perjantai 23. elokuuta 2019

PE 23.08.2019 80 vuotta sitten Neuvostoliitto ja Saksa solmivat 23.8.1939 hyökkäämättömyyssopimuksen.



Sopimukseen sisältyi salainen lisäpöytäkirja, jonka mukaan Suomi, Baltian maat ja Puolan itäosa kuuluivat Neuvostoliiton etupiiriin.
Syyskuussa 1939 Puola jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Samalla Neuvostoliitto aloitti etupiirijaon mukaisesti Suomen ja Baltian maiden painostuksen.
Suomessa Neuvostoliiton vaatimuksiin ei taivuttu. Edessä oli “105 kunnian päivää” kestänyt talvisota.

Molotov-Ribbentrop-sopimus 23.8.1939
Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus

I pykälä

Sopimuspuolet sitoutuvat olemaan ryhtymättä minkäänlaiseen hyökkäykseen toinen toistaan vastaan.

II pykälä

Sopimuspuolet sitoutuvat siihen, että kumpikin pidättäytyy avustamasta kolmatta valtaa, joka mahdollisesti hyökkää jommankumman kimppuun.

III pykälä

Sopimuspuolet sitoutuvat ylläpitämään kosketusta ja neuvottelemaan kaikista molempia valtioita koskevista asioista.

IV pykälä

Sopimuspuolet sitoutuvat olemaan osallistumatta minkäänlaiseen valtaryhmitykseen, joka on suunnattu jompaakumpaa sopimuspuolta vastaan.

V pykälä

Sovitaan tämän sopimuksen mahdollisesti antaessa aihetta erimielisyyksiin, siitä, että tällainen erimielisyys alistetaan välitysmenetelmän ratkaisuun, ellei sitä ystävällisillä neuvotteluilla voida saada sovituksi.

VI pykälä

Säädetään, että tämä sopimus tulee voimaan 10 vuodeksi, minkä jälkeen se jää voimaan viideksi vuodeksi kerrallaan ellei sitä yhden vuoden irtisanomisaikaa noudattaen ole irtisanottu.

VII pykälä

Sopimus tulee voimaan heti ja on ratifioitava mahdollisimman pian ja ratifioimiskappaleet vaihdettava Berlinissä.

Laadittu kahtena alkuperäistekstinä saksan ja venäjän kielellä.

Moskovassa 23. elokuuta 1939.

Saksan Valtakunnanhallituksen puolesta
v. Ribbentrop

SNTL:n Hallituksen valtuuttamana
W. Molotow

Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salainen lisäpöytäkirja
Saksan valtakunnan ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen allekirjoittamisen johdosta ovat kummankin osapuolen allekirjoittaneet täysivaltaiset edustajat käyneet äärimmäisen luottamuksellisia keskusteluja kummankin osapuolen etupiireistä Itä-Euroopassa. Nämä keskustelut ovat johtaneet seuraaviin tuloksiin:

1. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa Baltian maihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua) kuuluvilla alueilla muodostaa Liettuan pohjoisraja silloin Saksan ja SNTL:n etupiirien rajan. Samalla tunnustetaan molemmin puolin Liettuan intressi Vilnan alueeseen.

2. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa Puolan valtioon kuuluvilla alueilla rajoitetaan Saksan ja SNTL:n etupiirit kulkemaan suunnilleen jokien Narew, Veikseli ja San linjaa.

Kysymys siitä, pitävätkö molemminpuoliset intressit itsenäisen Puolan valtion säilyttämistä toivottavana ja miten tämä valtio tulisi rajata, voidaan lopullisesti selvittää vasta myöhemmän poliittisen kehityksen kuluessa.

Joka tapauksessa molemmat hallitukset ratkaisevat tämän kysymyksen ystävällisessä yhteisymmärryksessä.

3) Kaakkois-Eurooppaa koskien neuvosto-osapuoli korostaa kiinnostustaan Bessarabiaan. Saksan puolelta ilmoitetaan, että sillä ei ole mitään poliittista kiinnostusta näihin alueisiin.

4) Molemmat osapuolet käsittelevät tätä pöytäkirjaa äärimmäisen salaisesti.

Moskova ./. 23. elokuuta 1939.

Saksan Valtakunnanhallituksen puolesta
v. Ribbentrop

SNTL:n hallituksen valtuuttamana
V. Molotov

23.08.1939 Neuvostoliitto ja Saksa solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen ja laativat salaisen lisäpöytäkirjan, jolla jakoivat Balttianja Suomen etupiireihinsä.
01.09.1939 Saksa hyökkää Puolaan, salamasota alkaa.
03.09.1939 Englanti ja Ranska olivat taanneet Puolan koskemattomuuden, ja julistivat sodan Saksalle. Toinen maailmansota alkaa.
28.09.1939 Viro, Latvia, sekä Liettua sopivat tukikohtien luovuttamisesta ja avunantosopimuksesta Neuvostoliiton kanssa.
05.10.1939 Neuvostoliitto esittää Suomelle kutsun neuvotteluihin. Neuvostojoukot ovat hyökkäysvalmiina.
12.10.1939 Suomessa alkavat ylimääräiset harjoitukset (YH) ja salainen liikekannallepano.
12.10–13.11.1939 Neuvostoliiton vaatimista Suomen alueluovutuksista neuvotellaan Moskovassa kolmeen otteeseen.
15–17.11.1939 Puolustusministeri K.J. Voroshilov käskee neuvostosotavoimia varautumaan hyökkäykseen.
26.11.1939 Mainilan laukaukset. Neuvostoliitto syyttää Suomea.
28.11.1939 Neuvostoliitto sanoo irti hyökkäämättömyyssopimuksen.
29.11.1939 Neuvostoliitto katkaisee Suomeen diplomaattisuhteet.
30.11.1939 Neuvostoliitto hyökkää Suomeen Suomenlahdelta Jäämerelle, jokaisella Suomeen johtavalla tiellä. Talvisota alkaa klo 06.50.
30.11–01.12.1939 Cajanderin hallitus eroaa, Risto Rytin hallitus aloittaa. Mannerheimistä tulee ylipäällikkö. Eduskunta toteaa sodan. Otto–Ville Kuusisen Terijoen hallitus perustetaan.
02.12.1939 Helsinkiin jäänyt Suomen hallitus pyytää Ruotsia välittäjäksi.
04.12.1939 Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov torjuu neuvottelut.
14.12.1939 Kansanliitto tuomitsee Neuvostoliiton hyökkäyksen Suomeen ja erottaa sen jäsenyydestään.
17–20.12.1939 Suomi pysäyttää Neuvostoliiton etenemisen. Viivytystaistelut voitetaan muun muassa Pelkosenniemellä ja Mäntyvaarassa Kemijärvellä. Lapissa vihollinen vetäytyy kohti Märkäjärveä, nykyistä Sallan kirkonkylää.

Sota syttyy - kansa kortille

Suomen armeija mobilisoitiin talvisotaan harjoituksilla lokakuussa 1939

Sodan kynnyksellä Suomi oli yksin

Talvisota 1939-1940

Talvisota Venäläissilmin Osa 1

Talvisota Venäläissilmin Osa 2

Ajankohtainen Kakkonen Talvisota virolaissilmin

Sähköpostiviestejä läppäriltäni = nykyajan kirjeitä myllystäni

EU Commission - Addendum to my complaint - ICC and measures to be taken by the International Criminal Court – Human Righs Council

Finland does not comply with the EU Convention on Human Rights and the rule of law. During the recession of the 1990s and the banking crisis, Finnish political leaders decided to rescue the banks. Companies and guarantors of entrepreneurial loans and entrepreneurs' assets were selected as payers. Leaders of fallen entrepreneurs were criminally wronged and their property robbed. A total of 60,000 companies were withdrawn from the market, more than 500,000 people lost their jobs and 280,000 were over-indebted. In addition, 14,500 entrepreneurs committed suicide in a difficult situation. It is about theft of property and genocide.
Everything is based on the mistakes of Finnish political leaders. President of the Republic Mauno Koivisto intervened in the functioning of an independent court. It was decided that the bank would win in the higher courts and that the criminals would be granted prosecution. Matters were settled in a so-called secret. Koivisto Conclave 6 May 1992. Subsequently, on 22 October 1993, Esko Aho's government and four buyer banks signed a 100-year SSP agreement. The agreement agreed on the rationalization of the sector, ie companies to be withdrawn from the market. On March 31, 2000, the Aktiv Hansa trade was made secret for 25 years to cover up crimes.
I myself am a victim of the banking crisis, which did not receive unfettered criminal investigation and a fair trial 24 years. The police do not investigate, the prosecutor does not investigate, the court does not adjudicate, and the law enforcement does not see anything illegal, not to mention crimes, even though the evidence is undeniable and the criminals have admitted their actions.
I have suffered from criminal activity due to the State of Finland presumed innocent 4 for bankruptcy, one 75-day unconditional prison sentence for defamation and 7 of the judgment. I've lost my business, my property and my reputation has been destroyed forever. My family is broken up and my marriage is broken. I have been deprived of their freedom several times and I have had to be exiled in Finland, Sweden and elsewhere in Europe. I couldn't work or do business. I have been the subject of criminal enforcement for 24 years, in the State of Finland torture I had to be 24 years. The police do not investigate, the prosecutor does not prosecute, the court does not prosecute and the law enforcement does not see anything illegal, not to mention crime. The media are silent.Minister of Police Maria Ohisalo, Justice Minister Anna-Maja Henriksson, Prime Minister Antti Rinne and President of the Republic Sauli Niisistö refuse to answer me when I ask them for clarification.

Koivisto Conclave: Robbing Finns and Lawsuits - Is Finland the Rule of Law?

Right to Murder

Fatherland's Jorma Jaakkola presents the facts of the 1990s recession

The facts are outlined in these three links:

Open letter to Prime Minister Antti Rinette

Reply to Senior Inspector Ylva Norrgård

SU 04.08.2019 Finland is not a rule of law - Finland needs help from other EU countries to implement the rule of law

The decision of the Prosecutor General is evidence of this 31.7.2019 19/936 case nro R 19/620.

and the decision of the Oulu District Court 23.8.2019 L 19/14038.. I had to withdraw my case from the Ouln District Court because the Oulu District Court did not agree to deal with my case involving state fraud.

Kalajoki 23.08.2019

Erkki Aho

my name is Erkki Aho

EU-komissiolle -täydennys valitukseeni - tiedoksi ja toimenpiteitä varten Kansainvälinen Rikostuomioistuin ICC

Suomi ei noudata EU:n ihmisoikeussopimusta eikä oikeusvaltioperiaatetta. 1990-luvun lamassa ja pankkikriisissä Suomen poliittiset johtajat päättivät pelastaa pankit. Maksajiksi valittiin yritykset ja yrittäjien lainojen takaajat sekä yrittäjien omaisuus. Kaadetujen yrittäjien johtajista tehtiin rikollisia oikeuden väärillä päätöksillä ja ryöstettiin heidän omaisuutensa. Markkinoilta poistettiin kaikkiaan 60 000 yritystä, yli 500 000 ihmistä menetti työpaikkansa ja 280 000 ylivelkaantui. Lisäksi 14 500 yrittäjää teki vaikeassa tilanteessa itsemurhan. Kysymys on omaisuuden ryöstöstä ja kansanmurhasta.
Kaikki perustuu Suomen poliittisten johtajien virheisiin. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto puuttui riippumattoman oikeusistuimen toimintaan. Päätettiin, että pankki voittaa ylemmissä oikeusasteissa ja rikollisille annettiin syytesuoja. Asiat sovittiin salaiseksi julistetussa ns. Koiviston konklaavissa 6.5.1992. Sen jälkeen Esko Ahon hallitus ja neljä ostajapankkia tekivät 100 vuodeksi salaiseksi julistetun SSP-sopmuksen 22.10.1993. Sopimuksessa sovittiin toimiala-rationalisointi eli markkinoilta poistettavat yritykset. 31.03.2000 tehtiin 25 vuodeksi salaiseksi julistettu Aktiv Hansa-kauppa rikosten peittelemiseksi.
Olen itse pankkikriisin uhri, joka ei ole saanut esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 24 vuoteen. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syystä, oikeus ei ota käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan, vaikka todistusaineisto on kiistaton ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa.
Olen kärsinyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta syyttömänä 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion ja 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt yritykseni, omaisuuteni ja maineeni on tuhottu ikuisiksi ajoiksi. Perheein on hajoitettu ja avioliittoni on rikotu. Minulta on vapaus riistety useita kertoja ja olen joutunut olemaan maanpaossa Suomessa, Ruotsissa ja muualla Euroopassa. En ole voinut tehdä töitä enkä harjoittaa yritystoimintaa. Olen ollut rikollisen ulosoton kohteena 24 vuotta, Suomen valtion kidutuksen kohteena olen joutunut olemaan 24 vuotta. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeus ei ota käsiteltäväkseen eikä laillisuusvalovonta näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan. Tiedostusvälineet vaikenevat asioista. Sisäministeri Maria Ohisalo, oikesministeri Anna-Maja Henriksson, pääministeri Antti Rinne ja tasavallan presidentti Sauli Niisistö kielätytyvät vastaamasta minulle kun pyydän heiltä selvitystä asioista.

Koiviston konklaavi: suomalaisten ryöstäminen ja oikeusmurhat – Suomiko oikeusvaltio?

Oikeusmurha

Isänmaan Mies Jorma Jaakkola esittää faktat 1990-luvun laman menettelyistä

Tosiasiat ilmenevät näistä kolmesta linkistä:

Avoin kirje pääministeri Antti Rinteelle

Vastaus ylitarkastaja Ylva Norrgårdille

SU 04.08.2019 Suomi ei ole oikeusvaltio – Suomi tarvitsee muiden EU-maiden apua oikeusvaltioperiaatteiden toteuttamiseen

Asioista todistuksena valtakunnansyyttäjän päätös 31.7.2019 19/936 asia nro R 19/620.
ja Oulun käräjäoikeuden päätös 23.8.2019 L 19/14038. Jouduin vetämään asiani pois Oulun käräjäoikeuden käsittelystä, koska Oulun käräjäoikeus ei suostunut käsittelemään asiaani jossa oli valtiopetos käsiteltävänä.

Kalajoki 23.08.2019

Erkki Aho
Merenojantie 9 B 16
85100 Kalajoki
Finland
044-3025948

Erkki Aho

nimeni on Erkki Aho
https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4

Kalajoki

Kalajoen kaupunginvaltuusto 27.08.2019 – esityslista on varsin kevyt. Tunteeko kaupunginvaltuutetu itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi päättäessään esityslistalla olevista asioista?

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
2 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 4
3 Työjärjestyksen hyväksyminen 5
4 Eron myöntäminen Sami Hänniselle valtuuston jäsenyydestä, sivistyslautakunnan jäsenen ja Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän valtuuston jäsenen tehtävistä sekä valtuuston, sivistyslautakunnan ja Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän valtuuston täydentäminen 6
5 Eron myöntäminen Juha Nivalalle valtuuston jäsenyydestä, suhteellisen vaalilautakunnan jäsenen ja puheenjohtajan, sivistyslautakunnan jäsenen ja Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän valtuuston jäsenen, Keski-Pohjanmaa koulutusyhtymän valtuuston varajäsenen ja Ylivieskan seutukuntayhdistys ry:n seutukuntavaltuuston jäsenen tehtävistä sekä valtuuston, suhteellisen vaalilautakunnan, sivistyslautakunnan, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän valtuuston, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän valtuuston ja Ylivieskan seutukuntayhdistys ry:n seutuvaltuuston täydentäminen 10
6 Luottamushenkilöiden huoneentaulu ja valtuuston vuosikello 15
7 Kaupungin lausunto kiinteistön Soukkavainio 208-440-1-5 siirtämisestä Kalajoen kaupungista Kannuksen kaupunkiin 17
8 Valtuustoaloitteet 27.8.2019 20
9 Muut asiat 27.8.2019

Onko esityslistan kohta 6 ratkaisu kaupunginjohtajan erottamisaloitteeseen?

Virkamiehet haluaisivat, että asioiden valmistelijat ovat läsnä, kun uusi kaavoitus- ja elinvoimalautakunta tekee päätöksiä heidän valmistelemista asioista.
Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riitta A Tilus pitää tätä menettelyä kuitenkin uuden hallintosäännön vastaisena. Hän käytti otto-oikeuttaan lautakunnan päätökseen, joka olisi sallinut laajan virkamiesjoukon osallistumisen kokouksiin päätöksenteon ajaksi. Kalajoella vallanjako hiertää edelleen – nyt kiistellään valmistelevien virkamiesten läsnäolosta päätöksiä tehtäessä

Alueuutiset

Soiten säästökuuri ei pääse vielä vauhtiin ja kulut ovat karanneet entisestään – jäsenkunnille yli 6 miljoonan euron lisälasku

Ylivieska saa sittenkin uuden kirkon poltetun tilalle – hintalappu oli jo upottaa hankkeen kirkkohallituksessa

Kotimaan uutiset

Ensimmäinen tapaus:
Poliisille tehdyn rikosilmoituksen perusteella selvitetään, onko kansanedustaja Päivi Räsänen syyllistynyt kesäkuussa julkaisemallaan Twitter-viestillä rikokseen. Viesti kuvaa Helsinki Pride -tapahtumaa synnin ja häpeän nostamiseksi ylpeyden aiheeksi sekä kyseenalaistaa kirkon osallistumisen tapahtumaan. Ilmoittajan mukaan viesti on vähemmistöihin kohdistuva suvaitsemattomuuden ilmaus.
Toinen tapaus:
Kansanedustaja Hussein Al-Taeen Facebook-viesteistä tehtiin tutkintapyyntö Valtakunnansyyttäjänvirastolle, josta se siirrettiin poliisille. Tutkintapyynnön mukaan kansanedustaja on syyllistynyt rikokseen viesteillään, joissa mainitaan eri etnisiä ryhmiä. Helsingin poliisi suoritti Valtakunnansyyttäjänviraston ohjeesta esiselvityksen siitä, onko syyteoikeus vanhentunut vuosina 2011–2012 julkaistujen viestien osalta.
Kolmas tapaus:
Kansanedustaja Juha Mäenpää piti eduskunnan täysistunnossa kesäkuussa puheenvuoron, jossa hän käsitteli turvapaikanhakijoita. Poliisille on tehty rikosilmoituksia, joiden mukaan kansanedustaja syyllistyi puheenvuorollaan kiihottamiseen kansaryhmää vastaan. Kansanedustaja vertasi puheessaan tiettyyn etniseen ryhmään ja tiettyyn uskontokuntaan kuuluvia turvapaikanhakijoita torjuttaviin eli haitallisiin vieraslajeihin.
Jos syyttäjä päätyy syyteharkinnassa syytteen nostamiseen, on eduskunnan äänestettävä, antaako se suostumuksen asettaa kansanedustaja syytteeseen valtiopäivätoimessa tehdystä teosta.
Poliisi epäilee Päivi Räsästä, Hussein al-Taeeta ja Juha Mäenpäätä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – esitutkinnat kesken
Erkin kommentti: Onko Räsäsen tapauksessa mitään laitonta rikoksesta puhumattakaan? Onko kysymyksessä poliisin kosto?
Hussein Al-taen tapaus on minun oikeustajuni mukaan tutkittava tarkasti, koska julkisuudessa esitetty todistusaineisto mielestäni tukee rikostutkintapyyntöä.
Mäenpään tapaus on mielestäni vihreiden vallankäytön vääristymä. Kysymys on sananvapaudesta joskin mielestäni sanavalinnat olisi voitu tehdä toisenlaisella tavalla, mutta itse asia on Suomen ja suomalaisten kannalta erittäin tärkeä. Miksi SUPO jätti tutkimatta maanpetos-ja muut rikosepäilyt vuoden 2015 maahantunkeutumisessa?

Jyrki Kataisella yhä kilpailija Sitran johtoon – palkka yli 22 000 €/kk
Erkin kommentti: Mielestäni Sitra voidaan lakkauttaa. Siitä on muodostunut epäonnistuneiden poliitikkojen suojatyöpaikka. Siis täysin tarpeeton laitos.

Ulkomaan uutiset

Katso suorana: Hongkongilaiset tekevät ihmisketjun puolustaakseen demokratiaa, malli Baltian Neuvosto-ajalta

Talousuutiset

Maailman keuhkot palavat Amazonin alueella, kauppasopimusten jäädyttäminen voisi auttaa – Tutkija pelkää: "Koko sademetsä saatetaan menettää"

Kiinalta tullikosto Yhdysvalloille – Aikaisemmat hyvän tahdon eleet pyyhkäistään pois

Puheet kauppasodasta kovenevat – Trump määräsi Twitterissä yhdysvaltalaisyrityksiä etsimään vaihtoehtoja Kiinalle välittömästi

Urheilu-uutiset

Enni Rukajärvi hyppäsi lumilautailun maailmancupin avauskisan karsinnan ykköseksi

Suomen naisten lentopallomaajoukkue ei pystynyt yllättämään hallitsevaa maailmanmestaria Serbiaa EM-turnauksen avausottelussaan. Serbia toipui Suomen loistoavauksesta ja vei ottelun 3–0.
Suomen tarjoama shokkialku ei riittänyt – maailmanmestari jyräsi lentisnaiset

Maailmalla tapahtuu

Talon omistaja koki järkytyksen häädettyään vuokralaisen: Virtsaa pitkin seiniä ja ulostekasoja joka puolella

Mies tuomittiin eläintenpitokieltoon Porissa – naudat kuolivat janoon ja nälkään

Hurjat kuvat: Epäilty rattijuoppo ajoi suoraan marjamyyntiteltan läpi Helsingissä – ”Täällä oli ihan sekasorto”

Yle Areena

Joki tulvii Helsingin Pikku Huopalahdessa

Euroopassa 199 miljoonaa ihmistä elää köyhyydessä, monet lapset näkevät nälkää. Talouskasvusta huolimatta nuorisotyöttömyys rehottaa Portugalissa, Italiassa ja Irlannissa. EU:n säästövaatimukset pahentavat tilannetta. (U)
Köyhä Eurooppa
(1973) Tutkimusten mukaan viimeistään koulu sammuttaa lapsesta hänelle luontaisen luovan lahjakkuuden. 'Pystyykö' myös peruskoulu tähän samaan?

Luova lahjakkuus ja peruskoulu

Youtube

Vuoden 2018 Parhaat Pingislyönnit

Talvisota- The Winter War ([Rare video] Friends of Finland)

KorkkiTV: Ajatellaanpa asiaa demarien kannalta

Mielipiteet

Ohessa on kirjoitus, joka kyseenalaistaa sen onko Suomi oikeusvaltio, koska oikeuslaitos ei perustele päätöksiään perustuslain edellyttämällä tavalla. Lisäksi on esimerkkinä konkreettinen oikeustapaus siitä mihin kohtuuttomiin oikeudenloukkauksiin perustelemattomuus voi johtaa. Tulen lähettämään kirjoituksen kaikille kansanedustajille.
Onko Suomi oikeusvaltio?

Hallitus löysi sovun - ryöstetään eläkeläiset?

Työpaikat eivät synny itsestään

Kotimaan matkailu

Bimmerparty 2019

Tractor Pulling SM-Finaali Finland Kalajoki 18.8.2018

Seikkailupuisto Pakka Kalajoki

Ulkomaan matkailu

15 Things to do in Dubrovnik, Croatia Travel Guide

2019 Dubrovnik, Croatia | Travel Croatia | Top 10 Things To Do in Dubrovnik

HIGHLIGHTS of Dubrovnik, Croatia - ‘Old Town’ Must Do’s + History + the BEST drone lookout!

17 things not to miss in Croatia

Musiikki

Engelbert Humperdinck - How I Love You

André Rieu - The Second Waltz (Shostakovich)

Titanic - My Heart Will Go On (Music Video)

Taide ja kulttuuri

Erkki Ahon Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Mietelauseet

"On vaikeaa hankkia ystävä vuodessa, mutta helppo menettää tunnissa." - Kiinalainen sananlasku

"Ystävä on henkilö, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen."- Henry David Thoreau

"Ystävä on lahja jonka annat itsellesi." - R.L. Stevenson

"Arvokkain omaisuutesi on viisas ja luotettava ystävä." - Persian kuningas Darius

"Ystävyys on auringonsäde, joka lämmittää pilvisenä päivänä."

Loppukevennykset

Suomen Yrittäjät - Mitä siitäkin tulisi, jos ei olisi yhtään yritystä?

Kummeli - Pääministeri

"Ei seiso eikä ota eteen"

Kuntoilu

Normani - Motivation FULL BODY CARDIO WORKOUT

10 MIN CARDIO WORKOUT AT HOME (Equipment Free)

Full Body FAT BURNING HIIT Workout (Equipment Free)

Liikunta ja terveys


Verenpaine 149/98, pulssi 53 , Paino 109,0 kg. Jumppa 0 /3820 min, kuntosali 0 / 3660 min, kävely 0 / 372 km , uinti 0 / 33 000 m, pyöräily 6 /2020 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti