sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

SU 09.04.2023 SUOMI TAKAISIN OIKEUSVALTIOKSI!

 Sukkasunnuntailla on saatettu tarkoittaa joko pääsiäisviikon ensimmäistä sunnuntaita tai viimeistä sunnuntaita. Sukkasunnuntai voi tarkoittaa sitä, että ollaan hiljaa, sukkasillaan tai sitten se on voinut liittyä pääsiäissunnuntain riehakkaaseen ilonpitoon, jolloin sukatkin lentävät jalasta.

Paasto on päättynyt pääsiäissunnuntaina. Silloin on herätty varhain, jos on menty ollenkaan nukkumaan. Sukkasunnuntaina on pukeuduttu uusiin vaatteisiin ja menty avojaloin ulos yhdessä tanssivan, nousevan auringon kanssa. Kirkkaan päivän uskottiin enteilevän hyviä tuloja seuraavalle vuodelle.

Ennen vanhaan uskottiin, että silmät oli pestävä ennen variksen raakkumista, jotta ei päivetytä kesällä. Sukkasunnuntaina syötiin pääsiäismunia, kisailtiin eri tavoin, hypeltiin ja keinuttiin.

Kananmunat ovat symboloineet hedelmällisyyttä ja uuden syntymistä: pääsiäisenä on juhlittu paitsi Kristuksen ylösnousemusta, myös sitä, että elämä voittaa kuoleman myös luonnossa.

Sain eilen lapsenlapselta hänen tekemänsä pääsiäiskortin ja ihanat lapsenlapseni kävivät luonani trulleina.

Jeesuksen kärsimyskertomuksen tapahtumia Juudaksen kavalluksen jälkeen ovat:

  • Jeesuksen kiinniottaminen. Juudas Iskariot pettää Jeesuksen suudelmalla ja Jeesus vangitaan. Opetuslasten seurassa ollessaan, Jeesus vangittiin Getsemanen puutarhassa. Hän oli siellä rukoilemassa yöllä ja pyysi opetuslapsia valvomaan hänen kanssaan, vaikka he nukahtelivat. Juudas oli saanut kolmekymmentä hopearahaa palkkioksi Jeesuksen kavaltamisesta ja hän osoitti suudelmalla Jeesuksen sotilaille, joiden seurassa hän tuli puutarhaan. Jeesus vangittiin köysillä ja vietiin Hannaksen eteen. Sakarjan kirjan kertoo profetiaa Juudaksen kavalluksesta, "Sitten minä sanoin heille: "Jos teille hyväksi näkyy, niin antakaa minulle palkkani; jollei, niin olkaa antamatta". Niin he punnitsivat minun palkakseni kolmekymmentä hopearahaa. Ja Herra sanoi minulle: "Viskaa se savenvalajalle, tuo kallis hinta, jonka arvoiseksi he ovat minut arvioineet". Niin minä otin ne kolmekymmentä hopearahaa ja viskasin ne Herran huoneeseen savenvalajalle."

  • Ylipapin Hannas ja ylipappi Kaifas kuulustelevat Jeesusta. Hannas oli Kaifaksen appi. Sotilaat toivat Jeesuksen ylipappi Hannaksen luo, joka kysyi Jeesukselta hänen opetuslapsistaan ja opetuksestaan. Jeesus vastasi: "Minä olen puhunut julkisesti, koko maailman kuullen. Olen aina opettanut synagogissa ja temppelissä, kaikkien juutalaisten kokoontumispaikoissa. Salassa en ole puhunut mitään. Miksi sinä minulta kysyt? Kysy kuulijoiltani, mitä olen heille puhunut. He kyllä tietävät, mitä olen sanonut." Jeesuksen vastattua näin, yksi lähellä seisovista vartijoista löi häntä kasvoihin ja sanoi: "Noinko sinä vastaat ylipapille?" Jeesus sanoi miehelle: "Jos puhuin väärin, osoita, mikä puheessani oli sopimatonta. Jos taas puhuin oikein, miksi lyöt minua?" Hannas lähetti Jeesuksen köysissä ylipappi Kaifaksen luo.

  • Pietari kieltää Jeesuksen kolmasti.

  • Pontius Pilatus kuulustelee Jeesusta. Pilatus kysyi mistä juutalaiset Jeesusta syyttivät, eikä tahtonut tuomita Jeesusta vaan toivoi juutalaisten tuomitsevan Jeesuksen heidän omien lakiensa mukaan. Tähän juutalaiset vastasivat, etteivät he voi tuomita ketään kuolemaan. Pilatus kysyi Jeesukselta, Oletko sinä juutalaisten kuningas? Jeesus vastasi, itsekö sinä niin ajattelet, vai ovatko muut sanoneet minusta niin? Pilatus sanoi, "olenko minä mikään juutalainen? Oma kansasi ja ylipapit sinut ovat minulle luovuttaneet. Mitä sinä olet tehnyt?" Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä." "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua." "Mitä on totuus?" kysyi Pilatus. Tämän sanottuaan Pilatus meni taas ulos juutalaisten luo ja sanoi heille: "En voi havaita hänen syyllistyneen mihinkään rikokseen.

  • Jeesus tuomitaan kuolemaan ja Barabbas päästetään vapaaksi. Pääsiäisenä oli tapana päästää vanki vapaaksi. Pilatus ehdotti vaihtoehdoksi Barabbaan, murhamiehen vapauttamista tai Jeesuksen. Silloin ihmiset alkoivat huutamaan palatsin edessä "Päästä Barabbas!". Barabbas oli kaupungissa puhjenneen mellakan ja murhan tähden vangittu mies. Pilatus vetosi uudestaan heihin, sillä hän halusi vapauttaa Jeesuksen. Mutta he huusivat vastaan: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Pilatus sanoi kolmannen kerran: "Mitä pahaa hän sitten on tehnyt? En ole havainnut mitään, minkä vuoksi hänet pitäisi tuomita kuolemaan. Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan olen antanut kurittaa häntä." Mutta he eivät antaneet periksi vaan huusivat yhä kovemmin ja vaativat, että Jeesus oli ristiinnaulittava. Huutonsa voimalla he saivat tahtonsa läpi ja Pilatus päätti lopulta suostua heidän vaatimukseensa.


Suomessa toimii oikeusmafia/virkamafia

Suomessa on tehty valtiopetos!

Valtiopetos on tosiasia

Suomen taloudellinen lama 1990-luvun alussa

http://valtuustoaloite.blogspot.com/

Videoni osoittaa Suomen valtion rikollisen toiminnan

SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&t=76s

Kirjani on kiistaton todistusaineisto siihen, että olen syytön.

LA 01.08.2020 Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html

ja blogini

www.erkkiaho.com


Syyttäjä Sulo Heiskarin rikollisuudesta on kiistattomat näytöt.


Asianajaja Asko Keränen on tunnustanut rikoksensa




samoinkuin varatuomari Paavo M, Petäjä


Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeus ei ota käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvonta ei näe mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.

Minä en saa oikeutta, koska oikeusmafia estää oikeuden saannin. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeuden käyntiä 27 vuoteen.


Kysymys on myös muun muassa tästä rikoksesta


Rikoslaki 11 luku 4 § (11.4.2008/212)
Törkeä rikos ihmisyyttä vastaan

Jos rikoksessa ihmisyyttä vastaan
1) rikos kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä,
2) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla taikka
3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava
törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.

9 a § (4.12.2009/990)

Kidutus

Jos virkamies aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä
1) saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
2) rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
3) pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
4) rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella,
hänet on tuomittava
kidutuksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi sekä lisäksi viraltapantavaksi.
Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön 1 momentissa tarkoitetun teon.
Yritys on rangaistava.
Tämän pykälän virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön ja julkista valtaa käyttävään henkilöön sekä viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta julkisyhteisön työntekijään ja ulkomaiseen virkamieheen.

Koska poliisi ei ole tutkinut asioitani, eikä syyttäjä syyttänyt eikä oikeus ole ottanut käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvonta ei ole nähnyt asioissa mitään laitonta rikoksista puhuttamaan yli 25 vuoteen, niin teko täyttää myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan menettelyn eli kidutuksen tunnusmerkistön. Kidutus on ihmisoikeusrikos mikä on kielletty rikoslaissa ja myös perustuslaissa.


Minä, Erkki Aho, olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutetiin ehdonalaiseksi ja yhden 5 kuukauden vankeustuomion, mikä muutettin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. Minä en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja minä on joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Minä joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Minä on menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen sekä diabetekseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Sairastuin diabetekseen. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän raskas ja vaikea asia.


Tämä on virkamiesmafian ydinporukka jonka haastan oikeuteen. Minulla on kiistattomat näytöt ja todistusaineisto. Suomi on palautettava takaisin oikeusvaltioksi ja nämä henkilöt saatan oikeudelliseen ja taloudelliseen vastuuseen tekemistään rikoksista..


Korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppänen


Oikeuskansleri Tuomas Pöysti


Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen


Valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto


Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen



He ovat toimineet pääministeri Sanna Marinin


ja oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin tieten ja suojeluksessa


Suomi ei ole oikeusvaltio ja siksi rikolliset ovat voineet toimia villisti ja vapaasti kuin siat vatukossa. Rikollisille on annettu syytesuoja, mikä nyt rikotaan ja saatetaan todelliset rikolliset oikeudelliseen ja taloudelliseen vastuuseen. Suomessa vankilat täyttyvät näistä rikollisista ja ehkä meidän tulee pyytää vankien säilytykseen apua Venäjältä.Tietenkin voimme toivoa, että ko. henkilöitä kohdellaan kuten muitakin vankeja Venäjällä eli lähetetään sodan eturintamalle.


Kotimaan uutiset

Demilitarisoitu Ahvenan­maa ei ole nyky­aikaa, sanoo kansan­edustaja

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009501995.html

Natoon liittyneellä Suomella on edessään henkinen muutos, sanoo kokoomuksen uusi kansanedustaja, turvallisuuspolitiikan asiantuntija Jarno Limnéll. Ahvenanmaan kohdalla se tarkoittaa hänen mukaansa menneisyydestä periytyvän demilitarisoinnin uudelleenarviointia.

Demilitarisoitu Ahvenanmaa on nyt Nato-aluetta: Mitä sille pitäisi tehdä? Tätä mieltä on Pekka Toveri

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6e3f65b5-d461-4054-af8f-cd8d61a8246e

Erkin kommentti: Ahvenanmaan demilitarisointisopimuksen purkaminen antaisi kenraalimajuri evp Pekka Toveri mielestä Suomelle paremmat mahdollisuudet puolustaa saariryhmää mahdollista aggressiota vastaan.

Kirjoitin samasta asiasta eiliseen blokiini. Olen saanut asiantuntevaa palautetta kirjoituksestani ja palaan asiaan lähipäivinä.

Oulussa ei ole virallisesti katujengejä, mutta roadmanit pelottavat nuoria: ”Puukottavat ja ryöstelevät”

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dc5a0fe9-026b-4273-8dd3-dd8874d3b5c4

Erkin kommentti: Huolestuttava kehitys on jatkunut. Olemme Ruotsin tiellä

I-P: Äiti lapsineen pakeni susia vajaan

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/29e97f12-ec7d-471d-9bd3-25fdb4151936

Erkin kommentti: Sudet ja karhut eivät kuulu tiheämmän asutuksen piiriin. Siksi tarvitaan kaatolupia niille alueille, joissa sudet aiheuttavat vaaraa ja ongelmia alueen kansalaisille.

Maaseutu pettyi keskustaan

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009499206.html


Ulkomaan uutiset

Aurinkoenergian pitäisi pelastaa Espanja ilmastonmuutokselta, mutta siitä syttyikin iso riita – viljelijä Jan Burgues, 19, pelkää työnsä puolesta

https://yle.fi/a/74-20021263

Erkin kommentti: Aurinkoenergia olisi ratkaisu myös muiden Etelä-Euroopan maiden energiaongelmiin kuten esim. Bulgaria ja Romania.


Kiina simuloi tarkkuus­­iskuja Taiwanin avain­kohteisiin

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009509121.html

Taiwanin puolustusministeriö ilmoitti sunnuntaina havainneensa yhdeksän kiinalaista sota-alusta ja 71 ilma-alusta saaren ympärillä.


Urheilu-uutiset


SM-liigan välieräottelussa kuohui: ainakin yhdeksän ihmistä poistettiin Pelicans-katsomosta – Tommi Niemelä esitti toiveen

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sm-liigan-valieraottelussa-kuohui-ainakin-yhdeksan-ihmista-poistettiin-pelicans-katsomosta-tommi-niemela-esitti-toiveen/8672550#gs.utbv3f

Erkin kommentti: Miksi kannattajat toimivat häiritsevästi?


Sääntöjen puolella

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009508700.html

Sääntöuskovaiseksi itseään kuvaava Olli Rauste on noussut ”sivutyönään” merkittäväksi urheiluvaikuttajaksi Suomessa.


Maratonhuijarien räikeä kepulipeli paljastui valokuvasta – värikäs meriselitys ei pelastanut tuomiolta

https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000009508530.html

MAALISKUUSSA 2021 Dresdenin maratonilla nähtiin outo tapaus. Ivan Zarco juoksi kisassa Hondurasin ennätyksen 2.17.46, mutta kaksi päivää myöhemmin selvisi, että hänen numerollaan oli kilpaillut toinen juoksija. Todellisuudessa ajan 2.17.46 juoksi espanjalainen Camilo Santiago eikä Tokion olympiakisoihin tähdännyt Zarco, joka oli tuolloin 37-vuotias.


Mielipide

Pauli Vahtera Vantaalta kirjoittaa:

PRKL näitä Suomen herroja.

Suomen eläkevarat ovat 238 miljardia euroa. Niistä on sijoitettu Suomeen 55, muihin euromaihin 37 ja euromaiden ulkopuolelle 145 miljardia. Viime vuonna sijoitukset tuottivat nimellisesti -5,9 %:n tappion. Kun inflaatio huomioidaan, sijoitusten reaalitappiot olivat -13,8 prosenttia. Ei siinä mitään, vuodet eivät ole veljeksiä. Venäjä, Ukrainan sota – onhan niitä selityksiä.

Fortum myi 2014 Suomen sähköverkon 2,55 miljardilla eurolla Carunalle. Norjan sähköverkosta Fortum sai 0,3 miljardia. Seuraavana vuonna Fortum myi Ruotsin sähköverkon puoliksi bisnesmiehille ja puoliksi ruotsalaisille eläkerahastoille ja eläkevakuutusyhtiöille 6,6 miljardilla eurolla. Rahat polttivat Fortumin johdon sormia ja siksi ostettiin Uniper.

Carunan rahavirtalaskelma, joka sisältää mm. investoinnit verkon kaapelointiin, osoitti viime vuonna 194 miljoonan euron voittoa, joka oli 7,6 % tuotto verkon ostohinnalle. Siitä Caruna maksoi veroja 3,5 miljoonaa euroa eli 1,8 % voitosta (yhteisöveron pitäisi olla 20 %). Verojen vähäisyys johtuu verottomasta korkokikkailusta, jonka Suomi hyväksyy monikansallisille yhtiöille, mutta ei suomalaisille yrityksille.

Carunan liikevaihto oli 484 miljoonaa euroa, eli puhdas voitto oli 40 % jokaisesta sähkönsiirtoeurosta. Jos on sähkön hinta taivaissa, niin ovat myös siirtohinnat.

Carunan omistajiin tulivat kosmeettisista syistä suomalaiset eläkevakuuttajat Keva (12,5 % omistus) ja Elo (7,5 %). Toissa vuonna Keva myi Caruna omistuksensa ruotsalaiselle eläkevakuutusyhtiölle. Mitä ihmeen järkeä tuossa oli?

Miksi suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt eivät ostaneet Fortumin Suomen sähköverkkoa? Vakaata pitkäaikaista tuottoa. Miksi ulkomaalaiset eläkerahastot ja -yhtiöt ostavat sähköverkkoja silloin kun joku helvetin tyhmä porukka niitä myy. Ovatko suomalaiset eläkevakuuttajat viisaampia kun eivät koskeneet tarjolla olleeseen rahanteko-Sampoon? No, ainakin Varman toimitusjohtajan palkka nousi 0,7 miljoonasta eurosta 0,9 miljoonaan viime vuoden tappiollisesta sijoitustoiminnasta huolimatta.


Yle Areena

Valamon tarina

https://areena.yle.fi/1-50463827

Kulttuurihistoriallinen dokumentti legendaarisen Valamon luostarin vaiheista läpi vuosisatojen. Moneen kertaan uhattuna ollut luostaritoiminta jatkuu nykyisin niin Heinävedellä kuin Laatokalla. O: Lisa Hovinheimo


Pyhän haudan kirkko

https://areena.yle.fi/1-50165281

Jerusalemissa sijaitseva Pyhän haudan kirkko on rakennettu paikalle, jossa Jeesuksen ristiinnaulitsemispaikan Golgatan ja Jeesuksen haudan uskotaan sijainneen. Kirkon hallinnointi on jaettu usean kristillisen kirkkokunnan kesken, kirkon avain on kahden muslimiperheen hallussa, ja alueen rauhaa ja yhteiseloa vartioi Israelin poliisi. Näin pyhän paikan hauras Status Quo säilyy. O: Anat Tel. T: Go2Films. (U)

Valamon luostari

https://areena.yle.fi/1-1041853

Ohjelma kertoo Heinävedellä sijaitsevan Valamon luostarin historiasta, munkkien arjesta sekä suuren lauantain ja pääsiäisyön liturgisista menoista. (1966)


Youtube

Vuoden 2014 Turveyrittäjä

https://www.youtube.com/watch?v=_5elekfhVl0

Turve on tunnustettava uusiutuvaksi, vaatii edustaja Mäenpää

https://www.youtube.com/watch?v=m717M5RKa0g

Turveyrittäjän tarina

https://www.youtube.com/watch?v=JEB2xOhn7tQ&t=92s

Pankki vei kaiken | Karpolla on asiaa

https://www.youtube.com/watch?v=7BF16b5Nxcg&t=158s


Kokoomuksen ex-kansanedustaja sekoilee aamu-tv:ssä

https://www.youtube.com/watch?v=jyVhTpWOS14&t=1s

Historia: Vladimir Putinin lähipiiri (Harri Ohra-aho) | Puheenaihe 282

https://www.youtube.com/watch?v=lLe14LL6Zs8


Musiikki

Richard Clayderman - Ballade Pour Adeline

https://www.youtube.com/watch?v=eCCan3TFPoc

Clayderman opiskeli pianonsoittoa isältään, harmonikkaopettajalta.

12-vuotiaana hänet hyväksyttiin Conservatoire de Parisin , jossa hän sai suuren suosion myöhempinä murrosvuosinaan. Hänen isänsä sairauden aiheuttamat taloudelliset vaikeudet estivät lupaavan uran klassisena pianistina. Ansaitakseen toimeentulonsa hän löysi työtä pankkivirkailijana ja nykybändien säestäjänä. Hän säesti ranskalaisia ​​laulajia, kuten Johnny Hallydaya , Thierry Le Luronia ja Michel Sardoua


Vuonna 1976 ranskalainen levytuottaja Olivier Toussaint ja hänen kumppaninsa Paul de Senneville kutsuivat hänet äänittämään lempeän pianoballadin. De Senneville oli säveltänyt tämän balladin kunnianosoituksena tyttärelleen Adelinelle. 23-vuotias Pagès koe-esiintyi yhdessä 20 muun pianistin kanssa ja sai tehtävän. "Hän oli mielenkiintoinen muusikko, jolla oli pehmeä kosketus ja hyvä tekniikka", sanoi Toussaint. "Ja hän näytti myös hyvältä."

Pagèsin nimi muutettiin Richard Claydermaniksi (hän ​​otti isoisoäitinsä sukunimen välttääkseen oikean nimensä virheellisen lausumisen Ranskan ulkopuolella), ja single nousi vauhtiin ja myi 22 miljoonaa kappaletta 38 maassa. Sitä kutsuttiin

" Ballade pour Adeline ".


Veteraanin Iltahuuto

https://www.youtube.com/watch?v=arKxCiTZoyQ


Veteraanin iltahuuto on musiikinopettaja, kamarineuvos Kalervo Hämäläisen 1980-luvun loppupuolella säveltämä ja sanoittama laulu, josta on tullut yksi Suomen tunnetuimmista veteraanilauluista.

Laulu äänitettiin ensimmäisen kerran syksyllä 1988 Suomen sotaveteraaniliiton kustantamana . Solistina lauloi Jorma Hynninen, jota avusti kadettikuoro (KadK74 / KadK75) ja Helsingin Varuskuntasoittokunta

Itsenäisyyspäivänä 2015 sotaveteraanit esittivät laulun presidenttiparille ja yli 2 miljoonalle tv-katsojalle Linnan juhlissa 95-vuotiaan sotaveteraani Armas Ilvon johdolla. Esitys nousi yhdeksi vuoden 2015 mediailmiöistä, ja Yleisradion tallennetta katsottiin sittemmin esimerkiksi Facebookissa yli 850 000 kertaa


Flashmob Finlandia

https://www.youtube.com/watch?v=jaKko3VGAnY&t=14s


Finlandia, op. 26, on Jean Sibeliuksen vuosina 1899 ja 1900 orkesterille säveltämä sävelruno. Se oli alun perin viimeinen osa seitsenosaisesta kuvaelmamusiikista, jonka eräistä muista osista Sibelius sovitti orkesterisarjan Historiallisia kuvia I.

Finlandia on kansainvälisestikin hyvin tunnettu ja kuuluu sinfonioiden ja viulukonserton ohella Sibeliuksen tunnetuimpiin teoksiin. Loppupuolella sävelrunoa kuullaan niin sanottu Finlandia-hymni, jonka Sibelius sovitti myöhemmin erilliseksi teokseksi kuorolle (op. 26 ja op. 113 no. 12). Laulettuna esitettävän kappaleen nykyään käytössä olevat sanat kirjoitti V. A. Koskenniemi yli neljäkymmentä vuotta alkuperäisen teoksen säveltämisen jälkeen.


Huumori

Miltä Suomi tuntuu ilman Marinia? - Orvolta.

Mitä yhteistä on laihialaisella ja kasvissyöjällä? Kumpikaan ei halua maksaa.

Kuolin ilmoitus Laihian Sanomissa. Virtasen isäntä kuoli. Mopo myytävänä.

Pappi julisti ennen kolehdin keräämistä: Ylhäältä on tullut tieto, että enää ei tarvitse laittaa nappjea kolehtiin. Enkelit ovat saaneet vetoketjut pukuihinsa.

Aviopari kävi yöpuulle ja miehellä oli kiilto silmissään. Mies sanoi: - Kuule mamma, sirkusteltan masto on pystytetty. Vaimo vastasi: - Esitys on peruttu. Sirkuspellen nenästä vuotaa verta.

Hyvää pääsiäistä 2021

https://www.youtube.com/watch?v=yI_0q4lTnVo

Mankeli - Prisman kassalla

https://www.youtube.com/watch?v=XQs2V4AEpQA

Se oli Tonnin Seteli

https://www.youtube.com/watch?v=mHvBvkSCx2w&t=1s

Putinin uusi panssarivaunu on kauhea ase!

https://www.youtube.com/watch?v=b9wusS-U-s0

Suomalaisten upea EU neuvottelutulos saa kiitosta Palermossa

https://www.youtube.com/watch?v=gThrl8mRc_0&t=27s






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti