keskiviikko 27. syyskuuta 2023

TO 28.09.2023 Suomen perustuslaki on uusittava ja koko oikeusjärjestelmä on uudelleenorganisoitava

 


TO 28.09.2023 Suomen perustuslaki on uusittava ja koko oikeusjärjestelmä on uudelleenorganisoitava


"Suomen perustuslaki

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään:

1 luku
Valtiojärjestyksen perusteet

1 §
Valtiosääntö

Suomi on täysivaltainen tasavalta.
Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen.
(4.11.2011/1112)

2 §
Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.


Tästä huolimatta suomalaiset eivät saa oikeutta Suomessa, koska poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeus ei ota käsiteltäväkseen eikä laillisuusvalvona näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan. Siksi olen kääntynyt Valtiokonttorin puoleen saadakseni oikeutta. Tiedän, että Johannes Koskisen ollessa oikeusministerinä Suomen valtion virheitä/rikollista toimintaa? korvattiin salaisella sopimuksella Oikeusministeriön varoista oikeusministerin päätöksellä. (esim. A.Ylitalon tapaus)

Minä toimin rehellisesti ja pyydän Valtiokonttoria korvaamaan Suomen valtion aiheuttamat vahingot. Jos Valtiokonttori ei maksa niin prosessi jatkuu. Pidän erittäin vakavana asiana sitä, että KRP kieltäytyy tutkimasta tekemiäni tutkintapyyntöjä ja valtakunnansyyttäjävirasto kieltäytyy tutkimasta tekemiäni tutkintapyyntöjä ja laillisuusvalvojat kieltäytyvät käsittelemästä tekemiäni kanteluita. Lisäksi poliitikot eivät vastaa sähköpostiviesteihini ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kieltäytyi keskustelemasta kanssani asioista kun Kalajoella tapasimme.



Valtiokonttori

kirjaamo@valtiokonttori.fi


Lasku Suomen valtiolle


Pyydän Suomen valtiota maksamaan minulle, Erkki Johannes Aholle, 200 miljoonaa euroa 15.10.2023 mennessä Keskipohjanmaan Osuuspankki tilille FIXXXXXXXXXXXXXXXXXX


Olen joutunut syyttömänä karsimään Suomen valtion kidutusta yli 27 vuotta ja Kalajoen kaupungin syrjintää 40 vuotta. Poliisi kieltäytyy tutkimasta, syyttäjä kieltäytyy syyttämästä, oikeus kieltäytyy käsitelemästä asiaa ja laillisuusvalvojat eivät näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.


Tässä on perustelut vaatimukselleni:

http://kalajokinen.blogspot.com/2023/09/26092023-juridiikan-oppitunti.html


Kalajoen Hiekkasärkillä on kiehtova ja monivaiheinen historia osa 2

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/kalajoen-hiekkasarkilla-on-kehtova-ja.html


Pääsyyllisenä asioissa pidän kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskaria, joka on omien rikostensa peittelemiseksi tehtaillut muiden rikollisten kanssa väärän konkurssipäätöksen lisäksi ja sen pohjalta hirvittävän määrän uusia vääriä päätöksiä ja estänyt Kalajoen kunnan/ kaupungin viranhaltijoiden rikosten tutkinnan.


Minä, Erkki Aho, olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutetiin ehdonalaiseksi ja yhden 5 kuukauden vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. Minä en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja minä on joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Minä joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Minä on menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän raskas ja vaikea asia.

Kidutus on ihmisoikeuksien vastainen vakava rikos, joka kielletään niin Suomen rikoslaissa kuin myös kansainvälisen oikeuden puolella. Kidutuksen olennainen piirre on se, että tekijän on oltava virkamies, julkista luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö tai julkisyhteisön työntekijä. Jotta teko lasketaan kidutukseksi, rikoksentekijän on käytettävä väkivaltaa pyrkimyksenään aiheuttaa tiettyjä laissa mainittuja seurauksia.

Kidutus on rikoslain mukaan kyseessä, kun edellä mainitussa asemassa oleva henkilö aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä;

  1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,

  2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,

  3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai

  4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.

Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön tekemän, edellä mainitun teon.

Kidutukseen ei voi syyllistyä olematta virkamies, eli valtion virassa toimiva, tai vastaava henkilö. Mikäli edellä mainittuja tekoja tekee toiselle ihmiselle, ei kyseessä ole kidutus, vaan pahoinpitely, tai todennäköisesti törkeä pahoinpitely. Kidutuksen kieltäminen valtiossa on useissa kansainvälisissä sopimuksissa ehtona liittymiselle, kuten Euroopan Unioniin liittymisessä. Kansainvälisiä sopimuksia rikkomisesta valtiolle syntyy suuria sanktioita, jonka takia kidutus on säädetty rangaistavaksi vain virkamiehen tekemänä. Mikäli suuri määrä henkilöitä osallistuu kidutukseksi luokiteltaviin seurauksiin, on kyseessä usean henkilön tekemä törkeä pahoinpitely, sekä mahdollisesti myös järjestäytyneeseen rikollisryhmään osallistuminen.

Kidutuksesta on Suomen rikoslain mukaan tuomittava vankeuteen vähintään 2 ja enintään 12 vuodeksi. Kidutuksesta tuomittu henkilö on lisäksi tuomittava viraltapantavaksi. Myös kidutuksen yritys on rangaistava.



Olen valmis neuvottelemaan Suomen valtion kanssa asiasta ja kohtuullistamaan vahingonkorvausvaatimustani.



Kalajoki 27.09.2023

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com

044-3025948


Perustuslaissa säädetään edelleen seuraavaa

3 §
Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi
Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta.
Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.
Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

4 §
Valtakunnan alue
Suomen alue on jakamaton. Valtakunnan rajoja ei voida muuttaa ilman eduskunnan suostumusta."


Euroopan parlamentin joulukuussa 2016 ilmoituksen mukaan Euroopan parlamentti on ensisijainen parlamentti koko EU:n alueella. Tämä on ilmoitus on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa. Suomen perustuslain mukaan Suomi on täysivaltainen tasavalta. Suomen asioista ei siis päätetä Suomen valtion ulkopuolella , kuten Euroopan Unionissa tehdään.

Perustuslakiin lisättiin vuonna 2011 lause ”Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio”. Se on ristiriidassa muun perustuslain kanssa, koska Suomi ei ole täysivaltainen tasavalta EU:n jäsenvaltiona.

Suomi liittynyt EU:n jäseneksi, sekä Emuun ja NATO:oon, vaikka Suomen perustuslaissa on seuraavat pykälät. NATO-jäsenyys on sekä tuon perustuslain ensimmäisen pykälän vastainen (NATO:n peruskirjan kahdeksas artikla rajoittaa kansallista päätösvaltaa).


"12 luku (21.4.1995/578)
Maanpetosrikoksista

1 §
(21.4.1995/578)
Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla
1) saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,
2) irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai
3) muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

2 §
(21.4.1995/578)
Sotaan yllyttäminen
Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,
1) julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,
2) julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,
3) järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka
4) oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon
siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

3 §
(21.4.1995/578)
Maanpetos
Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1) liittyy vihollisen asevoimiin,
2) osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
3) palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4) ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,

on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Maanpetoksesta tuomitaan myös ulkomaalainen, joka tekee 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun teon Suomessa oleskellessaan tai ollessaan valtakunnan palveluksessa.
Yritys on rangaistava.
Tämän pykälän 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna vihollisen auttamisena ei pidetä sellaista miehityksen aikana suoritettua toimenpidettä, joka on ilmeisen tarpeellinen väestön elinolojen turvaamiseksi.

4 §
(21.4.1995/578)
Törkeä maanpetos
Jos maanpetoksessa
1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittavatörkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.

5 §
(21.4.1995/578)
Vakoilu
Joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen hankkii tiedon sellaisesta Suomen maanpuolustusta tai muuta poikkeuksellisiin oloihin varautumista, Suomen ulkomaansuhteita, valtiontaloutta, ulkomaankauppaa tai energiahuoltoa koskevasta taikka muusta niihin rinnastettavasta, Suomen turvallisuuteen vaikuttavasta seikasta, jonka tuleminen vieraan valtion tietoon voi aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava vakoilusta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Vakoilusta tuomitaan myös se, joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka julkistaa 1 momentissa tarkoitetun tiedon.
Yritys on rangaistava.
Vihollisen sotavoimiin kuuluva saadaan tuomita vakoilusta ainoastaan, jos hän salaten kuuluvansa vihollisen sotavoimiin oleskelee Suomessa tai Suomen puolustusvoimien sotatoimialueella. Häntä ei saa tuomita muusta vakoilusta kuin siitä, mistä hänet on tavattu.

6 §
(21.4.1995/578)
Törkeä vakoilu
Jos vakoilu
1) tehdään poikkeuksellisissa oloissa,
2) koskee Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle erittäin merkittävää seikkaa tai
3) on omiaan aiheuttamaan erityisen suurta 5 §:ssä tarkoitettua vahinkoa
ja vakoilu on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vakoilusta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.

7 §
(21.4.1995/578)
Turvallisuussalaisuuden paljastaminen


Joka oikeudettomasti julkistaa tai toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka tällaista tarkoitusta varten oikeudettomasti hankkii tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi tai joka tekijän tieten on sen laatuinen, että sen paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava turvallisuussalaisuuden paljastamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.

8 §
(21.4.1995/578)
Tuottamuksellinen turvallisuussalaisuuden paljastaminen
Joka törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti julkistaa taikka toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi, on tuomittava tuottamuksellisesta turvallisuussalaisuuden paljastamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

9 §
(21.4.1995/578)
Luvaton tiedustelutoiminta
Joka vierasta valtiota vahingoittaakseen tai toista vierasta valtiota hyödyttääkseen hankkii tietoja vieraan valtion maanpuolustuksesta, turvallisuudesta tai niihin välittömästi vaikuttavista seikoista ja siten aiheuttaa vahinkoa tai vaaraa Suomen ulkomaansuhteille, on tuomittava luvattomasta tiedustelutoiminnasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.

10 §
(21.4.1995/578)
Puolueettomuusmääräysten rikkominen
Joka rikkoo Suomen suhtautumisesta sotaa käyviin vieraisiin valtioihin annettuja puolueettomuusmääräyksiä, on tuomittava puolueettomuusmääräysten rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

11 §
(21.4.1995/578)
Maanpetoksellinen yhteydenpito
Joka tehdäkseen edellä tässä luvussa tarkoitetun rikoksen ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa, on tuomittava maanpetoksellisesta yhteydenpidosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

12 §
(26.4.2019/586)
Rajoitussäännös
Tässä luvussa tarkoitettuna rikoksena ei pidetä poliisilain
(872/2011) 5 a luvun, tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annetun lain (582/2019) tai sotilastiedustelusta annetun lain (590/2019) mukaista tiedustelumenetelmän käyttämistä.

13 luku 
(21.4.1995/578)
Valtiopetosrikoksista
1 §
(21.4.1995/578)
Valtiopetos
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen
1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka
2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.

2 §
(21.4.1995/578)
Törkeä valtiopetos
Jos valtiopetoksessa
1) rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,
2) rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa,
3) rikos tehdään ihmisiä surmaamalla tai
4) rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaarallinen
ja valtiopetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä valtiopetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

3 §
(21.4.1995/578)
Valtiopetoksen valmistelu
Joka tehdäkseen valtiopetoksen
1) ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa,
2) valmistaa, hankkii, kokoaa tai varastoi aseita, ampumatarvikkeita tai muita niihin rinnastettavia väkivallan käyttöön soveltuvia välineitä,
3) antaa koulutusta aseiden tai muiden väkivallan käyttöön soveltuvien välineiden käyttämisessä tai
4) värvää tai kokoaa väkeä tai varustaa sitä aseilla,
on tuomittava valtiopetoksen valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Valtiopetoksen valmistelusta tuomitaan myös se, joka perustaa tai organisoi yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on Suomen valtiosäännön tai valtiojärjestyksen väkivaltainen kumoaminen tai muuttaminen, osallistuu johtavassa asemassa tai muuten merkittävällä tavalla sellaisen yhteenliittymän toimintaan tai tietoisena yhteenliittymän tarkoitusperästä antaa sille merkittävää taloudellista, järjestöllistä tai muuta vastaavaa tukea.

4 §
(21.4.1995/578)
Laiton sotilaallinen toiminta
Joka laittomasti perustaa, organisoi tai varustaa sotilaallisesti järjestäytyneen yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä tai siinä toimeenpanee tai antaa sotilaallista koulutusta, on tuomittava laittomasta sotilaallisesta toiminnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."


Johtopäätökset: Suomen perustuslaki on uusittava. Suomen oikeusjärjestelmä on uusittava siten, että Suomessa on vain kolme oikeusastetta: 1. käräjäoikeudet, 2. hovioikeudet ja 3. perustuslakituomioistuin. Muissa maissa on perustuslakituomioistuin

https://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslakituomioistuin , mutta Suomessa ei ole.

Uudistuksessa on lakkautettava nykyisen kaltainen laillisuusvalvonta, hallinto-oikeudet ja korkein oikeus. Tämän uudistuksen seurauksena kansalaisten oikeusturva paranee ratkaisevasti ja Suomen valtio säästää satoja miljoonia euroja.


Kalajoki 28.09.2023

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com


Jakelu: lakivaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerola, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Heikki Westman, oikeusministeri Leena Meri, eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho, pääministeri Petteri Orpo. Toimittajat Juha Ristamäki Iltalehti, Timo Haapala Iltasanomat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti