mukaan ”fytokemikaalit puhdistavat kehoa myrkyistä, poistavat karsinogeeneja, vähentävät tulehduksia sekä estävät syöpäkasvainten kasvua hillitsemällä mitoosia ja aiheuttamalla apoptoosia.

Syöpää tutkiva American Institute for Cancer Research -laitos suosittelee pinaattia ja pitää sitä parhaina syöpää torjuvina ruokina. Eräät pinaatin karotenoideista, kuten luteiini ja zeaxantiini, torjuvat silmäpohjan ikärappeumaa estäen makulan pigmenttikerroksen ohentumista. Macular Societyn toimittaman tutkimuksen mukaan makulan luteiini ja zeaxantiini toimivat antioksidantteina ja vastustavat vapaita radikaaleja. Koska vapaat radikaalit ovat pääsyyllisiä makulan rappeumaan, pinaatin kaltaisten karotenoideja sisältävien kasvisten syöminen pitää yllä silmien terveyttä.

Keitetyssä pinaatissa on myös paljon C- ja E-vitamiineja, folaatteja, kalsiumia, magnesiumia, kaliumia ja mangaania. Hyvin monet meistä emme saa kaikkia näitä mineraaleja tarpeeksi arkiravinnosta. Syömällä pinaattia, lehtikaalia ja parsakaalia voi ylläpitää tarvittavaa mineraalien määrää ja taata terveen elämän!

Pinaatti on hyvä vaihtoehto ihmisille, jotka:

01. Yrittävät pudottaa painoaan
On huomattu, että pinaatti voi vähentää näläntunnetta ja mielitekoja lisäämällä kylläisyyshormonien tuotantoa. Pinaatin syöminen voi myös vähentää monien kokemaa himoa epäterveellisiin ruokiin. Vähemmän nälkää ja mielitekoja? Ojentakaa pinaatti, kiitos!

02. Eivät halua sairastua
Vihreät vihannekset ovat elintärkeitä hyvin toimivalle immuunijärjestelmälle, jotta se pystyy vastustamaan kaikkia pöpöjä ja sairauksia. Ne varmistavat, että sekä vatsan että ihon immuunisolut toimivat optimaalisesti.

03. Kärsivät korkeasta verenpaineesta
Sama, aiemmin mainittu mieliteko-tutkimus havaitsi myös, että pinaattia syövät ihmiset himoitsevat vähemmän myös suolaisia ruokia. Suolaisten ruokien pienempi kulutus edesauttaa matalaa verenpainetta ja terveempää sydäntä.

04. Pitävät urheilusta
Haluatko paremman treenin? Syö pinaattisi! Tutkimukset ovat osoittaneet pinaattia syövien ihmisten kuluttavan vähemmän happea kuntoillessaan. Pienempi hapenkulutus tarkoittaa tehokkaampaa verenkiertoa kuntoillessasi – ja lisää kestävyyttä myös.

05. Haluavat nopeammat refleksit
Se Kippari-Kalle oli niin hemmetin fiksu! Pinaatti tekee reflekseistäsi terävämmät. Usko tai älä, tutkimukset osoittavat, että ajajat, jotka ovat hiljattain syöneet tyrosiini-rikkaita ruokia – kuten pinaattia ja kananmunaa – pystyvät pysähtymään nopeammin kuin ne, jotka eivät ole.

06. Haluavat suojata silmiään
Suurin osa ihmisistä ajattelee porkkanoiden olevan hyväksi silmille, mutta pinaatti on avainasemassa myös. Pinaatissa on paljon luteiinia, jonka uskotaan suojaavan silmiä iän aiheuttamalta silmänpohjan rappeumalta, joka on johtava syy sokeutumiseen. Kuten zeaksantiini, luteiinikin auttaa estämään kaihia ja edistämään silmän terveyttä. Jos sinulla on heikot silmät, huono näkö tai olet sairastanut silmäsairauksia, lisää pinaattia aterioihisi säännöllisesti

07. Ovat huonoja luottamaan toisiin
Ihan tosi! Kyllä, saattaa kuulostaa hassulta, mutta pinaatissa on tryptofaania. Tutkimuksissa on osoitettu, että tryptofaania sisältävän ruuan syönnin jälkeen, luottamus toisiin kasvaa. Uskotko sen? No, kannattaisi!

08. Sairastavat tyypin 2 diabetesta
Pinaatti voi auttaa madaltamaan verensokeritasoja. Itse asiassa, syömällä puolitoista ylimääräistä annosta vihreälehtisiä vihanneksia, kuten pinaattia, joka päivä, vähentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen.

09. Haluavat pitää henkiset kykynsä terävinä
Pinaatissa on paljon K-vitamiinia, joka todistetusti hidastaa kognitiivisten kykyjen laskua. Tutkimukset osoittavat, että ihmisillä, jotka syövät vihreälehtisiä vihanneksia, on kognitiivisten kykyjen lasku huomattavasti vähäisempää. En tiedä sinusta, mutta minä en ainakaan aio menettää järkeäni vapaaehtoisesti, jos se minusta on kiinni.

10. Omaavat heikon vatsan
Yksi pinaatin monista terveyshyödyistä on vatsan pitäminen terveenä. Luomupinaatista löydettyjen nitraattien tiedetään suojaavan vatsaa, joka vähentää riskiä saada esimerkiksi vatsahaavoja tai ruuansulatusjärjestelmän vaurioita.

11. Haluavat lisätä miehen hedelmällisyyttä
Perheenlisäystä suunnittelevat pariskunnat tekevät lähimain mitä tahansa varmistaakseen, että heidän kehonsa toimivat optimaalisesti. (Tiedän tämän henkilökohtaisesta kokemuksesta.) On käynyt ilmi, että oksidatiivinen stressi voi vaikuttaa siemennesteen laatuun, mutta että ruokien, kuten sitrushedelmien, paprikoiden ja pinaatin sisältämät molekyylit alentavat tasoja ja parantavat siemennesteen laatua.

12. Eivät halua syöpää
Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, ettet ikinä voisi saada syöpää, jos syöt paljon pinaattia, mutta sen syöminen auttaa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että pinaatin syöminen saattaa auttaa suojaamaan eturauhas-, iho-, rinta- ja paksusuolen syövältä. Siinä on paljon syöpää. American Institute for Cancer Research on sanonut, että pinaatti on yksi parhaista karotenoideja sisältävistä ruuista, joka ”todennäköisesti suojaa suun, kurkunpään ja nielun syöviltä”. Terveellinen, maukas ja pienentää riskiä saada syöpä? Pieni hetki – käyn vain nopeasti ostamassa kaupasta lisää pinaattia.

Seuraan aikaani ja mitä ajassa tapahtuu:

Mielipiteet

Verottaja edelleen tappolinjalla

Analyysi: Kiinan ja Yhdysvaltain kauppakiistan nokitteluvauhti kovenee ja panokset kasvavat – Kuka hyppää ensimmäisenä, kun pelissä on kaksi isoa egoa?

Kommentti: Nyt herätys, päättäjät! Suomalaisen urheilun suurin ongelma on tässä: ”Siinä häviää koko yhteiskunta”

Trump iski Putinin sisäpiiriin isolla nyrkillä - sanktiot sisäpiiriläisille

Helena Petäistön kolumni: Macronin tulevaisuus voi olla rautatieläisten varassa – pysäyttääkö lakkoilu uudistusvimman?

Alueuutiset

Kaleva: Teollisuushallin katto romahti Haapavedellä – loukkaantumisilta vältyttiin

Ihmistä suuremmat jääröykkiöt kohosivat matkailuhitiksi Raahessa – "Ei ehdi entisiä kuskata, kun pitää seuraavia jo hakea"

Pyhäjärven Pohdin miehet hiihtivät viestipronssia

Maatilan omistaja sai rajattua navetan tulipalon Nivalassa – pelastuslaitos kiittelee neuvokkaasta toiminnasta

Keski-Pohjanmaalle on perusteilla kolmisenkymmentä luonnonsuojelualuetta

Kotimaan uutiset

Kes­ki­poh­jan­maa: Metsähallitus aikoo purkaa laavuja

Kuopat kiusaavat autoilijoita as­falt­ti­teil­lä ja paha kelirikko uhkaa Pohjois-Pohjanmaata

Suomessa on nyt ennätysmäärä uusia velallisia ulosotossa – mak­su­häi­riö­mer­kin­tö­jä kertyi eniten kymmeneen vuoteen

Yli 700 sote-ammattilaisen työnantaja vaihtuu: Meri-Lapin sote-ulkoistuksen toiminta käynnistymässä kesäkuussa

Pienet yksityiset päiväkodit ovat joutumassa ahdinkoon kuntien uuden hinnoittelupolitiikan vuoksi: "Järjestämmekö jatkossa myyjäisiä, että voimme pitää ovemme auki?"

Valtiovarainministeri Orpo kehysriihen alla: Tuloveroja ei kevennetä nyt eikä perusturvan indeksijäädytyksiä peruta

Kokoomus haluaa laskea sosiaalitukien pohjatasoa ja palkita työnteosta – ”Kriisivaihetta on vaikea välttää”

"Häpeäraja on ylitetty monin paikoin" – Anne Kalmari vaatii teiden talvikunnossapitoon lisää rahaa

Vihreiltä 600 miljoonan euron leikkauslista: Nämä 8 yritystukea saisivat kyytiä

Ulkomaan uutiset

AFP: Syyrian Itä-Ghoutan taisteluissa 40 siviiliuhria – joukossa kahdeksan lasta

Yhdysvallat lisäsi pakotelistalle 7 oligarkkia – mukana Putinin tyttären ex-mies – "Vastaus Venäjän yhä julkeampaan käytökseen"

Puigdemont pois vankilasta Saksassa – vaati muidenkin katalaanipoliitikkojen vapauttamista

Novitshok-hermomyrkky kehitettiin tässä suljetussa sotilas­kaupungissa – salaperäinen ”33Tsniiimo” toimii yhä

Veriset mielenosoitukset Gazassa jatkuvat: Israelin joukot ampuneet perjantaina ainakin viisi palestiinalaista

Talousuutiset

Sijoittajat pettyneitä terveys- ja hoiva-alan yrityksiin - odotukset olivat liian korkeita

Trumpin ja Kiinan kauppasota viidessä kuvassa – kuinka miljardiluvut paisuivat huikeiksi

Stora Enson omistaman selluyhtiön väitetään syyllistyneen maakaappauksiin Brasiliassa

Urheilu-uutiset

NHL:n neljän tehokkaimman suo­ma­lais­pe­laa­jan keski-ikä on 20,5 vuotta

Seurapomo soitti ihmeissään Suomeen ja hehkutti "Pekan pojaksi" – NHL:n mestarisuosikki Nashville löysi uusimman suomalaislupauksensa puolivahingossa

Raanta allekirjoitti rahakkaan jatkosopimuksen – "Unelmien täyttymys"

Markkanen ei ujostellut kärkijoukkuetta vastaan – hienoja kolmosia ja upeaa donkkia kelpaa ihastella

Leijonien keltanokkapakki yllätti V-Venäjän molarin keskialueelta! - Jormakka kruunasi revanssin

Kaikkien aikojen talviurheilija Marit Björgen päättää uransa

Espanja oli liian kova pala Helmareille MM-karsinnoissa

Ida Hulkko rikkoi Jenna Laukkasen SE:n Tukholmassa

Kai Suikkanen piiskasi jumbojoukkueen finaaleihin – näin sensaatio syntyi: "Kaitsu on hyvä valmentaja"
https://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/uutiset/artikkeli/kai-suikkanen-piiskasi-jumbojoukkueen-finaaleihin-nain-sensaatio-syntyi-kaitsu-on-hyva-valmentaja/6848566

Eva Wahlström säilytti MM-tittelinsä! Voitti huipputasaisen kamppailun

Yllätysvoittaja löi Pärmäkosken ja muut Suomen tähtihiihtäjät – tuleva päävalmentaja kertoi, mikä ratkaisi

Anne Kyllönen ratkaisi viestikullan Kainuun Hiih­to­seu­ral­le

Nousiaisen toinen isku tehosi – Kouvolan Hiihtoseuralle vihdoin Suomen mestaruus

Maailmalla tapahtuu

Auto on ajanut väkijoukkoon Saksassa – useita kuollut ja loukkaantunut

Auto ajanut väkijoukkoon Saksassa – poliisi: 30 loukkaantunut, useita kuollut

Liekehtivä mopoauto sytytti talon ja henkilöauton Ylöjärvellä

Ristijärvellä sattuneessa mopon ja traktorin välisessä kolarissa kuoli nuori mies

Lapset riehuivat ja opettajat hälyttivät poliisit – partio käynyt alakoulussa jo kahdesti tällä viikolla

Yhdysvaltain kan­sal­lis­kaar­tin joukkoja alkaa siirtyä Meksikon rajalle

Vangittavaksi määrätty Brasilian entinen presidentti ei luovuta – linnoittautunut Lula saa tukea tuhansilta kannattajiltaan

Etelä-Korean ex-presidentti tuomittiin korruptiosta – sai 24 vuoden vankilatuomion

Juniorijoukkueen pelimatka päättyi traagiseen onnettomuuteen – kolari vaatinut jo 14 kuolonuhria Kanadassa

Luksusravintoloiden johtaja ja miljonäärin tytär epäiltyinä Helsingin suuressa kokaiinijutussa

Nainen houkuteltiin asuntoon, jossa alkoi 17 tunnin kidutus - uhri hyppäsi lopulta pakoon kolmannen kerroksen parvekkeelta

Tulipalo tuhosi 1800-luvun koulurakennuksen Heinolassa täysin

Alakoululaisten diskolla vaarallinen loppu Nurmeksessa - koulun katos notkahti lumen painosta

Loppukevennys

Luumäkeläinen kauppias tarjoutui Auervaaran huijaaman mummun apuun: ”Mie sanoin, että mie ostan ne kaikki piirakat!”

Opposition kansanedustajat häkeltyivät ministerin vastauksista: ”Kela-indeksi”

Revonlahdella kolaroinutta pakettiauton kuljettajaa epäillään törkeästä rat­ti­juo­pu­muk­ses­ta

Vesku Show - Tyyne kokkaa

Vesku Show - Tyynen kasvonaamio

Spede Show - Vesisänky

Just For Laughs

Just For Laughs

Kummeli - Kulmasohva

Yuotube-videot

India vs China (2018)

India vs China - Who Would Win? Military Comparison

Richest People In Different Countries

How Orange Juice Is Made

How Do They Make Potato Chips?

Puun kuorimakone

Sotilaiden äänet: Valkeasaari 1944 - Vänrikki Erkki Hissa, JR58

WATCH and LISTEN: Putin Sings Russian National Anthem With 130,000 People!

Yle Areena

Menestyssarja Rintamäkeläiset piirsi kuvan pienviljelijän sielunmaisemasta

Rakkauden kesä 1967 toi kukkaishipit myös suomalaisten ällisteltäviksi

Tankki täyteen – menestyskomedia, jossa ei viljelty vitsejä

Lapuan patruunatehtaan räjähdys jätti jälkeensä surun

Kansa pöntötti linnuille koteja 1973

Kalajoki

Kalajoki Top Camping Hiekkasärkät & Ravintola Surffari

Hotelli-Ravintola Lokkilinna - Hiekkasärkkien näköalapaikalla

Kontio Kalajoen Loma-asuntomessuilla 2014

Kalajoki Golf

Syysloma, joutsenet ja Kalajoki - Autumn break and swans

Musiikki

André Rieu - This Land Is Mine

David Hasselhoff - Love Me Tender

André Rieu - The Last Rose

Dr.Zhivago - André Rieu

André Rieu - Italian Anthem (Fratelli d'Italia)

Kommentit päivän uutisannista:

Päivän pääuutinen tulee Saksasta Munsterista, jossa on tapahtunut tahallinen väkijoukkoon ajo autolla. Kolme kuollut ja noin 30 loukkaantunut. Maailma on muuttunut. Tällaiset terrori-iskut jatkunevat ja maailma ei ole enää yhtä turvallinen kuin ennen. Sota Syyriassa jatkuu samoinkuin taistelut Gazassa. USA:n presidentin aloittaman kauppasodan seurauksia ja vaiktuksia odotellaan. Kotimaan uutisista voidaan mainita teiden huono kunto ja ulosottovelallisten määrän kasvu. Mielestäni tämä on hallituspolitiikan seurausta. Ministerienkään tietotaso ei päätä huimaa ainakaan lehtien uutisoinnin perusteella. Urheilupuolella pääutiseksi voidaan katsoa maailman parhaan naishiihtäjän Maarit Björgenin päätös lopettaa urheilu-uransa.

Kävin kävelylenkillä ja tässä kuvasatoa kävelylenkiltäni kommenttien kera.
Kalajoella on vielä talvi ja korkeat kinokset kuten kuvista näkyy. Kevät etenee normaalia vauhtia, mutta mielestäni nyt on enemmän lunta kuin aikaisempina vuosina tähän aikaan ja mahdollistaa suuremmat tulvat.
Kalajoki on vielä jään ja lumen peitossa. Kuva vanhalta sillalta merellepäin.
Kalajoen Osuuskaupan entinen päärakennus, jossa sijaitsi aikanaan myös Ravintola Kultakala, on nyt KPO:n omistuksessa. Kalajoen kaupunki on suojellut rakennuksen, mikä on korjauskelvoton. Nyt täytyisi suojelupäätös purkaa yhteistyössä Kalajoen kaupungin ja KPO:n kanssa.
Jokisuun koulu on ollut aikanaan erittäin merkittävä koulu. Mielestäni koulusta tulee tehdä pienoismalli Kalajoki-näyttelyyn. Kun saan raha-asiani kuntoon, niin pyydän Leo Takaloa tekemään Jokisuun koulun pienoismallin tuleville sukupolville muistoksi Kalajoen ihmisten historiasta.

Alikulkusillan alta ei ilman kumisaappaita selviä. Siksi oli haettava kiertotie jotta pääsi matkaa jatkamaan.

Välipalaksi otin tummaa suklaata 70 % ja kuivattuja aprikooseja sekä banaanin.

Yksi monista tumman suklaan terveyttä edistävistä ominaisuuksista on se, että se pystyy parantamaan ihmisen mielialaa sekä samalla lievittämään masennusta. Stimuloimalla kehon serotoniinin tuotantoa tumma suklaa toimiikin eräänlaisena luonnollisena rauhoittavana tuotteena, ja se auttaa sinua rentoutumaan Tumma suklaa onyksi maailman suosituimmista ruokatuotteista, ja sillä on miellyttävä maku ja houkutteleva tuoksu. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoat tumman suklaan hyödyt, vaan se pystyy parantamaan fyysistä ja tunne-elämän terveyttä – kuulostaa yllättävältä, mutta tässä mielessä suklaan syönti on erittäin suositeltavaa!
Joskus suklaan nauttiminen aiheuttaa syyllisyyden tunteita sellaisilla ihmisillä, jotka eivät tiedä sen terveyshyödyistä – ei ole kuitenkaan totta, että kaikki suklaa olisi haitallista muun muassa painonpudotuksen kannalta. Pieni määrä tummaa suklaata päivittäin on hyväksi, eikä se lisää painoa tai ole muutenkaan turmiollista hyvinvoinnin kannalta – itse asiassa tummalla suklaalla on monia ominaisuuksia, jotka edistävät hyvinvointia.

Mitä kehossasi tapahtuu kun syöt tummaa suklaata?

Tässä tuotteessa on paljon antioksidantteja, ja se onkin yksi parhaista ruoista vapaiden radikaalien kerääntymisen ja ennenaikaisen solujen vanhenemisen estämisen kannalta.Tämä on todella tärkeä asia, sillä tumman suklaan avulla pystyt vähentämään myrkkyjen kerääntymistä kehoosi – nämä myrkylliset aineet saattavat vaikuttaa terveyteesi haitallisesti monella tapaa. Lisäksi tumma suklaa edistää solujen nuorekkuutta, joten sitä suositellaan usein ihonhoidon kannalta.
Pian sen jälkeen kun olet syönyt tummaa suklaata koet selkeän energiatason nousun, mikä parantaa kykyäsi keskittyä päivän askareisiin ja aktiviteetteihin.
Jos syöt pienen määrän tummaa suklaata joka päivä, vähennät sydänkohtauksen ja muiden sydän – ja verisuoniongelmien todennäköisyyttä, sillä saat kehoosi runsaasti antioksidantteja.
Syötyäsi tummaa suklaata koet myös parannuksen mielialassasi sekä pystyt vähentämään masennuksen oireita, sillä tässä tuotteessa on kemikaalia nimeltään anandamidi, joka vastaa hyvänolon tuntemuksen syntymisestä kehossa.
Silloin kun sinulla on stressiä, ahdistusta ja huolta, tai jos vain yksinkertaisesti olet huonolla tuulella, pystyy tumma suklaarauhoittamaan ja rentouttamaan sinua luonnollisesti, sillä se stimuloi kehosi serotoniinin tuotantoa.
Tumma suklaa sisältää paljon flavonoideja, jotka ovat antioksidantteja, ja ne suojaavat ihoa auringon vahingollisilta UV-säteiltä. Vaikka tämän tyyppinen suklaa ei voikaan suojata ihoasi aurinkovoiteen tavoin, pystyy se kuitenkin rajoittamaan ihon sisäistä soluissa tapahtuvaa vahinkoa.

Muita hyviä syitä aloittaa tumman suklaan syönti
Sen lisäksi, että saat kaikki juuri mainitsemamme terveyshyödyt, on tumman suklaan kohtuullisella syönnillä muitakin olennaisia vaikutuksia:
  • Se auttaa torjumaan ja vähentämään väsymystä.
  • Se saa olosi kylläiseksi, ja se pitää sinut loitolla turhista kaloreista, joita kehosi ei edes tarvitse.
  • Siinä on suuri määrä magnesiumia, joka auttaa korjaamaan DNA:ta, muodostamaan uutta kudosta sekä rentouttamaan lihaksiasi.
  • Se stimuloi verenkiertoa, estää sydänongelmia sekä torjuu suonikohjujen muodostumista.
  • Sen sisältämä kalsium, joka on hyväksi kynsille ja hampaille, voi myös estää osteoporoosia.
  • Sen sinkki voi estää ja hillitä anemiaa.
  • Se auttaa pitämään nivelesi ja jänteesi hyvässä kunnossa, sillä tummassa suklaassa on fosforia, kalsiumia ja luonnollisia antibiootteja.
  • Tämä suklaa sisältää paljon flavonoideja.
  • Se voi auttaa estämään paksunsuolen syöpää, korkeaa kolesterolia ja muita kroonisia häiriöitä kehossa.
  • Se tarjoaa hyvälaatuisia rasvoja, jotta hermostosi voisi toimia paremmin, ja lisäksi se estää korkeaa triglyseridien tasoa.
  • Teobromiini, joka on tumman suklaan yksi ainesosa, voi auttaa vähentämään kurkussasi olevien hermojen ärtymistä – tämä aiheuttaa yskimistä.
Miksi syödä suklaata?

  1. Suklaa parantaa mielialaasi. Se sisältää tryptofaania, eli aminohappoa, jota aivot käyttävät tuottaakseen serotiinia joka kohentaa mielialaa.
  1. Tumman suklaan kaakopitoisuus sisältää liukenevaa kuitua, joka auttaa pitämään kolesterolisi alhaisena. Se myös pitää sinut kylläisenä pidempään, ja on hyväksi ruoansulatuksellesi.
  1. Tumma suklaa saattaa pitää aivosi terävämpinä, sekä torjua dementiaa. Tutkimuksen mukaan usein suklaata kuluttavat pärjäsivät paremmin aivotoiminnan testeissä.
  1. Tumman suklaan nauttiminen voi vähentää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Tutkimuksen mukaan suklaan syönti viidesti viikossa tai useammin voi vähentää riskiä sairastumiseen jopa 57 prosenttia.
  1. Synnytät onnellisempia lapsia. Suomalaistutkimus on osoittanut, että äidit, jotka söivät enemmän suklaata raskautensa aikana, saivat iloisempia ja vähemmän kranttuja lapsia.
  1. Tumman suklaan kaakao sisältää kasvipohjaisia antioksidantteja, jotka alentavat verenpainetta ja kolesterolia, sekä ylläpitävät verisuonten terveyttä.
  1. Tumma suklaa hoitaa ihon auringonpolttamia, johtuen sen antioksidanteista, fenoleista ja katekiineista.
  1. Luontainen stressinpoistaja. Tumma suklaa alentaa stressihormonien määrää, joka voi selittää hieman arkipäivien suklaahimoa.
  1. Suklaa on herkullista! Se kohentaa mielialaasi, pelastaa leffahetkesi ja kruunaa jälkiruokasi.
Aprikoosi

Aprikoosin ravinteet auttavat suojaamaan silmiä ja sydäntä. Lisäksi siinä on sairauksia vastaan yleishyödyllistä kuitua. Aprikoosin korkea beetakaroteenipitoisuus tekee siitä tärkeän terveysruoan sydän- ja verisuonisairauksia vastaan. Beetakaroteeni auttaa suojelemaan LDL-kolesterolia hapettumiselta, mikä voi ehkäistä sydänsairauksia.
Aprikoosissa on A-vitamiinin kaltaisia ravinteita, jotka parantavat näkökykyä. Vahvana antioksidanttina A-vitamiini ehkäisee vapaiden radikaalien aiheuttamia soluvaurioita, jotka voivat vahingoittaa silmän linssiä.
Vapaiden radikaalien ja oksidatiivisen stressin aiheuttamat vauriot voivat johtaa kaihiin tai vahingoittaa silmän verenkiertoa ja aiheuttaa silmänpohjan rappeumaa. Tutkijat seurasivat yli 50 000 terveydenhoitajaa ja havaitsivat kaihin riskin vähentyvän 40 % niillä, jotka saivat paljon A-vitamiinia.
Aprikoosissa on runsaasti kuitua, joka ehkäisee ummetusta ja ruoansulatuksen ongelmia, kuten divertikuloosi (suolen umpipussitauti). Suurin osa länsimaisista saa kuitenkin ruokavaliossaan alle 10 g kuitua päivässä. Siksi aprikoosi kuuluu terveelliseen ruokavalioon loistavana kuidun ja vitamiinien lähteenä.
Kuivatuista aprikooseista terveellinen naposteltava
Kuivatuissa aprikooseissa on yli kolme kertaa enemmän kalsiumia verrattuna banaaneihin ja suolaakin vain nimeksi. Verenpaine alenee kalsiumin tasapainottaessa natriumin kykyä imeä vettä itseensä, mikä pitää veren tilavuuden alhaisempana. Yhdysvaltalaisen kansanterveyslaitos CDC:n tutkimuksissa Atlantassa huomattiin sydän- ja verisuonitautien sekä verenpaineen kannalta hyödylliseksi nauttia enemmän kalsiumia kuin natriumia.
Kuivattuja hedelmiä syödessä saa paljon ravinteita ja vitamiineja pienessä paketissa.

Näiden ruokien syömisen pitäisi takuuvarmasti olla terveellistä. Huffigton Post on listannut ravitsemusasiantuntijoiden avulla 15 terveellistä ruokaa.1. Aprikoosi
Sisältää muun muassa A- ja C-vitamiineja sekä kuitua. Käy sekä tuoreena että kuivattuna.
2. Parsa
Sisältää esimerkiksi A-, B6-, C- ja E-vitamiinia, rautaa, kaliumia ja kalsiumia.
3. Banaani
Hyvä kaliumin lähde, kuten myös kuidun ja C- sekä B6-vitamiinin.
4. Basilika
Erityisen hyvä raudan lähde.
5. Mustapippuri
Toimii hyvin bakteereita vastaan ja auttaa ruoansulatuselimistöä.
6. Musta riisi
Täynnä rautaa ja kuitua, koska riisistä ei ole poistettu sen kuorta, kuten valkoisessa riisissä.
7. Porkkanat
Sisältävät paljon A-, C- ja K-vitamiinia, sekä kuitua ja kaliumia.
8. Chili
Chilin kapsaisiini on hyväksi diabetesta ja syöpää vastaan.

9. Sitrushedelmät

Tunnetusti loistava C-vitamiinin lähde, mutta myös esimerkiksi kuidun.
10. Valkosipuli
Antioksidantit suojaavat eri syöviltä ja lisäävät immuniteettia.
11. Kiivi
On samanlaista superruokaa kuin mustikka. Sisältää muun muassa C- ja E-vitamiinia sekä kaliumia.
12. Mango
Paljon kuitua sekä A-, C- ja B6-vitamiinia.
13. Oliivi
Suojaa sydäntä sekä kehoa diabetekselta ja mahdollisesti syövältä.
14. Sipuli
Alentaa kolesterolitasoa ja verenpainetta, kuten myös sydänkohtauksen riskiä.
15. Oregano
Sisältää saman verran antioksidantteja kuin raaka pinaatti, mutta paljon pienemmässä määrässä.
Päivälliseksi tein porkkana-keräkaalisalaattia. Juomaksi kylmäpuristettua lisäaineetonta karpalomehua. Ruisleipää, jossa juustoa, suolakurkkua ja paprikaa.

Keräkaali

Kaaleista erityisesti keräkaali, punakaali, suippokaali ja savoijinkaali sisältävät runsaasti C-vitamiinia, betakaroteenia, folaattia sekä E- ja K-vitamiinia. Lisäksi kaaleissa on kalsiumia, kaliumia, mangaania, rautaa ja suomalaisilta usein puuttuvaa seleeniä.

Todellista terveyshyötyä


Kaalikasvit lasketaan kymmenen parhaan aivoruuan joukkoon. Erityisesti keräkaali ja punakaali sisältävät valtavasti polyfenoleja, jotka auttavat pitämään verisuonet hyvässä kunnossa ja voivat ehkäistä myös Alzheimerin tautia. Sekä punakaali- että valkokaaliuute vähentävät Alzheimerin tautia aiheuttavien amyloidiplakkien kertymistä aivoihin. Myös kaalien kuningatarta parsakaalia popsimalla voi tutkitusti ehkäistä dementiaa, syöpiä ja sydänsairauksia.

Superterveellinen lehtikaali on nyt suurinta huutoa maailmalla ja sitä saa tänä päivänä onneksi jo meilläkin marketeista ympäri Suomen. Lehtikaali on kaiken muun hyvän lisäksi todellinen C-vitamiinipommi. Kaalit ovat siis todellista terveysruokaa. Vitamiinien, polyfenoleiden ja kivennäisaineiden lisäksi kaaleissa on sekä liukenevaa että liukenematonta kuitua, jotka ehkäisevät suolistosairauksia. Tavallisen kuluttajan kannalta hyvä on myös se, että kaali on halpaa luomunakin! Kaalia syödessä rahalleen saa vastinetta. Ympäri Suomen kaalimaita kasvavat kerivät kaalit sisältävät C-vitamiinia, A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia, B-ryhmän vitamiineja kuten folaattia sekä E- ja K-vitamiineja. Lisäksi kaalissa on eri kivennäisaineita, kuten kalsiumia, kaliumia, mangaania, rautaa ja seleeniä. Kaalit sisältävät sekä liukenevaa että liukenematonta kuitua, jotka alentavat veren kolesterolitasoa ja ehkäisevät suolistosairauksia. Kaaleissa on myös luteiini-nimistä flavonoidia, joka on hyväksi silmien terveydelle sekä glukosinolaatteja, jotka eräiden tutkimusten mukaan saattavat parantaa vastustuskykyä ja ennaltaehkäistä maha- ja suolistosyöpien syntyä.
1. Erinomaista ruokaa painonpudotukseen
Kahdessa desissä keitettyä kaalia on vain noin 30 kilokaloria energiaa. Kaali on vähärasvaista ja siinä on paljon kuituja. Kaalista saa myös terveellisiä hiilihydraatteja.

2. Hyväksi aivoille
Kaali on täynnä K-vitamiinia, joka on hyväksi aivojen toiminnalle ja keskittymiskyvylle. Kaalin ravintoaineet ehkäisevät hermovaurioita ja voivat auttaa suojautumaan Alzheimerin taudilta sekä dementialta. Punakaalissa on eniten juuri näitä terveellisiä ravintoaineita.

3. Parantaa ihon laatua
Kaalissa on paljon rikkiä, joka voi auttaa kuivaan ihoon ja akneen. Rikki on välttämätöntä ihmiselle, sillä se pitää hiukset, kynnet ja ihon terveenä.

4. Puhdistaa kehoa
Korkea C-vitamiinipitoisuus ja rikki kaalissa poistaa myrkkyjä kehosta. Nämä myrkyt ovat merkittäviä syitä niveltulehduksiin, ihosairauksiin, reumatismiin ja kihtiin.

5. Sisältää syöpää ennaltaehkäiseviä yhdisteitä
Kaalin sisältämät yhdisteet stimuloivat entsyymien aktiivisuutta ja voivat estää näin jopa syöpäkasvaimien muodostumista. Oregon Staten yliopistossa vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan kaalia syövillä naisilla esiintyi vähemmän rintasyöpää.

6. Laskee verenpainetta
Kaali on erityisen terveellinen myös verenpaineen näkökulmasta, sillä sen korkea kaliumpitoisuus voi estää verenpainetta kohoamasta.

7. Auttaa päänsärkyyn
Lämmin side, johon on lisätty murskattua kaalia, voi helpottaa päänsärkyä. Raa’an kaalimehun juominen päivittäin saattaa helpottaa myös kroonisesta päänsärystä kärsiviä.

8. Ehkäisee tulehduksia ja säätelee verensokeria
Punakaalin luonnollisen punaisen pigmentin eli betalaiinin on sanottu alentavan verensokeria ja parantavan insuliinin tuotantoa. Sillä voi olla myös tulehduksia ehkäiseviä vaikutuksia.

Karpalo

Kirpeä karpalo on kiinnostanut tutkijoita suhteellisen vähän. Kuitenkin karpaloa on käytetty virtsatieinfektion hoitoon ennen antiobioottien keksimistä. Tutkimukset viittaavat siihen, että karpalolla todella on erilaisia terveysvaikutuksia.
Tutkijat ovat toistaiseksi tutkineet varsin vähän karpalon terveysvaikutuksia. Niiltä osin kun tuloksia on julkaistu, ovat ne kiinnostavia kaikkien luontaislääkinnän ystävien kannalta.
Tutkimuksissa on esimerkiksi havaittu, että karpalosta valmistetut uutteet hillitsevät tulehduksia. Tämä on havaittu sekä soluviljelmien että eläinkokeiden osalta.

Karpalo ja ruuansulatuskanava

Ravinnon myötä ihmisen elimistöön voi päästä myrkytyksiä ja infektioita aiheuttavia bakteereja. Tietysti ruoansulatuksemme tarvitsee myös maitohappobakteereja, jotka auttavat elimistöä puolustautumaan.
Helikobakteeri on yksi haitallisista bakteereista, joka voi johtaa mahahaavan syntyyn. Helikobakteeri lisää myös mahasyövän riskiä. Yleensä helikobakteeri häädetään antibiooteilla, mikä vähentää maha- tai suolihaavan uusiutumisriskiä.
Tutkimuksissa on havaittu, että karpalouute estää helikobakteerin kasvua. Samoin karpalo ehkäisee esimerkiksi salmonella- ja listeriabakteerien kasvua, mutta ei vaikuta lainkaan hyödyllisten maitohappobakteerien kasvuun.
Vatsasi ja ruoansulatuksesi pysyy siis paremmassa kunnossa, kun nautit herkullisia kotimaisia karpaloita!

Karpalo ehkäisee reikien syntymistä

Ehkä yllättävin karpalon terveysvaikutus piilee sen kyvyssä ehkäistä myös suun streptokokkibakteerien kasvua. Se puolestaan vähentää kariesriskiä ja parantaa ienten terveyttä.
Karpalon myönteiset terveysvaikutukset suun bakteeristoon on vahvistettu myös kahdessa kliinisessä kokeessa. Tuolloin tutkittavat huuhtelivat suunsa kahdesti päivässä karpalosuuvedellä. Tämä sai suun streptokokkimäärän laskemaan verrokkiryhmään nähden merkitsevällä tavalla.
Valitettavasti karpalon happamuus on hampaille pahaksi — samoin karpalotuotteiden, esimerkiksi mehujen makeuttamiseen käytetyt sokerit altistavat hampaat reikiintymiselle. Tämä tietysti heikentää karpalomehun terveysvaikutuksia.
Sen vuoksi karpalo sellaisenaan ei varmasti auta pitämään hampaita reikiintymättöminä. Tutkijat ovat kuitenkin edelleen kiinnostuneita karpalon sisältämien ainesosien käytöstä suun terveyden edistämiseksi.

Perinteisesti käytetty virtsatieinfektioiden hoitoon

Karpaloa käytettiin virtsatieinfektioiden hoitamiseksi yleisesti ennen antibioottien yleistymistä. Vanhan kansan tuntemat karpalon ja karpalomehun terveysvaikutukset virtsateiden hyvinvointiin onkin saanut runsaasti tieteellistä näyttöä tuoekseen.
Karpalon teho infektioiden hoidossa perustuu siihen, että karpalon ansiosta infektioita aiheuttava bakteeri ei enää kykene yhtä helposti kiinnittymään soluihin.
Tutkimusten mukaan karpalo on turvallinen ja hyvin siedetty luonnonmukainen hoitotapa virtsatieinfektioiden ehkäisemiseksi. Erityisen vahvaa näyttöä karpalomehun myönteisistä terveysvaikutuksista on onnistuttu keräämään naisten toistuvien virtsatieinfektioiden ehkäisemisestä.

Pesin tänään koneellisen pyykkiä. Samanaikaisesti tein kuntosalitreenin kotona. Minulla on kuntopyörä, stepperi, soutulaite, vatsapenkki ja polkulaite kotona sekä käsipainot.

Illalla lämmitin saunan ja saunasin.

Saunomiseen liittyvät tutkimukset vahvistavat sen monet terveyshyödyt.
Itä-Suomen yliopistossa julkaistun tutkimuksen mukaan saunomisen vaikutus stressin lieventämiseen ja sydänterveyteen on merkittävä.

Saunomisen terveysvaikutukset ovat jopa osittain samankaltaiset kevyen liikunnan kanssa. Parhaat hyödyt saadaan kuitenkin yhdistämällä saunominen liikunnalliseen elämäntapaan.

– Kehossa tapahtuu monenlaisia muutoksia lämmön vaikutuksesta: sen lämpötila nousee, verenkierto vilkastuu ja verisuonet laajenevat, jolloin sydän työskentelee tehokkaammin. Verisuonet myös laajenevat ja muuttuvat joustavammiksi. Saunassa verenkierto ohjautuu iholle lämmönsäätelyn vuoksi ja iho hikoilee. Sauna kuormittaa verenkiertoelimistöä, kuten fyysinen rasitus muutenkin, kardiologi Jari Laukkanen kertoo Sauna from Finlandin tiedotteessa.

Säännöllinen sanominen kannattaa

Tutkimustulosten mukaan 4–7 kertaa viikossa saunovien riski sairastua sydän- ja verenkiertosairauksiin väheni jopa 63 prosenttia.

– Saunominen laskee verenpainetta vielä hyvän aikaa saunasta poistulon jälkeenkin. Alhaisempi verenpaine taas vaikuttaa positiivisesti moniin seikkoihin, kuten aivojen terveyteen, Laukkanen sanoo.

Pian julkistettavassa jatkotutkimuksessa keskityttiin vielä tarkemmin stressitason laskemisen ja saunomisen yhteyteen. Tulokset osoittavat, että sykevälivaihtelu laajenee saunovilla, mikä taas laskee kehon stressitasoa.


ITÄ-SUOMEN yliopistossa tehtiin hiljattain tutkimus, joka antaisi viitteitä siitä, että saunominen pidentäisi ikää ja ehkäisisi sydän- ja verisuoniperäisiä kuolemia. Tutkimusryhmänä oli 42–60-vuotiaita itäsuomalaisia miehiä, joiden terveyttä seurattiin 20 vuoden ajan.
Paljon saunovien riski kuolla sydän- ja verisuonitauteihin tai sydänperäiseen äkkikuolemaan oli noin puolet pienempi kuin kerran viikossa saunovien.
Hyvin tehty tutkimus, mutta ahkerien saunojien pidemmälle elämiselle voi olla muitakin selityksiä kuin toistuva altistus lämmölle. Näin ollen syy-yhteyden osoittaminen saunomisen ja sydänkohtausten vähenemisen välillä kaipaa vielä lisätutkimuksia, HUS:n tutkimusjohtaja ja Suomen Saunaseuran kunniapuheenjohtaja Lassi Viinikka sanoo.
Lasse Viinikka on sitä mieltä, että saunan suurin terveyshyöty on sen rentouttava vaikutus. Sauna vähentää stressiä.
Saunan lämpö laukaisee lihasten jännitystiloja, helpottaa astmapotilaiden hengitystä, vähentää reumakipuja ja saattaa auttaa jopa sydämen vajaatoiminnan oireisiin. Vaikutukset ovat kuitenkin lyhytaikaisia. Minkään taudin täsmälääke sauna ei varsinaisesti ole, Viinikka sanoo.

POSITIIVISIIN terveysvaikutuksiin kuuluu myös se, että saunominen laskee verenpainetta. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä työskentelevä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ylilääkäri Katriina Kukkonen-Harjula kuitenkin muistuttaa, että verenpaineen lasku on väliaikainen ja kestää joitakin tunteja.
Rentoutunut mieli on vain yksi saunomisen monista terveysvaikutuksista. Kannattaa hankkiutua lauteille!

1. Verenkierto vauhdittuu
Saunominen vauhdittaa verenkiertoa ja parantaa­ ääreisverenkiertoa etenkin vanhemmilla ihmisillä. Sen ansiosta saunojat eivät palele niin helposti viileässä. Saunassa jopa 70 prosenttia verestä kiertää ihon kautta, huoneenlämmössä vain kymmenen.
Saunominen alentaa kohonnutta verenpainetta, mutta yleensä vaikutus kestää korkeintaan muutaman tunnin.
Saunominen poistaa nestettä kehosta. Tavanomainen löylyttely haihduttaa kropasta jopa litran vettä.

2. Lika kaikkoaa
Koivunlehvillä lätkiminen vastaa kevyttä, rentouttavaa hierontaa. Vihtominen irrottaa kuolleita ihosoluja ja likaa­ sekä vilkastuttaa pintaverenkiertoa.
Koivunlehdistä erittyy saippuankaltaisia aineita, jotka auttavat puhdistautumisessa.
Saunomalla voi päästä eroon myös ikävistä seuralaisista, sillä kirput ja täit kuolevat yli 50 asteessa. Tosin täiden saivareita kuumuus ei pelota. Niiden hävittämiseksi tarvitaan järeämpiä keinoja.

3. Kipu lievittyy
Sauna vapauttaa mielihyvähormoneita, mikä lievittää kipuja. Useiden reumapotilaiden kivut helpottavat lauteilla, mutta osalle ne palaavat seuraavana päivänä voimakkaampina.

4. Sydän jaksaa paremmin
Tuore tutkimus kertoo, että saunominen 4–7 kertaa viikossa pienentää riskiä menehtyä äkilliseen sydänkuolemaan 63 prosenttia. 2–3 kertaa viikossa pienentää riskiä 22 prosenttia. 
Ideaaliaika saunomiseen on 19 minuuttia. Sen verran kerrallaan löylyissä istuvien äkillisen­ sydänkuoleman­ riski on tutkimuksen mukaan yli puolet pienempi kuin alle 11 minuuttia saunovien.

5. Iho kiittää
Saunojan iho ei kuivu yhtä­ nopeasti­ kuin löylyistä kieltäytyvän. Löylyttely nimittäin auttaa ihoa pidättämään­ kosteutta.
Saunominen­ hoivaa hipiää muutenkin, sillä se pehmentää ihoa ja saattaa lievittää joidenkin ihotautien, kuten psoriaksiksen, oireita.

6. Mieli rauhoittuu
Saunan hämäryys ja lämpö rentouttavat lihakset ja tyynnyttävät mielen. Stressi vähenee ja olo paranee. 

7. Nenä aukeaa
Löylyttely kaksi tai kolme viikossa helpottaa usein kroonisen nuhan oireita. Saunassa keuhkoputkien lihakset rentoutuvat ja lima pehmenee, mikä auttaa astmaatikkoja.

8. Nukahtaminen helpottuu
Kaksi tuntia saunasta tulon jälkeen alkaa­ yleensä nukuttaa. Se kannattaa käyttää hyödyksi. Saunojat nukahtavat helposti ja uinuvat­ syvää unta. Syynä ovat lämpötilavaihtelut.

Liikunta ja terveys

Verenpaine 136 / 75, pulssi 50. Paino 92,1 kg. Jumppa 30/16600 min, kuntosali 90/5530 min, kävely 9 /535 km , uinti 0/21000m

12 Healthy Fruits For Eyes - Best Foods For Eyes

Improve Eyesight With These 7 Foods

13 Ways to Improve Your Eyesight Without a Doctor

10 Great Exercises to Improve Your Eyesight

Most Powerful Eye Exercises to Restore a Clear Vision

Vitamin K Foods




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti