keskiviikko 20. syyskuuta 2023

KE 20.09.2023 Tietoja Isosta vihasta sekä harmonikkataiteilija Unto Jutilasta

 

Taiteilija Rositsa Tanchevan maalaus ( 65x80 cm) Erkki Ahon taidenäyttelyssä Kalajoella

Isoviha Kalajoella

http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/isoviha-kalajoella.html


Isoviha Kalajoella

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2023/05/isoviha-kalajoella.html


Isoviha

https://fi.wikipedia.org/wiki/Isoviha


Isoviha 1713 – 1721 (Venäläisen ylivallan aika)

https://www.youtube.com/watch?v=22Z8NT3MteA&t=627s


Marraskussa 1714 Alavieskan Taluskylä nousi isovihan vastarintaan – Kostoksi kasakat hakkasivat hengiltä kymmeniä ja sieppasivat lapsia ja nuoria orjiksi

https://www.keskipohjanmaa.fi/artikkeli/marraskussa-1714-alavieskan-taluskyla-nousi-isovihan-vastarintaan-kostoksi-kasakat-hakkasivat-heng


300 vuotta sitten Pohjanmaalla tehtiin hirmutöitä, joista nyt tuomittaisiin kansanmurhana – "Raaimmista verilöylyistä jäivät todistamaan vain ruumiskasat"

https://yle.fi/a/3-11860922


Isoviha

https://geniusloci.chydenius.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=179:isoviha&catid=44&Itemid=191&showall=1&limitstart=&lang=fi


Isoviha-dokumenttielokuva

https://www.youtube.com/watch?v=XjFglWuwn6g&t=1536s



Unto Väinö Jutila – harmonikkataitelija



Unto Väinö Jutila syntyi Kalajoella 05.12.1944 ja kuoli Toholammilla 05.03.1992. Vanhemmat sahanasettaja Väinö Jutila ja Anni Tiinanen. Unto Jutilan lapsuus ja varhaisnuoruus kuluivat Kalajoen Plassilla. Suvun piirissä ei tiettävästi aikaisemmin ole ollut musiikinharrastajia. Isä Väinö oli kulttuurillisesti valveutunut henkilö ja piti paljon musiikista. Tietämättään Väinö Jutila hankkimalla pojalleen harmonikan pojalleen, piirsi tällä ennakkoperinnöllä merkin suomalaiseen harmonikkamusiikin historiaan. Unto Jutila esiintyi jo 11-vuotiaana julkisesti Kalajoen teatteritalon tanssien taukosoittajana.

Avioiduttuaan hän muutti Toholammille, jossa asui elämänsä loppuun saakka, Unto Jutilan elämäntyöhön harmonikansoiton alalla sisältyy selviä toisistaan erottuvia jaksoja: tanssimuusikko, säveltäjä, opettaja, levyttäjä ja esiintyvä taiteilija. Soittajana Jutilaa voidaan pitää valtaosin itseoppineena, mutta musiikinopetuksen hän sai Pauli Kilpiötä, varsinaisen harmonikan käsittelyn opetti Leander Norrback ja esiintyvän taitelijan ominaisuudet ja ohjelmiston hioi Veikko Ahvenainen. 1960-luvun alussa alkoi 10 vuotta kestänyt tanssimuusikkokausi, jolloin taitelija kiersi oman yhtyeensä kanssa ympäri Suomea.

Sävellys- ja opetustyön lisääntyminen lopettivat vähin erin raskaankiertävän tanssimuusikkokauden. Ensimmäinen sävelmä syntyi 1959 nimeltään Iloinen meripoika ja viimeinen sävellys 1990 Hyväntuulen jenkka. Näiden sävellysten väliin mahtuu n.200 erityyppistä teosta, joista tunnetuimmat ovat Rapsodia harmonikalle, Konsertto F-duuri ja Kuvia lapsille-sarja. Harmonikansoitonopettajan työkausi ajoittuu 1975-1987 väliseen aikaan. Tästä mainittakoon Raahen Musiikkikoulu 1975-1980 ja Keski-Pohjanmaa musiikkiopisto 1978-1987 lisänä vielä runsas määräyksityisoppilaita. Unto Jutila osallistui esiintyvänä taitelijana ja opettajana Hyvinkään harmonikkaviikoilla, Sata-Häme soi Ikaalisissa ja Ivalon harmoniikkaviikoilla. Lisäksi hän toimi taiteellisena johtajana Kalajoella Särkät soi tapahtumassa 1974-1985 ja Toholammin harmonikkaviikoilla 1986-1992.

Unto Jutilan kansainväliset kontaktit olivat laajat ja hedelmälliset. Hänellä oli läheiset yhteydet lähes kaikkiin Neuvostoliiton tunnetuimpiin harmonikkataitelijoihin. Unto Jutila esiintyi itsenäisenä taitelijana Ruotsissa, USA:ssa, Kanadassa, Neuvostoliitossa, Baltian maissa ja Italiassa. Ystävyys ranskalaisen Maurice Vittenetin kanssa toi musette-musiikin ohjelmistoon. Unto Jutila levytti kuusi soolo-äänitettä, joista tunnetuimmat ovat Ranskalainen visiitti ja Kuutamoserenaadi. Esiintyvänä taiteilijana Unto Jutila oli hyvin arvostettu ulkomailla ja hänen soittoaan kuvattiin suomalaisen tunturipuron solinaksi, johon liittyi vaikutteita suomalaisesta luonnosta, sen metsien hiljaisuudesta ja meren ehdottomuudesta. Jälkeenpäin tarkasteltuna voidaan todeta taiteilijan loistava muuntautumiskyky eri harmonikkamusiikin aloilla. Alussa oli puhdas tanssimusiikki, sen jälkeen perinteinen harmonikkamuusiikki, josta siirtyminen klassiseen harmonikkamusiikkiin tapahtui saumattomasti. 1980-luvun alussa tuli musette-musiikki ja lopuksi jazz-musiikki, jonka vaikutus tosin oli ollut kaiken aikaa taustalla. Unto Jutilalle myönnettiin valtion taitelijaeläke 1987. Unto Jutilan elämän loppuvuosia himmensi vaikea sairaus, joka rajoitti huomattavasti hänen toimintaansa, mutta ei estänyt sävellystyötä eikä julkisia esiintymisiä. Unto Jutilan puoliso filosofian kandidaatti Sinikka Alanne. He avioituivat 02.07.1977. Sinikka on syntynyt Karkussa ja hänen vanhempansa ovat ratavartija Viljam Alanen ja Helvi Niemelä.


Alpo Ylitalo muistelee Unton soittokeikkaa Rahjan nuorisoseuran pikkujouluiltamissa. Unto oli tullut sinne isänsä kanssa polkupyörällä. Unto oli tuolloin 12-vuotias. Innokkaan ja tunnollisen harjoittelijan taidot olivat kehittyneet niin, että hän kykeni soittamaan yksin koko iltamat. Tanssia oli noin puolitoista tuntia ohjelman jälkeen.

Unto Jutilan elämäntyöhän harmonikansoiton alalla sisältyy selviä toisistaan erottuvia jaksoja: tanssimuusikko, säveltäjä, opettaja, harmonikkaleirien taiteellinen johtaja, levyttäjä ja esiintyvä taitelija. Soittajana Unto Jutilaa voidaan pitää valtaosin itseoppineena. Musiikkiteorian opetuksen hän sai Pauli Kilpiöltä. Varsinaisen harmonikan käsittelyn hänelle opetti Leander Norrback. Esiintyvän taiteilijan ominaisuudet ja ohjelmiston hioi Veikko Ahvenainen. Yli 10 vuotta kestänyt tanssimuusikkokausi alkoi 1960-alussa, jolloin taiteilija kiersi oman yhtyeensä kanssa ympäri Suomea.


Tanssimuusikkona


Unto Jutilan orkesterin ensimmäisen kokoonpanon jäsenistä oli kalajokinen Esko Ventelä, jonka muistikuvan mukaan orkesteri perustettiin vuonna 1958. Kokoonpano muuttui vuosien aikana useita kertoja, kunnes Unto siirtyi Alpo Ylitalon yhtyeen hanuristiksi vuonna 1964 tai 1965. Unton ja Alpon tuttavuus ja ystävyys alkoi 1960-luvun alussa. Unto oli vannoutunut iskelmämusiikin ystävä, jonka parasta antia olivat hanuristien esittämät vaikeat tangot, kuten Ilta Välimerellä, Helmiä etelästä ja monet A. Malandon tangoista. Unto esitti useita Paul Norbackin sävellyksiä joka ilta tanssikeikoilla. Tuohon aikaan Unton kiinnostus heräsi myös jazz-musiikkia kohtaan. Hän alkoi kirjoittaa magnetofin nauhalta Art van Dammen musiikkia nuoteille. Sitten hän opetteli soittamaan nuotti nuotilta. Matti Viljanen ja hänen kirjallisuutensa jazzista kuului Unton opinto- ja harjoitusohjelmaan.

Unto oli erityisen kiinnostunut konserttimusiikista, jota hän harjoitteli paljon. Hän valmistautui kilpailemaan hanurilla Suomen mestaruudesta. Tämä musiikinala kuului tuohon aikaan myös Veikko Ahvenaisen harjoitusohjelmaan. Unto oli Norbackin ja Ahvenaisen oppilaana.

Alpo Ylitalon yhtye aloitti tanssien soittamisen Vaasassa ”evalla” kuten silloin sanottiin. Paikka lienee ollut Kirjastokatu 11:ssä. Bändin laittaessa ”kamoja” kasaan näyttämön eteen tuli joukko nuoria miehiä. Yksi esitti Untolle ivalliseen sävyyn kysymyksen, osaako tämä soittaa ”Metsäkukkia”. Unto vastasi osaavansa, mutta jatkoi että osaako kysyjä. Siihen kyselytunti päättyi, eikä kyselijöitä sen koommin ole näkynyt.

Tanssikeikoilta palattiin usein Kokkolaan, jossa Unto yöpyi Alpo Ylitalon luona. Sunnuntaiaamuisin vierailtiin Paul Witickin luona. Witick oli innokas konserttimusiikin harrastaja. Herrat soittelivat yhdessä ja suunnittelivat kokeillen sormituksia, joilla ”koskipaikat” selvitettiin puhtaimmin. Soitto ja harjoittelu oli usein niin innokasta, että ”Ruusan”, Paulin vaimon kutsut kaikuivat kuuroille korville.

Samoihin aikoihin Unto kanssa tuli Alpo Ylitalon yhtyeeseen rumpaliksi Folke Neunstedt. Heti alkuun syntyi Unton ja Folken välille omanlaisensa huumori. Sitä ulkopuolisen oli joskus vaikea ymmärtää. Folke suorastaan vihasi tangoja ja Unto taas piti niistä. Tämä kina jatkui pitkään. Ei ollut harvinaista, että Folke sanoi Untolle, että kyllä sinä olet helvetin ”korni”, kun soitat aina vain tangoja. Unto saattoi vastata, että niitä soittaisi moni muukin, kun vain osaisi. Unto ei jäänyt huulenheitossa toiseksi.

Folke oli päivätöissä Granholmin tukkuliikkeen hedelmäosastonhoitajana ja kuljetti kaupungin kauppiaille Volvon umpikuorma-autolla hedelmiä ja vihanneksia. Folke onnistui kerran unohtamaan autonsa sivuoven auki ajellessaan Isoakatua. Tuosta unohduksesta Folke saikin lempinimen ”hedelmäprofessori”.

Ylitalon yhtyeen ohjelmistoon tuli yhä enemmän ja enemmän jazzahtava tyyli. Jopa kappaleesta ”Persialaisella torilla” oli sovitus, joka ei jättänyt kuulijoita hiljaiseksi. Kuusikymmentäluvun puolivälistä saakka Laila Kinnunen oli erittäin usein orkesterin vierailevana solistina. Samoin myös Eija Merilä, Paula Koivuniemi ja Jukka Kuoppamäki.

Alpo Ylitalo muistelee Kemin keikkaa, kun bändin jäsenet jäivät hotelliin yöksi. Seuraavan iltana oli Kemin työväentalolla Olavi Virta esiintymässä. Virran säestäjäksi oli hankittu paikallinen maineikas yhtye. Virta oli yrittänyt laulaa muutaman kappaleen yhtyeen säestyksellä ja hän ilmoitti järjestäjille, ettei laulaisi, ellei saa paikalle säestäjää, joka ”klaaraa” kappaleet. Toiminnanjohtaja Järvinen oli soittanut Hotelli Kemiin ja oli kysynyt, että voisiko Ylitalon yhtye tulla säestämään Olavi Virtaa, koska Virta oli kieltäytynyt laulamasta säestäjäksi sovitun bändin kanssa. Alpo Ylitalo lupasi orkesterinsa yrittävän Virran säestystä. Virta antoi nuotit Unton eteen ja kysyi onnistuuko tuon valssikappaleen säestäminen. Unto rypisti otsaansa ja alkoi ”laskea kappaleen käyntiin”. Virta aloitti laulun kiilaten välillä ja hidastaen toisaalla oikein painostavasti. Virta yritti pudottaa ”kompin pois kyydistä”. Huomattuaan ettei se onnistu, niin hän alkoi laulaa normaalisti ja kappale ”kahlattiin” loppuun. Seuraaviin kappaleisiin ei otettu nuotteja esille lainkaan, vaan soitettiin ”vanhasta muistista”. Virta ei kommentoinut mitenkään orkesterin onnistumista, vaan jatkoi taukoon saakka. Tauon alettua Virta meni näyttämöverhojen taakse yksin istumaan eikä kommentoinut mitään. Toisen ”hukin” bändi aloitti Virran suosimilla foxeilla, joissa Folke pääsi oikein vauhtiin ja Unto soitti maukkaan ”kooruksen”. Kaikki saattoivat huomata, että Virta piti ”meiningistä”.

Vuosina 1965-69 Unton muusikkotuttavapiiri kasvoi jazzmuusikoiden suuntaan. Alpo Ylitalon yhtyessä soittivat Unton ja Folken lisäksi Pehr-Erik Hongell elektronihanuria ja Holger Moisio tenorisaksofonia. Joskus Endo Mäkinen oli mukana soittamassa tenorisaksofonia ja Mikko Haavisto venttiilipasuunaa. Unto sovitti lähes kaikki kappaleet, ja kun mukana oli joskus seitsemänkin miestä ja neljä puhallinta, niin musiikki tuntui musiikilta, sanoo Alpo Ylitalo.

Monet vierailevat solistit ja Unton sovittama musiikki tekivät tuolloisesta Alpo Ylitalon yhtyeestä tietynlaisen edelläkävijän koko maakunnassa. Untosta tuli monipuolinen musiikin harrastaja, soittaja ja säveltäjä.

Kalajokisen laulajan Pekka Himangan kanssa yhteistyö kesti monta vuotta. Pekan laulama ja Unton sovittama Kankaan kaunis Katriina nousi suosikkihitiksi vuonna 1975. Unto muutti Toholammille avioiduttuaan heinäkuun 2. päivänä 1977 fil.kand. Sinikka Alasen kanssa.



Unto Jutilan muotokuvan on maalannut taitelija Rositsa Tancheva. Maalaus on Erkki Ahon taidenäyttelyssä Kalajoella. Maalauksen koko on 35x50 cm.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti