tiistai 19. kesäkuuta 2018

TI 19.06.2018


Päiväni

Olen tänään taas taistellut korkean verenpaineeni kanssa. Nyt ei ole käytettävissä samoja verenpaineen alentamiskeinoja kuin vanhassa asunnossa. Minulla ei ole uudessa asunnossa saunaa.
Kävin tänään jalkahoidossa. Olin saanut syntymäpäivälahjaksi lahjakortin jalkahoitolaan ja tänään käytin tuon lahjakortin. Kalajoella on todella hyvä jalkahoitola.

Oikeudellista pohdintaa

Sähköpostivaihtoa rikoskomisario Hannu Mensosen kanssa:

From: Erkki Aho
Sent: Monday, June 18, 2018 9:17 PM
To: hannu.mensonen@poliisi.fi ; janne.koskela@poliisi.fi
Subject: Fw: pyydän vastausta

Hei,
Kiitos nopeasta vastauksesta. Vastauksessa toteat, että kyseessä lienee ollut siviiliprosessiin liittyvä asia.Ehkä kiireestä tai työpaineesta johtuen olet tehnyt hätäisen johtopäätöksen asioista. Minun oikeustajuni mukaan kysymys on rikoksesta, sillä olin soittanut ulosottomies Terttu Kelalle ja kertonut hänelle, että tarvitsen huojennusta ulosottooni. Kerroin hänelle poikkeuksellisesta elämäntilanteestani ja sen, että kaikki ulosotossa olevat saatavat on saatu aikaan rikosten avulla. Minun oli hankittava uusi asunto, koska multimiljonääri vävyni lopetti vuokrasopimuksen haastemiehen tuomalla vuokrasopimuksen irtisanomisilmoituksella, mikä oli asianajotoimisto Takalan tekemä. Tämä oli todistusaineistona käräjäoikeudessa. Tässä tilanteessa minun oli hankittava uusi asunto ja maksettava myös uuden asunnon kuukauden vuokraennakko. Käytännössä oli maksettava kahdesta asunnosta vuokraa ja kuukauden vuokraennakko. Lisäksi minulla oli syöpäsairaudesta johtuvia pankkilainoja maksettavana. Pakolliset kulut olivat reilusti yli ulosmittaamattoman eläkesumman. Ulosottokaaren 4 luvun 52 §:n mukaan ulosmittaus on keskeytettävä määräajaksi, kun 1) ulosmittaus on toimitettu tulorajanulosmittauksena, 2) velallisen välttämättömät asumiskustannukset tai muut elinkustannukset ovat hänelle ulosmittauksen jälkeen jäävään määrään nähden korkeat tai 3) keskeyttämiseen on erityinen syy. Ulosottokaaren 4 luvun 53 §:ssä säädetään vuosittaiseksi vapaakuukausien määräksi kaksi silloin kun kyse on tulosrajamittauksesta. Vuosittain velalliselle annetaan pyynnöstä vapaakuukausia enintään yhteensä kolme.
Ulosottomies Terttu Kelalle tekemäni soiton jälkeen hän pyysi minua tekemään kirjallisen hakemuksen ylimääräisestä vapaakuukaudesta. Tein hakemuksen. Ulosottomies teki kielteisen päätöksen asiassa, mikä oli todistusaineistona käräjäoikeudessa. On otettava huomioon, että ulosottomiesten palkkaus perustuu merkittävältä osalta provisioon. Ulosottomies saa ns. velallisen tapporahaa, mikä on 30 % ulosottosaatavan summasta. Koska olen eläkeläinen, niin eläkkeestäni on helppo ulosmitata ja saada tuo 30 %:n provisio erittäin helpolla palkanlisäksi.
Ulosottokaaren 1 luvun 15 §:ssä säädetään esteellisyysperusteista ulosotossa. Lain mukaan ulosottomies on esteellinen: "jos ulosottomiehellä tai hänen läheisellään on odotettavissa asiasta hyötyä".
Katson, että ulosottomies Terttu Kela on toiminut omaa etua tavoitellen ja jättänyt huomioimatta ulosottokaaren 4 luvun 52 § ja 53 § asiat. Katson, että hän tehnyt tämän tahallisesti, koska hän tunnusti asian vasta käräjäoikeuden päätöksen jälkeen kun tein asiasta rikosilmoituksen. Minun oikeustajuni mukaan rikos edellyttää tahallisuutta.
Lisäksi ulosottomies oli tietoinen ulosoton vääristä ja rikollista perusteista. Minun oikeustajuni mukaan hänen ja hänen esimiehensä olisi tullut reagoida asioihin rikoslain 15 luvun 10 § perusteella. He eivät kuitenkaan ole reagoineet asiaan, vaan ovat toimineet rikoslain vastaisesti.
Samoilla perusteilla käräjäoikeuden tuomarin olisi tullut ratkaista asia ja antaa minulle oikeudenmukainen oikeudenkäynti, jossa olisin voinut todistaa ulosottomiehen ulosottokaaren vastaisen toiminnan ja ulosottoperusteiden rikollisen perustan. Oikeudenkäynti ei siis ollut oikeudenmukainen. Lisäksi kävin etukäteen varmistamassa käräjätuomarilta asiat todistajan kanssa ja vakuutuimme hänen ennakkoasenteestaan asiaan ja rikollisista aikeistaan. Siksi tein asiasta heti rikostutkintapyynnön asioista. Oikeudenkäynti ei minun oikeustajuni mukaan ollut siviiliprosessi vaan rikosprosessi. Oikeudenkäynti ei missään tapauksessa ollut oikeudenmukainen.
Mitä tulee asioiden vanhentumiseen niin minun näkemykseni on se, että rikokset eivät ole vanhentuneet, koska ns. Koiviston konklaavissa sovittiin pankkien suosituimmuusasemasta. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto puuttui riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaa tavalla mikä minun oikeustajuni mukaan täyttää valtiopetoksen tunnusmerkistön. Ns. Koiviston konklaavin asiakirjat on julistettu salaiseksi. Minulla on siitä presidentti Tarja Halosen päätös, mikä oli todistusaineistona käräjäoikeudessa. Valtiopetoksen liittyy ns. SSP-sopimus, mikä tehtiin neljän ostajapankin ja pääministeri Esko Ahon hallituksen kesken. Sopimuksessa sovittiin toimialarationalisoinnista ja yritysten kaatamisperusteista. Sopimus on julistettu 100 vuodeksi salaiseksi. Minulla oli tuo SSP-sopimus käräjäoikeudessa todistuskappaleena. Myös Koiviston konklaavista oli minun oikeustajuni mukaan riittävä todistusaineisto. Käräjäoikeuden olisi pitänyt hankkia nuo sopimukset todistusaineistoksi oikeuskäsittelyyn, koska olin sitä vaatinut. Myös Aktiv Hansa-kaupan sopimukset on julistettu 25 vuodeksi salaiseksi.
Minun oikeustajuni mukaan salatut sopimukset vaikuttavat asioihin niin, ettei oikeudenkäynnit ole voineet olla oikeudenmukaisia ja asiat eivät voi olla vanhentuneita eli ei siis voida vedota normaaleihin vanhetumissäännöksiin. Minulla olisi pitänyt olla oikeus esittään todistusaineisto näistä kolmesta tosiasiasta. Minä huomasin käydessäni Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa että aineistot oli tulostettu väärin. Minulle tässä vaiheessa varmistui käräjätuomarin rikolliseksi epäiltävät aikeet. Olen varma, että videoita, joilla todistetaan valtiopetos niin käräjätuomari ei ole käsitellyt lainkaan.
En ole koko 23 vuoden aikana saanut esteetöntä rikostutkintaan enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Myös poliitikot ja tiedotusvälineet vaikenevat asioista. Olen ottanut yhteyttä hyvin tuntemaani päministeri Juha Sipilään, joka ei ole minun lähisukulaiseni vaan ns. kirnunvirutusvesi. Kuulumme samaan rautiolaiseen sukuun. Olin lähettänyt Juhalle viestiä, josta näkyy valtion rikollinen toiminta.
Terve Juha
Mielestäni poliisi olisi tullut tutkia Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa Raahen toimipisteessä oleva todistusaineisto sekä varmistaa, että kaikki todistusaineisto on ollut käräjäoikeuden tuomarin käsittelyssä Minä en saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja siksi minä vaadin, että nyt käynnistetään asiat minun kuulustelulla ja otetaan huomioon kaikki esittämäni asiat. Minä haluan poliisitutkinnan siksi, että silloin minulla on mahdollisuus saada vahingonkorvaukset ja tuomioiden purut korkeimmassa oikeudessa. En lähde valittamaan asioista hovioikeuteen vaan etenen poliisitutkinnan kautta omaan päämäärääni, koska siihen minulla on lainmukainen oikeus.Suomen pitäisi olla oikeusvaltio. Paikallinen poliisi tutkii sen mikä kuuluu paikallisen poliisille ja KRP tutkii sen mikä KRP:lle kuuluu. Käräjäoikeudella ei minun oikeustajuni mukaan ole mitään oikeutta estää esittämästä näitä todistusaineistoja. Siksi katson käräjätuomarin toiminnan olevan vastoin lakia.
Kalajoki 18.06.2018
Erkki Aho
044-3025948

Blogini ja videoni


Mielipiteet

VELKALAN KÄRÄJÄOIKEUDELLE

Alueuutiset

Halsualainen tila investoi aurinkovoimalan – sähköntuotto riittää navetan tarpeisiin

Lujabetonin valmisbetonitehdas käynnistyi Kärsämäellä

Kotimaan uutiset

Käräjäoikeus hylkäsi Paavo Väyrysen kanteen – kansalaispuolue: "Väyrysellä ei ole enää asemaa puolueen hallinnossa"

Oikeus: Paavo Väyrynen ei ole Kansalaispuolueen puheenjohtaja – Väyrynen: Olen yhä puheenjohtaja

Mat­kai­lu­yri­tyk­set hermostuivat yllättävästä la­ki­muu­tok­ses­ta, ministeri perui pikavauhtia tak­si­lii­ken­ne­la­kiin kaavaillun pykälän

Pelkkä hallituksen sote-vastine on liitteineen yhteensä 231 sivua – Krista Kiuru: ”Lukemista riittää juhannuksenkin ylitse”

Pääministeri Sipilä: EU:n puolustusyhteistyössä voidaan edetä pidemmälle - ”Otettu vähän julkisuudelta huomaamatta askeleita”

Ulkomaan uutiset

Yksi kuoli, viisi loukkaantui ammuskelussa Malmössä

EU haluaa käsitellä turvapaikkahakemukset unionin ulkopuolella

Talousuutiset

Poikkeuksellinen sää ajaa viljelijöitä ahdinkoon: Alustavien arvioiden mukaan viidennes sadosta saatetaan menettää

Kaatuuko Oulun uusi ihme työvoimapulaan? ICT-ala tarvitsee tuhansia uusia työntekijöitä, mutta niitä ei ole

Karu laskelma Wärtsilältä: Fennovoiman ydinvoimaa ei kannata rakentaa, kannattaa rakentaa tuulivoimaa

Urheilu-uutiset

Säikähdyksellä selvinnyt Englanti hukkasi älyttömän määrän tekopaikkoja: "Parempia joukkueita vastaan siitä rangaistaan"

Maailmalla tapahtuu

Kuopiossa parikymppinen mies hyppäsi veteen 10 metristä - painui pinnan alle 20 minuutiksi

Ääninauha vanhempiaan itkevistä siirtolaislapsista järkyttää Yhdysvalloissa

Vanhuksilta huijattiin yli 800 000 euroa – järkälemäinen valepoliisirikosvyyhti siirtyi syyteharkintaan

Loppukevennykset

Syytteessä olevat Kittilän kuntapäättäjät pidätetään luottamustoimista – syytteet ovat vakavia väärinkäytösepäilyjä

Talonväki todisti järkyttävää näkyä - susi tai sudet tappoivat 10 lammasta pihapiirissä Pirkanmaalla

Jari Aarnio ja ex-jengipomo Keijo Vilhunen pääsivät vapaaksi odottamaan tuomiota

Kummeli lahdattiin siat

Just For Laughs - Bloating at Elevator

Youtube-videot

Sweden v Korea Republic - 2018 FIFA World Cup Russia™ - Match 12

Belgium v Panama - 2018 FIFA World Cup Russia™ - Match 13

Tunisia v England - 2018 FIFA World Cup Russia™ - Match 14

Neuvostoliiton kaatuneitten hautaaminen

Yle Areena

Jalasmökkikohu oli Paavo Väyrysen ensimmäinen julkinen ajojahti

Väyrysen EU-jarrutus väsytti lopulta Uosukaisenkin

Suomen EU-ratkaisua hoputettiin ja jarrutettiin eduskunnassa

Suomi Euroopan unioniin ja eurovaluuttaan

Euroopan integraatio on ennen kaikkea rauhanaate

Kalajoki

Vasankarin jäärata pätkä

Kalajoen Hiekkasärkkien iltaa

Kalajokea kesällä

Kesää 2017

Pidätys kasitiellä

Extending of Storage Areas at Port of Kalajoki

Musiikki

Jamppa Tuominen Kuumat kyyneleet

Jamppa Tuominen - Pikku-Merja

Jamppa Tuominen - Sanomatta jäi niin paljon.

Voima Rakkauden • J.Tuominen

Jamppa Tuominen - Ei kuule kukaan

Liikunta ja terveys

Verenpaine 204 /136 lepopulssi 48. Paino 89,1 kg. Jumppa 0/2425 min, kuntosali 0/6705 min, kävely 0/742 km , uinti 0/29000m, pyöräily 4/1317 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti