perjantai 6. huhtikuuta 2018

PE 06.04.2018 TERVEELLINEN AAMUPALA


Aamupalaksi nautin ruusunmarjateetä, johon laitan hunajaa ja sitruunaa. Aamupalaksi raastan porkkanaa, johon laitan omenaviinietikkaa ja ruokaöljyä. Keitetty kananmuna. Ruisleivän viipale, jossa juustoa ja paprikaa. Lasi vettä.
Kun tulin ulkomaan matkaltani asuntooni, niin se ei enää tuntunut kodiltani, sillä häätömääräys kesäkuun loppuun mennessä synkistää mieleni. Asunnon ikkunasta otettu kuva paljastaa vielä sen, että kevät on hiukan myöhässä, koska lumikinokset talon pihalla ovat vielä suuret.
Ulkomaan matkan aikana kaipaa kovasti saunaa, ruisleipää ja kaurapuuroa sekä tietenkin mustikoita. Kun tulin kotiin niin lämmitin saunan. Eläkkellä ollessa on aikaa miettiä elämän peruskysymyksiä. Jotta voisi olla onnellinen täytyy olla ensin tyytyväinen. Tärkeimmät asiat ihmiselle on terveys ja rakkaus. Olen sitä mieltä, että ihminen on sitä mitä hän syö ja miten hän elää. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että olen saanut verenpaineeni alas. Tänään verenpaine näytti mittaustuloksen 137/79 ja lepopulssi 54. Tärkeää on nähdä asiat positiivisesti. Siksi olenkin valmis esittelemään terveet ruuat lukijoilleni. Aloitetaan kuvassa olevasta aamupalasta. Pitää muistaa pestä hampaansa huolellisesti illoin ja aamuin koska sitruuna ja muut aineet vaikuttavat myös hampaisiin. Suomessa omenaviinietikka on laimennettava vedellä. Oma kokemukseni on yhden suhde kuuteen.

Tässä tämän aamupalan terveysvaikutukset:

Ruusunmarja on terveyspommi: siinä on paljon C- ja E- vitamiinia ja kuitua. Lisäksi siinä on melko paljon folaatteja ja joitain kivennäisaineita.
Ruusunmarja eli kiulukka on terveellistä syötävää. Sitä hyödynnetään nykyisin turhan vähän. Ruusunmarjassa on C-vitamiinin lisäksi hyvin E-vitamiinia ja karotenoideja, etenkin beeta-karoteenia, joka toimii A-vitamiinin esiasteena sekä lykopeenia, jolla on havaittu olevan antioksidatiivisia vaikutuksia.

Ruusunmarjassa on melko paljon folaatteja. Folaatit on yleisnimitys kaikille vesiliukoisille B-ryhmän vitamiineihin kuuluville yhdisteille, joilla on foolihapon aktiivisuutta. Folaatteja tarvitaan solujen muodostukseen ja kasvuun. Folaateilla on useita terveysvaikutuksia: hermostoputken kehityshäiriön estäminen vastasyntyneillä, sydän- ja verisuonitautien sekä joidenkin syöpälaatujen esto.

Ruusunmarja on hyvä prosyanidiinien lähde. R. Canina sisälsi kuiva-ainetta kohden jopa enemmän prosyanidiinejä kuin pettujauho. Prosyanidiinit ovat flavonoideja, jotka taas ovat kasveissa muodostuvia fenoliyhdisteitä. Flavonoidit vaikuttavat monien entsyymien toimintaan, hillitsevät allergia- ja tulehdusreaktioita sekä bakteerien ja virusten lisääntymistä ja vaikuttavat suotuisasti immuunijärjestelmän toimintaan. Flavonoideilla arvellaan olevan myös sydän- ja verisuonitauteja sekä syöpää estävää vaikutusta. Ruusunmarjoissa on ravintokuitua suunnilleen samansuuruinen määrä kuin lakassa, tyrnimarjassa, pihlajanmarjassa ja mustaherukassa.

Ruusunmarjalla on positiivinen vaikutus nivelten terveyteen.Ruusunmarjaa on pitkään käytetty täydentävänä hoitona nivelvaivoissa, mutta kävelyanalyysin avulla saatiin ruusunmarjan vaikutus todistettua. Nivelrikon taudinkuvassa tulehdus on olennainen tekijä ja kipu sen pääasiallinen oire. Ruston rappeutumisen ja epävakauden vuoksi nivelessä ilmenee pieniä vammoja, jotka aiheuttavat tulehdusta.

Standardisoitua ruusunmarjajauhetta nauttineilla nivelrikosta kärsivillä tulehduksen väheneminen on yksi selitys oireiden lievittymiseen. Ruusunmarjavalmisteet ovat lievittäneet nivelrikosta kärsivien nivelkipuja ja helpottaneet päivittäisistä toimista kuten kadulla käveleminen, ostoksilla käynti, autoon istuminen / autosta ylösnouseminen yms. selviytymistä useassa tutkimuksessa. Ruusunmarjavalmisteen käyttömäärä tutkimuksissa on ollut 5 g/pv 3-4 kk. Monet ovat pystyneet vähentämään kipulääkkeen määrää käyttäessään ruusunmarjavalmistetta.

Paitsi että kupillinen teetä laittaa aamun käyntiin, lämmittää mukavasti kylmänä iltana ja toimii iltapäivän piristäjänä, se myös edistää terveyttä. Teetä on käytetty tuhansien vuosien ajan hoitamaan erilaisia vaivoja ja torjumaan sairauksia. Teetä on myös pidetty avaimena terveyteen, onneen ja viisauteen.
Nykyisen tutkimustiedon valossa teellä on monia terveysvaikutuksia. Teen juominen voi auttaa torjumaan muun muassa syöpää, sydäninfarktia ja tulehduksia. Vaikka siitä ei olla täysin yksimielisiä, kuinka kauan teetä pitäisi hauduttaa tai kuinka paljon sitä pitäisi juoda, jotta terveyshyödyt olisivat parhaimmat, se kuitenkin tiedetään, että teessä on monia terveyttä edistäviä ainesosia. Ruusunmarja on erittäin hyvä C-vitamiinin lähde. C-vitamiini on tärkeää niin vastustuskyvylle kuin ihollekin, joten ruusunmarjateen nauttiminen antaa lisäpotkua terveydelle.

Tutkimuksissa on havaittu, että säännöllinen hunajan syöminen pienentää sydän – ja verisuonitautien riskitekijöitä. Päivittäinen hunaja-annos parantaa kolesteroli-, tulehdus- ja verensokeriarvoja.
Vaikutukset perustuvat ilmeisesti siihen, että hunajan sisältämät antioksidantit ehkäisevät rasvojen hapettumista. Ne laskevat verenpainetta ja sydämen sykettä sekä laajentavat sepelvaltimoita. Näyttäisi siis olevan paljon painavia syitä vaihtaa valkoinen sokeri hunajaan.

Saadakseen hunajasta irti sen sydänystävälliset vaikutukset, sitä pitää nauttia 50–70 grammaa päivässä eli noin kolme kukkuraista teelusikallista. Lisää hunaja lämpimiin juomiin ja ruokiin vasta aivan lopuksi, ettei kuumuus tuhoa sen arvokkaita suojaravintoaineita.

Hunajan tulehdusta hillitsevien ainesten on todettu purevan ainakin 60 erilaiseen bakteeriin. Niiden joukossa ovat muun muassa keuhkokuumetta sekä korva- ja poskiontelotulehduksia aiheuttava pneumokokki sekä vatsahaavaa aiheuttava helikobakteeri.

Ainakin yhteen virustautiinkin hunaja tepsii. Huuliherpes nimittäin paranee tutkitusti nopeammin, kun sivelee siihen hunajaa – ja malttaa olla nuolematta sitä pois!
Hunaja maistuu makeammalle kuin sokeri, joten pienempi määrä hunajaa riittää makeuttamaan teen tai kahvin. Silti hunajassa on 20 prosenttia vähemmän kaloreita kuin sokerissa eli se sopii laihduttajallekin,

Parhaiten säilynyt perimätieto hunajan terveysvaikutuksista on sen kyky hoitaa flunssaa. Säännöllisesti käytettynä hunaja torjuu flunssaa eli parantaa vastustuskykyä.
Jos flunssaan kuitenkin sairastuu, hunaja on paras lääke kurkkukipuun ja yskään.
Bakteereita tappavien aineiden määrä ja laatu vaihtelee sen mukaan, mistä kukista mehiläiset ovat sen valmistaneet: kotimaisessa tutkimuksessa tehokkaimmiksi todettiin horsma-, kanerva-, tattari-, puolukka- ja lakkahunajat.

Hunaja rauhoittaa kipeää kurkkua ja irrottaa limaa kurkusta. Teelusikallinen hunajaa toimii hyvänä flunssalääkkeenä

Hunajalla on antibakteerisia vaikutuksia ainakin 60 eri bakteerilajia kohtaan. Hunaja tehoaa muun muassa hengitystieinfektioita, ruokamyrkytystä, kurkunpäätulehdusta ja haavainfektioita aiheuttavia bakteereita vastaan.
Hunaja estää myös hiivojen ja sienten kasvua. Hunajaa on perinteisesti käytetty unilääkkeenä. Hunaja on lisää serotoniin erittymistä, mikä puolestaan auttaa ihmistä rentoumaan. Hunajan säännöllinen käyttö voi ehkäistä flunssaan sairastumista.

Hunaja sisältää C-vitamiinia, joka tukee vastustuskykyä. Hunaja vaikuttaa positiivisesti vatsan toimintaan. Se edistää hyvien bifidobakteerien kasvua, alentaa suoliston pH-arvoa, helpottaa ruoansulatusta ja edistää kalsiumin imeytymistä.
Lisäksi hunaja torjuu helikobakteeria, joka on yleinen vatsahaavojen aiheuttaja, sekä kampylobakteeria ja salmonellaa, jotka aiheuttavat ruokamyrkytyksiä.

Sitruunan terveyshyödyt on tunnettu jo vuosisatoja. Tärkeimmät hyödyt ovat sen antibakteeriset ja viruksia tappavat ominaisuudet,joiden avulla se tehostaa immuunijärjestelmää. Sitruuna tunnetaan myös tehokkaana apuna painonpudotukseen, sillä se tehostaa ruoansulatusta ja puhdistaa maksaa.

Sirtuunat tunnetaan etenkin korkeasta C-vitamiinin, B-vitamiinien, kalsiumin, raudan, magnesiumin, kaliumin ja kuidun määrästä. Sitruunaa on käytetty lääkinnällisenä aineksena jo vuosituhansia ja monet nykytutkimukset tukevat sitruunan käyttöä terveyden edistäjänä. Yksi sitruunan hyödyllisimmistä vaikutuksista on sen kyky muuttaa elimistön pH-tasapainoa emäksiseksi. Liian korkea määrä happoja elimistössä aiheuttaa monia terveysongelmia, etenkin ruuansulatuksen kannalta. Sitruunan nauttiminen tasapainottaa nykyruokavalion hapokkuutta ja helpottaa elimistön perustoimintoja.

Sitruunoiden sisältämät antioksidantit, vitamiinit ja mineraalit poistavat ylimääräistä nestettä tehokkaasti, ja nesteiden mukana poistuvat myös kuona-aineet ja haitalliset kemikaalit, joita elimistöön kertyy ravinnon ja ympäristön vaikutuksesta. Sitruuna sopii elimistön puhdistamiseen, turvotuksen hoitamiseen ja sairauksien ehkäisyyn.

Sitruunan antioksidantit puhdistavat valtimoita ja pitävät veren puhtaana ylimääräisestä rasvasta ja muista haitallisista aineista. Kun veri on puhdasta, on elimistön helpompi suodattaa kuona-aineet ja myrkylliset ainekset pois kehosta – tämä ehkäisee verisuonten ja verenkierron ongelmia ja sairauksia. Lisäksi sitruuna auttaa hoitamaan sairauksia kuten koleraa ja malariaa.

Sitruuna sopii perinteisen flunssan ja tartuntatautien aiheuttaman kuumeen hoitoon. Sitruuna kohentaa kehon puolustusjärjestelmän toimintaa ja alentaa kehon lämpötilaa hikoilua kiihdyttämällä.

Sitruuna auttaa huuhtomaan myrkyt pois kehosta. Atomiyhdisteensä ansiosta se toimii syljen tapaan ja auttaa maksaa muodostamaan sappea, jota ruoansulatus tarvitsee. Sitruunat sisältävät myös mineraaleja ja vitamiineja, jotka poistavat myrrkyjä ruoansulatuskanavasta.

Sitruunat sisältävät paljon C-vitamiinia, joten se on erittäin hyvä flunssan torjuja. Kalium taas stimuloi aivoja ja hermostoa sekä kontrolloi verenpainetta.

Korkeasta verenpaineesta kärsivien suositellaan nauttivan säännöllisesti sitruunavettä, sillä sitruuna auttaa laskemaan verenpainetta ja pitämään sen ihanteellisella, terveellisellä tasolla. Sitruunaveden vaikutus verenpaineeseen johtuu sitruunan sisältämästä kaliumista, joka poistaa nesteitä ja alentaa verenpainetta.

Sitruunan C-vitamiini ja antibioottinen vaikutus sopii hengitysteiden terveydestä huolehtimiseen. Jos kärsit astmasta, flunssan aiheuttamasta yskästä tai muista hengitysteiden ongelmista, kokeile sitruunan tehoa oireiden lievityksessä. Sitruuna puhdistaa hengitystiet limasta, lievittää turvotusta, vahvistaa puolustusjärjestelmää ja hoitaa astman, keuhkoputkentulehduksen ja muiden sairauksien oireita.

Sitruunan C-vitamiini ja muut antioksidantit taistelevat tauteja aiheuttavia vapaita radikaaleja vastaan ja ehkäisevät vakavia sairauksia, kuten syöpää. Sitruunan vaikuttavat ainekset ehkäisevät myös ennenaikaista vanhenemista, ihon löystymistä ja ryppyjen syntymistä.

C-vitamiini muiden antioksidanttien ohella auttaa vähentämään ryppyjä ja taistelemaan vapaita radikaaleja vastaan. Tarvitset C-vitamiinia saavuttaaksesi terveen ja hehkuvan ihon, sillä sitruunan emäksisyys auttaa tappamaan tiettyjä bakteereja, jotka aiheuttavat aknea.

Jos haluat laihtua nopeasti mutta terveellisesti, kannattaa sinun lisätä sitruunaa ruokavalioosi. Sitruuna auttaa vähentämään rasvakudoksen määrää, poistaa turvotusta aiheuttavia myrkkyjä kehosta, jotka saavat olon tuntumaan paksulta, ja pitää mahan kylläisenä.

Energia, jota ihmiset saavat ravinnosta, tulee nautitun ravinnon molekyyleistä ja atomeista. Kun ruoan positiiviset ionit saavuttavat ruoansulatuskanavan ja vuorovaikuttavat negatiivisten ionien kanssa, syntyy reaktio. Sitruunat ovat yksi harvoista ruoista, jotka sisältävät enemmän negatiivisia ioneita, joten saat enemmän energiaa, kun ne saavuttavat ruoansulatuskanavan.

Hengityksen raikastamisen lisäksi sitruuna helpottaa hammaskipua ja ientulehdusta. Sitruunahappo voi syövyttää hammaskiillettä, joten pese hampaat ennen sitruunaveden nauttimista tai vältä pesemistä hetki nauttimisen jälkeen.

Sitruunan kalium on hyväksi sydämen, aivojen ja hermoston terveydelle. Sitruuna estää munuaiskivien, eli virtsakivien muodostumisen. Hyönteisten pistokset kutisevat, mutta kutinaa voi helpottaa sitruunalla. Hiero sitruunan lohkoa kutisevalle alueelle, se auttaa. Kuumeen iskiessä kannattaa juoda sitruunamehua, sillä se laskee kuumetta tehokkaasti.

Aamupalaksi raastan porkkanaa, johon laitan omenaviinietikkaa ja ruokaöljyä.

Yksi kaikkein laajimmin kasvatetuista kasviksista koko maailmassa on juuri porkkana ja siinä onkin valtava määrä vitamiineja (A-, C- ja E-vitamiineja, kuten myös B-monivitamiineja), kuten myös antioksidantteja ja mineraaleja.
Lisäksi on hyvä muistaa, että porkkanoissa on vain vähän kaloreita (33 kaloria 100 grammaa kohden), ja tätä kasvista voidaan nauttia raakana, raastettuna, keitettynä sekä höyrytettynä.

Porkkanalla on niin paljon hyviä vaikutuksia ihmisen terveydelle, että sen tulisi olla aivan ehdoton perustuote jokaisessa ruokavaliossa.
Foolihappo, kuitu ja magnesium, joita tässä kasviksessa on, kuten myös beetakaroteeni (jolta porkkana saa oranssin värinsä), ovat kuin varsinainen nuoruudenlähde kehollesi.

Nämä yhdisteet auttavat maksaasi muodostamaan A-vitamiinia, joka on tarpeellinen ravinne ihon terveyden, luiden vahvuuden ja hyvän vastustuskyvyn kannalta, ja nämä ovat vain esimerkkejä.

Porkkana suojaa kehoasi niiltä haitallisilta vaikutuksilta, joita vapaat radikaalit aiheuttavat – näitä tulee stressistä, tupakoinnista ja ympäristössä olevista saasteista.
Jos nautit porkkanaa, voit vähentää riskiäsi kokea rappeuttavia sairauksia ja huonoa verenkiertoa. Jos tämä ei vielä vakuuta sinua, porkkanan sisältämällä beetakaroteenilla on eräitä syöpää torjuvia vaikutuksia, mikä käsittää muun muassa keuhko- suu- ja rintasyövän.

Jos sinulla on ongelmia ruoansulatuksesi kanssa, yhdeksi hoidoksi suositellaan raa’an porkkanan syöntiä. Tämä johtuu siitä, että porkkanan sisältämä A-vitamiini suojaa ja uudistaa vatsasi ja suolistosi limakalvoa.
Porkkanaa suositellaan niille, joilla on seuraavia ongelmia:
  • närästys
  • ripuli
  • ummetus
  • huono ruoansulatus
  • mahakatarri
  • vatsahaavat
Jos syöt porkkanaa säännöllisesti, voit paremmin pitää suolistosi hyvässä kunnossa, ja tämä on etenkin niitä ihmisiä hyödyttävä vaikutus, joilla on ärtyvän suolen oireyhtymä, divertikuliitti tai Crohnin tauti.

Porkkana auttaa toipumaan ruokamyrkytyksestä, tulehduksista ja suolistoloisista, ja jos nautit keitettyä tai höyrytettyä porkkanaa voit sen avulla pehmentää suolistosi limaa.
Kun haluat normalisoida suolistosi toimintaa sekä estää peräpukamia, porkkana on tähänkin tarkoitukseen oiva apu. Diabeteksesta kärsivät voivat saada merkittävän avun raakaa porkkanaa syömällä – näin elimistö saa runsaasti hiilihydraatteja.
Tämä hyöty johtuu siitä, että ne imeytyvät hitaammin ja ilman, että tuloksena olisi hyperglykemiaa. Ota kuitenkin tässä huomioon, että tämä kasvis omaa keitettynä korkeamman glykeemisen indeksin, ja siten se ei ole yhtä suositeltavaa kuin raa’an porkkanan syönti.

Lisäksi porkkana parantaa verenkiertoa ja silmien terveyttä jotka ovat kaksi hyvin tavallista ongelman aihetta diabeteksesta kärsivillä.

Tässä täytyy mainita taas kerran porkkanan A-vitamiini- ja beetakaroteenipitoisuus, sillä nämä ravinteet mahdollistavat kunnollisen vastustuskyvyn.
Porkkanamehu tai -salaatti onkin mahtava idea, jos sinulla on flunssa tai olet vilustunut.

Runsas määrä A-vitamiinia tarkoittaa sitä, että vastustuskyky säilyy hyvänä, sillä se auttaa tuottamaan ”puolustus-soluja” sekä taistelee virus- ja bakteerihyökkäyksiä vastaan.

Jos tunnet, että olet saamassa jonkin sairauden tai tartunnan, käänny siis porkkanoiden puoleen!
Porkkana virkistää ihmisen mieltä siksi, että se tarjoaa kahta sellaista ainesta, jotka liittyvät aivojen terveyteen: fosforia ja kaliumia. Molemmat näistä luovat uudelleen hermoja sekä taistelevat stressin negatiivisia vaikutuksia vastaan.
Jos olet unohdellut viimeaikoina tavallista useampia asioita, tai jos olet huomannut että mielesi ei enää pysty säilyttämään tietoa aikaisempaan malliin, kokeile porkkanoita apukeinona.
Jos luettelemamme hyödyt eivät vielä riitä, tällä kasviksella on muitakin loistavia hyötyjä terveytesi kannalta:
  • Se vahvistaa kynsiä ja hiuksia.
  • Se suojaa sydäntä sekä pitää valtimot vapaina plakista.
  • Se vähentää nesteen kertymistä sekä toimii nesteenpoistajana.
  • Se on oiva apu hampaiden ja ikenien hoitoon, sillä se estää bakteereja kiinnittymästä niihin.
  • Se lisää ruokahalua (mikä on hyväksi niille, joilla on syömishäiriö).
Porkkanat tunnetaan ehkä parhaiten niiden runsaasta antioksidantti beetakaroteenin pitoisuudesta, joka itse asiassa nimettiin juuri porkkanan mukaan. Porkkanat sisältävät kuitenkin beetakaroteenin lisäksi monia muitakin antioksidantteja ja terveellisiä ravintoaineita.

  1. Asidoosi: Porkkanan elintärkeät orgaaniset emäkset puhdistavat ja elävöittävät verenkiertoa, mikä helpottaa veren pH-tasapainon ja verensokerin ylläpitämistä.
  1. Anemia:Porkkanan molekyylirakenne on hyvin samankaltainen hemoglobiinin molekyylirakenteen kanssa, mikä tekee siitä tehokkaan avun hemoglobiinin tuotannossa ja sen tasapainon ylläpidossa.
  1. Ihon vanheneminen: Porkkanan sisältämä C-vitamiini auttaa kollageenin tuotannossa, joka on ihon joustavuutta ylläpitävä tärkeä proteiini. Se myös estää ryppyjen ja pigmenttiläiskien muodostumista. Antioksidantti beetakaroteeni (jonka elimistö muuttaa A-vitamiiniksi) hyökkää vapaiden radikaalien kimppuun ja auttaa kumoamaan ikääntymisen merkkejä.
  1. Antiseptinen: Porkkanalla on antiseptisiä ominaisuuksia ja sitä käytetään ulostuslääkkeenä, matokuurina ja parannuskeinona maksasairauksiin.
  1. Estää ateroskleroosia:Porkkanan sisältämä kalium rentouttaa verisuonia ja valtimoita, mikä parantaa veren virtausta, tehostaa verenkiertoa ja sisäelinten toimintoja sekä vähentää verenkiertojärjestelmään kohdistuvaa rasitusta. Korkea verenpaine aiheuttaa mm. valtimonrasvoittumistautia (ateroskleroosi), sydänkohtauksia ja aivoinfarkteja.
  1. Helpottaa verenpainetautia:Karotenoidit säännöstelevät verensokeria ja kalium auttaa tasapainottamaan korkean verenpaineen aiheuttaman natriumin korkeita pitoisuuksia ja siten alentamaan verenpainetta. Porkkanan sisältämän kumariinin on myös osoitettu alentavan verenpainetta ja suojaavan sydämen terveyttä.
  1. Syöpää estävä: Porkkanan antioksidantit polyasetyleenit falkarinoli (luonnollinen torjunta-aine, joka suojelee juurta homeelta) ja falkarindioli auttavat ehkäisemään syöpää tuhoamalla syöpäkasvaimien esiasteella olevia soluja, mikä vähentää keuhkosyövän, rintasyövän ja suolistosyövän riskiä.
  1. Kalsiumin lähde: Porkkana sisältää kalsiumia, joka on elintärkeä luuston kasvun ja kehityksen komponentti etenkin lapsilla ja naisilla.
  1. Sydän- ja verisuonien terveyden edistäjä: Tutkimusten mukaan porkkanasta runsain mitoin löytyvä karotenoidien beetakaroteeni, alfakaroteeni ja luteiini yhdistelmä suojaa sydäntä sairauksilta. Porkkana alentaa kolesterolia kahdella tapaa. Sen vesiliukoiset kuidut sitovat sappihappoa ja huuhtelevat sen elimistöstä. Myös porkkanan pektiini alentaa veren kolesterolipitoisuutta.
  1. Helpottaa tukkoisuutta: Porkkanamehu on tehokas hoitokeino poistamaan limaa nenästä, poskionteloista ja kurkun alueelta, mikä helpottaa niiden oloa, jotka kärsivät tukkoisesta nenästä, poskiontelotulehduksesta, liman erityksestä ja muista vastaavista oireista.
  1. Estää diabetesta:Karotenoidit ehkäisevät insuliiniresistenssiä ja säätelevät kehon käyttämän insuliinin ja glukoosin tasoja estäen epäterveelliset verensokerin heilahtelut.
  1. Hampaiden terveys:Rapea porkkana puhdistaa hampaista plakkia ja ruoan jäänteitä, stimuloi ikeniä ja lisää syljen eritystä, mikä auttaa tasapainottamaan happohyökkäyksiä ja reikiä aiheuttavia suun bakteereita. Porkkanan sisältämät mineraalit tappavat suun haitallisia pöpöjä ja estävät hammasmätää.
  1. Puhdistaa elimistöä: A-vitamiini auttaa maksaa huuhtomaan elimistön myrkkyjä ja vähentää sapen ja rasvan kertymistä maksaan.
  1. Ruoansulatuksen terveys: Porkkanan sisältämät vesiliukoiset kuidut puhdistavat suolistoa, parantavat suolen toimintaa ja ruoansulatusta, tehostavat laihdutusta ja parantavat ummetuksen ja närästyksen.
  1. Keuhkolaajentuma (emfyseema):Keuhkolaajentuma on keuhkoahtaumataudissa (COPD) ilmenevä keuhkorakkuloiden vaurio, joka aiheuttaa rakkuloiden löystymisen ja laajenemisen, mikä johtaa jatkuvaan hapenpuutteeseen. Porkkanan syöminen lievittää keuhkolaajentuman oireita, jotka johtuvat liiasta tupakoinnista (myös passiivisesta tupakoinnista).
  1. Näkökyky:Beetakaroteeni, luteiini ja zeaksantiini suojaavat hajataitteisuudelta, glaukoomalta (viherkaihi), silmänpohjan rappeumalta, hämäräsokeudelta ja vanhuuden harmaakaihilta. Beetakaroteeni muuntuu elimistössä A-vitamiiniksi, joka taas muuntuu verkkokalvolla rodopsiiniksi, hämäränäölle välttämättömäksi näköpurppuraksi.
  1. Hedelmällisyys:Eräs hedelmättömyyden syistä on ravintoaineiden ja entsyymien puute ruokavaliossa. Säännöllisesti nautittu porkkanamehu voi ravita kehon jälleen hedelmälliseksi.
  1. Estää hiustenlähtöä: Porkkanan sisältämät C- ja E-vitamiinit parantavat päänahan verenkiertoa, mikä edistää hiustenkasvua ja hidastaa hiusten harmaantumista.
  1. Parantavia vaikutuksia: Porkkanassa on tulehdusta estäviä ja parantavia ominaisuuksia, jotka auttavat niveltulehduksiin, reumaan, kihtiin ja muihin tulehduksiin. Haavaan laitettu raaka ja raastettu porkkana nopeuttaa parantumista ja auttaa ihoa palautumaan nopeammin ja pitämään terveen värin.
  1. Immuniteetin vahvistaja: Porkkanalla on antiseptisiä ja antibakteerisia ominaisuuksia, joiden ansiosta se on oivallinen immuunijärjestelmän tehostaja. Porkkanassa on myös runsaasti C-vitamiinia, joka stimuloi valkosolujen tuotantoa ja toimintaa, mikä on ihmisen immuunijärjestelmän tärkeimpiä tekijöitä.
  1. Helpottaa kuukautiskipuja: Porkkanamehussa on fytoestrogeenia, joka helpottaa kuukautiskipuja, auttaa säätelemään kuukautisvuotoa ja vaihdevuosien jälkeen lievittää kuumia aaltoja ja muita vaihdevuosien oireita.
  1. Imettäville äideille:Porkkanamehu edistää maidoneritystä imettävillä äideillä.
  1. Raskauden aikana: Porkkana auttaa sikiötä kehittymään ja vähentää infektioita sekä keskenmenon riskiä raskauden aikana. Erityisesti raskauden viimeisellä kolmanneksella porkkanamehun juominen vähentää lapsen sairastumista keltatautiin.
  1. Iho-ongelmat: Antioksidantit, karotenoidit, A- ja C-vitamiinit ravitsevat tehokkaasti ihoa ehkäisten ja parantaen psoriasista, pigmenttiläiskiä, arpia, aknea, ihottumaa, ihotulehduksia ja auringonpolttamia. Kalium pitää ihon kosteana ja se puhdistaa tehokkaasti myrkkyjä ja kuona-aineita verestä.
25. Muita hyötyvaikutuksia:
  • Lasten kihomatoihin tepsii lasillinen porkkanamehua joka aamu viikon ajan.
  • Porkkanan lukuisat ravintoaineet auttavat ravitsemaan nääntyneitä soluja, jotka märkivät.
  • Porkkanamehu on diureettinen ja auttaa poistamaan ylimääräistä nestettä kehosta ja estämään nesteen keräytymistä, erityisesti raskaana olevilla naisilla ja kuukautisten aikana.
Omenaviinietikka on erittäin hyödyllinen ravintoaine ihmiselle. Omenaviinietikka sisältää vitamiineja, hivenaineita, aminohappoja, entsyymejä, happoa, pektiiniä jne. Omenaviinietikka on todellinen terveyspommi, jonka säännöllinen käyttäminen ehkäisee ja torjuu monia sairauksia.

Omenaviinietikan käytöllä on muun muassa seuraavanlaisia vaikutuksia; hidastaa osteoporoosin kehittymistä, auttaa artriittiin (niveltulehdus), tappaa mikrobeja, vähentää ja pienentää syöpäriskiä, helpottaa ruuansulatuksen toimintaa, ihoa hoitava vaikutus, parantaa muistin toimintoja, antaa aivoille suojaa ikääntymistä vastaan sekä auttaa pysymään hoikkana.

Omenaviinietikan säännöllinen käyttö edistää terveyttä monin tavoin, siksi omenaviinaetikan käyttäminen tulisi kuulua luonnollisena osana terveyttä arvostavan ihmisen päivittäiseen ruokavalioon.

Omenaviinietikassa oleva happo tappaa mikrobeja ja bakteereja. Omenaviinietikassa on muun muassa tanniineja (parkkihappo). Tanniinit eli kasvifenolit toimivat kasveissa antioksidantteina, jotka estävät mikrobien ja bakteerien lisääntymistä. Tanniinit estävät myös rasvojen härskiintymisen.
Omenaviinaetikalla on antiseptinen ja antibioottinen vaikutus. Antiseptinen käsite tarkoittaa pieneliöiden tuhoavaa vaikutusta. Antibiootti tappaa bakteereja, sekä joitakin viruksia, sieniä ja loisia.
Omenaviinietikan säännöllinen käyttö antaa suojaa monille bakteeri- ja virusperäisille taudeille. Omenaviinietikka sisältää paljon lähes samoja kemiallisia aineita, joita ihmisen maha luonnollisesti erittää. Siksi se parantaa ruuansulatusta sekä aineenvaihduntaa. Omenaviinietikka tappaa ja tuhoaa ruuansulatuskanavissa olevia haitallisia bakteereja. Tämän tähden omenaviinietikka auttaa ehkäisemään myrkytystiloja sekä veritulehdus riskiä.

Ihmisen ikääntyminen (vanheneminen), syöpä, sydänsairaudet ja harmaakaihi ovat elimistön solumaailman oireita, jotka aiheuttavat elimistön kromosomeille vahinkoa. Vapaat happiradikaalit kulkeutuvat solusta soluun vahingoittaen niitä. Antioksidantit imevät vapaita happiradikaaleja tehden niistä vaarattomia. Omenaviinietikassa oleva beta-karoteeni (kareteoidi) on todella voimakas ja hyödyllinen antioksidantti.

Omenaviinietikan beta-karoteeni on luonnollisessa muodossa ja siksi helposti sulavaa. Tämä antioksidantti suojaa silmiä harmaakaihdilta. Monissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että ravinto joka sisältää runsaasti antioksidantteja alentaa harmaakaihdin riskiä.

Useat kymmenet tutkimukset ovat osoittaneet, että runsaasti beta-karoteenia sisältävä ruokavalio ehkäisee riskiä sairastua syöpäsairauksiin. Beta-karoteeni estää vapaiden happiradikaalien tuhovaikutuksia elimistössä. Karetenoidit auttavat elimistöä tuottamaan A-vitamiinia ja tämä auttaa ehkäisemään ja suojamaan syöpäsairauksilta, joita kemialliset haitta-aineet aiheuttavat.

Omenaviinietikka sisältää pektiiniä. Pektiini on kuitu, joka liukenee veteen ja siksi elimistö kykenee paremmin hyötymään siitä. Pektiini viipyy elimistössä pitempään kuin liukenematon kuitu ja sen tähden se hidastaa nesteiden ja ravintoaineiden imeytymistä suolistossa.
Koska pektiini kulkee erittäin hitaasti elimistössä ruuansulatusjärjestelmän läpi niin se kykenee tehokkaasti kiinnittymään kolesteroliin ja poistamaan kolesterolia elimistöstä. Kun elimistön kolesteroli määrä pienentyy, niin se vähentää sydän- ja verisuonitautien, halvauskohtausten sekä infarktin riskiä.
Muistinmenetys on yleinen vanhuksilla. Alzheimerin tauti, halvaukset ja dementia johtuvat huonosta ravinnosta sekä henkisistä sairauksista joita lääkereaktiot lisäävät.
Ravinnolla on todella tärkeä merkitys muistisairauksissa, sillä hyvä ravinto auttaa korjaamaan muistisairauksia sekä alentaa halvauskohtausten riskiä.

Vanhusten palvelukodeissa asuvilla, joilla on vitamiinien tai kivennäisaineiden puutostiloja on suuri riski sairastua muistisairauksiin. Varsinkin niillä joilla on normaalia alhaisemmat määrät B-12 vitamiinia ja foolihappoa on suuri riski sairastua muistinmenetykseen.

Alzheimirin tautiin sairastuneista on todettu puuttuvan kalsiumia, niasiinia, tiamiinia B-12 vitamiinia ja foolihappoa.
Omenaviinietikassa on aminohappoja, vitamiineja ja kivennäisaineita, joita aivot ja elimistö tarvitsevat säilyttämään terveyden. Lisää päivittäiseen ruokavalioon omenaviinietikkaa ja ennalta ehkäise muistisairauksia.

Hyviä foolihapon muita lähteitä ovat täysjyväviljavalmisteet, tuoreet kasvikset, hedelmät ja marjat.

Hyviä B-12 vitamiinin muita lähteitä ovat kananmuna, maitotuotteet ja kalat.
Tiamiinia on myös erityisen runsaasti täysjyväviljoissa, herneissä ja sienissä.
Raudanpuutteenanemian ehkäisyssä omenaviinietikka on todella tehokas.  Omenaviinietikassa on rautaa, b-12 vitamiinia ja foolihappoa, jotka ehkäisevät anemiaa (raudanpuutostila) ja kaiken lisäksi nämä ravintoaineet ovat omenaviinietikassa helposti sulavassa sekä imeytyvässä muodossa siksi omenaviinietikan rauta imeytyy hyvin elimistöön.

Kalsiumilla on luunmuodostukselle erittäin tärkeä merkitys. Kalsiumin puutostila estää lihasten kunnollisen toiminnan, vaikeuttaa veren hyytymistä, vaurioittaa hermojärjestelmää, vaikeuttaa solujen välistä viestintää sekä haurastuttaa luita.
Kun ihminen vanhenee, niin elimistön kyky imeä kalsiumia heikkenee. Huono ruokavalio edes auttaa vanhusiällä luiden kutistumista. Osteoporoosi vaikuttaa luiden koon ja tiiviyden vähentymistä. Heikentyneet ja haurastuneet luut murtuvat helposti.
Luut ovat eläviä kudoksia, jotka uusiutuvat jatkuvasti. Jos elimistössä lihaksistossa, veressä tai hermoista puuttuu kalsiumia, niin elimistö korvaan tämän puutteen etsimällä kalsiumia luista. Tämä tietenkin heikentää ja haurastuttaa luustoa.

Omenaviinietikka auttaa kalsiumia hajoamaan ja imeytymään elimistöön. D-vitamiini on myös erittäin tärkeä aine kalsiumin imeytymiseen.
Omenaviinietikassa on runsaasti kaliumia. Kalium on elintärkeä iholle ja lihaksistolle. Kalium pitää verisuonet notkeana ja siten ennaltaehkäisee verisuonten tukkeutumista. Kalium uudistaa lihaksiston soluja, pitää huolta ihon kiinteydestä ja desinfioivan vaikutuksen ansiosta kalium parantaa ja ennaltaehkäisee bakteeri- ja virusperäisiä sairauksia.

Kalium on natrium vastavaikuttaja. Kalium toimii elimistössä elektrolyyttitasapainon, entsyymitoimintojen ja aineenvaihdunnan säätelyyn. Kalium säätelee sokeriaineenvaihduntaa, kilpirauhashormonin eritystä sekä yhdessä natriumin kanssa elimistön happotasapainoa ja osmoosia. Kalium on myös todella tärkeä sydämen toiminnalle sekä hermostolle.

Diureetit eli nestettä poistavat lääkkeet poistavat elimistöstä veden mukana kaliumia. Kaliumin puutteesta johtuvia oireita ovat väsymys, heikkous lihaksistossa, sydämen rytmihäiriöt, munuaisten toimintahäiriöitä, turvotusta ja ummetus. Kaliumin puute johtaa myös ennenaikaiseen vanhenemiseen, koska kaliumin puutostila hidastaa solujen uusiutumista.

Omenaviinietikka auttaa ja helpottaa niveltulehduksia (artriitti). Sekoita yksi tai kaksi teelusikallista omenaviinietikkaa ja hunajaa lasilliseen vettä ja juo kolmesti päivässä.
Toinen keino niveltulehduksien hoidossa on seos jossa on kaksi munan valkuaista, 1/2 lasia omenaviinietikkaa ja 1/4 lasia oliiviöljyä. Sekoita aineet keskenään ja hiero kipeisiin kohtiin. Lopuksi kuivaa iho pehmeällä kankaalla.

Omenaviinietikka auttaa palovammojen hoidossa. Levitä omenaviinietikkaa palaneen ihon päälle. Jos iho on palanut auringossa, niin levitä palaneelle iholle omenaviinietikkaa.

Omenaviinietikka nopeuttaa haavojen paranemista. Omenaviinietikka auttaa helpottamaan myös ampiaisen, mehiläisen tai jonkun muun hyönteisen pistoa. Mitä nopeammin piston tapahduttua sivelet laimentamatonta etikkaa pistokohtaan sen paremmin se auttaa ja helpottaa pistoksen aiheuttamaa kipua.

Omenaviinietikassa on luonnollisia aineita, jotka polttavat ihonalaisia rasvasoluja sekä aktivoivat aineenvaihduntaa. Omenaviinietikka auttaa painon pudotuksessa ja varsinkin silloin kun liikut säännöllisesti (poltat kaloreita) ja syöt muutenkin terveellisesti sellaisia ruokia, jotka eivät lihota.

Omenaviinietikka helpottaa vatsavaivoja, helpottaa kurkkukipua, auttaa nikotteluun, helpottaa yskää, ripulia ja astmaa. Etikka auttaa ehkäisemään korvatulehduksia (sivele etikkaa korviin). Viinietikka puhdistaa myös elimistöä. Hyvä vaikutus elimistön happo-emästasapainoon. Aineenvaihdunnan vilkastuminen. Auttaa pitämään veren notkeana, jolloin veri kulkeutuu pienempiinkin suoniin. Laskee verenpainetta. Auttaa poistamaan verisuonten hyytymiä. Syöpäriski pienenee. Estää ja viivyttää osteoporoosia. Vähentää selluliittia. Auttaa aivoja suojautumaan ikääntymiseltä. Estää hilseen muodostumista, kaljuuntumista sekä päänahan kutinaa. Auttaa pehmittämään kireitä, kipeitä ja särkeviä lihaksia.

Omenaviinietikka poistaa soluista haitallisia sekä myrkyllisiä aineita. Omenaviinietikka liuottaa kalkkeutumia verisuonten seinämistä sekä auttaa ehkäisemään veritulppien ehkäisemistä. Omenaviinietikka parantaa vastustuskykyä ja ihoa sekä mahahappoja. Omenaviinietikalla on hoidettu reumatismia, sydänsairauksia, korkeata verenpainetta, ihottumia, verisuonitauteja, ruoansulatushäiriöitä, nivelreumaa, tulehduksia sekä suonikohjuja.

Omenaviinietikka on emäksisyyttä edistävä aine, joka tasapainottaa kehon pH-arvoja ja poistaa liikaa hapokkuutta. Tämä on toimiva keino lievittää närästystä ja muita hapokkuudesta johtuvia oireita. Omenaviinietikan kanssa tulee kuitenkin olla varovainen, sillä kroonisesti närästyksestä tai vatsahaavoista kärsiville se voi olla liian voimakasta.Aloita käyttö varovasti pienissä määrissä ja nosta annostusta, mikäli sivuoireita ei ilmene.
Muista aina laimentaa omenaviinietikka ennen nauttimista. Luomutuotettu omenaviinietikka rauhoittaa vatsan hapokkuutta ja toimii lievän laksatiivin tavoin.
Omenahappo ja etikkahappo voivat olla suoliston bakteerikannalle hyödyllisiä. Omenaviinietikka poistaa pahalaatuisia bakteereja, sieniä ja mikrobeja, jotka haittaavat suoliston tuomintaa. Sillä ehkäiset myös candida-sienen aiheuttamat infektiot, jotka usein vaivaavat suolistoa. Omenaviinietikka pitää huolta kehon puolustusjärjestelmän tehokkaasta toiminnasta ja auttaa ehkäisemään tulehdukset ja sairaudet, kuten perinteisen flunssan ja muut tartuntataudit. Tämä johtuu etikan sisältämästä omenahaposta, joka on vahva vastus viruksia ja bakteereja vastaan.

Omenaviinietikan aktiivinen ainesosa omenahappo vähentää huomattavasti sokerin määrää veressä ja ehkäisee sokeripiikit. Tästä syystä omenaviinietikka sopii hiilihydraattien sulattamiseen ja verensokerin kontrollointiin. Hiilihydraatit aiheuttavat verensokerin kohoamista, joten omenaviinietikalla voi tasoittaa tämän vaikutuksen. Hiljattain suoritetuissa tutkimuksissa todettiin, että omenaviinietikalla voi olla anti-glyseeminen vaikutus, joka parantaa luonnollista insuliinin eritystä.

Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että omenaviinietikan nauttiminen voi auttaa alentamaan korkeaa verenpainetta. Tämä johtuu etikan stimuloimasta typpioksidin määrästä elimistössä, joka puolestaan rentouttaa verisuonia ja pitää ne joustavina. Kovettuneet ja joustamattomat valtimot ovat alttiita tukoksille ja pistävät sydämen koville, kun se joutuu puskemaan verta entistä kovemmin suonien läpi.
Omenaviinietikka sisältää entsyymejä, mineraaleja ja vitamiineja, joilla puhdistat kehoa ja poistat haitallisia aineksia verenkierrosta.

Tämä luonnollinen aines on yksi parhaista apureista laihdutuksessa sillä se auttaa polttamaan rasvaa tehokkaammin. Etikkahappo voi auttaa karistamaan muutaman kilon, sillä se edesauttaa maksan puhdistumista ja estää ylimääräisen rasvan kertymisen kudoksiin ja vereen. Lisäksi omenaviinietikka tuo täyden tunteen vatsaan, mikä pitää nälän ja naposteluhimon poissa. Muista, että omenaviinietikka toimii vain osana terveellistä ruokavaliota, eikä sillä tulisi koskaan korvata aterioita.
Omenaviinietikka on luonnollinen suuvesi, joka poistaa pahaa hajua aiheuttavat bakteerit suusta. Omenaviinietikan antibakteerinen vaikutus desinfioi suun ja kurkun, ja ehkäisee pahanhajuisen hengityksen muodostumista.

Oliiviöljy pitää mm. kolesterolin aisoissa, koska se sisältää terveydelle hyödyllistä tyydyttymätöntä rasvaa. Mutta tiesitkö, että oliiviöljy sisältää myös oleokantaalia ja oleosiiniä, jotka auttavat elimistöä suojautumaan lukuisilta taudeilta?

Oleokantaali auttaa erityisesti taistelussa tulehduksia vastaan eli estää elimistön kroonista tulehdustilaa, joka voi johtaa esimerkiksi niveltulehdukseen, syöpään tai Alzheimerin tautiin

Oleosiini taas toimii supervahvana antioksidanttina, joka suojaa soluja hapettumiselta. Näin oleosiini auttaa vähentämään verisuonien kalkkeutumisen ja veritulppien riskiä.

Oleokantaalin voi itse asiassa maistaa oliiviöljyssä. Jos öljy maistuu terävältä ja kitkerältä, siinä on runsaasti oleokantaalia. On siis hyvä merkki, jos öljy saa sinut yskimään!

Antioksidantit, kuten oleosiini, auttavat ehkäisemään vesisuonien kalkkeutumista ja veritulppia. Öljyn ainesosat siis tervehdyttävät verisuonia sisältä päin, jolloin veri virtaa tehokkaammin, mikä laskee myös korkean verenpaineen riskiä. Verenpainetta laskeva vaikutus perustuu oliiviöljyn ainesosien ja nitraattipitoisten kasvisten, kuten pinaatin, toimintaan elimistössä. Oliiviöljyn terveelliset ainesosat lisäävät myös terveydelle hyödyllisen HDL-kolesterolin osuutta elimistössä, mikä myös pienentää verisuonten kalkkeutumisen riskiä.

Useissa laajoissa tutkimuksissa on osoitettu, että runsaasti oliiviöljyä käyttävillä ihmisillä on merkittävästi pienempi aivoveritulpan riski. Ranskalaisessa tutkimuksessa oliiviöljyä käyttävien riski oli 41 % pienempi muihin verrattuna, ja espanjalaistutkimuksessa selvisi, että aivoveritulpan riski pieneni 24 % jokaista 25 grammaa oliiviöljyä kohti päivittäin käytettynä.

Aiemmin risiiniöljyä käytettiin "ihmelääkkeenä" ummetukseen, mutta nykytutkimukset ovat paljastaneet, että oliiviöljy voi olla yhtä tehokas ruuansulatuksen edistäjä ja lisäksi se on miellyttävämmän makuista. Oliiviöljy tekee suolen seinämistä joustavammat, jolloin massa liikkuu suolessa paremmin. Lisäksi suolen sisältö pehmenee öljyn vaikutuksesta.

Oliiviöljyn rasvahapot vaikuttavat aineenvaihduntaan, jolloin solut alkavat reagoida herkemmin insuliiniin, mikä vähentää diabeteksen riskiä. Jos syöt nopeita hiilihydraatteja eli esimerkiksi vaaleaa leipää tai pastaa oliiviöljyn kera, verensokeri ei nouse nopeasti huippulukemiin vaan pysyy tasaisempana.

Oliiviöljy on varsinainen kaloripommi, sillä 100 grammaa öljyä sisältää 884 kilokaloria. Mutta useissa tutkimuksissa on todettu, että runsaasti oliiviöljyä käyttävät ihmiset eivät liho, vaan päinvastoin laihtuvat ja nimenomaan vatsan seudulta. Painonpudotus on jopa ripeämpää, jos syö runsaasti oliiviöljyä kuin jos jättää rasvat pois kokonaan. Tämä saattaa johtua siitä, että oliiviöljy tasaa verensokeria, jolloin nälästä johtuvat ahmimiskohtaukset jäävät pois.

Tyydyttymättömät rasvahapot auttavat taistelussa rintasyöpää vastaan paremmin kuin muut rasvahapot. Erään tutkimuksen mukaan oleokantaalilla on myös positiivinen vaikutus, sillä se hidastaa syöpäsolujen leviämistä elimistössä

Oliiviöljy yhdessä mm. lohesta saatavan kalaöljyn kanssa lievittää niveltulehduksen aiheuttamaa nivelkipua ja tuo lisää voimaa esimerkiksi käsiin. Oleokantaali vaikuttaa miltei särkylääkkeen tavoin eli ehkäisee tulehdusta ja lievittää kipua esimerkiksi juuri niveltulehduksen kohdalla.

Miten esimerkiksi tomaattien, munakoison tai kurpitsan sisältämistä antioksidanteista saisi irti kaiken mahdollisen tehon? Paistamalla tai marinoimalla ne oliiviöljyssä, kertoo Espanjassa tehty tutkimus. Oliiviöljyn fenoleista osa siirtyy tällöin kasviksiin ja kasvattaa niiden antioksidanttisisältöä entisestään.

Oleokantaali voi mahdollisesti auttaa estämään niin kutsutun amyloidiplakin muodostumista aivoihin. Plakki muodostuu yhteenliittyneistä proteiineista ja tuhoaa aivoja vähitellen. Amyloidiplakin tiedetään olevan suuri syy myös dementian kehittymiselle.

Useimmissa oliiviöljyn terveysvaikutuksia selvittäneissä tutkimuksissa koehenkilöt nauttivat öljyä 2-4 ruokalusikallista päivässä. Tällaisen määrän saaminen päivittäin ei ole mahdotonta, jos käyttää öljyä esimerkiksi ruuanlaitossa.

Keitetty kananmuna

Loistava tapa lisätä puhtia päivään on nauttia kananmunia aamiaisella. Kananmunat ovat erinomainen proteiinin ja ravintoaineiden lähde,mutta tästä huolimatta monet yrittävät vältellä kananmunien syömistä, sillä he kuvittelevat niiden nostavan kolesterolia ja vaikuttavan negatiivisesti terveyteen pitkällä aikavälillä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Kananmunia pidetään yleisesti ottaen superfoodina ja ne ovat tärkeä osa modernia ruokapyramidia. Kananmunat pitävät sisällään monia terveyshyötyjä, joten niitä todellakin kannattaa syödä, kunhan noudattaa hyvää vanhaa neuvoa: ”kohtuus kaikessa”.

On totta, että kananmunat sisältävät kolesterolia , mutta tämä ei ole terveysriski. Muista, että keho ja etenkin maksa tuottaa kolesterolia ja että kolesteroli on tärkeä osa kehon luonnollista toimintaa. Jos kolesteroliarvosi ovat koholla, voit nauttia kananmunasta vain valkuaisen, sillä suurin osa kolesterolista on keltuaisessa.
Kuten kaikkien muidenkin ruoka-aineiden kohdalla, myös kananmunien syömisessä tulee harjoittaa tervettä järkeä, eikä niitä kannata popsia ylenmäärin päivän aikana.
Kananmunan sisältämä kolesterolimäärä on alhainen, eikä siitä ole mitään vaaraa terveille henkilöille. Kananmunan kolesteroli ei nosta huonolaatuisen LDL-kolesterolin määrää veressä. Lisäksi kananmuna ei sisällä haitallisia tyydyttyneitä rasvahappoja.

Kolesterolista on olemassa kaksi muotoa: hyvälaatuinen HDL-kolesteroli ja pahalaatuinen LDL-kolesteroli, joista jälkimmäinen kertyy verisuonten seinämiin ja voi aiheuttaa verenpaineen kohoamista ja verenkiertojärjestelmän sairauksia.
HDL-kolesteroli suojaa kehoa verisuoniston sairauksilta ja edistää aivojen terveyttä.
Koliini on B-vitamiini, joka auttaa rakentamaan solukalvoja ja muita tärkeitä molekyylejä, ja se parantaa aivojen toimintaa. Koliinia esiintyy kaikissa luonnonrasvoissa, ja kananmunan keltuainen, naudan maksa ja vehnänalkiot ovat erityisen hyviä koliinin lähteitä.

Kananmuna on yksi parhaista aamiaisruuista. Kananmunasta saat kaikkia näitä ravintoaineita:
  • A-vitamiini
  • Folaatti
  • B5-vitamiini
  • B12-vitamiini
  • B2-vitamiini
  • Fosfori
  • Seleeni
  • Proteiinia ja terveellistä rasvaa
Mitä vanhemmaksi tulet, sitä heikommaksi käy silmiesi näkökyky. Vanhenevat silmät kaipaavat usein silmälaseja tai lukulaseja, ja hämäränäkö heikkenee. Tämä on luonnollinen osa vanhenemista, mutta lisäämällä tiettyjä vitamiineja ruokavalioon voit hidastaa prosessia. Kananmunasta saatavat luteiini ja zeaksantiini parantavat silmien toimintaa.
Nämä kaksi antioksidanttia korjaavat silmien verkkokalvoja ja voivat ehkäistä kaihia ja muita silmää rappeuttavia sairauksia. Suositusten mukaan kananmunia kannattaa nauttia viisi tai kuusi kappaletta viikossa silmien suojaamiseen.Kananmunien syöminen pitää kuitenkin kylläisenä pitkään ja ehkäisee naposteluvimmaa aterioiden välillä – tämä voi tehostaa laihtumista pitkällä tähtäimellä.
Kananmuna on täynnä proteiinia ja makroravintoaineita. Yhdistä aamupalamunakas pinaattiin, omenaviipaleisiin ja kupilliseen teetä: pysyt energisenä lounaaseen saakka, etkä tunne oloasi nälkäiseksi.
  • Kananmunat ovat täyttävää ruokaa, joka tekee vähemmän kalorimäärän nauttimisesta helppoa.

1. Kananmunat antavat energiaa
Yksi kokonainen kananmuna sisältää 6 grammaa laadukasta proteiinia ja vain 70 kilokaloria. Yhdistä kaksi kanamunaa pienen puuroannoksen kanssa ja saat vähäkalorisen aterian, joka pitää nälän loitolla pitkään.

2. Kananmunat parantavat maksan toimintaa
Kananmunat sisältävät terveellistä makroravinnetta, koliinia. Se parantaa ruoansulatusta ja edistää maksan toimintaa.

3. Kananmunat nostavat hyvää kolesterolia
Hyvä HDL-kolesteroli vähentää riskiä sydänsairauksiin ja halvauksiin. Syömällä kananmunia säännöllisesti voit nostaa hyvän kolesterolin määrää veressäsi.

4. Kananmunat tekevät hyvää silmille
Proteiinin lisäksi munat sisältävät runsaasti luteiini- ja zeaksantiini-antioksidantteja. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä ravintoaineet auttavat suojelemaan silmien verkkokalvoja ja vähentämään muun muassa kaihien riskiä.

5. Kananmunat auttavat syömään vähemmän ja laihtumaan
Kananmunien proteiini pitää kylläisenä ja kananmunia aamiaiseksi syömällä pystyt tutkitusti vähentämään syömisiäsi koko päivän aikana. Kananmunat ovat oivaa dieettiruokaa ja auttavat laihtumaan!

6. Kananmunat suojaavat luita
Kananmunissa on myös D-vitamiinia, joka suojaa luustoa osteoporoosilta.

7. Kanamunat tekevät lihaksille hyvää
Kananmunat ovat tunnetusti myös kehonrakentajien suosikkiruokaa! Kananmunat sopivat erilaisten proteiinipirtelöiden ainesosaksi ja niitä voi syödä myös sellaisenaan treenin jälkeen.

8. Kananmunat hyödyksi iholle ja hiuksille
Munien sisältämä B-ryhmän vitamiini biotiini auttaa kehoasi sulattamaan rasvaa ja hiilihydraattia energiaksi. Biotiini tunnetaan myös kauneudenhoidon vitamiinina – se parantaa hiuksien, kynsien ja ihon kuntoa!

Kananmuna on yksi maailman täydellisimmistä ruuista. Yksi muna sisältää kuusi grammaa proteiinia ja kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Siinä on kaikkia rasvaliukoisia vitamiineja, montaa eri kivennäisainetta sekä folaattia ja D-vitamiinia, joita me suomalaiset saamme ruokavaliostamme aivan liian vähän.

Keltuaisessa on antioksidantteja erityisesti luteiinia ja kseaksantiinia, jotka ehkäisevät merkittävällä tavalla silmänpohjan rappeumaa. Munassa on koliinia, joka osallistuu aivojen, hermoston sekä verenkiertoelimistön toimintojen säätelyyn, sekä valkuaisaineosia, jotka laskevat verenpainetta ja suojelevat virustaudeilta. Suojaravinteet imeytyvät kananmunasta noin puolet tehokkaammin kuin kasviksista.

Kananmuna on ainutlaatuinen yhdistelmä eri vitamiineja. Pieneen, soikeaan ja kovakuoriseen vitamiinipommiin mahtuukin kaikkia muita vitamiineja paitsi C-vitamiini. Erityisen merkittävä se on B-12- ja D-vitamiinin lähteenä. Kananmunan keltuainen pitää sisällään vitamiinit ja terveelliset rasvahapot, kun taas valkuainen on rasvattomuutensa ja kolesterolittomuutensa ansiosta mm. laihduttajien suosiossa.

Missään muussa elintarvikkeessa ei ole todettu olevan yhtä paljon koliinia kuin kananmunan keltuaisessa. Koliini on B-vitamiinin kaltainen aine, jolla on merkittävä rooli solukalvojen muodostuksessa ja useissa aineenvaihdunnan reaktioissa. Koliinia esiintyy myös runsaasti äidinmaidossa ja on näin välttämätön sikiön aivojen kehitykselle. Koliinin on usein esitetty olevan yhteydessä myös muistin ja aivojen toimintaan. Koliinilla epäilläänkin olevan ehkäisevä vaikutus esimerkiksi Alzheimerin taudissa.

Luteiini puolestaan on A-vitamiinin esiasteena toimiva rasvaliukoinen karotenoidi. Ravinnossa se esiintyy usein yhdessä zeaksantiinin kanssa ja yhdessä niiden on tutkittu vähentävän silmien valoherkkyyttä. Ne molemmat ovatkin silmille tärkeitä antioksidantteja. Erityisesti luteiinin on todettu pienentävän harmaakaihin ja silmänpohjan ikärappeuman riskiä.

Kolesteroli on elintärkeä aine. Sitä tarvitaan mm. solukalvon rakenteissa, sappiyhdisteiden valmistuksessa ja hormoneissa. Myös merkittävä osa aivoista on kolesterolia.

Kananmunan keltuainen sisältää myös kolesterolia. Kolesterolia sisältävän ruuan nauttiminen ei kuitenkaan perusterveellä ihmisellä nosta veren kolesteroliarvoja pysyvästi. Laajoissa seurantatutkimuksissa ei ole havaittu yhteyttä kananmunien syönnillä ja sydän- ja verisuonitautikuolleisuudella.

Helmikuussa 2016 julkaistun Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan kohtuullisen runsas kolesterolin saanti ruokavaliosta tai kananmuna päivässä ei ollut yhteydessä suurentuneeseen sydäninfarktin riskiin.

Liiallinen kolesterolin määrä elimistössä on haitallista, ja veren kolesterolipitoisuutta nostaa erityisesti kova rasva, joka sisältää runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja. Kananmunan keltuainen sisältää runsaasti pehmeää, hyvää rasvaa ja vain pienen määrän kovaa rasvaa. Perusterveet ihmiset voivat siis nauttia kananmunia keltuaisineen huoletta. Kananmunan keltuainen pitää myös sisällään lähes kaikki kananmunan vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet.

Uusien tutkimusten valossa kananmunien syöminen saattaa jopa pienentää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen. Itä-Suomen yliopiston tutkijat ovat havainneet kananmunia usein syövien sairastuvan muita harvemmin kakkostyypin diabetekseen. Tutkijoiden mukaan kananmuna sisältää monia hyödyllisiä ravintoaineita, jotka voivat parantaa esimerkiksi sokeriaineenvaihduntaa, laskea matala-asteista tulehdusta ja siten vähentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen. Lähde: Yle 2.4.2015 Tutkijoilta pääsiäisyllätys: Kananmunan syöminen saattaa alentaa diabetesriskiä ja Itä-Suomen yliopisto 2.4.2015 Kananmunien syönti yhteydessä pienempään tyypin 2 diabeteksen riskiin.

Ravintosuositukset ovat uudistumassa. Yli 40 vuotta vallalla olleet opit rasvojen ja ravinnosta saatavan kolesterolin vaarallisuudesta ollaan hautaamassa. Yhdysvaltain ravitsemussuosituksia antava komitea Dietary Guidelines Advisory Committee (DGAC) on julkaissut uuden luonnoksen, jonka mukaiset ohjeet tulevat pian voimaan Yhdysvalloissa. Sieltä ne siirtyvät vähitellen muihin maihin, myös Suomeen. Tutkijat ovat mm. todenneet, että kananmunan keltuaisen kolesteroli ei olekaan sydän- ja verisuoniterveydelle haitallista, kuten tähän asti on väitetty.

Ruisleivän viipale, jossa juustoa, paprikaa

Ruis sisältää benzoxazinoideja, jotka toimivat tulehdusta ehkäisevästi ja bakteerien kasvua hillitsevästi, ja siten edistävät elimistön immuunipuolustusta ja alentavat esimerkiksi veritulppariskiä.

Ruis sisältää myös runsaasti terveellistä ravintokuitua, joka sekä täyttää että antaa kylläisyyttä. Kuitu imee itseensä nestettä ja turpoaa, jolloin aivot saavat signaalin kylläisyydestä.

Ruisleivässä on runsaasti kasviproteiinin ja kivennäisaineiden sulamista tehostavaa fytaasientsyymiä, jonka ansiosta elimistö pystyy hyödyntämään rukiin terveelliset ainesosat hyödykseen.

Rusileipä on merkittävä raudan lähde suomalaisilla. Rautaa tarvitaan elimistössä erityisesti hemoglobiinin rakenneosana. Sillä on tärkeä rooli myös muissa aineenvaihduntareaktioissa. Raudanpuutteesta veren hemoglobiinimäärä laskee ja siitä seuraa anemia.

MAGNESIUMIA
Merkittävä magnesiumin lähde. Sitä tarvitaan luuston ja hampaiden rakennusaineena sekä hermo-lihasimpulssien johtumiseen.

B-VITAMIINEJA
Useita B-ryhmän vitamiineja, erityisesti tiamiinia, niasiinia, riboflaviinia ja B6-vitamiinia. Niitä tarvitaan muun muasa hermoston toimintaan, kasvuun ja hiilihydraattien aineenvaihduntaan.

FOOLIHAPPOA
Foolihappoa tarvitaan verisolujen muodostukseen ja erityisen tärkeää se on raskaana oleville naisille, sillä sikiö tarvitsee sitä kehittyäkseen normaalisti. Foolihapon tai B12-vitamiinin puute aiheuttaa megaloblastisen anemian. Siinä punasolujen määrä on vähentynyt suhteellisesti enemmän kuin verenpuna.

E-VITAMIINIA
E-vitamiini toimii antioksanttina eli suojaa elimistön rasvoja.

SINKKI
Sinkki vaikuttaa muun muassa hiilihydraattien ja rasvojen aineenvaihduntaan. Sitä tarvitaan kasvuun ja erityisesti aivojen kehitykseen.

SELEENIÄ
Seleeni on ihmiselle välttämätön hivenaine. Se suojaa elimistöä vahingoittavilta aineilta, kuten karsinogeeneiltä (syöpää aiheuttavilta aineilta) ja raskasmetalleilta. Sitä tarvitaan myös maksan ja immuunijärjestelmän toimintaan, näköön, sekä ihon ja hiusten terveyteen.

KALIUMIA
Kalium on elimistössä suolan haitallisen osan, natriumin, vastavaikuttaja. Se osallistuu moniin elimistön toimiin, kuten energia-aineenvaihduntaan ja entsyymitoimintojen säätelyyn. Erityisen tärkeää kaliumin tasapaino on sydämen, hermoston ja lihaksiston toiminnalle.
Runsas kaliumpitoisen ruoan nauttiminen alentaa koholla olevaa verenpainetta.

Juusto voi auttaa sinua pysymään hoikkana butyraatin ansiosta, jota löytyy monista juustoista. Tutkimukset näyttäisivät osoittavan, että se saattaa auttaa parantamaan aineenvaihduntaa. Nämä juustot kannustavat myös suolistoamme valmistamaan yhä enemmän butyraattia, joten siitä on kaksinkertainen hyöty.

Eräässä tutkimuksessa todettiin, että juuston butyraatti voi suojella paksusuolen syöpää vastaan, ravitsemalla paksusuolen soluja ja vähentämällä tulehduksia, jotka voivat pitkällä aikavälillä vahingoittaa paksusuolta.

Proteiinintäyteinen juusto on fiksu välipala lihasten rakennukseen. Proteiini on tehty aminohapoista, jotka ovat lihaskudoksen rakennuspalikoita.
Juuston syöminen pitää hampaasi terveempinä kalsiumin ja fosforin ansiosta.
Butyraatti saattaa auttaa myös ihmiskehoa käyttämään insuliinia tehokkaammin verensokeritasojen hallitsemisessa.

  1. Juustot sisältävät runsaasti hyvin imeytyvää kalsiumia. Kalsium antaa luustolle ja hampaille lujuutta, mutta myös sydän, lihakset ja hermosto tarvistsevat kalsiumia. Jos elimistö ei saa sitä ravinnosta, se ottaa tarvittavan kalsiumin luustosta.
    Juuston lisäksi hyviä kalsiumin lähteitä ovat muun muassa maito, piimä, viili ja jogurtti.
    2.Juusto saattaa pienentää riskiä sairastua ns. kakkostyypin diabetekseen. Duodecimin Terveyskirjasto kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan maitohappokäymisen avulla valmistettuja tuotteita nauttivilla diabetesriski osoittautui kymmenyksen pienemmäksi kuin tuotteita vähiten käyttävillä.
    3.Juustosta saa paljon proteiinia. Ihminen tarvitsee vuorokaudessa proteiineja noin 1,1-1,5 grammaa per painokilo. Juuston lisäksi hyviä proteiinin lähteitä ovat muun muassa soijapavut ja liha.
    4.Juusto ehkäisee hampaiden reikiintymistä. Kovan juustopalan nakertaminen aterian jälkeen katkaisee happohyökkäyksen.

1. Paprika on vitamiinipommi.

Keltaisessa paprikassa on jopa viisi kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinissa. C-vitamiini on tuttu ase taistelussa flunssaa vastaan, ja se voi tulehdusten lisäksi pitää loitolla jopa syöpää ja sydänsairauksia.
Paprika sisältää myös muita tärkeitä ravintoaineita kuten foolihappoa, B- ja E-vitamiinia sekä karoteenia, A-vitamiinin esiastetta. A-vitamiinia on eniten punaisessa paprikassa.

2. Paprika saa ihon hehkumaan.

Paprikan karotenoidit ehkäisevät ihon rypistymistä ja lisäävät sen pintaverenkiertoa. Karotenoidit voivat olla toimiva keino myös aknea vastaan.

3. Paprikasta saa herkullista ruokaa.

Paprika on terveellisintä raakana, esimerkiksi salaateissa, mutta se sopii hyvin myös ruuanlaittoon. Paprika maistuu pataruuissa, keitoissa, piiraissa ja pizzoissa. Täytetyt uunipaprikat ovat herkkua.

4. Paprika on kevyttä.

Paprika sopii myös kevyeen ruokavalioon ja siinä on paljon kuitua. Yhdessä paprikassa on vain 30 kilokaloria.

5. Paprika tuo väriä ruokapöytään.

Paprikaa on montaa eri väriä. Makeita vihannespaprikoita on tavallisten punaisen, keltaisen ja vihreän lisäksi myös valkoisina ja lilanvärisenä. Tuliset maustepaprikat eli chilit ovat oma lukunsa.

Tavallisen paprikan syöminen saattaa olla hyväksi, sillä se auttaa kontrolloimaan ruokahalua ja voi jopa lisätä kalorien palamista, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta.
Paprika on loistava C-vitamiinilähde, joka ohittaa C-vitamiinipitoisuudessa niin appelsiinin, sitruunan kuin mansikatkin.

Lasi vettä

Elimistömme koostuu pääosin vedestä: 75 % lihaksista, 90 % aivoista, 22 % luusta ja 83 % verestä on vettä. On siis tärkeä ymmärtää veden juomisen tärkeys koko elimistön terveyden kannalta, ja vettä tulisi juoda pari litraa päivässä terveellisen tasapainon säilyttämiseen. Veden juominen tyhjään mahaan tekee erityisen hyvää keholle,

Juomalla 1-2 lasia vettä heti herättyäsi ennen aamupalaa huuhtelet kehosta myrkyt ja muut haitalliset aineet, joita kehosi ei tarvitse. Veden juominen ennaltaehkäisee tiettyjen sairauksien kehittymistä ja tehostaa aineenvaihdunnan toimintaa. Veden juominen on loistava tapa aloittaa päivä.
  • Yön aikana keho korjaa vaurioituneita soluja ja puhdistuu kuona-aineista. Vesilasillinen aamutuimaan on hyvä keino kiihdyttää haitallisten aineiden poistumista virtsan kautta.
  • Vesilasillisen juominen auttaa minimoimaan mm. alkoholin, tupakan, saasteiden, roskaruuan ja muiden haitallisten asioiden vaikutusta elimistöön. Vesi kirjaimellisesti huuhtelee elimistöä ja karkoittaa pahimmat myrkyt.
  • Vesi on ihon paras ystävä, sillä ihoa tulee kosteuttaa niin sisältä kuin ulkoa. Juomalla runsaasti vettä varmistat, että iho pysyy kimmoisana, kuulaana ja joustavana, ja estät sen kuivumisen ja sameuden. Veden juominen ehkäisee jopa ennenaikaisten ryppyjen syntymistä.
  • Joka-aamuinen vedenjuonti suojelee ja kosteuttaa sisäelimiä ja pitää ne toimintakunnossa.
  • Muutaman vesilasillisen juominen tyhjään mahaan on loistava kikka tukea painonpudotusta. Vesi auttaa polttamaan rasvaa ja kaloreita, täyttää mahaa ja estää ylensyönnin ja hillitsee napostelun tarvetta. Vesi auttaa myös pitämään kehon nestetasapainon kunnossa ja ehkäisee inhottavaa turvotusta.
  • Veden juominen auttaa pitämään imusuoniston terveenä ja suoliston toiminnan hyvällä mallilla. Riittävä määrä vettä elimistössä estää kortisolin eli stressihormonin liiallisen määrän ja suojelee meitä tulehduksia vastaan.
  • Nauttimalla lasin vettä tyhjään mahaan aamulla aloitat päiväsi täydellä energialla, karkoitat väsymyksen raajoista ja kirkastat mielen. Laita kannullinen vettä jääkaappiin yön ajaksi, sekaan voit heittää vaikka limeviipaleita tai puristaa tipan sitrunaa makua antamaan, kaada lasiin heti herättyäsi – kylmä vesi ja kirpeä sitrus herättää varmasti.
  • Juomalla vettä ennen aamupalaa ehkäiset ummetuksen syntymistä ja stimuloit suolta toimimaan normaalisti. Jos kärsit ummetuksesta, kannattaa sinun ehdottomasti keskittyä riittävän vesimäärän nauttimiseen päivittäin.
  • Jos kärsit erilaisista vatsan ongelmista, kuten mahakatarrista voi vesi olla suuri apu niiden hoitamisessa. Mahakatarrin aiheuttama kipu on usein pahimmillaan vatsan ollessa tyhjä, sillä tällöin mahan erittämä suolahappo pääsee suoraan vatsan limakalvoille. Juo vähintään kolme lasia tyhjään mahaan, tämä vähentää vatsalaukun hapokkuutta ja kivuliaita lihaskramppeja.
Terveellinen lounas

Kaurapuuroa ja mustikoita. Ananassmoothie. Riusleipää juuston ja valkosipulin kera. Yksi banaani.

Tämän lounaan terveysvaikutukset:

Kaurapuuro sisältää suuren määrän aminohappoja, jotka stimuloivat lesitiinin tuotantoa maksassa edistäen haitallisten aineiden ja myrkkyjen poistumista elimistöstä. Kaurapuurosta löytyy myös apu verisuonille, sillä puuron kuidut rakentavat suojaavan ’muurin’ verisuonten seinämiin rasvakertymiä vastaan, jotka usein aiheuttavat korkeaa kolesterolia tai sydänongelmia.
    Kaurapuuro auttaa kontrolloimaan verensokeria. Diabeteksesta kärsivien olisi hyvä lisätä kaurapuuro ruokavalioonsa, sillä se edesauttaa tärkkelyksen sulattamista ja pitää sokeriarvot tasaisina pitkään.
Kaurapuuro edistää ruuansulatusta. Jos koet vatsavaivoja lounaan tai illallisen aikaan, voi kaurapuurosta löytyä apu. Kaurapuuro vähentää sappirakon happoja, mikä puolestaan johtaa ruuan vapaaseen kulkuun suolistossa ja ennaltaehkäisee ummetusta. Lisäksi kaurapuurossa on paljon hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja, jotka pitävät nälän tunteen loitolla pidempään – kaurapuuro onkin oiva ateria myös laihduttajille, sillä se säilyttää kylläisyydentunteen pitkään ja eliminoi tarpeen jatkuvaan naposteluun.
    Kaurapuurossa on proteiinia. Lautasellinen puuroa sisältää kahdeksaa eri aminohappoa, mikä tarkoittaa sitä, että siitä saat myös runsaasti proteiinia. Proteiini auttaa korjaamaan ja rakentamaan lihaskudosta, mikä on erityisen tärkeää urheilijoille ja liikkujille.
    Kaurapuuro taistelee karsinogeenejä vastaan. Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että kaurapuuron syöminen ennaltaehkäisee mm. syövän muodostumista. Kaurapuuro vähentää riskiä sairastua esimerkiksi rinta- ja suolistosyöpään yli kymmenellä prosentilla.
Kaura on hyväksi sydämelle. Kaura sisältää runsaasti omega 3- rasvoja ja linolihappoja, jotka ovat tunnetusti ns. hyvän rasvan lähteitä ja auttavat alentamaan kolesterolia, mikä puolestaan johtaa terveempään sydämeen ja aivojen toiminnan tehostumiseen.
    Kaura edistää keskushermoston toimintaa. Kaurapuuroa nauttimalla elimistösi saa käyttöönsä B-vitamiineja, jotka kehittävät, ylläpitävät ja tasapainottavat keskushermoston normaalia toimintaa.
    Kaura ennaltaehkäisee kilpirauhasen ongelmia. Kilpirauhasen liikatoiminnasta kärsivien tulisi syödä kaurapuuroa, sillä se sisältää rauhasen toiminnalle tärkeää jodia.
    Kaura ehkäisee osteoporoosin syntymistä. Kaurassa on korkea pitoisuus kalsiumia, mikä ehkäisee luiden haurastumista.
    Kaura auttaa painonpudotuksessa. Kaurapuuro kannattaa nauttia tyhjään vatsaan tai päivän ensimmäisenä ateriana. Kokeile puuroa vähärasvaisen maidon tai soijamaidon kanssa, appelsiinimehutilkalla tai pähkinöiden kera.
    Kaura on yksi parhaita energianlähteitä, minkä takia sitä kannattaakin syödä heti aamusta tai ennen puoltapäivää. Näin jaksat pidemmälle ilman välipaloja tai -juomia. Kaurapuuro on loistava aamiainen niille, jotka kulkevat pitkän matkan töihin tai opiskelijoille, joilla on pitkä opiskelurupeama edessä ennen kokeita tai tenttejä.
Kaurapuuro alentaa kolesterolia
Kaurapuuron sisältämän beetagluteenin ansiosta kolesteroliarvot pysyvät matalana. Kauran kolesterolia alentavan ainesosan nimi on beetagluteeni. Kaurapuuro ehkäisee syöpää
On monia tutkimuksia, joiden mukaan joka päivä kaurapuuroa nauttineilla ihmisillä pienempi riskiä sairastua paksusuolen syöpään. Suurimpiin tutkimuksiin on osallistunut yli miljoona henkilöä.

Kaurapuuro auttaa painonpudotuksessa
Eräässä tutkimuksessa tutkittiin kahta kohderyhmää. Toinen ryhmä söi aamiaiseksi kaurapuuroa ja toinen muroja. Molempien ryhmien annoksissa oli saman verran kilokaloreja, mutta kävi ilmi, että puuroa syöneen ryhmän jäsenet pysyivät kylläisenä pidempään. Tämä puolestaan helpottaa painonpudottamista.

Kaurapuurossa on paljon energiaa
Kauran sisältävät hiilihydraatit antavat elimistölle runsaasti energiaa. Päivä lähtee hyvin käyntiin. Aktiv Training-lehden mukaan kaurapuuro on paras aamiainen. Kauran B, ja E vitamiinit puolestaan suojaavat meitä taudeilta pitäessään vastustuskykyä yllä.

Kaurapuuro ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja
Kaurapuuroa syövät ihmiset sairastuvat tutkitusti pienemmällä todennäköisyydellä yllä mainittuihin tauteihin. Koska ko. taudit ovat suomalaisille liiankin yleisiä, niin kaurapuuron merkitys kasvaa entisestään

Kaurapuuro on hyvä proteiinin lähde
Jo yksi pieni puuroannos sisältää noin 15% päivittäisestä proteiinitarpeesta. Kun kauraa verrataan muihin viljoihin, niin sen tuomat terveysvaikutukset ovat muutenkin merkittävät. Kaura sisältää paljon myös rasvahappoja ja aminohappoja.

Kaurapuuroa edistää ruoansulatusta
Kuitua, kuitua, kuitua. Sitä saa kaurasta ja sehän edistää ja pitää yllä ruoansulatustamme. Yksi puuroannos sisältää jo viidenosan päivittäisestä tarpeestamme. Pidä vatsa toiminnassa, ummetus loitolla ja huolla samalla suolistoa – syö kaurapuuroa.

Kaurapuuro hoitaa ihoa
Kauran sisältämät ainesosat taistelevat myös ihottumia ja ja ihon tulehduksia vastaan. Siksi sitä käytetäänkin ainesosana ihonhoitotuotteissa. Jos kaurapuuro kuuluu päivittäiseen ruokavalioosi, niin ihonhoitotuotteita ei välttämättä tarvita
Kaurapuuro on ladattu antioksidanteilla
Syömällä puuroa pidät verenpaineen alhaalla ja eliminoit tulehduksia. Nämä höydyt ovat ensisijaisesti kauran sisältämien antioksidanttien ansiota.

  1. Mustikat ovat vähäkalorisia: 100 grammaa mustikoita pitää sisällään noin 44 kilokaloria.
2. Mustikat ovat täynnä ravintoaineita: Mustikat sisältävät antioksidanttista C-vitamiinia, mangaania ja kuitua.
  1. Mustikat saattavat edistää sydän- ja verisuoniterveyttä: Mustikat sisältävät polyfenoleiksi kutsuttuja fytonutrientteja. Niillä on antioksidanttisia ja tulehduksia estäviä vaikutuksia ja ne voivat edistää sydämen terveyttä sekä vähentää muita kroonisia sairauksia. Erään tutkimuksen mukaan mustikat voivat myös auttaa madaltamaan verenpainetta. 
  1. Mustikat saattavat parantaa insuliiniherkkyyttä:Erään tutkimuksen mukaan mustikkasmoothieiden juominen auttoi esidiabeteksesta kärsiviä liikalihavia aikuisia parantamaan insuliiniherkkyyttään. Tämä saattaa johtua mustikoista löytyvistä antosyaani-yhdisteistä, joissa on antioksidanttisia ominaisuuksia.
  1. Mustikoista voi olla apua aivojen terveydelle ja ne voivat parantaa kognitiivista toimintaa: Erään tutkimuksen mukaan ikääntymiseen liittyvää muistinmenetystä voi estää, mutta sitä voi myös parantaa. Tämä huomattiin, kun tutkimuksessa iäkkäille rotille syötettiin mustikoita. Muistin parantunut tila kesti ainakin kuukauden.
Mustikat auttavat pienentämään syövän riskiä: Mustikoiden sisältämät antosyaanit saattavat auttaa oleellisesti pienentämään riskiä sairastua syöpään. 
Mustikkaa on perinteisesti käytetty kansanlääkinnässä hoitamaan keripukkia, tulehduksia ja ripulia sekä mustikanlehtiä diabeteksen hoitoon.

1.Mustikka elvyttää ihoa
Mustikka edistää terveyden lisäksi myös kauneutta. Mustikan eri ainesosat pehmittävät ja kirkastavat ihoa. Kokeile kasvoillesi seuraavaa naamiota: sekoita 2 kupillista ruskeaa sokeria, 2 teelusikallista murskattua mustikkaa sekä 3 ruokalusikallista sitruunamehua. Kun kuorit seoksella kasvojasi, huomaat ihosi kirkastuvan ja virkistyvän. Mustikka pehmentää ihoa, sitruunamehu kirkastaa sekä sokeri kuorii ihosolukkoa.

2. Mustikka pitää röörit kunnossa
Mustikka, kuten myös karpalo, sisältää ainesosia, jotka auttavat pitämään virtsateiden bakteerikannan luonnollisena. Tällä voi ehkäistä esimerkiksi virtsatietulehdusta. Jos kärsit virtsatietulehduksesta, kokeile ensiavuksi vaikkapa smoothieta, johon olet sekoittanut kourallisen mustikoita.

3. Mustikka torjuu syöpää
Mustikka sisältää antosyaniinia, josta mustikan sininen värikin johtuu. Antosyaniini auttaa ehkäisemään syöpäsolujen kasvamista aiheuttavien vapaiden radikaalien leviämistä. Jopa puoli kupillista mustikoita – tai yhden mustikkapiirakkapalasen verran mustikoita päivässä riittää

4. Mustikka virkistää aivoja
Jos haluat olla fiksumpi, syö mustikkaa! Tutkimusten mukaan mustikka vähentää iästä johtuvaa muistin heikkenemistä. Tämä johtuu siitä, että mustikka sisältää paljon flavonoideja. Kokeile siis nautiskella mustikkaa eri muodoissa, kuten rahkassa, smoothiessa, hillona, leivonnaisissa tai mehuna.

Nykylääketiede tunnustaa seuraavat mustikan vaikutukset:
  • Saat C-vitamiinia, mangaania ja varsinkin kuitua.
  • Mustikan polyfenolit ovat antioksidatiivisia ja tulehduksia estäviä.
  • Mustikka edistää silmien hyvinvointia ja mustikan antosyaanit auttavat silmiä tottumaan hämärään.
  • Mustikan antioksidatiiviset antosyaanit voivat edistää elimistön insuliiniherkkyyttä ja alentaa syöpäriskiä.
  • Mustikan on eläinkokeissa osoitettu edistävän muistin toiminta
Mustikka laski verenpainetta

Rasvaisen rehun vaikutuksesta hiiret lihoivat huomattavasti, ja niiden sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnassa, tulehdustekijöissä ja verenpaineessa ilmeni haitallisia muutoksia.

Mustikka kuitenkin hillitsi tulehdusta, ja tämä näkyi siten, että tulehdussolujen toimintaa tukevien T-solujen suhteellinen määrä väheni. Myös soluvälittäjäaineissa näkyi muutoksia, jotka kertoivat tulehduksen vähenemisestä. Lisäksi mustikka vähensi rasvan aiheuttamaa verenpaineen nousua.
Mustikan terveysvaikutusten on arveltu johtuvan sen sisältämistä polyfenoleista, erityisesti antosyaaneista, joita metsämustikassa on moninkertaisesti kaupallisesti viljeltyihin pensasmustikkalajeihin verrattuna.

Matala-asteinen tulehdustila ja kohonnut verenpaine ovat usein lihavuuteen liittyvien sairauksien taustalla. Runsaampi mustikan syöminen saattaa vähentää tulehdustilaa ja hillitä verenpainetta myös ihmisellä, mikä on osoitettu osin jo aikaisemmissa tutkimuksissa. Mustikan verenpainetta alentava vaikutus ja sen suora yhteys tulehdustekijöihin kannustaa kuitenkin tarkempiin tutkimuksiin, joilla voitaisiin selvittää yksityiskohtaisemmin mustikan mahdollisia terveysvaikutuksia.

Hedelmien ja marjojen terveyshyödyt voivat riippua siitä missä muodossa niitä nauttii, tuore tutkimus osoittaa. Tulosten valossa on todennäköistä, että ainakindiabeteksen kohdalla hyödyt saa syömällä hedelmänsä ja marjansa tuoreena ja sellaisenaan eikä esimerkiksi mehumuodossa. Hedelmämehut saattavat jopa suurentaa diabetesriskiä.

Tulokset julkaistiin British Medical Journalissa, ja niiden perusteella riski sairastua diabetekseen on pienentynyt henkilöillä, jotka syövät ainakin kolmesti viikossa mustikoita, viinirypäleitä, omenia, banaaneja tai greippiä. Olennaista on, että hedelmänsä ja marjansa nauttii sellaisenaan ja tuoreena. Tämä havaittiin verrattuna osallistujiin, jotka söivät hedelmiä ja marjoja korkeintaan kerran kuukaudessa.
Hedelmämehuja päivittäin juovat puolestaan sairastuivat diabetekseen todennäköisemmin kuin muut, mutta mehujen korvaaminen tuoreilla hedelmillä kumosi vaikutuksen.

Samanlaisia havaintoja on tehty aiemminkin, mutta tutkijoille ei ole vielä selvinnyt tarkalleen miksi hedelmämehut altistavat diabetekselle, vaikka kokonaiset tuoreet hedelmät suojaavat siltä. Todennäköisesti ero selittyy hedelmien kuiduilla ja muilla ravintotekijöillä, jotka puuttuvat mehuista. Mehumuodossa hedelmäsokeri myös vaikuttaa toisin kuin itse hedelmästä syötynä.

Tutkimuksessa hyödynnettiin kolmen suuren terveystutkimuksen aineistoja, jotka yhteensä koostuivat 187 000 terveen miehen ja naisen terveys- ja ruokavaliotiedoista. Vuosien 1984–2009 välillä noin seitsemän prosenttia osallistujista sairastui diabetekseen.

Valkosipuli parantaa verenkiertoa
Valkosipuli sisältää paljon B-vitamiinia, tärkeää yhdistettä, joka alentaa homokysteiinin määrää kehossa. Homokysteiinin liiallinen määrä voi olla elimistölle haitallinen, sillä se supistaa verisuonia ja aiheuttaa seuraavia ongelmia:
  • Korkea määrä homokysteiinia voi aiheuttaa veren paksuuntumista ja paakkuuntumista.
  • Veritulpan kehittymisen riski kasvaa.
  • Mitä korkeampi homokysteiinin määrä, sitä herkemmin potilas voi kärsiä verisuonten sairauksista.
Kun syöt valkosipulia tyhjään mahaan, ehkäiset edellä mainittuja vaikutuksia.

Valkosipuli, loistava luonnollinen antibiootti
Tiesitkö, että toisen maailmansodan aikana, kun lääkkeistä oli pulaa, käytettiin valkosipulia korvaamaan monet eri lääkeaineet? Usko pois, totta se on. Tämä vahva, mutta luonnollinen antibiootti on tuttu kotikonsti eri vaivojen hoitoon. Valkosipulin säännöllinen nauttiminen vaikuttaa kehoon seuraavin tavoin:
  • Se vahvistaa puolustusjärjestelmää
  • Se parantaa lieviä tulehduksia
  • Se nopeuttaa haavojen paranemista
  • Se ehkäisee flunssaa ja vilustumista
3. Valkosipuli on hyväksi maksalle
Ennen kaikkea valkosipuli on todellinen tehopuhdistaja, joka huuhtelee kehosta myrkyt ja ylimääräisen nesteen. Valkosipuli poistaa kuona-aineet, loiseliöt ja raskasmetallit, kuten elohopean, sekä lääkeaineiden jäämät, joita maksa ei pysty käsittelemään.
  • Valkosipuli on täynnä A-, B- ja C-vitamiinia, joista jokainen stimuloi maksan toimintaa.
  • Lisäksi valkosipuli lievittää tulehdusta, ja sopii erityisen hyvin rasvamaksan hoitoon.
  • Jos heräät joka aamu tummat silmäpussit silmien alla koreillen, kasvot turvoksissa ja paha maku suussasi, on hyvin mahdollista, että maksasi on ylikuormittunut. Näissä tapauksissa voi valkosipuli olla hyödyllinen apu.
4.Valkosipuli poistaa tukkoisuuden
Kärsitkö keuhkojen sairaudesta tai muista hengitysteiden ongelmista? Jos vilustut herkästi ja saat pahan, limaisen yskän,ja nenäsi vuotaa jatkuvasti, voi valkosipuli tarjota avun tähän.
  • Valkosipuli poistaa limaa, avaa hengitysteitä ja toimii luonnollisena antibioottina, joka hoitaa keuhkojen tulehdustilaa.
  • Jos kärsit poskiontelontulehduksesta tai pahasta yskästä, voit valmistaa valkosipulisiirapin tai suihkeen.
5.Valkosipuli huoltaa ihoa

Valkosipuli auttaa moniin sairauksiin

Yhdysvaltain Kansallisen Lääkekirjaston (National Library of Medicine) mukaan valkosipulia käytetään useiden sairauksien hoitoon. Monet niistä liittyvät verenkiertoon ja sydämen toimintaan, kuten ateroskleroosi (valtimoiden kovettuminen), korkea kolesteroli, sydänkohtaukset, sepelvaltimotauti ja verenpainetauti.

Jotkut tahot käyttävät valkosipulia myös ennaltaehkäisemään keuhkosyöpää, eturauhassyöpää, rintasyöpää, mahasyöpää, peräsuolen syöpää ja paksusuolen syöpää.

Yhdysvaltain Kansallisen Lääkekirjaston mukaan “nykytiede myös tukee osaa näistä käyttötarkoituksista”.
Vuonna 2013 julkaistu tutkimus esitti, että valkosipulin kuumentaminen vähentää sen tulehduksia estäviä vaikutuksia, joten parhaimmat tulokset saavutetaan nauttimalla valkosipulia raakana.

Valkosipulien terveysvaikutukset tieteellisestä näkökulmasta

Valkosipuli vähentää riskiä sairastua flunssaan
Vuonna 2007 julkaistu tutkims osoitti, että murskatun valkosipulin erittämä alliisiinivalmiste päivittäin nautittuna vähensi riskin sairastua flunssaan yli puoleen. Lisäksi se nopeutti taudista paranemista.

Valkosipuli on luonnon oma antibiootti

Jo satojen vuosien ajan on tiedetty, että valkosipulilla on erilaisia terveyshyötyjä
ja sitä on käytetty moniin vaivoihin impotenssista vatsanväänteisiin. Mutta vasta viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että valkosipulilla on enemmän terveydellisiä hyötyjä kuin kansanperinteissä uskallettiin edes toivoa. Valkosipuli alentaa verenpainetta, vähentää kolesterolia, suojaa sydäntä ja näyttää ehkäisevän myös tiettyjä syöpiä.

Valkosipuli sisältää kahta tärkeää yhdistettä, aminohappoa nimeltä alliini ja proteiinipohjaista entsyymiä, allinaasia. Valkosipuli ei tuoksu ennen kuin se pilkotaan tai murskataan. Vasta tällöin alliini ja allinaasi alkavat yhdessä muodostamaan allisinia.

Allisiini on nopeasti haihtuva yhdiste, joka säilyy vain muutaman tunnin ajan. Se on voimakas luonnon antibiootti, noin 1/50 penisiliinin tehokkuudesta. Lisäksi sillä on antifungaalisia ja antibakteerisia ominaisuuksia. Toisin sanoen se kykenee tappamaan meille haitallisia sieniä ja bakteereja.

Tutkimusten mukaan tuore valkosipuli kykenee tappamaan useita bakteereja, kuten E.colia, useimmille antibiooteille vastustuskykyistä Stafylokokkia sekä Salmonella enteritidis-suolistobakteereja.

Allisiinia on vain raa’assa valkosipulissa. Kuumentaminen saa sen muuttumaan nopeasti vähemmän tehokkaiksi yhdisteiksi.

Valkosipuli sisältää myös noin kymmentä sokeria, ml. fruktoosia, glukoosia ja insuliinia, sekä verrattain paljon hivenaineita, kuten kuparia, rautaa, sinkkiä, tinaa, kalsiumia, mangaania, alumiinia, germaniumia ja seleeniä. Valkosipulin seleenipitoisuus on yksi suurimmista koko kasvikunnassa.

Valkosipuli toimii ihmiskehossa edistämällä veren valkosolujen kykyä taistella tulehduksia vastaan ja stimuloimalla muita immuunijärjestelmän soluja, jotka taistelevat virus- ja bakteeritartuntoja sekä esimerkiksi syöpää vastaan.

Joidenkin tutkijoiden mielestä valkosipulin terveyshyödyt saadaan esille vain nauttimalla valkosipulia raakana. Toisten tutkijoiden mielestä myös valkosipulivalmisteiden, kuten tablettien, näytöt ovat kiistattomat. Valkosipulivalmisteiden, kuten tablettien, jauheiden ja rouheiden etu on, että ne eivät aiheuta voimakashajuista hengistystä.

Raaka valkosipuli kykenee tappamaan useita mikro-organismeja, kuten sieniä, bakteereja, viruksia ja alkueläimiä. Se on ainoa antibiootti, joka kykenee sekä tappamaan bakteereja että samalla suojaamaan elimistöä tulehduksen aiheuttajilta.
Vuonna 1999 tehdyssä tutkimuksessa valkosipulin sisältämästä ajoenesta valmistettu voide todettiin yhtä tehokkaaksi ihotulehduksiin kuin niihin yleisesti määrätty lääke terbinafine. Luultavasti tästä syystä valkosipulia käytettiin jo muinaisaikoina loukkaantuneiden hoitoon.

Valkosipuli on todettu lähes yhtä tehokkaaksi antibiootiksi kuin penisilliini. Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet valkosipulin aktiivisten ainesosien toimivan samaan tapaan kuin lavantaudin ja silmän sidekalvontulehduksen hoidossa käytettävä kloramfenikoli-antibiootti.

Valkosipulin yhdisteet eivät säily ihmisen ruoansulatuksessa kovin pitkään, mistä syystä se ei ole antibiootti sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan pikemminkin antiseptinen aine. On kuitenkin havaittu, että jopa valkosipulia syöneiden ihmisten veri kykenee tappamaan bakteereja. Vastaleikatusta valkosipulista vapautuva “höyry” voi puolestaan tappaa bakteereja jopa 20 cm päästä.

Ananas on herkullinen trooppinen hedelmä, jota ympäröi piikikäs kuori sekä kovat vahapintaiset lehdet, joita saattaa olla jopa 30 kappaletta yhtä ananasta kohden. Ananas voi olla jopa 30 senttiä pitkä ja se maistuu makean kirpeältä.
Ananas on itseasiassa mykerökukkainen hedelmä, joka koostuu yhteen kasvaneista marjoista. Ananas, englanniksi pineapple, sai nimensä 1600-luvulla männynkäpyä (pine cone) muistuttavan rakenteensa takia.

Aikaisemmin Havaiji oli suurin ananasten tuottaja, mutta nykyään ananaksia viljellään suuressa mittakaavassa Brasiliassa, Filippiineillä ja Costa Ricassa. Ananas onkin kotoisin Paraguayn ja Brasilian alueelta. Ananaksen suosion räjähtämisen syyt ovat vielä epäselviä. Uskotaan, että Columbus toi ananaksen mukanaan palatessaan tutkimusmatkoiltaan kotiin 1943.

Ananaksen satokausi on maalis-kesäkuu, ja jokainen ananaspuu kykenee tuottamaan useampia hedelmiä. Ananaksen voi nauttia tuoreena, mehuna, valmistettuna tai säilöttynä, ja sen lehtiä käytetään usein tapettina tai kattoeristeenä. Ananasmehua nautitaan ympäri maailmaa, esimerkiksi pina coladan tyyppisten alkoholijuomien ainesosana.

Ananaksen ravintoarvot
Ananas on täynnä terveellisiä ravintoaineita, kuten kaliumia, kuparia, mangaania, kalsiumia, magnesiumia, C-vitamiinia, beetakaroteenia, tiamiinia, B6-vitamiinia ja folaattia, sekä myös liukenevaa kuitua ja bromelaiinia.

Ananas tarjoaakin sitä syövälle useita terveysvaikutuksia:

Hoitaa niveltulehdusta
Yksi ananaksen parhaista terveydellisistä ominaisuuksista on sen nivelien ja lihasten tulehduksia parantava kyky. Niveltulehdukset ovat ihmisen elimistöä heikentäviä epämukavia ongelmia, joista kärsitään ympäri maailmaa.
Ananas sisältää harvinaista proteolyyttistä entsyymiä, bromelaiinia, jonka tiedetään hajottavan monimutkaisia proteiineja, minkä takia se ehkäisee tulehduksia tehokkaasti.

Kiihdyttää immuunijärjestelmää
Yhdessä annoksessa on yli 130% päivittäisestä C-vitamiinin saantisuosituksesta, mikä tekeekin siitä yhden parhaimmista vitamiininlähteistä. C-vitamiinin riittävä saaminen ehkäisee sairauksia ja kiihdyttää immuunijärjestelmää, sillä vitamiini stimuloi valkosolujen aktiivisuutta ja toimii antioksidanttina vapaita radikaaleja soluja vastaan.
Vapaat radikaalit voivat aiheuttaa vakavaa vahinkoja elimille ja häiritä elimistön toimintaa, esimerkiksi muuttamalla soluja syöpäsoluiksi.

Nopeuttaa haavojen paranemista
Yksi C-vitamiinin unohdetuista ominaisuuksista on sen kollageenin tuottamiskyky. Kollageeni on elintärkeä proteiinin lähde verisuonien seinämille, iholle, elimille ja luustolle. Ananaksen korkea C-vitamiinipitoisuus auttaa sinua parantamaan haavasi nopeammin ja puolustautumaan infektioita ja sairauksia vastaan.

Ehkäisee syöpää
Ananaksen tiedetään suoraan ehkäisevän suu-, kurkku- ja rintasyöpää, sillä se sisältää runsaasti erilaisia antioksidantteja, kuten esimerkiksi A-vitamiinia, beetakaroteenia ja mangaania. Mangaani on erityisesti tehokas ase syöpäsoluja tuottavia vapaita radikaaleja vastaan.

Parantaa ruoansulatusta
Ananaksen säännöllinen syöminen voi suojata sinua useilta terveysongelmilta, esimerkiksi ummetukselta, ripulilta, suolen toimintahäiriöiltä, ateroskleroosilta ja verisuonien tukkeutumiselta.
Kuitupitoinen ananas nopeuttaa ruoan kulkeutumista ruoansulatusjärjestelmän läpi ja nopeuttaa ruokaa hajottavien nesteiden tuottamista. Ananas myös kovettaa löysää ulostetta, jos kärsit ripulista.
Lisäksi bromelaiini stimuloi proteiinin sulamista, vähentää suolen tulehduksia ja näin parantaa ruoansulatusjärjestelmän ongelmia.

Hoitaa yskää ja flunssaa
Bromelaiini ja C-vitamiini auttaa hengityselimistön ongelmissa mm. poistamalla limaa hengitysputkista. C-vitamiinin immunisysteemiä kiihdyttävä vaikutus on jo tuttu, mutta myös bromelaiini kykenee poistamaan tehokkaasti ylimääräistä limaa hengityskanavista.

Edistää luuston kuntoa
Vaikka ananas ei olekaan erityisen kalsiumpitoinen, se sisältää silti runsaasti mangaania. Mangaani on luuston terveydelle elintärkeä mineraali, sillä se vahvista, kasvattaa ja korjaa luita. Mangaani on ananaksen merkittävin mineraali ja yhdellä annoksella ananasta voitkin täyttää 70% päivittäisestä mangaanin saantisuosituksesta.

Edistää suun kuntoa
Suusyövältä suojaavien antioksidanttien lisäksi ananaksessa on adstringentteja ainesosia, jotka vahvistavat ikeniä ja hampaita. Adstringentit agentit tiukentavat kudoksia siten, että hampaiden tippumista, hiustenlähtöä, lihasten heikkenemistä tai ihon löystymistä ei tapahdu.
Ananas on erittäin voimakas astringentti ja sitä usein kuvaillaan luonnolliseksi parannuskeinoksi hampaiden ja ikenien ongelmiin.

Parantaa näkökykyä
Silmä on ihmiskehon tärkein aistielin ja ananaksella on kyky parantaa sen kuntoa ja vähentää ikääntymiseen liittyviä silmäsairauksia. Monet ikääntyvät ihmiset kärsivät näön heikkenemisestä, mutta ananaksen beetakaroteenilla ongelmaa voidaan viivästyttää.

Sääntelee verenpainetta
Ananaksen kalium on erinomainen mineraali, jonka puutostila voi johtaa vakaviinkin terveysongelmiin. Kalium helpottaa verisuonien jännitettä ja nopeuttaa verenkiertoa ympäri elimistöä.
Kun verisuonet rentoutuvat, verenpaine laskee ja veren virtaaminen on vähemmän rajoitettua. Näin voidaan suojautua verisuonien tukkeutumilta ja vähentää plakin kerääntymistä suoniin, mikä puolestaan suojaa ateroskleroosilta, sydänkohtauksilta ja infarkteilta.

Nopeuttaa verenkiertoa
Muiden tärkeiden mineraalien lisäksi ananaksessa on korkea kuparipitoisuus. Kupari on oleellinen terveellisten punasolujen rakennusaine.
Korkea punasolujen määrä edistää monien elimien hapensaantia ja saa ne toimimaan oikealla tavalla. Kupari myös lisää kognitiivisia kykyjä ja ylläpitää hermostollisia liikeratoja ehkäisten samalla alzheimerin ja dementian tyylisiä sairauksia.

Ananasmoothie

Ihmisen elimistöön kertyy helposti suuri määrä myrkyllisiä aineita ja jätettä. Tämä johtuu huonosta ruokavaliosta, saasteista, kemikaalituotteiden käytöstä sekä monista muista tekijöistä.
Ananaksella on nestettä poistavia ja elimistöä puhdistavia vaikutuksia, jotka edistävät kaikenlaisten haitallisten aineiden poistumista kehosta. Nämä aineet saattavat vahingoittaa elimistöä, mikäli ne eivät pääse pois – jatka siis lukemista, sillä tällä kertaa kerromme ananaksen puhdistavista ja terveyttä edistävistä ominaisuuksista.

Mitä hyötyjä ananaksen syönnillä on terveyden kannalta?
Sen lisäksi, että ananas puhdistaa ja poistaa kehosta nestettä, se on hyvä hedelmä myös sisältämiensä ravinteiden ja vitamiinien vuoksi – näihin kuuluvat C-, B1- ja B6-vitamiini, foolihappo, natrium, kalium, magnesium ja rauta.
Suuri osa ananaksen koostumuksesta on vettä, ja siinä on myös suuri määrä kuitua. Ananaksessa on vain vähän kaloreita, joten se on siis ihanteellinen hedelmä minkä tahansa dieetin noudattajalle.
Useimmat ananaksen tarjoamat hyödyt ovat bromelaiiniksi kutsutun entsyymin ansiota. Tämä entsyymi parantaa ruoansulatusta, ja sillä on myös kyky tuhota suoliston loisia.

Miksi bromelaiini on erittäin hyväksi terveydelle?
Bromelaiini, jota ananaksesta saa runsaasti, on tulehduksia estävä, antitromboottinen ja fibrinolyyttisiä ominaisuuksia käsittävä entsyymi. Itse asiassa ananaksen tuottama tulehduksia estävä vaikutus voi olla avuksi sellaisten terveysongelmien hoidossa kuten vakava sinuiitti, kipeä kurkku, niveltulehdus tai kihti.

Kyseinen entsyymi, jota ananas tarjoaa, toimii myös luonnollisena veren ohentajana, minkä lisäksi se edistää valkosolujen terveyttä edistäviä muutoksia.
Viime aikaisissa tutkimuksissa on todettu, että bromelaiini ja ananaksesta saatavat antioksidantit voivat myös vaikuttaa kehossa syöpää torjuvasti.

Ananaksen antioksidanttivaikutus
Ananaksessa on hyvin runsas määrä antioksidantteja, kuten esimerkiksi C-vitamiinia, jodia, magnesiumia, fosforia ja kalsiumia. Nämä toimivat kehossa vastustuskykyä kohentaen sekä lisäksi vaikuttavat positiivisesti kilpirauhaseen ja hermosoluihin.

Ananaksen suuri C-vitamiinin määrä tekee tästä hedelmästä hyvin tehokkaan vapaiden radikaalien vaikutuksia estävän tuotteen. Vapaat radikaalit voivat aiheuttaa usean tyyppisiä ongelmia, kuten esimerkiksi ateroskleroosia, sydänsairauksia, diabetesta ja jopa tiettyjä syöpiä.

Kuinka ananaksesta saa suurimman hyödyn irti
Ananas on hyvin monikäyttöinen hedelmä, jota voidaan sisällyttää monenlaisiin ruokavalioihin hyvin helposti. Ananas sopii muun muassa salaatteihin, luonnollisiin mehuihin, smoothieihin sekä jälkiruokiin(joissa sitä voidaan nauttia sellaisenaan viipaleina tai paloina). Jos kuitenkin haluat nauttia tehokkaimmalla tavalla tämän hedelmän nestettä ja myrkyllisiä aineita poistavista vaikutuksista, voit aloittaa ananaksen nauttimisen erään tietyn ohjeen mukaan. Kokeile ja ala parantaa terveyttäsi herkullisesti ananaksen avulla!
Ananasdieetti kehon puhdistamiseksi

Ennen kuin tutustua tätän ananasdieettiin, on hyvin tärkeää pitää mielessä, että tässä ei ole kyseessä ateriasuunnitelma vuoden jokaiselle päivälle. Dieettiä tulisi noudattaa vain 5 päivää kerrallaan ja 2-3 kertaa vuodessa. Älä siis innostu liikaa tätä detox-kuuria toteuttaessasi!

Seuraavan sunnitelman avulla pystyt stimuloimaan jätteen ja myrkkyjen poistumista kehostasi, ja lisäksi edistät nesteiden vähentymistä. Pystyt myös tehostamaan painonpudotustasi, mikäli haluat vähentää kiloja nopeammin. Muista kuitenkin noudattaa samanaikaisesti terveellistä elämäntapaa, mikäli haluat kaikki ananaksen hyödyt maksimaalisen tehokkaina!
  • Aamiainen: 2 tai 3 viipaletta ananasta ja teetä tai hauduketta.
  • Aamupäivä: tähän aikaan sinun tulisi juoda ananashauduketta, jota voit valmistaa helposti. Keitä ananaksen kuorta kahdessa litrassa vettä, ja anna nesteen olla hetken verran. Siivilöi ja laita sitten jääkaappiin. Juo aamupäivän aikana ja nauti!
  • Lounas: valmista kehoa puhdistavaa lientä käyttäen 4 purjoa, 2 naurista, 1 selleripala, 1 porkkana ja 3 artisokkaa. Jälkikäteen voit syödä grillattua kanaa tai kalaa, ja lisää mukaan myös kaksi viipaletta ananasta.
  • Iltapäivä: ananasmehua ja luonnollista jogurttia.
  • Illallinen: 4 tai 5 viipaletta ananasta.
Ananassmoothie
Jos haluat nauttia ananaksen herkullisesta mausta useammmin sekä samalla edistää nesteen poistumista ja myrkkyjen vähenemistä kehostasi, älä epäröi kokeilla tätä maittavaa ja raikastavaa ananassmoothieta!

Tarvittavat ainekset
  • 2,5 dl ananasta
  • 2,5 dl porkkanoita
  • 2,5 dl hyvin kylmää vettä
  • yhden appelsiinin mehu
  • 2 ruokalusikallista chia-siemeniä
Kuinka tämä smoothie valmistetaan?
Leikkaa ananas kuutioiksi, raasta porkkanat ja sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa. Kun olet saanut aikaiseksi tasaisen seoksen, juo smoothieta ilman siivilöintiä. Puhdistavaa ja herkullista!
Kokeile siis ananasta kehoa puhdistavana ja nestettä poistavana hoitona, jotta voisit kohentaa terveyttäsi maittavalla tavalla!

Chia-siemenet ovat joka puolella hehkutettuja terveyspommeja. Superfoodina tunnetut siemenet sisältävät muun muassa terveellisiä omega-3-rasvahappoja, kuitua, proteiinia, antioksidantteja ja kalsiumia.
Lisäksi chia-siemenet on superhelppo ujuttaa ruokavalioon mukaan! Niitä voi ripotella salaatteihin tai vaikka smoothien joukkoon.

Lue 10 syytä, miksi sinunkin kannattaa tutustua näihin luonnon terveyspommeihin.

1. Terve sydän
Cleveland Clinicin tutkimuksen mukaan chia-siementen on todistettu parantavan diabeetikkojen verenpainetta ja lisäävän terveellisen kolesterolin määrää laskien samalla huonoa kolesterolia.

2. Tasainen verensokeri
Chia-siemeniä on tutkittu niiden mahdollisten vaikutusten vuoksi kakkostyypin diabetekseen. Mahdolliset suotuisat vaikutukset perustuvat chia-siementen kykyyn hidastaa ruoansulatusta. Jos syöt aterialla chia-siemeniä, ne auttavat muuttamaan ruoan tasaiseksi energiaksi sen sijaan, että verensokerikäyräsi nousisivat ja laskisivat.

3. Kuitua
28 grammassa chia-siemeniä on 11 grammaa ravintokuitua eli noin kolmannes aikuisten päivittäisestä saantisuosituksesta. Chia-siementen lisääminen ruokavalioon onkin hyvä tapa varmistaa riittävä kuidunsaanti.

4. Energiaa
Energiatasoillasi on paljon tekemistä sen kanssa, mitä syöt. Chia on yksi luonnon suurimmista kasvipohjaisista proteiininlähteistä. Proteiinin, vitamiinien ja kivennäisaineiden yhdistelmä vaikuttavat kaikki siihen, että verensokerisi ja energiasi pysyy tasaisena.
5. Mangaani
Mangaani ei ole kovin tunnettu ravintoaine, mutta se on tärkeä terveydelle. Se tekee hyvää luustolle, mutta auttaa myös elimistöä hyödyntämään tärkeitä ravintoaineita, kuten biotiinia ja tiamiinia. 28 grammassa chia-siemeniä on noin 30 prosenttia päivittäisestä mangaanintarpeesta.

6. Proteiini
Chia-siemenet ovat hyvä proteiininlähde myös kasvissyöjille eikä niissä ole lainkaan kolesterolia. Yhdessä 28 gramman annoksessa näitä supersiemeniä on 4,4 grammaa proteiinia eli liki kymmenes päivän tarpeesta.

7. Tryptofaani
Chia-siemenissä on kalkkunastakin löytyväa aminohappoa, tryptofaania. Vaikka tryptofaani onkin syyllinen siihen, että sitä nautittuaan tekee mieli torkkua, se auttaa myös säätelemään ruokahalua ja unta sekä parantaa mielialaa.

8. Vahva luusto ja hampaat
Yhdessä annoksessa chia-siemeniä on vajaa viidennes päivittäisestä kalsiumtarpeesta. Näinpä chia-siemenistä on apua luuston ja hampaiden terveydelle ja ne voivat auttaa myös ehkäisemään osteoporoosia.

9. Fosfori
Chia-siementen sisältämä fosfori auttaa syntetisoimaan proteiinia solujen ja kudosten kasvuun.

10. Ikääntymistä ehkäisevät antioksidantit
Chia-siemenissä on runsain mitoin antioksidantteja, jotka auttavat siemeniä pysymään tuoreina pitkään. Huoneenlämmössä chia-siemenet pysyvät syömäkelpoisina jopa yli kaksikin vuotta. Antioksidantit auttavat myös estämään vapaiden radikaalien aiheuttamia tuhoja elimistössä. Vapaat radikaalit voivat johtaa esimerkiksi ihon ennenaikaiseen ikääntymiseen ja kudosten tulehduksiin.

Banaanit antavat meille paljon energiaa päivän aikana mutta niitä ei tulisi syödä myöhään illalla tai yöllä, sillä emme kuluta silloin niiden antamia kaloreita.
Banaanit ovat ihanteellisia välipaloja, koska ne ovat herkullisia, täyttäviä ja ravinteikkaita, mutta niillä voi olla joitakin ei-toivottuja vaikutuksia jos niitä ei käytetä asianmukaisesti ruokavaliossa.

Ravintoarvo
100 grammaa banaania sisältää noin 100 kilokaloria, yhden gramman proteiinia, 25 grammaa hiilivetyä ja vähemmän kuin yhden gramman rasvaa. Siinä on myös kolme grammaa kuitua.
Banaaneissa on runsaasti B6- ja C-vitamiineja, foolihappoa ja mineraaleja kuten esimerkiksi magnesiumia ja kaliumia.

Banaanissa on runsaasti tärkkelystä
Vaikka banaania on pidetty terveellisenä hedelmänä, sen ravintoarvo asettaa sen tiukasti tärkkelyskategoriaan perunoiden,viljojen, jauhojen ja maapähkinöiden kanssa. Tämä tieto auttaa sinua varmistamaan että sisällytät banaanit ruokavalioosi terveellisellä tavalla muiden ruokien kanssa, jotta hyödynnät niiden ravintoarvot oikealla tavalla.

Milloin sinun pitäisi syödä banaaneja?
Tärkkelys antaa kehollesi energiaa, mutta sillä on myös huono maine hitaana sulajana ja sen vuoksi sitä ei suositella päivälliseksi tai myöhäisillan välipalaksi, koska se voi aiheuttaa painonnousua painonpudotuksen sijaan. Kaiken, mitä syöt illan ja yön tuntien aikana, tulisi olla kevyttä ja hyvin sulavaa.

Mutta aamiaisen tärkkelys on loistava lisä, koska se antaa energiaa joka kestää koko päivän.
On myös kaksi muuta ihanteellista aikaa päivässä syödä banaania: aamupäivällä ja noin kello 14 – 16. Kun ruoan tai napostelun himo iskee, sinun pitäisi valita ennemmin banaani kuin lihottava donitsi tai keksi. Kokeile banaania tunteaksesi itsesi kylläiseksi ilman valtavaa sokerimäärää. Ja lisäksi, kuka voisi vastustaa maukasta, mahtavaa ja helposti kuljetettavaa hedelmäpurtavaa?
Suosittelemme myös, että pidät kulutuksesi yhdessä banaanissa päivässä, nimenomaan koska ne sisältävät niin monitahoisia ravinto-ominaisuuksia.

Banaanin terveyshyödyt
Banaanin syöminen päivässä voi auttaa sinua hyödyntämään näitä luonnollisia terveyshyötyjä:
  • Alentaa koslesterolitasoa
  • Säätelee suolisto-ongelmia
  • Vähentää lihaskramppeja
  • Antaa nopean energiatehosteen, mikä tekee banaanista loistavan vaihtoehdon aktiivisille nuorukaisille tai auttamaan ehkäisemään ja hoitamaan uupumusta tai fibromyalgiaa
  • Säätelee hermostoa, ahdistuneisuutta ja ärtyneisyyttä
  • Hoitaa luonnollisesti anemiaa
  • Alentaa korkeaa verenpainetta
  • Vähentää aivoinfarktin riskiä
  • Toimii luonnollisena antasidina
  • Vähentää pahoinvointia ja oksentelua raskauden aikana
  • Auttaa hoitamaan vatsahaavoja
  • Lievittää kuukautiskramppeja ja kipua
  • Auttaa vähentämään tupakan himoa
  • Raskaana oleville se ei auta pelkästään pahoinvointiin vaan se myös auttaa säätelemään ruoansulatusjärjestelmää, antaa energiaa ilman painonnousua ja siinä on runsaasti foolihappoa
Banaanit ovat uskomattoman monipuolisia hedelmiä, jotka sopivat niin smoothieisiin, ruoanlaittoon kuin tietysti sellaisenaankin syötäviksi. Monikäyttöisyys ja edullisuus ovat varmasti syitä siihen, minkä vuoksi banaani on yksi maailman suosituimmista hedelmistä.

Banaania kannattaa kuitenkin pistää poskeensa myös sen lukuisten terveyshyötyjen vuoksi. Tutkimukset osoittavat, että syömällä kolme banaania päivässä annat kehollesi täydellisen määrän ravinteita, esimerkiksi kaliumia. Lue tämä ja kahdeksan muuta hyvää syytä syödä juuri kolme banaania päivässä.

Verenpaine laskee
Tutkimukset osoittavat, että syömällä kolme banaania päivässä alennat verenpainettasi merkittävästi. Keskisuuri banaani sisältää noin 422 milligrammaa kaliumia, joka auttaa tasapainoittamaan natriumista johtuvaa verenpaineen nousua.

Ruoansulatus paranee
Banaanit ovat täynnä sekä liukenevia että liukenemattomia kuituja. Kuitu on erittäin tärkeä ravintoaine elimistölle, sillä se auttaa säätelemään ruoansulatusta ja helpottaa ummetusta.

Banaanit saavat myös vatsasi tuntumaan täydemmältä pidempään, jolloin turha napostelu vähenee. Banaanit sopivatkin siis erinomaisesti juuri aamiaiselle, sillä ne auttavat pitämään energiatasosi korkealla pitkään.

Sydämen terveys paranee
Kuten jo edellä mainittiin, banaanit sisältävät runsaasti kuitua. Kuitupitoinen ruokavalio on monissa tutkimuksissa yhdistetty myös sydämen terveyteen. Kuitupitoista ruokavaliota syövillä on tutkitusti pienempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.
Banaanit sisältävät myös sydämen terveyden kannalta tärkeitä vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja.

Solujen uusiutuminen nopeutuu
Banaaneja syömällä saat runsaastu, jopa 20 prosenttia päivittäisesti B6-vitamiinin saannista. Tämä vitamiini auttaa kehoa tuottamaan insuliinia, hemoglobiinia ja välttämättömiä aminohappoja, jotka ovat tärkeitä solujen rakennusaineita.

B6-vitamiini auttaa myös tuottamaan vasta-aineita, jotka torjuvat tehokkaasti infektioita. Ehkä uusi sanonta kuuluukin, banaani päivässä pitää lääkärin loitolla.

C-vitamiinipommilla lukuisia vaikutuksia
C-vitamiinista puhuttaessa appelsiinit ovat monelle ensimmäinen mieleen tuleva hedelmä. Kuitenkin syömällä kolme banaania päivässä saat jopa 15 prosenttia päivittäisestä C-vitamiinin tarpeesta.

Tämä vitamiini on tärkeä antioksidantti, joka neutralisoi haitallisia, soluja tuhoavia vapaita radikaaleja. C-vitamiini auttaa myös pitämään yllä verisuonten terveyttä sekä tuottaa kollageenia, joka pitää lihakset, luut ja kudokset toiminnassa.

Parantaa suorituskykyä urheilussa
Oletko koskaan miettinyt miksi urheilijoiden näkee usein syövän banaaneja? Banaanit sopivat erittäin hyvin urheilijoille, sillä ne lisäävät lihasten suorituskykyä, antavat keholle antioksidantteja ja muita tärkeitä ravintoaineita.

Tutkimuksen mukaan banaanin syömien on yhtä tehokas urheilusuorituksen kannalta kuin urheilujuoman juominen. Tämän on huomannut myös Yohan Blake, jamaikalainen pikajuoksija, jonka kerrotaan syövän jopa 16 banaania päivässä!

Taistelee raudanpuutosta vastaan
Banaanit sisältävät runsaasti myös rautaa, joka stimuloi hemoglobiinin tuotantoa veressä ja auttaa näin ollen taistelemaan raudanpuutosta vastaan. Anemia voi oireilla väsymyksenä ja kalpeutena, joten näitä oireita tuntiessasi kannattaakin ensihätään syödä pari banaania.
Lisäksi banaanin sisältämä B6-vitamiini säätelee veren glukoosipitoisuutta, jonka on osaltaan todettu auttavan myös anemiasta kärsiviä.

Tukehduttaa tehokkaasti nälän
Banaanit saavat sinut tuntemaan itsesi pidempään täydemmäksi, eikä tämä johdu ainoastaan kuiduista, vaan myös tuoksusta. Banaanien tuoksun on nimittäin tutkittu tukahduttavan ruokahalua ja estävän näin ollen nälkää. Banaanien tuottamat hajumolekyylit voivat saada aivosi uskomaan, että olet juuri syönyt. Joten kyllä, banaanit voivat auttaa sinua laihtumaan.

Parantaa mielialaa ja saa iloiseksi
Kesikokoinen banaani sisältää noin 27 milligrammaa magnesiumia, joka voi auttaa nostamaan mielialaa ja takaa paremmat yöunet. Miehet tarvitsevat kaiken kaikkiaan 420 milligrammaa ja naiset 320 milligrammaa magnesiumia päivässä. Liian vähäinen magnesiumin saanti aiheuttaa ärtyneisyyttä ja ahdistusta.

Appelsiinin terveysvaikutukset

Appelsiinit ovat erittäin terveellisiä sitrushedelmiä. Ne myös tuoksuvat hyvälle ja ovat hyvin monipuolisia, koska ne voidaan syödä monella tavalla menettämättä niiden ominaisuuksia ja terveellistä makua. Voit tehdä niistä jälkiruokia, mehuja, salaatteja jne. Tämä hedelmä on tunnettu maailmanlaajuisesti sen mausta ja sen terveyshyödyistä. Se koostuu herkullisesta ja mehukkaasta massasta joka sisältää paljon C-vitamiinia, flavonoideja ja eteerisiä öljyjä. Haluatko tietää enemmän appelsiininmonista hyödyistä ja käyttötarkoituksista?

Appelsiini voi auttaa flunssantorjunnassa
Flunssan torjumiseen saati taltuttamiseen tarvitaan saantisuositukset reippaasti ylittävä määrä C-vitamiinia. C-vitamiiniporetablettien käytön lisäksi kannattaa syödä appelsiineja.

Appelsiini voi auttaa syöväntorjunnassa
Appelsiinin sisältämat C-vitamiini, flavonoidit ja beetakaroteeni ovat antioksidantteja, jotka voivat auttaa ehkäisemään verisuoni-, sydän- ja rappeumasairauksia ja jopa syöpiä.

Appelsiini auttaa pitämään huolta nivelistä
Appelsiinin kalsium ja C-vitamiini edistävät nivelten joustavuutta, ja emäksinen mehu auttaa vähentämään virtsahapon kertymistä niveliin.

Mitä oranssin kuoren alla piilee
  • Appelsiinin mehevästä hedelmälihasta 86,5 % on vettä, siksi appelsiini sammuttaa hyvin janoa. 
  • Paksun oranssin kuoren alla olevan valkoisen osan pektiiniä käytetään marmeladien ja hillojen hyydyttämiseen.
  • Kun appelsiinin kuoren rikkoo, mehu purskahtaa ulos jopa 38 kilometrin tuntinopeudella. Myös appelsiinin tuoksu on voimakas. 
  • Oranssi ja valkoinen kuori sisältävät hesperidiini-flavonoidia, joka alentaa verenpainetta ja kolesterolia.
Appelsiinin ominaisuudet
    Voimakas antioksidantti: appelsiinit koostuvat C-vitamiinista, flavonoideista ja beetakaroteenista, jotka yhdessä toimivat voimakkaana antioksidanttina joka auttaa puhdistamaan kehoa ja ehkäisee muun muassa verisuoni-, sydän– ja rappeutumissairauksia sekä syöpää.
  • Runsaasti C-vitamiinia: C-vitamiinilla on todella tärkeä rooli kehossa koska se auttaa muun muassa kollageenin, luiden, hampaiden ja punasolujen muodostuksessa. Se lisää raudan imeytymistä ja lisää tulehduksenvastustuskykyä.
  • Helpottaa stressiä ja masennusta: sitrushedelmien happo tekee appelsiinista hyvän apulaisen taistelemaan stressiä ja masennusta vastaan sen suuren vitamiinimäärän ja oligoelementtien vuoksi.
  • Puhdistava: Appelsiineilla on ominaisuuksia jotka auttavat poistamaan aineita joita keho ei ole metaboloinut ja jotka ovat jääneet hautumaan tiettyihin elimiin. Niillä on myös desinfioiva ja puhdistava ominaisuus, joka hoitaa kehosi terveyttä.
  • Parantaa ruoansulatuselimistöä: appelsiineissa on magnesiumia, mineraalia joka liittyy suoliston toimintaan, hermoihin ja lihaksiin. Se toimii kuin ”kipulääkkeenä” vatsakipuun ja desinfioi ja hävittää kertyneitä jäämiä helpottamaan ruoansuolatusta.
  • Auttaa raudan imeytymistä: C-vitamiini lisää huomattavasti raudan imeytymistä, mikä auttaa varsinkin niitä ihmisiä jotka kärsivät anemiasta.
  • Edistää hyvää kolesterolitasoa: sen suuren C-vitamiinimäärän, flavonoidien, beetakaroteenien ja kuidun vuoksi appelsiini on hyvä taistelemaan huonoa kolesterolia vastaan.
  • Hoitaa ihosi terveyttä: appelsiineilla on todella terveellisiä ominaisuuksia iholle, koska ne auttavat pitämään sen kosteutettuna ja terveenä. Ne ovat hyviä uudistamaan ihoa ja korjaamaan vahingoittuneita kudoksia. 
Virtsateiden ongelmat
Virtsarakon ja eturauhasten ongelmien ehkäisyssä appelsiinimehunjuominen päivän aikana auttaa stimuloimaan kehon toimintoja, taistelemaan tulehduksia vastaan ja auttaa pysäyttämään tulehduksen.

Nielurisatulehdus
Tämän ongelman torjumiseksi suosittelemme juomaan lasillisen appelsiinimehua sekoitettuna kolmeen aloe vera -kiteeseen ja juomalla seoksen tyhjään vatsaan.

Liikalihavuus
Niiden alhaisen hiilihydraattimäärän ja puhdistavien ominaisuuksien vuoksi appelsiinit auttavat painonpudotuksessa.

Lievittää kuumetta
Appelsiinimehu poistaa myrkkyjä ja rauhoittaa kuumetta ravitsemalla sinua sen suuren C-vitamiinimäärän vuoksi.

Porkkanan terveysvaikutukset esittelin jo aamupalan yhteydessä ja ne toistuvat tämän lounaan yteydessä.


Terveellinen päivällinen

Salaatti, jossa tomaattia, tuorekurkkua, sipulia, valkoista juustoa, oliiviöljyä ja omenaviinietikkaa. Puoli avokaadoa, puoli omenaa ja yksi kiwi.

Tämän päivällisen terveysvaikutukset:

Tomaattien on aiemmissa tutkimuksissa todettu auttavan muun muassa syövän ennaltaehkäisyssä. Nyt tutkijat ovat havainneet tomaateilla olevan myös masennusta ehkäiseviä vaikutuksia.
Kiinalais- ja japanilaistutkijoiden tekemän tutkimusanalyysin mukaan säännöllinen tomaattien syönti vähentää riskiä sairastua masennukseen. Mielenterveyden parantamiseen ei tutkijoiden mukaan tarvita kilokaupalla tomaatteja, vaan hyödyt näkyvät jo pienillä määrilläkin. Tomaatin yllättävät terveyshyödyt havaittiin analysoimalla yli tuhannen naisen ja miehen mielenterveystietoja.
Tutkijat havaitsivat, että tomaatteja 2-6 kertaa viikossa syövät ihmiset kärsivät 46 prosenttia epätodennäköisemmin masennusoireista. Muilla vihanneksilla ja hedelmillä ei todettu olevan samanlaisia vaikutuksia psyykkiselle terveydelle.

Suomalaiset ovat ahkeria tomaatin syöjiä ja tuoreita tomaatteja kulutetaankin vuosittain noin 10 kiloa henkeä kohden. Tomaattien kulutus on kuitenkin vielä yleisempää esimerkiksi Välimeren maissa. Näissä maissa elinajanodote on korkeampi ja esimerkiksi sydänsairauksien esiintyvyys pienempi kuin monissa muissa Euroopan maissa.
Tomaatin lykopeeni terveyshyötyjen takana?
Aasialaistutkijat eivät ole vielä varmoja, piilevätkö tomaatin terveyshyödyt sen sisältämässä lykopeenissa, jonka on todettu suomalaistutkimuksissakin vähentävän syöpäriskiä.

Viime vuonna julkaistu filosofian lisensiaatti Jouni Karpin väitöstutkimus Itä-Suomen yliopistossa vahvisti ravinnosta saatavien karotenoidien olevan terveydelle hyödyksi. Väitöstutkimuksen mukaan karotenoideihin kuuluva lykopeeni voi vähentää syöpäriskiä. Tämän lisäksi karotenoidien havaittiin vähentävän veren rasvojen hapettumista.
Tutkimuksen mukaan ravinnosta saataviin karotenoideihin kuuluva lykopeeni voi vähentää syöpäriskiä. Sen lisäksi karotenoidien havaittiin vähentävän veren rasvojen hapettumista.

Kuopion yliopistossa esitetyn ravitsemustieteilijä Tiina Rissasen väitöstutkimuksen mukaan ravinnon sisältämä lykopeeni vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Tulos perustuu yli 700 kuopiolaisen ja lähiympäristöstä kotoisin olevan keski-ikäisen miehen veren lykopeenitason mittauksiin ja koehenkilöiden sairastamien sydän- ja verisuonitautien seurantaan. Tutkimuksessa havaittiin, että kaulavaltimoiden seinämän paksuus oli suurin niillä miehillä, joiden veren lykopeenipitoisuus oli matalin. Heidän riskinsä sairastua sydäninfarktiin oli yli kolminkertainen verrattuna niihin, joilla lykopeenipitoisuus oli kohtalainen tai korkea.
Lykopeeni on yksi karotenoideista, mutta ei A-vitamiinin esiaste, kuten sen sukulainen beetakaroteeni. Lykopeeni on punainen väriaine, joka antaa punaisen värin useille kasviksille, kuten tomaatille, verigreipille, ruusunmarjalle ja vesimelonille. Lykopeenia pidetään terveyttä edistävänä ja sairauksia ehkäisevänä yhdisteenä, joka eräiden tutkijoiden mukaan on antioksidanttina kaksi kertaa tehokkaampi kuin beetakaroteeni ja sata kertaa vahvempi kuin E-vitamiini. Elimistö ei itse tuota lykopeenia, vaan saa sen ravinnosta. Lykopeenin tärkeimpiä lähteitä suomalaisessa ruokavaliossa ovat tuore tomaatti, tomaattikastikkeet ja ketsuppi sekä verigreippi, ruusunmarja ja vesimeloni.

Jos haluat valita terveellisen ruokavalion, on tomaatti mahtava liittolainen pyrkimyksissäsi. Sillä on useita hyviä ominaisuuksia, ja se toimii muun muassa antioksidanttina sekä puhdistavana tuotteena. Tomaatti on myös tärkeä tekijä useiden sairauksien estämisessä, kuten esimerkiksi monen eri tyyppisen syövän.

Tomaatti sisältää myös tärkeitä vitamiineja, kuten C- ja A-vitamiinia. Ensimmäinen näistä on erinomainen apu raudan imeytymisen ja siten myös haavojen parantumisen kannalta, sekä esimerkiksi vastustuskyvyn voimistamiseksi. A-vitamiini taas on erittäin tärkeä tekijä silmien, ihon ja hengitysteiden hyvän terveydentilan ylläpitämisen kannalta.
Mitä tulee sydämeen ja verisuoniin, on tomaatti on erinomainen suojaa antava tuote, ja se auttaa myös vähentämään sekä säätelemään verenpainetta. Se myös sisältää kaliumia, joka on mineraali ja auttaa kehon nesteiden säätelyssä. Huonon kolsterolin kiinnittyminen valtimoiden seinämiin aiheuttaa rasvan kertymistä, ja siten se myös lisää verenpainetta. Tomaatti estää tämän.

Korkea verenpaine saa sydämen tekemään enemmän työtä, jotta se pystyisi tehokkaasti saamaan veren sekä ravinteet virtaamaan elimistön eri elimiin. Tämä johtuu siitä, että valtimot, jotka veren kuljettavat, ovat muuttuneet huonommaksi laadultaan. Tämä sydämen tekemä ylimääräinen ponnistus aiheuttaa pikkuhiljaa sen vahingoittumisen, kuten käy myös toisille kehon ensisijaisen tärkeille elimille.
Pidä siis mielessäsi, että tällainen elimistön tila on syynä useisiin sydämen ongelmiin. Seurauksina korkeasta verenpaineesta saattavat olla muun muassa verisuonten kalkkiutuminen, rasitusrintakipu eli angina pectoris, munuaisten vahingoittuminen, näkökyvyn huononeminen, halvaukset sekä muut ongelmat.

Tomaatista on tullut suomalaisten suosikkivihannes, sitä syödään 10,7 kiloa henkeä kohti vuodessa. Käytännössä tämä tarkoittaa yhtä tomaattia joka kolmas päivä, mikä ei kuitenkaan ole kovin paljon, jos tomaatin kulutusta pohtii sen terveysvaikutusten kannalta. Tomaatin syöntiä kannaa lisätä, sillä näyttää siltä, että tomaatti päivässä pitää lääkärin loitolla.
Tomaatin terveysvaikutukset piilevät sen sisältämässä lykopeenissa, joka antaa tomaatille värin ja toimii ihmisen elimistössä vahvana antioksidanttina. Se suojaa soluja syöpämuutoksilta ja hidastaa verisuonten tukkeutumista.
Monien tutkimusten mukaan sydän- ja verisuonitauteihin sairastumisen riski vähenee, jos lykopeenin määrä veressä on korkea. Lykopeeni auttaa myös ehkäisemään miesten yleisintä syöpäsairautta, eturauhassyöpää. Liian vähäinen lykopeenin saanti taas yhdistetään harmaakaihiin ja muistitoimintojen heikkenemiseen.
Tomaatti ei menetä ravintoarvoaan, vaikka sitä kuumentaa, keittää, paistaa, hauduttaa tai grillaa. Lykopeenikin imeytyy parhaiten kypsennetyistä, hienonnetuista tomaateista. Jääkaapissa tomaattia ei kuitenkaan pidä koskaan säilyttää.

Tuorekurkku

Vanha kunnon kurkku kuuluu lähes jokaisen arkiruokaan – ja hyvä niin. Kurkku on yksi terveellisimmistä kasviksista joita suomessa kasvatetaan ja sen sisältämillä ravintoaineilla on erittäin tehokkaita terveysvaikutuksia. Tämän lisäksi kurkku on erittäin monipuolinen ja helppokäyttöinen ruoanlaitossa.
Tässä yksitoista tärkeintä syytä, miksi kurkun tulisi olla osa jokapäiväistä ruokavaliotasi.

1. Se nesteyttää kehoasi
Riittävä nesteytys on yksi terveen elimistön perusedellytyksistä. Erityisesti kesäaikaan nesteentarve kasvaa, jolloin veden juomisen lisäksi on hyvä saada nestettä myös ruoasta. Kurkku on koostumukseltaan 95,2 % vettä, joten se on erittäin tehokas nesteyttäjä.

2. Se tukee sydämen terveyttä
Tehokkaan nesteytysominaisuuden lisäksi kurkku sisältää kaliumia, joka on erittäin tärkeä suola. Liian alhainen kaliumpitoisuus veressä voi aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä ja verenpaineen kohoamista. Sopivan suolatasapainon ylläpitäminen ennaltaehkäisee sydänsairauksia ja verenpaineongelmia.

3. Se tukee elimistön taistelua syöpää vastaan
Kurkku sisältää fisetiinia, eli flavonoidia, jonka on tutkimuksissa todettu estävän syöpäsolun normaalia jakautumista. Lisäksi fisetiinilla on tehokkaita tulehduksia vastaan taistelevia ominaisuuksia. Kasvit luovat fisetiinia suojautuakseen taudinaiheuttajilta ja sieni-infektioilta.

4. Se hidastaa ihon vanhenemista
Mitä vanhemmaksi iho tulee, sitä vähemmän sillä on antioksidantteja. Antioksidantit hidastavat ihoa vanhentavia reaktioita, joita tapahtuu kehossa jatkuvasti. Kurkku sisältää runsaasti antioksidantteja ja vitamiineja, joiden on todettu olevan iholle suotuisia terveysvaikutuksia. Kurkusta on myös helppo valmistaa ihonhoitotuotteita kotikonstein.

5. Se taistelee tulehduksia vastaan
Kehossa vallitseva matala-asteinen tulehdustila on lähtökohta monille pitkäaikaissairauksille. Kurkkujen tiedetään lieventävän tätä tulehdustilaa, sillä se sisältää lukuisia ainesosia jotka ovat tehokkaita taistelemaan tulehduksia vastaan.

6. Se ehkäisee ummetusta
Kurkku ylläpitää kehon ruoansulatusjärjestelmää ja ehkäisee ummetusta. Kurkku sisältää runsaasti vettä ja kuituja, jotka ovat molemmat oleellisia toimivassa ruoansulatuksessa. Kurkun tiedetään myös vähentävän vatsan turvotusta.

7. Se ehkäisee pahanhajuista hengitystä
Pahanhajuinen hengitys johtuu yleensä suussa olevista bakteereista. Kuitupitoiset kasvikset, kuten kurkku, lisäävät syljentuotantoa, joka puolestaan huuhtoo pois bakteereja suusta. Lisäksi kurkun tulehduksia vastaan taistelevat ainesosat voivat vähentää suussa olevia bakteereja.

8. Se suojaa luitasi
Kurkku sisältää tärkeää K-vitamiinia, jolla on tutkitusti positiivisia vaikutuksia luiden terveyteen. K-vitamiini tehostaa kalsiumin imeytymsitä luustoon ja näin vahvistaa luita ja ennaltaehkäisee haurastumista.

9. Se ylläpitää aivojen terveyttä ja muistia
Kurkun sisältämän fisetiinin on todettu suojaavan aivosoluja, tehostavan muistia ja jopa suojaamaan aivoja sairauksilta, jotka rappeuttavat aivosoluja.

10. Se on laihduttajan paras ystävä
Kurkussa on kaikki ominaisuudet, jota laihduttaja voi toivoa. Se sisältää vähän kaloreita, se on suurimmaksi osaksi vettä ja se sisältää vatsalle tärkeitä kuituja. Lisäksi se sisältää runsaasti tärkeitä vitamiineja ja antioksidantteja joita elimistö tarvitsee rasvanpoltossa.

11. Se on monipuolinen ja kotimainen
Kurkku on yksi monipuolisimmista kasviksista mitä voit ruokakaupasta löytää. Voit valmistaa kurkusta herkullisen salaatin, lisukkeen tai syödä sellaisenaan. Voit valmistaa kurkusta omaa kuorintavoidetta tai asetella pari viipaletta silmille virkistykseksi. Kurkku on myös yksi suosituimmista kotimaisista kasviksista, joten syömällä kurkkua voit tukea kotimaista tuotantoa.

Tässä lyhyt lista kurkun vaikuttavista terveyshyödyistä:

Pitää sinut nesteytettynä
Jos olet liian kiireinen juodaksesi tarpeeksi vettä, mussuta vähän kurkkua, joka on 96-prosenttisesti vettä. Se kompensoi iloisesti!

Suojaa kuumuudelta – sisältä ja ulkoa
Syö kurkkua, ja kehosi saa helpotusta närästykseen. Levitä kurkkua ihollesi, ja saat helpotusta auringonpolttaman ja kutiavaan ihoon.

Huuhtelee kuona-aineet
Kaikki se kurkussa oleva vesi toimii luudan tavoin, lakaisten kuona-aineet ulos systeemistäsi. Säännöllisesti käytettynä kurkun tiedetään myös liuottavan munuaiskiviä.

Ravitsee sinua vitamiineilla
A-, B- ja C-vitamiinit, jotka vahvistavat vastustuskykyäsi, antavat sinulle energiaa ja pitävät sinut säteilevänä. Lisävoimaa saat mehustamalla kurkun porkkanan ja pinaatin kanssa.

Antaa ihoystävällisiä mineraaleja
Magneesiumia, kaliumia ja piidioksidia. Siksi kurkkupohjaiset hoidot ovat kylpylöissä suosittuja.

Auttaa painonpudotuksessa
Nauti kurkkuja salaateissa ja keitoissa. Minun lempivälipalani? Rapeita kurkkutikkuja kermaisella jugurttidipillä.

Elvyttää silmät
Jäähtyneet kurkkuviipaleet silmillä on kulunut kuva kauneudenhoidosta puhuttaessa, mutta se todella auttaa pienentämään silmäpusseja ja turvotusta.

Pienentää syöpäriskiä
Pienennä riskiäsi sairastua useampaan syöpään sisällyttämällä kurkku ruokavalioosi. Useat tutkimukset osoittavat sen syöpää vastustavat ominaisuudet.

Tasaa verenpainetta
Potilaat, jotka taistelevat verenpaineen kanssa – niin korkean kuin matalankin – saavat usein saavansa kurkun syömisestä helpotusta.

Raikastaa suuta
Kurkkumehu raikastaa ja parantaa sairaita ikeniä, jättäen jälkeensä paremmanhajuisen suun.

Tasoittaa hiukset ja kynnet
Piidioksidi, kurkun ihmemineraali saa hiuksesi ja kyntesi vahvemmiksi ja kiiltävämmiksi.

Helpottaa lihas- ja nivelkipuja
Kaikki kurkun vitamiinit ja mineraalit, tekevät siitä lihas- ja nivelkivuille vahvan vihollisen.

Pitää munuaiset kunnossa
Kurkku madaltaa virtsahappojen määrää kehossasi, pitäen munuaiset tyytyväisinä.

Hyvä diabetekseen
Diabetes-potilaat voivat nauttia kurkkua, hyötyen samalla sen terveysvaikutuksista: kurkku sisältää hormonia, jota haima tarvitsee tuottaakseen insuliinia.

Madaltaa kolesterolia
Steroli on kurkusta löytyvä yhdiste, joka auttaa vähentämään huonoa kolesterolia

Sipuli

Ensinnäkin siitä saa runsaasti vitamiineja, joihin kuuluvat, C-, B6-, B1-, K- ja H-vitamiinit. Sipuli sisältää myös runsaasti foolihappoa, kuitua, rikkiä ja flavonoideja, kuten myös muun muassa seuraavia tärkeitä mineraaleja:
  • kromi
  • magnesium
  • kalium
  • fosfori
  • kalsium

1. Sipuli pystyy estämään veren hyytymistä
Flavonoidien ohella sipulissa on myös kversetiiniä, joka on erinomainen veren hyytymisen estäjä. Se toimii seuraavalla tavalla:
  • tasapainottaa kolesterolitasoja
  • estää tulehtuneisuutta
  • toimii antioksidanttina
  • auttaa torjumaan allergioita
  • voimistaa sydäntä
  • auttaa suojaamaan ruoansulatusta
  • estää verihiutaleita muodostamasta hyytymiä, kun veri muuttuu sakeaksi
2. Sipuli auttaa vähentämään huonoa ja lisäämään hyvää kolesterolia
Kuten jo aiemmin mainitsimmekin, kversetiini sekä auttaa estämään veren hyytymistä että tasapainottaa kolesterolin tasoja elimistössä.
On todistettu, että sipuli pystyy vähentämään huonoa kolesterolia samalla kuin se auttaa kehoa tuottamaan hyvää kolesterolia.
Lisäksi sen antioksidantit ovat suuri apu sydämen pitämisessä hyvässä kunnossa.

3. Sipuli auttaa estämään kasvainten kehittymistä
Sipulin sisältämät antioksidantit on tunnettu siitä, että ne ovat avuksi kasvainten torjunnassa. Moni niistä antioksidanteista, joita tässä loistavassa kasviksessa on, pystyy estämään syöpäkasvainten kehittymistä.
On myös olemassa tutkimuksia, joiden mukaan sipuli alentaa riskiä saada tietyn tyyppisiä syöpiä, joihin kuuluvat paksusuolen, vatsan ja eturauhasen syövät.

4. Sipuli auttaa parantamaan mielialaa sekä nukkumaan paremmin. Sipuleissa on runsaasti foolihappoa, ja tämä loistava ainesosa auttaa lisäämään veren virtausta aivoihin. Siten se edistää sitä, että aivot saavat enemmän happea ja tärkeitä ravinteita.
Sipuli edistää myös serotoniinin ja dopamiinin tuotantoa aivoissa. Nämä ovat ne hormonit, jotka vastaavat hyvästä olosta, ja siten tulet sipulin ansiosta paremmalle tuulelle. Samalla pystyt parantamaan unesi laatua ja ruokahaluasi.

5. Sipuli tukee ihon ja hiusten terveyttä
Sipulin sisältämä C-vitamiini auttaa kehoasi tuottamaan enemmän kollageenia. Tämä on elintärkeä tekijä, jotta voisit pitää elimistösi vahvana.
Kollageeni on avuksi myös solujen uusiutumisessa, kuten myös joustavuuden ja kosteuttamisen lisäämisessä, ja se tekee ihosta sileän ja säteilevän.
Ja jos tämä ei vielä vakuuta sinua, kollageeni on myös hyväksi hiusten terveyden kannalta, sillä se tekee niistä vahvat, paksut ja kiiltävät.

6. Sipuli auttaa poistamaan elimistöstä myrkyllisiä aineita
Sipulin sisältämä aminohappo auttaa kehoasi hankkiutumaan eroon myrkyllisistä aineista.
Siten sipuli edistää raskasmetallien poistumista, kuten lyijyä, kadminiumia ja arsenikkia, joita on maksassa.
Kun maksaasi kertyy kyseisiä myrkkyjä, seurauksena saattaa olla sairauksia, jotka voitaisin välttää sisällyttämällä ruokavalioon myrkyllisiä aineita poistavia tuotteita. Sipuli on yksi parhaista tällaisista aineksista, joten tartu tilaisuuteen!

7. Sipuli pitää paksusuolesi terveenä
Sen lisäksi että tämä kasvis auttaa estämään paksusuolen syöpää, toinen sipulin hyöty on se, että se vastaa kyseisen elimen yleisestä terveydestä.
Sipulin sisältämä kuitu edistää hyvien bakteerien kasvua ihmisen suolistossa, ja se auttaa estämään ripulia.
Vieläkin parempi hyöty on se, että kuitu auttaa estämään vakavia haavaumia muodostumasta suolistossa – nämä voivat olla hyvin kivuliaita.

8. Sipuli auttaa alentamaan verensokerin tasoa
Tämä on erittäin hyvä uutinen, mikäli sinulla on diapetes tai tunnet jonkun sellaisen, joka tästä sairaudesta kärsii.
Kromi on yksi monista mineraaleista joita sipulista löytyy, ja se auttaa kehoasi säätelemään verensokerin tai glukoosin tasoa.
Rikki on avuksi siten, että se edistää insuliinin tuotantoa. Tämä on yksi tärkeimmistä syistä siihen, että sipuli on erittäin hyväksi niille, joilla on diabetes, mutta tämä kasvis on erittäin suositeltava tuote myös silloin, jos kyseistä sairautta ei ole.
Sipulissa on siis suuren suuri määrä hyötyjä terveytesi ylläpidon kannalta. Muista kuitenkin se, että sipulin hyödyt on helpompi saada käyttöön jos nautit tätä kasvista raakana, sillä se menettää osan ravinteistaan mikäli kuumennat sitä – näin käy monille muillekin kasviksille.

Herkkävatsaisten tulisi rajoittaa sipulinsyöntiään kohtuulliseen määrään, sillä muuten riski saada närästystä ja ilmavaivoja saattaa kasvaa.

Juuston, omenaviinietikan ja oliiviöljyn terveysvaiktukset olen selostanut jo aikaisemmin aamupalan ja lounaan yhteydessä.

Avokaado

Yksi hedelmä, paljon hyviä ominaisuuksia
Ensinnäkin täytyy huomauttaa, että avokadon sisältämä rasva ei ole haitallista, kuten jotkut luulevat. Avokado on yksi parhaimmista hedelmistä, joita urheilijat voivat käyttää ravinnossaan, koska siitä saa todella paljon energiaa.
Mutta avokadot ovat hyödyllisiä paljon muuhunkin, eivät vain energiaksi urheiluun. Ne ovat myös hyväksi ihmisille, jotka työskentelevät toimistossa, sekä lapsille, vanhuksille, raskaana oleville ja kaikille yleisluontoisesti.

Avokado auttaa kohentamaan kolesterolitasoa ja samanaikaisesti se vakauttaa sydämen rytmiä (minkä vuoksi myös sen sanotaan olevan hyvä urheilijoille). Avokado sisältää tyydyttymättömiä rasvoja, öljyhappoa ja alfalinoleenihappoa (tunnetaan yleisesti Omega-3 -rasvahappona).

Avokadot auttavat kasvussa ja lihasmassan palautumisessa, koska ne sisältävät suuren määrän proteiineja, kaliumia ja sinkkiä; enemmän kuin banaanit. Niiden ”hyvät” rasvat parantavat testosteronitasoa luonnollisesti.

Avokadon välttämättömien rasvahappojen ja E-ryhmän vitamiinien ansiosta se myös lieventää niveltulehdusta (suositellaan nivelreumaan) ja pitää rustoa kunnossa.
Avokado pitää sinut kylläisenä pidempään sen liukenevien ja liukenemattomien kuitujen vuoksi. Ne hidastavat hiilihydraattien hajoamista. Niiden suuri öljyhappomäärä aktivoi aivojen alueita, jotka tuottavattyytyväisyyden tunnetta.

Ja jos tässä ei jo ollut tarpeeksi: korkean karotenoidisisällön ansiostaavokadot parantavat vastustuskykyä. Luteiini, toinen ainesosa avokadossa, toimii antioksidanttina ja suojana näkösairauksia vastaan.
Hyvä asia tässä hedelmässä on myös, että sitä voi syödä monin eri tavoin, esimerkiksi raakana salaateissa vihannesten kanssa, ihan sinällään, paahtoleivän päällä ja niin edelleen.

Avokadot ovat hyviä raskaana oleville naisille, koska ne ehkäisevät sekä äidin että sikiön sairauksia. Koska niissä on paljon foolihappoa, ne ovat erittäin tärkeä lisä raskauden aikana, ja ne voivat korvata monien lääkkeiden ja kemikaalien kulutuksen. Jos suunnittelet tulla raskaaksi, älä epäröi syödä avokadoa, se auttaa kehosi ja terveytesi kohentamisessa.

Korkeasta kolesterolista kärsivät voivat hyödyntää tätä hedelmää vähentääkseen LDL-kolesterolitasoja (pahoja) ja ylläpitämään HDL-kolesterolitasoja (hyviä). Avokado on epäilemättä hyödyllinen ehkäisemään verisuonitauteja, kuten aivohalvauksia, joista on tullut yhä yleisempiä.

Avokadolla on myös erinomaisia esteettisiä vaikutuksia, sillä se estää ihon vanhenemista ja suojelee hiuksia. Niinpä voit lisätä avokadon kauneustuotelistaasi. Levitä se naamiona kasvoillesi hoitaaksesi auringon polttamaa ihoa tai myös vähentämään ryppyjä.

Avokadon kermaisen koostumuksen ansiosta voit käyttää sitä voin tai majoneesin korvikkeena. Se on hyvä idea käytettäväksi esimerkiksi kakuissa, banaanileivissä, voileivissä ja salaattikastikkeissa.

Perinteisessä lääketieteessä avokado on tunnettu monesta eri ominaisuudesta, mutta erityisesti sen sukupuoliviettiä parantavista ja ripulia ehkäisevistä ominaisuuksista. Näissä tapauksissa voidaan käyttää avokadon siemeniä, lehtiä ja jopa kuorta.

Mutta nämä eivät ole sen ainoita käyttötarkoituksia; ne voivat myös lievittää punatautia ja ehkäistä kaljuuntumista.

Avokado sisältää runsaasti antioksidantteja, jotka taistelevat ikääntymisen merkkejä vastaan. Lisäksi avokadossa on lähes 20:hta erilaista vitamiinia ja mineraalia. Aiemmin tänä vuonna tehty tutkimus osoitti, että avokadoja syövät saivat enemmän kuitua, E- ja K-vitamiinia, magnesiumia ja kaliumia kuin he, jotka eivät sisällyttäneet hedelmää ruokavalioonsa.

Tässä muutamia vihreän superhedelmän hyötyjä.

Avokado tehostaa kylläisyydentunnetta
Avokadon sisältämä tyydyttymätön rasva hidastaa vatsalaukun tyhjenemistä ja pitää sinut pidempään kylläisenä. Yhdessä avokadossa on noin 22 grammaa rasvaa. Erään tuoreen tutkimuksen mukaan puolikkaan avokadon lisääminen ateriaan pidensi kylläisyydentunnetta jopa seuraavan viiden tunnin ajaksi.

Avokado auttaa pitämään painon kurissa
Keventäjänkään ei pidä pelätä rasvaa, mutta rasvan laadulla todella on merkitystä. Runsasrasvainen avokado on mainio valinta keventäjänkin lautaselle, sillä se sisältää antioksidantteja ja ehkäisee tulehduksia, mitkä on molemmat linkitetty tutkimuksissa painonhallintaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan avokadoa syövät painoivat vähemmän ja omasivat kapeamman vyötärön kuin avokadoja syömättömät siitäkin huolimatta, että molemmilla syöty energiamäärä oli sama.

Avokado suojaa sydäntä
Avokadon sisältämät rasvat auttavat madaltamaan huonoa kolesterolia ja nostamaan hyvää, mikä auttaa ehkäisemään sydänsairauksia. Myös avokadon sisältämä kalium suojaa sydäntä ja verisuonia.

Avokado auttaa ravintoaineita imeytymään
Avokadon lisääminen ruokaan voi auttaa kehoa hyödyntämään muiden terveellisten ruokien antioksidantit paremmin. Ohiossa tehdyn tutkimuksen mukaan avokadon lisääminen salaatteihin ja salsaan auttoi esimerkiksi karoteeneja imeytymään jopa 13 kertaa paremmin kuin ilman avokadoa. Toisen tutkimuksen mukaan taas avokadon yhdistäminen tomaattikastikkeeseen ja porkkanoihin paransi A-vitamiinin imeytymistä.

Kiwi

1. Parantaa ruoansulatustasi
Kiivi sisältää runsaasti kuituja, jotka tukevat luonnollisella tavalla ruoansulatustasi. Kiivi sisältää myös entsyymiä, joka auttaa kehoasi pilkkomaan proteiineja.

2. C-vitamiinipommi
C-vitamiini pitää huolta yleisestä terveydestä ja vastustuskyvystä. 100 grammaa kiiviä sisältää 98 mg C-vitamiinia, kun esimerkiksi appelsiini sisältää ”vain” 63 mg per 100 g.

3. Ehkäisee syöpää
Kiivin kuori sisältää ainesosia, jotka ehkäisevät syövän muodostumista ja suojaavat solujasi. Kiivin kuoren syöminen ei kuulosta kovin herkulliselta ajatukselta, mutta terveyden eteen kannattaa nähdä vaivaa. Muista pestä kuori hyvin ennen käyttöä. Vinkki: sekoita kuori esimerkiksi smoothien sekaan.

4. Pitää sinut nuorempana
Ikääntymisen pysäyttäminen on mahdotonta, mutta vanhenemisprosessia voi hidastaa syömällä terveellisesti. Kiivi sisältää E-vitamiinia ja antioksidantteja, joita kehosi tarvitsee päivittäin.

5. Ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja
Tutkimuksen mukaan 2-3 kiiviä päivässä vähentää veritulppia 20 prosentilla! Kiivin siemenet sisältävät omega-3 rasvahappoja, jotka suojaavat sydän- ja verisuonisairauksilta. Hedelmä sisältää myös kaliumia, joka laskee verenpainettasi.

TERVEYSTIETOA KIIVISTÄ
  • Kiivissä on todella huimasti C-vitamiinia: 100 grammassa kiiviä on 98 mg C-vitamiinia. Vastaavassä määrässä appelsiinia on 63 mg C-vitamiinia.
  • Kiivihedelmän pienissä siemenissä on paljon alfalinoleenihappoa. Se on n-3-rasvahappoa, joka edistää sydän- ja verisuoniterveyttä.
  • Luomukiivin kuorenkin voi syödä, kun sen pesee ja raaputtaa huolellisesti puhtaaksi. Kuoressa on monia vahvoja antioksidantteja. Nämä flavonoidit voivat suojata elimistön soluja syöpäriskiä lisääviltä DNA-vaurioilta. Yksi kuorellinen kiivi päivässä antaa riittävästi flavonoideja.
  • Kiivissä on paljon kaliumia ja magnesiumia, jotka ovat tärkeitä elimistön nestetasapainon säätelyssä ja hermoimpulssien välittymisessä.

Tuore tutkimus paljastaa, että päivittäin nautittuna kiivillä on positiivisia vaikutuksia unenlaatuun.

Runsaasti C-vitamiinia sisältävä kiivi on monin tavoin terveellinen herkku. Kiivin antioksidanttiset ominaisuudet vahvistavat vastustuskykyä ja tekevät hyvää soluille. Tutkimukset osoittavat, että runsaskuituinen ja kaliumpitoinen kiivi saattaa myös parantaa sydämen terveyttä ja hengityselimistön toimintaa.
Nyt kiivistä on löytynyt vielä yksi uusi ominaisuus. Tuoreen tutkimuksen mukaan kiivin syöminen saattaa nimittäin auttaa merkittävästi univaikeuksien voittamisessa.

Taiwanilaisen yliopiston tekemä tutkimus selvitti kiivin syömisen vaikutuksia uneen. Tutkijat huomasivat, että päivittäinen kiivin syöminen voitiin yhdistää merkittäviin parannuksiin niin unen laadussa kuin määrässäkin.
Tutkimukseen osallistui 22 naista ja kaksi miestä, jotka olivat iältään 20–55-vuotiaita. Heillä kaikilla oli univaikeuksia. Neljän viikon ajan tutkittavat söivät kaksi kiiviä tuntia ennen nukkumaan menoaan. Neljä viikkoa osallistujien unta tutkittuaan tutkijat huomasivat merkittäviä parannuksia unenlaadussa.
Tutkijat huomasivat, että tutkittavat nukahtivat nopeammin ja nukkuivat paremmin. Huomattiin myös, että unen määrä lkasvoi kaiken kaikkiaan 13,4 prosentilla.

Kiivin unta parantavat vaikutukset saattavat olla selitettävissä sen sisältämillä antioksidanteilla ja serotoniinilla.

Omena

Omena on hedelmä, jota on helposti saatavilla vuoden ympäri. Omenat ovat herkullisia ja monipuolisia hedelmiä, jotka sopivat makeisiin jälkiruokiin, salaatteihin, mehustettaviksi ja sinällään nautittaviksi. Omenoita voi myös kuivattaa, jolloin niistä saa herkullisen välipalan ja naposteluherkun. Omenat ovat täynnä hyviä ravintoaineita, joista on monia hyötyjä elimistön kokonaisvaltaiselle terveydelle ja suorituskyvylle.
Omenoiden terveysvaikutukset perustuvat pitkälti suureen määrään antioksidantteja ja pektiiniä, jotka ehkäisevät vapaiden radikaalien haittavaikutuksia, kuten solujen ennenaikaista vanhenemista ja rappeutumista, joka johtaa mm. ihon löystymiseen ja ryppyihin ja sairauksiin. Omenoiden nauttiminen tehostaa kehon luonnollista puhdistumista.
Tämän lisäksi omenat täyttävät mahaa ja pitävät kylläisenä, joten ne sopivat etenkin painoaan vahtiville yksilöille. Voit napostella omenoita huoletta ilman pelkoa lihomisesta, niiden makeus tyydyttää makeanhimon.
Näiden syiden lisäksi on monia muita syitä siihen, miksi omenoita kannattaa syödä joka päivä. Tässä omenoiden syönnin yhdeksän päävaikutusta.

1. Omenat ovat hyväksi sydämelle
Omenat sisältävät paljon luonnollisia fytokemikaaleja, jotka ovat vahvoja antioksidantteja. Nämä kemikaalit ehkäisevät vapaiden radikaalien negatiivisen vaikutuksen terveisiin soluihin, joka voi johtaa kohonneeseen riskiin sairastua syöpään ja sydäntauteihin.
Tämän lisäksi omenan kuoren sisältämä kuitu vähentää kolesterolin imeytymistä verenkiertoon suolistosta ja auttaa kontrolloimaan kolesterolia.

2. Omenat poistavat nesteturvotusta
Omenan sisältämä kalium toimii luonnollisena diureettina, joka kiihdyttää nesteiden erittymistä ja poistumista elimistöstä, ja huuhtelee samalla mukanaan haitalliset kuona-aineet ja myrkyt.
Tulehdussairauksista ja korkeasta verenpaineesta kärsivät ihmiset voivat hyötyä yhden päivittäisen omenan syömisestä.
Munuaisongelmista kärsivien tulee keskustella omenoiden syömisestä lääkärin kanssa ennen niiden nauttimista, sillä suuri määrä kaliumia voi vaikuttaa haitallisesti sairaisiin ja ylikuormittuneisiin munuaisiin.

3. Omenat ehkäisevät ummetusta ja ripulia
Omenoiden kuoren sisältämä kuitu auttaa pitämään suoliston toiminnan säännöllisenä ja ehkäisee mm. ummetusta. Muista siis syödä omenat kuorineen.
Omenan hedelmäliha sisältää pektiiniä, joka pitää huolta suoliston normaalista toiminnasta ja ehkäisee ripulia ja sen aiheuttamaa nestehukkaa. Omena sisältää myös tanniinia, joka ehkäisee tulehdusta ja toimii luonnollisen antibiootin tavoin.

4. Omenat pitävät huolta hampaista
Syödessäsi omenaa stimuloit syljen erittymistä suussa. Sylki vie mukanaan plakkia aiheuttavia bakteereja ja ehkäisee kiillevaurioita ja reikiintymistä. Omenan syöminen ehkäisee myös muita suun terveyteen liittyviä ongelmia, kuten ientulehdusta.
Omenan syöminen ei tietenkään korvaa hampaiden harjausta, mutta jos joskus olet sellaisessa tilanteessa, että et pääse harjaamaan hampaita, syö omena ruokailun jälkeen tai illalla ennen nukkumaanmenoa – näin ehkäiset bakteerien aiheuttamat negatiiviset vaikutukset.

5. Omenat voivat ehkäistä Alzheimerin tautia
Omenoiden sisältämät antioksidantit ovat todistetusti tehokas keino vähentää riskiä sairastua aivojen rappeutumista aiheuttavaan Alzheimerin tautiin. Antioksidantit pitävät huolta siitä, että aivot eivät vanhene ja sairastu ennen aikojaan, ja mieli pysyy kirkkaana ja toimivana.

6. Omena suojaa Parkinsonin tautia vastaan
Kun syöt runsaskuituisia ruokia, kuten omenaa, voit ehkäistä sellaisten vakavien sairausten kuin Parkinsonin taudin esiintymisen. Parkinsonin tauti on hitaasti etenevä rappeuttava sairaus, joka vaikuttaa aivoihin.
Tutkijat uskovat, että vapaat radikaalit voivat lisätä riskiä sairastua Parkinsonin tautiin, joten paljon antioksidantteja sisältävien ruokien syöminen voi ehkäistä sen syntymistä.

7. Omenat vähentävät riskiä sairastua diabetekseen
Omenoiden liukenevat kuidut auttavat laskemaan verensokeria sellaisilla potilailla, joiden riski kehittää kakkostyypin diabetes on korkea. Yhden omenan nauttiminen päivässä voi laskea riskiä jopa 20 prosentilla.

8. Omenat ehkäisevät sappikivien muodostumista
Sappikiviä syntyy, kun veressä on liikaa kolesterolia. Kolesteroli estää sappea sulattamasta rasvoja normaaliin tapaan. Käyttämätön sappineste kovettuu ja muuttuu sappikiviksi, jotka voivat aiheuttaa monia erilaisia oireita.
Paljon kuitua sisältävä ruokavalio ehkäisee kolesterolin kertymistä ja vähentää riskiä ylipainoon ja sen mukanaan tuomiin terveyshaittoihin.

9. Omenat puhdistavat maksaa
Kun syöt suuria määriä epäterveellistä, kaloripitoista ruokaa, kasvatat samalla riskiä sairastua moniin tauteihin ja kärsiä inhottavista vaivoista. Maksa kärsii epäterveellisestä ravinnosta siinä missä muukin keho.
Keho pystyy puhdistumaan itse, mutta kun maksa ja munuaiset ylikuormittuvat, muttuu puhdistuminen hitaaksi eikä keho ehdi suodattaa kaikkia myrkkyjä ja kuona-aineita. Tämä voi johtaa sairastumiseen.

Onneksi omenoiden syöminen tai tuoreen omenamehun juominen tukee kehon luonnollista puhdistumista ja pitää maksan toiminnasta huolta.
Olitko tietoinen tässä artikkelissa mainituista omenan terveysvaikutuksista? Lisää omenaa päivittäiseen ruokailuusi, muista ostaa luomuomenia ja pestä ne huolellisesti. Syö myös omenan kuoret, sillä ne sisältävät suuren määrän hedelmän tärkeistä ravintoaineista.

Liikunta ja terveys


Verenpaine 137 / 79, pulssi 54. Paino 92,1 kg. Jumppa 0/1630 min, kuntosali 0/5440 min, kävely 10 /526 km , uinti 0/21000m






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti