Taidenäyttelyni täydentyi Kalajoen merkitystä korostavilla maalauksilla

 

Raution ja Kalajoen merkittävää historiaa esittelen taidenäyttelyssäni. Kalajoki on ollut erittäin merkittävä paikkakunta Suomessa. Kalajoella on vieraillut valtioiden päämiehiä. Taidenäyttelyni täydentyi kahdella erittäin korkeatasoisella maalauksella.

Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut kolme valtion päämiestä, jotka ovat vierailleet Kalajolla. Vuonna 1614 Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf vieraili Kalajolla. Hän on maalauksessa vasemmalla. Keskellä on Venäjän keisari Aleksanteri 1 joka vieraili Kalajoella v.1819. Maalauksessa oikealla on Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik vieraili Kalajoella 1752.

Taiteilija Tanja Luukkonen on maalannut maalauksen Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkosesta ja Neuvostoliiton pääministeristä Aleksey Kosyginista, jotka vierailivat Kalajoella 16.06.1966 ja saunoivat Kalajoen Hiekkasörkkien leirintäalueen saunassa.

1300-luvun Rautiosta (nykyinen osa Kalajokea) ei ole suoraa kirjallista tietoa, sillä seutu oli tuolloin vielä hyvin harvaan asuttua erämaata. Alueen historiaa tuolta ajalta voidaan kuitenkin hahmottaa yleisen asutushistorian ja nimistön kautta:

Asutus: 1300-luvulla Kalajokilaakso oli pääasiassa rannikon asukkaiden ja hämäläisten nautinta-aluetta eli erämaata, jossa käytiin metsästämässä ja kalastamassa. Vakituinen asutus alkoi levitä jokivartta pitkin sisämaahan päin vasta myöhemmin.

Nimi "Rautio": Nimi viittaa vanhaan suomalaiseen ammattiin, seppään. Se, että paikkakunnan nimeksi on vakiintunut Rautio, viittaa siihen, että alueella on jo varhain harjoitettu raudan valmistusta järvimalmista tai suomalmista.

Pähkinäsaaren rauha (1323): Vuonna 1323 solmittu Pähkinäsaaren rauha vakiinnutti Ruotsin ja Novgorodin välisen rajan, joka kulki Pohjanmaan halki. Tämä poliittinen muutos vaikutti koko alueen kehitykseen ja hallintaan 1300-luvun kuluessa

Maankohoaminen: 1300-luvulla Raution alue oli huomattavasti lähempänä merenrantaa kuin nykyään, sillä voimakas maankohoaminen on siirtänyt rannikkoa vuosisatojen saatossa kauemma.

Sulevi Juhola (s. 1938) on kalajokinen paikallishistorian harrastaja ja kirjailija, joka on kotoisin juuri Rautiosta. Hän on tullut tunnetuksi erityisesti Pähkinäsaaren rauhan (1323) rajalinjan tutkimuksistaan.

Keskeisiä asioita Sulevi Juholasta:

Pähkinäsaaren rauhan tutkimus: Juhola on tutkinut vuosikymmeniä dokumentteja ja maastoa löytääkseen merkkejä vuoden 1323 rajalinjasta. Hän on esittänyt, että raja kulki oletettua lännempänä.

Rajakivet: Hänen tutkimuksensa keskittyvät erityisesti historiallisiin rajakiviin, kuten Kruununkiveen ja Kukkarokiveen. Kiinnostus alkoi, kun Kruununkivi löytyi hänen kesäasuntonsa läheltä.

Tausta: Koulutukseltaan hän on rakennusmestari ja työskenteli urallaan Tielaitoksella tiesuunnittelu- ja tutkimustyömaan päällikkönä.

Kirjallinen toiminta: Hän on julkaissut artikkeleita ja teoksia paikallishistoriasta ja rajatutkimuksesta

1500-luvulla Rautio alkoi kehittyä pysyväksi maatalousasutukseksi osana silloista Suur-Kalajokea. Seutu, joka oli aiemmin ollut lähinnä rannikon asukkaiden eränautinta-aluetta, koki murrosvaiheen, kun asutus levisi jokivartta pitkin sisämaahan.

Keskeisiä historiallisia piirteitä 1500-luvun Rautiosta:

Ensimmäiset talot: Kirjallisten lähteiden ja verokirjojen mukaan alueella oli asutusta viimeistään vuosisadan alkupuolella. Vuoden 1547 verokirjoihin on merkitty kaksi taloa: Rautio ja Tassila.

Raution (nykyisin osa Kalajokea) ensimmäisenä uuden ajan asukkaana pidetään Olli Erkinpoikaa, joka rantautui perheensä kanssa Tepukkatöyräälle.

Historiallisia tietoja ensimmäisestä asukkaasta

Ammatti ja nimi: Hänen ammatiksi on merkitty "rautio", joka tarkoitti tuohon aikaan seppää tai metallialan käsityöläistä. Tästä ammattinimikkeestä uskotaan koko paikkakunnan saaneen nimensä.

Asutuksen alku: Ennen varsinaista vakituista asutusta alueet olivat Alavieskan talojen kaukoniittyjä.

Talon perustaminen: Suur-Kalajoen historian mukaan Olli Erkinpojan poika (tai sukulainen) Niku Ollinpoika perusti varsinaisen Raution talon Kalajoen pohjoispuolelle vuosi sen jälkeen, kun Matti Erkinpoika oli perustanut Käännän talon etelärannalle vuonna 1556.

Paikallishistoriallisia kohteita

Tepukkatöyräs:Paik ka, johon ensimmäisen asukkaan kerrotaan rantautuneen, on osa Raution kulttuurireittiä.

Käännänkoski: Alue, jolta Raution ja Käännän kylien varhaisin asutushistoria on saanut alkunsa 1550-luvulla.

Asutuksen leviäminen: Vuosisadan puolivälissä asutus oli vielä harvaa ja keskittyi tiukasti Vääräjoen varrelle. Esimerkiksi Käännänkoskella mainitaan ensimmäinen talo vuonna 1556, ja samoihin aikoihin Niku Ollinpoika perusti Raution talon joen pohjoispuolelle.

Elinkeinot: Maatalousasutus vakiintui, mutta metsästys ja kalastus säilyivät tärkeinä. Alueen maat olivat aiemmin toimineet muun muassa Alavieskan talojen "kaukoniittyinä".

Hallinto ja kirkko: Alue kuului hallinnollisesti Pohjanmaan (Korsholman) lääniin, ja paikallista järjestystä valvoi nimismies esimiehenään läänin vouti. Kalajoen seurakunta, johon Rautio kuului, vietti 1500-luvulla varhaisvaiheitaan.

Verotus: Kustaa Vaasan aikana verotus uudistui, ja veroja alettiin maksaa kirkon sijaan yhä enemmän kruunulle. Verokirjat tästä ajasta ovat keskeisiä lähteitä suvun ja asutuksen tutkimisessa.

Kalajoki 1500-luvulla

Suur-Kalajoen alueella on ollut 1400-luvun alkuvuosina kymmenkunta asuttua savua eli taloa ja niissä noin sata asukasta. Vuoden 1500 tienoilla talojen määrä oli jo yli kolmekymmentä ja asukkaita nelisensataa.

Ensimmäiset varmat tiedot Kalajoen asutuksesta saadaan vuodesta 1547 lähtien säilyneistä kymmenysluetteloista. Näistä ensimmäisessä Kalajoki oli jaettu kahdeksaan kylään, jotka olivat Saarikoski, Pitkäkoski, Tynkä, Lintulahti, Alavieska, Ylivieska, Savo ja Evijärvi. Tämä kyläjako eroaa myöhemmin, monien vaihteluiden jälkeen vakiintuneesta jaosta. Pohjankylässä oli vuoden 1547 kymmenysluettelon mukaan 16 taloa. Etelänkylässä oli 20 taloa. Pitkäsenkylällä oli seitsemän taloa. Rahjankylässä oli kahdeksan taloa.

Vuoden 1547 kymmensyluettelossa mainitaan Rautiossa olleen kolme taloa, joiden isännät olivat Olli Erkinpoika, Simo Heikinpoika ja Pekka Erkinpoika. Olli Erkinpoika Rautio on isännöinyt Raution tilaa vuosina 1547-79 ja Pekka Erkinpoika on todennäköisesti ollut Olli-sepän velimies. Simo Heikinpoika on ollut isäntänä Tassilan (myöh. Petäistön) tialla vuosina 1547-54. Olli Erkinpojan tilan nimi oli merkitty hänen ammattinsa mukaan Rautioksi. Rautio tarkoitti henkilöä, joka osaa käsitellä rautaa. Olli oli taitava seppä.
Kun Rautiossa oli vuonna 1547 vasta kolme savua, niin 60 vuotta myöhemmin eli v.1607 veroluetteloissa oli jo kahdeksan taloa ja niissä noin sata asukasta. Kolme taloa on ollut Tepukkatöyrällä eli nykyisen Pöllän koulun paikkeilla.

Pahoina hallavuosina mainitaan vanhoissa asiakirjoissa Perttulin hallavuosi 1635 ja Laurin hallavuosi 1669. Vuosina 1601-02 sattuneet ankarat kadot aiheuttivat monen talon autioksi jäämisen. Autiotalo merkitsi sitä, ettei talo pystynyt tuohon aikaan maksamaan verojaan. Vuonna 1602 autiotaloja oli 44 pitäjän 175 talosta.

Asutuksen voimakasta nousukautta oli 1560-luku, kun taas 1570-luku oli hitaampaa kasvua. Ilmeisesti asutuksen kehitystä haittasi 1570-luvulla Tanskaa ja Venäjää vastaan käytyjen sotien aiheuttama raskas verotus, ja Venäjän sota nieli miehiäkin.

Kalajoen ensimmäisestä kirkkoherrasta löytyy tietoja v. 1543 talvikäräjiltä, jolloin Simo-nimistä kirkkoherraa sakotettiin siitä, että kirkkoherra oli lyönyt kahta seurakuntalaistaan, etelänkyläläistä Lauri Heikinpoika Ojalaa ja tynkäläistä Niku Heikinpoika Tynkää.

Niku Heikinpojasta tuli myöhemmin Lassilan isäntä. Vammat olivat vain mustelmia, joten kirkkoherra lienee käyttänyt vain nyrkkejään. Tappelun syytä ei saatu selville. Pappien koulutus ei tuohon aikaan täyttänyt tarkoitustaan, eivätkä parhaat miehet tuohon aikaan hakeutuneet Kalajoen tapaiseen pienehköön seurakuntaan.

Ensimmäiset maininnat Kalajoen seurakunnasta löytyvät vuodelta 1525, missä kerrotaan, että Kalajoen Tyngän kylälle oli rakennettu kappelikirkko. Seurakunta käsitti tuolloin koko Kalajokilaakson aina Haapajärveä ja Reisjärveä myöten.

Kalajokelaiset joutuivat maksamaan papinmaksuja ja piispanveroa v.1340 annetun kymmenyssäännön mukaan. Jokaisen talonpojan oli annettava kirkkoherralle vuosittain kaksi valkonahtaa (kärpännahkaa) tai leiviskä kapahaukia ja hyvä heinäkuorma tai näiden arvosta rahaa kynttilämessun aikaisten hintojen mukaan. Ruokalisänä papille oli annettava puoli leiviskää voita tai viisi jousinahkaa (oravannahkaa).Lisäksi piti suorittaa oikeat kymmenykset kaikista pyydetyistä oravista, linnuista ja muista metsäneläimistä, kaloista ja hylkeistä sekä viljasadosta. Jokaisesta kaadetusta karhusta kirkkoherran tuli saada reisi, hirvestä ja peurasta lapa ja lisäksi joka kymmenes peuranvasa. Papille tuli lisäksi maksaa vihmimisestä kuusi jousinahkaa tai kaksi äyriä rahaa. Synnyttäneen vaimon kirkkoonotosta piti maksaa kolme jousinahkaa tai yksi äyri. Hautaamismaksuna piti antaa isäänän tai emännän kuoltua yksi lehmä tai sen arvosta rahaa, täysiikäisen lapsen hautaamismaksu oli puoli markkaa rahaa ja alaikäisestä kolme jousinahkaa. Lukkarin piti saada palkakseen kolme jousinahkaa talolta. Papinmaksut kirkkoherra keräsi itse ollessaan pitäjällä ripitysmatkalla.
Piispanverona maksettiin ns. nokkaverovoita naula täysikasvuisesta ihmisestä ja nokkaverohaukia puoli leiviskää talolta. Piispan tuli saada myös viidesosa talonpoikein lohisaaliista. Lisäksi jokaisen talonpojan tuli tuli maksaa vielä yksi äyri piispankestitysrahaa.

Kalajoen toinen kirkkoherra Pietari v.1544-48 ei liene ollut kovin suosittu, sillä etelänkyläläinen Pekka Heikinpoika Laurila tuomittiin v. 1544 sakkoihin Pietarin hevosen vahingoittamisesta.

Seuraava kirkkoherra oli Mikael Eerikinpoika Tavastius, joka nimestä päätellen lienee ollut hämäläinen. Hän oli Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1551-55. Hän oli Simoakin pahempi riitapukari, joka tuomittiin vuoden 1551 syyskäräjillä 6 markan sakkoon lihashaavan lyömisestä alavieskalaisen Niku Nikunpoika Vuotilaan. Riitojen syynä lienee ollut papinmaksut. Herra Mikael lienee vaatinut saataviaan kovin jyrkästi ja saanut tällä tavoin suuren osan seurakuntalaisista vihamiehekseen. Vuonna 1555 tynkäläinen Niku Eerikinpoika Tynkä löi herra Mikaelin kuoliaaksi ja joutui siitä maksamaan mainitun vuoden käräjillä 13 kruunua ja 8 äyrikäistä sakkoa. On hyvin mahdollista, että herra Mikaelin vaatiessa keväällä 1555 hyljeveroaan syntyi ensin sanasota ja sitten lopulta tappelunnujakka, joka päätyi siihen, että monta kertaa tappelusta sakotettu Niku Eerikinpoika Tynkä tarttui hyljekeihääseen ja pisti kirkkoherran kuoliaaksi. Tuomio oli kuitenkin pieni, sillä Tyngällä oli tuohon aikaan viisi suurta taloa ja Niku Eerikinpoika Tyngän sukulaiset olivat vaikutusvaltaisia henkilöitä.

Entiseen Suur-Kalajoen pitäjään kuului nykyiset Kalajoen, Alavieskan, Ylivieskan, Sievin, Nivalan, Reisjärven ja Haapajärven kunnat. Vuonna 1540 Kalajoki mainitaan sekä itsenäisenä kirkkopitäjänä että itsenäisenä veropitäjänä. Pohjoispuolella naapurina Suur-Pyhäjoki ja eteläpuolella Suur-Lohtaja Idässä/kaakossa rajana hämäläisten eräalueet/Rautalampi/Viitasaari. Käytännössä raja meni Suomenselällä. Suur-Lohtajan kanssa oli kiistaa rajoista

Maatalous (maanviljely ja karjanhoito) • Vielä 1500-luvun puolivälissä maanviljelys oli kehittymätöntä Kalajoella. Pellot oli pääasiassa pieniä tilkkuja. Kalajoen pitäjissä oli useita myllyjä Sääolosuhteet aiheuttivat pahoja vaikeuksia maanviljelykselle katovuodet yleisiä. Talonpojilla oli tyypillisesti myös vähän karjaa

Metsästys Turkiksilla oli paljon kysyntää myös Ruotsin puolella Harjoitettiin pääasiassa erilaisilla ansoilla, loukuilla ja jousella. Pyssyjä oli todennäköistä osalla metsästäjistä 1600-luvulla

Kalastus. Kalastuksen merkitys säilyi suurena. Asutus pääasiassa vesistön äärellä. lyhyt matka kalaan. Merikalastus, jokikalastus, järvikalastus. Jokien alajuoksuilla erityisesti suuria yhteisiä lohipatoja. Hylkeenpyynti. Suuri merkitys rannikolla. Käsityöt ja laivanrakennus. Tervanpoltto. Talonpoikaiset maakauppiaat Kaupunkien puuttuessa talonpojat kävivät itse kauppaa. Kalajoella vieraili muiden kaupunkien porvareita. Kokkolan kauppapiiri. Kokkola perustettiin 1620 ja Kalajoki kuului Kokkolan kauppapiiriin ja kauppa pakotettiin Kokkolaan . Kaupunkiin vietävistä tavaroista maksettiin kruunulle pikkutulli kaupungin portilla. Kokkolan porvarit saivat oikeuden pitää markkinat Kalajoella aluksi kerran myöhemmin kolme kertaa vuodessa. Kokkolan porvareilla kinaa oikeudesta käydä kauppaa Kalajoella, lopulta markkinoista tuli vapaamarkkinat. Myös markkinoille tuotavasti tavaroista alettiin kantaa pikkutullia Majamiesjärjestelmä velkaannutti monia talonpoikia

Kulkuyhteydet Rantatie Kalajoella olemassa jo 1500-luvulla (tärkeä) Kalajoelta itään päin tie, joen eteläpuolella ainakin Ylivieskaan asti. Ratsupolku Haapajärvelle. Toinen haara Tyngältä Vääräjoen pohjoispuolta Evijärvelle ja sieltä Reisjärvelle. Tiet yleensä huonossa kunnossa. Talvella paremmat. Teiden hoito talonpoikien vastuulla. Paljon sakkotuomioita hoitamattomista teistä. 1630-luvulla perustettiin siltavoudin virkoja valvoi teiden kuntoa ja johti korjauksia Nimismiehellä ylin vastuu teiden kunnon valvonnassa. Joki oli tärkeä kulkureitti kesällä ja talvella Haapajärvi – Kalajoki – Haapajärvi veneellä vei neljä vuorokautta.

Kyyditysvelvollisuus Talonpoikien velvollisuus kyyditä kruunun virkamiehiä ja sotaväkeä. Nimismies vastasi kyydin järjestelyistä. Hollikyyditys = hevosia pidettiin varalla, jos kyydin tarvitsijoita tulee Tien varressa asuvat joutuivat osallistumaan enemmän. Jossain muut saattoivat joutua maksamaan veroa. Talonpojat eivät tykänneet (palkatonta, vei aikaa) paljon sakkoja. 1600-luvun puolivälissä ilmainen kyyditys loppui ja siirryttiin kyytiraha nimiseen veroon. Hollikyyteihin tuli osallistua, mutta niistä sai palkan.

Majatalot. Nimismiehen tehtävänä oli järjestää majoitus ja kestitys liikkuville virkamiehille. 1600-luvun alkupuolella alettiin järjestää majataloja nimismiehen talojen välille. Lisäksi syntyi yleisiä majataloja, jotka palvelivat kaikkia. Ensimmäiset Kalajoelle, Rahjaan ja Vasankariin.1649 majataloasetus. Myös kruunun virkamiehet käyttivät yleisiä majataloja ja maksoivat niistä. Yksinoikeus viinan ja oluen myyntiin.

Postinkuljetus. Postilaitos ulotettiin Pohjanmaalle 1638.Turku – Oulu postireitti kulki Kalajoen läpi. Talonpojat määrättiin postinkantajiksi. Yleensä vapautettiin jostain muusta työstä Ilmaiseksi kruunun ja viranomaisten kirjeet, maksua vastaan yksityiset. Postinkantajalla: postivaakuna, keihäs ja torvi. Postia täytyi lähteä viemään vaikka yöllä.

Pitäjän hallinto. 1540-luvulta lähtien Kalajoen veropitäjän asioista päättivät kruunun viranomaiset ja osittain talonpoikien itsehallinto. Kaksi kertaa vuodessa pidettiin käräjät. Kesto 2 – 5 päivää. Nimismiehen talossa. Tuomari, lainlukija, kruununvouti, talonpoikia, pappeja. Rikos-, riita- ja hallintoasioita. Käräjien välillä asioista päätettiin pitäjänkokouksissa. Kirkkoherralla suuri vaikutusvalta. Nimismies. Kruunun virkamies. Vastasi teistä ja kyydityksistä sekä auttoi sotaväenotoissa. Välitti kuninkaan käskyt talonpojille ja toimeenpani ne. Käräjien virallinen syyttäjä. Välillä keräsi myös veroja ja toimitti ne voudille. Toimi myös luottamustehtävissä suhteessa talonpoikiin (jaot, arvioinnit) Välillä kiistoja nimismiesten ja pitäjäläisten välillä

Muut pitäjän toimihenkilöt. Neljännesmiehet.Talonpoikien valitsemat luottamusmiehet, jotka keräsivät verot ja tilittivät voudille. Kun verotus siirtyi nimismiehelle, nimismies valitsi neljännesmiehet ja maksoi niille palkat. (1600-luvulla). Kalajoen pitäjä jaettiin neljänneskuntiin (oli kolme). Vieskan neljännekseen kuului: Tynkä, Kääntä, Alavieska, Ylivieska Rautio ja Evijärven pohjoispuoli. Yökuntamiehet neljännesmiesten apuna Pitäjänkirjuri. Kirjoitti talonpojille kuitin maksamistaan veroista Siltavouti. Kyytirättäri järjesteli virkamiesten kyytejä. Toimi myös nimismiehen apuna muissa hommissa.

Lautamiehet.Pitäjän itsehallinnon pääedustajat. Lautakuntaan kuului 12 lautamiestä • Käräjätoiminnan lisäksi mm. perintöjen ja yhteismaiden jaot, yhteisten töiden jakaminen talonpojille. Tutkivat riitajuttuja. Arvioivat tulipalojen ja katojen vahingot, arvioivat kruunun viranomaisten kanssa uudistilojen ja autiotilojen veronmaksukykyä. Ulosmittasivat verorästejä. Paljon vaivaa, vähän palkkaa. Ylivieskalaisia 1 – 4.Uudet jäsenet valittiin käräjillä

Yhteydet korkeaan esivaltaan. Nimismiehen esimies 1500-luvulla Pohjanmaan (Korsholman) läänin vouti.Vouti valvoi käräjillä kruunun etuja 1600-luvulla ylimmäksi virkamieheksi tuli käskynhaltija tai maaherra. Aatelisia Kaarle herttua matkusti perheineen Kalajoen läpi 1602 (myös Kustaa Aadolf mukana 6-vuotiaana) 1614 Kustaa II Aadolf matkusti Kalajoen läpi. Pietari Brahe matkusti pitäjän läpi kaksi kertaa 1639 ja 1649. Talonpojat lähettivät myös Kalajoelta edustajia valtiopäiville. Juho Juhonpoika Kopakkala merkittävin. 1672 ensimmäinen kerta

Kihlakunnanoikeus. Säännöllisten käräjien lisäksi pidettiin tarvittaessa ylimääräiset käräjät vakavien rikosten takia. Istunnot Kalajoella, paitsi noitaoikeudenkäynti Haapajärvellä 1560 – 1680 kihlakunnantuomari palkkasi yleensä lainlukijan hoitamaan käräjiä Lautamiehet olivat tärkeässä roolissa ja olivat asiantuntijoita Tunsivat yleensä kaikki kylänsä asukkaat ja asiat.Lain käytön perusteena Kristofferin maanlaki 1400-luvulta. Todistajilla ratkaiseva rooli, jos ei tunnustusta. Epäselvissä tapauksissa mahdollisuus selvitä myötävannojien avulla (yleensä 11)

Ylemmät oikeusasteet. Kihalakunnanoikeuden päätöksestä pystyi vedota Pohjois-Suomen laamanninoikeuteen.12 jäseninen lautakunta apuna.Kustaa II Aadolf perusti hovioikeuden, jonka jälkeen rikosasioista tuli vedota hovioikeuteen ja riita-asioissa laamanninoikeuteen. Rankaisutavat. Vapausrangaistuksia ei juuri käytetty ennen isovihaa. Sakottaminen oli yleisin rangaistus 1/3 kuninkaalle, 1/3 pitäjälle, 1/3 asianomistajalle. Köyhien sakko monesti muutettiin ”ruuminrangaistukseksi” Miehillä kujanjuoksu, naiset joutuivat piiskattavaksi (virkamiehenä piiskuri) Jalkapuu oli kirkon häpeärangaistus. Kuolemantuomio. Yleensä mestaamalla (pyöveli löi kirveellä kaulasta pään poikki) Joskus hirttämällä Kovennettuun kuolemantuomioon saattoi liittyä ruumiin polttaminen tai teilaaminen

1500-luvun puolivälissä veroa maksettiin koko omaisuudesta. Kustaa Vaasan uudistusten seurauksena verorasitus nousi Kalajoella noin 60% Kustaa Vaasan uudistuksen seurauksena myös suuri osa ennen kirkolle maksetuista veroista maksettiin kruunulle. Veroja maksettiin rahalla, kalalla, viljalla, turkiksilla, voilla jne. Sota-aikoina kerättiin erillisiä apuveroja 1600-luvulla jokaiselle talolle määrättiin oma veroluku (manttaali) Viljakymmenyksistä 1/3 kirkolle, 2/3 kruunulle vuosittaisesta sadosta.Kuudennesmiehet arvioivat.Lisäksi monia muita veroja. Verot kerättiin yleensä syyskesällä. Veroista oli mahdollista saada alennuksia esim. katojen tai sotien seurauksena

1500-luvun sotilasrasitus ja sen vaikutukset. Vähän kirjallista tietoa saatavilla. 1557 – 1558 10 sotilasta Kalajoelta.Lisäksi myös vartiotehtäviä omassa pitäjässä. Sotarasitus: sotilaita, veroja, vartiointia, sotilaan palkka. 1500-luvun lopun nuijasodassa lienee ollut myös kalajokisia. Sigismundin ja Kaarle-herttuan välienselvittely näkyi myös jokien latvavesien pitäjissä.1600-luvun väenotot ja sotamiesten pestaaminen. Arvoiden mukaan vuosisadan aikana Kalajoelta otettiin palvelukseen noin 2000 miestä. Väkiluku 1600 alussa: 2700 ja lopussa ennen nälkävuosia 4600. Reisjärven varustus. Pieni ”talonpoikaslinnoitus” tärkeän talvitien varressa. Tarkoitus torjua venäläisten uhkaa

Suurvalta-aikana oli tyypillistä, että Ruotsin alueita oli läänitetty aatelisille. Läänitys = kruunu luovutti jollekin jonkin alueen verotusoikeuden. Ensimmäiset läänitykset. 1600-luvun alussa Kalajoki oli palkkaläänityksenä. Ei juuri muutoksia talonpoikien asemassa. Kalajoen pitäjä Ikalaporin vapaaherrakuntana. 1653 Kuningatar Kristiina antoi Kalajoen läänityksenä 3.6.1652 vapaaherra Schering Rosenhanen vapaaherrakunnaksi. Pääasiassa rauhalliset olot, mutta joistain asioista tuli kiistaa ja kalajokiset valittivat kuninkaalle vapaaherran käytöksestä.Läänitys peruutettiin osana reduktiota vuonna 1674 .

Kalajoen kirkollinen historia ulottuu 1500-luvulle saakka, ja nykyinen pääkirkko on järjestyksessään jo yhdeksäs samalla paikalla. Nykyisin Kalajoen seurakuntaan kuuluu kolme kirkkoa: Kalajoen kirkko, Raution kirkko ja Himangan kirkko.

Kalajoen pääkirkko

Kalajoen nykyinen kirkko on punatiilinen pitkäkirkko, joka valmistui vuonna 1879.

Varhaisvaiheet: Ensimmäiset maininnat seurakunnasta ovat vuodelta 1525, jolloin Tyngän kylään rakennettiin kappelikirkko.

Kirkkojen tuhot: Monet aiemmista puukirkoista tuhoutuivat tulipaloissa tai huonokuntoisuuden vuoksi. Esimerkiksi nykyistä kirkkoa edeltänyt, vuonna 1815 valmistunut puukirkko paloi salamaniskusta vuonna 1869.

Rakentaminen: Nykyisen kirkon suunnitteli arkkitehti F.W. Lüchow. Se rakennettiin heti nälkävuosien jälkeen, mikä teki rakennushankkeesta taloudellisesti erittäin raskaan paikallisille.

Uudistus: Kirkko kärsi pahan tulipalon vuonna 1930, minkä jälkeen se peruskorjattiin arkkitehti W.G. Palmqvistin johdolla nykyiseen asuunsa.

Raution kirkko

Raution kylässä sijaitseva kirkko edustaa alueen perinteisempää puuarkkitehtuuria.

Valmistuminen: Nykyinen puinen ristikirkko valmistui vuonna 1800.

Suunnittelija: Kirkon on rakentanut kuuluisa pohjalainen kirkonrakentaja Simon Silvén.

Historia: Rautio oli pitkään itsenäinen seurakunta, kunnes se yhdistyi Kalajokeen vuonna 1973.

Himangan kirkko

Himangan kirkko tuli osaksi Kalajoen seurakuntaa kuntaliitoksen myötä vuonna 2010.

Rakennus: Nykyinen puukirkko on valmistunut vuonna 1794.

Erityispiirre Kirkko on säilyttänyt hyvin 1700-luvun lopun asunsa ja se tunnetaan kauniista sisustuksestaan.

Historiallisia virstanpylväitä

1525:Ensimmäinen maininta seurakunnasta.

1865:Kalajoen kunta perustettiin, mutta seurakunnallinen hallinto säilyi erillisenä.

2025:Seurakunta vietti 500-vuotisjuhlavuottaan.

Kallankarien (Maakalla ja Ulkokalla) itsehallinto on Suomessa ainutlaatuinen historiallinen jäänne, joka perustuu Ruotsin kuninkaan Adolf Fredrikin vuonna 1771 säätämään hamina-ordningiin eli satamasääntöön. Tämä itsehallinto on säilynyt katkeamattomana tähän päivään saakka.

Ylin päätäntävalta: Saarten ylintä päätäntä- ja tuomiovaltaa käyttää karikokous.

Kokousaika: Karikokous kokoontuu kerran vuodessa Jaakonpäivää (25. heinäkuuta) lähinnä olevana sunnuntaina.

Hallinto ja oikeus: Karikokous valitsee kariherran eli "presidentin", joka johtaa puhetta. Historiallisesti karikokous on voinut jopa tuomita rangaistuksia saarten sääntöjen rikkomisesta.

Omistussuhde: Vaikka saaret omistaa Suomen valtio, niiden hallinta on kuninkaallisen asetuksen nojalla luovutettu kalastajille.

Poikkeuksellisuus: Kallankarit eivät ole virallinen itsehallintoalue samalla tavalla kuin Ahvenanmaa, vaan niiden asema perustuu puhtaasti vanhaan perinteeseen ja lakiin, jota ei ole koskaan kumottu.