lauantai 6. elokuuta 2022

LA 06.08.2022 Jussi Jokinen – KIITOS!

 Terveystietoni


Painoni on 105.9 kg. Verensokeri 6.9. Verenpaine 139/90 pulssi 56.


Aamupala


Aamupalalla juon ruusunmarjateetä. C-vitamiinipitoiset ruusunmarjat ovat hyvä rohto kuumetauteihin ja väsymykseen. Sadassa grammassa tuoreita ruusunmarjoja on 14 kertaa enemmän C-vitamiinia kuin mitä ihminen päivässä tarvitsee. Ruusunmarjaa on perinteisesti käytetty anemian, päänsäryn ja infektiotautien hoitoon.Ruusunmarjatee voi edistää immuunijärjestelmän terveyttä

C-vitamiini- ja flavonoidipitoisuudestaan ​​johtuen ruusunmarjateetä pidetään luonnollisena apurina immuunijärjestelmän toiminnan stimuloimiseksi. Chemistry Central Journal -lehdessä julkaistu tutkimus onkin korostanut, että kyseinen kasvi pitää sisällään merkittäviä määriä askorbiinihappoa, polyfenoleja ja muita fytokemikaaleja, jotka auttavat parantamaan elimistön omaa puolustuskykyä.


Teehen laitan hunajaa, sitruunaa ja voikukanjuuritippoja.Hunajassa on terveellistä siitepölyä, joka muun muassa vahvistaa ja palauttaa elimistön tasapainoa, tasoittaa hormonitoimintaa, auttaa eturauhasvaivoihin ja lisää hedelmällisyyttä sekä imettävien äitien maidontuotantoa. Hunajalla on antibakteerisia vaikutuksia ainakin 60 eri bakteerilajia kohtaan. Hunaja tehoaa muun muassa hengitystieinfektioita, ruokamyrkytystä, kurkunpäätulehdusta ja haavainfektioita aiheuttavia bakteereita vastaan. Hunaja estää myös hiivojen ja sienten kasvua. Hunajan säännöllinen käyttö voi ehkäistä flunssaan sairastumista. Hunaja sisältää C-vitamiinia, joka tukee vastustuskykyä, Hunaja vaikuttaa positiivisesti vatsan toimintaan. Se edistää hyvien bifidobakteerien kasvua, alentaa suoliston pH-arvoa, helpottaa ruoansulatusta ja edistää kalsiumin imeytymistä.

Lisäksi hunaja torjuu helikobakteeria, joka on yleinen vatsahaavojen aiheuttaja, sekä kampylobakteeria ja salmonellaa, jotka aiheuttavat ruokamyrkytyksiä


Sitruuna on täynnä parantavia yhdisteitä, jotka vahvistavat vastustuskykyä ja verisuonia ja auttavat ihoa parantumaan. Ne saattavat jopa estää solumuutoksia, jotka voivat johtaa syöpään. Kunnon puristus tai kaksi sitruunamehua ja lusikallinen hunajaa on täydellinen lääke kipeään kurkkuun.Sitruunan C-vitamiini alentaa elimistön histamiinitasoa. Histamiini aiheuttaa nenän tukkoisuutta ja silmien vuotamista. C-vitamiini on myös voimakas antioksidantti, joka vähentää soluja vaurioittavien vapaiden radikaalien määrää ja samalla sydänsairauksien riskiä. (Useiden tutkimusten mukaan alhainen C-vitamiinitaso lisää sydänkohtauksen riskiä. Kun kolesteroli hapettuu vapaiden radikaalien hyökkäyksen vuoksi, se muuttuu todennäköisemmin suonia tukkivaksi plakiksi.) Elimistö käyttää C-vitamiinia myös vastustuskyvyn vahvistamiseen ja kollageenin rakentamiseen. Kollageeni on tukikudoksen rakenneosa, joka nopeuttaa haavojen paranemista.

Sitruunassa on paljon sitruunahappoa, joka vähentää kalsiumin tuotantoa ja siksi auttaa munuaiskivien ehkäisyssä. Jos munuaiskivet vaivaavat, kannattaa kokeilla seitsemän sitruunamehulasillisen juomista päivittäin. Mehu on hyvä makeuttaa mahdollisimman vähällä määrällä sokeria. Raikas juoma ehkäisee munuaiskivien muodostumista yhtä tehokkaasti kuin esimerkiksi reseptilääke kaliumsitraatti.

Voikukasta puristettuja tippoja. Tilasin näitä tippoja Bulgariasta. Voikukkaa käyttävät usein diabeetikot , sillä voikukan juuret sisältävät helposti sulavia sokereita. Voikukka on erityisen tehokas maksan hellijä ja kehon puhdistaja. Kasvi puhdistaa verta, maksaa ja munuaisia. Lisäksi voikukka tunnetaan virtsaneritystä lisäävistä ja turvotusta poistavista ominaisuuksistaan. Voikukka lisää myös ruokahalua, edistää ruoansulatusta ja helpottaa erilaisia vatsan ja suoliston vaivoja. Siitä on apua kihtiin ja reumaankin. Voikukan lehdissä on huomattavasti enemmän vitamiineja ja vähemmän nitraatteja kuin viljellyissä salaateissa. Voikukan lehdet sisältävät runsaasti betakaroteenia, B-, C-, K1- ja D-vitamiinia, rautaa ja kaliumia. Kasvissa on myös mm. kalsiumia, fosforia, magnesiumia, luteiinia ja inuliinia. Koeputkitutkimuksissa voikukkauutteen on todettu tappavan tehokkaasti syöpäsoluja. Tutkijat ovatkin innoissaan löydöksistä, joiden mukaan voikukan juuri voisi olla mahdollinen parannuskeino syöpään!


Aamupalalla syön kasviksia. Punajuuri auttaa puhdistamaan maksaa, alentamaan verenpainetta, estämään ummetusta sekä lisäämään energiaa. Punajuuren sisältämä rauta auttaa ehkäisemään anemiaa ja väsymystä. Punajuuria kannattaa nauttia etenkin silloin, jos olet toipumassa pitkäaikaisesta sairaudesta. Punajuuri auttaa alentamaan korkeaa verenpainetta. Punajuuri sisältää tulehdusta hillitseviä ainesosia. Punajuuri auttaa puhdistamaan verta ja maksaa. Lisäksi punajuuren nauttiminen auttaa kiihdyttämään maksaa vahingoittavien myrkkyjen poistumista elimistöstä. Punajuuri auttaa vähentämään riskiä sairastua verenkiertoelimistön sairauksiin. Punajuuri auttaa ehkäisemään syöpäsairauksia muiden punaisten ruokien tapaan. Punajuuren runsas kuitumäärä pitää huolta siitä, että suolisto toimii kunnolla


Ruokajako


Kävin tänään leipäjonossa. Kävin hakemassa ruokakassit, koska rahat ulosoton jälkeen eivät riitä ruoan ja lääkkeiden ostamiseen. Ensimmäinen kerta ruokajonossa oli masentava kokemus. Ei koskaan olisi tullut mielenkään, etten voi omin avuin tulla toimeen. Valitettavasti olen joutunut Suomen valtion rikollisen toiminnan kohteeksi. Keskeiset rikolliset asioissani ovat syyttäjä Sulo Heiskari, asianjaja Asko Keränen ja varatuomari Paavo M. Petäjä sekä asianajajat Hannu Maskonen ja Antti Latola ja pääasiassa lestadiolaiset poliisit. Kaikkihan johtuu presidentti Mauno Koiviston valtiopetoksesta sekä Esko Aho SSP-sopimuksesta. Viimeisimmät rikokset ovat valtakunnansyyttäjäviraston sekä Rovaniemen hovioikeuden, Oulun käräjäoikeuden ja Oulun poliisin Hannu Mensosen ja Pekka Niskakankaan rikokset sekä Oulun käräjäoikeuden tuomarin Sarianne Ervastin rikokset. Suomessa selkeä virkamafia ja siksi oikeutta on mahdoton saada. Rikokset ovat niin suuria ettei niitä voi laillisn keinoin ratkaista. Oikeusminsteri Anna-Maja Henriksson on keskeinen vastuullinen asioissa. Eu voi välttyä vaikutelmalta, että asiat eivät ratkea ennen kuin Henriksson on poistettu markkinoilta. Silloin vatakunnalliset tiedotusvälineet heräävät samoin kuin koko maailman tiedotusvälineet. Suomi ei ole oikeusvaltio.


Kalajoki


Aurinko nousee Kalajoella kello 04.44 ja laskee 22.13. Päivän pituus 17 tuntia 29 minuuttia. Ennuste lupaa tälle päivälle runsasta sadetta. Tänään on Jussi Jokisen All Stars tapahtuma Kalajoella. Kävin ottamassa muutaman valokuvan. Itse otteluun minulla ei ole varaa ostaa lippua. Tässä lyhyt selostus Jussi Jokisen urasta.



Jussi Petteri Jokinen (s. 1. huhtikuuta 1983 Kalajoki) on suomalainen entinen jääkiekkolija ja olympiamitalisti. Hän oli pelipaikaltaan laitahyökkääjä, vaikka Jokinen toisinaan pelasikin keskushyökkääjän paikalla.

Jokinen on edustanut Suomea useissa arvokisoissa. Hänellä on olympiahopeaa Torinon talviolympialaisista ja olympiapronssia Sotšin talviolympialaisista. MM-kilpailuissa hän on voittanut hopeaa vuonna 2016 sekä pronssia vuosina 2006 ja 2008. Lisäksi Jokinen voitti pronssia alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa 2002 ja 2003.

SM-liigassa Jokinen on pelannut yhteensä 237 runkosarjaottelua Oulun Kärppien riveissä vuosina 2001–2005 ja NHL:n työsulun aikana 2012–2013. Pudotuspeleissä Jokinen on tehnyt 46 ottelussa tehopisteet 9+9=18. Jokinen on voittanut Oulun Kärpissä kaksi jääkiekon SM-kultaa vuosina 2004 ja 2005. Jokinen pelasi urallaan yli 1500 ammattilaisottelua, joista yli tuhat NHL:ssä yhdeksässä eri seurassa.

Karikatyyrimaalauksen Jussi Jokisesta on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva.








Tässä valokuvia tämän päiväisestä Jussi Jokisen tapahtumasta. Tämä myös viimeinen tällainen tapahtuma Kalajoella.


MM-ralli Jyväskylässä


TILANNE 14/22 EK:N JÄLKEEN


1. Ott Tänak Hyundai 1.27.13,8

2. Esapekka Lappi Toyota + 9,5

3. Kalle Rovanperä Toyota + 12,9

4. Elfyn Evans Toyota + 17,9

5. Thierry Neuville Hyundai + 1.28,5

6. Takamoto Katsuta Toyota + 1.33,7

7. Pierre-L. Loubet Ford + 2.22,2

8. Gus Greensmith Ford + 2.29,6

9. Teemu Suninen * Hyundai + 5.34,3

10. Emil Lindholm * Skoda + 5.40,0

11. Sami Pajari * Skoda + 6.12,2

12. Egon Kaur * Volksw. + 6.45,6


* WRC2-kuljettajat


EK 12: Breen osui kiveen, keskeytti.


TILANNE 15/22 EK:N JÄLKEEN


1. Ott Tänak Hyundai 1.36.41,9

2. Esapekka Lappi Toyota + 11,2

3. Kalle Rovanperä Toyota + 12,7

4. Elfyn Evans Toyota + 23,0

5. Thierry Neuville Hyundai + 1.42,2

6. Takamoto Katsuta Toyota + 1.46,5

7. Pierre-L. Loubet Ford + 2.35,0

8. Gus Greensmith Ford + 2.42,9

9. Teemu Suninen * Hyundai + 6.12,5

10. Emil Lindholm * Skoda + 6.18,8

11. Sami Pajari * Skoda + 6.55,1

12. Egon Kaur * Volksw. + 7.29,7


* WRC2-kuljettajat


EK 12: Breen osui kiveen, keskeytti.


TILANNE 16/22 EK:N JÄLKEEN


1. Ott Tänak Hyundai 1.46.18,9

2. Kalle Rovanperä Toyota + 11,5

3. Esapekka Lappi Toyota + 17,2

4. Elfyn Evans Toyota + 27,0

5. Thierry Neuville Hyundai + 1.52,4

6. Takamoto Katsuta Toyota + 1.59,6


7. Pierre-L. Loubet Ford + 2.55,9

8. Gus Greensmith Ford + 2.58,3

9. Teemu Suninen * Hyundai + 6.50,7

10. Emil Lindholm * Skoda + 6.58,4

11. Sami Pajari * Skoda + 7.38,9

12. Egon Kaur * Volksw. + 8.14,1


* WRC2-kuljettajat


EK12: Breen osui kiveen ja keskeytti

EK15: Lapin tuulilasi rikkoutui.


TILANNE 17/22 EK:N JÄLKEEN


1. Ott Tänak Hyundai 1.52.44,1

2. Kalle Rovanperä Toyota + 11,5

3. Esapekka Lappi Toyota + 20,0

4. Elfyn Evans Toyota + 30,7

5. Thierry Neuville Hyundai + 1.59,4

6. Takamoto Katsuta Toyota + 2.09,0

7. Gus Greensmith Ford + 3.08,8

8. Pierre-L. Loubet Ford + 3.11,0

9. Teemu Suninen * Hyundai + 7.18,2

10. Emil Lindholm * Skoda + 7.28,0



* WRC2-kuljettajat


EK15: Lapin tuulilasi rikkoutui,

kun kivi sinkoutui keskelle lasia.


TILANNE 18/22 EK:N JÄLKEEN


1. Ott Tänak Hyundai 2.02.44,0

2. Kalle Rovanperä Toyota + 8,4

3. Esapekka Lappi Toyota + 35,2

4. Elfyn Evans Toyota + 1.19,7

5. Thierry Neuville Hyundai + 2.05,5

6. Takamoto Katsuta Toyota + 2.47,5

7. Gus Greensmith Ford + 3.23,0

8. Pierre-L. Loubet Ford + 3.27,2

9. Teemu Suninen * Hyundai + 7.56,8

10. Emil Lindholm * Skoda + 8.07,5


* WRC2-kuljettajat

EK15: Lapin tuulilasi rikkoutui,

kun kivi sinkoutui keskelle lasia.


Venla Harju nappasi taas mitalin suunnistuksen EM-kisoissa – Marika Teini putosi taistosta viimeisen kilometrin virheellä

https://yle.fi/urheilu/3-12566094?utm_source=facebook&utm_campaign=yleuutiset&utm_medium=social

Venla Harju otti mitalin toiseltakin henkilökohtaiselta matkalta suunnistuksen EM-kisoissa. Olli Ojanaho oli suomalaismiehistä paras, neljäs.


Naisten keskimatka

1. Simona Aebersold, Sveitsi, 35.40
2. Evely Kaasiku, Viro, +1.27
3. Venla Harju, Suomi, +2.50
4. Ane Dyrkorn, Norja, +3.17
5. Marika Teini, Suomi, +3.29

muut suomalaiset:
11. Miia Niittynen +5.30
13. Enni Jalava +6.05
17. Anu Tuomisto +7.05
31. Veera Klemettinen +11.43
33. Ina Westerlund +13.05

Miesten keskimatka

1. Albin Ridefelt, Ruotsi, 35.40
2. Anton Johansson, Ruotsi, +0.17
3. Gustav Bergman, Ruotsi, +0.37
4. Olli Ojanaho, Suomi, +2.05
5. Eskil Kinneberg, Norja, +2.19 NOR

muut suomalaiset:
7. Miika Kirmula +2.27
25. Aaro Aho +5.34
38. Joni Hirvikallio +7.37
41. Samu Heiska +8.26

Kalevan kisat Joensuussa


N 3 000 METRIN ESTEET


1. Lotta-Maria Maine 10.32,57 SB

2. Janette Vänttinen 10.35,17 PB

3. Pihla Hokkanen 10.38,16

4. Nelli Nordlund 10.41,88 PB

5. Alisa Virtanen 10.42,49 SB

6. Salla Laukkanen 10.44,63 SB

7. Amanda Virtanen 10.53,64 PB

8. Oona Kettunen 10.54,02 SB

9. Vilma Pere 10.54,52 SB

10. Lotta Sundqvist 11.07,00

11. Melissa Kykyri 11.11,66

12. Emma Hakala 11.21,23


N KIEKKO, loppukilpailu


1. Salla Sipponen 57,45

2. Helena Leveelahti 53,93

3. Katri Hirvonen 52,05

4. Lotta-Kaisa Eliander 49,67

5. Sanni Kuparinen 49,20

6. Tanja Komulainen 47,58

7. Vilma Paakkala 46,92

8. Tuula Sviili 45,23

9. Elina Mattila 43,23

Pauliina Aalto ei tulosta


N 7-OTTELU, lopputulokset


1. Miia Sillman 5775

2. Neea Käyhkö 5600

3. Jessica Rautelin 5292

4. Mimosa Wirkkala 5146

5. Emmi Valtonen 5083

6. Saimi Lupala 4940

7. Laura Lepistö 4870

8. Iida Kujanpää 4707

9. Janette Hanski 4690

10. Minttu Mattinen 4656

11. Sanni Säntti 4600


N 400 METRIÄ, loppukilpailu


1. Viivi Lehikoinen 53,02 SB

2. Mette Baas 53,08

3. Milja Thureson 53,40

4. Aino Pulkkinen 53,81

5. Silja Kempas 55,06 PB

6. Ida Ravaska 55,10

7. Eveliina Määttänen 55,30

8. Jeanine Nygård 55,31


M 400 METRIÄ, loppukilpailu


1. Viljami Kaasalainen 46,75

2. Eljas Aalto 47,25

3. Asseri Välimäki 47,53 PB

4. Benjamin Stendahl 47,81 PB

5. Elias Jrad 47,84 PB

6. Matias Linkoaho 48,16 PB

7. Max Tallqvist 48,24 PB

8. Filiph Johansson 49,24


M MOUKARI, loppukilpailu


1. Aaron Kangas 72,80

2. Tuomas Seppänen 72,68

3. Henri Liipola 72,44

4. Roope Auvinen 68,24

5. Markus Kokkonen 66,94

6. Aleksi Jaakkola 66,70

7. Risto Kauppinen 64,31

8. Marco Kammer 63,30

9. Tommi Remes 61,93

10. Oskari Eskola 58,81


M 3 000 METRIN ESTEET


1. Topi Raitanen 8.21,10

2. Hannu Granberg 9.02,43

3. Eero Heinonen 9.02,83 PB

4. Samuel Auvinen 9.05,41

5. Mikko Hirvonen 9.09.34 PB

6. Kari Poutiainen 9.13,63 PB

7. Jussi Eskola 9.20,41 PB

8. Johannes Brunila 9.27,27 PB

9. Walte Hautala 9.33,96 SB

10. Tuukka Mäkinen 9.35,03

11. Oscar Nyholm 9.38,46

12. Joakim Träskelin 9.50,31


N 100 METRIN AIDAT, loppukilpailu


1. Reetta Hurske 12,87 +3,1 m/s

2. Jessica Kähärä 13,33

3. Saara Keskitalo 13,72

4. Niina Karttunen 13,80

5. Siiri Siirtola 13,89

6. Liina Tervo 14,01

7. Tanja Kokkonen 14,03

8. Janika Pulkkinen 14,09


N 3-LOIKKA, loppukilpailu


1. Kristiina Mäkelä 14,41 +2,2 m/s

2. Senni Salminen 14,29

3. Kira Kytölä 13,44 +2,9 m/s

4. Elina Kostiainen 13,00 +2,5 m/s

5. Jessica Miettinen 12,74 SB

6. Janita Leppäranta 12,46

7. Lotta Kirvesmies 12,43

8. Ilona Ruohola 12,42

9. Emilia Heino 11,96

10. Hanna Peltola 11,93


M KORKEUS, loppukilpailu


1. Arttu Mattila 215 SB

2. Matias Mustonen 212

3. Daniel Kosonen 209

4. Teemu Laurikainen 199

5. Ville Eikkula 195 SB

6. Santeri Haapamäki 195

7. Noor-Eldin Mahmoud 191

8. Jesse Huttunen 191


Johan Grönroos ei tulosta

Valteri Välimäki ei tulosta


N SEIVÄS, loppukilpailu


1, Elina Lampela 450 SB

2. Wilma Murto 440

3. Saga Andersson 425

4. Maria Kytölä 400

5. Laura Ollikainen 385

6. Vilma Hannula 370

Miisa Koskiaho 370

8. Janna-Juulia Mäenpää 370 PB

9. Tuuli Kujala 350

Pinja Koivumäki 350


Kuntopyöräilyä


Kello 16.55 10 minuuttia. Kello 17.30 10 minuuttia. Kello 18.00 10 minuuttia.

Kello 19.15 10 minuuttia. Kello 20.10 10 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti