tiistai 20. elokuuta 2019

KE 21.08.2019 Pohjanmaan poliisille



From: Erkki Aho
Sent: Wednesday, August 21, 2019 6:37 AM
To: kirjaamo.pohjanmaa@poliisi.fi
Subject: rikosilmoitus
Pohjanmaa poliisi
Rikosilmoitus
Asian taustaa. Sain Teiltä seuraavan ilmoituksen
Hei,
pyydämme Teitä lähettämään asiakirjan Pohjanmaan poliisilaitokselle pfd-muodossa, sillä tietoturva-asetukset eivät mahdollista kyseessä olevan sivun  avaamista.
Terveisin Pohjanmaan poliisilaitoksen kirjaamo
Ulla Hakala
tietopalvelusihteeri

Tämän johdosta teen uuden rikosilmoituksen sähköpostiviestinä.
Olen joutunut törkeän petoksen ja törkeän prosessipetoksen kohteeksi. Näiden seurauksena olen kärsinyt neljä ( 4) konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion ja 7 kunnianloukkaustuomioita. Olen joutunut 24 vuotta kestäneen kidutusrikoksen kohteeksi ja olen joutunut olemaan 24 vuotta rikollisen ulosoton kohteena. Olen menettänyt yritykseni, omaisuuteni ja maineeni on mustattu loppuiäksi. Olen kärsinyt valtavat taloudelliset tappiot ja hirvittävät henkiset kärsimykset. Avioliittoni on rikottu ja minut on häädetty omasta kodistani, Olen joutunut olemaan maanpaossa Ahojahdin kohteena Suomessa, Ruotsissa ja muualla Euroopassa.
Keskeiset tekijät asiassa ovat nyt eläkkeellä oleva syyttäjä Sulo Heiskari, asianajaja Antti Latola, ilmajoukkoihin oman käden kautta siirtynyt asianajaja Hannu Maskonen, joka hyppäsi parvekkeelta alas ja kuoli. Lisäksi rikoksensa tunnustaneet varatuomari Paavo M. Petäjä ja entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen. Poliisi Raimo Ollila jätti kaikki rikokset tutkimatta.
Minulta peritään edelleenkin rikoksilla aikaansaatuja saatavia. Ulosottoviranomaiset kihlakunnansyyttäjä Eveliina Nissilä, kihlakunnanvouti, valtakunnanvoudin ylitarkastaja, valtakunnanvouti ja oikeusministeri ovat asiasta tietoisia ja tarkasti informoituja. Tässä esimerkkinä Kalajoen silloisen työvoimatoimiston johtajan Tapio Laholan kunnianloukkaustuomion lasku. Asian rikostutkinnassa poliisi Raimo Ollila ei ottanut todistusaineistoa vastaan eikä asianomistajakuulustelua suoritettu. Syyttäjänä asiassa toimi esteellinen syyttäjä Sulo Heiskari. Oikeudenkäynti asiassa ei ollut oikeudenmukainen. Tapio Laholalla asiassa oli asianajajana Tapani Takala, joka liittyy muutenkin monin tavoin taustapiruna asioihin, joissa syyttäjä Sulo Heiskari ja poliisi Raimo Ollila operoivat.
Liitteenä kopiot ulosottoilmoituksesta. Koska ulosotto on edelleen voimassa, niin rikos ei voi olla vanhentunut, sillä ei voi olla niin, että rikos vanhenee ja rikoksilla aikaansaatu ulosotto jää voimaan. Ulosotto pitää rikokset avoimena.




Syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys
Seuraavana esitän lyhyen yhteenvedon asioista pääkohdittain ja todistusaineistojen kanssa.
Kauppasopimukset Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy ( 3 kpl) välillä
Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi. Väliaikaiset pesänhoitajat eivät voi myydä kiinteää omaisuutta.
Kera Oy käytti saattohoitajaa, jonka tehtävänä oli tuhota yritys. Saattohoitaja teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY:n kanssa kuvassa olevan sopimuksen. Kysymyksessä on törkeä petos, koska myyjä Kera Oy oli päättänyt poistaa perustettavan yhtiön markkinoilta. Siihen liittyy kuvassa oleva sopimus.
Väliaikaiset pesänhoitajat eivät konkurssisäännön mukaan saa myydä kiinteää omaisuutta. He kuitenkin myivät kiinteää omasuutta maakaaren vastaisesti. Heillä ei ollut valtakirjoja ja he myivät toisen omaisuutta omanaan kauppakaaren vastaisesti.
Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Kysymyksessä oli törkeä petos.
Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kauppakirjan allekirjoittajan mukaan ollut paikalla, kun kauppasopimus allekirjoitettiin. Sulo Heiskari on toiminut syyttäjänä kauppasopimuksista käysydissä oikeudenkäynneissä. Syyttäjistä annetun lain mukaan hän on toiminut esteellisenä syyttäjänä.
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin. Kauppasopimukset ovat siis laittomia.
Kaupanvahvistajaksi merkitty nimismies Sulo Heiskari toimi syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista johtuvista oikeudenkäynneistä. Syyttäjistä annetun lain mkaan hän ehdottomastai esteellinen toimimaan syyttäjänä näissä asioissa ja niistäohtuvissa asioissa kuten esimerkiksi Tapio Laholan kunnianloukkausoikeudenkäynnissä.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kaupat. Kaupan purku on aina lopullinen ja peruuttamaton. Kun pääsopimus puretaan niin liitännäiset eli takaukset eivät voida voimaan. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki konkurssituomion väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu. Konkurssi oli siis laiton. Kysymyksessä on prosessipetos.
Todistusaineistona kauppojen purkusopimukset
Todistusaineistona virheellinen konkurssihakemus
Varatuomari Paavo M. Petäjä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän lausuman asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Paavo M. Petäjä tunnustaa asian KRP:lle
Silloiselle asianajajalle Asko Keräselle annettiin valtakirjat asioiden hoitamiseksi, koska hän pyysi niitä sillä perusteella, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu ja konkurssi oli haettu väärillä tiedoilla..
Entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että hän jätti valituksen tekemättä. Nyt ainoa mahdollisuus on saada purku korkeimmalta oikeudelta, mutta korkein oikeus ei suostu purkamaan vääriä tuomioita eikä Ylivieskan käräjäoikeus ota asiaa käsiteltäväkseen. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä eikä laillisuusvalvonta näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.
Tutkinnanjohtajana ollut poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikostutkintapyynnöt tutkimatta. Ollilan esimiehet ovat merkittvältä osalta olleet lestadiolaisia kuten Ollilakin. On syytä epäillä, että lestadiolainen mafia on suojellut omia aateveljiään rakennusalalla sekä poliisialalla.
Asianajaja Hannu Maskonen teki asiassa oman lopullisen ratkaisunsa, putosi parvekkeelta ja kuoli.
Ennen kuolemaansa asianajaja Hannu Maskonen haastoi Erkki ja Eila Ahon oikeuteen velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä pankinjohtajan tietämättä asiasta. Tässä pankinjohtajan todistus.
Erkki Aho tuomittiin asiassa 75 päivän ehdottomaan vankeuteen sellaisen velan perusteella jota ei edes ollut olemassa.
Koska oli eduskuntavaalit tulossa niin kansanedustajaehdokas Kalajoen kaupunginvaltuuston silloinen puheenjohtaja organisoi asiat niin, että Erkki Ahon piti antaa valtuustolle selvitys vankeustuomiosta otsikolla Luottamusmiehen rikollinen toiminta luottamustoimen ulkopuolella. Valtuutettu Erkki Aho teki parissa viikossa 1879-sivun selvityksen asioista. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä apunaan Kalajoen kaupungin virkamiesjohto estivät valtuutettu Erkki Ahoa esittämästä asioita valtuutetuille. Kysymyksessä oli törkeä luottamusaseman ja virka-aseman väärin käyttö sekä rikollisten suojelu. Poliisi kieltäytyi tutkimasta asiaa.

Tässä selostus ja todistusaineistot yksityiskohtaisesti

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3

Tässä videoina selvitys asioista
Erkki Ahon videot ( 8 videoa)

Tässä selvitys 24 vuotta kestäneestä oikeustaistelustani
Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

 Huom. tämä todistusaineisto on Ylivieskan käräjäoikeudessa ja poliisi saa sen sieltä. Minulla ei ole varaa monistaa ko. todistusaineistoa rikollisen ulosoton takia. Käräjäoikeuden pitää säilyttää todistusaineisto vuoteen 2021 saakka. Jos käräjäoikeus on hävittänyt todistusaineiston niin tärkeimmät todistusaineistot löytyvät minun kotiarkistosta.

oikeustoimi ja poliisiblogi

 Kaikki valtion rikollinen toiminta minua kohtaan perustuu valtiopetokseen ja valtiopetos ei vanhene koskaan. Kysymyksessä on 10.5.1995 alkanut kidutusrikos, mikä on jatkunut tähän päivään saakka.

Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset

Vakaan markan politiikka ja Koiviston konklaavi

Terve Juha

Todisteena blogini
Oikeuslaitos ja poliisi

Pankkikriisi

Nettikirja

 Kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91.4593-X. Kirjassa tarkat selostukset asioista sekä kopiot asiakirjoista, joilla todistetaan tehdyt rikokset.
Salaiseksi julistettu ns. Koiviston konklaavi

100 vuodeksi salaiseksi julistettu SSP-sopimus
25 vuodeksi salaiseksi julistettu ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori
Asiani eivät ole vanhentuneet johtuen siitä, että

  1. ulosotto on voimassa. Ulosotto pitää rikokset avoimena. Ei voi olla niin, että rikokset vanhenevat ja rikoksilla aikaansadut ulosotot jäävät voimaan.
  2. Kidutusrikos on alkanut 11.5.1995 ja on jatkunut tähän päivään saakka.
  3. Asia on ollut vireillä koko 24 vuoden ajan keskeytyksettä.
  4. Valtiopetos ei vanhene koskaan. Valtiopetos selviää seuraavista asiakirjoista, jotka poliisin on hankittava asian tutkimiseen.
  1. salaiseksi julistetun ns. Koiviston konklaavin asiakirjat 6.5.1992
  2. 100 vuodeksi salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen asiakirjat 22.10.1993
  3. 25 vuodeksi salaiseksi julistetun Aktiv-Hansa-kaupan asiakirjat 31.3.2000
Suomi ei ole oikeusvaltio. Suomessa on hyvä perustuslaki. Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta. Poliisi ei tutki tiettyjä rikoksia, syyttäjä ei syytä tietyistä rikoksista, oikeus ei ota käsiteltäväkseen tiettyjä rikoksia. Laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista vain 0.06 prosenttia aiheuttaa huomautuksen vastaisen varalle.
Korkein toimii perustuslain ja ihmisoikeussopimuksen vastaisesti.
1990-luvun lamassa ja pankkikriisissä Suomen poliittiset johtajat päättivät pelastaa pankit. Maksajiksi valittiin yritykset ja yrittäjien lainojen takaajat sekä yrittäjien omaisuus. Kaadettujen yrittäjien johtajista tehtiin rikollisia oikeuden väärillä päätöksillä ja ryöstettiin heidän omaisuutensa. Markkinoilta poistettiin kaikkiaan 60 000 yritystä, yli 500 000 ihmistä menetti työpaikkansa ja 280 000 ylivelkaantui. Lisäksi 14 500 yrittäjää teki vaikeassa tilanteessa itsemurhan. Kysymys on omaisuuden ryöstöstä ja kansanmurhasta.
Kaikki perustuu Suomen poliittisten johtajien virheisiin. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto puuttui riippumattoman oikeusistuimen toimintaan. Päätettiin, että pankki voittaa ylemmissä oikeusasteissa ja rikollisille annettiin syytesuoja. Asiat sovittiin alaiseksi julistetussa ns. Koiviston konklaavissa 6.5.1992. Sen jälkeen Esko Ahon hallitus ja neljä ostajapankkia tekivät 100 vuodeksi salaiseksi julistetun SSP-sopmuksen 22.10.1993. Sopimuksessa sovittiin toimiala-rationalisointi eli markkinoilta poistettavat yritykset. 31.03.2000 tehtiin 25 vuodeksi salaiseksi julistettu Aktiv Hansa-kauppa rikosten peittelemiseksi.
Olen itse pankkikriisin uhri, joka ei ole saanut esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 24 vuoteen. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syystä, oikeus ei ota käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan, vaikka todistusaineisto on kiistaton ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa.
Pyydän kaikkia EU-maita, EU-komissiota ja Venäjää toimimaan niin, että Suomen asiat saadaan kansainvälisen rikostuomioistuimen käsittelyyn. Suomeen on perustettava perustuslakituomioistuin ja totuuskomissio 1990-luvun tapahtumien, pankkikriisin ja valtiopetoksen selvittämiseksi.

Isänmaan Mies Jorma Jaakkola esittää faktat 1990-luvun laman menettelyistä
YRITTÄJÄ AHOON ON KOHDISTETTU JO YLI 24 VUODEN YHTÄJAKSOINEN KIDUTUS
Koiviston konklaavi: suomalaisten ryöstäminen ja oikeusmurhat – Suomiko oikeusvaltio?

 VALTIOVALLAN AIHEUTTAMAN KIDUTUKSEN KOHDE YRITTÄJÄ ERKKI AHO:1990-luvun laman asiat ja valtiopetos on selvittämättä. Kysymyksessä omaisuuden ryöstö ja kansanmurha, kun pankit pelastettiin ja yrittäjät ja heidän takaajansa ja omaisuutensa laitettiin maksumiehiksi. Vuoden 1997 loppuu mennessä 48 000 yritystä oli poistettu markkinoilta ja yli 500 000 ihmistä oli joutunut työttömäksi sekä 280 000 ihmistä oli ylivelkaantunut ja 11 500 yrittäjää oli tehnyt itsemurhan. Myöhemmin luvut ovat kasvaneet huomattavasti suuremmaksi vuoden 1997 tapahtumien jälkeen.
Suomessa laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista vain kuusi promillea aiheuttaa huomautuksen vastaisen varalle. Laillisuusvalvojien rikolliseksi epäiltävää toimintaa valvoo kansanedustajat ja kansanedustajien toimintaa valvoo laillisuusvalvojat. Pukki on siis kaalimaan vartijana. Tälle Unkarin pääministeri Viktor Orbankin nauraa. Korkein oikeus ei noudata Suomen perustuslaki eikä ihmisoikeussopimuksia. Korkein oikeus ei ota purettavakseen alioikeuksien päätöksiä muuta kuin luvan perään ja silloin vain yksi kymmenestä hakemuksesta otetaan käsiteltäväksi ja vielä harvempi saa oikeutta. Korkein oikeus ei perustele virheellisiä päätöksiään. Menettely on siis perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaista.

Jatketun 24 vuoden oikeusmurhan ja kidutuksen kohteena yrittäjä Erkki Aho

 Tosiasiat ilmenevät näistä kolmesta linkistä:
Vastaus ylitarkastaja Ylva Norrgårdille

Avoin kirje pääministeri Antti Rinteelle
 SU 04.08.2019 Suomi ei ole oikeusvaltio – Suomi tarvitsee muiden EU-maiden apua oikeusvaltioperiaatteiden toteuttamiseen

Avioeropäätös 12.11.2018 ( rikosten avulla aikaansaatu)
Nyt olen menettänyt kaiken valtion rikollisen toiminnan johdosta ja Kalajoen kaupungin syrjinnän johdosta.
Vahingonkorvauslaskelma ajalta 11.5.1995 – 30.6.2017
  1. osakepääoma 100 857 euroa
  2. toimitusjohtajan palkka 4 438 394 euroa
  3. omaisuuden menetys (omakotitalo, kesämökki) 302 571 euroa
  4. tuotemerkit ym. 1 344 477 euroa
  5. henkiset kärsimykset 2 140 000 euroa
  6. tilauskanta 165 911 euroa
  7. kotimaan myynti 26 053 406 euroa
  8. Japanin myynti 1 443 430 euroa
  9. Optinorm Saksa 30 425 586 euroa
  10. ikkunakauppa 17 551 182 euroa
  11. Rautia/Kesko 47 407 000 euroa
  12. Saksan hirsi 10 460 000 euroa
  13. Venäjän puu 11 460 569 euroa
  14. rikollinen ulosotto 1.7.1996 – 31. 5.2017 535 000 euroa
    yhteensä153 828 383 euroa
  15. korko 7 %:a ajalle 1.6.2017 – 31.5.2018 n 10 767 986.81 euroa
    164 596 369,80
  16. korko 7 % ajalle 1.6.2018 – 30.11.2018 5 760 872, 94 euroa
    yhteensä 170 357 242,74 euroa
17. Avioero, häätö ja hengenvaarallisen korkeaan verenpainetautiin sairastuminen.
Vaimoni on ollut minulle todella rakas, mutta hän ei kestänyt kovassa paineessa oikeustaisteluni ja vävyni 7,2 miljoonan lottovoiton painetta. Menetys on minulle todella raskas mitä on vaikea rahaksi muuttaa. Blogissani arvioin menetykseni arvoksi n.10 miljoonaa euroa. Syyttäjä Sulo Heiskari soitti minulle ja kertoi kysyneensä vaimoltaan minkä arvoiseksi hän arvoi itsensä. Heiskari on vittuillut netissä minulla useiden vuosien ajan. Hän kirjoitti, että ”hyppää Eilan selkään niin asia saadaan kuntoon” Hän on kommentoinut jatkuvasti ilkeästi blogiani ja facebookia.
Häätö ja hengenvaaralliseen verenpainetautiin sairastuminen ovat myös vaikeasti arvioitavia asioita rahassa mitattuna. Kysymyksessä on kuitenkin kidutusrikos. Jos jotain pitää arvioida niin: avioero 1 miljoonaa eroa, häätö kidutusrikoksena 100 000 euroa ja korkeaan verenpainetautiin sairastuminen 300 000 euroa.
Yhteensä 1 400 000, 00 euroa
Kaikki yhteensä 171 757 242,74 euroa
Verenpaineeni on nyt 196/116. 11 eri lääkäriä on tutkinut minut ja todennut korkean verenpaineeni johtuvat kovasta stressistä. Vakavasti sairaana ja avioliiton loppumisen järkyttämänä, kodistaan häädettynä oman perheenjäsenen, diakoni-tytön ja hänen miehensä toimesta, leipäjonon asiakkaana, rikollisen ulosoton kohteena ja heitteille jätettynä ihmisenä en pysty parempaan asioiden selvitykseen tällä hetkellä. Vahingonkorvauslaskelmat ajantasaistetaan ja todisteet esitetään siten kun se on ajankohtaista.
Yhteys valtiopetokseen tulee salaiseksi julistetun ns. Koiviston konklaavin ja 100 vuodeksi salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen ja 25 vuodeksi salaiseksi julistetun Aktiv-Hansa kaupan kautta.
Todistusaineistoina esitän asiassa

Todistusaineistona oma eli minun Erkki Ahon pankkikriisiselvitys

100 vuodeksi salaiseksi julistettu SSP-sopimus, joka on tehty 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ostajapankin kesken.

Todistusaineistona minun, Erkki Ahon oikeustaisteluni, mikä on kirjoitettu suurelta osalta Oikeuslaitos ja poliisi-blogiini, mikä on kiistaton valtiopetoksen todistusaineisto

Myös nettikirjani todistaa valtiopetoksen tapahtuneen

Esitän todistusaineistona valtiopetoksesta seuraavat kirjat:
Laman ja rahan pelurit ISBN 978-952-99691-1-1ISBN 9748-951-31-4251-3

Seppo Konttinen Salainen pankkituki
ISBN 978-951-31-4251-3

A-P. Pietilä Pankkikriisin peitellyt paperit
ISBN 978-951-884-443-6

Erkki Aho Olet Maamme Armahin Suomenmaa
ISBN 952-91-4593-X

tohtori Jukka Davidsonin kirjan Isänmaan ryöstäjät

Jukka Davidsson: maailmantalouden megatrendit & globalisaatio

Velallisten tuki ry tekee hartiavoimin töitä saadakseen 90-luvun laman ja oikeuslaitoksen uhrien asiat kuntoon ja lakkauttaakseen ulosoton ja perintätoimistot, luottotietorekisterit, yksipuoliset tuomiot jne. jne. Suomesta on tehtävä oikeusvaltio ja Suomeen on perustettava perustuslakituomioistuin ja Suomeen on saatava totuusfoorumi, jossa nämä asiat 90-luvulta lähtien tutkitaan, tehdään uudet päätökset ja määrätään valtio korvaamaan aiheuttamansa vahingot yrittäjille ja yksityisille.
VELALLISTEN TUKI RY:N TARKENNETTU 13.5.2019 ESITYS HALLITUKSELLE
 Pyydän ja vaadin, että esitutkinta asiassa tehdään kotonani Kalajoella Merenojantie 9 B 16:ssa, koska kaikki todistusaineistot ovat kodissani tietokoneellani,kirjana, 12 nidottuna kirjana,  mapeissa ja 11 baanaanilaatikollisessa. Kotini on pieni yksiö, jossa asun yksin. Siellä voidaan tehdä rikostutkinnat rauhassa ja perusteellisesti kenenkään häiritsemättä.
Pyydän aloittamaan esitutkinnan ilman aiheetonta viivytystä. Vaadin asioissa kaikkiin rikoksiin syyllistyneille ankarinta Suomen lain mukaista rangaistusta sekä valtavien taloudellisten vahinkojen ja hirvittävien henkisten kärsimysten täysimääräistä korvaamista korkoineen.

Kalajoki 21.8.2019

Erkki Aho

puh. 044-3025948

nimeni on Erkki Aho
https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4 

Kalajoki

Kalajoen kaupungin uusi kaavoitus- ja elinvoimalautakunta on päättänyt nimetä sataman lähistöllä olevan yrityskeskittymän Sataman Yrityspuistoksi. Nimen englanninkielinen käännös on Harbor Industrial Park.
Kaupungin yritysasiantuntija Kimmo Niskanen kuvaa nykytilannetta ja alueen nimeämisen tarvetta siten, että suuri osa ohikulkevista ihmisistä ei osaa aavistaakaan, että Kalajoen satama -kyltin tienpäässä on oikea kauppasatama ja iso joukko kansainvälisillä markkinoilla toimivia metalli- ja konepajateollisuuden yrityksiä.
Sataman Yrityspuistoon on sijoittunut tällä hetkellä 10 yritystä ja alueen yrityksissä on yhteensä 150–180 työpaikkaa.
Kalajoen sataman läheisyydessä oleva yrityskeskittymä nimettiin Sataman Yrityspuistoksi
Erkin kommentti: ?

Alueuutiset



Kirkkohallitus on tänään päättänyt vahvistaa Ylivieskan seurakunnan uuden kirkon rakentamishankkeen.Kirkkohallituksen täysistunto vahvisti rakennussuunnitelman äänin 10–3.Asia oli jo toisen kerran kirkkohallituksen käsittelyssä. Ensimmäisellä kerralla kesäkuun alussa kirkkohallituksen virkamieskollegio jätti suunnitelman vahvistamatta.Kirkkohallitus äänesti ja käänsi kelkkansa: Ylivieskan uusi kirkko sittenkin rakenteille
Erkin kommentti: Kaikesta huolimatta suunnitelman mukaisen Ylivieskan kirkon rakentaminen on äärettömän suuri taloudellinen riski. Mielestäni Jumalan sanan kuuleminen ei ole rakennuksen koosta ja hinnasta riippuvainen. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Ylivieskan uuden kirkon rakentamisessa on muut asiat etusijalla.

Alavieskan kunnanhallitus päätti haastatella neljää hakijaa kunnanjohtajan virkaan. Haastatteluun kutsutaan hyvinvointijohtaja Eija Liikamaa Kauhajoelta, valtiotieteiden maisteri Kari Pentti Turusta, kasvatustieteen maisteri Eija Saarela Ylivieskasta sekä filosofian maisteri Kari Jokela Merijärveltä. Liikamaa on antanut suostumuksensa virkaan, muut kutsutut ovat hakeneet virkaa.
Neljää haastatellaan Alavieskan kunnanjohtajan virkaan
Erkin kommentti: Toivottavasti Alavieska saa hyvän kunnanjohtajan, joka ymmärtää taloudesta ja osaa mitoittaa kunnan toimintaorganisaation oikean kokoiseksi.

Kotimaan uutiset

Kaivosyhtiöt valtaavat Lappia – ”yhtiö maksaa haitasta korvausta 20 euroa hehtaarilta”
Erkin kommentti: Kaivoslain uudistamisella on kiire. On tehtävä nopeasti ratkaisuja asian korjaamiseksi välittömästi.

Helsingin poliisi siirsi poliitikkojen paritusjuttua penkoneen poliisin toiseen tehtävään – Ri­kos­ko­mi­sa­riol­ta vietiin tehtävä ta­lous­ri­ko­syk­si­kön johdossa
Erkin kommentti: Voisiko keskustan Matti Vanhanen kertoa totuuden asiassa, jota poliisi Kari Lintila halusi tutkia? Mitä siellä eduskunnan saunassa tapahtui?

Rovaniemen hovioikeus hylkäsi Levin hissiyhtiön toimitusjohtaja Jouni Palosaartakoskevan syytteen luottamusaseman väärinkäytöstä.
Kittilän laaja rikostutkintojen vyyhti sai tänään keskiviikkona yhden saagansa päätökseen, kun Rovaniemen hovioikeus antoi päätöksensä niin sanotussa hissihaarajutussa.
Rovaniemen hovioikeus vapautti Levin hissipomon syytteistä – käräjäoikeuden päätös pysyy voimassa
Erkin kommentti: Muisttateko kuka painosti ja ketä eroamaan? Kysykääpä Antti Rinteeltä asiasta?

Miksi Veikkauksen toimitusjohtajalle pitää maksaa yli 30 000 euroa kuukausipalkkaa – ja päälle 20 prosentin bonukset? Korvaus on enemmän kuin tuplasti pääministerin liksa

Ulkomaan uutiset

Tanska ilmoitti, ettei Trump voi ostaa Grönlantia – presidentti otti nokkiinsa ja perui valtiovierailun

Sudanissa muodostettiin siirtymäajan hallinto – neuvoston kokoonpanossa sotilaita ja siviilejä

Yhdysvallat valmis viimeistelemään rauhanneuvottelut Talibanin kanssa – neuvottelut jatkuvat tällä viikolla

Talousuutiset

Suomen idänkauppa hyytyi Krimin miehitykseen – Pakotteet lisäsivät Venäjän tuskaa

KHO korotti bussikartellijutun seuraamusmaksuja roimasti – Matkahuollolle 4,3 miljoonan lasku

Ulosoton suojaosuuden korotus
Korottamalla ulosoton suojaosuutta nykyisestä 672,30 eurosta noin 900 euroon parannetaan ulosotossa olevien kannustimia työn vastaanottamiseen. Suojaosan korotus olisi nopeavaikutteinen toimenpide, joka olisi tehtävissä valtioneuvoston päätöksellä. Muutoksen seurauksena kasvavat kustannukset voitaisiin kattaa muiden esitettyjen toimien seurauksena säästyneistä rahoista.
Keskustelunavaus: kohti 60 000 uutta työpaikkaa
Erkin kommentti: kokomuksella on harkinnanarvoisia ehdtuksia

Näin Suomea leikkauksiin piiskaava Juha Sipilä piilotti miljoonansa vakuutusjärjestelyillä

Urheilu-uutiset

EM-kisojen Suomen naisten alkulohkon pelit Ankarassa, alkulohko A:
Pe 23.8. klo 17 Suomi–Serbia

La 24.8. klo 19.30 Suomi–Turkki

Su 25.8. klo 19.30 Suomi–Kreikka

Ti 27.8. klo 17 Suomi–Ranska

To 29.8. klo 17 Suomi–Bulgaria
Lentopallonaisilla äärettömän kova EM-tavoite – näin seuraat Suomen otteluita Ylen kanavilla

Maailmalla tapahtuu

Amazonin sademetsän polttaminen on kaksinkertaistunut – monessa osavaltiossa hätätila, presidentti yllyttää jatkamaan polttoa
Erkin kommentti: Kannattako olla huolissaan, kysyy Erkki Vihreiltä?

Yle Areena

Karanneet naudat Laukaassa

1/3. Little Big Hornin taistelu oli ainoa jonka sioux-intiaanit voittivat, mutta se johti silti heimon tuhoon.
Jakso 1

Youtube

Päivi koomikkona

Suuri puhdistus, osa 6 - käräjätuomari Petra Spring (-Reiman)

Karpon Parhaat - Osa 45

Mielipiteet

"Suomessa on vuosia oltu tietoisia siitä, että oleskeluluvan saaneet somalit käyvät kotimaassaan ja asuvat siellä pitkiä aikoja. Virallinen Suomi ei tätä turvapaikkaoikeuden väärinkäyttämistä tunnusta, koska se romuttaisi uskottavuuden kaikilta Migrin tekemiltä päätöksiltä," kirjoittaa Pauli Vahtera kolumnissaan.
Jotenkin minusta tuntuu, että aivan liian monet turvapaikan hakijat kusettavat suomalaisia mennen tullen. Ja virallinen Suomi yhdessä median kanssa syyllistää kaikesta suomalaisia. Milloin Suomi meni näin sekaisin maahanmuuttajista.
Pauli Vahtera: ”Somaleja asuu kotimaassaan Suomen tukia nostaen” | Kolumni

Entinen kansanedustaja Tapani Mäkinen (kok.) sai tänään syytteet törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.
Entinen kansanedustaja Juhani Sjöblom (kok) sai tänään syytteet törkeästä lahjuksen antamisesta.
Hieman aikaisemmin tänään Petteri Orpo (kok) harrasti moraaliposeerausta ja syytti perussuomalaisia ja vaati puh.joht. Jussi Halla-aholta toimenpiteitä.
Petteri Orpon moraaliposeeraus sattui omaan nilkkaan

Suomen hävittäjähankkeen valmisteluun pitää saada pikaisesti erityisesti kustannuslaskennan osaamista puolustushallinnon ulkopuolelta, kirjoittaa Heikki Hiilamo. Heikki Hiilamon kolumni: Hävittäjiä ostellaan, mutta valvooko jättihankinnan kuluja kukaan?

Kotimaan matkailu

Kalajoen Hiekkasärkkien kesää 2018

Kalajoen hiekkasärkät 15.06.2019

Kalajoki, Hiekkasärkät, varpaisteluranta

Ulkomaan matkailu

Moldova Tourism, Tourist Attractions, Wine Tour, Culture & History

First Day In Moldova | Europe's Least Touristy Country

Nobody Visits This Country...Find Out Why

Moldova is an Interesting Place

Musiikki

Арагонская хота. ГААНТ имени Игоря Моисеева.

Русский танец "Лето". Балет Игоря Моисеева.

Chinese Swan Lake: "The four little swans turned into four small frogs"

Loppukevennykset

kummeli - Bemarin laina

Kummeli - Juna

Murhapuro

Kuntoilu

13 Simple Poses To Keep Fit (Especially for Ladies)

TOP 5 LIIKETTÄ | OJENTAJAT KEHONPAINOLLA

10 TEHOKKAINTA VATSALIHASLIIKETTÄ

Liikunta ja terveys

Verenpaine 120/87, 64 pulssi , Paino 109,0 kg. Jumppa 0 /3800 min, kuntosali 0 / 3660 min, kävely 1 / 372 km , uinti 0 / 33 000 m, pyöräily 32 /1992 km




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti